11. syyskuuta muistetaan USAssa tapahtuneista kerrostalojen sortumisesta terroristien lentokoneiden törmättyä niihin. Tämä on sopiva päivä muistella myös kerrostalojen räjäytyksiä Venäjällä.
4.9.1999 Dagestanissa (Venäjän vallan alla olevaa Kaukasusta) räjäytettiin voimakas autopommi asuintalon vieressä – kuoli 64 ihmistä.
9.9.1999 Moskovassa Gurjanovo kadulla tuhoutui yhdeksänkerroksisen kerrostalon kaksi porraskäytävää pommin räjäytyksessä – kuolonuhreja lähes 100.
13.9.1999 räjäytettiin Moskovan kaakkoisosassa kahdeksankerroksinen asuinrakennus – kuolonuhreja 124.
22.9.1999 Venäjän FSB yritti räjäyttää 12 kerroksisen asuinrakennuksen Rjazanissa (noin 200 km kaakkoon Moskovasta). Kerrostalon kellariin oli viety erittäin voimakasta räjähdysainetta heksogeeniä sokerisäkeissä, sekä ”helvetinkone” (aikalaukaisin), joka oli säädetty räjäyttämään talo maan tasalle aamulla kello 5.30 aamulla. Tästä yrityksestä on kerrottu tarkemmin tässä artikkelissa.
Venäjä oli hyökännyt Tshetsheniaan vuonna 1994 yrittäen valloittaa koko Tshetshenian, mutta hävisi sen Ensimmäisen Tshetshenian sodan ja joutui allekirjoittamaan Hasavjurtin rauhansopimuksen vuonna 1996.
Venäläisiä otti päähän häviö noin yhden miljoonan asukkaan pikkuvaltiolle Tshetshenia, joten Venäjä järjesti kaikenlaisia provokaatioita ja viimein yllä kerrotut ”Mainilan laukaukset” saadakseen tekosyyn hyökätä uudelleen Tshetsheniaan aloittamaan Toinen Tshetshenian sota.
Sen Toisen Tshetshenian sodan avulla Venäjän FSBn (KGB uudella nimellä) ”pääjohtajasta” Vladimir Putinista tehtiin keulakuva Venäjän KGB-diktatuurille.
Näitä kerrostaloräjäytyksiä tutkineet ihmiset ovat järjestään päässeet hengestään, esimerkiksi myrkytettynä, ammuttuna tai ”auto-onnettomuudessa”. Heitä ovat mm. Anna Politkovskaja, Aleksander Litvinenko, ja kansanedustajat Sergei Jushenkov sekä Juri Štšekotšihhin vain muutamia nimiä mainitakseni.
Huonosta työntekijästä pitää päästä eroon helposti ja halvalla. Sitten myös palkataan helposti.
Nyt on niin, että pienyrittäjältä voi mennä yritys nurin kun ei pääse eroon huonosta työntekijästä. Siksi pienyrittäjille on hyvin suuri kynnys palkata työntekijöitä.
Se ei riitä yrittäjälle, että uusi työntekijä on koeajalla, jonka kuluessa on helppo irtisanoa. Kun koeaika on mennyt hyvin, niin sitten yrittäjä on huonon työntekijän kanssa aivan kusessa.
Vaikka työntekijä olisi ollut viisi vuotta palveluksessa ja pärjännyt kohtalaisesti, mutta sitten jotakin nyrjähtää – rupeaa olemaan aiheettomia poissaoloja, työn laatu heikkenee ratkaisevasti, ehkä työntekijä alkaa myrkyttämään työilmapiiriä, tms. Se ei ole yrittäjän vika, mutta yrittäjä joutuu maksamaan palkkaa henkilölle, josta on yritykselle enemmän haittaa kuin hyötyä.
Niinpä varsinkin moni pienyrittäjä jättää palkkaamatta, vaikka olisi selvästi tarvetta lisätyövoimalle. Nimittäin Ay-mafia asianajajineen tekee yrittäjän elämän helvetiksi vaikka olisi ollut ihan hyvä syy irtisanoa. Yrittäjä tekee yleensä pitkää päivää ja käytännössä ilman lomia – ei hänellä ole aikaa, eikä ylimääräistä rahaa käydä vuosia oikeustaistelua siitä, että hän on muka irtisanonut aiheettomasti – niinpä on helpompi olla palkkaamatta ja kasvattamatta yritystä.
Niin, olen ollut yrittäjä neljännesvuosisadan ja minulla on yritys edelleen. Älkää tulko oksentamaan MINUN blogiini henkilöt, jotka olette olleet vain palkattuina, ettekä yrittäjinä.
Älkää ihmetelkö, jos poistan asiasta tietämättömien luuloja. Jos ette itse ole olleet pienyrittäjä, niin ette tiedä pienyrittäjän asemasta mitään ja pitäkää päänne kiinni.
Virossa vangittiin Viron puolustusvoimien aktiivipalveluksessa ollut venäläinen majuri Deniss Metsavas. Hän oli yhdessä isänsä Pjotr Volinin kanssa välittänyt salaista tietoa Venäjän sotilastiedustelulle GRUlle.
Majuri oli onnistuneesti näytellyt isänmaallista virolaista ja olisi ilmeisesti noussut yhä korkeampiin virkoihin päästen käsiksi yhä tärkeämpään ja salaisempaan tietoon – ja välittänyt sen edelleen Viron viholliselle Venäjälle.
Onneksi kuitenkin lopulta kärysi vakoilusta ja maanpetoksesta.
Suomi ei saa olla naiivi, vaan tämänkin esimerkin perusteella venäläisiä ei saa päästää Suomen puolustusvoimien, eikä puolustusministeriön, virkoihin.
Ja tätä kirjoitettaessa on sunnuntai-ilta. Ryssät saavat siitä rahaa aseiden ostoon Suomea vastaan 62,77 €/MWh.
Kaitpa nimenomaan tämän tilanteen ydinvoiman vastustajat halusivat saada aikaan. Ryssien ydinvoimalla tuotettua sähköä tuodaan Suomeen langat punaisina ja tulevana talvena mitä ilmeisimmin olemme ihan ryssien armoilla sähkön suhteen – kun ei rakennettu aikanaan riittävästi ydinvoimaa itselle.
Minun mielestäni se ydinvoiman vastustaminen on ollut ja on maanpetoksellista toimintaa.
Venäjän luoman pseudovaltion ”Donetskin kansantasavalta” nukkehallitsija Aleksandr Zahhartšenko, jonka asetti ”valtaan” Kreml, ”johtaja” on nyt eliminoitu.
Mielestäni parhaan teorian mukaan eliminoinnin suorittivat Venäjän ”turvallisuuspalvelun” agentit. Kyseinen nukkehallitsija yksinkertaisesti tiesi liikaa imperialistisen roistovaltion Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan. Kun se hyökkäys ei ollutkaan menestyksekäs, niin sitten nämä liian paljon tietävät on eliminoitava (murhattava), etteivät puhu sivu suunsa.
Vuonna 1939 se sama Venäjä hyökkäsi Suomen kimppuun yrittäen valloittaa koko Suomen. Samalla Venäjä asetti Suomelle nukkehallituksen suomalaisen maanpetturin Otto-Wille Kuusisen ”johdolla”. Kun Suomen valloittaminen ei onnistunut, niin Kreml itse heitti sen nukkehallituksen historian roskatynnyriin ja suostui tekemään rauhansopimuksen Suomen laillisen hallituksen kanssa.
Imperialistinen Venäjä ampui 26.11.1939 Mainilan laukaukset saadakseen tekosyyn hyökätä Suomen kimppuun – Talvisota. Venäjän NKVDn (KGB, FSB) joukot ampuivat tykeillä ja kranaatinheittimillä omia joukkojaan. Venäjä väitti suomalaisten ampuneen ne laukaukset. Venäjä myönsi Suomen syyttömyyden ko. laukausten ampumiseen vasta ”kansojen vankilan” romahdettua viitisenkymmentä vuotta myöhemmin.
Suomalaisia jäi kismittämään aiheeton syytös. Venäjä aloitti jälleen uuden sodan Suomea vastaan, hyökäten Suomen kimppuun alkaen 22.6.1941 kello 6.05. Suomi aloitti vastahyökkäyksen 10.7.1941 saavuttaakseen sellaisen puolustuslinjan, joka sitoo vain siedettävän määrän suomalaisia joukkoja, sekä vaikeuttaa Venäjän yllättäviä terroripommituksia syvälle Suomen alueelle.
Elokuun viimeisenä päivänä 1941 Suomi sitten viimein ampui ”Mainilan laukaukset”, jotka olivat jääneet ampumatta Talvisodan yhteydessä. Kun Venäjä kerran väitti kiven kovaan Suomen ne ampuneen, niin pitihän ne sitten ampua vaikkakin pari vuotta myöhemmin.
Muutamiin 203 mm kranaatteihin nimittäin maalattiin TK-miesten kuvatessa teksti »Mainilaan» ja sen jälkeen ammuttiin kylään usean patteriston tuli-isku.
Kuva lehdestä Sotaveteraani 5/2005 sivulta 18.
Ennen Toista Maailmansotaa Suomella olisi ollut mahdollisuus ostaa USAsta mm. tykkejä, vaan ei ostettu – ”säästettiin”. Talvisodan sytyttyä suomalaiset lähtivät shoppailemaan USAan, mutta nyt sitten ”neutraalina” pysyttelevä USA ei enää suostunut myymään. Valtuuskunta löysi kuitenkin Ensimmäisen Maailmansodan aikaista romua, josta alettiin käymään neuvotteluja, jotka eivät johtaneet sodan kuluessa tuloksiin. Talvisodan jälkeen Suomi sai viimein tilattua tätä romua. 32 kpl näitä I MS aikaisia 203 mm brittivalmisteisia haupitseja saapui viimein Petsamon satamaan heinäkuussa 1940 neljä kuukautta Talvisodan päättymisen jälkeen.
Tästäkin tositarinasta viisaammat voisivat ottaa opikseen, että puolustusmateriaali on ostettava aikoinaan syvän rauhantilan vallitessa.
Kun tavallisena kesäpäivänä 30.8.2018 sähkön markkinahinta Suomessa on otsikon mukainen, niin millainen se mahtaakaan olla tammikuun pakkasilla?
Kun teollisuuden pyörät taas pyörivät, niin sähköä kuluu jälleen. Sattumavoimaa on rakennettu valtavien tukiaisten avulla runsaasti, mutta siitä ei ole iloa, vaan päinvastoin se on sekoittanut sähkömarkkinat.
On rakennettava mahdollisimman nopeasti lisää uutta ydinvoimaa ainakin Loviisa 3, OL4 ja Vaasa 1.
Suomettunut kommunistipropaganda on antanut ymmärtää, että Suomen Puolustusvoimat olivat Jatkosodan päättyessä ihan lopussa, eikä niistä ollut enää mihinkään.
Todellisuudessa Suomella oli Jatkosodan päättyessä erittäin iskukykyiset Puolustusvoimat – ehkä kovimmassa kunnossa kuin milloinkaan.
Jatkosodan viimeiset viikot olivat jo olleet matalan intensiteetin asemasotaa, joten kovien torjuntataistelujen väsymyskin oli jo pääsääntöisesti levätty kaikessa rauhassa.
Joukkoja oli aseissa noin 528 000 miestä. He olivat hyvin koulutettuja, pääosin taistelukokemusta omaavia ja myös hyvin aseistettuja. Lievästi haavoittuneita palasi jatkuvasti takaisin joukko-osastoihinsa.
Panssarintorjunta oli parhaassa kunnossa kuin milloinkaan – taktiikka ja välineet olivat hyviä.
Erinomaisia hävittäjälentokoneita Messerschmitt Bf 109 oli varsin mukavasti. Niitä oli sodan päättyessä 102 kpl kun Venäjän suurhyökkäyksen alkaessa 9.6.1944 niitä oli vain 38 kpl. Lisääkin olisi saatu, jos sotaa olisi jatkettu. Suomella oli myös hyvät varastot polttoainetta niihin. Yksi ainoa mersulaivue (Hllv 34) pudotti yli 300 viholliskonetta menettäen tuhoutuneina 22 mersua ja 11 lentäjää. Lähde.
Tykistö oli erinomaisessa iskussa. Uusia hyviä raskaita tykkejä oli saatu ja ammustilanne oli loistavan hyvä. Ampumamenetelmät olivat mitä ilmeisimmin maailman parhaalla tasolla ja tykkimiehet osasivat asiansa. Taulukko tykkikalustosta kappalemäärineen päivämäärällä 15.9.1944 löytyy täältä. Suomen kenttätykistö ampui Jatkosodassa noin 4 500 000 laukausta ja sodan lopussa varastoissa oli 2 122 346 laukausta. Kun otetaan vielä huomioon, että kotimainen ammustuotanto oli hyvällä mallilla – esimerkiksi ammuksen kuoria ja vajaita elementtisarjoja oli varastossa sodan päättyessä 569 874 kpl – niin ainakaan tykistön puolesta ei ollut mitään estettä jatkaa sotaa edelleen.
Suomi sai Saksasta melkoisen määrän kalustoa ja ammuksia suurhyökkäyksen alkamisen jälkeen. Niitä on lueteltu taulukossa täällä. Esimerkiksi panssaridivisioonalle saatiin 30 kpl hyviä rynnäkkötykkejä lisää.
JOS Suomi olisi luvannut Saksalle lähteä taas hyökkäykseen valtaamaan Viipuri takaisin, niin sillä lupauksella, jossa olisi ollut ehtona lisää kalustotoimituksia, kalustoa olisi taatusti saatu. Esimerkiksi Saksan lentokonetuotanto pyöri erinomaisella vauhdilla Albert Speerin ansiosta. Koneita olisi riittänyt Suomelle aivan hyvin.
Kuten lukijani ehkä tiesikin, niin lähellä Suomenlahtea ja Viipuria olevat suomalaisjoukot ”vetivät lonkkaa” sillä aikaa kun edellä kuvaamani divisioonat iskivät vihollista isän kädestä pohjoisempana. Sotasuunnitelma nimittäin oli, että nämä Laatokan länsirantaa etelään etenevät joukot tulevat uhkaamaan Viipurissa olevan vihollisen selustaa.
Näin kävikin ja kenraali K. L. Oeschin IV Armeijakunnan joukot lähtivät etenemään vasta 22.8.1041 – tällöin vihollisen selusta oli vakavasti uhattuna ja vihollinen vetäytyi osittain. Viipurin ympärille venäläiset asettuivat kuitenkin siilipuolustukseen.
IV Armeijakunnan esikuntapäällikkönä toimi erinomaisen etevä eversti Valo Nihtilä. Kenraali Oeschin välillä sairastuttua hänen viransijaisekseen nimitettiin kenraali Laatikainen, mutta todellisuudessa Nihtilä joutui hoitamaan myös armeijakunnan komentajan tehtävät oman tehtävänsä ohessa Laatikaisen vain hummatessa.[xviii]
Piti lähteä perään
Eversti Claës Winellin 8.D oli käsketty pysymään puolustuksessa, vaan kun ryssät vetäytyivät edestä, niin divisioona lähti perään, etteivät pääse karkuun. Siten Säkkijärvi ja Tervajoki tulivat vapautetuiksi 23.8.1941.[xix]
Ryssät olivat kaivaneet Säkkijärven hautausmaan vanhat haudat auki, joten luut olivat näkyvissä suomalaisten palatessa Säkkijärvelle.[xx]
Maihinnousu
Armeijakunnan käskystä 8.D toteutti erittäin rohkean Viipurinlahden ylityksen alkaen 24.8. jotta vihollisen Viipurissa olevien joukkojen pakeneminen sulkeutumassa olevasta suurmotista voitaisiin estää. Tämä ex tempore sotatoimi toteutettiin erittäin vähäisellä ja heikolla ylimenokalustolla. Toteutui sanonta ”rohkea rokan syö”. Pioneerien upeasta toiminnasta johtuen omat tappiot olivat pienet.
Tämä rohkea ylimeno auttoi Suomea saamaan Porlammin motista suuren sotasaaliin, mm. hyviä tykkejä tykistöllemme. ”Kolmen kannaksen koukkaajat” divisioona siirrettiin pian jatkamaan sotaa Itä-Karjalaan.
”Hiljanen Viljanen”
Eversti Kaarlo Viljasen, jota sanottiin Hiljanen Viljaseksi, 4.D oli kovilla pyrkiessään estämään venäläisiä pakenemasta Viipurista. Mm. Säiniön motista saatiin hyvää kalustoa sotasaaliiksi.[xxi]
Säiniön-Huumolan tien suunnasta vihollinen yritti tosissaan karkuun valtavan tykistötulen turvin – 4.D joutui asettumaan puolustukseen, ettei olisi jäänyt jalkoihin.[xxii]
Viipurin vapautus
28.8.1941 klo 17.35 nostettiin Suomen lippu Viipurin linnan salkoon.
Viipurin vapautusta on vaikea laittaa minkään yksittäisen yhtymän tilille, vaan se on koko IV Armeijakunnan saavutus. Ehkä Osasto Pallari ja 4.D pitää kuitenkin mainita ensin, sitten 12.D ja 8.D.[xxiii]
Marsalkka Mannerheimin sähke 31.8. Viipurin valtausparaatiin:
”Lausun kenraaliluutnantille [Oesch – jp] ja alaisillenne sankarillisille joukoille kiitokseni ja tunnustukseni suurella taidolla ja loistavasti suoritetuista sotatoimista, joiden tuloksena on muiden saavutusten ohella Karjalan uljaan pääkaupungin vapautus bolshevistisesta vallasta. Suomalainen soturikunto on näiden sotatoimien aikana jälleen osoittanut suuruutensa. Mannerheim.”[xxiv]
Porlammin motti
8.D aloitti ja 4.D lopetti Porlammin motin selvityksen. Vihollisen kaksi divisioonaa jätti mottiin kalustonsa, mutta osa miehistöstä pääsi pakenemaan. Mottiin jäi sotasaaliiksi myös venäläisen 123.D lippu.[xxv]
Sotasaaliin luetteloimiseen tarvittiin 51 konekirjoitusliuskaa. Saaliiksi saatiin mm. 306 erilaista tykkiä ja yli 19 000 kenttätykin ammusta; 246 kranaatinheitintä ja yli 46 000 heittimen ammusta; 272 konekivääriä, yli 10 000 kivääriä sekä 3,4 miljoonaa patruunaa; 55 panssarivaunua; 673 autoa; lähes 300 traktoria; 154 000 litraa bensiiniä; 159 000 litraa öljyä; sekä n. 4 500 elävää hevosta.[xxvi]
Sotavankeja saatiin noin 9 000 ja kaatuneina haudattiin n. 7 000 vihollista. Korkea-arvoisin sotavangeista oli 43.D komentaja kenraalimajuri Vladimir Kirpitshnikov.
Oeschin armeijakunnan tappiot olivat alle 3 000 sotilasta, eli noin 7% kokonaisvahvuudesta.[xxvii]
Rintamakenraali Vihma
Eversti Einari Vihman 12.D hyökkäsi armeijakunnan hyökkäyksen painopisteessä. Ryhmitysalue Vuokselta Nuijamaanjärvelle.[xxviii]
Oesch ja Nihtilä olivat antaneet painopistesuunnan divisioonalleen tueksi asiaankuuluvan tykistön – melkein 14 patteristoa.
12.D vapautti Ihantalan, jossa Vihman divisioona jälleen taisteli uljaasti vuonna 1944. Vihma kaatui niissä taisteluissa kenraalina – Vihma oli oikea rintamakenraali, aina edessä. Tali-Ihantalan taisteluista on artikkeli täällä ja kyseisestä elokuvasta täällä.
Viipurin eteläpuolella 12.D huolehti vihollisen selustayhteyksien katkaisusta perusteellisesti edeten Suomenlahden rantaa vapauttaen mm. Kämärän, Huumolan, Humaljoen, Uusikirkon, Kanneljärven, Raivolan ja Terijoen. 1.9.1941 12.D keskeytti etenemisensä käsketylle tasalle: Rajajoen suu-Retukylä-Rajajoen mutka.[xxix]
Arvattavasti Einar Vihma olisi mielihyvin jatkanut menestyksellistä etenemistään Pietarin suuntaan – vaan se oli kielletty.
Valitettavasti käsketylle linjalle ei voitu rakentaa kunnollista pääpuolustuslinjaa, josta asiasta enemmän tässä artikkelissa.
Kuva lehdestä Sotaveteraani 5/2005 sivulta 18.