Ajatuksia nettikäyttäytymiseen…

Olin taannoin pöytäseurueessa, jossa eräs nuori totesi avoimesti kaikkien kuullen tuntevansa myötähäpeää johtuen toisen pöytäseurueeseemme kuuluneen, koko elämänsä läpi vakavasta mielenterveyden ongelmasta kärsineen jutteluiden vuoksi. Nuoren toteamus herätti useissa pöytäseurueeseen kuuluneissa aikuisissa silminnähtävää ristiriitaa, jota kukaan ei siinä tilanteessa kuitenkaan ääneen lausunut.

Asia jäi vaivaamaan minua, ja otin sen myöhemmin puheeksi yksityisesti joidenkin pöytäseurueessa olleiden kanssa, koska halusin tietää, miten muut olivat kokeneet nuoren kommentoinnin toista ihmistä kohtaan.

Itselleni tilanne oli siinä mielessä ymmärrettävä, että pystyin hahmottamaan asiaa nuoren kannalta niin, että nuorelle ihmiselle myötähäpeän kaltaisten tunteiden käsittely voi olla vielä uutta, koska elämänkokemuksia eikä kypsyyttä ole ehtinyt karttua siten, että nuori kykenisi mielessään arvioimaan tai priorisoimaan tilannetta empaattisesti. Tästä johtuen pidin ymmärrettävänä, että nuorella ihmisellä ristiriitaiset tunteet purkautuvat ulospäin toisiin ihmisiin kohdistuvana syyllistämisenä.

Aikuiselta samanlaista epäkypsää kanssaihmisten dissaamista en rakastavassa pöytäseurueessa hyväksyisi.

Noiden alkusanojen myötä voimmekin siirtyä itse aiheeseen, joka tässä blogissa on nettikäyttäytyminen

Hiljattain kohtaamaani trollittelu nosti jälleen mielen päälle sen lattean ikuisuuskysymyksen, että mikä oikeastaan on mielekästä vuorovaikuttamista kanssaihmisten välillä —  ja miksi?

Otetaan esimerkkinä nainen, joka esiintyy netissä miehenä; tai mies joka esiintyy naisena — ei siis pelkästään anonyymin nimimerkin takaa, vaan aidosti luoden vakuuttavan identiteetin, kirjoitellen tarinoita sekä vuorovaikuttaen muiden ihmisten kanssa ikään kuin olisi kokonaan eri ihminen.  Joillekin tämä saattaa olla huvittavaa, toisille yhdentekevää, kun taas kolmansille ehkäpä uskottavaa, jos tarinat sekä ulostulot tuntuvat yhdenmukaisilta ja vakuuttavilta.

Pintapuolisesti moinen jekku varmaankin vaikuttaa monista harmittomalta, jopa hauskalta — ja sitä saattaakin ajatella, että asiat, joista kirjoitellaan tai puhutaan ovat kuitenkin tärkeintä ja merkitsevintä, eikä sillä silloin olisi niin väliä, esiintyykö joku miehenä, naisena tai vaikka mielikuvitusolentona.

Anonyymin nimimerkin (kuten vaikkapa Kirjojuoru) takaa tapahtuvassa kirjoittelussa harmittomuus lieneekin, ainakin teoriassa, todennäköinen realiteetti.

Sokkotreffeistä

Olen itse nuorena harrastanut netissä sokkotreffien sopimista, jossa harrastuksessa pelisäännöt olivat kaikille osapuolille selkeät: lähden tietoisesti tapaamaan toista ihmistä, josta en juuri tiedä mitään, koska itse haluan ja tykkään toimia näin, ja koska se on myös jännittävää sekä omalla tavallaan kiehtovaa.   Pettymyksen tai positiivisen yllättymisen mahdollisuudet ovat suuret, ja tällainen harrastus vaatii myös jonkin verran rohkeutta sekä älyllistä uteliaisuutta uskaltaa poistua omalta mukavuus-alueeltaan hetkiseksi tilanteeseen, joka edellyttää itseltä sivistynyttä käytöstä sekä keskustelu- ja kohtaamistaitoja, olipa vastassa millainen henkilö hyvänsä.

Sokkotreffailu on mielestäni erinomainen tapa haastaa itseään kohtaamaan erilaisuutta — jos siis todella myös kykenee kantamaan inhimillisen vastuun siitä, että ilmaantuu paikalle ja viettää tuon etukäteen sovitun pienen hetkisen toisen kanssa, olipa hän millainen hyvänsä.

Sokkotreffit eivät sovi ohari-Olleille eivätkä herkkänahkaisille tai vahvasti rasistisille. Treffien ei myöskään tarvitse olla romanttisia, vaan niistä voi etukäteen yhdessä sopia missä hengessä kohdataan:  lähdetäänkö leipomoon istuksimaan, vai ehkä kiipeilemään liikuntakeskukseen, tai kenties ulos puistoon kävelylle?  Vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia on runsaasti sekä asioista mahdollista sopia fiksusti. Nettiin jäävä etukäteis-osuus voi olla joko lyhyt kohtaamiseen liittyvä asioista sopiminen, tai se voi sisältää myös pidempää kirjoittelua.  Säännöt ja pelin henki ovat kuitenkin kaikille osapuolille tiedossa. Vastuu liittyy hetkelliseen sitoutumiseen sekä läsnäoloon/ treffeille paikalle saapumiseen.

Blogaamisesta netissä sekä kanssaihmisten blogien kommentoinnista yhteisellä forumilla

Siinä missä median uutisjuttujen alla tapahtuva uutisjuttuihin liittyvä omalla nimellä tai nimimerkillä kommentointi — tai riippumaton vauva.fi-tyylisillä palstoilla ihmisten sekalaisten juttujen vellonta — kategorisoituu (ainakin itselleni) jokseenkin sitoutumattomaksi ajatusten tai mielipiteiden heitoiksi, on netissä blogaaminen sitoutuneempaa sekä mielestäni myös vastuullisempaa.

Blogejakin voi toki kirjoitella anonyymisti nimimerkin takaa, mutta kirjoittelun säännöllisyys sekä kanssablogaajiin väkisinkin jonkin asteinen tutustuminen luo ihmisten väliseen vuorovaikutukseen omanlaisiaan odotuksia sekä toiveita vaikkapa rehellisyyteen tai väärän tiedon viljelyyn liittyen. Tällöin kyse ei enää olekaan vain harmittomasta nettikirjoittelusta, vaan sitoutuneemmasta ja myös vastuullisemmasta kirjoittamisesta sekä vuorovaikutuksesta, jonka suhteen on ihan perusteltua muodostaa tiettyjä odotuksia, vaatimuksia sekä toiveita.

Tällaisessa kontekstissa, kun sitten kohtaamme ihmisiä, jotka esiintyvät aivan toisina persoonina tai systemaattisesti esiintyvät miehinä/ naisina, vaikkeivät tosiasiallisesti edustaisi kyseisiä sukupuolia, tullaankin sitten tämän blogin ydinkysymysten äärelle: nimittäin sen äärelle, että missä määrin tällaisen voidaan katsoa olevan perusteltua tai edustavan mielekästä vuorovaikutusta ihmisten välillä?

Luottamuksesta/ luotettavuudesta

Kun sukellamme asiassa hieman syvemmälle, törmäämmekin sellaisiin asioihin, kuten luotettavuus sekä terve järki; nettikäyttäytymisenkin kontekstissa.  Ihmisten välinen luotettavuus ja luottamus nimittäin lienee yksi niitä tekijöitä, joiden ansiosta ylipäätään on mielekästä ja mukavaa olla jonkun kanssa tekemisissä, lukea tai kuulla hänen ajatuksistaan sekä tukea toista silloin, kun toisella on vaikeampia hetkiä. Luottamus mahdollistaa toisistamme välittämisen sekä kunnioituksen ihmisten välillä, vaikka usein luulemmekin älykkyyden olevan se asia, jota tulisi kunnioittaa. Rohkenen kuitenkin haastaa tällaisen vääristyneen ehdollistuman, joka ei pelkästään ole toksinen, vaan johtaa ihmisiä myöskin harhaan kypsästä aikuisten välisestä sivistyneisyydestä ja myötämielisyydestä eräänlaiseen älyttömään älykkyyden hulluuteen.

Argumentoin luotettavuuden sekä rehellisyyden puolesta siksi, että ilman luotettavuutta inhimillinen vuorovaikutus ei aikuisten oikeasti ole mielekästä eikä merkityksellistä. Jos emme voi ottaa annettuna vaikkapa toisen sanaa tai sitä, että kohtaamamme ihmisen kertoma myöskin vastaa todellisuutta, niin romuttaahan tämä melko fundamentaalisesti ainakin itselleni sitä perustaa, miksi ylipäätään sitten haluaisin olla tekemisissä tai lukea sellaisen henkilön blogeja, jotka perustuisivat kyseisen ihmisen mielikuvitusystävän kokemuksiin.

Terve järkihän sellaisessa tulisi vastaan. Vielä absurdimpaa olisi se, että tällainen nettiin rakennettu jonkun henkilön ylläpitämä mielikuvitusystävä lähtisi minua läksyttämään siitä, että olisin vaikkapa Putinin trolli, tyhmä, feminatsi tai mitä nyt keksiä saattaa. Voisin sellaisessa tapauksessa jopa kysyä itseltäni, olisiko sellainen henkilö, joka itse esiintyisi omana mielikuvitusystävänään netissä, yhtään kukaan kritisoimaan yhtään ketään yhtään minkään asian tiimoilta.

Loppusanat

Ongelma netissäkin tapahtuvassa vastuullisemmassa vuorovaikuttamisessa, kuten blogaamisessa,  lienee siinä, että hylätessämme inhimillisessä yhteisöllisyydessä kypsän, aikuisten ihmisten välisen luotettavuuden, myötämielisyyden sekä empatian — ja korvatessamme nämä kauniit asiat, kuten inhimillisen ihmisten välisen kunnioituksen, älyllistämisen kulttuurilla, tulemme hylänneeksi myöskin terveen järjen. Ja tästä esimerkkiä ei tarvitse hakea itänaapuria kauempaa.

On ymmärrettävää, että teini tai nuori henkilö operoi epäkypsillä tavoilla maailmassa navigoidessaan, tutustuessaan vielä itseensä sekä opetellessaan käsittelemään omia (ristiriitaisia) tunteitaan. Kuitenkin kypsien, aikuisten ihmisten todellisuudessa voi mielestäni perustellusti odottaa niin nettiblogaamisen kuin myös pöytäseurueessa kasvotusten keskustelun konteksteissa empatiaa, vilpittömyyttä, luotettavuutta sekä kypsää kunnioitusta ihmisten välillä.

Meillä aikuisilla ihmisillä kun on ollut aikaa koko elämiemme mitalla ja kokemushorisontilla tutustua itseemme sekä muodostaa oma todellinen minuus ja identiteetti, jota ei tarvitse hävetä sen enempää kuin syyllistää toisia aikuisia henkilöitä heidän aidosta erilaisuudesta.

Ajatukset, mielipiteet, lisäykset ynnä muun toivotan tervetulleeksi kommentteihin.

6 vastausta artikkeliin “Ajatuksia nettikäyttäytymiseen…”

  1. Meidän ei koskaan pitäisi hävetä tunnustaa olleemme väärässä, sehän vain osoittaa että olemme tänään viisaampia kuin eilen

    ….ja maailmassa on niin paljon upeita värejä, että on sääli tehdä kaikesta mustavalkoista

    …ja monet jotka eivät ole saaneet opetusta järjen käytöstä, elävät silti järkevästi

    ….ja esitä pölkkypäätä tilanteen niin vaatiessa, on suurta viisautta teeskennellä typerää tarpeen tullen.

    Liisalle 👍 alustuksesta.

    1. Kiitos Arvi tsemppauksesta 🙂 itsekin ajattelen kanssasi samalla tavoin, että sen sijaan, että jumiudumme omien ennakkoluulojemme kultaiseen lintuhäkkiin, on usein paljon antavampaa kiinnostua siitä, mitä jokin jollekin toiselle oikeastaan tarkoittaa…

      Tietysti meitä on erilaisiin painotuksiin taipuvaisia ihmistyyppejä, joista toiset lienevät orientoituneempia tuomitsevaan tarkasteluun, kun taas toiset tarkastelevat todellisuutta avoimemmin.

  2. Nuorista nettikäyttäytyjistä olen huolissani sillä voivat ajautua väärään seuraan ja tuhota itsensä.

    1. Tuosta kuplautumisen vaarasta taitaa olla moni aikaansa seuraava huolissaan, mihin sosiaalisen median vapaa ”demokratia” kenties ihmisiä kannustaa; kuppikuntiin, joissa kukaan ei välttämättä haasta kuppikunnan sisällä olevia toisenlaisten, vastapuolen näkemysten tasapainolla. Silloin kenties kuppikunnissa vahvistuvat sekä kärjistyvät ihan omat totuudet tai radikaalin yksipuoliset näkemykset maailmasta…

  3. Arvi on tuossa hyvillä jäljillä. Kyky pyytää anteeksi, kyky asettua toisen saappaisiin, kyky kuunnella.

    Siinä on paljon opittavaa.

    1. Arvilla tuntuu olevan paljon elämänviisautta, ja hän vaikuttaa maltillisen tasapainoiselta ihmiseltä minunkin mielestäni, vaikken Arvia tunnekaan. 🙂

Kommentoi