Avara luonto tänään

”Kolmannes maapallosta on vaarassa aavikoitua Saharan kaltaiseksi ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen seurauksena”

Synkkä skenaario tuo, mutta itse uskon että ihminen ei ole aiheuttanut eikä aiheuta ilmastonmuutosta vaikkakin on kiihdyttänyt sitä.

Korjatkaa toki jos uskomukseni on pielessä.

10 vastausta artikkeliin “Avara luonto tänään”

  1. Jotain vikaa nyt on kun kommentoiin saa vain yhden kommentin sittenpitää kirjautua terv tepivaari

  2. Tuskinpa on ihmisten aikaan saanosta kokonaan tuo ilmaston muutos terv tepivaari

  3. Ilmastonmuutos on ollut niin kauan kuin ilmasto maapallolla on ollut olemassa ja jatkuu niin kauan kuin ilmasto on olemassa.
    Ihminen toki jossain määrin vaikuttaa ilmastoon, mutta minimaalisesti verrattuna esim. suuren tulivuoren purkaukseen verrattuna.
    CO2 on elämälle välttämätön kaasu, kuten happikin, ja sen lisääntyminen lisää kasvillisuutta.
    Saharan reuna-alueilla on jo todettu vihertymistä CO2:n määrän lisäännyttyä.
    Suurten tuhojen merkittävä syy on se, että on rakennettu asutusta ja suuria kaupunkeja alueille, missä suuret luonnonilmiöt vaikuttavat.
    Ihmisen vaikutusta ilmastoon paljon merkittävämpiä asioita ovat erilainen roskaaminen ja kemikaaleilla myrkyttäminen sekä holtiton väestönkasbu erityisesti alueilla, mitlä eivät edes nykyistä populaansa pysty elättämään ja muutenkaan kestämään.

  4. Yle suoltaa punavihreän ideologian mukaista propagandaa, niin ettei perässä tahdo pysyä. Otan esimerkiksi luontosarjan ”Suomalaiset ikimetsät”. Ohjelma on tosi hyvin tehty:

    Upeita luontomaisemia ja luonnossa olevia ja liikkuvia eläimiä, kuten metsässä viipottava kettu, järvellä uiskenteleva joutsenpari, jostakin kuuluu palokärjen päryytys puun kylkeen, ja semmoista luontoromantiikkaa. Sitten vastapainoksi näytetään aurattu murrokko, jossa ei näy linnunistumapuuta ja jossa vallitsee kuolemanhiljaisuus. Todella luotaantyöntävän näköistä ja oloista!
    Selostajan rauhallinen ääni ja tunnelmaa luova musiikki pelaavat hyvin yhteen. Selostaja toistaa kolmen vartin ohjelman aikana sanan ”Ikimetsä”, ”ikikuusikko”, ”ikimännikkö” sen seitsemän kertaa, niin että se painuu katsojan alitajuntaan varmasti.
    Välissä näytetään luonnonsuota, joita kuulemma ihminen on ahneudessaan tuhonnut ”antaumuksella mittaamattomat määrät” (selostaja ei sano vahingossakaan mitään hehtaarimääriä eikä puukuutiomääriä, koska sellaiset arkiset asiat olisivat tyylirikko näin luontoromanttisessa ja ihmisen ahneudesta ja pahuudesta kertovassa ”dokumentissa”.

    Ohjelman loputtua mietin, että on suorastaan harmillista, että näin eteviä käsikirjoittajia, kameramiehiä, äänitarkkailijoita, etc. ei näy ei kuulu suomalaisissa nykyelokuvissa, vaan heidän taitonsa uhrataan räikeän propagandan tuottamiseen!

    En ole katsonut tuota avauksessa mainittua luonto-ohjelmaa, mutta pahoin epäilen että se on ”sitä itseään”. Pitänee katsoa se Areenalta.

    Jk. Olen nähnyt paljon metsiä niin livenä kuin filmeissäkin, kotimaisia kuin ulkomaisiakin, mutta vielä en ole nähnyt ikimetsää enkä Pohjois-Eurooppalaista sademetsää. Liekö ikinä tulen näkemäänkään.

  5. Ilmastonmuutos on ongelma ja luonnosta pitäisi huolehtia paremmin. Olemme oppimassa tätä paremmin, olemme tekemässä tätä paremmin. Jos teemme kovasti työtä, pääsemme parempaan huomiseen.

    On aika rohkaisulle ja toivolle, ei paniikille ja tuomiopäivälle. Hyvä tekeminen loppuu jos ihmisiltä katoaa usko.

  6. Vähän ihmettelen sitä, että Gaddafi huolimatta siitä, että laittoi valtavat määrät rahaa kansan hyvinvointiin, ei rakennuttanut putkistoa johtamaan Välimeren vettä Libyassa sijaitsevaan hautavajoamaan. Olisivatkohan rahat loppuneet kesken?

    Hautavajoamasta haihtuva vesi olisi lisännyt ilman vesipitoisuutta ja alentanut ilman lämpötilaa, jotka molemmat tapahtumat olisivat lisänneet sateen mahdollisuutta, kun ilman suhteellinen kosteus olisi noussut, jolloin sateen määrä olisi voinut olla suurempi kuin syvänteeseen johdetun veden määrä.
    Pumppaukseen kulunut energia olisi saatu takaisin syvänteen sähkölaitoksella.

  7. Oli vähän vaikeuksia syvänteen löytämisessä kartalta, vaikka kokoa on liki Laatokan verran. Enkä muistanut syvänteen nimeä.

    Syvänne voisi siis tuottaa uusiutuvaa sähkövoimaa, ilman jäähdytystä, ilman kosteutta ja todennäköisesti sateita. Mahdollisesti myöhemmin voitaisiin hyödyntää syvänteeseen rikastuvaa suolaa ja muita mineraaleja.
    Jos syvännettä täytettäisiin liikaa, niin voimalaitoksen sähköteho alenisi ja pohjavedet saattaisivat suolaantua.

    https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Qattaran_syv%C3%A4nk%C3%B6

    1. Jos oletamme, että Qattaran altaasta haihtuisi vuodessa metrin vahvuinen vesikerros, niin se tietäisi 18 000 miljoonaa kuutiometriä vettä lisää Saharan ilmaan.
      Kuumimpaan aikaan kesällä vallitseva tuulensuunta on etelään Qattarasta. Libyan maanpinta kohoaa etelään mennessä ja rajan takana kohoavat yli kolmeen kilometriin Tsadin vuoret. Olisi siis todennäköistä, että sateet lisääntyisivät ja joet toisivat vettä pohjoiseen Libyan puolelle, johon syntyisi kasvillisuutta, joka haihduttaisi vettä jonka joet toisivat takaisin.
      Näin olisi luotu itseään ruokkiva Saharaa vihreyttävä ekosysteemi.

      Qattaran altaasta voitaisiin saada vuosittain miljoonia kiloja kalaa sen jälkeen, kun altaan eliökunta olisi kehittynyt.

      Seuraavassa tallenteessa haaveillaan mahdollisuuksista käyttää allasta myös ihmisten viihdyttämiseen.

      Varoitus: Videon enklanti ei välttämättä sovi herkkähermoisille.

      https://www.bing.com/videos/search?q=Youtube+Qattara&view=detail&mid=ECB7A9D82D8A6FC1599CECB7A9D82D8A6FC1599C&FORM=VIRE

  8. Kukapa ei haluaisi puhdasta ilmaa, puhdasta luontoa, koskemattomia metsiä, joissa vaeltelee sekä hirvi että susi luonnon säätämässä järjestyksessä kuten Yellewstonen kansallispuistossa, jne.
    Ihmisen on kuitenkin elääkseen pakko hyödyntää luontoa.

    Tietenkin tämä luonnon hyödyntämisen ja samalla luonnonsuojelun välinen dilemma pitäisi tapahtua mahdollisimman optimaalisesti.

    Mietin vain, että jos tähän haluaa vaikuttaa puhumalla/kirjoittamalla tai vaikkapa kameran avulla – onko paras menetelmä räikeä propaganda, lievä propaganda, rakentava tiedottaminen, suorasuuntainen ekofasismi, vai mikä.

    https://smy.fi/artikkeli/suomi-on-metsiensuojelun-karkimaa/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *