Nyt kun sosialistit oppositioon saatiin, niin ei koskaan enään heitä vallankahvaan.

Nyt ollaan vasta aloittamassa hallitusneuvottelut, mutta oma mielipiteeni on, että nyt ei pidä joidenkin nippelitiedon, ennakkoluulojen sekä arvopohja höpinöiden johtaa sellaiseen lopputulokseen, että rasistiset vihersosialistit jouduttaisiin pyytämään seuraavaksi  jatkamaan ja viemään sitä tuhotun maan työtään maaliin, minkä neljä vuotta sitten aloittivat.

Sata vuotta siihen meni, ennenkuin kaksi tulonjakopuoluetta, sdp ja kepu saatiin äänestettyä nahkurin orsille saman aikaisesti.

Sen tiedän, että sosialistit eivät jätä nyt mitään keinoa käyttämättä, hyökätessään korporatioineen laillista esivaltaa ja hallitusta vastaan, mutta tiedän kyllä ja luotan siihen, että nämä agitaattorit ja kansankiihottajat saadaan kyllä kuriin ja järjestykseen parhaimmin, kun toimitaan demokraattisesti, lakeja ja oikeusvaltion periaatteita kunnioittaen, eikä lähdetä kulkemaan niitä polkuja, joihin sosialistit turvautuvat.

Sehän on selvä, että vihersosialistit tulevat ampumaan eduskunnassa ja kuten on jo kuultukin, että myös eduskunnan ulkopuolella kaikkea mikä liikkuu ( kielikuva ) mutta sitä ei pidä säikähtää eikä sitä pidä pelätä, sillä jos nyt jätetään tekemättä ne korjaavat toimet hyvinvointivaltiomme pelastamiseksi sosialistien jäljiltä, niin sen jälkeen hyvinvointivaltiostamme voidaan sanoa, että vainajan muistoa kunnioittaen…..

Nyt saavat hallitustoverit ajaa sitä samaa politiikkaa oppositiosta käsin, mitä tekivät neljä vuotta hallituksessa, mutta suomen kansa päätti vaaleissa, että jo riittäää sirkushuvit, kun suolenmutka huutaa ei oota.

Marinin hallitus eli koko neljä vuotta pää pilvissä ja jalat tukevasti ilmassa ja uskoivat, että kakku kasvaa kakkua syömällä ja että velatkin muuttuvat lopulta saataviksi, kun vain toivotaan toivotaan ja toivotaan.

Enpä usko että tolkun kansalaiset lähtevät barrikaadeille perusporvareiden toimista, sillä he kyllä tietävät, että vaihtoehto olisikin sitten vihersosialistinen, hitaasti ”tappava” myrkky, jota ihmisyydeksi ja solidaarisuudeksi kuplastaan markkinoivat.

Nyt ei pidä perusporvarien seistä jarrupolkimella tulevassa hallituksessaan, vaan aloittaa heti rivakasti vihersosialistisen hirttoköyden irrottaminen kansalaisten kaulalta, jossa se on neljä vuotta ollut tukahduttamassa kansalaisten hapen saannin.

9 vastausta artikkeliin “Nyt kun sosialistit oppositioon saatiin, niin ei koskaan enään heitä vallankahvaan.”

  1. Nähtiin myös tämä äärivasemmiston eli Arhinmäen reaktio jossa uhattiin jopa Suomen turvallisuutta!

    ”Oikeistohallituksesta suivaantunut Helsingin apulaispormestari Paavo Arhinmäki (vas) kehottaa Facebookissa ihmisiä ”vastarintaan kaduilla”. Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Halla-aho toivoo poliisien olevan tarkkana Arhinmäen yllytyksen vuoksi.”

    (Iltalehti 27.4.2023)

    Ei muuta kuin känniörveltäjä tovereineen barrikaadeilla ja sitä kautta putkaan! Sinne nämä kuuluu 😅👍

    Voivat sitten krapulassa nauttia simaa ja loiventavia kun putkasta pääsevät 💃🕺💃🕺💃🧑‍🤝‍🧑🧑‍🤝‍🧑🦿🦿😁

  2. Marko,- Uskon ja luotan suomen oikeusjärjestelmään, että se kykenee myös Arhinmäen ja hänen nuoriso-komsomolinsa pitämään aisoissa demokraattisin keinoin, eikä tarvitse lähteä matkimaan sosialistista hallintotapaa, jossa suurimpaan ääneen kailottajat valitaan plutooniensa johtajiksi.

    1. Eikös se olisi mahtavaa nähdä Paavo tovereineen vappukahinoissa kuin Trump joukkoineen Capitol kukkuloilla huutamassa ”väärä vaalitulos! voitto vietiin meiltä, kaatakaa tuleva hallitus!” 😅😅😅

      Voisi ensin katso oppia Trumpin vauhdikkaasta päivästä jossa kansaa agitoitiin hyökkäämään kohti päättäjiä ja estämään vaalituloksen hyväksyminen.

      Paavo voitaisiin kantaa taas pois liikaa simaa nautittuaan kertomaan taas kootut selitykset 🤦

      Video: Rajusti juhlinut Arhinmäki jäi hotellihuoneeseen – virkamies tapasi venäläisministerin https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000720773.html

      Kokemusta kun herralla, siis toverilla on…🥳🥳🥳

    1. Sosialistit varoittelevat palaamisesta 30luvulle, vaikka ovat sinne itse koko ajan pyrkimässä.
      Ilmeisesti vaatii kovia otteita julkiselta vallaltamme, että saadaan vasemman laidan kiihkomielisiltä ja heidän rasismiltaan kitkettyä alkava hurmos katkaistua heti, eikä ”videstoista päivä”.

      1. Soini kävi jo heti aluksi luettelemassa ketä perussuomalaiset voisivat ministereiksi nimetä ja ketä ei.
        Nämä ovat niitä katkeria koomikon kyyneleitä.
        En minä yhtään jaksa yllättyä Soinin käytöksestä Juudaana, mutta sitä minä en voi olla äimistelemättä, että vuodesta toiseen media kaivaa tämän hillotolppa Soinin esiin antamaan lausuntoja jonkinsortin asiantuntijana nykyisestä perussuomalaisesta puolueesta.
        Ei minkään muiden puolueiden entiset puheenjohtajat juokse osoittamaan katkeruuttaan entiselle puolueelleen ja neuvomaan kuinka puolueen tulisi toimia, sillä jos Soinin esimerkkiä noudatettaisiin, niin sen jälkeen puolue olisikin entinen.

    2. He…Heikki, olet neljä vuotta kovaan ääneen kannattanut paluuta pärevalon piiriin,joten mikäs siinä nyt niin risoo?

  3. Mahtaa tämäkin aiheuttaa ihottumaa joillekin:

    ”40 prosenttia suomalaisista kannattaa julkisen talouden sopeuttamista kuudella miljardilla eurolla, ilmenee Maaseudun Tulevaisuuden teettämästä MT-gallupista.
    Menojen leikkaaminen on suomalaisten mielestä huomattavasti parempi keino tasapainottaa valtiontaloutta kuin verotuksen kiristäminen. Verojen korottamisen kannalla kyselyssä karkeasti vain noin viidennes vastaajista, kun kulujen karsintaa suosi ensisijaisena keinona noin 60 prosenttia vastaajista.”

    https://www.verkkouutiset.fi/a/mt-gallup-40-prosenttia-suomalaisista-kannattaa-kuuden-miljardin-sopeutuksia/#934505af

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *