Ohjeet ja säännöt

Ohjeet ja säännöt

Tältä sivulta löydät Pirkan blogien tiivistetyt pelisäännöt sekä ohjeita ja vinkkejä palvelun käyttöön. Yksityiskohtaisempia tietoja löydät seuraavilta alasivuilta.

Pirkan blogit – tarina lyhyesti

Pirkan blogit (PB) perustettiin alkukesällä 2017, kun Aamulehti ilmoitti oman blogialustansa lopettamisesta. Perustajina oli ryhmä AL:n blogialustan aktiiveja. PB halusi jatkaa paikallisen blogialustan tehtävää, jossa käsitellään maailman menon lisäksi myös Pirkanmaan alueen aiheita. Emme ole sidoksissa Aamulehteen, mutta kiitämme heitä upeasta työstä paikallisen blogosfäärin luomisessa. PB on epäkaupallinen, talkoovoimin ylläpidetty ja yhdistystaustalla tuettu blogialusta. Toiminnan avainsanoja ovat epäkaupallisuus ja vastuullisuus. Vastuullisuus tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että pyrimme noudattamaan JSN:n yleisön tuottaman aineiston ohjeita parhaansa mukaan. Emme ole JSN:n jäsen, sillä emme ole yritys.

Sääntöjen lyhyt versio

Sana on vapaa siinä laajuudessa mitä Suomen laki sitä tarkoittaa. Erimielisyys on sallittua ja jopa suotavaa, mutta henkilöön kohdistuvaa asiatonta käytöstä tai minkäänlaista uhkailua ei suvaita. Nimimerkin käyttö on sallittua, mutta se ei poista vastuuta sanomisistaan.

Uusille käyttäjille

Palveluun voi rekisteröityä vapaasti joko suoraan palveluun tehtävällä tunnuksella tai sosiaalisen median tunnuksella. Rekisteröityminen on mahdollista tehdä vain Suomesta käsin. Rajoituksen syynä ovat roskapostitus ja haittaohjelmahyökkäykset. Mikäli asut pysyvästi ulkomailla, ota yhteyttä ylläpitoon rekisteröintiä varten.

Uudella käyttäjällä on alkuvaiheessa hieman rajoitetut käyttöoikeudet. Uuden käyttäjän ensimmäiset kommentit moderoidaan, eli ne ilmestyvät keskusteluun viiveellä. Uusi käyttäjä voi myös kirjoittaa blogauksia moderointijonoon. Ylläpito tarkistaa uuden kirjoittajan ensimmäiset blogaukset ennen julkaisua, jonka jälkeen käyttäjä voi kirjoittaa blogauksia vapaasti.

Kommentointi ilman rekisteröintiä

Blogauksia voi kommentoida rekisteröitymättä käyttämällä WordPress-, Facebook-, Twitter- tai Google-tunnusta. Ensimmäiset kommentit käyvät moderoinnin kautta, eli ne ilmestyvät pienellä viiveellä.

Ylläpidon yhteystiedot

Moderointitiimin tavoittaa sähköpostitse osoitteesta moderaattorit@pirkanblogit.fi – muista liittää linkki ongelmalliseen sisältöön.

Muut ylläpidolliset asiat tulisi ensisijaisesti ilmoittaa sähköpostitse osoitteeseen yllapito@pirkanblogit.fi

Vastaava ylläpitäjä Kyuu Eturautti, puh 050 5950047, email vekotin@gmail.com

Moderaattori Pentti Tuominen, email pj.tuominen(ät)pp.inet.fi

Tekninen toteutus ja ylläpito Säätöyhteisö B2 ry. Verkko-operaattori
Pahalammen verkot. Palvelu pyörii kotimaisessa konesalissa.

Vinkkejä ja neuvoja

Kommenttien ja sisällön seuranta

Voit merkitä blogaukset tai kommentit seurantaan blogauksen alareunasta. Voit selata seuraamiasi sisältöjä oikean ylänurkan puhekuplan näköisestä kuvakkeesta. Voit myös käyttää WordPress.com:n lukunäkymää sekä WordPress-mobiilisovellusta.

Tilastot

Pirkan blogien tilastot ovat avoimia kaikille hyväksytyille kirjoittajille. Löydät tilastot sivun yläreunan valikosta tai tästä linkistä. Huomaa, että näyttökerroiksi lasketaan vain palvelun ulkopuoliset kävijät, ei palveluun rekisteröityneiden käyttäjien katselukertoja. Totesimme yhteismielin ulkoisten näyttöjen olevan sisäistä käyttöä kiinnostavampaa tietoa.

Nimen tai nimimerkin valinta, muut profiiliasetukset

Kun olet kirjautunut sisään, klikkaa omaa nimeäsi oikeassa ylänurkassa. Klikkaa sitten ”Muokkaa omaa profiilia”. Voit halutessasi kirjoittaa etu- ja sukunimen, tai tyytyä lempinimeen. Tämän alla on kohta ”näytä nimi julkisilla sivuilla tässä muodossa”, jossa voit valita nimesi näkyvän muodon blogausten ja kommenttien yhteydessä.

Sivulla voit myös hienosäätää muita asetuksia, lisätä halutessasi kotisivulinkin, vapaamuotoisen kuvauksen, ym.

Kuvan vaihto

Mikäli haluat käyttää profiilikuvaa, se tulee Gravatar-palvelusta. Gravatar tarjoaa helpon tavan säätää oma profiilikuva, joka näkyy samantien lukuisilla eri sivustoilla, ilman että joka sivustolle sitä täytyy säätää erikseen. Lisää siis halutessasi kuva Gravatariin ja se näkyy pian myös Pirkan blogeissa. Kuvasi tunnistetaan Gravatarista sähköpostiosoitteen perusteella. Jos sinulla on useita sähköpostiosoitteita, muista lisätä Gravatariin myös se osoite mikä on Pirkan blogien tiedoissa.

Mikäli kirjaudut sosiaalisen median kautta, tulee profiilikuva tätä kautta.

Mainostus sivuilla

Pirkan blogeihin ei myydä mainostilaa. Palvelu on epäkaupallinen. Mikäli haluat tukea sivuston toimintaa, tee se Säätöyhteisö B2 ry:n kautta. Monesti paras tuki on kuitenkin osallistuminen keskusteluun rakentavasti tai kiitoksen osoittaminen hyvän tekstin kirjoittajalle.