Lippalakkipoikien tulevaisuus…

”Eurooppalaisen kuluttajien maksutapatutkimuksen mukaan nuoret kuluttajat maksavat sosiaalisen elämän ja seurustelun ostoksia jälkikäteen.

Perintäyhtiö Intrumin mukaan Suomessa talouslukutaito on varsin korkealla tasolla. Silti näyttäisi siltä, että nuorilla ei ehkä ole riittävästi tietoa siitä, miten haastavampiin taloudellisiin olosuhteisiin kannattaisi varautua, koska he ovat kasvaneet matalan korkotason ja alhaisen inflaation olosuhteissa.

Tutkimuksen mukaan lähes kolmannes (31 %) 18-21-vuotiaista kuluttajista käyttää vanhempia kuluttajia todennäköisemmin osta nyt-maksa myöhemmin -vaihtoehtoa sosiaalisen elämän ja seurustelun kustannusten kattamiseen. Yli 55-vuotiaiden sukupolvesta vain kahdeksan prosenttia kertoo toimivansa näin.” (Verkkouutiset)

Laittaa miettimään juuri sen että lippalakkipojat ostaa uutta koko ajan milloin se seinä tulee vastaan, se tulee silloin vastaan kun isä ja äiti ei enää maksa sekä perintätoimisto tulee ovelle kolkuttelemaan.

Tämä on muutenkin oikea ongelma, juuri tälläisen kuluttamisen takia ei nämä nuoret aikuiset ( 30 vuotiaat) osaa eikä pysty enää perustamaan perheitä,,,suomeksi sanottuna, ei ole enää munaa…?

10 vastausta artikkeliin “Lippalakkipoikien tulevaisuus…”

  1. Hankala tilanne varmasti monille. Mieleen muistuu aikanaan lukemani ohjenuora säästämisestä, että nuorella aikuisella kannattaisi olla aina säästössä vähintään kolmen kuukauden kokonaismenoja (asumismenot toki ml.) vastaava summa.

    Itseäni nuorempana budjetoinnissa helpotti pankkini oma mobiilisovellus, jossa pystyin luokittelemaan menoerät omiksi kategorioikseen, joita seuraamalla hahmoittui oma realistinen rahankäyttö sekä se, mistä pystyi lähteä karsimaan.
    Kuukausittaisen rahankäytön hahmotuttua oli kiintoisaa lähteä haastamaan itseään siinä, kuinka minimaalisella budjetilla oikeastaan oli mahdollista elää — itsellä tämä menikin tuolloin aika överiksi ja yhteen aikaan olin varannut max. 20e/ kuukaudessa ystävien kanssa ulkona käymiseen, mikä toisaalta piti poissa klubielämästä 😀 Pystyihän tuostakin säästämään ja vetämään sitten överit.
    Mutta joo, velalla ostettuihin laitteisiin, puhelinhankintojen kuukausi-erien lyhennyksiin, suoratoistopalveluiden automaattisiin veloituksiin, turhiin vakuutuksiin yms. hukkuu kyllä paljon ylimääräistä, jonka säästäisi ja maksaisi mieluummin itselleen.

    Myöskin jos ei autoa oikeasti tarvitse, ei sellaista kannata pitää, kun hyötyliikunnalla voi pahimmassa konkurssissa kompensoida kuntosalijäsenyyksiin uppoavia jäätäviä summia. Jumppapakarat eivät ole konkurssin arvoiset.

    1. Jos itsekuri on erityisen huono tai tapana juubaloisessa maksella kortilla kierroksia, joita katuu jälkikäteen, niin suosittelen käteisten summien nostamista sosiaalisen elämän rientoihin, joihin lähtiessä kortin voi jättää eteisen pöydälle.

      1. Voi sitten hienon rahaklipsinsä kanssa leikkiä jonkun toimintaleffan kolhiintunutta sakaria vaikkapa…

        1. Ei kelpaa jubeleille.
          Korti on niin vaivaton ja muodikas.
          Toki nythän nämä makselevat kaikkea kännyllään, joten entistä vähemmän tietävät tilanteestaan.

  2. Ai, että lippalakkipojat 🙂 Onkohan kaikki poikia?? Sitäpaitsi kyllähän pankeilla jne. on valvonta nykyisin , ettei sitä rahaa noin vaan saa. Ja pitääkö olla kateellinen nuorille jotka rakentaa omaa elämäänsä vaikka sitten velkarahalla. Niinhän meistä jokainen on tehnyt jossain vaiheessa.

    1. Kun se velkaraha menee pelkkään ylikulutukseen ja holtittoman velkaantumiseen, ei todellakaan kannata olla kateellinen.
      Valitettavasti se maksatetaan tavalla tai toisella meillä, jotka emme sitä tee.

  3. Noinhan se velkaraha menee mutta kun on sellanen elämän katsomus että mulle kaikki ja heti

    Yleistä myöskin on tuo aivan turhuuteen menevä velkaraha

    Ja tosi on ainakin kesällä käytän lippistä autossa se suojaa aurinkon säteiltä silmät

    Ja en ole enää kovin nuori lippis poika terv tepivaari

  4. Onhan se lippalakki minullakin, mutta äärimmäisen harvoin ostan velaksi, jos koskaan. Kyllä kortistakin kuluu pelkästään se debit ominaisuus.

    Muuten olen ihmetellyt, että pitkään sen pankkikortin pitäisi kestää, kun kortissa olevan merkinnän mukaan tavoite on – 25. On se jo muutaman vuoden ollutkin. Kyllä sitten joskus käykin niin, että ei kelpaa kaupan kassalla, ennenkuin hinkkaa sitä housun persuksiin. Siis johonkin kankaaseen.

    1. Se on sitä, että koneet likaantuvat, korttikin likaantuu ja, vaikka kontaktit ovat kultaa, lika estää toiminnan.
      Pinnan puhdistaminen tehoaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *