”Putinin kokki” taitaa olla täyspäisimmästä päästä Venäjän ja varsinkin Venäjän asevoimien johtoa

Olen lukenut melkoisen määrän erilaisia ”Putinin kokin”, eli Venäjän sotilasjoukon Wagner johtajan Prigozhinin lausuntoja. Enimmäkseen viroksi käännettyinä.

On jännää, että tämän ”kokin” lausunnot ainakin tuntuvat olevan järkevimmästä päästä Venäjän asevoimien ja varsinkin Venäjän poliittisen johdon lausunnoista. Se ei tietenkään tarkoita, että Prigozhinin lausunnot olisivat ”puhdasta kultaa”, mutta verrattuna muiden ryssien aivan kaistapäisiin lausuntoihin, nämä vaikuttavat jopa järkeviltä.

Saapas nähdä milloin Prigozhin ”putoaa korkean kerrostalon ikkunasta”.

——

Väärinkäsitysten välttämiseksi sanon saman tien, että tiedossani ei ole yhtään ”hyvää ryssää”.

Venäläisiä on soluttautunut joka paikkaan

Vasta HUS-sairaalassa paljastunut urkkija joka oli saanut satojen varsinkin vaikuttajien tietoja ylös itselleen (jakanut ne eteenpäin…)  oli yllättäen kaksoiskanslainen, venäläinen. Kuuluu kysymys kuinka monessa muussa ammatissa ja tehtävissä olevat venäläiset käy parhaillaan nytkin 5. kolonna töitä tekemässä Suomea vastaan.

Veikkaan että näitä on todella paljon aina perushommista hallintoon asti.

https://www.verkkouutiset.fi/a/mt-hus-urkkija-on-suomen-ja-venajan-kaksoiskansalainen/#3fb7e472

”Luvattomasti ihmisten tietoja urkkinut HUS-yhtymän työntekijä on Suomen ja Venäjän kaksoiskansalainen, kertoo Maaseudun Tulevaisuus. Lehti perustaa tietonsa useisiin riippumattomiin lähteisiinsä.”

Onko maailma nyt parempi kaikille

Onko se sellanen jossa kaikki ihmiset olisi turvallisella maaperällä siihen emme varmaan saa yksimielistä mielipidettä

Mutta takkeja tuntuu nyt kääntyilevän niidenkin päällä jotka ennen vaaleja sanoivat ettei ainakaan vähempiosaisilta leikata

Toisin on jo nyt vaikka koulutuskin sai sellasen kuvan että siitäkään ei leikata olen aika lailla varma että niinkin tulee käymään

Meille on tulossa vaalien tuloksen mukainen hallitus kuten kansa on vaaleissa näin päättänyt

Turhaa mutinaa on syytä välttää

Ja kansa ei äänestä koskaan väärin siitä on heitä paha syytellä kenenkään ja siksi odotetaan mitä saa aikaan hallitus

joka alkaa melkoisella varmuudella kesäkuulla

Siihen asti toimii virkamies hallitus jota ei ole vaaleilla valittu v 2023 soommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Turun Vappu vuonna 1932

Kuva lehdestä Ajan Sana 2.5.1932

Kuva

Eli noin meni näiden Punaisten puolelta 1932…

Vuonna 2023 29.4. Paavo Arhimäki (Vasemmistoliitto) haluaa kaataa Suomen laillisesti valitun hallituksen vastarinnalla Vappuna 1.5.2023

(Kuva Paavon omalta Twitter sivulta, julkinen)

Eli mikään ei ole muuttunut, Punaiset haluaa edelleen ryhtyä vastarintaan Suomen laillisesti valittua hallitusta vastaan.

Semmoista Vappua toivoo Vasemmisto…

 

 

Vappuna pitää juhlia

Jep, Vappuna pitää juhlia ja kunnolla, ostin kissalle herkkuja ja koirille herkkuja, käppäiltiin lenkki ja ollaan nyt juhlimassa Vappua! Hip, hei! Formuloita katson samalla, Bottas ei pärjää mutta onhan nyt Vappu.

Äsken satoi ulkona rakeita ja loskaa, ilmasto lämpenee, mökillä on vielä 20 cm teräsjäätä, vedet ei ole edes nousseet jään päälle.

Hip, hei! Vappuja!

En vietä vappua

Kun ei ole syytä. En ole ylioppilas enkä toisaalta kuulu työväenluokkaan. Isäni pisti meidät pojat aina vappuna töihin esim tekemään sauna- ja takkapuita silloin kun oltiin lapsia ja lisäksi isä ei nostanut koskaan lippua vappuna salkoon.

Italiassa on sote, joka toimii kuollessakin -täällä kokoomus leikkaa kuoliaaksi

Italiassa verotus on kokonaisuudessaan korkea vrt. OECD ja Suomi kaikissa palkkaluokissa. Mutta veroilla saa tarvittaessa palvelua, mitä täällä ei kuuna päivänä saa kuollessaankin. Samalla ihmistä ja perheenjäseninä arvostetaan, kun täällä taas eläkeläiset ovat roskasakkia. Rahat ja henki sanovat tulevat henkipatot kokoomus persuineen.

”Perheenjäsenemme viimeinen päivä täällä Italiassa oli erään torstain iltana. Luulimme saavamme muutaman viikon, edes päivän enemmän. Vain vuorokautta aiemmin lääkäri oli sallinut mieheni veljen lähteä sairaalasta.

Vastuut vapauttavista asiakirjoista näki, että parannusta ei enää ole, mutta sairas haluaa kotiin. Kissakin siellä odottaa.

Olin seurannut silmät ymmyrkäisenä Italian terveydenhuollon tehokkuutta: kotiin oli tuotu happipulloja, erikoissänky, vaippoja ja kotisairaanhoito ilmoitti käyvänsä kaksi kertaa päivässä. Saisimme päivittäin apua vuodepotilaan pesemisessä. Kipua vastaan oli morfiinipumppu. Kaikki tämä ilmaiseksi, myös lääkkeet.”

https://www.aamulehti.fi/kolumnit/art-2000009550137.html

https://www.veronmaksajat.fi/tutkimus-ja-tilastot/tuloverot/palkansaajan-tuloveroprosentit-eraissa-oecd-maissa/#7804aa8e

No onneksi tuli räntää

Tuli kunnon vappusää kun äsken kävin kaupalla sain räntää taivaan täydeltä ja sillä on vaikutusta ihmisiin jotka ryyppää liikaa vappusimaa

Kummasti rauhoittaa katukuvaa ihmiset kun ei sinne sitten mene tosin sehän ottaa kotikäynneiltä pois katurähinnöistä

Jotka siirtyy kaduilta pois soommoro  tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Ei Jumala(kaan) laiskoja ruoki.

Kyllä oli ilma sakeana meteorologeja ja monensortin ennustajaeukkoja ja ukkoja sen jälkeen suomessa, kun Petteri Orpo ilmoitti puolueet, jotka kokoomuksen rinnalla lähtevät suomineitoa pelastamaan tästä vasemmistolaisesta hypotermiasta.

Vasemmiston suunnalta kuului kuin yhdestä suusta, että kylmää kyytiä on luvassa oikealta tulevan puhurin muodossa ja että nyt kansalaisten tulee heidän asettamansa pakkopaidan päälle pukea vielä villapaitaa.

Vasemmiston suomessa  kansalaisille ei nouse enään hiki pintaan työnteosta, kun leipä tulee pöytään muutenkin, velka veljen tuomana ja kela tädin luomana, jossa hiki tulee otsalle enään syödessä.

Mietin tuossa kun luin, että AY on jo pesemässä soppatykkejään ja kiihottamassa agitaattoreineen  yhteiskuntaa kapinaan valkoista valtaa vastaan ja ensimmäisenä vasemmiston Giljotiini terän kohteeksi kaavailevat perussuomalaisten ja heidän rautarouvansa päätä.

Mutta tuossa kun mainitsin sanan rautarouva, niin se ei ollut vain yksi sana muiden joukossa ja vaikka Riikka Purra ei VIELÄ  olekaan pääministeri kuten oli aikanaan Margaret Thatcher, niin toivoisin silti rahaministerin ominaisuudessa Riikka Purran ottavan Margaretin opit ja ohjeet käyttöönsä ja naisellisella otteella valavan Petteri Orpoonkin sitä samaa taistelutahtoa, jolla maamme nostettaisiin vasemmistolaisesta tasapäistämisestä ja pakkopaidasta  takaisin kansakunnaksi, jossa työ ja yrittäminen on kannustavaa ja palkitsevaa ja jossa oikeuksiin kuuluu myöskin velvollisuudet, vaikka velvollisuudet ovatki vasemmiston arvoissa lähinnä luokiteltavissa rangaistavuudeksi.

Vapun säästä en tiedä muuta kuin sen, että vihersosialistit kyllä vappupuheissaan tietävät jo seuraavan neljän vuoden säänkin tarkaan tulevaksi muodossa, kylmää kyytiä.

Jos tuleva oikeistohallitus kykenee näille katujengeille asettamaan suitset ja ohjaamaan heidät takaisin hiekkalooraansa, mistä olivat ilman lupaa ja äidin nenänpyyhinnän laistaneet, niin annas olla, kun tästä päästään, niin uusi uhka odottaa nurkan takana, kun sosialisti tulevat sirppien ja vasaroiden voimalla vaatimaan huutoäänestyksiä otettavaksi johtavaksi valintatavaksi  sosialististen neuvostovaltoijen suomessa.

Jos nyt tuleva Orpon / Purran oikeistohallitus ei lähde rohkeasti liikkeelle uudistuksissaan, niin siinä tulee käymään niin, että kun perääntyyn lähdet, niin sitten joudut pakittamaan koko neljä vuotta.

Ensimmäinen este vapaan markkinatalouden toimivuudelle on AY linnake,  joka ei ole jarru vain yrityselämän ja kilpailukyvyn rattaissa, vaan se on pakkopaita palkansaajien tilipussin vartijana ja pelolla se pitää korporaationsa linnaketta pystyssä.

Joten ohjeeni on tulevalle hallitukselle, että Ay ei ole este, se on ainoastaan hidaste, joka siirretään pois niistä pöydistä, joissa suomalaisten ja suomen etuja ja tulevaisuutta mitoitetaan yksilön, ei korporaation ehdoilla.

 

No olipa ihmisiä liikkeellä tänään

Olipa se väen paljous tänään Tampereella melkoinen kun juhlivat Tapparan kiakko mestaruutta

Juhla kansa oli tuolla vanhan kiakkopyhätön parkki alueella ja olipa siellä porukkaa ihan kiitettävästi

Vaikka näitä mestaruuksia on melkoisen paljon ei ole juhlinta laantunut vuosien varrella

Mutta jos katsoo nyt näitä mitalleja kaksi Tampereelle ja yksi sitten Lahteen eipä ole paljon selitettävää

Kaikki mitallit tulikin Hämeeseen vaikka jotkut idiootit keksivätkin tuon pirkanmaan

Itse olen vanhan hämeen läänin kannalla eikä tuo pirkanmaa minulle maistu

Mutta mitallit tuli kaikki kotiin hämeeseen että missäs se kiakko hegemonia nyt onkaan soommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast