Onko ihan tottakaan

Kun ikäluokat pienenee samalla myös eläkkellä olevien määrä pienenee jotenkin alkaa tuo suurentelu oleen eräiden pelle hermannien tekemää

Onko edes mietitty nuorisojärjestöissä eläkkeitä sen suuremmassa määrin onko vaan arvailuja tai peräti juoruja

Asiassa ei ole minkään asteen vaikeutta eikä tarvitse edes nostella näitä eläkemaksuja

Taidamme elää luuloissa eläkkeiden suuruudesta on olemassa myös asioita joissa ei pidä hysterisoitua

Elälke varannot riittää ja pitkään ja ne ei ole valtion rahaa eikä valtiolle kuuluvia

ja tuon kaiken lisäksi me isot ikä luokat emme niistä saa todellisuudessa kun muruset

Onko sitten asiaa edes tutkittu vai onko vain asia niin että nyky aikaa laitetaan juoru liikkeelle johon uskotaan silmät ummessa

Mutta muistakaa kun teidän aikanne on eläköityä teitä saajia on silloin paljon pienempi määrä kun nyt on

Laskekaa sen mukaan mihin eläkerahat riittää mutta saman verran teille tulee eläkettä kun nytkin

Kunhan pidätte valtion poissa eläkerahoista  seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

34 vastausta artikkeliin “Onko ihan tottakaan”

  1. Uutisoinnissa on paljon asenteellisuutta ja tavoitehakua tietylle taholle.
    Oikeistomedia kirjoittaa oikeiston edun mukaista ja moittii kaikkea muuta.
    Suuret ikäluokat ovat vauhdilla vähenemässä ja heiltä jää melkoinen rahapotti jälkipolville.

  2. Vaikuttaa ennemminkin siltä, että poliitikot haluavat siirtää eläkerahat vatiolle tällä vouhotuksella.

  3. Niilo asia on juuri noin mutta kun tarpeeksi kauan väitetään valetta todeksi se muuttu todeksi
    Juhak eläkerahoja ei pidä antaa valtiolle ei ne sille kuulu mistään kohtaa sanokoot politiikot mitä vaan terv tepivaari

  4. Kyllä tämä matematiikka osataan talouden ylimpien ammattilaisten parissa. Poliitikot eivät toki osaa.

    Kyllä eläkeläisiä voi olla vähemmän jatkossa, mutta jos työntekijöitä on vielä vähemmän, se on ongelma.

    Ja jos eläkkeellä ollaan yhä pidempään, sekin maksaa.

    Joko sotku korjataan nyt tai itketään ja korjataan myöhemmin.

    1. Voihan työntekijöitä olla vaikka niin että työllisten määrä on 100%. Mutta jos palkka on kädestä suuhun se ei kartuta heidän eläkkeitä eikä synnytä ostovoimaa. Pelkillä numeroilla pelaaminen on huolestuttavaa….

      1. 100% työllisten määrässä ei mikään maa ole päässyt koskaan eikä muuten pääse aina on työvoima reservi niin se oikeasti menee terv tepivaari

    2. Kyuu nyt eläkkeellä olevat ovat suurimmalti osin pilven reunalla jotenka eläke ukot / akat ei mene yhtään suuremmaksi kun mitä se suhde on nytkään

      Jotenka turhaa on nyt tehdä asioita joista ei tule hyvää seuraamusta kellekkään

      Nyt vaan on eläkeellä isot ikäluokat ja kun katsoo heitä ei ole kymmenen vuoden päästä kun murto osa ja nuoremmista ikä luokista jää aina pienempi porukka eläkeelle
      Mitä tulee eläkkeellä olon pituuteen si sekään ole kasvanut vaan aina sieltä kuolee ennen aikasesti iän suhteen

      mm vaimoni kuoli 56 v eikä saanut eläke rahoistaan mitään eikä tuo vaimoni ole ainoa 56 v joka on kuollut omasta tuttava piiristä on moni lähtenyt mustalla mersulla n 60 v ja suoraan työelämästä
      Jos nyt muutama elää vaikka sata vuotiaaksi se ei ole mikään ns vaan on lähinnä poikkeus ja yksilö kuitenkin terv tepivaari

    3. Matemaatikoilla ei ole ollut sananvaltaa hyvätuloisista muodostetun kolmikannan hilluessa. Pitkäikäiset porhot putsaavat kassan nuorina kuolevien köyhien ollessa ainoita nettomaksajia.

  5. Nuoret eivät ehdi ansaitsemaan omia eläkkeitään saati seuraavaa polvea, koska he ovat paljon sairaampia, huonommin työllistettyjä ja pitkään, jopa turhaan ikuisopiskelleita kuin suuri ikäpolvi, joilla on pääasiassa pitkät työurat.

  6. Niin se huoli taitaa olla enemmänkin siinä että nuorilla ei ole työtä tai jos niin pienipalkkaista sekä lisäksi sairastuvat ennenaikojaan em syistä.

  7. Aivan samoin kun mitä me isotkin ikäluokat neljä vuosikymmentä siinä vierähtää samoin meidän isojen ikäluokkien kohdalla oli osa opiskeli osa meni töihin joko oppisopimuksilla taikka ammattikoulun jälkeen
    Heikki ei vaan halua muistaa kun olimme nuoria ja komeita ny taitaa mennä ettei olla kun komeita
    mutta kyllä ne nykynuoretkin eläkkeensä tulee saamaan osa nyky eläke ukoista / akoista saa alta tonnin työeläkettä
    Onko sekään no olkoot terv tepivaari

  8. Tulevaisuus on aina hämärässä, mutta en vaan mitenkään jaksa uskoa että talousanalyytikko toisensa jälkeen, kotimaiset ja ulkomaiset, ties monestako yliopistosta, puhuisivat mitä sylki suuhun tuo.

    Eläkejärjestelmä ei ole rikki, mutta sillä on pitkässä juoksussa kestävyysvaje.

    Tavalla tai toisella se pitää korjata, jommasta kummasta päästä: joko maksamme sinne lisää sisään tai otamme sieltä ulos vähemmän. Edellinen taas onnistuu nostamalla maksuja, tai lisäämällä työntekijöiden määrää.

    1. Jos työeläkejärjestelmä ei öl rikki, niin paskana kumminkin, kun lyhytelämäiset köyhät miehet on pantu nettomaksajiksi ja pitäikäiset porhot ja porhottaret nettosaajiksi väärän elinaikakertoimenkin tuella.

      Naiset elävät tilastollisesti kuutisen vuotta miehiä pidempään. Koska on tehty paska systeemi ehkä alhaista älykkyysosamäärää hyväksi käyttäen, niin tätä ei ole huomioitu.

      Pitää ottaa sekin huomioon, että leskeneläkettä saavista 83% on naisia, 17% miehiä.

      1. Tuota lesken eläkettä saa miehet vasta 55 vuotiaina miksi koska sen tarkoitus on aivan eri asia
        Kun nuorella parilla on lapsia ja äiti sattuu kuolemaan vaikkapa auto kolarissa ei leski saa yhtään mitään
        Sitä varten lesken eläke on tehty itse saisin lesken eläkettä en vaan hae vaikka siitä mulle jotkut instanssit joka vuosi muistaa kirjeeillään
        Systeemi on aivan oikea siinä ei sinänsä ole mitään vikaa on vaan ihmisiä jotka ei ole aikanaan asioitaan hoitaneet kunnolla terv tepivaari

  9. Katsoisin nyt pelkästään Suomen eläke järjestelmää koska meillä on parempi kun monessa maassa
    Jotenka se mikä on muualla ei ole meillä nyt vaan pitää saada työllisten määrä nousuun ja heille myös maksaa palkkaa joka on tuossa avain
    Emme silti ole huonossa asemassa sittenkään terv tepivaari

    1. Pitäisi palata markkaan, koska ei ole osattu elää eurossa.

      Eurotteluun pyrkiminen on jo tuhonnut maan taloutta melko perusteellisesti. Koivisto Holkereineen suurin synti. Myös Koiviston renki Esko Aho teki rumaa jälkeä.

      Holkerin hallituksen perustamispäivä v. 1987 voitaisiin julistaa kansalliseksi surupäiväksi.

      1. Holkerin hallituksen syntymäpäivä eli talouselämän surupäivä olisi vapun aattona. Siispä aattona lippu puolitankoon yön ylitse ja vappuaamuna ylös.

        1. Saakos lippua pitää yön yli muulloin kun juhannuksena silloinhan se on sallittua terv tepivaari

  10. Jälleen muistutan, että kansalainen maksaa yhteiskunnalle veroja ja työnsä tuloksista myös yritykset maksavat veroja.
    Vastaavasti kansalainen saa näiden verojen vastikkeeksi yhteiskunnalta palveluita ja aikanaan sen eläkkeen.
    Näiden palveluiden ja eläkkeen summa on kokonaisuudessaaan verrannollinen maksettuihin veroihin eikä kumpaakaan saa sen enempää kuin veroja on maksettu – paitsi ehkä juuri nyt massiivisella velalla.
    Kokonaissumma on siis se maksettujen verojen määrä ja se on jaettava palveluiden ja eläkkeen kesken.
    Se tarkoittaa, että mitä enemmän kaikenlaisia palveluita keskimäärin elämän aikana yhteiskunnalta saa, sitä vähemmän eläkkeeseen jää.
    Niinpä tulevien eläkeläisten nauttimat palvelut, kuten ilmaiset koulut, asumis- ja toimeentulotuet, kaikenlaiset harrastukset, massiivinen terveydenhuolto jne. jne. mitä nykyeläkeläiset eivät ole aikanaan saaneet, ovat pois tulevien eläkeläisten eläkkeistä eli palvelut ovat olleet ennakkoa eläkkeestä.
    On turha narista pienistä tulevista eläkkeistä, kun ne on förskottina jo otettu.

  11. Juhak ei kaikki saa eläkettään valtiolta
    Maksan eläkkeellä edelleen valtion veroja ja korotettua sos maksua ja summa ei ole pieni siihen mitä saan niillä en mitään terv tepivaari

    1. En puhunut valtion maksamista eläkkeistä, vaan kaikesta yhteiskunnasta ja sihen kuuluvat nuo sinun säätiösikin.
      Kaikki eläkeläiset maksavar noita korotettuja sos-maksuja, mitkä ovat suoraan sanoen varastamista, koska työ- ja työttömyysvakuutusmaksut menevät maksajan hyväksi, mutta eläkeläisten maksut valtion kassaan.

  12. Eipä kuulu eläke säätiöt valtiolle lainkaan älä levitä juoruja kun asioista et tiedä mitään terv tepivaari

    1. Missä väitin eläkesäätiöiden kuuluvan valtiolle?
      Älä sepittele omiasi.

      1. Höpiet joutavia ole ääneti eläke säätiöistä tietosi on niistä puutteellisia niiden toimintaan ei liioin ole mitään tietoakaan terv tepivaari

  13. https://www.stat.fi/artikkelit/2012/art_2012-03-12_004.html
    .
    Tilastokeskus
    .
    Pääkaupunkiseudulla asumisen elintaso on pysynyt ennallaan kolme sukupolvea
    .

    Bruttopalkka euroa/kk
    .
    Vuosi 1960 77 euroa
    Vuosi 1980 625 euroa
    Vuosi 2011 3460 euroa

    *****************************************************************
    En edes yritä selvittä onko artikkelin laskelmat oikeita.
    .
    Kaksi laskutapaa – ensimmäisen mukaan 1983 syntyneet ja sitä nuoremmat saavat yhden euron eläkemasulla 2,2 euroa eläkettä. Ovatko häviäjiä?
    ……………………………………………………………………………….
    .
    https://www.is.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000005122519.html
    .
    Yksi yhteiskuntamme sitkeimpiä myyttejä on se, että suomalaiset olisivat maksaneet tai säästäneet omat eläkkeensä itse. [ no kuka sitten? ]

    Nykyeläkeläiset voittavat, nuoret häviävät. Taloussanomien hakukone kertoo, kuinka monta eläke-euroa kukin ikäluokka saa yhtä maksueuroa vastaan.

    1. Henkilön maksamien eläkerahojen lisäksi pitää ottaa huomioon myös hänen työnantajansa hänen osaltaan maksamat rahat.

  14. Tähän blogiin ei tarvitse laittaa kommentteja koska tulee vain ns totuutta niissä terv tepivaari

  15. Jotenkin tuntuu, ettei teuvo mast ole kyennyt ymmärtämään teksti.

    Tässäkö virhe:
    *
    Tilastokeskus
    .
    Pääkaupunkiseudulla asumisen elintaso on pysynyt ennallaan kolme sukupolvea
    .
    Bruttopalkka euroa/kk
    .
    Vuosi 1960 77 euroa
    Vuosi 1980 625 euroa
    Vuosi 2011 3460 euroa

  16. *
    Vai onko virhe tässä:

    Kaksi laskutapaa – ensimmäisen mukaan 1983 syntyneet ja sitä nuoremmat saavat yhden euron eläkemasulla 2,2 euroa eläkettä. Ovatko häviäjiä?

    *
    .. vai tässä:

    IS: ”Yksi yhteiskuntamme sitkeimpiä myyttejä on se, että suomalaiset olisivat maksaneet tai säästäneet omat eläkkeensä itse.”

    No kuka sitten? – kyllä suomaliset maksavat eläkkeensä itse,

    Tätä asiaa epäilevät voisivat kertoa mistä eläkesäätiöiden varat ovat tulleet.

    Itse vastaisin että suomalisalta palkansaajilta.

  17. Tottakait ne on tullut eläkkeiden maksaajilta mutta säätön ns voittorahoista maksetaan meidän säätön eläkkeet
    Niistä eläkesäätiöiden varoista kun on sijoitettu hyvin ja ne tuottaa suuremman raha määrän mitä nyt meillä menee eläkkeisiin
    Meidän eläke säätiöön ei maksa kun säätiön jäsenet ei kukaan muu terv tepivaari

  18. Ajatellaanpa tapausta: Vuona 2000 syntynyt ihminen opiskelee aina vuoteen 2030 asti eli kolmekymppiseksi.

    Hän siirtyy eläkkeelle henkisen uupumisen vuoksi 60-vuotiaana. Hän elää 90-vuotiaaksi.

    Kuinka suuri osa hänen tuloistaan pitäisi mennä eläkemaksuihin, jotta ne peittäisi eläkkeellä olon eläkkeet.

    Jos olettamana olisi, että eläke olisi 70% työajan palkasta, niin oma arvioni olisi: luokkaa 30%. palkasta.

    *

    Uskotaan ja toivotaan, ettei yllä kuvatun kaltaisia elämän kaaria tule esiintymään kovinkaan paljoa,

  19. Matematiiklla saa minkä hyvänsä asian menemään sinne mitä haluaa terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *