Vallankumousromantiikkaa tämäkin(?)

”Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mielestä vasemmistoliittolainen Helsingin apulaispormestari Paavo Arhinmäki meni kuitenkin Facebookissa kirjoittamassaan kannanotossa liian pitkälle lietsomalla kannattajiaan lähes suoranaiseen kapinaan.

– Arhinmäki vertaa hallituspohjan muodostamista vuoden 1918 sisällissodan aikaan. Hän kirjoittaa muun muassa, että ”nyt tarvitaan vastarintaa, niin kaduilla kuin kabineteissa” ja jatkaa, että ”siihen onkin hyvä mahdollisuus jo maanantaina”. Haluaako Arhinmäki aloittaa mellakat ja horjuttaa yhteiskuntarauhaa? Me kaikki tiedämme, kuinka helppoa on lietsoa esimerkiksi vasemmistolaisia antifa-aktivisteja väkivaltaan ja anarkiaan, Antikainen varoittaa.”- Suomen Uutiset 28.4.2023.

Koska Paavo on ilmeisesti romantikko,  lainaan   bolsevikkien salaisen poliisin Tsekan painattamassa runoantologiassa olevaa runoa.

Ei ole suurempaa iloa, ei kauniimpaa musiikkia

kuin elämän ja luiden murskaaminen.

Sen vuoksi, kun katseemme on raukea

ja intohimo  rinnassa myrskynä kuohuaa,

haluan lisätä tuomioosi

järkähtämättä yhden asian: ”Seinää vasten! Tulta!

Runo ja siihen liittyvät tiedot on lainattu Antony Beevorin historiateoksesta ”Venäjän vallankumous ja sisällissota” (2022).

 

13 vastausta artikkeliin “Vallankumousromantiikkaa tämäkin(?)”

  1. ”Tšeka) oli bolševikkijohtaja Vladimir Leninin aloitteesta joulukuussa 1917 perustettu Neuvosto-Venäjän salainen poliisi. Leninin mukaan bolševikkipuolue tarvitsi ”rautaisen käsivarren”, jolla voi suojella ”nuorta vallankumousta” ja taistella vastavallankumouksellisia voimia vastaan sekä pitää kurissa poliittisen opposition.[

    Erityiskomission johtoon valittiin puolalaissyntyinen Feliks Dzeržinski. Hän laati puolueelle esityksen, miltä pohjalla uusi komissio toimisi. Oleellista esityksessä oli se, että Tšeka nousisi lain ja valvonnan yläpuolelle ja sillä olisi rajattomat pidätys-, kuulustelu- ja rankaisuoikeudet. Puolueen sisällä se herätti suurta hämminkiä ja eripuraa sekä vastustusta, mutta Lenin tukahdutti vastarinnan ja antoi vallankumoussankarina pitämälleen Dzeržinskille tämän vaatimat oikeudet.” Wikipedia-artikkeli otsikolla ”Tseka”.

  2. Antony Beever kertoo kirjassaan ”Venäjän vallankumous ja sisällissota” tästä bolsevikkien salaisen poliisin ensimmäisestä johtajasta.
    Felix Dzerzinski oli pitkä ja riutuneen näköinen puolalainen köyhtyneestä aatelissuvusta. Hän eli askeettisesti ja omistautui vilpittömän fanaattisesti bolsevismille, jonka puolesta hän oli valmis uhraamaan kaiken terveyttään ja järkeään myöten. Bolsevikkien johto uskoi, että ”vallankumouksen nimissä Felix ei säästäisi edes äitiään”.

    ”Tupakointia lukuun ottamatta Dzerzinskin ainoa heikkous olivat runot. Vaikka runous onkin slaaveille taiteellisen luovuuden korkein muoto, oli silti ällistyttävää, miten nopeasti Tseka ja runoilijt – – löysivät yhteisen sävelen, kuten Donald Rayfield on huomauttanut. Tsekassa hullaannuttiin väkivallan ja itsensä uhraamisen romantisoinnista.” – kertoo Antony Beever.

  3. ”Tanska ja Ruotsi tiivistävät yhteistyötään haittamaahanmuuton rajoittamiseksi – perussuomalaiset haluavat Suomen samaan seuraan.

    Tanskan pääministeri haluaa näyttää kaapin paikan ihmiskauppiaille, jotka tänään käytännössä päättävät siitä, kuka pääsee kolkuttelemaan Euroopan rajoja. Tanska ja Ruotsi tiivistävät nyt yhteistyötään käytännön maahanmuuttopolitiikassa ja perussuomalaisten mielestä Suomi kuuluisi luontevasti samaan seuraan.” -Otsikko ja ingressi Suomen Uutiset 27.4.2023.

    Tätäkö tämä myöhäsyntynen stalinisti, Arhinmäki, eniten pelkää?

  4. Toinen kommentti poistettu. Jos Liisa ei kykene pysymään asiassa, pysyköön poissa.

  5. Kaksi Liisan kommenttia poistettu.
    On se kumma ettei aikuinen ihminen pysty pitämään vappuhauskaa selvin päin!

    1. Oksankohdat ikään kuin puhuivat runon minuun, ja lämmin, raukea lähde pulppusi jäseniini tehden niistä painavat, mutta samalla kevyet — en oikein osaa selittää sitä tunnetta.

  6. Annan nuo kommenttisi olla, mutta koeta nyt olla pykimättä pahemmin.

  7. Kaikki Liisan kommentit, yhteensä neljä, on poistettu. ”Hän tietää syyn”.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *