Ajatukseni… Neuvostoliitossa.

Elämä Neuvostoliitossa ei ollut sellaista hektisyyttä, mitä elämäni on nyt Suomessa, tai monen muunkin.

Elämä on nauttimista varten, yhteiskunta ihmistä varten.

Neuvostoliitossa oli aikaa työn (opiskelin) lomassa miettiä, tai seurustella muiden kanssa.

Työ oli jokaiselle toimeentulon lähde, jokaisella on oikeus työhön (1934 alkaen) oli perustuslakiin merkitty, ja siitä pidettiin kiinni lujasti, Neuvostoliitossa.

Työ oli inhimillistä, eikä pakkotahtista, kuten Suomessa yleensä aina.

Neuvostoliitossa oli jokaiselle työtä kykyjensä mukaan. pakko ei ollut tehdä työtä, jota jotkut kyllä vieroksuikin, tehden pahojaan, varastaen, ryöstäen, tekemällä petoksia, huijaten jne… Jotka Suomen valtamediassa leimattiin ihmisoikeuksiksi, Neuvostoliitossa, mutta Suomessa tietenkään niin ei saanut tehdä, koska se oli rikollista, Neuvostoliitossa ne olivat ihmisoikeustaistelijoita…

Näin se propaganda menee ihan tänäkin päivänä Suomessa.

Venäjällä ei yhtään mikään ole oikein ja Putin on lähinnä konna (vaikka onkin porvari).

Suomi on taas mukana koettamassa ilmeisesti jakamassa Venäjän suurta maata uudelleen, nyt kumppanina USA, 1939-44 se oli Hitlerin Saksa.

Veikkaako Suomen porvaristo taas väärää hevosta?

 

Auvoisen ja oikeudenmukaisemman Neuvostoliiton tilalla on kovan kapitalismin Venäjä, kuten Suomessa.

Ei ollutkaan yhteiskuntajärjestyksestä kyse, vaan kapitalismin jatkuvasta laajentumispyrkimyksestä, uudelleen jaosta.

Venäjästä on tehty vihollinen, ja uhka Suomelle, joka sitä ei todellakaan ole, eikä ole ollut.

Verukkeita tehtaillaan liukuhihnalta: Ukraina, Krim, tai tässä taannoin myrkytys tapaus Iso- Britanniassa.

Totuudella ei ole mitään väliä, vaan se syötetään valtamediassa, kuin totuutena…”näyttää siltä, ehkä, voi olla…”. Propagandaa tulee tuutin täydeltä Suomessa jonka trollitehdas onUSA:ssa.

Kaikki käy eikä totuudella ole väliä.

Syyrian myrkkykaasu isku leimattiin Venäjän tekemäksi, tai Syyrian hallituksen, joka olisi muka saanut sen Venäjältä. Täysin järjettömiä väitteitä.

Kummallekaan ei ollut pätkääkään hyötyä iskusta, mutta USA:lle oli.

Jälleen yksi syy boikotoida Venäjää ja  USA jatkoa omalle sodalle Syyriassa, jossa mukana on käsittämättömällä tavalla sotaisa ja aggressiivinen Israelkin, Irania vastaan.

 

Maailmaa jaetaan uudellaan, sitä kapitalismi tarvitsee, sijaissotaa käydään, kaksi suurvaltaa USA ja Venäjä, Syyriassa.

Sodan alkuunpanija oli yksinomaan USA, kuten monessa muussakin maassa: Libya, Afganistan, Irak…suoraan tai välillisesti.

USA on sotkeutunut Venezuelan sisäisiin asioihin pahasti…jne.

Neuvostoliittoa eikä sosialistista leiriä ole enää.

NATO perustettiin aikoinaan estämään sosialismin saastan leviäminen maailmalla.

NATO leviää edelleen, jostain syystä Venäjän ympärille, vaikka Neuvostoliittoa ja sosialismia ei ole enää, vaan kapitalistinen Venäjä.

 

Sota on rakennettu kapitalismiin: kilpailu, yksityinen omistus, voitontavoittelu, jatkuva laajentumisen tarve, jatkuvan kasvun tarve, oman edun tavoittelu, ahneus, itsekkyys ym. ovat niitä sodan siemeniä kapitalismissa.

 

27 vastausta artikkeliin “Ajatukseni… Neuvostoliitossa.”

  1. Olet ihan oikeassa siinä että Venäjä tai Syyria ei missään tapauksessa ollut myrkkykaasu iskujen takansa.

  2. ”Työ oli inhimillistä, eikä pakkotahtista, kuten Suomessa yleensä aina.”
    Mitenkäs nämä työn sankarit siellä puursivat?

  3. Juhak: miten otat osaa?
    Siten että olen hullu kun kaipaan Neuvostoliittoa?
    Siten, että kaipaan sitä takaisin kuin kauhun tasapainoksi USA:n mielivallan vastapainoksi?
    Onhan se paradoksi, mutta USAn mielivallalle on saatava lisää vastapainoa, ettei maailma räjähdä.

    Vai sen takia otat osaa, kun unelmoin että olisi inhimillisemmät työolosuhteet kuin nyt on Suomessa, ja paremmat palkat kuin nyt on Suomessa? Kuten Neuvostoliitossa oli.

    Vai mitä?

    1. Minusta ne pakkotyöleirit, minne itse ajattelevat internoitiin, olivat kaukana ”inhimillisistä” työolosuhteista.
      Samoin se eliitin luksuselämä samalla, kun kansalaisia kytättiin ja lähetettiin pienestäkin ajatusrikoksesta noille murhaaville työleireille, oli kaikkea muuta kuin inhimillistä.
      On turha jauhaa paskaa neukkulan ”inhimillisyydestä”, kun tosiasiat ovat yleisesti tiedossa.

  4. Myllymatti: Kun jokin oli ratkaistava, sen joku ratkaisi työyhteisön hyväksi, tuotanto ja tuottavuus parani, ja aina joku oli ahkerampi kuin muut…hänet palkittiin työnsankarin ansiomerkillä.
    Mitä sitten?

  5. Suomessa, Myllymatti, yleensä siitä seurasi yt neuvottelut, työväkeä vähennettiin ja jäljelle jäävien palkkaa laskettiin.
    Vai mitä? tuntuuko tutulta?

    Mitä olisi mieltä noin vajaa 600 000 työtöntä Suomessa, joita on nytkin , oikeasti.
    Ja heitä syyllistetään, ja syytetään. Aktiivimalli kyykyttää ja nujertaa senkin vähän toivon.
    Vai mitä Myllymatti?
    Ja vastaus: otetaan lisää työperäistä maahanmuuttoa, edelleennujertamaan Suomalaisi työläisiä.
    Otetaan lisää pakolaisia työorjiksi, joille ei tarvitsisi maksaa mitään, kun Suomalaiset työläiset kehtaavat pyytää palkkaa, että voisivat uusintaa työvoimansa…
    Vai mitä Myllymatti tarkoitat?

  6. En minä Markku mitään tarkoita, ihmettelinpä vain että mitä ne olivat nuo työn sankarit.

  7. Minä olen ylpeä Suomalaisuudesta, ja Suomalaisesta työstä.
    Suomalaiset ovat ahkeria ja huolellisia.
    Suomalainen on palkkansa ansainnut.
    Ilman Suomalaisia työläisiä ei Suomea ole edes olemassa.

    Olen pitkän linjan Suomalainen yrittäjä, ja olen siitä ylpeä.
    Tästä nykyisestä Suomalaisesta kapitalismista sen sijaan en ole ylpeä.

    Irti EU:sta ja Markka takaisin!!!!!

  8. Neuvostoliiton ongelma taisi olla lopulta se että siellä ei ollut oikein haastetta kehittyä. Yhteiskunta joka ei kehity, kuolee. Yhteiskunta joka ei laita ihmisiä haastamaan itseään ei pärjää.

    Tämä ”kapitalistinen” yhteiskunta nykypäivänä, todellakin hipsujen sisällä ilmaistuna, haastaa meitä. Se haastaa myös ajoin turhaan. Se tekee itsestäänselvistä asioista taistelua turhaan, vastoin markkinaliberalismia joka ei yhtään suosi tällaista sipilöintiä.

    Haasteita tarvitaan. Kehitystä tarvitaan. Turhaa pelleilyä ei. Ihmisellä on oikeus pelleillä jos se tekee hänet iloiseksi eikä muita haittaa, mutta yhteiskunnalla ei saa olla oikeutta tehdä pilaa ihmisistä.

    Kommunismi ei ole totuus, tämä nykyinen monopolismi ei ole totuus. Joku muu on.

  9. Venäläisistä ei ole ikinä ollut työmiehiksi, kun ovat olleet luonteeltaan aina enemmänkin kauppiaita. Sen jutun ovat aina osanneet.

  10. Ei Venäjä ole suurvalta muuten kuin mielipuolisten ydinaseiden tasolla. Maan talous on pienempi kuin Italian, joten suurvaltastatus on tuosta kaukana.
    Kommunistisella Neuvostoliitolla oli aivan sama ongelma talouden kanssa kuin nyt oikeistolaisella diktatuurilla ja kleptokratia Venäjällä ( jota suomalaiset kommunistit ihmeeksemme fanittavat?!) .
    Putinin KGB-klikki tekee samat virheet kuin Neuvostoliitto:

    – sotii ja eristää itsensä
    – hankkii kavereikseen vain toisia diktatuureja ( Syyria, Iran, Venezuela, Pohjois-Korea, Kuuba, Turkki…)
    – jättää infran, koulutuksen, sairaalat ja reuna-alueet rappiolle
    – jakaa kansakunnan varallisuuden KGB-kerhon oligarkeille (ennen keskuskomitean hännystelijöille)
    – nostattaa vihaa naapureita kohtaan
    – käy konfliktia kaikilla rajoillaan, myös Suomessa trollitehtaidensa ja ”lapsiasiamiehiensä” avulla
    – hellii monokaupunkejaan vaikka niiden talouden pohja olisi kestämätön
    – nostattaa ortodoksista uhoa ja vihaa LGBT-vähemmistöä vastaan

    Venäjän kleptokratia on savijaloilla, jatkoaikaa eletään. Vararahasto on syöty, aikanaan Venäjä tulee pyytämään länneltä apua taloutensa uudistamiseen.

  11. Hmm….
    Kyuu.
    Hmm.

    Et ole tyhmä.

    Nyt osuit paikkaan josta keskustella.

    Siinä voi olla vissi perä, että yksityinen omistustapa innovoi.
    Siitä puhui Leninkin.
    Paljonkin, ennen uin Stalin laittoi kotiarestiiin.

    Yhteiskunta on kuin kehitysoppi.
    Ja toisinpäin.

    Omistus kehittyi ihmisen mukana.
    Alkujaan ei ihminen ja yhteisö ole omistaneet yhtään mitään.

    Omistaminen ei ole ihmisen luonto kuin vain vähäinen aika ihmisen historiassa.
    Omistaminen on osa evoluutiota.
    Matriarkkaalinen yhteisö muuttui patriarkkaaliseksi karjan ja alueiden omistamisen muutosten vuoksi.

    Karja tarvitsi maata. Maa omistajia.
    Omistajat vallan, jonka takia valtiokin muodostettiin, ensin Kreikassa Ateenassa.
    Orjayhteiskunta, jossa palkkaa ei maksettu.

    En muista, kun en ollut paikalla, mutta sen voin sanoa, että tuotantovälineiden kehityksellä on määräävä osa ylipäätään ihmiskunnan kehityksellä.

    Esim. sillä, että kun tuotantovälineiden kehityksen tasolla oli sellainen kehityksen aste, että orjia ei voinut ottaa, ne tapettiin.
    Kuparin löytäminen ja keksiminen, sodan seurauksena saadut vangit ei tapettu, vaan ne kahlittiin orjiksi.

    Näin on menty Kyuu kehityksessä aina selityksin, ei uskonnon varjolla eteenpäin.

  12. ”Omistaminen ei ole ihmisen luonto kuin vain vähäinen aika ihmisen historiassa.”
    Vaikea hahmottaa mihin Huhtala tuon väitteensä perustaa, ei kai vain pölyttyneiden taistolaisten väittämiin, mitään tutkittua faktaahan siinä ei ole.

    Ihminen on nisäkäs siinä kuin koirakin. Se puree jos lähdet siltä luuta viemään.
    Kivikauden ihmiset omistivat mitä suurimmassa määrin kalavetensä ja eräsijansa. Jos niille joku ulkopuolinen tunki, se oli heti sodan paikka.

  13. Jotenkin en tule ymmärretyksi.
    Te hyvät toverit, käännätte asiat toisin päin.
    Ei Venäjä ole edes halunnut hyökätä minnekään.
    Ei edes 39-44.
    Mitä Venäjä haluaa Suomelta?
    Ei mitään.
    USA haluaa Suomelta.
    niin se on!

    1. ”Ei Venäjä ole edes halunnut hyökätä minnekään.
      Ei edes 39-44.
      Mitä Venäjä haluaa Suomelta?”

      Kerropa sitten, miksi ryssä silti hyökkäsi Suomen kimppuun, kun maassa oltiin monia vuosia ajettu puolustusrahoitusta ja varustehankintoja alas eikä minkäänlaisia resursseja hyökätä mihinkään ollut edes kuviteltavissa.
      Mitä se ryssä silloin halusi Suomelta????????

  14. On monta tapaa motivoida kehitystä ja kehittymistä. En sano että raha on paras tapa, mutta senkin voi tehdä fiksusti tai… noh, niinkuin nyt, eli pitkälti monopolikratialla. Leijonaosa pykälistöstä ja poliittisista päätöksistä on kilpailua vastaan, ei sen puolesta.

    Ja sitten pitäisi se ihminen huomioida siinä. Firmat voivat mennä ylös ja alas usein, mutta ihmiselle se ei sovi.

  15. Huhtala, Putinin Venäjä on hyvin aggressiivinen oikeistolainen diktatuuri. Se lentelee kansalaistensa hiipuvilla varoilla ympäri pallon rikkomassa eri maiden ilmatilaa. Myös Suomi on saanut maistaa tästä monet kerrat.
    Se horjuttaa monien maiden sisäistä tasapainoa ja sotkee niiden vaaleja trollaamalla.
    Se sotii Ukrainassa jossa se pudotti MH17-koneen, sotii Syyriassa ja Kaukasuksella.
    Venäjä on laajentumishaluinen valtio, sillä on ongelmia kaikkien sen naapureiden kanssa.

  16. Tässä on niin harhaista tekstiä, ettei edes Putinin trollit tähän pysty. Onnea. Huh,huh

  17. Oli se kommunisti-Neuvostoliitto joka suhteessa maailmanrauhan, kaupan, naapurisuhteiden ym. kannalta parempi. Alamäki alkoi kalkkeutuneesta Brezhneevistä ja hyökkäyksestä Afganistaniin. Ja sitten tuli lorun loppu.

  18. Mahtanevatkohan ne miljoonien murhattujen jälkeläiset olla asiasta aivan samaa mieltä Eemeli?

  19. Neuvostoliitto oli alusta alkaen tuomittu epäonnistumaan, sehän oli diktatuuri, ns. proletariaatin eli alimman työväenluokan diktatuuri. Tai piti olla mutta ei sitten alkuunkaan ollut sellainen.

    Heti alussa kommunistisen puolueen ahnas johto Kremlissä omi koko vallankumouksen ja teki maasta totalitaarisen.
    Neuvostoliitto soti kaikilla rajoillaan, päinvastoin näennäistä julistustaan rauhasta ja teki kaiken mahdollisen pahan loukatakseen ihmisoikeuksia.
    Neuvostoliiton synnyssä ja olemassaolossa ei ole mitään sellaista syytä, joka voisi oikeuttaa sen kaipuuta takaisin.
    Kommunismi olisi kiellettävä kuten natsismikin, väkivaltaisia liikkeitä molemmat.
    Ihme ja kumma, pohjoismainen oikeusvaltio Suomi vielä sallii kommunistien vihanlietsonnan. Ehkä katsotaan että on niin marginaalissa.

  20. No ei tuota Nliittoa pirukaan kaipaa takaisin sellaisena kuin se oli. Mutta eipä tää uusi Putinlandia sen parempi ole – ainakaan maailmanrauhan kannalta. Uhkailee, uhittelee ja pullistelee.

    1. On Putin kuitenkin tehnyt hyvää työtä vetämällä Isistä turpaan Lähi-idässä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *