10 vastausta artikkeliin “Korpisoturin päivitys”

  1. Minäkin keitin eilen uusia pottuja, kun maanantaina sain viimeinkin kohtalaisen kokoisia. Minusta ”puolukan kokoisilla” perunoilla ei tee mitään.

    Hyvä jauhelihakastike (oikeammin muhennos) kaveriksi ja olipa herkullista, tänään söin toisen annoksen ja sitä herkkua riittää vieläkin.

    1. Kuvassa on kaikkea mitä minun maasta löytyy, kaikki syödään. Isot ja pienet

  2. Uusi peruna ei tarvi mitään muuta, kuin silliä tai voita kaveriksi. Tietysti makuasia.

  3. Eilen söin ensimmäiset potut omasta maastani. Siinä oli silliä, kylmäsavulohta, muna ja voita pottujen vieressä lautasella. Yhtä juhlaa, joku kumma siinä on että itse istutetut perunat ovat parhaita mielestäni, ei pärjää ammattilaisten kasvattamat, kaupasta ostetut.

    1. Omista perunoista ei tarvitse kuoria erotella, kaikki on siinä. 4 viikkoa jo saanut näitä syödä ja lisää on. Välillä lohkoperunoita tehnyt myös

  4. Voita ja tilliä. Kyllä vain.

    Ehkä vähän lisää voita vielä?

    Tosin ei ole ihan pöhkö idea kokeilla varovasti joitain mausteita kylkeen. Ei mitään ihmeellisiä. Mustapippuri esimerkiksi.

  5. Teillähän on täällä voimarssi! 😄 täytyy sanoa, että marjaperunalle pikku nokareellinen keltaista sadepäivänä voisi toimia. Kalasta tulee nyt haikeasti mieleen Veijon Kokkitykki Tampereella, josta sai myönteisiä elämyksiä, mutta joka monien ikävyydeksi sulki ovensa. Jonkun ehkä pitäisi keksiä uudet toimitilat hänen jatkajilleen, ellei ole löytynyt… Perunasta assosioin peruna-elokuvan (jota en ole nähnyt).
    Idyllistä DIY-askaretta korvessa.

Vastaa käyttäjälle Liisa Iso-Mörkötalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *