Toivotaan että hallitus syntyy tällä pohjalla, niin saisin nauttia vihersosialistien paskahalvauksesta seuraavan neljä vuotta.

Matias Mäkynen demareiden varapuheenjohtaja sanoo, että tällä hallitusratkaisulla tullaan suomessa kelloja siirtämään takaisin päin.

Minä kun olin uskossa, että niitä siirretään kaksi kertaa vuodessa, riippumatta kuka on hallituksessa ja syksyllä niitä vasta siirretään taaksepäin, kuten tapahtuu koko EU.n alueella.

Vittu että minä nautin, kun vihersosialistit ovat kuin maansa myyneitä nyt, kun jäivät säätytalon ovien ulkopuolelle.  Vaikka toki he koko neljä vuotta ehtivätkin jo maata myydä rajojemme takaisille helppoheikeille.

28 vastausta artikkeliin “Toivotaan että hallitus syntyy tällä pohjalla, niin saisin nauttia vihersosialistien paskahalvauksesta seuraavan neljä vuotta.”

  1. Tottakait se valmistuu aikanaan mutta nyt sille onkin näytön paikka ei pelkästään pulputusta terv tepivaari

  2. Mesimäyrälle työnnettiin ruiskukka takapuoleen. Se näköjään rauhoittaa ja samalla unohtuu kaikki ”kynnyskysymykset” . Tehokas lääke 🙂

    1. Pääasia on, että nyt saatiin hallitus joka leipoo kakun ennen sen syömistä, kun sosialistit söivät kakun ennen sen leipomista.

      1. No eihän sitä hallitusta kyllä ole vielä olemassa. Ei edes paperilla.

  3. Twitteriä vähän selailin, yleisin luonnehdinta taisi olla että tiedossa on kylmää kyytiä. Eivät malta monet odottaa millaiseksi sorvautuu hallitusohjelma niin on tuska pinnassa. Ainahan se on katkeraa puolueille jotka ovat jäämässä oppositioon.
    Toivon tietysti että uusi hallitus toteuttaa juuri sellaista politiikkaa josta itse tykkään. Pienenä toiveena, toki detaljihan se on, mutta itsekkäästi että eivät unohtaisi eläkeläisiä saati että päähän potkisivat.

  4. Ei kannata iloita vielä edes hymyn pilkahduksellakaan. Nyt vasta alkaa neuvottelut. Ja kaikki on mahdollista, jopa uudet vaalit.
    Meinaan tästä ei tule muuta kuin yhteiskuntarauhan rikkominen. Ja, kestääkö kokoomuksen perse merivettä, että itse aiheuttaa sen ottamalla persut kumppaneikseen. Epäilen vahvasti, että tästä ei tule mitään muuta kuin iso soppa ja kokoomuksen rankka mahalasku.
    Suomi on eniten poliittisesti sekaisin kuin koskaan.

    Niin kuin jossakin sanon, RKP vedättää viimeiseen saakka ja siihen se homma hajoaa ihan suunnitellusti. RKP näyttää mahtinsa, koska se on työväenpuolue, kielipuolue, rahapuolue, yrittäjäpuolue, joka ymmärtää asemansa merkityksen.

    1. Aivan höpö höpöä, ei Suomi ole millään tavalla poliittisesti sekaisin, muuten kuin vihervasemmisto osalta ja sitä ei voi uutisena pitää, pikimminkin normi settiä.

  5. Kuuluu jo sosialistit tonkivan työväentalojensa rompevarastoja, etsien punabandarollejaan, mennäkseen eduskuntatalon eteen huutamaan äänensä käheäksi.
    Siinä mielessä tällä perusporvari hallituksella ei ole muuta tietä kuin ylöspäin, sillä tämän vihersosialistisen toivotaan toivotaan hallituksen jälkeen ei voi enään alemmaksi yhteiskuntamme vajota moraalis/taloudellisessa katsannossa.

    1. Borat (Mäkynen) veti jo herneet nenäänsä, voi käydä vetämässä ”viikseen” taas jotain opiskelijaa ”spring partyssä” 😅🕺💃

  6. Ei ihan kauhean katkeria olleet muut, kuin kommunistit. Tuntuu siltä, että he eivät pysty nielemään häviötään, taisivat äämestäjät äänestää väärin.

    Toinen suuri vaalien häviäjä Keskusta ja Saarikko oli laittanut asialle Eeva Kallin. Hän esiintyikin varsin mallikkaasti, saattaakin olla tulevaisuuden johtaja- ainesta.

    Demareiden entinen puoluejohtaja esintyi kylmän rauhalisesti, ei näyttänyt tunteitaan, mutta ei myöskään pystynyt niitä piilottamaan.

    1. ”Demareiden entinen puoluejohtaja esintyi kylmän rauhalisesti, ei näyttänyt tunteitaan, mutta ei myöskään pystynyt niitä piilottamaan”

      Pentti odotahan vaan…

  7. Meillä ei ole kuin muutama kommunisti, joilla ei ole mitään merkitystä.
    Mutta kokoomuksen sivistyssiipi itkee ja kiroaa Orpon alimpaan helvettiin yhteistyöstä Suomen katalimman ja epäluotettavimman änkyräpuolueen kanssa.
    Kepu nauraa.
    Kristilliset myy tai vaihtaa berberinsä vaikka yhteen oravan nahkaan.
    Ja kohta nauravat RKP, kun rökittävät persut myöntymään kaikesta pyhimmistä aatteistaan, ruotsin kielen vastustamisesta, mamuista Eu:n vastustamisesta, ihmisyydestä ja moraalista ja rasismista.
    Demareita vituttaa niin kuin vasureita ja vihreitä se, miten alas Suomi on vajoamassa kokoomuksen johdolla maailman silmissä.
    .. ja Saulia vituttaa kaikista eniten kokoomuksen kohellus !

    1. Vittu että mä nautin kun näen kuinka koville joillekkin ottaa, kun vaalitulos muuttui lihaksi.

      1. Arvi, vaikuttaa aivan siltä, että vihervasemmiston höyrypäillä keittää yli ja onhan se vilpittömästi hauskaa seurattavaa 😋😋😋

        1. Iso kysymys kuuluu, mitä edellä mainitut sitten tekevät jos neuvottelut onnistuvat?

          Hurmaavan joukkoitsemurhan 🤪

          1. Saat olla varma Mika, että tulemme näkemään samaa sirkusta seuraavat neljä vuotta opposition suunnalta kuin mitä nähtiin koko mennyt nelivuotiskausi Marinin hallituksessa, eli sama kaiku on askelten, olipa vihersosialistit minkälaisessa roolissa hyvänsä.

    1. Jos mikään ei ole muuttunut miksikään, niin miksi vihervasemmiston höyrypäillä keittää yli?

      Demokratia on raskas laji 😭

      1. HK:lla keittää myös, aivan mahtavaa Mika 💃💃💃🕺🕺🕺😅😅😅

    1. Niin, ei tässä kenelläkään muulla tunne olevan vaikeuksia asian kanssa kuin…

      Eikä muuten olisi vaikka hallitusta muodostaisi kuka tahansa.

  8. Toivotaan että hallitus muodostuu, piste. Ilman hallitusta on mälsää.

    Totean myös, että koska jokainen hallituksen nimi suututtaa, nimeän tämän höppelispöppelishallitukseksi ja toivon että jokainen freelance-kommentaattori suuttuu tuosta.

    Lisäksi toivon että valtakunnanrasisti biaudet hyppää kaivoon.

    1. Biaudet, on kyllä oikea oppikirjaesimerkki tämän ajan suvaitsevaisesta hyväihmisestä, eikä hän suinkaan ole ainoa.

    2. Osallistun Kyuun aloittamaan Orpon nyt kaavaileman hallituksen nimeämiseen. Oma ehdotukseni on Musta Sotnia.

      1. Sotnia (ukrainaksi ja venäjäksi: сотня = ’sata’) oli sotilasyksikkö ja hallinnollinen osasto monissa slaavilaisissa maissa.
        (Wikipedia)

        ”Arvotörmäys ehti jo konkretisoitua Rkp:n eduskuntaryhmässä, jossa helsinkiläisedustaja Eva Biaudet vastusti hallitusneuvotteluihin lähtemistä. Pienilläkin liikahduksilla on merkitystä, sillä neljällä hallitusneuvotteluihin lähtevällä puolueella on eduskunnassa yhteensä vain 109 kansanedustajaa, mikä olisi hallitukselle poikkeuksellisen kapea enemmistö.”
        (HS)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *