Viestintuoja ammutaan kun viesti ei miellytä.

En ole niin pitkään kuin olen politiikkaa seurannut niin tavannut sellaista politikkoa, joka sen uhallakin vaikka tietää että viestintuoja ammutaan, niin siitä huolimatta valitsee totuuden puhumisen kansalaisille luikurinlaskettelun sijaan.

Mutta nyt sellainen politikko on eduskunnassa ja hallituksessa, joka saa kansalaisten vihat niskaansa siitä kun kertoo rehellisesti, oman ja puolueensa etujen vastaisesti totuuden, että seuraavakin hallitus, olipa se minkä värinen tai makuinen hyvänsä, että muuta vaihtoehtoa ei ole säilyttää hyvinvointiyhteiskuntaa  lapsillemme ja lapsenlapsillemme, kuin jatkaa nykyisellä vyön kiristyksen linjalla ja asettaa pääpaino sirkustemppujen sijaan uuden työn ja yrittämisen luomiseen.

Mutta kuten nyt nähdään, niin valehtelijat, eli luikurinlaskettelijat perivät maan, sillä eduskunnan oppositio lupaa kansalle sitä mitä kansa haluaa kuulla, eli kymmentä hyvää ja yhtätoista kaunista, vaikka suomineidosta ei ole enään muuta jäljellä kuin tuulenhuuhtoma perse.

Kansalaisilla näkyy olevan kuvitelma, että kunhan Purra ja persut vain saadaan pois päätäjän tontilta, niin silloin ne ilonpäivät taas alkavat ja voidaan jatkaa valheiden valtakunnassa entiseen malliin.  Kyllä valtio kyydin maksaa, sillä kansalaisilla tuntuu olevan se käsitys, että valtionvelka ei minua kosketa, aina vaan nauru maittaa pankkiin astellessa Kelan luukun kautta.

En varmasti ole väärässä sanoessani, että jos näitä madonlukuja mitä Purra nyt kansalle lukee tulisi vaikka vihervasemmiston ja kepun suusta, niin ne ostettaisiin kyllä kansan keskuudessa viisaan varautumisena tulevaan, nyt ne ovat Purran kertomana vihapuhetta.

Tahkonpyörittäjä ei oleta, se tietää II.

Kirjoitan nyt sellaisesta, jonka kieltämisestä todennäköisesti, tai ei todennäköisesti vaan 100%  varmuudella kohtalona olisi joutuminen, ei saunaan, vaan kansanomaisesti ilmaistuna saunan taa.

Lähestyn nyt asiaa sitä kautta, että sellaiset ihmiset jotka kieltävät kaikki maailman uskonnot ja jumalolennot ja pitävät niitä hukkuvan äänenä korvessa  pimeimpää Afrikkaa myöden, niin ovatkin itse suurimman sitten Jeesuksen syntymänjälkeisen ajan uskontokultin kumartajia.

Kysytte varmasti itseltänne, että mikäs se sellainen kultti on jota kaikki kumartavat ja yrittävät teoillaan osoittaa puhdasoppisuuttaan sen opetuksia kohtaan.

No sehän on tietysti ilmastonmuutos, ei ilmastonmuutos itsessään, vaan ilmastonmuutos ihmisten aiheuttamana.

Voiko enään suurempaa huu haata olla kuin uskoa ilmaston muuttuvan ihmisen toimin.

Ja jos ilmaston kuvitellaan muuttavan syklejään lämpimästä kylmempään tai päin vastoin ihmisen toimin, niin silloin kyllä minä tällaisena yhteen suuntaan tahkoani pyörittävänä sanon näille kultin kumartajille, että jotain rajaa sentään hulluudella, että vaikka te jokaisen paskankikkaran, lehmien pierut, fossiilisen aineen, ja kaiken muunkin teidän mielestänne saastesynnin saisitte pakattua pulloon pallolla, niin silti se maapallo pyörii radallaan, eikä poikkea sykleistään vaikka te kuinka huutaisitte halle lujaatanne kompostinne huipulla.

Herää tietenkin kysymys, että mistä ja miksi tämä kultti syntyi ja synnytettiin ja kenen toimesta ?

En osaa muuta vastausta antaa kuin sen, että maailman johtava talousmahti Yhdysvallat on tämän kultin alulle panija ja synnyttäjä.  Sillä he katsoivat markkinoidensa ja maailman olevan jo siinä mielessä valmiiksi rakennettu, että nyt tulisi kiireesti kehittää sellainen voima, jolla valjastettaisiin ihmiset uskomaan maailmanlopun tulevan paskan ja saasteen paljouden seurauksena, joten uuden teknologian kehittäminen ja innovaatiot saivat taas teollisuuden purjeet pullistelemaan uskottelemalla ilmaston muutoksen olevan heidän käsissään.

Tietenkin on hyvä että emme paskaan huku, siksi on hyvä että uudet teknologiat kehittyvät kierrättämään syötävät toiseen ja kolmanteen kertaan syötäväksi ja kulutettavaksi, mutta se uskomus että ihminen on ilmastonmuutoksen aiheuttaja, niin näille sekopäille sanon, että ota Hota ei pakota.

Minä voin näitä omia uskomuksiani laukoa täältä tahkoni vierestä ilman pelkoa joutua viedyksi saunan taa, mutta jos nyt olet jonkinsortin fyysikko tai sellainen ilmastonmuutos Nobelisti joka on menettänyt uskonsa tämän kultin sanomaan, jossa ihminen omin toimin kykenee saamaan aikaan jopa syklimuutoksen haluamaansa suuntaan ”puhtaudellaan”, niin hänet ristiinnaulitaan tiede vastaisena ennen kuin kukko on kolmasti kiekaissut tunkionsa huipulla.

Ja kuinkas muuten, tässä(kin) Suomi on edelläkävijä, kun omaa kansaa ruoskitaan kultin jäseneksi ja lapsetkin  pelotellaan oppilaitoksissa kristinuskon kieltäjiksi ja ottamaan ilmastokultin ikäänkuin elämän tarkoitukseksi ja pelastajaksi.

En ihmettele lainkaan mistä johtuu tämä lastemme ja nuortemme pahoinvointi, koska he tuntevat olevansa syntisiä ja riittämättömiä elämään ilmastokultin opetusten mukaan.

En tiedä sitten miten tämä kultti silloin huutaa ilmaston lämpenemistä, kun sykli keikahtaakin viileämpään suuntaan maapallolla, no kaippa siihenkin tekoäly tuo ratkaisun.

Tahkonpyörittäjä ei oleta, se tietää.

Kirjoitan nyt pikaisesti pienen blogin ennen kuin lähden järvirantaan tervehtimään lokkeja, jotka minulle hyvänaamun toivotukset esittävät tietäen, että pian sitä järven viljaa on heidänkin aamiaispöydässään.

No, mistäpäs minä persu muusta kirjoittaisinkaan kuin persuista, mutta enpähän ole suinkaan ainoa joka niin tekee, sillä media tuntuu nyt olevan kovin huolissaan ( iloissaan ) meidän kannatuksestamme.

Mutta itselleni on ruvennut iso pyörä heittämään kun katson eduskuntavaalien Gallupennustetta meille muutamaa päivää ennen pidettyjä kunta,-ja aluevaaleja, jolloin se näytti perussuomalaisille 15,4% ja se oli vielä jopa nouseva edelliseen kuukauden takaiseen mittaukseen verratessa.

Tässä ei ole mitään poikkeavaa, mutta sitä minun pikkuaivoni ei pysty edes Ojalan laskuopin ymmärtäjänä jäsentämään pikkuaivoilleni, että Ylen aikaisemmasta noin kuukauden takaisesta
eduskuntavaaliennusteessaan meidän 15,4% kannatuksesta on hävinnyt n.puolet.

Mihin kummaan on hävinnyt eduskuntavaali kannatuksesta 7-8% kuukaudessa, sitä ei selitä edes huonosti menneet kuntavaalit.

Yksi selitys minulta löytyy eli, liekkö käynyt Galluptohtoreille pieni ”tarkoituksellinen” kömmähdys laskutavassa, että kaikki ne perussuomalaiset jotka ovat siirtyneet katsomoon, että heidätkin on merkattu puolueen vaihtajiksi perussuomalaisista joihinkin muihin puolueisiin. Sattuuhan näitä ihmillisiä erehdyksiä ihan tarkoittamallakin.

Eli, sitä minä en ymmärrä, että tämä meidän eduskuntavaali Gallupin putoaminen kuukaudessa 7-8% ei saa analyytikoiden hälytyskelloja vähääkään kilkattamaan, että onkohan demonipersut sekoittaneet  tutkijoiden tukkikirjanpidot.

Jos niin on kuten itse uskon olevan, että tämä 7-8% katsomoon siirtyneistä ovat  VARMASTI  niitä jotka pysyvät äänestäjinämme taas eduskuntavaaleissa, joten silloin olemme taas tuolla 16% haminoissa ja kun siihen lisätään yleisen taloudellisen kasvun selvä piristyminen, niin sieltä perussuomalaisille tulee se 3-4% tarvittavia ( liikkuvia ) lisäkannattajia tiellä kohti suurinta puoluetta v.27

Maailmassa monta, on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa….. kuten tässä tapauksessa myös yhtä lihaa syövää heteropersua.

( Leikkaa talteen ja jos nyt niin kävisi, jota en usko, että joku muu puolue kuin me olisi v.27 kuskin paikalla, niin lupaan syödä hatullisen pastaa )

Ilman PerusS maamme olisi ”Ruotsi II.nen”.

En ihmettele ollenkaan perussuomalaisten huonosti menneitä vaaleja pari viikkoa sitten.

Ja vaikka tämä tuntuu joidenkin mielestä saman levyn pyörittämiseltä kun syllistä etsitään, niin kyllä se suurin syyllinen on media.

Ei ole media tuonut yhtään kertaa julki meidän perussuomalaisten ajamaa onnistunutta politiikkaa hallituksessa liittyen sisäiseen turvallisuuteemme. Tämä sisäinen turvallisuus johon yhtenä tekijänä liittyy myös haitallinen maahanmuutto lieveilmiöineen ja segregaatioineen on meidän perussuomalaisten ansiosta saanut merkittävät lisäpanostukset niin henkilöstön kuin materiankin osalta ja väitän, että perussuomalaiset hallituksessa omine painotuksineen ovat olleet niitä, jotka ovat tämän ”Ruotsin mallin” maihinnousun pääosiltaan estäneet rantautumasta Suomeen.

Mutta eihän näitä perussuomalaisten onnistumisia tuoda julki, vaikka ne ovat yksi merkittävimmistä kysymyksistä miksi yleensä hallitukseen lähdimme mukaan.  Ja jos nyt jotakin media tuo julki jotain perussuomalaisten keskeisIstä sisäisen turvallisuuden tavoitteista, niin ne tuodaan julkisuuteen lähinnä ihmisvihamielisin ja rasistisin ilmauksin.

Suomessa on eletty ja näytetään elävän edelleenkin luulossa, että makeasti oravainen, makaa sammalvuoteellansa, sinne yllä ei hallin hammas eikä metsämiehen ansa näin Kiveä siteeraakseni.

Joten ei se kansa näe arjessaan turvallisuutensa  muutoksia parantuneena katuturvallisuutena, joten perussuomalaisten tärkein kysymys jää huomiotta itsestään selvyytenä.

Mutta kun media kuuluttaa 24/7 jokaista euroa ja senttiä minkä hallitus ottaa taloutemme tasapainottamiseen, niin johan se syyllinen kaikkeen kurjuuteen löytyy ja se on tietekin Purra ja Purran sakset, tätä on nyt kaksi vuotta laulettu jokaisesta Raatikaisen ja Eino S Revon tuutista ja olettaisi tämän perusteella, että hallituksessa ei muita olekkaan kuin persut saksineen.

Minä sanon näin perussuomalaisena äänenä katsomosta, että hyväksyn kaikki talouden sopeutustoimet mitä hallitus on tehnyt velkasuhteen tasapainottamiseksi vuoteen 27 mennessä ja en katsoisi ollenkaan pahalla, vaikka saksia käytettäisiin enemmänkin nykyisestä sillä…….

Kun olemme perussuomalaisina saaneet hallituksessa selvät kiristykset haitalliseen maahanmuuttoon ja sisäisen turvallisuutemme kysymyksiin, niin kyllä silloin joistakin roposista mankuaminen  köyhän kyykyttämisiin on irvokasta kuunneltavaa, koska hengenlähtö ei ole lähelläkään.  Kaikille on kuitenkin säällinen toimeentulo taattu jopa perustuslaissamme.  Mutta todennäköisesti ilman perussuomalaisten hallituspanosta monen henkikulta olisikin vaarassa sillä tiellä jota Ruotsin tieksi kutsutaan.

Olkoot köyhät kyykyssä jatkossakin jos niin haluavat, mutta sisäisen turvallisuuden kysymyksistä ei tingitä jatkossakaan, vaikka kuinka sorretun voima kiehuisi toverien soppatykeissä Purran ikkunan alla.

Jos joku löytää yhdenkin maininnan tämän kahden vuoden ajalta, jossa media olisi kehunut sisäisen turvallisuutemme parantuneen perussuomalaisten vaatimien hallituspäätösten seurauksena, niin minä vedän suuren ristin seinälle.  Mutta ette kyllä arvon blogistit löydä yhätään päivää mediassa ilman, etteikä siellä haukuttaisi perussuomalaisia ja Purraa saksineen, muita kolmea hallituskumppania käsitellään ns.silkkihansikkain.

Tämä on tilanne, mutta ilmeisesti kansalaiset eivät havaitse tai halua nähdä, että perussuomalaiset ovat se puolue, joka ei ole turvallisuuden kuluttaja vaan sitä antava.  Persuja vaaditaan pois vallan ytimestä, mutta sen tiedän varmuudella, että jos näistä sisäisen turvallisuuden persujen ajamia lakeja lähdetään palauttamaan siihen muottiin missä ne olivat Marinin sosialistihallituksen johdolla, niin sen jälkeen voidaan vaan todeta että tervetuloa Ruotsin malli kylään jäädäkseen.  Silloin vasta sitten taas huudetaan persuja apuun, mutta se voi ollakkin myöhäistä, kun lähdettiin sutta pakoon, niin tulikin karhu vastaan.

Hyvin menee mutta menköön…..kunhan ei anneta sosialistien  ulinan jäädä korvien väliin asumaan.

Maailma on punainen

Punaisella torilla marssittiin 80 v voitonpäivän kunniaksi vaikka natseja jahdataan edelleen.
Jos ja kun haluttaisiin maailmanrauhaa, niin miksi ei paikalla ollut myös vastapuolen edustajia?
Oliko pikemminkin kyse näytöksestä länttä ja USAta vastaan,
kun Kiina lyöttäytyi näyttävästi paikalle marssijoineen?
– Seuraava näytös ei taida olla rauhan teko – ainakaan tasapuolisesti…

Skoda-cup alkaa tänään

No, voihan noita mm-kisoiksikin tietysti sanoa.

Taas kerran paljon kieltäytymisiä nhl-pelaajilta leijonien osalta, vaikka esim. Ruotsi ja Tshekki saavat paljon vahvistuksia rapakon takaa.

Veikkaan että Sveitsi menee finaaliin, mutta leijonat no, joo katsotaan….

Ylen Ykkösaamussa taas vain punaisia mielipiteitä mepeiltä

9.5.2005 oli taas Ykkösaamuun kutsuttu vain punaisia meppejä keskustelemaan asioista.

Puolueina vasemmistoliitto, vihreät ja Kokoomus, mutta kun Kokoomusta edustamaan oli kutsuttu Sirpa Pietikäinen, niin kaikki olivat punaisia. Sirpa Pietikäinen on vihreä, joka on soluttautunut Kokoomukseen ja vihreät ovat vihreiksi naamioituneita punaisia.

Suomi on selvästi oikeistoenemmistöinen, kun katsotaan Eduskunnan kokoonpanoa. Silti verovaroin pyörivä Yle on edelleen selvästi punainen. Eihän nyt mitenkään voida päästää eetteriin mitään oikeistolaisia mielipiteitä.