12 vastausta artikkeliin “Olutta, olutta, olutta..”

  1. Kyllähän sitä näinkin testata saa, tervetuloa. Kunhan kirjoitat vielä toisen – ehkäpä vähän laaja-alaisemman tekstin niin jatkossa blogaukset ilmestyvät suoraan eikä tarvitse odottaa hyväksyntää.

    Ei muuta kun tervetuloa, yms.

  2. No keksit tulevvassa uutta nyt tiedät mitenkä ne saat julki terv tepivaari

  3. Kyllähän sitä tekstiä syntyy, kunhan otat vaan riittävästi sitä olutta. Sen järkevyydestä sitten en osaa enää sanoa mitään.

  4. Yleisesti olut on hyvää, laidasta laitaan. Tietysti poikkeuksiakin on tullut maistettua.

    Ruotsalainen Prips (olikohan oikein kirjoitettu) myi täällä aikoinaan yhtä laatua sokerilientä oluena. Ostin tölkin ”Marsalkka”-olutta. Se oli kuin olisi katkeroa juonut. Ei oikein yhden tölkin aikana suu muotoutunut oluen mukaiseksi.

    Sahti vaatii pari mukia ennen kuin maistuu hyvältä.

    Smoke

  5. Mä olen kaiken muun oluen saanut juotua kurkusta alas paitsi pirkka oluen. Kaamean makuista paskavettä.

    T L

  6. Itsellä ei oikein enää uppoa nämä peruskotimaiset, karjalat, karhut ja sen semmoiset. Totta puhuen jos vain niitä on tarjolla, pysyn vesilinjalla. Näin olen pari kertaa päätynytkin tahtomattani raittiiksi.

    Hyvä olut on hyvää.

  7. Jatketaan nyt sitten sen oluen kittaamista. Minä usein, jos nykyään kylläkin harvoin, käyn jonkun kanssa ravintolassa syömässä, pyydän parasta, eli A ykköstä. Menee ihan mukavasti ja maistuu hyvältä, eikä niin merkillä väliä.

    Kerran yritin ostaa sitä kaupasta, enkä millään löytänyt, vaikka pakkohan lain mukaan sitä on olla. Kysyin myyjältä joka lopulta löysi yhden (huom. yhden) pullon lain täytteeksi. Lopulta myyjäkin ihmetteli, että onko sitä pakko olla ja nyt hän joutuu taas tilaamaan yhden pullon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *