Omasta peilistään Marin löytää syyllisen henkiselle loppuun palamiselleen.

Anteeksi nyt maalaisuuteni, mutta en ole kyennyt itselleni selvittämään vielä tätä Marinin eron ympärillä olevaa paradoksia ja pyydän nyt teltä ”kirjanoppineilta” apua  ongelmani ratkaisemiseen, eli vääntämään niin sanoakseni rautalangasta.

Marin kun mainitsi eronsa syyksi viran tuoman rasituksen ja kuormittuneisuuden, niin miksi hän olisi kuitenkin ollut valmis jatkamaan pääministerinä vaalien jälkeen jos kerran se oli ollut niin voimille käypää.

Joten en usko tuohon syyhyn rasittavuudesta ja kyllä siinä olisi rasitukset unohtuneet, jos demarit olisi pääministeripuolueeksi edennyt. Tämä on minun päätelmäni ja taisi se rasitus tulla  eron syyksi vasta  hävityn pääministeriyden myötä.

Ja jos onkin raskasta ollut, niin sen raskaasi on tehnyt kyllä Marin ihan itse käytöksellään.

 

19 vastausta artikkeliin “Omasta peilistään Marin löytää syyllisen henkiselle loppuun palamiselleen.”

  1. Marinilla on pelisilmää ja kun nyt hävisi kolmannet vaalit peräkkäin niin ymmärsi väistyä.

    Ennustan seuraavan ison uutisen on avioero, jota sitten paistatellaan mediassa viikkoja ja voi kun huomiota riittää..

    1. Sitä minä eniten ihmettelen, että niin suuri määrä kansalaisia on mennyt tähän kusetukseen mukaan ja liittynyt tanssaamaan sadetanssia hänen toteeminsa ympärille.

      1. Arvi, aikuiset miehetkin käyttäytyvät kuin pikkutytöt Dingo-hysterian aikaan 😂

  2. Marinia voi kehua siitä että ymmärsi muuttaa mieltään.
    – Rokotevastaisesta tuli rokotemyönteinen kun korona iski.
    – Nato-vastaisesta tuli Nato-myönteinen kun venäjä hyökkäsi.

    Tämän myötä hän epäilemättä katsoi että pääministerikandidaatiksi kun ei päässyt, suunnitelma B on vain todeta että josko on hyvä hetki levätä.

    Vaikka omasta mielestäni hän kaipaisi enemmän katkaisuhoitoa addiktioidensa kanssa, kyllä hän paljon on tehnyt ja levolle on paikkansa. Häntä voi haukkua tehdystä politiikasta jos ei siitä pidä, mutta ei pidä haukkua siitä että osaa joskus ottaa iisisti.

  3. Aikamme menestynein nuori pääministeri.
    Teki päätöksi ja osasi myös muuttaa kantaansa maailman muuttuessa.
    Suurin vastus oli kateus ja naisviha.
    Sitä tahtia ei olisi kestänyt moni muu.
    – Tulevaa päästään vertaamaan eli sitä odotellessa?

  4. ”Mutta kun räyhäoikeiston keskinkertaisuudet ja muut mitättömyydet vähättelevät Marinia pikkutyttönä, prinsessana ja kaupankassana vielä pääministerikauden lopulla, pikkusieluinen ja lapsellinen kritiikki kertoo enemmän heistä kuin Marinista.”

    Osuva mielipide Iltalehden sivulta lainattuna.

  5. Naisviha ja peeniskateus. Siinä käsitteitä pyhäpäiväksi.

  6. Jos Suomi olisi hirveän naisvihamielinen, tuskinpa kolmen suurimman puolueen suurimmat ääniharavat olisivat olleet naisia.

    Kritiikki naispuolista päättäjää kohtaan on esimerkki terveestä asenteesta sukupuolirooleihin: se tarkoittaa että näemme päättäjän ja päätökset, emme sukupuolia.

    Marin ei saanut mainetta ja kunniaa koska oli nainen, vaan siksi että hän teki tekoja joita monet arvostivat. Vastaavasti hän ei saa kritiikkiä myöskään sukupuolen vaan tekojen perusteella.

    Kerta toisensa jälkeen suurimpien uhkailujen, vihapuheiden ja väkivallantekojen kohteina ovat aina miehet, tutkimme sitten vaaliehdokkaiden saamaa häirintää tai laajempaa yhteiskuntakulmaa.

    1. Tähän blogiisi (https://www.pirkanblogit.fi/2023/vekotin/pauli-rautiainen-ja-esteettomyyden-haasteet/) linkittämässäsi Brysselin koneen jaksossahan Pauli Rautiainen puhui politiikan kontekstissa siitä, miten myös vammaisten ihmisten kohdalla yhteiskunnallisia parannuksia on useimmiten lähdetty tekemään, kun on riittävän monia nuoria miessukupuolisia vammautunut sodan vuoksi vaikkapa, eli sukupuoli tässäkin kohdassa vaikuttaa — en tiedä, olitko tahallaan unohtanut tämänkin, vai provosoitko vaan, koska olet mies ja sinulla on moderaattorina täällä blogeilla valtaa.

    2. Vuonna 2018 selvitettyihin 273 600 rikoslakirikokseen epäiltiin syylliseksi yhteensä 297 600 henkilöä, mikä on yhtä paljon kuin edellisvuonna.

      Epäillyistä miehiä oli 239 800, mikä on 1,1 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Naisepäiltyjen määrä kasvoi 4,5 prosenttia. Heitä oli nyt 57 800.

      Määrällisen eron lisäksi miesten ja naisten rikollisuus poikkeaa siten, että naisilla pahoinpitelyjen, rattijuopumusten ja vahingontekojen osuudet ovat miehiin verrattuna pieniä. Kuitenkin naisten osuus pahoinpitelyihin syylliseksi epäillyistä on noussut vuoden 1980 alle 10 prosentista noin 20 prosenttiin. Naisten tyypillisimpiä rikoksia ovat myymälävarkaudet ja –näpistykset, petokset, kavallutkset ja väärennykset.

      Epäillyistä suomalaistaustaisia oli 88,5 prosenttia, mikä on 1,1 prosenttiyksikköä edellisvuotta enemmän. Seksuaalirikoksien osalta suomalaistaustaisten epäiltyjen osuus kasvoi 0,8 prosenttiyksikköä 77,6 prosenttiin.

      Suomalaistaustaiseen uhriin kohdistuneessa rikoksessa myös epäilty oli suomalaistaustainen 92,3 prosentissa tapauksista. Seksuaalirikosten osalta osuus oli 79,2 prosenttia.

      Henkirikosten yritysten uhreista noin 80 prosenttia on miehiä. Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön uhreista tyttöjä on vajaat 90 prosenttia ja raiskausrikosten uhreista naisia on yli 95 prosenttia.

      (https://www.stat.fi/til/rpk/2018/13/rpk_2018_13_2019-05-16_kat_002_fi.html)

      1. Kautta maailman menon sodissakin ovat enemmän tapelleet, tappaneet ja kuolleet juuri miehet. Hävinneet siviilit, miehet naiset ja lapset on tapettu. Taustalla on jotenkin kummasti luonto, evoluutio ja mitä niitä nyt on luonnonlakeja. Päivinämme yritetään parempaa

          1. Juu, kissatappelut naisten riidellessä siitä, kuka saa määrätä, ovat viihteellisiä…

            1. Vaikka jeesuksen/ Adoniksen sesonkia edelleen jaksetaan hypettää, niin voi aina halutessaan pyrkiä kunnioittamaan myös sitä kirveen haavaa, josta sinäkin Juhak olet tähän maailmaan putkahtanut, aiheuttaen äidillesi tuskaa ja kipua hänen sinut lempeästi maailmaan saatellessa.

  7. Miesten kohtaama väkivalta ei kelpaa edes miesten aseman tutkimiseen – naisten kokema väkivalta on aina miesten syytä.

  8. Ei pidä mielestäni lainkaan paikkaansa sellainen mustavalkoinen näkemys, ettei nuori naisministeri saisi kritiikkiä myös ihan vaan nuoren iän ja sukupuolen vuoksi. En rehellisesti näe ideaa sellaisessa vähättelyssä, jossa kiistetään todellisuuden sävyjä, etenkin kun muunsukupuolisten suusta on kuultu siitäkin, miten transition naisesta mieheksi tehneet ovat hämmentyneet siitä, miten heidän muuttunut puhe-ääni jo miehekkääksi on tehnyt heidän elämässään sitä, että he kokevat ihmisten ottavan juttunsa vakavammin, toisin sanoen joutuvansa vähemmän perustelemaan argumenttejaan/ ajatuksiaan kun puhuvat matalalla mies-äänellä.

    Toisaalta tekoäly-avustajat kuten Amazonin Alexa sekä Siri lienee tehty tarkoituksellisesti nais-äänisiksi, koska ihmisten suhtautuminen nais-ääneen on erilaista.
    Puhumattakaan muista sukupuoliin liittyvistä asenteista ja pinttyneistä arvoista, joita varmasti lausutaan ja on lausuttu julki myös ihan vaan sukupuolen vuoksi.

  9. Jos nuori poliitikkonainen saa kritiikkiä ikänsä ja sukupuolensa vuoksi niin eipä ole kehuttavassa asemassa myöskään kokeneempi poliitikkomies. Päivinämme kokemus tuntuu enemmänkin olevan rasite. Käsitykset iän merkityksestä vaihtelevat vähän kuin muoti housun lahkeiden pituuden ja leveyden kohdalla

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *