Soita torvea, älä suutasi!

Aina joskus huomaa, että sitä löytää peilistä harvinaisen fiksun ja nöyrän ihmisen, kun jälleen pystyin ymmärtämään mitä ruotsalaiset ajattelevat. Toisaalta vähän pelottaa, sillä he saattoivat ratkaista yhden aikamme suurimmista yhteiskunnallisista ongelmista. Voi veljet!

Todistusaineisto 1

Eilen ihmeteltiin kovaan ääneen, kun Ruotsin valtionjohto on löytänyt selityksen maataan repivälle jengisodalle: se on ganstarap-musiikki. Eli siis se sama mitä esimerkiksi Tampereen blockfest-festareilla soitetaan. Se on lyyrinen yhdistelmä äärimmäistä omakehua, rankan elämän markkinointia hienona ja suositus tappaa kaikki muut. Vähän kuin rakennusyhtiö Kreaten mainos, siis.

Mitään uuttahan aiheessa sinänsä ei ole. 1980-luvulla USA:n viisaat olivat löytäneet metallimusiikin syyksi kaikkiin yhteiskunnan huoliin.

Vaan ei tässä vielä kaikki!

Todistusaineisto 2

Jos gangstarap on syy niin ratkaisu on myös selvä: armeija kaduille. Rauhaa rakastavalle maalle pieni muistutus sotilasdiktatuureista tekee ehkäpä ihan hyvää.

Mutta.

Kukaan ei älynnyt laskea tätä pidemmälle. Jos ongelma on huono musiikki, mitä armeija sille voi tehdä? Takavarikoida lasten vinyylit ja c-kasetit? Ehei. Hyvät ystävät, tässä on paljon, paljon raaempi keino mielessä.

Se keino ovat armeijan soittokunnat.

Luit oikein. Ruotsi aikoo lähettää jokaiseen ongelmalähiöön armeijan soittokuntia partioimaan. Torvet ja rummut ovat heti valmiudessa, jos yksikin nuori meinaa kävellä punaisia päin. Jokainen väärä sävellaji korjataan reippaalla marssilla. Armeijan täsmällinen tahti marssittaa lapset kouluun askel askeleelta. Lavean tien kulkijat saavat saman tahdin askeliinsa, marssien jämptisti poliisilaitokselle antautumaan. He voivat myös halutessaan soittaa ja tunnustaa Jerrylle sovinnolla.

Näin. Jengiväkivalta on ratkaistu, eikä siihen tarvittu kuin vähän instrumentteja sekä soittotaitoisia varusmiehiä. Kuten Atlantin toisella puolella on jo pitkään tiedetty: All it takes are a few good men.

20 vastausta artikkeliin “Soita torvea, älä suutasi!”

  1. Tätähän on meilläkin kokeiltu. Klassinen musiikki karkottaa ei- toivotut nuoret esimerkiksi parkkihallista.

  2. No, onhan tuo tutkittu asia, mikä merkitys musiikilla ja törky-rähjä-saatana-heavyrockilla on kallon sisälle. Se vaatii ensin itsensä näköisekseen tatuointeineen, päätä sekoittavaa mömmöä ja viinaa että kuuluu palettiin tyhmässä ryhmässä.
    No, entä muu musiikki, Beatles, Dingot, Abbat ym, ym. eikä vähiten Tom Jonesit muut iskelmät huippulaulajineen.
    No, entä Sorsapuiston Tampere Filharmonia konsertti elokuvatunnusmusiikkeineen, Bacheineen ym. ym. ?
    Minkä oloisia ja näköistä yleisöt ovat ?

    Tonaalinen, klassinen musiikki rauhoittaa joko vain solisti- tai orkesteriteoksina. Kummasti tänäänkin kauppahallin ovella soittava sellisti sai yleisöltä tukuittain kiitoksia. Tutkittu juttu !

  3. ”Mitään uuttahan aiheessa sinänsä ei ole. 1980-luvulla USA:n viisaat olivat löytäneet metallimusiikin syyksi kaikkiin yhteiskunnan huoliin.”

    Jo 50 – luvulla rock’n’roll oli syyllinen kaikkeen mahdolliseen

  4. Beatlesien fanit eivät sitä yhteiskunnan kärkeä olleet aikanana mutta jostain syystä siitäkin selvittiin.

    Mutta ei siinä, kiintoisa aihe. Heikki, olisiko sinulla jotain referenssejä tutkimuksiin kun olet aiheeseen paneutunut? Lukisin itsekin.

    1. On jossakin, vaan en tätä enää löydä: jossa tutkimme mm. myymälöiden äänimainonnan vaikutusta asiakkaiden viipymiseen myymälässä, ostoksiin ja käytökseen erilaisin musiikein ml. vain tekstimainonta.
      Siinä meillä oli myös myymälöihin varustetut TV-ruudut.
      Saimme todella suuria eroja asiakkaiden viipymiseen myymälässä, ostoksiin ja yleensä viihtyvyyteen.
      Ei kylläkään ollut mitään rap-aikaa.

  5. Suomessakin vihervasemmisto ja punaiset haluavat olettaa että syy on rap-musiikissa, ei lähi-idästä tulleesta vihasta…

    1. Marko, hiphop/rap-musiikki on aika iso juttu monissa islamilaisissa maissa. Itse asiassa olen jonkin verran kuunnellut mm. pakistanilaista musiikkia näistä genreistä. Ne eivät tosin siellä ole erityisen väkivaltaisia teemoiltaan. Kun artisti muuttaa länteen, tulee väkivalta sanoituksiin.

  6. Luin että Suomeen tuotetaan holtittomasti rakennusmiehiä vaikka ala on painumassa lamaan – mitäköhän alkavat rakentamaan musan voimalla kenties?

  7. ”No, onhan tuo tutkittu asia, mikä merkitys musiikilla ja törky-rähjä-saatana-heavyrockilla on kallon sisälle. Se vaatii ensin itsensä näköisekseen tatuointeineen, päätä sekoittavaa mömmöä ja viinaa että kuuluu palettiin tyhmässä ryhmässä.”

    https://yle.fi/a/74-20017755

      1. Kenelle tekee kenelle, kenelle ei. Ei ainakaan enemmistölle. Musiikki on eri assia kuin show-spektaakelit tulimysrskyineen. Se on samaa massapsykoosia kuin aikanaan Bestlesit tai Dingot tai Abbat, mutta nämä jälkimmäiset musiikillisesti.

            1. Aha…ei järjen hiventäkään.

              Ihan pikku vinkkinä GOOGLE!

              Musiikin vaikutuksesta ihmisen niin psyykkeeseen kun myös fyysiseen toimintaan on tutkimustietoa aivan loputtomasti.

              1. En ole metallimusiikin fani, mutta olen musiikin fani. Kuuntelen joskus klassista, joskus puolen vuosisadan takaista iskelmää, joskus hiphoppia, joskus balladeja, joskus edm:ää. Joskus kotimaista, joskus eurooppalaista, aasialaista, amerikkalaista (etelä ja pohjois)…

                Musiikista tulee hyvä fiilis. Oikea musiikkigenre on se josta pitää.

                Muutan mieltäni, jos joku osoittaa tutkimuksen minkä mukaan toisin on.

              2. Niin on, nimenomaan musiikin, jota voidaan musiikiksi kutsua. Eri asia ovat rap, spektaakelishowt ym. Älämölo, joka on melua tyhjäpäitten joukossa, ei ole musiikkia, vaan massapsykoosia.
                Täytyy ensin määritellä termi musiikki ja sen alaryhmät.

  8. Juttelin naapurin vanhanisännän kanssa musiikista, kiteytä hänen ajatuksiaan tähän.
    ”Rapit ja rockit ovat sielunvihollisen maan päälle lähettämiä vitsauksia, ruokkimaan ihmisen omia kuvitelmia siitä että maailma on paha, kaikki on häntä vastaan, kauneus ei kuulu musiikkiin ja että kova ääni ja ruokottomat sanat on taidetta”

  9. ”Täytyy ensin määritellä termi musiikki ja sen alaryhmät.”

    Äärimmäinen ahdasmielisyys pitää ulottaa nähtävästi myös musiikkiin ?

    Musiikille ei toki ole olemassa mitään yksiselitteistä määritelmää ja periaatteessa mikä tahansa ääni voi olla musiikkia jos äänen tuottaja tai kuulija sen sellaiseksi mieltää.

    Onnea kuitenkin lokeroinnille 😂

    1. Joo, tuo oli kyllä sen tason rimanalitus että huh. Se oli toki myös objektiivisesti täysin väärin.

      Mutta se myös osoittaa miten vaarallista on ottaa moraalinen ylemmyys oman käden oikeudella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *