Teollisuuspaikoista puhe, entä teollisuusduunareista?

Persut jatkavat rummutusta teollisuustyöpaikkojen säilyttämisestä Suomessa, heittäen lokaa demarien niskaan. On aika vähän merkkejä siitä että teollisuuden vihertyminen vähentäisi työpaikkoja – päinvastoin, se takaa niille hyvän tulevaisuuden. Luulenpa että teollisuusduunarien halu äänestää persuja lähtee aivan muualta.

Duunari ei ole idiootti

Muotoillaanpa alkuun hitusen stereotyyppinen teollisuuden, tai muunkin alan duunari. Melkoisella todennäköisyydellä pakettiin kuuluu makkaran grillaus, polttomoottoriauto, kesällä mökkireissu tai lomamatka sekä kriittinen asenne verorahojen käyttöä vastaan ja melkoinen valppaus työntekijän oikeuksista. Tämä oli se ihminen jota punaista lippua heiluttavat puolueet ymmärsivät, kuulivat, kehuivat ja suojelivat. Tänä päivänä ei ole juuri mitään edellä olevista määritteistä joita punaisen lipun alla suojeltaisiin. Niin auto, mökki, makkara kuin verokriittisyyskin ovat nykyään punaisten puolueiden vihaamia asioita. Puolueiden lempilapsesta on tullut niiden persona non grata.

Minä en usko että keskivertoduunari on rasisti tai kovin muukalaisvastainen. Vähän ehkä perinteiseen kallistuva, muttei paskiainen tältä osin. Kuten tiedämme, persuissa on rasismia – ei toki koko puolue, mutta reilusti kuitenkin. Ja duunarit tietävät tämän. He eivät ole idiootteja, sillä duunarityökin on jo pitkään tässä maassa vaatinut jonkin asteen koulutusta. Vaan he ovat joutuneet kysymään itseltään: otanko suvaitsevan maailmankuvan jossa minua vihataan, vai suvaitsenko rasismin jotta saan puolueen joka arvostaa minua ja työtäni? Vaalitulokset näyttävät miten valinta usein menee.

Toisin sanoen, en oikein jaksa uskoa että demarien tai vasemmiston jatkuva huutaminen ex-kannattajilleen persujen rasismista kantaa hedelmää. Se ei ole uutinen kenellekään. Se ei vaikuta äänestyskäyttäytymiseen kovinkaan suuresti. Äänestäminen on lopulta yhtälö kokemuksen tietoja, sen hetken tunteita ja tulevan arvailua. Keskivertosuomalainen ei hirmusti anna arvoa mustamaalaukselle ja itsepäisinä paskiaisina emme myöskään juuri perusta siihen kun joku herrasväen edustaja kertoo meille miten pitäisi ajatella. Näillä vaakakupein ja tällaisella vaalikampanjoinnilla ei synny kivenvahvaa pohjaa tulevaisuudelle.

Seuraavaksi voittaa sillanrakentaja

Loppuun haluaisin ehdottaa ajatusmallia, jatkaen siitä mitä Jari Ernroothin kolumni käsitteli. Järki toimii. Populismia vastaan pitää toimia järkevästi, ei populistisesti, ei herjaten eikä norsunluutornista huudellen. On täysin selvää että lihansyöntiä pitää vähentää ja saastuttavaa autoilua hillitä, mutta se pitäisi tehdä järjellä ja pitkänjänteisyydellä. Auttaisi myös kummasti jos viitsii ymmärtää ihmisiä, niiden tunteita ja huolia.

Ennustan ja toivon seuraavan politiikan menestystarinan tulevan sillanrakennuksesta, siitä kun ymmärretään että hyvän tulevaisuuden tekemiseen tarvitaan aimo pino otantaa politiikan värikartalta sekä melkoinen esillepano erilaisista äänestäjistä näiden takana. Se, joka ymmärtää ja osaa fiksuisten ilmaista että maailma tehdään yhdessä, saattaa päätyä yhdeksi sen maailman rakentajaksi.

6 vastausta artikkeliin “Teollisuuspaikoista puhe, entä teollisuusduunareista?”

  1. Kyuu jaksaa olla optimisti ja luottaa ihmisiin. Kyynisyyttä löytääkseen pitää raaputtaa pintaa.

    Pikaluonnehdintani joistakin puolueista, ihmisistä ja aatteista.

    Vasemmistoliitto on kommunistien peitejärjestö – kun kommunistit huomasivat, että eivät pääse kommunisteina valtaan. Näitä kommunisteja äänestävät ihmiset jotka ovat katkeria ja tyytymättömiä – eivät osaa mitään, eikä ole muuta hyvää näkyvissä kuin vallankumous. Vallankumouksen jälkeen kommunistit pääsisivät vapaasti ryöstämään, raiskaamaan ja murhaamaan – anarkia. Se porukka ei pääse oikeasti valtaan ellei Venäjä onnistu viimeinkin valloittamaan koko Suomea. Venäjä epäonnistui valloitusyrityksissään Vapaussodassa, Talvisodassa ja Jatkosodassa.

    SDP pyrkii sosialismiin hieman lievemmin keinoin kuin kommunistit. Kuitenkin tarkoitus on verottaa, sosialisoida, ottaa velkaa, jne. ”omien” hyväksi välittämättä pätkääkään Suomesta tai suomalaisista.

    Vihreät ovat toinen kommunistien peitejärjestö, jopa stalinistikommunistien. Ei vihreitä aikuisten oikeasti kiinnosta pätkääkään vähentää saastuttamista ja lisätä ihmisten hyvinvointia. Päinvastoin kaikki pitää saada niin huonoon jamaan, että pääsisivät valtaan.

    Kepu on kepuleiden etujärjestö – aina valmis millaisiin lehmänkauppoihin hyvänsä, jotta oma porukka saisi lisää valtaa ja mammonaa. Ei minkäänlaista ideologiaa, ei moraalia.

    Persut ovat protestipuolue, jolla ei oikeasti ole ideologiaa – sieltä löytyy kaikkea kaikille – punaisia, sinisiä, mustia, vihreitä.

    Kokoomus on ollut isänmaallinen puolue, joka on ajanut koko Suomen ja kaikkien suomalaisten asiaa: tunnuslause Koti, Uskonto, Isänmaa sopi aiemmin Kokoomukselle loistavasti. Se sopii nähdäkseni kokoomuslaisten enemmistölle edelleen aivan loistavasti – ei aina kaikille Kokoomuksen johtoon jotenkin sattuneille. Vähemmän byrokratiaa, vähemmän veroja, vähemmän holhousta, jokainen on oman onnensa seppä – annetaan ihmisten yrittää ja onnistua.

    Karin pilapiirroksien kypäräpäinen pappi kuvasi mielestäni sattuvasti Kokoomusta. Ei mitään punaista, ei sirppejä ja vasaroita. Uuden Suomen paperilehden vanha logo – Suomen kantolippua pitävästä aseistetusta suojeluskuntalaisesta – kuvasi mielestäni hyvin kokoomuslaista. Aina valmiina taisteluun Suomen puolesta.

    Nytkin nimenomaan Kokoomus haluaa säilyttää Suomen itsenäisyyden: Liitytään NATOn jäseneksi ja pidetään itsenäinen puolustuskyky kunnossa.

  2. ”Minä en usko että keskivertoduunari on rasisti tai kovin muukalaisvastainen. Vähän ehkä perinteiseen kallistuva, muttei paskiainen tältä osin. Kuten tiedämme, persuissa on rasismia – ei toki koko puolue, mutta reilusti kuitenkin. Ja duunarit tietävät tämän. He eivät ole idiootteja, sillä duunarityökin on jo pitkään tässä maassa vaatinut jonkin asteen koulutusta. Vaan he ovat joutuneet kysymään itseltään: otanko suvaitsevan maailmankuvan jossa minua vihataan, vai suvaitsenko rasismin jotta saan puolueen joka arvostaa minua ja työtäni? Vaalitulokset näyttävät miten valinta usein menee.”

    ————————–

    Perussuomalaiset ovat lähinnä epäluuloisia vieraita ja heidän suomalaisia kansanpetturikavereitaan kohtaan, sillä suomalaisia on sorrettu tuhannen vuotta. Vieläkin kansanpetturit kannattavat valloittajan harjoittamaa kahden kastin politiikkaa. Vielä löytyy germanisteja tästä maasta. Osa germanisteista on niin tyhmiä, ettei tätä edes itse tiedosta. (Lipponen ja kumppanit)

    Epäluuloisuus vierasta valtaa kohtaan vallitsee myös Virossa taannoisina vihollisinaan Ruotsi, Saksa ja Venäjä.

    Puolassa saksalaiset ja venäläiset ovat syynä nykyiseen epäluuloon.

    Eivät unkarilaiset tyhmiä ole, vaan kokemus Neuvostoliitosta on heidät viisastuttanut.

    Itävallan viisastuttivat islamistit Wienin porteilla.

    jne,

  3. Ehnroothin kolumnista lainattua:

    ”Augustinuksen mukaanhan ihmisen erityinen ominaisuus ei ole tietoisuus itsestä, vaan tietoisuus omasta tietoisuudesta, siis kyky katsella oman mielen liikkeitä samastumatta niihin. Tämä ominaisuus on myös tutkijan älyllisen analyyttisyyden perusta ja juuri sitä tieteellinen työ vahvistaa. Siksi tutkijat ovat kykeneviä vaihtamaan näkökulmaa ja etsimään aidosti luovia ratkaisuja.

    Edellisen hallituksen pääministeri, diplomi-insinööri Juha Sipilä käytti sananvapauttaan halveksimalla monen alan dosenttien laaja-alaista oppineisuutta ja kaiken suhteellistavaa tieteellistä ajattelua.

    Maailma tarvitsee esikuvia ja sellaiseksi kelpaa luonnontieteiden tohtori Angela Merkel, joka toimi kvanttikemian tutkijana, ennen kuin nousi Euroopan vaikutusvaltaisimmaksi poliitikoksi.

    Vastaava ilmiö näkyy nyt myös suomalaisessa politiikassa, erityisesti perussuomalaisissa ja vihreissä.”

    ——————————

    Darwinistiset eivät näytä olevan tietoisia omasta tietoisuudestaan, eikä heillä ole kykyä katsella mielensä liikkeitä samaistumatta niihin. Darwinistit ovat tiedeuskovaisia, eivätkä avoimia totuuksille. Tässä mielessä heidät pitää rinnastaa uskonnollisiin fundalisteihin.

    Angela Merkel sanoi kymmenisen vuotta sitten, että monikulttuurinen Saksa on epäonnistunut täydellisesti. Mutta ei tuohon havaintoon kovin erinomaista suhteellisuudentajua ole tarvittu.
    ”Rauhanomaista yhteiseloa eri kansallisuus- ja kulttuuriryhmien välillä ei ole syntynyt.” Maailmanhistoriasta jotakin tajuava ymmärtää, ettei tule syntymään, vaan että tilanne on omiaan johtamaan kohden vaarallisempia aikoja ja saksan kansan heikkenevään tietoisuuteen omasta itsestään.

    ”Vastaava ilmiö näkyy nyt myös suomalaisessa politiikassa, erityisesti perussuomalaisissa ja vihreissä.”
    Vihreät eivät taida honata olevansa suomalaisille vaarallinen puolue eli eivät taida olla tietoisia omasta tietoisuudestaan, enkä lähtisi persunakaan liikoja ylpeilemään. Toki ymmärtävät, ettei kansakunnan edusta huolehtiminen mitään rasismia ole, vaan kyse on ihmisen geneettisestä ominaispiirteestä.

  4. Vihreillä ei ole pahaa tahtoa, ainoastaan kovin erilainen näkemys. Olen täysin varma että sopivalla skeptisyydellä ja tiedelähtöisyydellä voidaan siitäkin saada hyvää irti. Ei unelmalla vaan faktalla.

    Juhanin vankka maailmankuva voi olla aivan oikeassa, mutta olen päättänyt itse etsiä ratkaisuja, vaikka ne vähän hukassa olisikin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *