Pieneksi käyvät perheet

Olemme oppineet paljon uutta perheistä. Ei enää takerruta turhaan sukupuoliin, vanhanmallisiin roolijakoihin tai etnisyyksiin. Vaan ovatko tässä yhteydessä perheet myös pienentyneet? Näin voisi kuvitella Tampereen kaupungin suunnitelmista.

Olipa kerran perheasuntoja

Tampereen Multisilta on vastaajasta riippuen kauhea ja pahamaineinen, tai hiljainen ja perustylsä lähiö. Reilu parin tuhannen asukkaan lähiö muodostuu leijonaosin 50 vuotta vanhoista kerrostaloista, joissa on paljon pienehköjä asuntoja ja muutama isompi. Pääosa isommista asunnoista on tehty yhdistämällä kaksi pienempää. Yhden-kahden hengen talouksille alueelta löytyy varsin edukasta asumista. Lisäksi alueella on kourallinen omakotitaloja, mutta pääosa kodeista on pieniä. Myös viime vuosien uudisrakennuksissa on tehty lähinnä yksiöitä.

Tampereen kaupunki katsoi varsin fiksusti, että pelkillä halvoilla yksiöillä ei kannata lähiötä kehittää ja asetti tonttihakuun tavoitteeksi vastata lapsiperheiden haasteisiin. Tarkoitus oli saada siis lapsiperhekokoisia asuntoja. Katsotaanpa miten menee.

Asumisoikeusasuntoja rakentaa Avainasunnot. Tarkkoja tietoja ei ole julkaistu, mutta yhteydenotto kertoo, että pääosa asunnoista on yksiöitä ja kaksioita. Omistusasuntoja on tulossa T2H:lta, ja heiltä kysymällä selviää että asunnot ovat 21, 28 ja 31 neliön kokoisia + kaksi 60 neliön ”jättiä”. Näissä ”jätti” neliöissä huoneet ovat niin pieniä, että niihin mahtuu joko sänky tai pöytä, ei molempia. Jos ei kerrosratkaisuja lasketa, sanoisin että on varsin ikävää jos lapselle ei ole edes tilaa tehdä läksyjä. Korostettakoon, että em. yritykset rakentavat sen kokoisia asuntoja mitä kaupunki heiltä edellyttää, eikä yrityksiä sovi moittia siitä että noudattavat sopimusta.

Kaikilla tavoin väärin

Saatan olla likainen porvari, mutta sanoisin että lapsiperheelle suunnatuissa asunnoissa voisi kenties harkita muuta kuin pienimpiä yksiöitä ja kaksioita. Toki suuria neliömääriä rakennetaan rikkaammille alueille, mutta ei lainkaan pienempiin lähiöihin. Väitän, että tämä on typerää todella monella asteella.

Pienet asunnot eivät houkuttele alueille perheitä. Se vain vahvistaa jo ennestään vääristynyttä asukasprofiilia. Se myös lähettää signaalin kaupungilta: jos olet perheellinen, parempi olla rikas ja asua rikkaalla alueella. Jos olet perheellinen ja keskituloinen, muuta muualle! Juuri sinne, mihin voitaisiin rakentaa hieman edullisempia perheasuntoja, ne jätetään rakentamatta. Kaupunki puhuu todellisesta ongelmasta asiallisin faktoin, mutta tarjoaa ratkaisuna ongelman pahentamista. Kiinnostaisi niin vietävästi tietää jotta miksi.

Erilainen lihamureke

Minulla tekee mieli välillä tehdä jotakin erilaisia kokeiluja, eikä aina samanlaista kuin ennenkin.

Niinpä päätin tehdä lihamurekkeen, jossa ei ole sipulia, ei valkosipulia, ei cayennepippuria. Päämausteeksi päätin Rosepippurin.

Ensin muovikulhoon: kolme isoa kananmunaa, pari lorausta täysmaitoa, suolaa, valkopippurijauhetta. Sekoitus. Sitten kaksi desiä korppujauhoja ja sekoitus. Hässittymään.

Teräskulhoon kilo nautaviljapossujauhelihaa tasaiseksi pohjalle. Suolaa, valkopippurijauhetta (maltillisesti) ja se tärkein, kokonaisia rosepippureita reippaasti. Painelin rosepippurit tasaisesti jauhelihalevyn joka puolelle kiinni, että niistä tulisi makua kaikkialle murekkeeseen. Sitten korppujauhoseos päälle ja sekoitusta – jopa vaivaamista paljaalla kädellä, että tulee tasaisesti kaikkialle niin lihaa kuin korppujauhomössöä. Sakea seos, sillä nestettä laitoin tarkoituksella vähän.

Jauhelihamassa teräksiseen pitkänomaiseen voilla voideltuun paistokulhoon oikean muotoiseksi. Kaikkialla sivuilla ja päissä pitää olla vapaata tilaa, että pinta ruskistuu kunnolla kaikkialta – siis ei muottiin. Vielä voinokareita pinnalle. Huom! Ei vettä missään vaiheessa ollenkaan.

Sitten mureke 225 asteiseen uuniin tunniksi ja ei kun herkuttelemaan – varoen, ettei polta suutaan.

Vasemmiston hautajaiset, ilon päivä suomelle.

Säätytalon kammareissa, hallitusta kasataan, kansalaiset kaulakeinuun, vasemmistoo toivoaa.

Petteri se tanssiinkutsun, Riikalle hän esitti, orpopojan valssin kautta, liitto luja eteni.

Marini se Petterille, oli liian kopea, seinäruusuks joutui jäämään, bilejengin johtaja.

Eikä olis tanssin rytke, onnistunut parilta, Marinilla kengät ovat, vasempia molemmat.

Hendikson ei seinäruusun, osaa ota itselleen, kaikki käy kun muistaa että, pakko Ruotsi säilynee.

Kristillisten Sari lähtee, nostaa suosta suomea, kävely nyt vaihtuu juoksuks, muuten tulee noutaja.

Vappuahan tässä ensin, päästään kaikki juhlistaan, mutta taitaa puna liput, puoles tangos kollottaa.

Juhannukseen varmasti jo, hallitus on kasassa, silloin voidaan vasemmiston, painajainen kuopata.

Se on varmaa että kaikki, helppoheikit kailottaa, kun ei pääsee enään piikkiin, yhteiskunnan riekkumaan.

Oppositiossa nähdään, kuinka kepu uudistuu, toverit ei tarvi enään, kynnysmatto vapautuu.

Marini se varmaan lähtee, sinne missä arvon saa, muiden huoleksi paskat jättää, koiraa hyvin muistuttaa.

Itse ainakin ma oottan, kuinka vasen vakuuttaa, toivossa on hyvä elää, velka maamme pelastaa.

Orpo johtaa hallitusta, Riikka vahtii rahoja, vasen laita itkee kun ei, ole ilmais lounaita.

Tuppuraiset, tappuraiset, Kiurut sekä harakat, heitä ilman suomi pärjää, Marinkin on paossa.

Perussuomalaisista se, puhemieskin leivotaan, vasemmiston vihapuheet, eivät ole parempaa.

Marini kun rasisteiksi, leimas osan kansasta, sillä taattiin porvareille, kaksois voitto vaaleissa.

Neljä vuotta vasemmisto, nuoleskelee haavojaan, toivotaan et avohaavaa, rupi ei tuu pelastaan.

 

 

Leikkauslistan tärkein kohta – 50 mrd hankinnat / vuosi

Vaaliohjelman tärkein teema; missä se nyt on, kun puhutaan aidan seipäistä  ?

Mitkä ovat ns. julkisessa omistuksessa olevia ”inhouse”-yhtiöitä, joiden ei tarvitse kilpailuttaa hankintojaan. Tarkoittaa samaa kuin konserninyhtiöt yksityisellä puolellakin, joissa hankinnat, voitto, tappio ja tulos voidaan siirtää ja siistiä sisäisesti konsernin tulokseen. Julkisen puolen hankinta-asiakkaita ovat pääosin yksityiset firmat, jotka osaavat myydä ja julkinen ei osaa ostaa.

Selvitetään lisäksi se, että julkinen puoli osallistuu vain sellaisiin hankkeisiin osakkuusyhtiöidensä kautta, jotka ovat läpinäkyvä ja valvottuja alalla kuin alalla. Lisäksi ovat huoltovarmuuden vuoksi strategisia.

Kaupungin elinvoimaa tukevia yhtiöitä ovat kuten Tampereella Särkänniemi ja Tamperetalo. Sen sijaan Finnpark ei ole, vaikka se on suuri voittosampo Tampereelle. Se kuuluu yksityisille, vai onko kysymys Finnparkin tarvitsemasta rakennusoikeudesta maan alla ja päällä, joka on Tampereen omaisuutta ? Ja tähän liittyy varsinainen kähmintä  kaupunkien maa-alasta rakennusoikeuksien myynnissä yksityisille yrityksille kaupunkikuvasta ja metsä-puistojen vihreydestä välittämättä vain raha silmissä ?

Kaupunkien sisäinen organisaatio, joka on pitkälti poliittisesti ohjattu, pitää käydä lävitse riippumattomien erityistarkastajien kanssa, ettei Tampereen ja Helsingin kaltaisia kähmintöjä tapahdu. Mikähän lienee ”Turun tauti”.  Nämä ovat suuri Sampo ja kähmintöjen potentiaali.

Hankintamarkkinat” näille on 50 mrd vuosi eikä tarvitse edes epäillä, että kenttä on puhdas. Säästöt tasoa 10 % helposti vastaa 5 mrd/ vuosi / heti viivan alle. Entä ”kähmintämarkkinat” organisaatioiden sisällä ?

Tässä on leikkauslista, jossa muut ovat murusia kuten nyt on ratsastettu vaaliteemana sosiaali- koulutus-asumistuki-työttömyyseduilla, jotka purevat suoraan verotulojen vähenemiseen ja mutkan kautta laajemmin perhekuntiin valtakunnallisesti.

Vallankumousromantiikkaa tämäkin(?)

”Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mielestä vasemmistoliittolainen Helsingin apulaispormestari Paavo Arhinmäki meni kuitenkin Facebookissa kirjoittamassaan kannanotossa liian pitkälle lietsomalla kannattajiaan lähes suoranaiseen kapinaan.

– Arhinmäki vertaa hallituspohjan muodostamista vuoden 1918 sisällissodan aikaan. Hän kirjoittaa muun muassa, että ”nyt tarvitaan vastarintaa, niin kaduilla kuin kabineteissa” ja jatkaa, että ”siihen onkin hyvä mahdollisuus jo maanantaina”. Haluaako Arhinmäki aloittaa mellakat ja horjuttaa yhteiskuntarauhaa? Me kaikki tiedämme, kuinka helppoa on lietsoa esimerkiksi vasemmistolaisia antifa-aktivisteja väkivaltaan ja anarkiaan, Antikainen varoittaa.”- Suomen Uutiset 28.4.2023.

Koska Paavo on ilmeisesti romantikko,  lainaan   bolsevikkien salaisen poliisin Tsekan painattamassa runoantologiassa olevaa runoa.

Ei ole suurempaa iloa, ei kauniimpaa musiikkia

kuin elämän ja luiden murskaaminen.

Sen vuoksi, kun katseemme on raukea

ja intohimo  rinnassa myrskynä kuohuaa,

haluan lisätä tuomioosi

järkähtämättä yhden asian: ”Seinää vasten! Tulta!

Runo ja siihen liittyvät tiedot on lainattu Antony Beevorin historiateoksesta ”Venäjän vallankumous ja sisällissota” (2022).

 

Näin Venäjä puhuu ja nauraa, näin se tekee …

Video tässä

(Video : Anton/Twitter )

 

Kannattaa katsoa millaista tämä on puheiden ja tekojen osalta:

 

Ajattelemisen aihetta tulevasta

Suomi on pieni tekijä, mutta ehkä juuri siksi
vaaditaan valppautta?
Oikeisto on innoissaan rakentamassa hallitusta
ja ykköskriteerinä talouden saattaminen hyvinvoinnin tasolle?
Hyvinvointia voidaa tulevaisuudessa mitata eri tasoilla.
Tuleva halitus saattaa joutua suurien päätösten eteen?
Toivoa sopii ettei.
Presidenttimme on käymässä ulkomailla ja näkee asioita kotimaata laajemmin.
Hanen sanomansa antaa ajattelemisen aihetta!
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009545758.html
Valitaanko hallitukseen ministerit jotka näkevät asiat ja tapahtumat omaa nenää pidemmälle?

Ihmisen itsetunnon tiimoilta

Olen aina kärsinyt vähän huonosta itsetunnosta, parempia ihmisiäkin katsellut yläviistoon. Autohan on yksi tärkeimmistä mittareista millä ihmisen arvoa mitataan. Kerran sitten takavuosina harmaudessani ajattelin että olisi se komea paikallisen kyläkaupan pihaan ajaa köräyttää vähän paremmalla pirsillä, tutut ja satunaiset ulkopaikkakuntalaiset katsoisivat autosta noustessani että siinä on elämäänsä tyytyväinen mies jolla on asiat ja lompakko hyvässä kunnossa. Vähän peilin edessä harjoittelin jo ilmeitäkin joiden arvelin kuvastavan hyväosaisen olemusta.
Päätin ostaa hienomman auton, ongelma oli käytettävissä olevien rahavarojen rajallisuus, oli pakko tyytyä vähän vanhempaan malliin. Päädyin Volvo XC60 autoon, se on vähän korskean näköinen ja kookas katsella, mikä korostuu kun pienen perheauton viereen parkkeeraa.
Sellaiseen vaihdoin ja ajattelin elämäni jotenkin muuttuvan, itsetuntoni kohenevan, saavani uusia tuttavia ja vaikutusvaltaa. Tarkkailin ihmisiä parkkipaikoilla, miten suhtautuivat Volvosta selkä suorana ulos astuvaan. Aika pian sain huomata että vaikutukset olivat masentavia, ei sen kummempaa tehoa kuin edellisen vanhan autonkaan kanssa. Toiveajattelin että naapurit, vaikka visusti välttävät asian esille tuomista kuitenkin edes sisimmässään kadehtivat. No näistä kuvitelmista ei pitkään lohtua riittänyt, rupesin ajattelemaan että rupeavat jopa ylenkatsomaan ja hyljeksimään niinkuin ihan oikeisiin parempiosaisiin usein suhtaudutaan.
Vuoden pidin Volvoa, sitten vaihdoin mauttomaan ja värittömään Nissaniin ja nyt olen tyytyväinen, naapuritkin moikatessaan katsovat päin.

Suomen ”Capitol valtaus” dystopia siitä…

Dystopia:

Trump olisi edelleen Yhdysvaltojen presidentti ja edelleen erittäin hyvissä väleissä Putinin kanssa…

-Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 02/2022
-Ukraina ei olisi saanut Yhdysvaltojen tukea, Venäjä olisi vallannut Kiovan ja Ukrainan vuoden 2022 aikana kokonaan.
-Suomi ei olisi Natossa, yritys liittyä siihen olisi kariutunut Trumpin vastustukseen.
-Trump olisi ottanut pesäeroa Natosta ja heikentänyt näin puolustusliittoa
-Venäjä olisi siirtänyt joukkonsa Suomen rajoille, jatkuvia ilmatilanloukkauksia ja rajoilla erilaisia tapahtumia.
-Venäjä uhkailisi Suomea ja tekisi jatkuvaa häirintää ja ehdottaisi aluveaatimuksia Suomesta.
-Kädetön EU kävisi sopimuksia kravaattiarmeijan kanssa Putinin luona jo kolmatta kuukautta ”Suomen puolesta ja rauhan puolesta”
-Olisi menossa hallituksen muodostaminen kuten nyt. Eli KOK, PS, RKP ja KD
– Vasemmiston vaikuttaja ja Helsingin apulaispormestari Paavo Arhinmäki (vas) kehoittaa kansaa nousemaan muodotettavissa olevaa hallitusta vastaan sanomalla:
” Nyt tarvitaan vastarintaa niin kaduilla kuin kabineteissa. Siihen onkin hyvä mahdollisuus nyt maanantaina. Työväen vappujuhlissa. Nyt kaikkien on syytä lähteä marssimaan punalippujen kanssa sysimustaa oikeistohallitusta vastaan.”

Miltä nyt tuntuisi.