Vihapuhe – ”Poliisilla tärkeämpääkin tekemistä kuin kytätä kansalaisten kirjoittelua”.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja VIlle Tavio jätti tänään torstaina talousarvioaloitteen, jolla vihapuheen torjumista ja sosialisessa mediassa tapahtuvaa poliisitoimintaa vähennettäisiin miljoonan euron edestä.

Tavio kyseenalaistaa ”vihapuhe”-termin juridisen pohjan. Suomen lainsäädännössä ei ole määritelty, mikä on vihapuhetta. Tavion mukaan Internet-kirjoituksiin liittyviä rikoksia ovat lähinnä laittomat uhkaukset sekä törkeät kunnianloukkaukset.

”Poliisi saisi keskittyä ottamaan kiinni oikeita rikollisia sen sijaan, että valvoo kansalaisten kirjoittelua”, Tavio sanoo.

Kirjoitukseni lähde: Oikea media 27.9.2018, blogi otsikolla ”Tavio kyseenalaistaa ”Vihapuhe”-termin juridisen pohjan. Suomen lainsäädönnössä ei ole määritelty, mikä on vihapuhetta”.

8 vastausta artikkeliin “Vihapuhe – ”Poliisilla tärkeämpääkin tekemistä kuin kytätä kansalaisten kirjoittelua”.”

  1. Kieltämättä ikävää että poliisi tutkii isoilla rahoin rikosta joka ei ole laissa rikos.

    Mutta siitä olen eri mieltä että olisi turhaa. Kannattaa muistaa että vihapuhetta, uhkailua, herjausta ym. tehdään verkossa erittäin monin motiivein. On oikeistoa, on vasemmistoa, on venäjämielisyyttä, on eurostoliiton propagandaa…

    1. Mitä tarkoittaa ”Kieltämättä ikavää” mutta ”siitä olen eri mieltä että olisi turhaa”? Poliitikon vastaus jossa ollaan molempaa mieltä?

      1. Tarkoitan sitä että on pöhköä laittaa erillistä osastoa jonka tehtävä on tutkia asiaa, joka ei ole rikollista eikä siten poliisin tehtävä. Poliisi on tässä kohtaa laitettu propagandistiksi, jakelemaan ohjeita kansalaisille mitä mieltä pitää olla. Se on väärä suunta.

        Oikeampi suunta on että poliitikot pohtivat miksi kansa on vihaista ja vastaavat siihen, samalla kun poliisi ottaa selkeäksi tehtäväkseen rikosten – kuten vaikkapa kunnianloukkausten – tutkimisen ilman sen suurempaa agendaa kuin rikosten ehkäisy, torjunta ja tutkinta.

  2. Vihapuhe ei ole rikos jos siihen ei liity uhkailua tai yllyttämistä rikokseen.

  3. Vihapuhetta voi mikä tahansa, asiallinen argumentaatio, joka ei miellytä vastaanottajaa.

    ”Filosofian tohtori Jukka Hankamäki ottaa Uuden Suomen blogissaan kantaa vihapuhekeskusteluun. Hänen mukaansa ”vihapuhe”-käsitteessä sisältö on jäänyt hämäräksi, ja sen merkitykset ovat laventuneet viittaamaan mihin tahansa argumentaatioon, joka ei miellytä vastaanottajaa. ”Vihapuheeksi” onkin leimattu lopulta sellainen täysin asiallinen ja perusteltu näkemys, joka ei sisällä vihaa mutta herättää vihaa vastaanottajassa.

    – Sanasta ”vihapuhe” on tullut poliittisen retoriikan muotitermi. Sitä on käytetty ahkerasti, kun on haluttu leimata maahanmuuton
    arvostelu tunneperäiseksi tai kieltää se kokonaan, Hankamäki selventää.

    ”Vihapuheen” esiin nousussa Hankamäen mukaan on kyse ”vihapuheeksi” leimaajien itse kokemasta vastavihasta, jota heidän oma hämilleen joutumisensa on tuottanut, kun heidän maahanmuuttoa puolustavat vaatimuksensa ovat keskusteluissa osoitautuneet ristiriitaisiksi ja mädiksi. Tämän oman sekavan tuntemuksensa he sitten siirtävät koskemaan vihan tuntemustensa kohteita pitäen ”vihaisuutta” itse vihaamiensa ihmisten ominaisuutena. – -”
    Lähde: Suomen Uutiset 28.11.2018, otsikko ”Jukka hankamäki:”Vihapuhetta voi olla mikä tahansa, asiallinen argumentaatio, joka ei miellytä vastaanottajaa.”
    ——————————————————–
    Ettei vain vihapuhe-termiä olisi keksitty sen vuoksi, että kansalaisten olisi vaikeampi arvostella päättäjiä ja kansallinen- ja EU-eliitti voisi mässätä entistä enemmän ja uusi uljas Eurostoliitto saataisiin viimeinkin pystyyn.
    Sitten on vielä tämä sukupuolineutraali kielenkäyttö, jota yritetään ajaa kuin käärmettä pyssyyn. Johtopäätös: – Kiellettyjä sanoja ei ole kuin totalitarismissa.

  4. Kyllähän kansallisvaltiotamme kohtaan on harjoitettu vihapuheita jo pitkään.
    Ei muta kuin häkkiin vaan: Hoopoakatemian väki, Höbelön toimitus, erkoopeen väestä mölyisimmät, Hesarin toimitus, lukuisat blogistit eri lehdissä, raamatunviskelijä Tervo ynnä muut ynnä muut…

  5. Todellakin, aivan pähkähullua on laittaa poliisin määrärahoja tuollaiseen hörhöilyyn! Netti on täynnä idioottimaisia kirjoituksia, istuvatko poliisit lukemassa kaikkea mitä kaikenlaiset älykääpiöt suoltavat? Moni mmuhan niitä kirjoituksia ei jaksakaan lukea, joten maksamme sitten verorahoista palkkaa poliiseille, että edes joku niitä lukee, voi taivas! Tarina keisarin uusista vaatteista pitäisi lähettää Ylen kanavilla joka ilta selityksen kera, jospa tyhmyys Suomesta edes hieman vähemisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *