Suomen hintapolitiikka on suoraan

Suomessa ei kukaan voi perustella hinta politiikkaa oikeasti mistään kohtaa sen verran kallis nyt Suomi on

Teemmekö kotimaan matkoja vai mennäänkö halvempiin maihin koska nyt on aika matka tilata

Itselle tuo ei ole vaikeus koska voin matkustaa periaatteessa koko kk kun tuo työ aika ei sitä rajoita enää

mutta kotimaa jää kalleutensa vuoksi pois laskuista kokonaan jos täällä matkaan matka kuusamoon on ainoa asia siellä kun on meillä seuralla

Paikka johon pääsee hyvällä rahalla majoittuun eikä siitä ole Kuusamon keskustaan kun n 25 km

Meillä on siellä isompi talo ja sitten muistaakseni 8 henken mökki jota voi vuokrata sopuhintaan

Ajomatkaa tosin on n700 km mutta jos ei kerralla niin  jakamalla kahteen osaan matkalla kun useita kaupunkeja

Jossa saa ruokaa ja pienen torkku ajan jälkeen kahvit ja tankkaa auton jatkaa loppumatkan suurin osa matkaa aurinkokin paistelee muualta ei kuitenkaan suoraan silmiin

Mutta sittenpä sen näkee syksyllä  mutta toden näköistä on että matka suuntautuu muihin maihin

Tiedä sitten vaikka pärnuun viikoksi pieni rauhallinen kaupunki aivan kyljessä kiinni hotelleista

Ja koska en kylpylän palveluja tarvii en sen vuoksi Pärnua suosittele koska en niistä mitään tiedä

Mutta syksyllä ne asiat tietää missä tuli oltua ja missä kuljettua mutta Suomen hinnoilla ei paljonkaan tee mieli matkata minnekkään kotimaassa seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Lukuisia laiminlyöntejä

Hoivayritys tehovalvonnassa sai puhtaat paperit?

https://www.hs.fi/kotimaa/turku/art-2000008727616.html

Onko tämä kokoomuslaisittain hyväksyttävää?

Olettaa sopii että tiedostavat sillä Turussa on kokoomuslaisia vaikuttajia.

 

Noinko Purra asioita hoitelee

Oikeastihan tuolla ei paljonkaan ole merkitystä mitä nuot julki tuo melkoisella varmuudella se kyllä tiedetään

Kokonaan eri asia on se mitä kansa itse haluaa ääri liikkeet ei siihen sano yhtään mitään

En pidä tuollasesta asiasta lainkaan koska kansan tahto on parlamentin vuoksi Nato myönteinen kokonaan

Harva soraääni sieltä tulee jotenkin tuntuu ettei tuon Purran sanomisista paljonkaan ole väliä

Möliskööt mitä haluaa sitten on tuo Ruotsi mehän päätämme itse Natoon menosta eikä ole tarkoitus viivytellä

Jos Ruotsi hidastelee meidän ei tarvitse odotella omaa päätöstä ja tiedossa se toki on mikä tulee

Mutta mutta kaikella on oikeus kertoilla satuja lumilinnasta no kyllä ne juhannukseen ovat sulaneet

Ja Ukrainan pellot mennyt kura velliksi ei siellä tankit helpolla kulje minnekkään seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Lahden Reipas

Olin vähällä lähteä katsomaan kakkosen peliä, mutta tuli muutos suunnitelmiin.  Veikkausliigan FC Lahti ei kiinnosta yhtä paljon jo siksikin kun se pelaa kotiottelunsa kolkolla hiihtostadionilla, mutta Reipas pelaa idyllisellä kisapuiston kentällä joka on se oikea jalkapallokenttä.

Vapun mietteitä

Päätin, että en vappuaattona tekisi töitä. Totesin, että nyt ensimmäinen viikonloppu puoleen vuoteen etten ota työhommia. Mene ja tiedä oliko hyvä idea, kun rupesi mietteliääksi.

Tuossa aamupalaa tehdessä rupesin pohtimaan. Että jos menee taaksepäin parisataa vuottakin niin miten haastavaa oli monissa maataloissa. Jos ruisleipä ehti menemään kuivaksi, eivät he voineet pistää sitä pehnemään mikroaaltouuniin. Kun niin moniin maataloihin ei tullut vielä sähköä silloin. Oli varmasti vaikeaa.

Sitten rupesin pohtimaan että mitäs tänään sitten pitäisi tehdä. Sitten pelkäsin että teen tästä liian vaikeaa. Päädyin laatimaan helpon, kolmen vaiheen ohjeen asian ratkaisemiseksi.
1. Hae sima
2. Juo sima
3. Pohdi seuraavaa liikettä

Välissä kävin ulkona juttelemassa varikselle. Kuten aina, ymmärsimme hyvin toisiamme. Ollapa ministerien tiedotustilaisuudet noin selkokielisiä. Miten sitä niin monet päättäjät vailla nokkaa pystyvät nokittelemaan niin paljon enemmän kuin nokkaeläimet? Tekikö evoluutio strategisen virheen jossain kohtaa, vai luodaanko tässä jotain mystisempää tarinan pohjaa? Juuri kun olisi seuraava luku paljastettu, alkoi mainostauko.

