Atte Kaleva: Suomettuminen lopetettava

Sotatieteiden maisteri Atte Kaleva on kirjoittanut hyvän blogikirjoituksen.

On lopetettava suomettunut tapa käsitellä Venäjää.

Yhtenä esimerkkinä suomettumisesta Kaleva ottaa aiemmin Suomen sotilastiedustelupäällikkönä ja EUn sotilastiedustelupäällikkönä toimineen Suomen kansalaisen, venäjämielisen venäläisen Georgij Alfuzoffin.

Persujen Tom Packalen, saa myös huutia.

Vihapuhe – ”Poliisilla tärkeämpääkin tekemistä kuin kytätä kansalaisten kirjoittelua”.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja VIlle Tavio jätti tänään torstaina talousarvioaloitteen, jolla vihapuheen torjumista ja sosialisessa mediassa tapahtuvaa poliisitoimintaa vähennettäisiin miljoonan euron edestä.

Tavio kyseenalaistaa ”vihapuhe”-termin juridisen pohjan. Suomen lainsäädännössä ei ole määritelty, mikä on vihapuhetta. Tavion mukaan Internet-kirjoituksiin liittyviä rikoksia ovat lähinnä laittomat uhkaukset sekä törkeät kunnianloukkaukset.

”Poliisi saisi keskittyä ottamaan kiinni oikeita rikollisia sen sijaan, että valvoo kansalaisten kirjoittelua”, Tavio sanoo.

Kirjoitukseni lähde: Oikea media 27.9.2018, blogi otsikolla ”Tavio kyseenalaistaa ”Vihapuhe”-termin juridisen pohjan. Suomen lainsäädönnössä ei ole määritelty, mikä on vihapuhetta”.

Suomessa vihatut, Euroopassa rakastetut

Mikä yhdistää Alexander Stubbia, Erkki Liikasta ja Olli Rehniä? Kaikkia sovitellaan EU:n ja euroalueen huippuvirkoihin lähiaikoina. Kaikki ovat EU:n kabineteissa rakastettuja, mutta Suomesas he ovat hankkineet varsin huonon maineen. Onko EU-virkaan pako kenties yllättävänkin toimiva tapa karistaa vanhat ikävyydet jaloista ja hankkia uusi, puhtoinen maine?

Kiusaaja, keinottelija ja sadisti

Aloitetaan puoluekollega Alexander Stubbista. Hän edustaa aika lailla kaikkia niitä mielikuvituksen karikatyyrejä joilla vasemmistopuolueet porvareita mollaavat. Hän on koulukiusaaja, työpaikkakiusaaja, kroonisen epäluotettava, kykenee valehtelemaan kirkkain silmin korkea-arvoisissa poliittisissa tehtävissä ja kykenee aina olemaan äärimmäisen ilkeä, jopa puhuessaan kiltisti. Hänet ovat hylänneet niin oma puolue, media kuin äänestäjätkin. Toisaalta, hän on etuoikeutetussa asemassa kasvanut, osaa kieliä, taitaa diplomatian temput (eli siis sen kauniin valehtelun) ja pystyy hurmaamaan. Jos hän ei koskaan edes kyennyt pyytämään anteeksi aiempia kiusaamisiaan vaan on aina jatkanut etsimään uusia uhreja, miten hän voisi EU-virassa toimia yhtään toisin? Suomalaisuuden maine voisi saada ihan uusia uria jos hän pääsee EU:n ruoriin. En ole ilahtunut ajatuksesta.

Erkki Liikanen on huomattava neutraalimpi tapaus ja melko suoraselkäinen. Muistamme kuitenkin aivan liian hyvin SPR:n taloussuhmuroinnit hänen valtakaudellaan. EU-viroissa hän on kerännyt kyseenalaista mainetta kaappaamalla valtaa joka ei hänelle kuulu. Hän on oikeastaan aika perinteinen rahamies: hän kerää kyseenalaisin, mutta laillisin keinoin omaisuutta itselleen ja lähipiirilleen, pröystäilee sillä toisessa lauseessa ja esittää köyhää seuraavassa. Hänessä nouseekin ehkä parhaiten esiin suomalaisuuden erikoispiirre. Me emme pidä rahalla pröystäilijöistä ja itseään muiden kurjuudella rikkaaksi tekevistä, kun taas vaikkapa USA:ssa ja Englannissa moinen on ihailtava hyve. Ehkäpä hän voisi virassaan tuoda esiin semmoista suomalaisuutta jolla maineemme jopa paranee.

Olli Rehn on vaarallinen mies. Hän kuritti laman uhreja 90-luvun alussa, auttaen Ahoa ajamaan tuhansia suomalaisia itsemurhaan. Saman vuosikymmenen jälkipuolella kun rahaa taas valtiolta löytyi, ehti hän sotkeentumaan urheilukorruptioon. Myöhemmin hän on heittänyt kapuloita Supon rattaisiin uhmaamalla riippumatonta poliisityötä. Hänen toimiaan EU-viroissa vuosina edeltäen Kreikan kriisiä on kritisoitu rankasti halki mantereen. Moni on valmis väittämään häntä jopa yhdeksi Kreikan kriisin pääsyyllisistä. Siellä hän aiheutti suuremmassa mittakaavassa kreikkalaisille sen mitä pari vuosikymmentä sitten omille maanmiehilleen. Hän on täydellinen vastakohta suomalaiselle ajatusmallille jossa ystävää autetaan hädässä. Hän ei ystävää auta vaan työntää junan alle. Häntä eivät isommatkaan veritahrat käsillä tunnu haittaavan, joten jokainen voipi pohtia mitä tulee kun sellaiselle miehelle annetaan valtaa.

Pyrkyrille suunnitelma B

Se ihmetys tässä on, että Suomessa on niin vasemmalla kuin oikealla myös erinomaisia poliitikkoja, joilla olisi sekä taito että asenne EU-luottamustoimissa selviämiseen. Heitä ei kuitenkaan kysytä, tarjota, eikä heitä oikeastaan kiinnostakaan. Tuntuukin hieman siltä kuin EU-viroissa pätisivät täysin eri säännöt kuin Suomessa – tai sen puoleen missään EU:n jäsenvaltiossa. EU:n huippuvirat ovat täynnä kotimaissaan ryvettyneitä, viroistaan potkittuja paskiaisia. Pitää melkein kysyä, onko pimeä menneisyys kenties vaatimus EU:n johtotehtäviin?

Ehkäpä tässä kohtaa on myös hyvä muistaa miten käy EU-pyrkyreille, kuten Paavo Lipposelle. Hän halusi jos johonkin korkeaan virkaan, mutta mihinkään ei kelvannut. Pian hän löysi itsensä lobbaamasta Putinin energiaprojekteja. Verrattuna korkeaan EU-virkaan, minun on vaikea sanoa onko tuo parempi vai pahempi kohtalo. Lukija päättäköön.

Hurraa – Suomi on saanut uuden missin Venäjältä

Olisikos seuraava mister Suomi esim. Vladimir Putin?

Uusi miss Suomi on inkeriäisen äidin ja venäläisen miehen tytär. Inkeriläiset lähtivät Suomesta jo monta sukupolvea sitten ja suomalaisuudesta ei voi enää puhua.

Koko missitouhu joutuu outoon valoon, kun missiksi kelputetaan ulkomaalainen. Toista oli ennen, kun suomalaista naiskauneutta edusti maailmalla vaalea tosisuomalainen Armi Kuusela, josta tuli peräti miss maailma.

Missibisnes pyörii ja venyttää rajojaan. Seuraavaksi valitaan kaiketi missiksi maahanmuuttaja, joka on musta.

Näin maailma muuttuu Eskoseni, sanoi Nummisuutari pojalleen.

Yhtällä huseeraa hämärämiehet rahanpesupuuhissa ja siinä samalla auttaa Putinia pitämään Venäjän tiukasti Suomen maaperällä lähellä länteen meneviä datakaapeleita.

Toisaalla bisnesmiehet etsivät vain keinoja ansaita rahaa ja venäläinen missi on juuri sellainen, joka säväyttää. Mutta samalla se säväytää niin, että suomalaisilta katoaa mielenkiinto koko missitouhuun.

Ruotsissa kohistaan ja turvattomuus lisääntyy – milloin Suomessa uskotaan tosiasiat?

https://www.aamulehti.fi/ulkomaat/ruotsissa-kohistaan-aidatuista-asuinalueista-joita-rakennetaan-yha-enemman-turvallisuutta-mutta-keta-vastaan-kysyy-kolumnisti-201226835/

”Ruotsin tunnetuimpiin tämän päivän kolumnisteihin ja kirjailijoihin kuuluva Alec Schulman kyseli puolestaan kirjoituksessaan Expressenissä, ketä vastaan tätä turvallisuutta haetaan. Mikä on se elävä helvetti, joka uhkaa muurien ulkopuolella? Joululehtienmyyjätkö?, hän kärjisti.”

Olisikohan kolumnisti oikein kunnolla pihalla? Vastaushan on artikkelin lopussa.

”Ruotsissa on puhuttu viime kuukausina paljon myös jengiväkivallasta ja asuinalueiden eriytymisestä. Autojen järjestelmällinen polttaminen muun muassa Göteborgissa säikäytti ruotsalaisia elokuussa. ”

Onnettomuus tunnelissa – mahdotonta!

https://www.aamulehti.fi/uutiset/puolet-rantatunnelista-suljettiin-yolla-ulosajon-vuoksi-auto-osui-tunnelin-seinamiin-useita-kertoja-201226903/

Kuinka tämä on mahdollista?

Joidenkin tunneli-intoilijoiden mielestä tunnelissa ei voi tapahtua onnettomuuksia, kun kaikki ajavat samaan suuntaan…

EU:n hajoaminen on jo käynnissä

Mitä tekee Suomi? Uskoo sinisilmäisesti, että kaikki kääntyy hyväksi vai tunnustaa tosiasiat ja vetää niistä oikeat johtopäätökset.

Malta ja joku muukin EU:n jäsenmaa on ryhtynyt myymään kansalaisuuksiaan kovasta hinnasta kelle vaan. Varsinkin venäläiset ja rikolliset ovat kiinnostuneita, sillä Maltan kansalaisuus tarkoittaa, että samalla pääsee EU:n kansalaiseksi kaikkine etuinen, kuten esim. vapaa liikkuvuus koko EU:n aluella.

Onko tässä mitään tolkkua? Uudet Itä-Euroopan  EU-maat käyttävät härskisti EU:ta hyväkseen ja me muut maksamme. EU:sta on tullut eräille maille saalistuksen kohde ja saalistettavat vain vikisevät.

Nyt pitäisi panna lappu luukulle näille muutamalle Välimeren maalle ja Itä-Euroopan uusille jäsenmalle ja näyttää heille kaapin paikka.

Me maksajat emme enää maksa se on selvä. Suomen hallituksen on nostettava kissa pöydälle yhdesä muiden Pohjoismaiden kanssa. Meitä on jo tarpeeksi kupattu.

EU:n komissio on pikaisesti vaihdettava, sillä vanha on jo lopen uupunut ja osin alkoholin käytön seurauksena.

Jos EU ei palaa juurilleen itsenäisten valtioiden liitoksi on EU:n aika ohi.

Me keltaihoiset turaanit jatkamme taistelua

”Suomi on maailman kärjessä inhimillisen pääoman vertailussa, kertoo tiedelehti Lancet.

Tutkimuksessa verrattiin inhimillisen pääoman kehitystä vuodesta 1990 vuoteen 2016. Vuosien aikana verrattiin 195:tä maata. Molempina vuosina Suomi oli tilastojen ykkönen.

Vuonna 2016 kärkiviisikko oli lähes sama kuin vuonna 1990. Aikaisemmin Suomen perässä olivat Islanti, Tanska, Kanada ja Hollanti. Myöhemmin Hollanti sijoittui yhden korkeammalle ja Kanadan sijaan listalta löytyi Taiwan.”

————————————–
Suomi on ruotsalainen, venäläinen ja – suomalainen.
Ennen ruotsalaisuutta Suomi oli eurooppalainen. Täältä käytiin opin tiellä etelässä ja käytiin kauppaa.
Venäjän tsaari pelasti meidät rotukiihkoilevalta ruotsalaisuudelta 1800-luvulla ja teki meistä kansakunnan kansakuntien joukkoon. Aleksanteri ensimmäisen isä, tsaari Paavali, saattoi olla Inkerinmaan Sykiäisiä, jonka suvun nainen oli valittu toimimaan Katariinan odotetun kruununperillisen imettäjänä, joka lapsi eräitten käsitysten mukaan kuitenkin kuoli.
Toisen polven maahanmuuttaja A. O. Freudenthal, eräiden piirien kumartama rotutohtori, ei halunnut tunnustaa meitä edes ruotsalaisiksi, vaan julisti  meidät  viheliäisemmäksi roduksi ja ruotsalaisten alistettavaksi.
Tuollainen kahden eri kastin politiikka oli omiaan johtamaan Suomen kansalaissotaan vuonna 1918.
Vielä sodan jälkeenkin freudentalistit yrittivät sabotoida suomenkielisten kouluttautumista ja estää peruskoulu-uudistuksenkin vielä 1960 -luvulla. Maksuksi uudistuksesta sai RKP oikeuden nöyryyttää meitä pakkoruotsilla. Taxellin paradoksin mukaisesti finländaret kuitenkin piilottavat lapsensa suomalaisilta ja piilottavat suomalaiset lapsiltansa kehdosta aikuisuuteen asti lankkuaitojensa taakse.
Tätä menneisyyttä eivät finländaret, ruotsalaisiksi tunnustautuvat, vieläkään suostu häpeämään, vaan vaativat etuiluoikeuksiensakin  jatkamista perustuslain kuudennen pykälän vastaisesti.
Freudentalisteista on se hyöty suomalaisille, että he opettavat meitä varomaan vieraita, joilla saattaa olla hämäriä pyrkimyksiä suhteemme. Kiitos freukuille siitä!

Poroshenko piti hyvän puheen YKssa

Ukrainan presidentti Petro Poroshenko piti vallan erinomaisen puheen YKssa.

Poroshenko keskittyi puheessaan imperialistiseen roistovaltioon Venäjään. Sanoma on kiteytettynä aivan oikein, että Venäjä on suuri sotilaallinen uhka kaikille naapureilleen – toki muillekin kuin naapureille, mutta naapureille ennen kaikkea.

Poroshenko: ”Kreml ei luovu aggressiivisesta laajentumispolitiikastaan, ellei kansainvälinen yhteisö asetu yhtenäisenä rintamana sitä vastaan, ja ellei kansainvälisen oikeuden vastaisista toimista rangaista.” Juuri näin asia on.

Oletko varautunut?

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/ebe864af-79a6-4df2-ad64-f3be90dc89a4_u0.shtml

Kolme vuotta vanha kirja Ilkka Remes Jäätävä helvetti.
Mitä yhteiskuntamme hyväksi on tehty ajatellen kriisivalmiutta?
Pieni piiri haalii omaisuuksia pahan päivän varalle,
mutta mitä hallituksemme on tehnyt kansalaistensa hyväksi kriisin varalle?
Otamme pakolaisia kriisimaista
– olemmeko tulleet ajatelleeksi itse joutuvamme samaan tilanteeseen
ja täällä pohjolassa kriisin sattuessa olosuhteet saattavat olla jäätävä helvetti?