Uutisia Ylen malliin

Yle lähettää lukuisia uutisia päivän aikana TV:ssä , mutta vain yksi uutislähetys ansaitsee otsikon uutiset, kaikki muut uutislähetykset ovat vanhan kertausta. Kun siis katsot ja kuuntelet Ylen uutisia aamuteeveessä, olet katsonut samalla kaikki Ylen uutislähetykset sen päivän aikana.

Olen nyt ottanut käyttöön Yle uutismallin ja aion kertoa ties monennenko kerran vanhan uutisen sotesta ja Kokoomuksen hellimästä valinnanvapaudesta sekä Kepun pakkomielteisestä halusta saada maahamme maakuntahimmelin, jossa on 18 maakuntaa. Miksi niin monta, no siksi, että mahdollisimman moni kepulainen politrukki saisi hyväpalkkaisen viran maakuntahallinnossa. Maakuntahallintohan tulee toimimaan Kepun vaaliorganisationa.

Nyt on professori Hiilamo tullut julkisuuteen ja kääntänyt kelkkansa täysin. Aiemmin hän oli yksi innokkaimmista sotemallin vastustajista, mutta nyt  yhtäkkiä hän onkin sitä mieltä, että se pitää nyt hyväksyä. Mutta, mutta. Hiilamo on sitä mieltä nyt, että sote pitää hyväksyä, mutta ei valinnanvapautta, vaan se pitää sitten valmistella vuosien kuluessa, kun ensin saadaan kokemuksia sotesta.

Tässä oli Väiskin uutiset Ylen malliin.

Ja sitten loppukevennys.

Oli vitsikerhon kokous. Puheenjohtaja luki vitsien numeroita, kun kaikki oli kuullut jo moneen kertaan vitsit, niin riitti, kun ilmoitettiin vain vitsin numero. Sitten puheenjohtaja sanoi numeron 118 ja yksi jäsen alkoi nauraa äänekkäästi. Kaikki muut katsoivat sitä yhtä ihmeeissään, kunnes puheenjohtaja sanoi, että nauraja kuuli nyt vitsin ensimmäisen kerran.

4 vastausta artikkeliin “Uutisia Ylen malliin”

  1. Asiaa liipaten niin ”uutinen” joka varmasti on saanut eniten ruutuaikaa tänä talvena on se mitä Patrik Laine on tehnyt tai jättänyt tekemättä jääkiekkopelissä edellis yönä. Aika ajoin hyvänä kakkosena koripallonpelaaja Markkasen edesottamukset. Siinä esimerkiksi SOTEn saama uutisaika jää kirkkaasti kakkoseksi.

    1. Täysin samaa mieltä Myllymatin kanssa. Laskin ennätyksen eräänä päivänä; 12 uutisotsikkoa, 7 urheilua peräjälkeen. Miksiköhän uutisissa on sellainen osasto kuin urheilu?

  2. Kirjoitinhan tästä taannoin itsekin – Yle leikkaa koko ajan uutisia ja uutistuotantoa, samalla kun viihdettä ja julkkisjuttuja tulee yhä enemmän.

    Ja sitten ihmettelevät miksi valemedia voi hyvin.

  3. Hiilamo hiillostettiin suosiolliseksi – millä keinoin jään miettimään…
    Keneen tässä enää voi luottaa?
    Kepusipilä haluaa maakunnan ja siinä samalla soten bisnesmiehille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *