Mihin suomi tarvitsee nykyisenkaltaista vasemmistoa…ei mihinkään.

Minä kun olen vähän tällainen omiin kaavoihini kangistunut, eli noudatan määrättyäjä arkiruutiineja ja jonkinsortin päivärytmiä, johon on osana kuulunut myös aamusella kahvin nauttimisen lomassa ”nauttia” myöskin ”pirkkaa” ja  kun huomaa joidenkin muidenkin olevan huolissaa tai iloissaan yhteiskuntamme tilasta ns.ruohonjuuritason näkökulmasta.  Eihän näillä suomea eikä maailmaa muuteta suuntaan tai toiseen mitä me täällä ”veistelemme” ja tuloksena taitaa ollakkin vain että saamme tikkuja käsiimme omia puupäitämme raapimalla.

Mutta olihan minulla vähän asian tynkääkin.  Kun nyt eletään yhteiskunnassamme jännittynyttä  politiikan aikaa, jossa kaikki vähänkin asiaan vihkiytyneet seuraavat, koska harmaa savu nousee senaatin piipusta, eikä  yksin Orpon nupista, että maalle on saatu uusi  paavi ja konklaavi vanhan tilalle.

Jotkut uskalikot ovat jo ennättäneet hyvissä ajoin ennen savun nousemista piipusta  ehdotelleet  suosikkejaan ministereiksi ja mitkä ministeriöt tulisi minkäkin puolueen olla  tärkeää saada hoteisiinsa.

Ja jos hallitus nyt tälle pohjalle syntyy mistä nyt neuvotellaan, niin toki haluan itsekkin tuoda oman lusikkani siihen soppaan mukaan, joiden toivon perussuomalaisten saavan.

Valtiovarainministeri ja ministeriö  tulee sovitun käytännön mukaan toiseksi suurimmalle hallituspuolueelle eli ”meille”.  Sitten katson olevan ensiarvoisen tärkeää, että sisäisen turvallisuuden ministeri ja ministeriö tulee perussuomalaisille, sillä sen lisäksi että ns.Ruotsin mallinen maahanmuutto kaikkine ongelmineen saadaan suitsittua  ennen kuin on myöhäistä, niin nyt tämän ongelman lisäksi huolta kannan siitä, että vasemmistolainen terrori näyttää nostavan päätään yhteiskunnassamme.   Ja nyt jos ja kun heidän vihapuheensa ja kiihottamisensa tapahtuu oppositiosta käsin demokraattisesti valittua valtioneuvostoa ja heidän kannattajiaan kohtaan, niin saattaa johtaa sisäisen turvallisuutemme horjumiseen, jos sille ei heti alkuunsa kuolaimia laiteta ja oppia elämään maassa maan tavalla esivaltaa kunnioittaen.

Edelliseen viitaten, niin puolustusministeri ja ministeriökin tulisi olla perussuomalaisilla, sillä venäjän tilannekkin on hyvin arvaamaton ja vaikea ennakoida ja kukaanhan ei voi taata sitä, etteikö venäjän hajaannuksen myötä rajan yli vyöryisi passittomia anonyymeja hallitsematon määrä suomeen ja sitä kaaosta hyväksi käyttäen vasemmistoterrori voisi käyttää hyväksi oman plutooninsa nostamiseksi valtaan Arkadian mäellä.   Joten ei vara venettä kaada ja paras on katsoa kuin katua. Idästähän se apu on ennekin haettu ja tullut vasemmistoa puolustamaan  ”valkoiselta terrorilta”.

Muut ministeriöt voivat sitten muille mennäkin, nämä riittää ensialkuun yhteiskuntaamme suojelamaan vasemmistolaiselta uhalta joka nostaa  TAAS  päätään kun selkäsi käännät.

Minua tuppaa naurattamaan näiden vihervasemmistolaisten arvolataukset ja ihmiskäsityskset, kun heidän suvaitsevaisuutensa kohoaa sitä korkeimpiin sfääreihin ja arvonnousuun vain siitä, kuinka he vastustavat perussuomalaisia, se riittä heidän sivistyksensä pohjaksi ja ihmisarvoksi, jolle he rakentavat kuplaansa.

Minä puhun nyt omasta näkövinkkelistäni kun sanon, että pidän perussuomalaisia siitäkin lähtökodasta isänmaallisempina kuin muita puolueita, koska  perussuomalaiset haluavat omat lakimme ja asetuksemme ensisijaiseksi, eikä lähde kansainvälisiä proknooseja ja sopimusmomentteja noudattamaan orjallisesti muiden puolueiden tavoin,  jos ja kun ne osoittautuvat  perustus,-ja oikeuskäsityksemme vastaisiksi ja vaarantavat hyvinvointivaltiomme perustaa.

Jos suomalaiset itse eivät puolusta itseään, niin kukaan muu ei sitä tee meidän puolestamme ja jos joku sanoo niin tekevänsä, niin se onkin sitten kova hinta minkä siitä joudemme maksamaan.

Anteeksi nyt kun nämä blogini venyvt näin pitkiksi, mutta kun en ole niitä tyyppejä jotka hakevat tuekseen muiden suoltamia juttuja muista lehdistä ja eri ”asiantuntijoilta”, niin siksi joudun vääntämään pitkästä rautalangasta.

Ei maar, täytyypä lähtee katiskoille, vaikka yöllä olikin tullut maa valkoiseksi ja taisipa nyt pakkanen päästä panemaan Polka mansikantaimeni, joita eilen maahan istutin  harsotta.

11 vastausta artikkeliin “Mihin suomi tarvitsee nykyisenkaltaista vasemmistoa…ei mihinkään.”

    1. Kyllä niitä kaikkia tarvitaan ja sanoisin jos muut kiellettäs se ei olisikaan enää demokratiaa terv tepivaari

      1. Mikään hallituskaavailu Suomen lähihistoriassa ei ole ollut näin vastenmielinen kuin tämä. Demokratia voi se vielä kääntää ylösalaisinkin.

  1. KokoomusSenioreissa on mukana joukko henkilöitä tyhjätaskuja tukien varassa eläjiä, mutta onhan se hienoa kuulua ainakin julkisesti parhaimmistoon?

    1. Minä olen ollut kokoomuksen ”kansallisissa” mukana seminaareissa, retkeilemässä jne.. Oli kyllä sellaista porukkaa öykkäröinnissä, etuiluissaan ja käytöksessään, että se loppui vuoden jäsenyyteen.

  2. Hallituksesta tulee kansan mukainen sitähän vaalitulos antoi julki neljä vuotta tätä sitten jotain muuta terv tepivaari

  3. Suomi on niin pieni maa, että yhteiskunnan toimintojen ylläpitämiseen tarvitaan ihan kaikki, niin oikealta, keskeltä kuin vasemmaltakin, tästä nyt ei vaan mihinkään pääse.

    Sillä, että vihervasemmistolla on vaikeuksia hyväksyä vapaiden demokraattisten vaalien tulos ja marginaalin marginaalissa oleville kansalaisfoorumien höyrypäille tulos aiheuttaa suoranaista peppukipua, ei ole mitään merkitystä.

  4. Ei Suomi mikään pieni maa ole mutta kansana sitä kyllä on ja koko kansa ei koskaan ole hallituksen takana se osa joka on milloinkin vallassa on enemmistöä ja se osa myös päättää maan asioista
    Noin se oikeasti menee
    Minulle ei ole mitään asiaa jossa luottaisin kehenkään politiikkoon eikä minkään puolueen kannanotot minua kiinnosta
    Olivat oikealta taikka vasemmalta
    Vaali tulos asian ratkaisee sitten pulinat pois kuten eräs sen julki toi terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *