Sattui ja tapahtui, Sanna taaplasi/taaplaa tyylillään.

Vaikka en Sanna Marinin harjoittaman politiikan ylin ystävä olekkaan ja en hänen tapaansa toimia kaiklta osin ymmärtänytkään, niin silti minulle ei tuota mitään ongelmia toivottaa hänelle menestystä jatkossa, niin henkilökohtaisessa elämässään kuin myös siinä toimessa, mihin sitten päättääkin seuraavaksi suunnata eronsa/erojensa jälkeen.

Voin vain kuvitella sitä luopumisen tuskaa mitä hän nyt kokee tykönään, jossa hän tuntee sisimmässään varmasti osin epäonnistuneensakkin, niin henkilökohtaisessa,-kuin myös valtiollisessa toimessaan.

Voin toki olla väärässäkin ( mitä harvoin jos koskaan kyllä olen ) että häntä eivät kosketa ”normaalin” elämän lainalaisuudet lainkaan ja hän voi jatkossakin mennä rinta rottingilla kohti uusia pettymyksiä ajatuksena, että se mikä ei tapa se vahvistaa.

Hän oli ja hän toimi pääministerinä sellaisella tavalla, että sitä ei ole aikaisemmin tällä vakanssilla toimineilta nähty ja luulempa että tämä jääkin ainut kertaiseksi ilmiöksi samoin kuin väitetään ainutkertaisiksi jääviä EU. tukipakettejakin. ( vannomatta paras )

 

 

36 vastausta artikkeliin “Sattui ja tapahtui, Sanna taaplasi/taaplaa tyylillään.”

  1. Hänet tunnetaan hyvin EU tasolla ja pääsee niihin pöytiin halutessaan.

  2. Sanna Marinin kotimaan toiminnan arvo on mahdollista mitata vasta kun pöly on laskeutunut Marinin hallituksen tekemisten ja tekemättä jättämisen jäljiltä.

    1. Matti,- Kyllä siellä Orpo jo ainakin manaa sitä perintöä, joka Marinilta lankeaa tulevan hallituksen hoidettavaksi, joten ei siinä pitkään mennyt, kun talouden koko kuva paljastui karmeudessaan.

  3. Sieltähän paljastui kuntien budjettikusetus ennen kuin nykyinen sote saatiin kasaan. Suomen taloustilanne on hyvä vrt. Eu paitsi vain parin puolueen mielestä.
    Ja maine maailmalla loistava ennen kuin tuleva romuttaa sen pohjalukemiin.

    1. Mikä budjettikusetus paljastui?

      Hallitus kuin myös julkinen keskustelu on ollut perillä kuntien alibudjetoinnista sotemenojen osalta, joka muuta väittää puhuu palturia.

      1. No, ei varmaan ole ollut laajuudessaan. Johan oppositokin olisi nostanut asian kohennettuna tikun nokkaa ja kohdennettuna tähän asiaan muuten kuin mölyämällä ja vastustamalla yleisesti yhteiskunnan sote-menoja.

        1. Googlella etsivä löytää…

          On hyvä kyllä huomata myös se, että kuntien sotevalmistelun aikainen alibudjetointi selittää ainoastaan osan rahoitusvajeesta, joten sen taakse ei Marinin hallitusta saa piilotettua.

          Toisaalta, ne ihan samat puolueet, osin jopa samat naamat ovat kunnissa päättäneet alibudjetoinnista kuin mitkä sotehimmelin runnoivat läpi.

          1. Panehan faktat pöytään, mi on ollut koko Suomen, kaikkien sote-kuntien budjetointi, toteutuneet päätösten pohjana aikanaan, kun noin googlesta ne löydät ?

            1. Etkö itse osaa Googlea käyttää? Ihan ilmaisena vinkkinä, kuntien budjetit ja niistä päättäneet löytyvät kunkin kunnan sivuilta ja ovat julkisia asiakirjoja.

              Taisi taas mennä herne syvälle 😭😭😭

              1. Jos oikein yksinkertaisella esimerkillä edetään.

                Mikä toimielin käsittelee /päättää kaupungin budjetista?

                Istuuko esim. Tampereen valtuustossa yhtään demaria?

                Jos vastaus on kyllä, niin onko valtuustossa istuvista demareista joku eduskunnassa?

                Jos vastaus on kyllä, niin onko Tampereen valtuustossa ja eduskunnassa olevista demareista joku ollut hallituksessa valmistelemassa / päättämässä sote-uudistuksesta ja sen rahoituksesta?

    2. Kyllä kaikki osaavat ja ovat taitavia rahan jaossa ja turhaa on aina vedota pandemiaan ja Ukrainaan, kyllä sitä velkarahaa kylvettiin surutta pohjattomiin kaivoihin ja mikä hulluinta, niin väitettiin velkaa velan päälle ottamalla olevan investointi tulevaan, elettiin toivotaan toivotaan utopiassa ja odotettiin ”joulupukkia”.
      Nyt jos Orpon sijasta Marin olisi saanut jatkokauden, niin nykymenoa jatkamalla julkisen talouden vajekkin huitelisi seuraavina vuosina pian noin 30 miljardissa. Onneksi niin ei käynyt tulevia sukupolvia ajatellen.

      1. Arvi, kyllä vasemmistohallituksen talousosaamisen tulokset alkavat hiljalleen näkyä ja kalliiksi kävi huulipunat🤣

        1. ”Antti Rinteen ja Sanna Marinin hallitukset pyrkivät saamaan talouden tasapainoon lisäämällä työllisyyttä. Tavoitteena oli 75 prosentin työllisyysaste.

          Työllisyyttä kuitenkin lisättiin velkarahalla julkiselle sektorille, kuten uusiin hyvinvointialueisiin.

          Hiljattainen Elinkeinoelämän valtuuskunnan selvitys kertoo, että Marinin hallituksen aikana uusista työpaikoista 70 prosenttia uusista työpaikoista syntyi julkiselle sektorille”

          https://www.verkkouutiset.fi/a/julkisen-sektorin-palkkasumma-kasvoi-kaksi-kertaa-yksityista-enemman-ei-kestavaa/#f89ab29a

    3. Hyvä ja hyvä – toki aina verrattaessa etelän veteliin.
      Vaan tosiasia on, että miljardiluokan korkokulut ovat silti poissa muusta tarpeesta eikä mikään vertailu etelän veteliin sitä eduksi muuta.

  4. En totuuden nimissä keksi ainuttakaan syytä miksi Marinin tulevaisuus pitäisi vähääkään kiinnostaa, mutta se on varmaan minun ”ongelmani”.

    1. Kyllä se siinä kiinnostaa, ettei Marinista tehdä ”Suomen syöjää” johonkin instanssiin.

  5. Niin sotea ei saanut edelliset hallitukset esim sipilän oikeisto/peurs hallitus aikaisesi, niin saamattomina nyt moittivat eivätkä muista saamattomuuttaan heillähän olisi ollut mahdollista tehdä se paremmin?

    1. Niilo, eikö Marinin hallituksella ollut mahdollisuutta tehdä parempaa sotea?

      On jokseenkin hassua, että meillä on ollut täysin virheetön ja erheetön hallitus, suorastaan jumalainen, mutta lopputuloksena on kuitenkin helvetisti velkaa ja asiat ihan sekaisin.

  6. Marin oli demarien vasenta laitaa ja hänen johtamansa hallitus toteutti sen mukaista politiikkaa. Varmaan samoin kuin jokainen pääministeri tekee niin kuin parhaaksi Suomelle kuvittelee. Moni luotti Marinin viisauteen koska vaalivoiton sai, voisiko olla että hallituskausien pituus pitäisi ollakin kahdeksan vuotta, neljä vuotta oli liian lyhyt aika että Marin viitoittama tie olisi johtanut siihen maaliin mihin hän tähtäsi.

      1. Sinipunan politiikka olisi jakomielistä. Toinen toimi löisi poskelle toista.

        Turha sovittaa Mersun osia Audion tai päin vastoin.

        Kokoomus ja demarit ovat ideologiapuolueita, joilla on erilaiset ideologiat.
        NjKeskustalaisilla puolueilla, kuten PS:lla, on käytännöllinen eikä ideologinen lähestymistapa. Vaikka ideologia puuttuu, on arvoja sen edestä: Suomen on pärjättävä.

      1. No mutta saihan demarit juuri kolme lisäpaikkaa, eikö se muka ollut voitto ja Marinin ansiota?

        1. Niin, jos putoaa ykkösestä kolmoseksi niin onko se voitto?

          Kannatus toki kasvoi vaikkakin hallituskumppaneiden kustannuksella ja kuten Sami Borg analyysissään totesi aika kyseenalaisella kampanjalla.

          1. No näinhän se meni, ei tainnut kenellekään jäänyt kovin hyvä maku suuhun

          2. voitto on kyllä makuasia mutta kolme lisäpaikkaa silti terv tepivaari

            1. TM:

              Kolme lisäpaikkoja voidaan tulkita niin, että vihreät ja vasemmisto jäivät suosiossa demareista jälkeen samoin kuin keskusta jäi kokoomuksesta ja PS:sta jälkeen.

              1. Voi toki noinkin tulkita oikein se tosin ei ole mistään kohtaa
                Mutta kun ei oikeasti olekkaan mistään muusta asiasta kun vain oman näkemyksensä vanki
                Silloin ei huomaa ettei Suomen kansa ole vain n 20 % kansanosanen niin vaan luulevat olevan terv tepivaari

  7. Suomeen ei tule nyt sini punaa minnekkään jotenka vastuu annetaan nyt muille
    Ja onko montaakaan hallitusta mikä ei olisi saanut velka perintöä terv tepivaari

    1. No, ei sini-mustakaan elä sitten kun 1. välikysymykseen. Eli se siitä.
      Ei kokoomus uskalla lähteä täysin arvaamattoman persuporukan kanssa hallitukseen. Ei kokkareet niin tonttuja voi olla. Eikä rkp.

      1. PS:lla on Ukrainan värit, keltainen ja sininen: elopelto ja taivas.

        Moukat, kuten HK, eivät ymmärrä symboliikkaa.

    1. Musta lippu on anarkistien tunnus. Mustuus on protesti kaikille valtioille, etenkin kansallisvaltioille.

      Eri valtioiden onnellisuustutkimuksen tuloksien mukaan kansallisvaltiot pärjäsivät hyvin. Kansallisvaltioissa on ihmisten välillä suurempi luottamus ja solidariteetti kuin monikulttuurisessa valtioissa. Myös lojaliteetti yhteiskuntaa kohtaan on parempi.

      Näissä oloissa yhteiskunta pystyy luomaan paremmat onnellisuutta palvelevat toiminnot.

      Jos pakkovallan avulla pyritään luomaan onnellisempi yhteiskunta, sitä kutsutaan fasismiksi. Fasismin tunnus on vitsakimppu.

      Anarkistit, aivan oikein, tunnistavat poliisin, armeijan ja oikeuslaitoksen fasistisiksi toimijoiksi.
      Fasistit kieltävät, käskevät ja rankaisevat.

      Kuitenkin on niin, että jos yhteiskunnassa vallitsee keskinäinen luottamus, keskinäinen solidariteetti ja lojaalisuus yhteiskuntaa kohtaan, niin tarve fasistisiin eli pakkovaltaisiin otteisiin on vähäisempi.

      Monikultturisuuden lisääjät vähentävät keskinäistä luottamusta, keskinäistä solidaarisuutta ja lojaalisuutta yhteiskuntaa kohtaan. Tällöin fasistisia otteita tarvitaan enemmän.

      Kansallisvaltioita nakertavien vihreiden toimet ovat omiaan lisäämään tarvetta fasistisiin otteisiin niin kantaväestöä kuin tulokkaitakin kohtaan.

      Anarkistit vastustavat fasistisia otteita, mutta toisaalta lisäävät yhteiskunnan tarvetta fasististen otteiden käyttämiseen.

      Seuraavassa erilaisten anarkistien tunnuksia:

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Anarkismisymboliikka

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *