Ensimmäinen itse tehty ilotulitusraketti

Se tapahtui, kun olin n. 12 v , jolloin isä ihmetteli mihinkä saunan kiukaan koivuhiilet olivat kadonneet- minä en.

Sitten Reinolan kukkakaupasta keskustorilta hommattiin vaaleanpunaista jauhemaista kukkamyrkkyä. Yksi kuusitoistavuotiaan näköinen kaveri hommasi sen. Enqvistin kaatopaikalta haettiin rikkiä. Sytytyslankaa pöllittiin eräältä kivityömaalta ja myös trotyylinen kiviammus.

Ruudin seoksen suhdetta en kerro, mutta tuloksena oli iso astia mustaa ruutia.

Sitten hommattiin käsiimme paperirullan kova  kartonkisisus koolataan noin 40 cm x  3 cm.

Pahviputken pää kiinni   tiiviillä korkilla. Sitten perään muutama lusikallinen trotyyliä ja sen jälkeen putki täyteen mustaa ruutia. Peräpäähän tiivis korkki ja kolottu reikä 0,5 m sytytyslangalle. Teipillä pitkä keppi kylkeen ja siinä se.

Keskiyön aikaan niin, että kukaan ei nähnyt pantiin raketin keppi isoon  lasipulloon ja upotettiin lumihankeen. Tuli langan päähän ja kauas piiloon. Ja, kyllä lähti kuin raketti korkealle ja komea tulivana perässä, mutta siitä trotyylistä ei ollut mitään hyötyä, kun kuvittelimme että taivaalla tapahtuu loppuposaus.

Komea kuitenkin oli ja niitä tehtiin joka Uusi Vuosi.

Hyvää Uutta Vuotta, mutta älkää kokeilko tätä opin kappaletta !

17 vastausta artikkeliin “Ensimmäinen itse tehty ilotulitusraketti”

  1. No me teimme vähän samalla kaavalla pommi jonka heitimme naapurin paskahuusin paskaruumaan .
    oli kuulema järkky näky kun luukuista olikin lentänyt sitä itteään sinne yläkertaan ja sitä oli kuulemma paljon .
    Meni kuulemma kuumaa vettä melkoisia määriä kun muarit oli pessyt no sellasia ne pojan koltiaiset ovat nytkin .
    No nyt ei ole paskahuuseja mutta postilaatikoita on . terv tepivaari

  2. Mä pöllin armeijasta tulenjohtopanoksia (harjoituskäsikranaatteja), olivat jonkin verran vahvempia, kuin vanhat tykkärit.

  3. No me heitimme ensin se pommi sinne ruumaan ja pitkä sytytyslanka palaan sitten omalle tontille ja kun se räjähti .
    Koko seutukunta heräs viimeistään siihen paukkuun terv tepivaari

  4. Velipojan kanssa monenlaisia pommeja tuli tehtyä. Sellaista ryynimäistä räjähdysainetta oli läheisellä sorakuopalla isossa puulaarissa, räjjäyttelivät sillä routiintunutta pintakerrosta rikki.
    No sitä pöllittiin ja muudalta naapurin pojalta vaihdettiin leikkikaluilla dynamiittinalleja ja armeijan käyttämiä trotyylipaloja joissa oli kätevästi reikä dynamiittinallille.
    Oli silloin kaatopaikka kylän laitamilla pellollla sankan kuusikon vieressä. Tehtiin pommi ryynimäisestä räjähteestä ja trotyylista, yhteensä ehkä vähän toista kiloa ja kaivettiin se syvälle kaatopaikan uumeniin.
    Räjähdys oli kova, hienoimpana seurauksena pidimme hetekaa joka oli lentänyt ison kuusen latvaa. Muutenkin oli kuusikko laajalta alueelta erilaisella kaatopaikkajätteellä koristeltu.
    Silloin se kävi helposti, kaikilta jälkiseuraamuksilta säästyttiin ja sivullisetkin säästyivät. Mutta on se hyvä että nykyisellään pommivärkkien saanti ei ole noin helppoa.

  5. … raketin teosta jäänyt loppuruuti, trotyylin pala sekä nalli sen sisään, ja se pantiin kattilaan, jonka alareunassa oli reikä sytytyslangalle. Kansi teipattiin lujasti kiinni. Lankaa noin 5 m ja Siivikkalan koulun kalliolle ja äkkiä karkuun. Ei montaa minuuttia kulunut, kun kuului koko kylälle melkoinen jysäys ja sienipilvi taivaalle.
    Sitten me vain vihelleltiin viattomuuttamme.

  6. Kyllähän sitä tuli lapsena paukuteltua kaikenlaista. Aikuisena omien poikien kanssa tehtiin yhdessä jotakin, mutta lähinnä erilaisia soihtuja – putkesta puhalsi erivärisiä liekkejä.

    Minusta oli parempi tehdä yhdessä lasten kanssa kuin että olisivat tehneet ilman vanhemman valvontaa. Ampuma-aseillakin saivat ampua heti kun jaksoivat asetta kannatella – mutta vain valvonnassani.

  7. Kuulostaa siltä, että”nassikoilla” on ollut samat kujeet kaikilla. Hyvä jos on säästynyt silmät päähän ja kädet olkapäihin kiinni.

    Aina jokus tulee ihmeteltyä, että miten sitä sevittiinkään hengissä ja ilman suurempia vahinkoja…

    1. Juuri näin Pentti. Kaikki paukuttelu ei ollut ihan viimeisen päälle harkittua.

      Tosin oma paukutteluni on aina ollut sen verran harkittua, ettei taatusti ole ollut sivullisille vaaraa.

      Oma henki on toki voinut olla vaarassa vaikkapa kun keitin sähköhellalla trotyylin ja heksogeenin sekoitusta.

  8. Tulihan tuota mustaa ruutia tehtyä kuten kaikki ikäiseni pojannassikat tekivät ja osasivat; sitä kun tarvittiin noihin ”tussareihin” lähinnä.
    Aikuisiällä toki ymmärsin jo koulutuksenikin pohjalta erilaisten r-aineiden vaarallisuuden osaamattomissa käsissä.
    Niin paljon rohkeutta ei minullakaan ollut, että olisin suljetussa tilassa ruvennut heksotolia keittelemään, TNT on muuten melko voimakas r-aine.

  9. Niin on menehtynyt moni muukin; jos ei ymmärrä r-aineiden ominaisuuksia, kannattanee pysyä erossa.
    Eräs hyvä esimerkki oli kun Helsingin edustalla Miessaaren linnakkeella oli aniittia heitetty noin vaan ulkohuussin alle, oli jo aivan vihreätä.
    No, raivasimme sen ampumalla kiväärillä kasaan laukauksen; sinne häipyi korkeuksiin p-huussi ja melkoinen monttukin jäi.
    Vanhentuneet räjähteet ovat vähintäänkin arvaamattomia ja uudetkin osaamattomissa käsissä.

  10. Tämän jutun erikoispiirre on se, että ”tiesimme” ja vähän isommat opettivat kaiken mahdollisen tussareista ja eri aineista ja, mitä piti varoa. Tällaista se sodanjälkeinen sukupolvi oli.

    Erikoisuudet meillä: sankkitussari, nyrkkikyllikki, pumppuhaulikko, pinnapyssy, erilaiset pienet pommit. Ainoa pienimuotoinen onnettomuus oli kun kaverini pani ruutia täynnä olleen peltisen asperiiniputken nuotioon liian läheltä. Kulmakarvat paloivat.

    Kerran kärräsin kaatopaikalta löytämämme kranaatinheittimen kranaatin isän pöydälle keittiöön. Isä irrotti sytyttimen varovasti ja sanoi, että heittäkää heti tuohon jokeen – pojat heti. ”Niin me varmasti teimme”, mutta ei valvonut asiaa. Kranu heitettiin korkealta kalliolta laakson kivikkoon- valtava jysäys. Että sellaisia poikia oltiin, mutta hengissä.

    Tämä tarina ei ole tarua, vaan totta ja vielä puolet puuttuu.

  11. Ei tosiaan kannata kehua paukkujen teolla, typerää ja vaarallista. Moni menettänyt silmänsä ja sormensa, henkensäkin niinkuin Niilo kertoi. Mutta kyllä kai niistä kertoilla voi.
    Vielä paljon useampi on kuollut ja vammautunut hurjastellessaan mopolla jopa polkupyörällä, jäihin hukkut, veneestä hulluillessaan tippunut.

  12. Tästä tulikin mieleeni, kun isäni teki laturin hommia, aina joskus. Pitkään ihmettelin, kun pureskeli hampaissaan nallin kiinni sytytyslankaan. Kerran sitten kysyin, että minkä tähden hampailla. Isä sanoi, että kuules poika, näillä tonkien louskuilla tulee niin helposti kipinä ja siloin jos sattuu tulemaan, niin se onkin menoo. Sai sitten kumminkin pitää hampaansa loppuun asti.

    1. Pentin kertomuksessa mieleen tulee lähinnä staattinen sähkö.

      Jos työskentelee avokäsin niin, että sytytyslankanalli on toisessa kädessä ja nallipihdit toisessa kädessä niin se staattisen sähkön aiheuttama kipinä on käytännössä mahdoton nallia puristettaessa.

      Muuten nallien kanssa kannattaa kyllä varoa staattista sähköä.

  13. Siinä oli ihan naapurissamme sokerijuurikaspelto. Aivan pikkupoikana kun selvittelimme mistä niillä keinoin jotka hallusamme olivat saisi aikaiseksi paremman paukun keksimme purkaa pieniä viheltäviä raketteja joiden nimi oli noitapilli. Kun puukolla avasi pahvisen putkilon siellä oli kovaa vaaleanruskeaa ainetta, sen musersimme jauhoksi, pari kolme noitapillin ruutia kiväärin hylsyyn, hylsyn pää lyttyyn, sytytyslangaksi noitapillin lanka. Sitten vaivojamme säästämmättä etsimme naapurin pellosta suurimman juurikkaan, porasimme siihen reijän ja sinne sisään tungimme pommimme. Juurikas astettiin kepin nokkaan, systytettin lanka, juostin vähän etäämmälle ja PAM. Pieninä palasina levisi sokerijuurikas maastoon, suurta onnistumisen tunnetta tunsimme.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *