Kirjoitin hallituksen esitykseen DCA sopimuksen hyväksymisestä oman lausuntoni. Kopioin sen alle, mutta en suosittele herkkähermoisten lukevan sitä. Lausunto koskien DCA sopimusta
Politiikan ja tulevaisuuden tutkijana koen kansalaisvelvollisuudekseni varoittaa DCA sopimuksen teon suuresta riskistä maallemme, sillä se hyvin suurella todennäköisyydellä johtaa Venäjän hyökkäykseen maahamme, eikä millään muotoa tuo lisäturvaa maallemme.
Miksi, lyhyt perustelu: DCA muodostaa Yhdysvalloille mahdollisuuden ydinaseilla ensi-iskun tekemisen Venäjän pääasiallista vastaiskun potentiaalia, eli ydinsukellusveneitä vastaan. Näin ollen ydinsotaa estävä kauhuntasapaino on järkkymässä ja Venäjä tulee varmasti hyökkäämään ja estämään Yhdysvaltojen tukikohtien syntymisen Suomeen (ja ehkä Ruotsin ja Norjan Lappiin), jos se kohtaa vielä pahemman uhan kuin mitä sille NATO laajennus Ukrainaan olisi merkinnyt, ts. jos NATO:n olisi saartanut Sevastopolin sekä tuonut ydinohjukset 5 minuutin päähän Moskovasta.
Perustelut
Venäjä ei ollut arvaamaton eikä ennustamaton hyökätessään Ukrainaan, sillä se toimi juuri niin kuin ydinasesuurvalta toimii eksistentiaalisen uhan edessä. Yhdysvallat ja Ukraina olivat solmineet uusia pidemmälle meneviä yhteistyösopimuksia syksyllä 2021 ja Ukraina oli jo antanut Yhdysvaltojen B-52 ydinpommikoneiden lennellä Ukrainan ilmatilassa lähellä Venäjän rajaa, joka mahdollistaisi Yhdysvalloille viidessä minuutissa iskeä Moskovaan. Voimme tietysti uskoa, että Yhdysvallat on hyväntahtoinen suurvalta, eikä koskaan iskisi Moskovaan, tai että mikään valtio ei uskalla aloittaa ydinsotaa, koska se olisi kaiken loppu, mutta Venäjällä ei ole mitään syytä uskoa näin. Ensinnäkin suurvallat tietävät, että ydinsota ei ole maailmanloppu, sillä niiden tuhovoima ei ole niin suuri, varsinkaan kylmän sodan aserajoitussopimusten jälkeen. Suuriosa ihmiskuntaa voi kyllä kuolla sodan seurauksista, mutta suuriosa niistäkin nälkään ja tauteihin eikä ydinräjähdykseen, paineaaltoon tai säteilyyn. Toiseksi suurvallat uskovat, että ydinsodan voi voittaa, jos voittaa toisen yllätyshyökkäyksessä ensi-iskussa ja kykenee tämän jälkeen torjumaan suurimman osan vastapuolen vastaiskua. Torjuntaohjusten kehityksen myötä torjuminenkin on tullut mahdollisemmaksi.
Kylmän sodan aikana maailma ei joutunut ydinsotaan johtuen kauhuntasapainosta tai MAD Mutually Assured Destruction tilanteesta, kun molemmilla suurvalloilla oli niin suuri kapasiteetti ydinaseita, että molemmat olisivat tuhoutuneet sodan sattuessa. Kuuban kriisi oli uhka tälle tasapainolle. Oikeammin kriisiä olisi pitänyt kutsua Turkin kriisiksi, sillä aluksi USA vei ydinohjukset Turkkiin ehkä puolen tunnin lentokantaman päähän Moskovasta, jonka jälkeen NL vei ohjuksensa Kuubaan puolen tunnin kantaman päähän Washingtonista. Hetken USA ja NL uhkailivat ydinsodalla toisiaan, kunnes molemmat vetivät ohjuksensa pois toistensa läheltä. Tätä taustaa vasten voitte ymmärtää, että USA:n mahdollisuus lennellä ydinpommikonein 5 minuutin päässä Moskovasta oli perusteltu syy Venäjälle aloittaa sota Ukrainan liittoutumattomuudesta Yhdysvaltojen ja NATOn kanssa, sillä USA:n ydinaseet Ukrainassa mahdollistaisivat ensi-iskun todella lyhyellä varoitusajalla. Ajatelkaapa, jos Monroen läntisen pallon puoliskon etupiirioppiin toimintansa perustava Yhdysvallat kohtaisi vastaavan tilanteen, jossa Venäjä toisi ydinaseensa Meksikoon, miten USA toimisi tässä tilanteessa.
Ennen tätä sotaa Biden suostutteli Niinistöä jo joulukuussa 2021 liittoutumaan NATO:n kanssa, ja ennen sotaa Venäjä esitti sopimusta Yhdysvaltojen ja NATO:n kanssa siitä, että NATO ei laajenisi Ukrainaan, eikä muihinkaan Venäjän naapurimaihin kuten Suomeen ja Ruotsiin. Näille vetoomuksille USA ja NATO viittasivat kintaalla, sillä USA:n tavoitteena on kylmän sodan ajan ”Containment policy” tapaan padota Venäjä ja Kiina, sen oman jo menetetyn hegemonisen valtansa uusimiseksi, ja tämän patoamispolitiikan osana kiristää Venäjän saartoa, ennen vastaavien toimien tehostamista Kiinan suunnalla (nekin ovat jo käynnissä). Seuraus oli luonnollisesti Venäjän pyrkimys invaasiolla pakottaa Ukraina liittoutumattomuuteen. Tässä ei ole mitään arvaamattomuutta, eikä provosoimattomuutta, mitä meille on asiasta väitetty.
Jo NATO:on liittymisen myötä Suomi rikkoo 1992 Venäjän kanssa solmittua Naapuruusopimusta mm. liittoutumalla Venäjän vihollisen kanssa, ja jo 1990-luvulta lähtien on rikkonut Pariisin rauhansopimusta koskevia aserajoituksia, joista poikkeamisesta ei ole sovittu YK:n turvallisuusneuvostossa, mitä rauhansopimus edellytti. Nyt DCA sopimuksen myötä Suomi luovuttaa Venäjän viholliselle Yhdysvalloille 15 tukikohtaa Suomessa, joihin se saa tuoda ihan mitä haluaa aseita, lentokoneita ja tankkeja, kuin myös ydinaseita, sillä Suomella ei ole oikeutta edes tarkastaa mitä maahan tuodaan, vaikka Suomen laki kieltäisi ydinaseet Suomessa. Päälle päätteeksi on Suomen velvollisuus puolustaa Yhdysvaltojen tukikohtia ja sotilaita, ei Yhdysvaltojen puolustaa Suomea ja suomalaisia. Tämä tilanne rikkoo monelta osin Pariisin rauhansopimusta, mm. ydinaseiden osalta, kuin myös Paasikiven- Kekkosen linjan ulkopoliittista ymmärrystä, jonka mukaan Suomen ei kannata koskaan ryhtyä luovuttamaan maata Venäjän vihollisen hyökkäysalustaksi, mitä Suomi teki mm. luovuttaessaan Lapin kahdelle sadalletuhannelle saksalaissotilaalle reittinä ja alustana hyökätä Neuvostoliittoon.
Mitä Venäjä voi tässä tilanteessa tehdä? Venäjä haluaisi varmasti säilyttää kauhuntasapainon, koska molempien suurvaltojen mahdollisuus tuhota toisensa, on paras este sodan syntymiselle, mutta Suomen DCA sopimuksen ja Ruotsin NATO/DCA sopimusten myötä Venäjän mahdollisuus vastaiskuun ja ylläpitämään kauhuntasapainoa heikkenee merkittävästi. Miksi? Siksi, että Kuolaan alueella on Venäjän vastaiskukapasiteetin selkäranka eli ydinsukellusvenetukikohdat ja näiden asevarastot, kuin myös muita mannertenvälisten ydinohjusten laukaisualustoja. Kun Yhdysvallat tuo Suomeen Rovaniemen ja Ivalon kentille taktisin B61-12 ydinpommein (liito/täsmäpommiominaisuuksin) varustetut F-35 häivepommittajat, sillä on ehkä jopa mahdollisuus tehdä täysin yllätyksenä iskuja Kuolaan alueelle, mikä parantaisi suuresti sen voiton mahdollisuuksia ydinsodassa ja Venäjä tietää tämän.
Mitä siis Venäjä tekee tämän Yhdysvaltojen uhan edessä. Jääkö se hyväuskoisesti luottamaan Yhdysvaltojen hyvätahtoisuuteen, vai uskooko se Yhdysvaltojen olevan pahantahtoinen maailmanhegemonian tavoittelija. Tässä maailmantilanteessa pelkään pahoin, että Venäjä kokee pienimmäksi pahaksi hyökätä Suomeen ja vallata ainakin Lapin, ehkä myös Norjan ja Ruotsin Lapin, sekä sodalla vaatia Suomen takaisin liittoutumattomaksi maaksi.
Ukrainan sota on näyttänyt Venäjälle, että NATO maat ovat paperitiikereitä kyvyissään. NATO:n asevarastot ovat tyhjät ja tehtaat liian hitaita tuottamaan tavanomaisen sodan käynnin aseita riittävästi. Toisaalta Venäjä tietää, että nato ydinsateenvarjo suojaa vain Yhdysvaltoja. Yhdysvallat ei aloita ydinsotaa suojatakseen jotain pientä maata kuten Suomea, eikä se ole sen kansallisen edun mukaista. Venäjä voi siis täysin vapain käsin hyökätä Suomeen (tai balttiaan, jos niin katsoo tarpeen olevan), ilman, että sen tarvitsee huolestua ydinsodasta USA:n kanssa, tai jos USA olisi tässä kohtaa valmis lopulliseen taistoon ydinsodalla Venäjää ja Kiinaa vastaan, niin Venäjä ei ainakaan tulisi yllätetyksi.
Talouspakotteista ei Venäjälle olisi myöskään mitään huolta, sillä nykyinen pakotesota on vienyt pakotteet jo niin pitkälle, että ei ole enää mitään millä pakottaa, ja nykyisetkin haittaavat enemmän EU maita ja erityisesti Suomea kuin Venäjää. Viime aikoina Venäjän mediassa on jotkut poliitikot esittäneet Putinin julkituoman Ukrainaan vallattavan 300-500 km puskurivyöhykkeen lisäksi myös samanlaisen luomista Suomen suunnalle. Eli kansaa valmistellaan Venäjällä uuteen ”talvisotaan” Suomen suunnalla, joka sekin käytiin puskurivyöhykkeen rakentamiseksi Saksan hyökkäyksen edellä. Suomen liittoutuessa NATO:n kanssa ja DCA sopimuksella USA:n kanssa Venäjä ei edes olisi suuri pahis tässä kuviossa, jossa se voisi todeta Suomen rikkoneen Pariisin rauhansopimuksen ja Naapuruussopimuksen, jonka vuoksi se oli kansainvälisen lainkin näkökulmasta pakotettu toimimaan ennaltaehkäisevästi.
Tästä kokonaiskuvasta voin ennakoida, että Venäjä tulee hyökkäämään ainakin Lappiin, joka hyvin harvaan asutettuna on lähes ajettavissa läpi, ennen kuin Suomi saa mobilisoitua joukkoja. Tämän luulisi tapahtuvan ennen kuin USA saa tukikohdat sieltä, tosin nykytilanteessa, jossa Yhdysvaltojen sotilaita kaatuu jo Ukrainassa, ei liene enää suuri kynnys suurvalloille käydä pienimuotoisesti tavanomaista sotaa keskenänsä, vaikkapa Lapin tukikohdista. Toisaalta NATO jäsenyyden myötä Venäjä on perustanut uudelleen Leningradin sotilaspiirin ja voi koota sinne joukot sotaa varten pikkuhiljaa kaikessa hiljaisuudessa, koska NATO on muodostanut uhan ja varustelu rajalle on luonnollista. Suomi tuskin tulee tekemään joukkojen liikekannallepanoa tässä taloustilanteessa. Siihen ei ole varaa, kun jo nyt puolustusvoimien 3 miljardista 6 miljardiin tuplattu budjetti ottaa koville ja miljardi vuodessa Ukrainan aseistamiseen, sekä miljardit (4 miljardia ?), jotka kuluvat Ukrainan pakolaisten kustannuksiin, syövät kaikki valtion budjettia. Tämän päälle valtionveloista maksetaan ylimääräiset 3 miljardin korkokuluja vuodessa EKP:n sota-ajan koronnostojen vuoksi. Näissä onkin suurin syy valtion taloutemme 13 miljardin alijäämään tänä vuonna, josta kukaan ei keskustele kaikkien hyvinvointivaltiotamme tuhoavien leikkausten keskellä, jotka tuhoavat myös tulevien sukupolviemme tulevaisuuden.
Tässä tilanteessa Suomi voi siis vain vastaanottaa valmistautumattomana tulevan Venäjän hyökkäyksen, jonka aikataulusta päättää vain Venäjä, ja jota vastaan NATO:n tuki voi olla rajallista, koska sillä ei ole asevarastoja, eikä joukkoja tarjota ja ydinaseilla tätä sotaa ei käytäisi. Suomen suurin apu olisi siis DCA sopimuksen hyväksymättä jättäminen eduskunnassa, jolloin USA ei saisi tukikohtia Suomeen, eikä Venäjä kokisi Suomea niin suurena uhkana, että tänne tarvitsisi hyökätä. Siksi vetoankin tällä lausunnollani teihin kansanedustajiin ja ministereihin, että ette lähde toistamaan historiallisia typeryyksiä, mitä Suomi teki liittoutuessaan ja veljeillessään natsi Saksan kanssa jo vuodesta 1934. Suurvallat eivät koskaan ole pienien valtioiden vaan oman etunsa asialla.
Vielä jos laajennamme näkökulmaa, niin on täysin järjetöntä liittoutua sotimaan hegemoniansa menettäneen valtion kanssa. Historiallisessa tilanteessa, jossa millään valtiolla ei enää ole mahdollisuuksia ryhtyä yksinvaltaiseksi maailmanpoliisiksi ylläpitämään itselleen edullista politiikkaa ja maailman taloutta. Viisisataa vuotta vanha juutalaiskristillisen sivilisaation länsiosan luoma hegemoninen maailmanjärjestys on vallan tyhjiössä, eikä sitä voi korvata tulevaisuudessa kuin jokin aidosti kaikki maailman maat sisäänsä sulkeva ja osallistava demokraattinen maailmanjärjestelmä, jossa maailman etuja ja haittoja jaetaan tasapuolisesti ja kaikkien hyvinvointia edistäen.
Nyt käytävä kolmas maailmansota on siten pakottava oikeudenmukaisempaan ja demokraattisempaan maailmanjärjestykseen, mutta ei Suomen tässä tilanteessa kannata olla mukana tekemässä samoja historiallisia typeryyksiä kuin edellisissä maailmansodissa, joissa kärsimme suurvaltojen vasalleina. Niin kuin aikaisempien sotien jälkeen luotiin Kansainliitto ja Yhdistyneet kansakunnat, niin tullaan tämänkin sodan jälkeen rakentamaan jotain vielä parempaa ja demokraattisempaa uutta järjestystä, jonka yhteydessä unohdetaan nykyhetken naapurien viholliseksi demonisoinnit. Suomen olisi parempi tässä maailmantilanteessa vaihtaa takaisin suurvaltapolitiikan sovittelijaksi kuin liittoutua sotimaan, josta tulemme vain kärsimään.
DCA sopimuksesta luopuminen ja ryhtyminen vaikkapa Ukrainan rauhanneuvottelujen ja liittoutumattomuuden, sekä NATO:n ja Venäjän aseistariisunnan edistäjäksi olisi tässä tilanteessa huomattavasti hedelmällisempää. Sota on elämän mustavalkoista vaihtoehdottomuutta ja kurjuutta maailmassa, rauha puolestaan avaa äärettömät mahdollisuudet hyvinvoinnille maailmassa. Valitkaa kansanedustajat mieluiten rauha jo jälkipolviennekin vuoksi.
