Ekososiaalinen sivistys on kiinnostava käsite, joka kuuluu varhaiskasvatuksen perusopetuksen opetussuunnitelmaan tämän päivän Suomessa.
Se tarkoittaa aiempien sukupolvien arvohierarkian/ uskomusjärjestelmän kääntämistä vääristyneen ihmiskeskeisestä, kapeasti maailmaa hahmottavasta kokonaisvaltaisempaan, holistiseen ja tieteellisesti perusteltuun ymmärrykseen sekä maailmankuvaan, jossa ihminen ei ole se lajeista tärkein eikä kaiken keskiössä.
Filosofian tohtori, dosentti ja tutkija Raisa Foster hahmottelee ongelmaa seuraavasti:
”Nykyisessä maailmassa ajatellaan, että talous on se ykkönen, joka määrittää päätöksiä. Yhteiskunnan sektoreilla tehdään päätöksiä taloudellisin perustein. Kokonaisvaltainen näkemys puuttuu.
Nykyään tutkimuksen alalla havahdutaan siihen, että asiat ja päätökset ovat kytköksissä toisiinsa. Kyse on systeemisestä ajattelusta ja ymmärryksestä. Kun tehdään päätös, sillä on seurauksia muualla yhteiskunnassa ja luonnon ympäristöissä.”
Niin sanotussa konservatiivisessa, klassisen liberalistisessa vanhempien sukupolvien maailmankuvassa ja elämänkatsomuksessa on individualistisen eli jakamattoman (individuum) ihmiskeskeisyyden syvä vääristymä:
”Markkinavoimien määrätessä välineiksi taipuvat niin tavarat, luonto kuin ihminenkin. Fosterin mukaan tästä aiheutuu nyky-yhteiskunnassa paljon ongelmia.
– Me ajattelemme, että toisella ihmisellä on arvoa vain, jos hänestä on jotain hyötyä. Puhutaan instrumentalistisesta eli välinearvoisesta ihmiskäsityksestä. Tehokkaaseen työntekoon kykenemattömillä ihmisillä ei ole mitään arvoa. Esimerkiksi vammaiset ihmiset saattavat joutua sellaiseen asemaan, kertoo Foster.
Fosterin mukaan myös lapsia pidetään vähemmän tärkeinä, koska he eivät ole vielä niin sanottuja tuottavia kansalaisia. Välinearvoinen ajattelumme vaikuttaa myös luonto- ja eläinsuhteisiimme.”
(Lähde)
Mitä tarkoittaa välinearvo?
- Arvo voidaan määritellä sisäistetyksi, pysyväisluonteiseksi valintataipumukseksi.
- Arvo on jotakin, jonka ihminen kokee arvokkaaksi ja jota hän tavoittelee.
- Asiasta tulee arvo, kun se tyydyttää jonkin tarpeemme.
Itseisarvo ja välinearvo
Asialla on itseisarvo, kun sitä pidetään arvokkaana sellaisenaan. Itseisarvot ovat usein ominaisuuksia, kuten oikeudenmukaisuus, ystävällisyys ja rehellisyys, mutta myös konkreettisia asioita, kuten luonto, ihmissuhteet ja terveys, jotka nähdään itsessään arvokkaina.
Asialla on välinearvoa, kun sillä pyritään jonkin toisen päämäärän tavoittamiseen. Esimerkkinä mainittakoon raha. Kuitenkin jokin asia, jolla on useimmille välinearvoa, saattaa olla toiselle itseisarvo. Auto on useille esine, jolla pääsee paikasta A paikkaan B, mutta jollekulle autolla saattaa olla paljon suurempi merkitys. Roope Ankalle rahalla on itseisarvo, kun taas useimmille se edustaa välinearvoa.
(Lähde)
Miksi ekososiaalisella sivistyksellä on väliä?
Kasvatustieteilijä ja väitöskirjatutkija Sami Keto esitti hiljattain kuuntelemassani ihmiskeskeisyyttä käsittelevässä podcastissa hyvin kauniita ajatuksia mm, ihmisen ja suden sisaruus-suhteesta , jossa susilauman ja ihmisyhteisöjen samankaltaisuutta tarkasteltiin nykytieteen sekä esihistorian valossa, joiden ajanjaksojen välille kuvattiin tulleen eräänlainen vinoutunut hybris, joka on kaventanut sekä ihmisen kokonaisvaltaista sivistyneisyyttä, että typistänyt luontosuhdettamme, ja myös vieraannuttanut meitä elinympäristöistämme sekä ympäristömme hyvinvoinnista.
”Ihmislaji on aikoinaan nähnyt toiset lajit ja luonnon kumppaneina ja itsensä osana elonkirjoa. Ihminen on ollut osa kokonaisuutta, eikä suinkaan kaiken keskiössä tai yläpuolella. Tarinoissa toiset lajit ovat olleet kumppaneita ja oppaita.
Aikaisemmin elämää on tarkkailtu draamana, jossa pääosassa onkin ollut joku muu eläin. Ihmiset ovat olleet osa sitä, mutta ne ovat olleet pikemminkin statisteja ja tikku-ukkoja esimerkiksi kalliomaalauksissa ja muut eläimet on hyvin tarkkaan piirrettyjä —
Ihmiskeskeinen ajattelu vaikuttaa siihen, että oma katsantokanta kapeutuu. Maailmankuva jää väistämättä ohueksi, jos halua tai tahtotilaa ymmärtää muita kun oman lajin edustajia ei ole”
(Lähde)
Vääristynyt ihmiskeskeisyys ulottuu myös kasvikuntaan:
Hiljattain Ylen MOT-ohjelmassa tutkivat journalistit selvittivät muunlajisuuteen liittyvää ihmiskeskeistä ylimielisyyttä suomalaisen metsänhoidon näkökulmasta, eli kuinka huonosti meillä metsäsertifikaatit pitävät toasiasiallisesti paikkansa — ja kuinka onnettomat mahdollisuudet viranomaisella ylipäätään on puuttua metsälakirikoksiin ja -rikkomuksiin, kun itse kumisaappaat asettuvat talousmetsien vartijoiksi:
”Onko lupaus Suomen metsien kestävästä hoidosta totta? MOT osallistuu kansainväliseen selvitykseen ja tutkii, pitävätkö metsäsertifikaatit lupauksensa.”
(MOT/ Tuhotun metsän tarina.)
(Kaikki blogin kuvat ovat itseni ottamia.)
”Viherpesu on käsite, jonka kautta tuodaan esille yritysten keinoja markkinoida tuotteitaan ympäristö-ystävällisempinä kuin ne todellisuudessa ovat. Mutta miten tarkastella kriittisesti eettisyyteen liittyviä normatiivisuuksia, jotka ovat usein rakentuneet myös ihmiskeskeisestä näkökulmasta? – –
Ensimmäisessä luomiskertomuksessa sitten tämän hallinan logiikan lisäksi tuodaan esiin myös se, mitä sitten jälkeenpäin ollaan ryhdytty kutsumaan tilanhoitaja-etiikaksi, eli se että ihmisen pitäisi pitää hyvää huolta kuitenkin siitä muusta elämästä, ja siinä nyt ollaan epäonnistuttu.
Sitten taas nämä [ihmisen] erityisyyden kertomukset ei ole päättyneet siihen, vaan esimerkiksi vielä kristinuskon rooli siinä usein tunnistetaan, mutta sitten länsimaisen tieteen kehitys ikään kuin vähän päästetään pälkähästä siinä — mutta se on ollut tosi keskeinen osa sitä roolia, että vaikka se tieteellinen vallankumous on pikkuhiljaa osoittanut sen, että tällaista Jumalaa ei tarvita ja Jumala on poistunut kuvioista, niin se ihmisen erityisyys ei ole poistunut, vaan ihmistä on alettu pitää tällaisena evoluution kärkiolentona.”
(Väitöskirjatutkija Sami Keton sanomaa Havaintoja ihmisestä-podcastissa)
Itseasiassa en ole eri mieltä. Juttu on hyvä.
Kiitos Markku tästä myötämielisestä palautteestasi 🙂
Tuohon MOTin tutkimuksiin en luottaisi kovinkaan paljon. Ennen MOT teki hyvää journalismia, nykyään siellä tulee, etupäässä, vihersosialistista propagandaa.
Avauksesi on aika pitkä, yritän perehtyä siihen myöhemmin, nyt kundaliini ei riitä, kun on noita ”menoja”.👍
No niin, eikun hyviä menoja sitten Lasselle rairuohojen tuntumaan.
Ekososiaalinen sivistys, mitäpä siihen sanoisi hmm…pyörän keksimistä uudelleen?
No joo, siis onhan siinä paljon hyviä ja perusteltuja ajatuksis mutta paljon siinä on myös ongelmallisia seurauksia siis jos ekososiaalista ideaalia ryhdyttäisiin noudattamaan laajasti, mutta niin kaikessa.
Hmm, avaa ihmeessä, jos jaksat tai kiinnostaa, että millaisia ongelmallisia seurauksia näkisit esimerkiksi siinä, jos ekososiaalista ideaalia noudatettaisiin?
Kiintoisia kulmia.
Riski on anakronistisuus. ”Tieteellisesti perusteltu ymmärrys” on lähtökohtaisestikin vene ripeästi liikkuvassa virrassa, sillä tiede kehittyy ja korjaa itseään jatkuvasti. Täysin samalla metodilla voi tulla täysin eri tulos jos väliin mahtuu vuosikymmenkin.
Myös itseisarvot ovat osin muuttuvia.
Susi on erinomainen esimerkki. Susi ja majava ovat pari malliesimerkkiä eläimistä joita pidettiin pitkään ongelmana, mutta vasta nyt ymmärrämme että ne ovat ekosysteemeille kriittisiä. Kun niistä hankkiudutaan eroon, korjataan kuviteltu tai liioiteltu ongelma. Samalla aiheutetaan johdannaisineen tuhat merkittävää ongelmaa.
Eikö ole mielenkiintoista miettiä juttuja eri näkökulmista? 🙂
Ylipäätään kaikki ihmisen rakentama kulttuuri, tiede mukaanlukien, lienee aikansa tekijöiden vaikuttamaa, ja näin tuskin tiedekään tulee olemaan täysin ”puhdasta” tai vapaata…
Tuohon itseisarvojen muuttumiseen, tokihan niin — ja tässä blogissakin olevassa esimerkissä arvoista voisi helposti kysyä, että missä määrin ihmisen suhde rahaan on nykyään itseisarvoinen?
Ihmisen aivoilla lienee taipumus yksinkertaistaa todellisuutta ihmiselle itselleen helpommin käsitettävään muotoon, jota tapahtuu kaiken aikaa, ja jossa prosessissa itsessään jo paljon dataa menee hukkaan ja ohitetaan…
Lajityypillinen kehitys nk. ”ihmisen mukaäly” on viemässä ihmisen luonnonälyn teknotieteellisen ylivaltaan ja tuhoamaan lajikumppaninsa, ympäristön ja lopuksi itsensä hallitsemattomassa keskitetyssä konevallassa.
Sen voi joku tuhota ottamalla vain ”töpselin seinästä” ja olemme samalla menettäneet kykymme selvitä aisteillamme ja älyllämme jäljellä olevassa elinympäristössämme. Palaamme juurillemme luontoon alkamaan taistelun taas kerran niin kauan, kunnes jalostuneemmat älynvoimat hoksaavat, että olemme yksi tasaveroinen kumppani elon kierrossa muiden kanssa.
Katselen tuossa puiston poppelia, jonka ympärys on yli 5 m ja ikä satoja vuosia, 700 -v tammea ja katajaa Hatanpäälä, jonka ikä lähentelee
1 000 vuotta. Mitähän ne ovat nähneet, kokeneet ja tallentaneet vuosirenkaisiinsa ja
katselevat vielä nyt tätä hulvatonta menoa ?
Eikö ole kiehtovaa ja traagista! Tuohon teknotieteellisyyteen liittyen esimerkiksi geenitekniikka, josta tapauksena kiinalainen He Jiankui, joka vuonna 2018 modifioi ihmisten alkioiden genomia HI-virusta hylkiväksi ja nuo geenimodifoidut ja keinohedelmöitetyt vauvat sitten syntyivät aiheuttaen olemassaolollaan uudenlaisen uhan koko ihmislajille, kun heidän myötä sitten tiedemiehen teknologiset muutokset ihmiseen mahdollisesti periytyvät noiden vauvojen jälkeläisille, muuttaen koko ihmiskunnan suuntaa…
Mutta mitä moisesta luontokappaleeseen puuttumisesta seuraa, ei kukaan voi tietää — koirien selektiivisestä rodunjalostuksestahan on historiallisesti seurannut paljon ongelmia ja sairauksia rotukoirille eläinten geeniperimän kaventuessa ihmisen toimesta, kuten metsissäkin puupeltojen tai tiettyjen lajien viljely/suosiminen on köyhdyttänyt luonnon monimuotoisuutta.
Kiintoisa dokumentti aiheesta Areenassa:
https://areena.yle.fi/1-62715065
/ Ihminen ja evoluutio, McLean Media/CBC, Kanada 2021.
Ajatella tuota katajaakin, joka on kaksikotinen laji, jonka yksilöt tarvitsevat toisiaan; ja puut myöskin kykenevät kommunikoimaan toistensa kanssa välittäen tietoa muille puille — puhumattakaan siitä, kuinka kunnioitettava laji on sellainen, joka pystyy elämään ja sopeutumaan useita satoja vuosia samassa paikassa luoden muillekin ja myöskin ihmiselle elämän edellytykset!
Tässä hierarkiassa ihminen ei kyllä ole minkään eliöketjun huipulla, vaan täysin riippuvainen muista arvokkaammista ja meille elintärkeistä lajeista.
Hyvää analyysiä!
🙂 Kiitos Niilo.
Sellaista rupesin miettimään että voisiko ekososiaalinen yhteiskunta syntyä paremmin sosialismissa, ekososiaalisesti sivistynyt ihminenhän ymmärtää omien oikeuksiensa ja velvollisuuksiensa riippuvan toisten ihmisten ja luonnon hyvinvoinnista. Siis ainakin teoriassa koska siellä valtion ylivalta kansalaiseen antaisi paremman mahdollisuuden opastaa tarvittaessa tiukastikin oikeaan ymmärrykseen kun yksilön vapauksia suosivassa kapitalismissa.
Ainakin nyt vaalien alla ja varmaan hallitusneuvottelujen tuiskeessa meillä ymmärrys omien oikeuksien ja velvollisuuksien riippuvuus toisista on pahasti hukassa suhtutumisesta luontoon puhumattakaan.
Tuo on ihan mielenkiintoinen näkökulma, ja ajattelen itsekin, että länsimainen individualismi ja liberalismi kannustavat yhteiskuntaa kollektiivisesti ikään kuin narsistisemmaksi — varsinkin teollistumisen jälkeisen noudukauden ihmisillä, joiden koko olemassaolo on perustunut ajatukseen mahtavasta talouskasvusta sekä luonnonresurssien vapaan rajoittamattomasta tuhlailusta, jonka varaan he ovat myöskin rakentaneet länsimaisen sivistyksen kulmakivet, jotka sitten nyt ovat kuin hieno kartano, jossa kukaan ei halua enää asua, koska se itsessään on muuttunut helvetiksi.
Japanilaisessa kulttuurissa on sanonta ”mono no aware” (物の哀れ), joka tarkoittaa herkkyyttä asioiden/ elämän edessä, joka on mielestäni kaunis vastakohta länsimaiselle älyn ylimielisyydelle, johon vanhat sivistyskäsityksetkin raskaasti nojaavat.
Nykypäivän ihminen kenties kuitenkin on etuoikeutettu kokemaan epävarmuutta ja sellaista elämän herkkyyttä, joka syntyy kauniiden asioiden katoavaisuudesta ja elämän hetkellisyyden arvostuksesta — kun emme keskity omistamaan tai dominoimaan, vaan vaalimaan sekä arvostamaan elämää ihan uusin arvoin eläessämme nykytodellisuudessa, jossa kaiken kestämättömyys on arkinen realiteetti, jota on turha pelätä.
Kauneus ja rikkaus on siinä, että kuljemme läpi elämän poimien kukkasia hiuksiimme kuin lapsi, joka ei ole sementoitunut mihinkään, vaan kulkee hetkestä toiseen sallien elämän myös valua hiuksistaan siihen tarrautumatta, kuten eräässä Rainer Maria Rilken runossa hienosti kuvataan.
Ihan pitää kiittää tästä Rilke sitaatista. Hetkeksi irtosi jalat maasta, herposi kynä kädestä kiistellä politiikan kovasanaisella tantereella, mutta paha kyllä, vain hetkeksi.
Vertauskuvallisesti vanhat puiston puut ja metsät elollisineen kuvaavat sukupolviamme, jossa viisaus ja historian tieto säilyy ja, jonka keskellä uudet puut ( sukupolvi ) voisi kasvaa ja oppia elämään yhteisössään sopusoinnussa.
Sen sijaan, kun puut parturoidaan avotantereiksi ja istutettaan uudet yksin keskenään kasvaviksi saman näköisiksi ja ikäisiksi riuiksi, jota eivät opi mitään elonkehästä niin kuin nyt yhteiskunta ja arvoineen.
Kaunis vertaus mielestäni. Tuli mieleen oma äitini, josta olen ylpeä, koska monet väännöt käytyämme sain äitini itse hankkimaan Richard Powersin ”Ikipuut”-teoksen, jota varten kirjailija on kuutisen vuotta muistaakseni perehtynyt eri lajeihin, metsien ekologiaan jne.
Ote kyseisestä kirjasta:
”Sumu verhoaa latvuskerrosta. Mimaan oksien lomasta näkyy pörheitä kartioita, joiden ympärille kiertynyt harso muuttaa ne kiinalaiseksi maisemamaalaukseksi. Harmahtavat riekaleet vaikuttavat kiinteämmiltä kuin niistä esiin pistävät ruskean ja vihreän kirjavat piikit. Joka puolella aukeaa mielikuvituksellinen ordoviikkikauden satumaa. Aamu on kuin se, jona elämä nousi kuivalle maalle.”
<3