Mainostauolla pitäisi varmaan mainostaa simaa, mutta mielestäni parempi on mainostaa simaseikkailua. Kävimme torstaina Pirkkalan Prismassa ostamassa juomia yhdistyksen saunailtaan. Simaa löytyi koiranruokien luota, einesten luota, leipähyllyjen luota ja sipsien luota, mutta ei juomaosastolta. Sipsien luota ei löytynyt sipsejä, sillä ne olivat jaettu myös kahteen eri paikkaan. Eineksissä osa vegeistä oli vegehyllyssä, osa täysin saman kategorian tuotteista lihallisten tuotteiden vieressä. Miten hitossa tuossa kaupassa pitäisi navigoida, vai onko tämä suuri seikkailu? Luodaanko tässäkin jotain mystisempää tarinan pohjaa? Juuri kun olisi seuraava luku paljastettu, päättyi mainostauko.

Joten mitäs nyt? En tiedä, tekstin tila alkaa loppumaan. Palaan aiempaan ohjeeseeni: 1-2-3.

Analyyttistä vappua kaikille!

Ukrainan lähimenneisyys

Usa Trump ja Venäjän Putin?

Diili – Putin auttoi Trumpin valtaan

ja Trump veti Ukrainan avun joka olisi aikanaan auttanut jopa enemmän kuin nykyinen  ja olisi ehkä säästetty monta tuhottua kaupunkia ja satoja ihmishenkiä?

Onko niin että mekin voinemme kiittää Trumpin vallan päättymistä?

Hesarin kirjoitus kannattaa lukea ja tehdä omat päätelmät.

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008765143.html

 

 

Juristit tekivät tässä tapauksessa hyvän tilin itselleen

Suomessa oikeusoppineet käyvät mieluusti oikeutta kaukana Suometa tapahtuneista rikoksista.

Kuulusteluja ja oikeudenkäyntiä Liberiassa, tutkimuksia Yhdysvalloissa – maksavat varmasti maltaita Suomen veronmaksajille. Lisäksi kustannuksia lisäävät oikeidenkäynnit Suomessa,

Hmm .. ei kai sitten muutakaan voida.

Kunpa siivoja ei olisi löytänyt lappua.

*

”Lokakuun ensimmäisenä päivänä vuonna 2020 siivooja löysi Vantaan vankilan perhetapaamishuoneen vessasta taitellun paperilapun.”

”He ovat antaneet minulle 29 erilaista nimeä”, englanninkielisen tekstin yhdessä kohdassa luki. ”Mutta ainoa lempinimeni, jonka tunnet, on Gibo.”

*

Otteita alla olevista artikkeleista:

”He ovat antaneet minulle 29 erilaista nimeä”, englanninkielisen tekstin yhdessä kohdassa luki. ”Mutta ainoa lempinimeni, jonka tunnet, on Gibo.”

”Keskusrikospoliisin mukaan hänet tunnettiin myös nimellä Angel Gabriel.”

”Valtionsyyttäjä Tom Laitisen mukaan asia oltaisiin periaatteessa voitu käsitellä muuallakin kuin Suomessa, esimerkiksi jossakin kansainvälisessä tuomioistuimessa. Miksi oikeutta kuitenkin käydään Suomessa?

– Perussyy on se, että epäilty henkilö asuu ja oleskelee pysyvästi Suomessa. Ja kun syytekynnys on ylittynyt, Suomelle on syntynyt velvoite käsitellä asiaa.

Oikeudenkäyntiä varten KRP:n tutkijat kävivät Sierra Leonen ja Liberian lisäksi Ruandassa ja Yhdysvalloissa. Myös oikeutta käydään osittain Afrikan mantereella.”

*

https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000007818083.html

Pirkanmaan käräjäoikeuden istunnot Liberiassa alkavat tällä viikolla – käräjäsalissa kuuluu monia kieliä

Todistajien puheet käännetään ensin paikallisista kielistä englantiin ja siitä suomeen.

*

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000008782582.html

29.4.2022

Liberian sota­rikos­jutun vapauttava tuomio oli odotettu – Professori: Näytön kerääminen epäillyistä rikoksista ”ihan järjettömän vaikeaa”

Syyttäjä vaati 52-vuotiaalle miehelle elinkautista vankeutta murhista, raiskauksista ja törkeistä sotarikoksista Liberiassa.

.

https://yle.fi/uutiset/3-11765677

1.2.2021

Sotarikoksista syytetty ennakoi Suomen valtiolle katastrofaalista lopputulosta oikeudenkäynnistä – ”Tulemme murskaamaan heidät”

Julmista sotarikoksista syytetty asui vuosia rauhassa Tampereella. Sitten poliisi kiinnostui hänen menneisyydestään.

Tämän jälkeen Massaquoilla oli hyvä syy pelätä entisiä tovereitaan. Hän asui perheineen useissa eri turvataloissa. Heinäkuussa 2005 veitsimiehet hyökkäsivät yhteen niistä: vartijan onnistui pidätellä hyökkääjiä sillä välin kun Massaquoi pakeni aidan yli naapuritaloon.

Seuraavana vuonna presidentti Tarja Halonen allekirjoitti lain, jonka nojalla Sierra Leonen erityistuomioistuimessa kuultavana olleita voitiin sijoittaa Suomeen. Massaquoi oli yksi sijoitetuista.

.Hänet lennätettiin perheineen Freetownista Helsinkiin elokuussa 2008. YK ehdotti tilataksin hankkimista ja 100 euron lainaamista kullekin. Tulijoilla ei ollut juurikaan rahaa.

 

Voihan nakki

Nakkihässäkkä, perunoiden, porkkanoiden ja sipulin kera lihaliemessä. Haudutettu pitkään.