Musiikin kuuntelu

Moni meistä kuuntelee musiikkia kaikkialla. Se soi töissä taustalla, autoa ajaessa, lenkkeillessä ja soppaa keittäessä. Se rikastuttaa monen elämää – mutta koska olet viimeksi vain ja ainoastaan kuunnellut musiikkia?

Pyhä toimitus

Musiikin kuunteluun tai nauttimiseen ei ole yhtä tai miljoonaa oikeaa sääntöä, vaan yhtä monta kuin musiikin kuuntelijoita. Itse olen vähän huono kuuntelemaan musiikkia taustalla. Toisaalta, autossa tai lenkillä käytän Yle Areenan puhesisältöä koko rahan edestä, maksanhan itse ja firmojeni kautta yli tonnin vuodessa tästä palvelusta. Toisaalta, jos haluan keskittyä työhön, tarvitsen absoluuttista hiljaisuutta ja musiikki on pahinta myrkkyä. Oikeastaan ainoa paikka missä taustalla soitan musiikkia on juoksumatto, jos haluan juosta cooperin testin. Muissa saliohjelmissa puhe on parempaa.

Mutta aina joskus päädyn mökille. Sinne olen investoinut pariin kappaleeseen Iisalmen akustisia ihmeitä. En viitsi käyttää aikaani näiden kehumiseen, koska sanoilla tällaista suomalaista laatua ei voi kuvata, se pitää kokea. Istun alas, laitan musiikkia soimaan. Minulla ei ole käden ulottuvilla kännykkää, tablettia tai läppäriä. Ei ole televisiossa pyörivää sisältöä. Ei muita ääniä, ei niin mitään muita ääniä, jos ei nyt joku lintu satu pihalla metelöimään. Se olen vain minä ja vähän teknologiaa kylästä, jonka onneksi Petter Kumpulainen älysi perustaa.

Mitä siis ajattelen kun kuuntelen musiikkia? Varmaan pohdin syntyjä syviä, tulevia blogauksia, politiikkaa ja kahvin hintaa? No ei. Minä kuuntelen. Minä kuulen, koen ja tunnen musiikin. Koska Genelecin kaiuttimet ovat tunnettuja absoluuttisesta tarkkuudesta, huomaan äkkiä ne biisit jossa jokaiselle soinnulle ja soittimelle on paikkansa. Suljen silmäni ja näen niiden tanssivan edessäni. Näen edessäni laulajan, kitaristin, pianonsoittajan tai sinfoniaorkesterin.

Se kestää hetkensä, eikä tätä rituaalia tule tehtyä jos pari-kolme kertaa vuodessa, mutta onpahan toimitus.

Mikä on oma versiosi?

18 vastausta artikkeliin “Musiikin kuuntelu”

  1. Musiikki on elämää, elämä on musiikkia, itse rakastun niin musiikkiin kuin myös elämään joka päivä uudelleen.

    Mitä tekisin, mitä olisin ilman musiikkia, voin kysyä itseltäni, mutta en tiedä kuka osaisi antaa vastauksen.

  2. En todellakaan tiedä, mitä tekisin ilman musiikkia.
    Se soi lähes aina autossa, mutta ei nykyään muuten.
    Se tuo mieleen asioita ja tunteita eri asioista ja kaikenlaisia muistoja menneistä.
    Genelecin kaiuttmet ovat lukusinänsä.
    Joskus oli pienestä kiinni, etten alkanut opiskelemaan elektroniikkaa.
    Myös silloisina aikoina ryypätessäni punkkua Genelecin perustajan hänen kanssa tuo audioteknologia veti puoleensa ja sai minutrakentamaan orthoperpektastereot, mutta se siitä.
    Ilpo todellakin loi jotain ainutlaatuista.

  3. No ei ole kuunneltu musiikkia kun vaihdoin akun meni radio pimeeksi ei soi mikään puoli
    Mutta kun ei ole itsellä koodi tiedossa mykkänä pysyy kuun alkuun jolloinka voin sen koodata
    Muutoin radio on päällä aina vähintään cd levy terv tepivaari

    1. Minä kuuntelen musiikkia joko vain sille tarkoitetussa tilaisuudessa kuten konsertit.
      Tai toinen on taustalla kotona soiva Yle 1.
      Maalla isossa tilassa saattoi pitää ämyrit oikealla konserttitasolla, kaupungissa ei.
      Ulkona, luonnossa, musiikki on omaa luonnon musiikkia, inhoan nappi-kulokekorvapäusyyttä.

  4. Kuinka monet ovat saaneet kuulovamman noista napeista varmaan kukaan ei tiedä terv tepivaari

  5. Mulle se on tullut liian korkeasta n 120 db melusta työssä terv tepivaari

  6. Nuoruudessa rakentelin monosoittimista stereoita erittelemällä musiikkia basso- ja diskanttikaiuttimiin, jotka pöntöt tein itse.
    Nyt on Kenwoodit.
    Mutta konserttisalien kokemusta ei voita mikään.

    1. Sijoutusvinkki: kuulolaiteteollisuus huonokuuloisille ja kuuroille lähitulevausuusessa.
      Toinen; firmat, jotka tarjoavat kuulovammojen tutkimusta ja lääkäripalveluja.
      Perustelu: katso ympärillesi

  7. Joo on sellanen laite se vaan on vieläkin hankala laitteena mutta mekaaninen ääni ei aina miellytä minua
    Ja en ole maailmassa ainoa huono kuuloinen mulla seurataan kuuloa vuosittain ja aina voin mennä tutkituttaan kuuloni
    Mutta en minä suosittele kellekkään nappeja korvaan terv tepivaari

    1. Lisäksi, kaikkien niin autoissa kuin kevyessä liikenteessä ajavien ja kävelvienkin pitäisi sakon uhalla kieltää kaikkien korvahärpäkkeiden käyttö.

  8. Genelecit ovat vähän turhan tyyriitä, toki kadehdin heitä keillä sellaiset on.

    1. Karkasi pahus kommentti hyppysistäni kesken. No itse kuuntelen musiikkia lähinnä parinsadan Harman Kardon pöntöstä, äänen haen buetoothilla Youtobeen loputtomasta tarjonnasta.
      Enemmän olen tykästynyt vanhemmilla päivilläni klassiseen musiikkiin. Esimerkiksi oikaistessani sohvalle päiväunien ottoon laitan yleensä taustalle Chopinin etyydejä tai nocturneja, niiden myötä, olen huomannut, saan makeimmat unet.

    2. Ei niiden absoliittisuus mitään auta ellei itsellä ole absoluuttinen korva.
      Nekin kuten kaikki digitaaliset härpäkkeet yrittävät matkia sitä aitoa akustista ääntä eri lähteistä.
      En ole löytänyt yhtäkään täydellistä, joka voi toistaa Bechsteinin flyygelin äänet konserttisalissa.

  9. Mitä enemmän tulee mittariin, niin sitä suurempaa musiikkia korvilleni ei olekkaan kuin hiljaisuus ja luonnosta kantautuvat lintujen virittelemät soinnut, tuulen humina puiden oksilla ja lehvistössä, sateen ropina, pakkasen pauke ja laineiden liplatus tai ukkosmyrskun nostattama kumina.
    Nuorenakin lähellä sydäntä oli lähinnä sensortin musiikki, joka sai tanssijalkaan vipinää, nyt en kuuntele edes sitä.

  10. Minä aika harvoin nykyään kuuntelen musiikkia, varsinkin kun parhaista stereolaitteista nousi savu. Ylen musiikkia en viitsi kuunnela ja näihin maakunnallisiin toimittajiin olen täysin kyllästynyt. Minulla, kun yksin olen on aina televisio auki, joskus parikin. Harvoin niitä katselen, mutta pitää ne ääntä.

    Tepi, soita jälleenmyyjälle, tai maahantuojalle, kyllä niillä on tiedosto, josta löytyy kaikki koodit. Kyllä minullakin oli aikanaan avaimet Detroitissa olevan tiedostoon.

  11. Geneleceistä se vinkki että käytettyjä saa edukkaammin eivätkä ne parissakymmenessä vuodessa mihinkään heikkene.

    Minun kuuloni ei ole erityisen hyvä, mutta kyllä sen silti huomaa milloin ääni tulee semmoisena soppana, milloin erillisinä ainesosina. Sen saa toki aikaan vähemmälläkin sijoituksella.

    Kuulokkeita en paljon käytä mutta nämä aktiivisen äänenvaimennuksen kuulokkeet ovat hyvä idea. Voi kuunnella paljon pienemmällä voimakkuudella ja silti saa puheesta selvää. Samaa teknologiaa sovellettuna käytetään myös kuulolaitteisiin, kuten yllä vinkattiin. Tapauksiin jossa kuulo on heikentynyt muttei aivan täysin mennyttä, tällaisilla keveillä laitteilla voi tehdä paljon.

  12. Kuinka ollakaan minulla on kirjahyllyssäni kunnon kaiuttimet. Joskus asetun oikeaan paikkaan kuuntelemaan hyvää musiikkia ja nautin elämästä. Valitettavasti sellaisia tilaisuuksia on liian harvoin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *