9 vastausta artikkeliin “Tsipras on sanonut”

  1. Kreikka on tottunut hyvään EU:n sosiaalihuoltoon, emme saa euron euroa takaisin, mm Urpilainen saa kohta hyvää eläkettä kylläkin…Käteinen (Katainen) onkin vielä rahan kerjuu matkalla itselleen…EU:ssa. Voisimme alkaa samalla maksamaan Irakin uudisrakennusta, minut voi nimittää siihen tehtävään asianhoitajaksi hyvällä palkalla ja eduilla tietenkin, lupaan kylläkin että saamme kaiken takaisin 🙂

  2. Yleensä aletaan keksimään hyviä syitä miksi olla EU:ssa kun oma työpaikka on uhattuna.

  3. Kreikka ei tarvi lainaa?
    Milloinkas se alkaa maksaa sitä 280 miljardia lainaa takaisin?

  4. Kreikka ei maksa koskaan velkansa minnekkään muttei se ainoa maa ole joka niin tekee . terv tepivaari

  5. Se Tsipras on kommari – niiltä tulee harvoin asiaa vahingossakaan.

    Takaisinmaksusta tosin ei edes ollut vielä puhetta, vaan, että nyt Kreikka saa jo otettua lisää lainaa vapailta markkinoilta. 🙂

  6. Lisää lainaa, kunnes taas tarvitaan muilta EU-mailta lisää ”lainaa”, mitä ei ole aikomuskaan maksaa takaisin.

  7. Vanha Suomalainen kansa eli mieluummin vähään tyytyen kuin otti velkaa eikä sitä velkaa ennen olisi saanutkaan. Itse tavoittelin ensiasuntoon velkaa, mutten tavoittanut omaa osuutta ja se jäi silloin saamatta joten makselin pitkään asuntosijoittajille sievoisia voittoja.

  8. Kreikka saa velkaa koska EKP ja Suomi takaa takaisinmaksun. EKP painaa 60 miljardia/kk rahaa jotta korot myös rupumaille pysyisivät alhaalla.

  9. Näyttää siltä, että lehdet on kirjoittamassa myönteiseen sävyyn Kreikasta – ketkä ovat lehtien takana ja ajavat omaa agendaansa?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *