Kalevi Haikara (sosialisti): isänmaan vasen laita.

Luin tuossa juuri äsköttein Kalevi Haikaran kirjan ”isänmaan vasen laita”. Kirja oli mielenkiintoinen ja hyvä kattaus sosialistien näkemyksistä SKDL:sta.

Kirjassa myös tuli hyvin esiin SKDL:n merkitys yhteistoiminta ja yhteistyöjärjestönä.

Tätä järjestöä, tai tämän tyyppistä järjestöä tarvittaisiin edelleenkin.

On nimittäin sen kokoinen aukko poliittisella agendalla.

En ole koskaan itse asiassa lukenut ”enemmistöläisten” tai sosialistien näkemyksistä mitään, saati pahemmin kuullut tai edes kuunnellut, olenhan ollut ja olen edelleenkin taistolainen.

Kirjassa ollaan melko lailla loputtoman katkeria vähemmistöläisille taistolaiskommunisteille.

Itse asiassa sanoisin aika pitkälle syystäkin.

Sen jäljen voimme nähdä ja tuntea tänään 2018, miten meille, ja koko vasemmistolaiselle liikkeelle on käynyt.

Etenkin miten on kommunistiselle liikkeelle käynyt. Voimme nähdä, että olemme tehneet raskaita virheitä, ja emme kuunnelleet mitään ja ketään.

Taistolaisliike sai apuja NKP:ltä, paljonkin. Sen tiesinkin kyllä.

Mikä merkitys on ollut olla ideologisesti ”oikeassa”, ketä se hyödytti?

Rakko kielenpäässä edelleenkin me toistelemme kuinka tärkeää on koota joukkoja suurpääomien vastaiseen rintamaan ja taisteluun. Vaan mitään ei tehdä eikä koota, käytännössä.

SKDL oli yhteistoimintajärjestö joka kokosi työväkeä ja sivistyneistöä suurpääomine vastaiseen taisteluun, erilaisia ihmisiä ja erilailla ajattelevia ihmisiä yhteen, voimakkaaseen joukkoon, onnistuen siinä hyvin.

Kommunistit näkivät oman ensisijaisuutensa SKDL:ssä, joka kyllä ahdisti melko lailla monia.

Eikö olisi pitänyt antaa siimaa, eikä runkuttaa vastaan joka ainoassa asiassa, ja etenkin vähemmistö, joka kuvitteli olevansa aina ja vain oikeassa, joka asiassa.

En ole aivan samaa mieltä kaikessa Kalevi Haikaran (sosialisti) kanssa. Mutta jaan kyllä paljon asioita ollen samaa mieltä.

Ja etenkin, miten paljon kommunistit tekivät puhtaita virheitä.

Jos joku kommunisti epäilee, voin sanoa, että kolme kommunistista puoluetta Suomessa, joiden kannatus jää alle 0,2%, kertoo puolestaan kaiken tänään 2018.

Ketä tämä hyödyttää? Ei ainakaan työtä tekevää ihmistä, ei työväenliikettä, ei vasemmistoa.

Ainoa ketä hyödyttää, on porvaristo, suurpääomapiirit, kapitalisteja. Jarrumiehiä ei nyt ole, ei Suomessa eikä Euroopassa, eikä oikein koko maailmassakaan.

Kommunistien linja on täysin hukassa. Se näkyy pikkuvasemmistolaisena pikku näpertelynä, esimerkkinä feminismi ja sukupuolinen tasa-arvo.

Mitään linjaa SKP:llä ei ole.

KTP keskittyy puhdasoppiseen kaava-ajatteluun, joka sekään ei vie eteenpäin.

STP/kommunistien liitto on kaikkein oikeimmilla linjoilla, mutta ikä painaa siellä(kin).

Yhdenkään kommunistisen puolueen ajatukset eivät poikkea niin paljon, etteivätkö ne sopisi samaan puolueeseen. Ongelmat ovat enemmänkin korvien välissä kuin oikeissa erimielisyyksissä.

SKP:ssä on meneillä uuspuhdistus, jossa entisestään puolue pienenee, muka oikeaoppiset kuvittelevat olevansa ihan oikeassa, ja varaa on pistää pois puolueesta aktiiveja, ja ajattelijoita.

Suvaitsemattomuus on vallannut entistä enemmän alaa koko kommunistisessa liikkeessä,

kun pitäisi miettiä miten koota ihmisiä ja joukkoja hajottamisen sijaan.

Siksi teki terää lukea Kalevi Haikaran kirja. Pisti ajattelemaan entistä enemmän, mitä pitäisi tehdä.

Meidän pitäisi miettiä enemmän mistä voimme olla samaa mieltä, eikä sitä, mistä voimme olla eri mieltä.

Siinä on hajottamisen ja kokoamisen ajattelun dilemma.

Tässä vain ihan jotain mitä mieleen juolahti Haikaran kirjan tiimoilta. Ajattelemisen aihetta vähän kaikille.

 

T: Markku Huhtala, Lempäälä

16 vastausta artikkeliin “Kalevi Haikara (sosialisti): isänmaan vasen laita.”

  1. Ehdottaisin Markulle ”opintoretkeä” sosialistisiin maihin, tulet huomaamaan miksi siinä ei ole mitään järkeä, tässä maat:
    Kuuba, Kiina, Laos ja Vietnam.

  2. Monta vuotta koitin saada pieniä puolueita toimimaan keskenään, mutta edes heidän saaminen keskustelemaan oli vaativaa. Kerran jouduin selittelemään kymmenille henkilöille viikkotolkulla, suullisesti ja kirjallisesti vain sitä että olin baarissa keskustellut yhden kommunistin kanssa.

    Helvetin sääli on. Siellä oli ja on paljon osaavaa, fiksua väkeä, mutta niin ’tanan peräänantamattomia ja kapeakatseisia ovat. Pieniä ovat ja pieniksi jäävät.

  3. Vai opintomatkaa sos.maihin minulle ehdotat?
    Tiedätkö, minä asuin Neuvostoliitossa. -85-87.
    Kävin Tsekkoslovakiassa 75. Olin siellä muutaman viikon tuolloin.
    Sos.maissa olen joskus turisteerannut.
    Sosialistinen leiri itseasiassa hajotettiin Neuvostoliiton hajottamisen -91 jälkeen kokonaan.
    Porvarit eivät koskaan ole mitenkään ihailleet sosialismia.
    Porvrit kapitalistissa maissa omistavat koko valtamedian, ja kirjoittavat vain ja ainoastaan sosialismia parjaavia kirjoituksia.
    Niin he tekevät myös tänäänkin, vaikka sosialismia ei ole kuin pieniä saarekkeita maailmalla.

    Porvarin suusta ei kuule sanaakaan sosialismin hyväksi. Se on suoraan porvarin edun vastaista.
    Niin on ollut aina. niin kauan kuin on ollut yksityiseen omistukseen perustuvaa yhteiskuntajärjestystä.
    Orjanomistusyhteiskunnassa vakuuttivat sen yhteiskunnan olevan ikuista ja vahvaa.
    Niin vain se kaadettiin. KAADETTIIN. Ei kaatunut.
    Edistyksellisempi yhteiskunta otti vallan, feodalismi.
    Feodalismin kaatoi edistyksellisempi järjestys, vallankumouksen kautta sekin, jonka johdossa oli edistyksellinen porvaristo.
    Työväestö oli mukana kaatamasssa yhdessä rintamassa porvariston kanssa feodalismia, edistyksellisemmän tuotantotavan tieltä.
    Sosialismi on edistyksellisempi tuotantotapa kuin kapitalismi.
    Kapitalismikin tulee tiensä päähän, esteeksi yhteiskunnan kehitykselle.
    Jokainen yhteiskuntamuoto, sen vallassa olevat ovat vakuuttaneet oman valtansa ikuisuutta.
    Ja muiden huonommuutta. Oman etunsa tähden eivät muuta voikaan.
    niin se on Marko.

    1. Niin, kuten sanoin, näitä sosialistisia maita on enää 4. Niin, miksikö näin kun niin hyvä systeemi on ja jokaisessa noista maista ihmisen yksilöllistä vapautta rajoitetaan. Niin, jos se tuntuu kivalle niin kantsii mennä jonnekin tollaiseen ”työläisten paratiisiin”, minua kun ei kiinnosta pätkääkään. Ja tämä on vain minun mielipide. Eikä näytä suomalaisiakaan kiinnostavan moinen systeemi siksi elämme jonkinlaisessa länsimaisessa demokratiassa vaikka eriarvoistuminen vie siltä koko ajan pohjaa. Mutta parempi täällä on olla kuin esimerkiksi jossain Laosissa….

  4. Neuvostoliitossa asuessani, luin huvittuneena Suomen valtamedian (porvari) kirjoituksia Neuvostoliitosta. Kuinka oli ankeaa, ja hyllyt tyhjiä, demokratia ei ollut ja liikkumaan ei päässyt.
    Asuin Moskovassa, ja seurustelin Leningradilaisen tytön kanssa.
    Sain vapaasti matkustaa junalla tyttöni luo, vaikka Suomessa porvarit kirjoitti, ettei muka päässyt.
    Ostin kaupoista länsimaisia levyjä, vaikka porvarimedian mukaan Suomessa länsimainen musiikki oli kielletty.
    Ostin RollingStonesin levyjä, led Zeppeliinin levyjä, Dire Straitsin levyjä, Deep Purplen levyjä ja niin edelleen. Vinyylit ovat minulla tallella edelleen. Toki kannet oli kyrillisin aakkosin tehty. muuten samoja kuin lännessä.
    Ostin ruokaa kaupoista, hedelmiä ja vihanneksi, lihaa kalaa ym., vaikka porvrimedia kirjoitti että kaupan hyllyt on tyhjät ja suorastaan nälkää nähdään.
    Gorban kuivatus kyllä vähän tuntui, mutta kyllä viinaakin sai yllin kyylin.
    Harrastin valokuvausta ja teleskopiaa. Sain kaupasta kaiken tarvitsemani, ja tein kuvat itse. Teleskooppi oli suuri peiliteleskoppi, mitsar niminen.
    Voe voe.
    Propagandaa Markoseni. sitä sitäkin enemmän Suomessa, sosialismia kohtaan.
    Virheitä tehtiin sosialismissa, olihan yhteiskunnalliseen omistukseen perustuvaa yhteiskuntaa päästy kokeilemaan vain 70 vuotta, kun taas ykstyiseen omistukseen perustuvaa muutamia tuhansia vuosia.
    Ei Roomaakaan rakennettu päivässä.
    Sosialismia ei ollut missään ennen vuotta 1917.
    Neuvostovenäjä oli ensimmäinen. ja virheitä tehtiin, mutta opeteltiin jotain uutta. Siltikin, vaikka kapitalismi teki kaikkensa häiritäkseen sosialismin rakennustyötä.
    Suomi oli varsin agressiivinen häiritsijä alkuaikoina, 1917-1922 välillä.
    Mannerheim yksi perkeleen herhiläinen, joka oli uskollisuuden valan antanut Tsaarille.
    Mieti sitä Marko!!!

  5. Laos.
    Mielestäni Laos ei ole sosialistinen maa.
    Vietnam on sekatalous nykyään, mutta sosialistisella tiellä.
    Molemmat maat ovat enemmänkin kehitysmaita.
    Haluatko niitä maita verrata sosialismiin, tai kapitalismiin?
    Sinulla on varsin hataralla pohjalla ylipäätään mitä on sosialismi, tai kapitalismi.
    Nykyinen kehittyineissä kapitalistisissa maissa liberalistit, jotka ovat vallassa, haluavat vapaata markkinataloutta.
    Joka ei ole vapaata, vaan tarkoittaa suurpääomien ylivaltaa.
    Sosialismi taas on sekatalous, joka on valtiojohtoista, mutta jossa on yksityistäkin tuotantoa. Joka oikeasti on jo todellisempaa vapautta, sekä yksityiselle tuottajalle sekä työväelle.
    Sitä säännellään, ja perustuu suunnitelmallisuuteen, josta puuttuu kapitalismille tyypilliset lamat ja kriisit, joista pienet ja keskisuuret yritykset suuresti kärsivät kapitalismissa, samoin kuin tavallinen työtätekevä kansakin.
    Demokratia toteutuu tasantarkkaan vain sosialismissa.
    kapitalismissa demokratia on porvarillista demokratiaa, joka onkin toinen juttu, mutta valtamedia ei kerro.

    1. Nämä neljä maata mitkä luettelin verrataan jäljellä oleviin sosialistisiin maihin, lista ei ole minun keksimä, take a google round….

      Toisaalta olisihan se ollut hienoa asua yhdessä maailman upeimmassa sosialistisessa maassa Romaniassa, siellä oli kansalla kaikki parhaiten koko Euroopassa, kaiholla muistelen Romanian uutisointeja 80-luvulta.

  6. Sosialistisia tai sillä tiellä olevia on kyllä enemmän kuin 4.
    Cuuba, Venezuela,Bolivia,Vietnam, Pohjois-Korea, Kiina.
    Ainakin nämä.
    USA on se eniten häiritsevä, joka sanelee kaikki ehdot muille maille, myös Suomelle, miten suhtaudutaan näihin maihin.
    Propaganda on kovaa, ja sen määrää täysin USA.
    Sen mitä Suomenkin valtamediassa kirjoitetaan.
    Suomi on rähmällään USA:aan.
    Käy jatkuvilla opintomatkoilla USA:ssa.
    Tekee nöyrästi mitä USA määrää.
    Me boikotoimme jos EU tai USA määrää. Silloinkin kun se suoraan on etujemme vastaista.
    USA puuttuu muiden maiden sisäisiin asioihin, ja Suomi tekee samoin jos USA määrää, tai EU.
    Natoon emnisimme ellei Suomen valtaenemmistö vastustaisi sitä.
    Isäntämaasopimus sentään turvaa porvareille edes jotain, ja USA voi tulla Suomeen, jos ja kun USA puuttuu muiden maiden sisäisiin asioihin.
    Maailman maat selvästikään ei saa valita omaa tietään, jos se ei miellytä USA:aa, ja piskuinen Suomi tekee mitä USA sanoo.
    Arabien terrori-iskut eivät ole kohdistuneet kuin Natomaihin.
    Suomi niin kovasti tahtoo terrori-iskuja, haluaa ja osallistuukin toisten maiden sisäisiin asioihin puuttumisen, USA:n tahdosta.
    Poliittinen viisaus puuttuu Suomen porvarieliitiltä.
    Se olisi puolueettomuuus ja riippumattomuuspolitiikka.
    Mutta sotaporvarit 30 luvun malliin haluaa niin kovasti sotimaan, ja nuolemaan USA:n kenraalien pallit….

  7. Sosialistinen leiri hajotettiin rauhanomaisesti, kertoo syvästä demokratiasta.
    Se tosin kertoo myös siitä, että kommunistiset puolueet olivat pahasti heikentyneet, monin osin omasta syystään.
    Kommunistiset puolueet olivat elitistyneet. Elivät omaa elämäänsä irrallaan yhteiskunnan arjesta, ihmisistä ja heidän tarpeistaan.
    Siinä käy juuri niin, kuin heikolle käykin, se voidaan helposti tuhota.
    Tätä itseasiassa tuossa jutussani yllä tarkoitankin. Kalevi Haikaran kirjaa kommentoidessani.
    Kun kommunisit lakkaavat kuuntelemasta, ajattelemastakin, seuraamasta yhteiskuntaa, ihmisiä, irrottaudutaan todellisuudesta jossa me elämme.
    Silloin tällainen, työväenliikkeen osa on helppo tuhota, tai kommunistinen liike voi jopa tehdä sen ihan itse itselleen.

  8. Vielä sanoisin yleisesti:
    Maailmaa vallitsee lähinnä kapitalismi.
    On vain joitain sosialismin pieniä saarekkeita.
    Kapitalismi tekee kaikkensa oman olemassa olonsa turvaamiseksi.
    Se tekee KAIKKENSA.
    Mikään ihmisuhri ei ole liian kallis kapitalismin turvaamiseksi.
    Maailmassa ei ole kuin kaksi järjestelmää: kapitalismi ja sosialismi.
    Ne ovat aivan erilaiset järjestelmät.
    Sosialismi vaarantaa, jopa vain yksikin maa, koko kapitalismin olemassa olon.
    Sosialismi on työväen valtio, jossa tuotantotapa on yhteiskunnallinen, siten voitot menenvät yhteiseen hyvään yhteiskunnassa.
    Siksi jako on oikeudenmukaisempaa.
    Kapitalismissa jako ei mene ollenkaan siten. Tällä hetkellä vain 8 rikkainta ihmistä omistaa yhtä paljon kuin puolet maailman köyhistä.
    Näiden 8 ihmisen omaisuus poistaisi äärimmäisen köyhyyyden kokonaan maailmasta.
    Köyhyys tappaa joka ainoa sekunti niin monta ihmistä, ettei edes mielikuvituksellisimmatkaan parjaukset porvarien suunnalta sosialismia kohtaan tapa niin paljon, vaikka olisi kuinka mielikuvituksellisia tahansa. Mutta siitä porvarien aiheuttamista miljoonista kuolemista porvarit ei puhu eikä niitä lasketa…
    Eikä niitäkään imperialistisia sotia joita nytkin USA käy eri puolilla maailmaa, joihin Suomikin halutaan mukaan…tappamaan lisää syyttömiä ihmisiä. Ihan kuin kapitalismin säälimätön järjestelmän aiheuttama kärsimys ei riittäisi!

  9. Kaikki kunnia sosialistiselle retkellesi, ei ole minun juttu mutta saahan näistä puhua. Se ei ole keneltäkään pois. Itse olisin kiinnostunut Viikinki ajan maailmasta, mutta kun elän tätä aikaa niin ei oikein onnistu. Jokaisella meillä on jokin visio jostain.

  10. Merkille pantavaa on, ettei nytkään pahemmin kommunistit ole propagoimassa, missään, eikä erityisesti esim. täällä.
    Meidän pitäisi täydentää toisiamme. Jakaa tietoamme, kaikelle kansalle.
    Mutta missä me olemme?
    Minä lähinnä siellä täällä, korpikommunistina.
    Korpikommunistina, joka tarkoittaa itsenäistä, omillaan olevaa, yksinäistä ajattelijaa. Missä olette te muut kommunistit?

    1. ”Missä olette te muut kommunistit?”

      Toveri Arhinmäki todisti, että Vasemmistoliitto ei ole kommunistinen puolue. Eli teikäläisiä ei ole niinkään paljoa, että saisitte edes yhden edustajan valtiopäiville.

  11. Kiitos Marko kommenteistasi.
    Viikinkiaika on mielenkiintoista, olen siitä paljonkin lukenut.
    Erityisesti oleelliset valloitukset Englantiin ja Ranskan pohjoisosaan josta nimikin Normandia.
    He olivat aikoinaan hyvin eistyksellisiä laivanrakentajia, ja siten kulkivat paljon yli merien.
    Levittivät sekä sivistystä että kauhua.

  12. Kapitalismia ei ole missään puhtaana olemassa.
    On vain erillaisia sekatalouksia.

  13. Afganistan on ainut paikka jossa USA sotii.
    Talebanit vastaan Usan joukot.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *