Eduskuntapuolueiden yksimielisyys

 

Natosta vallitsee eduskuntapuolueiden taholta yksimielisyys, paitsi Anon puolueen.

Miljardien asemäärärahojen lisäyksistä ollaan yksimielisiä.

Ase ja muuta apua Ukrainan oligargeille lähes miljardin edestä – niin ikään sopusoinnussa

Pakotteet Venäjää kohtaan, jotka maksavat maltaita valtiolle, eli veronmaksajille – hellyttävän yksimielistä.

EU:n ja lännen arvomaailman vaaliminen – senkin suhteen ei vastaansanomista, jos ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-ahon lausuntoja kuuntelee.

Sama koskee myös ilmastotavoitteita. Jussi Halla-aho kertoi taannoin kuinka energiantuonnin lopettaminen Venäjältä edistää ilmastotavoitteita ja uusituvan energian käyttöönottoa.

Kiiluvasilmäisyydellä mesoaminen esim. maahanmuutto ja ilmastotavoitteista on heitetty sivuun. Ainoa hyvä asia.

Mistä siis saadaan näennäistä riitaa aikaan? Eduskuntavaalit ovat oven takana odottamassa ja jostainhan on keksittävä erimielisyyksiä.

Vaikeaa on kun visusti pitää olla hiljaa noista monien miljardien heittämisistä ”kankkulan kaivoon”, joilla voitaisiin hyvin laittaa kuntoon hoitajamitoituksia, poistaa köyhyyttä, korjata vanhuksien heitteillejättöjä jne. eikä velkaa tarvitsisi lisätä.

Puolueiden puheenjohtajat kokoontuvat sitten televisioon yhteiseen rinkiin, jossa näytellään valmiiksi sovittuja vuorosanoja. Jokaiselle jotakin, että omat kannattajat pääsevät kerskumaan, miten pyöritimme vastustajaa 6-0. Kätevää.

Kaiken pääasia on, että ne taatut äänestäjät pidetään ainakin osin tyytyväisinä. Rikkaille, hyväosaisille, keskiluokalle, jokaiselle jotakin.

Leipä – ja soppajonot eivät mihinkään katoa – hällä väliä. Eiväthän ne kuitenkaan käy – äänestämässä. Ja riittää kun kuorossa luvataan, ties monnenko kerran laittaa vanhusten asiat kuntoon.

Ja ajatelkaa, me eduskuntapuolueet olemme huijanneet ihmisiä ja ne uskovat, tietenkin kun takanamme on valtamediat. Ihmiset ovat meinaan alkaneet vakavasti pohtia sähkön säästämisen keinoja ja kuinka tulla toimeen mahdollisimman vähillä euroilla.

Eikö olekin hassua, jos ei ihan itkettäisi. Naapurista saisimme energiaa. Naapuriin saisimme vientiä ja siten hyvinvointia suomalaisille. Mutta ei, kun olemme antautuneet USA: n sylikoiraksi, niin ei voi mitään.

Sylikoirana katsomme sivusta kun iso ystävämme pommittaa esim. Syyriaa, josta miljoonat ovat kotinsa joutuneet jättämään. Tuhoa ja kuolemaa kylvetty minkä ehditty.

Mutta se onkin eri asia – lännen arvomaailmaan kuuluu arvostella muita ja näin lakaista maton alle omat tekemiset. Ja näistä ei sitten hiiskuta vaaliväittelyissä. Naton ja USA: n pelastaminen on yhteinen asiamme, meni sitten syteen tai saveen miljardein poikineen. Kyllä kansa tietää ja maksaa, kun me yhdessä sen sanomme.

Olemme kaikki eduskuntapuolueet sen yhdessä sopineet YLE: n ja MTV: n kanssa. Ja tietty isot lehtikonsernit ovat valjastaneet toimittajat tekemään työnsä meidän hyväksi. Että näin kohti vaaleja ja uusia pettymyksiä vähävaraisille ja pienituloisille. Mitä siitä, kitiskööt rauhassa – ei se Arkadianmäelle asti kuulu.

3 vastausta artikkeliin “Eduskuntapuolueiden yksimielisyys”

  1. Niin, että pitäisi antaa ryssän vaan raiskata ja tappaa ukrainalaisia ja sulkea silmät, ettei meillä muka kärittäisi siitä rikollisesta sodasta?
    Kyllä kunnon kommunisti näköjään fasistiryssää puolustaa.

  2. H Tiaisen kommenteista paistaa, että hänen empatiakykynsä on varsin vajavainen.

  3. Syyriaa ei ole pommittanut muut kuin Venäjä, joukkomurhaten siviileitä Aleppossa kuten nyt Ukrainassa. Hanki tietoa äläkä luulottele. Kohta varmaan väität että NATO pommittaa Ukrainaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *