Atte Kaleva: Suomettuminen lopetettava

Sotatieteiden maisteri Atte Kaleva on kirjoittanut hyvän blogikirjoituksen.

On lopetettava suomettunut tapa käsitellä Venäjää.

Yhtenä esimerkkinä suomettumisesta Kaleva ottaa aiemmin Suomen sotilastiedustelupäällikkönä ja EUn sotilastiedustelupäällikkönä toimineen Suomen kansalaisen, venäjämielisen venäläisen Georgij Alfuzoffin.

Persujen Tom Packalen, saa myös huutia.

24 vastausta artikkeliin “Atte Kaleva: Suomettuminen lopetettava”

  1. Onhan tämä varsin naurettavaa että Venäjän pääministeri voi tulla Suomeen vierailulle ja nauraa meidän Venäjä tutkimuksille, siihen kuinka Venäjä vaikuttaa Suomeen, jäivät kiinni verekseltään Turun saaristoalueella ja Suomen pääministeri on samaa mieltä kollegansa kanssa. Mitä lottootte, jos vaikka Ruotsissa olisi samantapainen tilanne ollut, voisiko Venäjän pääministeri naureskella….

    1. Ruotsissa ryssät voivat naureskella vieläkin leveämmin. Maavoimia ei ole käytännössä lainkaan – no, Suojeluskunnat sentään on. Ilmavoimat lentävät virka-aikana – valmius taitaa kuitenkin olla niin ja näin.

      Suomessa sentään on ”aina” valmius tunnistuslentoihin – sotiminen onkin sitten jo ihan eri asia.

      JOS Suomen sotilastiedustelu varoittaa vakuuttavasti poliittista johtoamme ajoissa, niin teoriassa Suomi voisi ajoissa pistää liikekannallepanon pyörimään ja sitten pitkän ajan kuluttua Suomella olisi mahdollisuus pistää hanttiin. Olen kuitenkin pessimistinen sen suhteen, että liikekannallepano tehtäisiin ajoissa – joten kun Suojeluskuntia ei ole, niin kuluu taas pirusti suomalaista verta. No, loppujen lopuksi ryssiäkin lyödään kyllä mättääseen ihan perusteellisesti. Lopputulosta en osaa ennustaa – ei ole kristallipalloa.

      Suomen maanpuolustuksen tilanne on jopa heikompi kuin oli 30.11.1939 – jos se päivämäärä kertoo joillekin lukijoistani jotakin.

  2. Tää nyt taas on omaa syytä. Miksi kauppoja tehdään jos siihen sisältyy turvallisuusriski?

    1. Kiinteistön omistaja strategisesti tärkeän kohteen lähellä on yleensä suomalainen. Jos joku ryssä on valmis maksamaan kiinteistöstä houkuttelevan hinnan, niin miksipä omistaja ei sitä myisi. Nykyinen lainsäädäntö ei mahdollista kaupan estämistä.

      Otan kuvitteellisen esimerkin. Suomen tärkeimmän sotilaslentokentän (Kuopion Rissala) kiitoradan lähestymislinjalla on tontti, jolta voitaisiin helposti ampua alas laskeutuva tai nouseva Hornet tavallisella halvalla olalta ammuttavalla ohjuksella. Sen tontin saa ihan vapaasti myydä kenelle hyvänsä ryssälle.

      1. Täsmennän vielä aivan idioottimaista tilannetta. Vanhoina hyvinä aikoina Suomessa operoi kolme lennostoa Horneteilla. Lapin Lennosto Rovaniemen lentokentältä, Satakunnan Lennosto Pirkkalasta ja Karjalan Lennosto Rissalasta. Sitten Suomen puolustusmäärärahoja leikattiin jälleen, joten myös Satakunnan Lennoston Hornetit siirrettiin säästösyistä Rissalaan. Mitä paras kohde ryssien ”pienille vihreille miehille”.

        Eikä ole edes Suojeluskuntia. Grrr…

      2. Lentokentän vieressä siinä järven rannalla on ryssien ostama mummon mökki, katolla siinä on julmettu antenni. Olen monasti sen nähnyt kun on harjoitukset olleet ja olemme menneet ampumaradalle.

  3. Panttivankidraamasta selvinneestä Atte Kalevasta on tullut vähän sellainen joka asian asiantuntija ja useamman kerran hän on osoittaunut melkoiseksi jaskanpauhajaksi, kuten osin tässäkin asiassa.

    Jaskanpauhannan lisäksi hän on tavattoman sokea oman puolueensa venäjämielisyyteen ja sitähän riittää ihan sitten siitä, että ”venäläsiltä maaostojen kieltäminen on rasismia” aina siihen, että ”venäläisille pitää myöntää viisumivapaus”.

    Tom Packalenin maalittaminen ontuu aika pahasti jos on sattunut kyseisen plogin lukemaan, jossa Packalen lähestyi asiaa poliisina, toisin kuin Kaleva.

    Enkä kyllä ole kuullut Kalevan olevan näyttävästi huolissaan venäläisten maakaupoista kovin pitkää aikaa, ai niin, eihän Kaleva ole ollut edes julksuudessa kovin pitkää aikaa. Maakaupoista huolissaan olevia on ollut jo kauan ennen Kalevan kansanedustajastatusta.

    Huomautan myös ettei edes Kokoomuksen Timo Heinonen ollut eduskunnassa ensimmäinen, joka oli asiasta huolissaan vaikka hän näin väitti,kun nosti asian esille jo vuonna 2009.

    Jo vuonna 2008 Perussuomalsiet esittivät asiasta hallituksellle kysymyksen, johon oikeusministeri Tuija Brax vastasi, ettei mitään huolta.

    1. Mika, nyt ei ole kysymys Kokoomuksesta, vaan persujen Tom Packalenista. Onko Tom Packalen kiistänyt ryssien osallisuuden myrkytyksiin Englannissa, vaiko ei? Oletan Atte Kalevan olevan oikeassa, että Tom Packalen on kiistänyt ryssien aivan päivänselvän osallisuuden.

      Varmuuden välttämiseksi kertaan. Venäjä yritti myrkyttää kuoliaaksi vähintään yhden imperialistisen roistovaltion Venäjän länteen loikanneen agentin Englannissa. Se on kylmää faktaa. Murhayrityksen suorittajista on tiedossa ainakin kaksi Venäjän sotilastiedustelun GRUn upseeria. Persujen Tom Packalen on kiistänyt Venäjän osuuden murhayrityksiin – miksi?

  4. Varmuuden välttämiseksi kerron, että aivan varmasti karkeasti 10 000 Kokoomuksen jäsenen (kuten itse olen) joukossa on ryssien soluttamia Venäjän agentteja – mutta niin on aivan varmasti myös persuissa.

    En ihmettelisi ollenkaan, jos ryssät tukisivat persuja taloudellisesti. Kokoomusta tuskin tukevat, Kokoomus pärjää ilman ryssien tukeakin.

    Kokoomuksessa pitäisi tehdä ”puhdistus”. Venäjämieliset pitää heittää historian roskatynnyriin.

  5. Persut haluavat toki tehostaa puolustusta, ottaa rajatarkastukset takaisin käyttöön ja estää maakaupat strategisesti tärkeillä alueilla, joten en tiedä onko hyödyllistä Venäjälle tukea rahallisesti.

    1. Ryssille on hyödyllistä tukea persuja taloudellisesti, sillä persut vastustavat Suomen liittymistä NATOn jäseneksi ja haluavat Suomen eroavan EUsta.

      NATOn jäsenyys tarkoittaisi, ettei Suomi olisi yksin kun imperialistinen roistovaltio Venäjä taas hyökkää Suomen kimppuun yrittäen jälleen valloittaa koko Suomen.

      Eu-jäsenyydestä taas on hyötyä Suomelle taloudellisesti, joka parantaa Suomen puolustuskykyä.

      1. Venäläiset nähtävästi tukevat sitten aika montaa puoluetta ja poliitikkoa jos Nato vastaisuus on siitä merkki.

        Hemmetti venäläiset varmasti tukevat myös minua kun en kannata sen enempää Natoa kuin EU:ta.

        Pari pientä ajatusta:

        Puoleiden rahoitus on julkista tietoa ja jos nyt joku ”varmuudella” tietää venäläisten tukevan sitä ja tätä niin sama joku varmasti osaa kertoa miksi näistä tuista ei ole mitään näyttöä ?

        Kyse ei ainakaan ole siitä etteikö näitä rahahanoja olisi kissojen ja koirien kanssa etsitty ja tuloksena on aina ollut sama, eli tyhjää.

        Jos Nato vastaisuus ja EU kritiikki ovat merkkejä venäläismielisyydestä niin kyllä melko mustavalkoisessa maailmassa elää, eikä siinä maailmassa ole kyllä sijaa kansallismielisyydelle.

              1. Venäläinen pankki on antanut ranskalaiselle puolueelle lainan, kun ranskalaiset pankit eivät sitä ole tehneet. Ruotsindemokraatteja sen enempää kuin PerusSuomalaisia ei edes mainittu.

                Ihan vaan kuriositeettina jos tälle linjalle lähdetään niin arvelen, ettei kovin paljon tarvitse pintaa raaputtaa kun Kokoomuksen takaa löytyy sitä tukevia yrittäjiä /yrityksiä, joilla on liikesuhteita Venäjälle, mutta en silti lähde huutelemaan, että venäjä tukee Kokoomusta.

      2. Juhanilla on varmaan näyttöä että Venäjä tukee taloudellisesti Perussuomalaisia…? En ole moisesta kuullutkaan.

  6. Minäkin haluan että Suomi eroaa EU:sta. Jos vuonna 1991 olisi tehty valinta EU:n tai Naton väliltä niin olisin valinnut Naton.

  7. Aika lyhyt tuo Kalevan blogi, heittää vain pari syytöstä, Alazufofille ja Packalenille. Packalen lienee tehnyt virhearvion kun todistusaineistoa oli vielä niukalti. Ihmettelen silti sitä varmuutta, jolla hän meni kiistämään Venäjän osuuden myrkytykseen. Jos todisteita ei ollut riittävästi niin ehkä olisi kannattanut ottaa avoimempi kanta. Monille oli kyllä melko selvää, että venäläinen myrkky venäläiselle ”petturille” tuli Venäjältä. Nythän asiaa on jo mahdoton kiistää, trollitkin lienevät vaienneet.

    Mitä tulee suomettumiseen niin luotan täysin presidentti Niinistöön. Pidämme oman päämme ja linjamme, mutta keskusteluyhteyden myös Venäjälle emmekä ala turhaan riitaa haastaa. Ruotsalaiset toki haluavat haastaa riitaa Venäjän kanssa, Suomen selän takaa on helppo huudella ja paheksua Suomen presidenttiä, joka tapaa Putinin. Nyt ruotsalaiset ovat joutuneet riitoihin Kiinankin kanssa. Ulkopolitiikka ei taida olla ihan yhtä onnistunutta kuin Suomella. Tukevat kyllä innokkaasti ”Palestiinan kansaa” ja ulkopolitiikka on ollut ”feminististä” niin kuin itse halusivat sen linjata.

  8. maps.google.com:
    https://goo.gl/maps/GLt9xkWEodB2

    Löytyykö mitään järkevää siviilikäyttöä Säkkiluodon rakennelmille?

    ***
    Tämäkö on venäläisillä mielessään?

    Ote Suojelupoliisi lausunnosta 27.09.2016
    Toimenpiteitä, joissa saattaa olla kyse valmistautumisesta tulevaan vaikuttamiseen kriisitilanteessa, havaitaan jatkuvasti. Tällaisesta voi olla kyse maakaupoissa, joissa ei näyttäisi olevan liiketaloudellista tai kiinteistön tavanomaiseen käyttöarvoon liittyvää logiikkaa. Vieraan valtion lukuun toimiva maanomistaja voi kuitenkin rakentaa kiinteistölleen rakennelmia, joita vieras valtio voisi kriisitilanteessa hyödyntää esimerkiksi liikenneväylien sulkemisessa tai tunnuksettomien joukkojen majoittamisessa.

    ***
    https://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/c6f83f4d-4a73-44f8-9fcb-01c8658e1097_v0.shtml

    Tältä kohuttu Airiston Helmi näyttää ilmasta käsin – kuvissa yrityksen omistama Säkkiluoto
    29.9.2018

    KRP:n massiivinen operaatio Turun saaristossa ja mantereella alkoi viime viikonloppuna.

    Iltalehti kuvasi Säkkiluotoa kuvauskopterilla. Kuvien ja esimerkiksi Google Earthin kautta voi päätellä, että luodolla on ollut runsaasti rakentamista.
    Säkkiluoto sijaitsee Nauvon pohjoispuolella. Säkkiluodon ja Nauvon väliin jää laivareitti, jota käyttävät muun muassa Turun ja Maarianhaminan väliä ajavat matkustajalautat.

  9. Kyllä kokoomus on nukkunut kun ruotsikieliset ovat myyneet saaria. Viime kausien päättäjämme ovat eläneet vain voittojen tavoittelussa ja hillotolpalla.

  10. Valtiovalta, eduskunta, antoi vahingon tapahtua ja tekee sitten korjausliikkeen hyvin verkkaisella aikataululla.

    ***
    https://yle.fi/uutiset/3-9572937
    20.4.2017
    Ulkomaalaisten maakauppoja rajoittavan lainsäädännön valmistelu alkaa
    Selvityshankkeen johtajan mukaan kaikkien ulkomaalaisten maakauppoja täytyy selvittää ja turvata lainsäädännöllä valtion kokonaisturvallisuus.
    *

    https://www.iltalehti.fi/uutiset/2016110322560929_uu.shtml
    04.11.2016

    Venäjä luikerteli kiinteistökauppaan Suomen sinisilmäisyyden ja hosumisen takia – lain allekirjoittajina Ahtisaari ja Hassi

    Eduskunta hyväksyi venäläisille kiinteistönosto-oikeuden läpihuutojuttuna. Venäläisten sijaan pelättiin saksalaisia kiinteistönostajia.
    • Venäläisten kiinteistökauppojen salliminen Suomessa on seurausta hätiköidystä päätöksenteosta vuosituhannen vaihteessa.
    • Laki ulkomailla asuvien ja ulkomaisten yhteisöjen kiinteistönhankintojen valvonnasta annetun lain kumoamisesta astui voimaan 1.1.2000.
    • Tasavallan presidentti Martti Ahtisaari ja ympäristöministeri Satu Hassi (vihr) allekirjoittivat lain 3. joulukuuta 1999.
    *

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *