On ollut hullu talvi

Nyt kun talven selkä alkaa murtumaan voi sanoa ettei ole ollut häävi talvi itselle

Jatkuvat säryt on ollut riesana koko talven ajan mutteipa niistä ole monikaan tutuistani säästynyt

Kun nuot ilman alat vaihtuu joka päivä särytkin nivelissä on pahempia ennen pystyi lähtemään etelään lämpöisenpään keliin

Nyt sinne ei ole voinut lähteä kun verot kuitenkin peritään sitten Suomessa vaikka eipä niitä ole kukaan kertoneet miksi

Olikos siinä syynä se että jokin ulkomaa ei niitä perinytkään syyksihän  sanottiin että siellä olisi liikaa veronkiertäjiä

Voihan se joidenkin osalta olla sitäkin mutta kyllä sinne meno on  useammalle terveys puoli

Kun joka päivä on särkyjä pillereitä kuluu sen mukaan ja kun on etelässä säryistä ei ole tietoakaan

mutta kaikkeen tottuu nyt vaan kärvistellään kipujen kanssa mutta kesäkin on tuloillaan ja se on hyvä asia

Reumasta ei ole kysymys vaan nivelrikoista varsinkin lonkat on ollut aivan ns ja joka syksy niistä tulee tuntemukset että pian kylmenee

No vanha viisaus tuosta on että jos ei ikä muuta opeta niin hitaammin käveleen joka ei olekkaan  hyvä asia

Mutta ei kykene ilman kipuja se sitten vaan jää vähemmälle ja se ei olenkkaan hyvä juttu

Nytkin heräsin n 01,00 olin kääntynyt sille kyljelle joka on huonompi sen jälkeen en ole nukkunutkaan

Onneksi voi päivällä hiukan paikata yöunia mutta näillä on mentävä seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

9 vastausta artikkeliin “On ollut hullu talvi”

  1. Onneksi muulta lääkitykseltä on vielä säästynyt mutta särkypillereitä on tosin mennyt aika isokin määrä päivässä terv tepivaari

  2. Kestämistä.
    Kyllä meitä kiusataan.
    – Itse ajattelin että olisko ilmastointi osasyy?

  3. Mulla on huonoin asia on vaihtelevat ilman alat joka toinen päivä vesisadetta joka toinen päivä pakkasta

    Tasanen lämpö joko pakkasella taikka plus asteilla sopii mun kropalle parhaiten terv tepivaari

  4. Samaa kolotusta mullakin, nivelrikkoa.
    Mielestäni, ainakin uskon niin, inkivääri auttaa, vaikka pahaa onkin, ainakin syötynä.
    Kyllä siihen makuunkin tottuu, jos huomaa sen auttavan!
    Ne ovat aika hankalia kuoria, mutta siihenkin oppii.
    Pikkulusikalla raastamalla.

  5. No en ole kokeillut inkivääriä koska tiedän sen herkullisen maun mulla ei auta kun nivelen uusinta

    Toden näköistä on myös että ne menee molemmin puolin terv tepivaari

  6. Totta noi aiemmat rikot ja vammat ovat yksi syy kolotuksille.
    Itse en ole löytänyt niille helpotusta?

  7. No ei se helpotus ole aina helppoa kun ei viitsi syödä kemikaaleja niillä saisi helpotusta hiukan

    Sitten kun alkaa niitä pitäisi syödä ko ajan ettei niiden helpotus lopu terv tepivaari

  8. Noinhan taas kävi heräsin n 02,00 eikä kyennyt enää nukkumista jatkaan

    Heräsin kun unissa käännyin väärin ja väärälle kyljelle terv tepivaari

  9. No tänään meni vartin yli kolmeen unta sitten heräsin helvetilliseen vihlaisuun ja uni kaikkos toivottavasti meni sitten naapuriin

    Sais hän sitten nukuttua jos se minulta menikin pois terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *