Huawei-kriisi ja kauppasota

Huawei-kytkimiä

Tämänkertainen hyötyblogaus kaivautuu pintaa syvemmälle kiinalaisyritys Huawein kauppasaartoon yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin toimesta. Olen kasannut eri otsikoiden alle mahdollisimman hyvän tiivistelmän aiheesta, koittaen välttää keltaisen lehdistön sensaatioita tai geopoliittisia paineita. Aihe on minulle jossain määrin läheinen, sillä tietoturvapäällikön ominaisuudessa olen käyttänyt Huawein ammattilaitteita pitkään ja uskon tuntevani yrityksen ja sen tuotteet jotenkuten. Elantoni ei kuitenkaan ole millään muotoa riippuvainen heistä enkä ole heihin missään sopimussuhteessa.

päivitetty 13.6.2019 klo 11.00

Lyhyt kertaus ja taustat

Yhdysvaltain hallinto, ei siis vain presidentti Trump, on pitkään katsonut kieroon kauppasuhteita Kiinan kanssa ja pitänyt niitä monilta osin epäedullisina. Riita on kasvanut kauppasodaksi ja yksi sen uhreja on kiinalainen tietotekniikkayritys Huawei, joka valmistaa niin kuluttajalaitteita kuin myös tietoverkon laitteistoja teleoperaattoreille ja muille yrityksille. Osana tätä kauppasotaa on Yhdysvallat julistanut yrityksen huomattavaan saartoon. Koska nykypäivän tietotekniikassa niin ohjelmistot kuin laitteetkin tulevat eri puolilta maailmaa, tämä on asettanut vaikeaan asemaan Huawein lisäksi myös monet heidän yhteistyökumppaneistaan Yhdysvalloissa, Kiinassa kuin myös EU:n alueella. Kuluttajille merkittävin osa on Android-mobiilikäyttöjärjestelmää kehittävän Googlen ja Huawein yhteistyön loppuminen. Tämän johdosta Huawei ei voi kehittää uusia Android-standardin älypuhelimia ja myös uusien ominaisuuksien saaminen nykymalleihin voi rajoittua. Koska yhteistyö on ollut molemminpuolisesti hedelmällistä, sekä Google että Huawei ovat ilmaisseet tyytymättömyytensä.

Yhdysvallat ei perustele toimiaan maiden kauppasuhteiden ongelmilla, vaikka asiantuntijat pitävät niitä todellisena taustasyynä. Trump perustelee toimia Huawein uhalla, väittäen Kiinan valtion käyttävän laitteita vakoiluun, todisteita kuitenkaan esittämättä. Toissijaisesti on esitetty kritiikkiä Huawein yrityksistä kiertää kansainvälisiä sanktioita sekä teollisuusvakoilusta. Näiden väitteiden pohjalle on enemmän täytettä, joskaan absoluuttista totuutta vielä odotellaan. Vastaavasti Huawei on esittänyt syytöksiä niinikään asiattomasta toiminnasta, joiden todenperäisyyttä niinikään selvitetään. Aiheesta on siis faktojen rinnalla myös aimo pino huhuja ja spekulaatioita laidasta laitaan. Tämä juttu on kattava ja kiireisen kannattaa vain etsiä asia oikean alaotsikon alta. Juttu päivittyy tilanteen kehittyessä.

Julkisessa keskustelussa puidaan myös Kiinan globaalia asemaa laajemmin. On silkkitie, on ihmisoikeusasiat, on Tallinnan tunneli, Afrikan valloitus ja vaikka mitä. Kiinan aseman kehittyminen maailmassa on kiehtova aihe jonka ymmärtäminen kannattaa myös tässä kontekstissa. Suosittelen lämmöllä kuulemaan vaikkapa Ulkopoliittisen instituutin edustajien haastatteluja medioissa ja lukemaan heidän julkaisujaan. Valmistellessani tätä juttua sain asiasta paljon kommenttia, mutta on kaksi syystä miksi en ota Kiinan valtiota laajemmin tässä käsittelyyn. Ensimmäinen on se, että en omaa riittävää asiantuntemusta, se on aivan oma osaamisen ala. Toisena se, ettei se ole oleellista nimenomaisesti Huawein osalta. Mikäli pidät Kiinan valtion toimia asiattomina, kritiikkisi tai mahdollinen boikottisi tuskin kohdistuisi vain yhteen kiinalaisyritykseen.

Missä mennään juuri nyt? (päivitetty 13.6.2019)

Tilanne tuntuu hieman laantuneen. Kriisin aloitti liittovaltion määräys Googlelle lopettaa yhteistyö Huawein kanssa ja sama määräyksen saivat myös lukuisat muut yhdysvaltalaisyritykset. Koska Yhdysvalloilla on valtaa myös EU:ssa toimiviin yrityksiin (tästä myöhemmin lisää), myös moni EU:ssa majaansa pitävä yritys pisti yhteistyön jäähylle. Samoin tekivät useat standardeja ylläpitävät organisaatiot. Nyt moni näistä jäähyistä on peruttu ja osa yhteistyöstä näkyy palautuneen normaaliksi. Moni Huawein jäsenyyden peruuttanut järjestö on nyt palauttanut sen. Google on myös jatkanut rajatussa määrin yhteistyötä ja esittänyt vakavan huolensa tilanteesta Yhdysvaltain hallinnolle. Myös Trump on hieman loiventanut sanamuotojaan, joskin tiedämme ettei hänen sanoihin kannata ihan hirveästi painoarvoa pistää. Eri esitetyistä kannanotoista olen lisännyt alemmas uuden kappaleen ”mitä eri osapuolet sanovat”.

Facebook on taannoin lopettanut ohjelmistojensa (Facebook, Whatsapp, Instagram) esiasentamisen uusiin Huawein puhelimiin. Ohjelmia voi edelleen täysin vapaasti käyttää näissä puhelimissa lataamalla ne sovelluskaupasta. Tämä uutinen otettiin vastaan joissain piireissä riemulla, sillä näiden ohjelmien poistaminen puhelimista on usein tehty mahdottomaksi ja nyt käyttäjä saa aiempaa laajemman vapauden valita. Facebook on maksanut esiasennuspalvelusta Huaweille, joten tämä rahavirta tyrehtyy.

Kuluttajat ovat reagoineet vaihtelevasti. Huawein kuluttajatuotteiden myynti on vähentynyt huomattavasti monissa länsimaissa, myös Suomessa. Vastaavasti monien yhdysvaltalaismerkkien myynti Kiinassa on vajonnut. Ovatko muutokset väliaikaisia vai pysyviä jää vielä nähtäväksi. Älypuhelimen merkkivalinnasta on tulossa joissain piireissä poliittinen mielipiteen ilmaisu.

Vaikuttaisi siltä, että jokainen pelaaja odottaa nyt seuraavaa isoa siirtoa. Huhuja leijuu vaikka minkälaisia, mutta konkretiaa vähäsenlaisesti. Huawei on aloittanut sosiaalisessa mediassa ison viestintäkampanjan. Kampanja on sinänsä asiallinen, markkinoinnin kontekstissa nähtynä melko rehellinen, mutta etäinen ja epäkoherentti, vailla punaista lankaa – toisaalta, myös rauhanomainen, vailla vihanpitoa ja uhkauksia. Tämä, yhdistettynä mediassa esiintyvään äärimmäisen maltilliseen linjaan Huawein suunnalta antaa syytä epäillä heidän uskovan rauhanomaiseen ratkaisuun. Toki kyse voi olla vain markkinointipsykologiasta: irtopisteitä voi olla tarjolla, kun osaa esiintyä sopuisasti ja rauhallisesti Trumpin huutojen alla.

Valtiotasolla muut maat kuin Yhdysvallat eivät ole liittyneet merkittävin tavoin kauppasotaan, vaikka Trump on sitä toivonut. Yhdysvallat on myös perääntynyt vaatimuksistaan Nato-jäseniä kohtaan, eikä esimerkiksi Saksalta enää vaadita kieltäytymistä Huawein mobiiliverkkojen käytöstä.

Huawei UPS

Mitä tapahtuu jos omistan jo tai ostan uuden Huawein kännykän?

Lyhyt vastaus: Ei mitään mullistavaa. Kaikki kännykät joita kaupasta löytyy toimivat normaalisti ja saavat turvapäivityksiä myös jatkossa. Myös huollot ja muut ylläpitotoimet sujuvat ja niihin voi asentaa sovelluksia vapaasti. Tuoreimpien tietojen valossa näyttäisi että myös suuret, merkittäviä uusia ominaisuuksia tuovat järjestelmäpäivitykset ovat taas putkessa, joskin tästä asiasta on epävarmuutta. Tämä tieto vaikuttaa uusimpien mallien omistajiin, joiden osalta on riski että jotkut uudet ominaisuudet eivät välttämättä tule myöhemmin saataville. Tällä ei ole vaikutusta tietoturvaan, mutta moni uusi Googlen toiminto voisi jäädä kokematta. Tietoturvapäivitykset toteutuvat käyttäjän kannalta vastakin normaalisti, joskin pinnan alla niiden jakelutapoihin voi tulla muutoksia. Turvapäivitykset pohjautuvat avoimen lähdekoodin ydintoimintoihin, eikä näiden jakelua voi estää hallinnollisella päätöksellä. Turvapäivityksen rakentaminen avointen koodien perusteella on tehty eri Android-valmistajien ja Googlen yhteistyönä, jolloin on mahdollista että jatkossa Huawei tekee työn itse.

En ole itse käyttänyt Huawein älypuhelimia, mutta lähipiiristä käyttäjiä löytyy. Heidän kommenttien ja lukuisten lehdistön testien perusteella väitän Huaweilla olevan teknologian hanskassa. Etenkin kännykkäkamerat ovat heillä huippuluokkaa. Jos minulta kysyttäisiin vinkkiä parhaaksi kamerapuhelimeksi, vastaus todennäköisesti olisi Huawein valikoimasta, siteeraten vaikkapa Tekniikan Maailman vertailuja. Toki, jos puhelimen osto ei juuri nyt ole ajankohtaista, voi olla viisasta odottaa vaikkapa pari kuukautta tilanteen kehittymistä. Jos taas törmäät hyvään alennusmyyntiin Huawein puhelimesta, teet todennäköisesti hyvät kaupat.

Jos kauppasota jatkuisi ja keräisi uusia kierroksia, ominaisuuspäivityksiä voisi siis jäädä tulematta ja uusien mallien ilmestyminen markkinoille hidastuisi, ehkä pysähtyisikin hetkeksi. Riippumatta kauppasodan etenemisestä, vaikuttaa todennäköiseltä että Huawei ja ehkä muutkin kiinalaisvalmistajat alkavat siirtämään yhä suuremman määrän kehityksestä omiin käsiinsä ja vähentämään yhteistyötä yhdysvaltalaisten yritysten kanssa. Spekuloin tästä eri kappaleessa.

Miksi juuri Huawei?

Tämä on vaikea kysymys. Huawein rinnalla toinen kauppasodan puheissa pyörinyt kiinalaisyritys on niinikään mobiiliteknologiaa valmistava ZTE. ZTE:n maine on paljon Huaweita nuhjuisempi ja luurankoja on kaapeista löytynyt, mutta kiistat heidän ja yhdysvaltain välillä sovittiin melko kivuttomasti. Edistynyt arvaus on, että Huawei sopi varsin mainiosti metaforisen tikun nokkaan heidän merkittävän markkina-aseman, monialaisuuden ja Yhdysvalloissa vähäisen läsnäolon johdosta. Heidän ympärille oli helppo kirjoittaa kertomus jota niin päättäjille kuin kansallekin voitiin myydä. Laaja asiantuntijakanta kuitenkin puhuu sen puolesta ettei Huawei itsessään ole mitenkään erityinen, vaan kiistan taustat ovat laajemmissa valtioiden välisissä suhteissa. Huawei on symboli kiinalaisten teknologiayritysten markkina-aseman kasvulle ja symbolit ovat sodassa tärkeitä, myös kauppasodassa.

Kaukaa haetumpi arvaus on, että yhdysvaltalain hallinnon esittämät syytökset Huaweista ovatkin totta, mutta todisteet ovat syystä tai toisesta toistaiseksi pysyneet tiukasti Pentagonin ja Valkoisen talon sisällä. Yhdysvaltain maine vahvojen todisteiden esittämisestä kansainvälisissä kiistoissa on kuitenkin tahraantunut moneen kertaan, kuten olemme vaikkapa Irakin joukkotuhoaseiden tai Iranin ydinohjelman osalta oppineet. Snowdenin ja Manningin paljastukset ovat myös omiaan heikentämään heidän uskottavuutta ja väitettyjen todisteiden piilottelu ei lisää tämän teorian uskottavuutta lainkaan. Vaikka täyttä varmuutta ei ole, todennäköisempää on että Huawei on yksinkertaisesti valikoitu Yhdysvaltain hallinnon osalta sopivaksi pelinappulaksi tähän kauppasodan taisteluun.

Huawei-palvelimia

Miksi EU:ssa toimivat yritykset on vedetty mukaan?

Mikäli olet tutustunut Yhdysvaltain vetäytymiseen Iranin ydinsulkusopimuksesta, on analyysissä paljon samaa. Yhdysvallat vaatii jokaista maassaan toimivaa yritystä sitoutumaan heidän kauppasotiin ja pakotteisiin. Toisin sanoen, jokainen EU:ssa toimiva yritys, jolla on mitään kauppaa, muuta rahaliikennettä tai vaikkapa tutkimusyhteistyötä Yhdysvaltain suuntaan, joutuu noudattamaan Trumpin toiveita. EU ei ole voinut puolustaa yrityksiään kovin tehokkaasti, ei Iran-sopimuksen osalta eikä tälläkään kertaa. EU:n resurssit ovat äärimmäisen rajallisia tältä osin ja EU:n koko filosofia pohjautuu avoimeen yhteistyöhön, jolloin vahvoja riippuvuussuhteita syntyy. Keskustelu EU:n asemasta maailmanpolitiikassa Trumpin kaudella on aihe, josta on keskusteltu jo paljon ennen Huawei-kriisiä ja keskustelu toivottavasti jatkuu vastakin.

Lisäksi geopolitiikka pelaa omaa pitkää peliään. EU:n turvatakuut tulevat NATOlta, eli käytännössä Yhdysvalloilta. Niin EU kattotasolla kuin jäsenvaltiotkin ovat haluttomia riskeeraamaan puolustustaan. Toiselta puolen narua vetää se tosiasia, että EU:ssa on hurja määrä Huawein rakentamia mobiili- ja kiinteitä verkkoja, eikä Huawein läsnäolosta voi luopua ilman massiivisia vahinkoja, lähes tähtitieteellisiä kuluja ja huomattavaa haittaa EU:n jäsenmaiden tietoyhteiskuntien tasoon. Aivan oma kysymyksensä on EU:n halukkuus tai edes juridinen kyky ylipäänsä puuttua yksityisten yritysten toimintaan tällä mittakaavalla. Tämä johtaa pattitilanteeseen, jonka johdosta kovia äänenpainoja ei täältä päin kuulu suuntaan tai toiseen. Yksittäisten maiden osalta irtiottoja voi toki tapahtua ja on tapahtunutkin. EU on hiljaisesti ymmärtänyt ettei sen kannata suotta ärjyillä ja Yhdysvallat sen, etteivät he voi kontrolloida EU:ta tai sen jäsenmaita rajattomasti.

Missä Huawein laitteita käytetään? Mitä laitteita ne ovat?

Kännykät, tabletit, läppärit, älykellot ja mokkulat tiedämmekin, mutta myös yrityspuolen laitteilla on suuri rooli. Ensinnäkin ovat tavanomaiset eri kokoisten yritysten tarvitsemat laitteet, kuten tietoverkkoja toisiinsa yhdistävät reitittimet, palomuurit, kytkentäkaapeissa tarvittavat kytkimet, langattoman lähiverkon tarvikkeet, palvelintietokoneet, tallennusjärjestelmät, varavirtaa tarjoavat UPS-akustot ja valokuituverkon laserlähettimet. Tällaisia laitteita on käytännössä kaikissa kymmentä henkeä suuremmissa yrityksissä. Huawei on harvoja yrityksiä joiden tarjonta yritysten tietojärjestelmissä on näin lavea, mutta kilpailijoiksi voidaan laskea vaikkapa amerikkalaiset HPE ja Dell sekä kiinalais-amerikkalainen Lenovo. Merkittäviä kilpailijoita yksittäisillä tuotesegmenteillä on reilusti enemmän.

Älypuhelinten lisäksi eniten mediassa mainitut tuotteet ovat suuralue- ja mobiiliverkkojen puolella. Tässä kohtaa puhumme järeämmistä reitittimistä ja kytkimistä sekä kännykkäverkkojen tukiasemista ja antenneista. Näissä Huawei on merkittävä peluri Yhdysvaltoja lukuun ottamatta lähes halki maailman, kilpaillen ennen muuta Nokian ja Ericssonin kanssa. Suomessa kaikki operaattorit käyttävät Huawein laitteita vaihtelevissa määrin ja keskimäärin tilanne on samanlainen halki EU:n. Huaweilla on mobiiliverkoissa jonkinlainen markkina-asema käytännössä jokaisella mantereella. Muiden laitteiden osalta tilanne vaihtelee laajemmin. EU-maissa Huaweilla on vähintäänkin haastajan asema monissa yritysten ja julkisen sektorin verkkolaitteissa. Referensseissä esiin nousevat usein kaupan ala ja finanssisektori.

Monissa tuotekategorioissa Huawei on teknologisesti erittäin edistynyt. Oman kokemukseni mukaan joissain tuotteissa Huawei edustaa jopa teknologista kärkeä, kun taas toisissa heillä on vielä matkaa kärkikahinoihin. Huawei valmistaa melko suuren osan laitteistaan ja komponenteistaan itse, erottuen tässä laajempaa alihankintaa suosivista monista kilpailijoistaan. Huawein kanssa hieman vastaavasti toimii eteläkorealainen Samsung, jonka tunnemme täällä etenkin kodinelektroniikasta ja kännyköistä. Sekä Samsung että Huawei valmistavat myös omia suoritinpiirejä, joita käytetään kännyköiden lisäksi myös muissa laitteissa. Piirit tosin perustuvat molemmilla englantilaisyritys ARM:n lisenssiin.

Suomessa Huaweilla on siis paikkansa operaattorien mastoissa ja konesaleissa. Lisäksi monet Huawein tietoverkkolaitteet ovat tehneet hyvin kauppansa etenkin julkisella sektorilla. Tamperelainen tietotekniikan tukkuyritys F9 Distribution jakeli Huawein yritystuotteita jälleenmyyntikanavan kautta laajalti muutaman vuoden ajan, jolloin saatavuus oli erittäin laajaa. Tämä jakelukanava kuitenkin poistui käytöstä vuoden alusta ja kauppoja tehdään lähinnä osallistumalla avoimiin tarjouskilpailuihin. Muita jakelukanavia yhä on ja käytännössä kaikkia Huawein yritysverkon laitteita on saatavilla Suomessa eri jälleenmyyjien kautta. Huoltopäivystyksen Huawein yrityslaitteilla toteuttaa Espoossa päämajaansa pitävä ja kaikissa pohjoismaissa toimiva Verticom. Huaweilla on myös omaa henkilökuntaa Suomessa, niin myynnissä kuin tuotekehityksessäkin.

Huawei tallennusjärjestelmä

Vakoileeko Huawei tuotteidensa kautta?

Yhdellä sanalla: ei. Muutamalla lisäsanalla sanoen, savuavaa asetta ei ole löytynyt eikä se johdu etsinnän puutteesta. Muutama uutisankka vakoilusta on päässyt pinnalle. Huawein tuotteissa on ollut tietoturvaongelmia kuten joka valmistajalla ja Huawei näyttää paikanneen heille ilmoitetut tietoturva-aukot kuten asiaan kuuluu. Varsin merkittävä määrä asiantuntijoita tuntuu olevan yksimielisiä siitä, että mitään valtiollisen vakoilun takaporttia laitteista ei löydy. Huawei on avannut laitteidensa lähdekoodeja tutkijoiden ja viranomaisten nähtäville eri EU-maissa. Tätä voi pitää merkittävänä tekona epäilyjen hälventämiseksi.

Monen uutisankan takana ovat asentajan virheet, joiden myötä laitteisiin on jäänyt häkkerin mentäviä aukkoja. Etenkin ammattilaitteissa asentajan täytyy osata määritysten teko tarkkaan, sillä joskus pienikin virhe voi avata tietoturva-aukon. Arvelisin että osasyy on Huawein dokumentaatioissa, jotka eivät aina edusta ihan parasta englannin kieltä tai selkeää ilmaisua, tässä kohtaa heillä on parantamisen varaa. Katsoen miten laajalti näitä tuotteita on asennettu operaattoreille, finanssisektorin toimijoille ja lukemattomiin yrityksiin, voidaan todeta että myynti loppuisi kuin seinään sinä päivänä kun Huawein tuotteista löytyisi vakoilutoimintoja. Huawein toimitusjohtaja on todennut eroavansa sinä päivänä kun vakoilua laitteilla tehtäisiin, mutta tätä voinee pitää tilanteeseen sopivana markkinointipuheena. Yhtä kaikki, vakoilusta ei ole merkkejä.

Yksi keskusteluissa esiin nouseva epäilyksen tausta liittyy palvelinvalmistaja Super Microon, joka oli syksyllä 2018 vakoiluskandaalin keskellä. Uutistoimisto Bloomberg väitti Kiinan valtion asettaneen Super Micron palvelimiin vakoilun mahdollistavan sirun, jotta palvelimia sitten toimitettaisiin mm. Applen ja Amazonin konesaleihin. Kiistan molemmilla puolin olevat yritykset, kuten myös useat valtiot idässä ja lännessä kumosivat uutisen perusteettomana, eikä todisteita vakoilun puolesta koskaan esitetty. Sen sijaan esimerkiksi Apple esitti todisteita Bloombergin väitteitä vastaan. Super Micro ei yrityksenä liity Huaweihin mitenkään, mutta nettikeskustelussa aasinsilta löytyy helposti Kiinan liittyessä molempiin tapauksiin. Jutun lähde jäi mysteeriksi.

Kuluttajapuolella Huawein kännyköissä on ollut tietovuotoja ja kyseenalaisia toimintoja, joita sittemmin on siivottu. Tämäkin on tosin ongelma josta on kärähtänyt myös moni muu kännykkävalmistaja, viimeisinpänä Nokia (HMD) ja Apple. Niin valitettavaa kuin tällaiset tietoja käyttäjästään luvatta vuotavat ”ominaisuudet” ovatkin, mielestäni oleellista on katsoa miten niihin reagoidaan: tilkitäänkö vuoto, myönnetäänkö virhe ja toistuuko sama uudestaan? Tältä osin Huawei on aika samoilla vesillä muiden valmistajien kanssa. En silti halua vähätellä ongelmaa, tämä on kohta jossa jokaisen kännykkävalmistajan pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni.

Viimeisenä pitää todeta valtion asema, vaikkei tämä siis omaa osaamisalaa olekaan. Kiina vakoilee, kuten jokainen suurvalta. Olisi naiivia väittää etteivätkö valtiolliset tiedusteluviranomaiset pitäisi myös omia yrityksiään silmällä ja epäilemättä näiden yritysten kauppasuhteita käytetään myös vakoilun ja vastavakoilun toimissa. Tämä ei ole Kiinan laki, se on maailman laki. Valtiolliset vakoilukoneistot käyttävät luonnollisesti myös eri tietoverkkojen laitteita viestiliikenteen vakoilemiseen. Jos väännät asetukset siihen asentoon, saat vakoiltua ihmisiä niin Huawein kuin Nokiankin laitteilla. Tällaista toimintaa harjoittaa laajalti myös vaikkapa Ruotsi ja ilmeisesti lähiaikoina myös Suomi. Valtiollisesta tiedustelusta ja vakoilusta kiinnostuneille on tarjolla paljon kirjallisuutta, nettisisältöä ja vaikkapa Yleisradion podcasteja.

Mistä muusta Huaweita syytetään? Onko yritys Kiinan valtion vakoilulaitos?

Huawein yrityskulttuuri on ilmeisesti omannut hieman likaisia piirteitä. Epäilyjä yritysvakoilusta on esitetty useita. Joissain tapauksissa Huawei on oikeudessa osoittautunut viattomaksi, huomattavan monessa tapauksessa asia on soviteltu oikeuden ulkopuolella ja joissain tapauksissa yritysvakoilu on osoittautunut todeksi. Näissä tapauksissa ei siis ole kyse laitteissa olevista vakoilujärjestelmistä, vaan aivan perinteisestä yritysvakoilusta, patenttien rikkomisesta, ominaisuuksien kopioinnista, yms. Katsoen miten paljon patenttiriitoja maailman suurissa oikeusistuimissa jatkuvasti käsitellään, tästä voisi päätellä näiden ongelmien olevan ikävän yleisiä ja on vaikea sanoa erottuuko suuressa kuvassa Huawei harmaasta massasta. Yhtä kaikki, sanoisin että on riittävästi merkkejä ainakin epäillä Huaweihin pesiytyneen ikäviä piirteitä. Ovatko ne johdon alullepanemia tai hyväksymiä vai yksinäisiä susia on kysymys johon tuskin koskaan saamme vastausta. Huawei on myös itse esittänyt syytteitä yrityssalaisuuksien varastamisesta, sekä ulkopuolisia tahoja että omia entisiä työntekijöitään kohtaan.

Huawein epäillään kiertäneen Yhdysvaltain Iran-pakotteita ja tämän vuoksi Huawein edustaja pidätettiin Kanadassa. On vaikea sanoa mikä tämän totuus on, mutta varmaa on ainakin se että Kiina ei ole valtiona ollut kovinkaan halukas liittymään Yhdysvaltain johtamiin Iran- tai moniin muihinkaan boikotteihin. Uutistoimisto Reuters teki aiheesta merkittävää taustatutkimusta, mutta täyttä varmuutta tapahtumasta ei ole. Huawein kertoman mukaan kaupat peruttiin heti sanktioiden astuttua voimaan, mutta toinenkin versio tarinasta on tarjolla. On myös epäilyksiä, että muita kansainvälisiä sanktioita on yritetty kiertää, mutta ne vaikuttavat pienemmiltä ja epävarmemmilta tarinoilta.

Kun katsomme Kiinan historiaa viimeisten vuosikymmenten ajalta, nousee mieleen sanonta ”joka kerran keksitään, sitä aina epäillään”. Kiinan ja Neuvostoliiton suhteet kokivat aikanaan kovia kolauksia kun kiinalaiset lähtivät varsin härskisti kopioimaan sotilasteknologiaa. Kiinan markkinoilla on myös krooninen ongelma piraattituotteiden kanssa. On kovin helppoa ostaa vaikkapa Applen uusimman älypuhelimen näköinen piraattiluuri murto-osalla alkuperäisen hinnasta. Immateriaalioikeudet ovat Yhdysvalloissa erittäin vahvassa asemassa, jolloin Kiinan riittämättömät toimenpiteet piraattituotteita vastaan epäilemättä sähköistävät ilmapiiriä. Katsoen minkälaisia panostuksia tekijänoikeus- ja patenttilobbarit käyttävät EU:ssa, väittäisin fiilispohjalta että tämä on pinnan alla yksi vahvimpia taustasyitä kauppasotaan. Tämäkään puoli ei liity Huaweihin sinänsä, mutta yritys on aina kotimaansa näköinen.

Tämä johtaa jatkokysymykseen: onko Huawei yksityinen yritys vai Kiinan kommunistipuolueen käsikassara? Huawein toimitusjohtaja Ren Zhengfein armeijatausta nostetaan usein esille. Toisaalta, melko monelta suomalaiselta miespuoliselta yritysjohtajalta löytyy myös armeijatausta. Hänen suhteestaan Kiinaa johtavaan kommunistiseen puolueeseen käydään myös spekulaatiota. Kiinassa on hyvin vaikea toimia merkittävässä asemassa yksityiselläkään puolella ilman puolueen jäsenkirjaa. Toisaalta voidaan väittää että tässä mennään vain maan yleisen linjan mukaan, mutta vahvoja epäilyksiä laajemmista suhteista on myös esitetty arvovaltaisissa länsimaisissa medioissa. Tällaisia väitteitä on äärimmäisen vaikeaa idioottivarmasti todistaa sen paremmin oikeiksi kuin vääriksikään. Löydämme vaivatta heijastuksia vastaavanlaisiin yritysjohtajien ja valtiovallan suhteisiin pitkin länsimaita, mutta toisaalta lienemme kaikki yksimielisiä siitä, että Kiinan valtio toimii kovin eri tavoin.

On erittäin vaikea sanoa missä maan käytännöt loppuvat ja mistä yrityksen omat valinnat alkavat. Jotkut journalistit toisaalta väittävät Huaweita erikoiseksi kiinalaiseksi yritykseksi sen vuoksi, että sillä on huomattavan vähän tekemistä valtiohallinnon kanssa verrattuna muihin alan yrityksiin. Toiset taas sanovat tämän olevan vain hyvin lavastettua näytelmää. Oma arvioni on, että paras ymmärrys tulee, kun ymmärrämme Kiinan valtiota, sen kansaa ja tapoja. Tämä ei ole Huawei-keskustelu, se on maailmanpolitiikan ja kulttuurien keskustelu. Se on ala josta puhumisen jätän sitä tunteville. Fiilispohjalta arvelisin Huawein olevan melko tyypillinen kiinalaisyritys. En purematta niele väitteitä heidän erityisestä puhtoisuudesta, mutten myöskään suuresta pahuudesta. Vähemmän raflaavissa artikkeleissa Huawein kotimaan yrityskulttuuria kuvataan alalla varsin tyypilliseksi, hyvässä ja pahassa.

Huawei-laatikoita

Mitä seurauksia riidasta on?

Spekuloin nyt seurauksilla, jotka ovat jo lähteneet liikkeelle ja jotka todennäköisesti etenevät vaikka koko riita soviteltaisiin välittömästi. Välitön vaikutus löytyy ainakin kuluttajien käytöksestä. Huawein puhelimet ovat vajonneet myyntilistojen kärjestä alas myös Suomessa. Joidenkin tietojen mukaan Huawei on tiputtanut älypuhelinten valmistusmääriä, mutta toisien tietojen mukaan ei. Arvelisin tämän olevan itsestäänselvä seuraus mikäli kuluttajien huoli hiljentää markkinoita vielä pitkän aikaa tarpeeksi monessa maassa. Maissa, joissa Yhdysvaltoja ei nähdä ystävänä, kuluttajat voivat toki reagoida myös täysin päinvastoin. Huaweita voinee kuitenkin pitää selvänä häviäjänä lyhyellä aikavälillä. Kvartaalin myyntitilastojen päivittyessä opimme epäilemättä enemmän.

Trumpin valtakaudella Yhdysvallat on tehnyt useita toimia, jotka ovat eri arvioiden mukaan heikentäneet heidän asemaansa kansainvälisessä kaupassa. Iranin ydinsulkusopimuksen torpedointi, vetäytyminen ilmastosopimuksista ja tullisodat niin Amerikan maiden, EU:n kuin Kiinankin kanssa ovat verottaneet luottamusta. Huawei-kriisin räjähdettyä käsille riskit olivat jo olleet tiedossa pitkään ja eri kiinalaisyritykset ovat ottaneet tämän huomioon eri tavoin. Huawein kokoisella yrityksellä ja Kiinan kokoisella tiedemahdilla on mahdollisuudet lähteä rakentamaan oma teknologinen infrastruktuuri täysin omalle älypuhelinteknologialle, kuten myös monille muille tietojärjestelmien teknologioille. Luonnollisesti tämä edellyttää merkittäviä investointeja ja on etenkin alussa paljon työläämpää kuin globaalien, yleisten standardien käyttö, mutta globaaliin avoimeen kauppaan ei haluta enää luottaa yhtä paljon. Huawei ja Kiina eivät ole ainoita paikkoja missä tämä havainto on tehty, sillä monet EU-päättäjät ovat ilmaisseet vastaavia huolia avoimen kaupan tulevaisuudesta.

Huawei on jo aiemmin esitellyt ajatusta omasta mobiilikäyttöjärjestelmästä, joka tulisi Google Androidin tilalle. Se ei olisi ensimmäinen kerta, sillä epäonnistuneita yrityksiä haastaa Googlen ja Applen hallinnoimat markkinat on ollut vuosien varrella useita. Näistä muistanemme erityisen hyvin Nokian syöksyn Windows-puhelinten kanssa. Haastajan tie on äärimmäisen kivinen, mutta myös kaksijakoinen. Jo nyt Kiinassa myytävät Android-puhelimet sisältävät erittäin vähän Googlen sovelluksia, eikä niistä löydy esimerkiksi Googlen Play-sovellukauppaa. Länsimaisten sovellusten on erittäin vaikea päästä Kiinan markkinoille ja tästä ovat usein puhuneet myös monet suomalaiset mobiilipelien kehittäjät. Uuden järjestelmän nostaminen Kiinan kotimarkkinoille olisi todennäköisesti siis varsin realistisesti tehtävissä, koska riippuvuus lännestä on jo nyt pienempi. Globaalisti haaste onkin aivan omaa luokkaansa, sillä länsimainen kuluttaja haluaa puhelimeensa hittisovellukset ja -pelit. Vaatii hurjan määrän aikaa ja rahaa ylipuhua sovellusvalmistajat tekemään sovelluksistaan myös kolmas versio Applen iOS:n ja Googlen Androidin rinnalle. On toki spekuloitavissa että tämän sovelluskaupan voisi tehdä joku muu kuin Huawei ja tämä joku voisi sinänsä sijaita myös Kiinan ulkopuolella, kunhan ei Yhdysvalloissa. Diili voitaisiin tehdä myös jonkin nykyisen kilpailevan sovelluskaupan kanssa. Yhtä kaikki, haaste on jättimäinen ja sisältää vahvan munan ja kanan ongelman: sovelluskehittäjät eivät halua nähdä vaivaa pienen markkinan järjestelmälle ja markkina taas ei kasva ilman sovelluksia.

Mobiililaitteiden rakentaminen ilman Applen tai Googlen palveluja on haaste sinänsä, mutta suuria kysymyksiä löytyy myös pinnan alta, alkaen suorittimesta eli prosessorista. Huawei valmistaa jo nyt omia suorittimia, mutta ne perustuvat englantilaiseen ARM-lisenssiin, joka kuuluu myös kauppasodan alaisuuteen. Kiinalla on jo kokemusta täysin omasta suoritinvalmistuksesta ja näitä siruja käytetään esimerkiksi maailman kolmanneksi tehokkaimman supertietokoneen sisuksissa. Mobiilisuoritin eroaa kuitenkin supertietokoneista merkittävästi, sillä suuri teho on saatava aikaan minimaalisella virrankulutuksella. Lisäksi peruslaskennan lisäksi piiristä pitää löytyä kykyä graafiseen suoritukseen. Toinen kiinalainen suoritinmalli, Loongson, on ehkä lähempänä haluttua, mutta sekin on suunniteltu pöytätietokoneille ja sen graafiset kyvyt perustuvat yhdysvaltalaisen AMD:n teknologiaan. Lopulta Huawein oma osaaminen ARM-teknologiasta tarjoaa ehkä parhaat eväät omaan tuotekehitykseen. Jo nykyisellään Huawein ARM-pohjaiset suorittimet sisältävät suuren määrän heidän omia lisätoimintoja, joilla esimerkiksi parannetaan kännykkäkuvien laatua tekoälylaskennalla.

Mobiilisuorittimille on käyttöä myös muissa laitteissa. Huawei käyttää jo nykyisellään omia mobiilisirujaan eri tietoverkkolaitteissa ja näissä yliheitto täysin oman tuotekehityksen malleihin on melko triviaalia. Verkkolaitteissa yleiskäyttöinen mobiilisuoritin ei tosin riitä, vaan erikoistuneempia piirejä tarvitaan ja näiden kehittäminen vaatii lisäpanostuksia. Tässä kohtaa ratkaisu voisi hyvin tulla myös paikalliselta alihankkijalta, sillä verkkolaitteiden valmistajia on Kiinassa runsaasti. Palvelinpuolella haaste on tätäkin suurempi. Merkittävä osa palvelinjärjestelmistä pyörii yhdysvaltalaisen Microsoftin järjestelmillä, jotka puolestaan toimivat vain yhdysvaltalaisten Intelin tai AMD:n suorittimilla. Windows-markkinoille ei siis kiinalaisilla siruilla ole asiaa, eli tämä markkinoiden osa-alue voisi tyrehtyä mikäli kauppasuhteet täysin jäätyisivät. Se ei kuitenkaan ole niin merkittävä markkina että se heiluttaisi Huawein venettä kovinkaan suuresti. Tämä riski on myös äärimmäisen spekulatiivinen, sillä Microsoftin, Intelin ja AMD:n rajaaminen pois Kiinan markkinoilta aiheuttaisi molemminpuolisen katastrofin vailla vertaa. Intel-standardi on vahva ja perinteinen, mutta uudet kilpailijat haastavat sitä jo aktiivisesti eikä Yhdysvallat halunne avittaa globaalin monopolin kaatumista omilla toimillaan.

Huawei ei ole ainoa tilanteesta huolestunut kiinalaisyritys ja eri medioissa huolia on esitetty esimerkiksi Lenovon tilanteen osalta. Lenovosta on tullut yksi maailman suurimpia tietokonevalmistajia heidän ostettuaan IBM:n pc- ja palvelinliiketoiminnat sekä Motorolan älypuhelimet. Näiden myötä Lenovon asema on erittäin vahva myös Yhdysvalloissa ja he ovat siellä myös merkittävä työllistäjä. Mitään suoria merkkejä kauppasodan laajentumisesta muihin yrityksiin ei ole ilmennyt, mutta uhalla on spekuloitu laajalti. Aika näyttää ryhtyvätkö muut kiinalaisyritykset laajoihin varautumistoimiin tulevia kauppakiistoja silmälläpitäen. Veikkaan että ainakin jokunen kampaviineri on uhrattu yritysjohdon neuvonpidoissa aiheen ympärillä.

Kiinalaisyritysten lisäksi monet länsimaiset yritykset ovat esittäneet huolensa. Google on ollut näistä ehkäpä äänekkäin. Heillä on kaikki syy pelätä markkina-asemansa puolesta mikäli Android-mobiilijärjestelmän valta-asema horjuu. He ovat myös esittäneet huolensa tietoturvan tasosta, mikäli eri valmistajien – myös siis Huawein – yhdessä koordinoima tietoturvan hallinto hajoaa. Toinen mielenkiintoinen lieveilmiö länteen päin on nähty Applen pääkonttorilla. Siinä missä Applen iPhone-älypuhelin oli kiinassakin statussymbolin asemassa, se on nopeasti menettänyt mainetta kauppasodan seurauksena. Moni yritysjohtaja ja julkisuuden henkilö on luopunut Applen laitteiden lisäksi myös esimerkiksi Niken urheiluvaatteista ja kuluttajat seuraavat perässä. Vielä on varhaista sanoa onko kyseessä hikka vai pysyvä ilmiö.

Huawei AP

Mitä voisi pahimmillaan tapahtua?

Villit lööpit jätän iltapäivälehdille, sillä merkkejä mistään pahimmasta mahdollisesta skenaariosta ei juuri ole. Toki jo nykytilaa voi pitää äärimmäisen pahana, sillä luottamus on heikentynyt moneen suuntaan. Kiinalaisia tuotteita ei osteta lännessä entiseen tapaan eikä länsimaisia Kiinassa. Maine ei palaudu nopeasti vaikka tahroja paperille ilmestyisi valon nopeudella. Luottamus palautuu vieläkin hitaammin ja kuten ylempänä arvelin, Kiinan halu luoda Yhdysvalloista riippumattomia teknologioita ja standardeja kasvaa varmasti. Hyvässä lykyssä syntyvistä standardeista muodostuu avoimia ja niiden pohjalta kansainvälisiä, toimivia markkinoita, jotka osaltaan lisäävät avoimuutta myös vanhoilla toimijoilla. Huonossa lykyssä saamme vain yhden suljetun standardin lisää ja tietotekniikan asiantuntijoiden päänsärky kasvaa entisestään.

Lööppilehdistö tulee epäilemättä spekuloimaan miten monet miljoonat työpaikat ovat vaarassa, miten monet miljardit voittoja jäävät tekemättä ja mikä määrä yrityksiä ajautuu vaikeuksiin kauppasodan koventuessa. Tietenkin kyseessä on tähtitieteellisiä lukuja, puhummehan maailman suurimmista talousalueista ja suurimmista yrityksistä, eri alojen markkinajohtajista. Se, että osapuolet ovat suuria ei kuitenkaan automaattisesti takaa suurta kaaosta. Myös isot pojat hiekkalaatikolla voivat tyytyä vain hiekan potkimiseen. Kaikkiaan tässä voi olla kyse vain Trumpin tavasta uhitella ja ravistella pöytää neuvottelujen pohjalle, toivoen että se johtaa Kiinan suunnalta suurempiin myönnytyksiin.

Mistä olen itse huolestunut?

Sanoisin, että oma huoleni ei ole niinkään Huaweissa vaan ylipäänsä maailmankaupan tilassa. Trump on osoittanut, että yksi mies oikeassa (väärässä?) paikassa voi heiluttaa maailmaa myrskyn lailla. Tapaus on osoittanut miten vaarallinen ilmiö paniikki on. Kuten tiedämme, suurissa tulipaloissa tuli harvemmin tappaa ihmisiä. Uhreja tulee paljon useammin epätoivoisesta yrityksestä paeta savuisen käytävän kautta, tai ihmisten talloessa toisiaan kuoliaaksi. Tässäkin kohtaa luulen suurimpien vahinkojen tulevan paniikkireaktioista. Tietenkin varovaisuuteen on aihetta ja itsekin todennäköisesti lykkään tiettyjä hankintoja, kunnes tilanne selkeytyy.

Tosin paniikkiakin pahempi huoli voi olla se, että emme opi tästä mitään. Hyvässä ja/tai pahassa, elämme globaalissa maailmassa, jossa olemme riippuvaisia toinen toisistamme, niin yritykset kuin valtiotkin. Nyt meille on annettu tilaisuus ymmärtää jälleen yhtä globalisaation riskiä. Toivon, että ymmärrämme sen ja opimme avoimuuden viisaudesta yhtä ja toista. Se ei tarkoita sen paremmin Kiinalle kuin muillekaan vapautta toimia vailla valvontaa, vaan globaaleja, reiluja pelisääntöjä joista voimme kaikki olla yhtä mieltä. Meillä on todennäköisesti kaikilla parantamisen varaa. Jos tätä emme opi, Huawei-kriisi jää vain pieneksi sivulauseeksi kerratessamme tulevaisuudessa tämän maailman ajan historiaa. Tämä kriisi tuskin syvenee, vaan mitä tulee sen tilalle? Onko edessä sopu vai entistä pahempi kriisi?

Mitä eri osapuolet sanovat? (lisätty 13.6.2019)

Kuten aiemmin todettua, Huawein toimitusjohtaja on ollut äärimmäisen rauhallinen ja puhunut globaalin yhteistyön puolesta. Vastaava sanoma on myös Suomen Huaweita johtavalla David Liulla, joka on myös todennut yrityksen kuluttajatuotteiden kehityspanostuksen kasvavan huomattavasti myös Suomessa. Myös yrityspuolen tuotteissa panokset ovat kasvamassa globaalisti ja kauppasota vaikuttaa puheissa enemmän hetkelliseltä ongelmalta kuin lopun alulta. Toki kaikki Huawein tahot tunnustavan huolestumisensa, mutta pyyhettä kehään ei olla heittämässä. Huawei pitää itseään puhtaasti Trumpin ja kauppasodan pelinappulana, jättäen ratkaisun hakemisen poliitikkojen tehtäväksi. Konkreettisista tulevaisuuden suunnitelmista esimerkiksi omien käyttöjärjestelmien ja piirimallien osalta ei olla hiiskuttu toistaiseksi ja tämä lienee strateginen valinta, jolla annetaan lisää tilaa poliittisen ratkaisun löytymiseen.

Lännen puolella etenkin Google on ollut voimakkaan kriittinen sanktioita kohtaan. Syitä on monia, joista voidaan spekuloida tärkeimpiä. Ensisijaisesti Huawei on merkittävä asiakas sekä yhteistyökumppani ja moni Android-puhelinten viime vuosien kehitysaskel on heidän ansiota. Monet spekuloivat tässä myös markkina-asetelmien muutosta: mikäli Huawei tippuisi Android-kelkasta joko omasta tahdostaan tai kauppasotien vuoksi, nousisi eteläkorealainen Samsung lähes ylivoimaiseen asemaan. Googlen on helpompi hallita Android-leiriä kahden keskisuuren kuin yhden jättiläisen kanssa. Googlella on hurja määrä hävittävää sekä suoraan että välillisesti, vaikka vaikutukset tulisivatkin esiin vasta pitkässä juoksussa.

Myös moni muu länsimainen nykyinen ja entinen yritysjohtaja, kuten myös lukuisa määrä EU-poliitikkoja on ilmaissut huolensa aiheesta. Puheissa vältellään ottamasta sokeasti Huawein puolia, mutta vahvin kritiikki suuntautuu järjestelmällisesti Trumpin yksipuolisia toimia vastaan. Yksi vahvimpia puheenvuoroja kuului mobiilipiirejä lisensoivan ARM:n perustajalta Hermann Hauserilta. Hän arveli Huawein kärsivän hieman lyhyessä juoksussa, mutta pitkällä juoksulla arveli vahinkojen sekä ARM:lle että Yhdysvaltain teollisuudelle olevan massiivisia. Hän arveli että merkittävä määrä valmistajia saattaa Trumpin toimien vuoksi ryhtyä siirtämään tuotekehitystä pois Yhdysvalloista.

Huawei pienreititin

Miten kiista ratkeaa?

En osaa tuijottaa Trumpin pään sisälle enkä tiedä pitäisinkö näkemästäni, joten joudun tyytymään eri asiantuntijoiden ja journalistien arvioihin. Melko yleinen konsensus on, että riitaan löytyy sopu lähiaikoina. Kiinan kauppapolitiikkaa on niin Yhdysvalloissa kuin EU:ssakin kritisoitu ilmeisen perustellusti. Moni uskoo Kiinan taipuvan jonkinlaiseen joustoon asiassa, kunhan ratkaisu on sellainen ettei sillä menetä kasvoja. Kiina tarvitsee avoimia kauppasuhteita ja myös yhdysvaltalaisyritykset haluavat jatkaa yhteistyötä. Sovulle on siis erittäin vahvat intressit ja päinvastoin kuin Lähi-Idän politiikassa, tässä kohtaa suhteiden heikentämisen puolesta ei tehdä vahvaa lobbausta.

Arvelen, että kokouksia pidetään, typeriä twiittejä lauotaan ainakin yhden presidentin toimesta, mutta sovun peruskiveä muurataan jo ennen ruskaa. Sovun sisällöstä emme toki vielä tiedä, mutta kiinalaisyritysten rajoitteista luovuttaneen ainakin yksityisen sektorin osalta. Yhdysvaltain julkishallinnon osalta rajoitukset tuskin poistuvat ainakaan kovin pian. Tällainen protektionismi on tosin heille ollut tyypillistä jo pitkään.

Mitä lähteitä olen käyttänyt?

Olen seurannut kiistaa aktiivisesti eri medioista, kotimaasta Yle nettiuutiset ja radio/podcast, US, AL, Talouselämä, TiVi ja iltapäivälehdet, ulkomailta esim. BBC, France24, CNBC sekä verkon erikoisjulkaisuja kuten Cnet, Engadget, The Verge ja The Register. Olen myös vilkuillut Huawein omaa tiedotuskampanjaa sekä kotimaisten yritysten, kuten tukkukauppojen välittämiä tiedotteita. Kokonaisuutena pohjaan paketin omaan asiantuntemukseeni yli 20 vuoden työstä tietojärjestelmien alalla. Ylläoleva pohjautu sataprosenttisesti omaan arviooni, eikä edusta millään muotoa työnantajani tai muidenkaan kolmansien osapuolten näkökulmaa. Koska emme tiedä tulevaisuutta tai kaikkia taustafaktoja, on täysin mahdollista että arvioissani on myös virheitä. Tekstini on arvio, ei pyhä kirjoitus. Pyrin korjaamaan minulle ilmoitetut virheet kohtuullisessa ajassa ja ilmoittamaan korjauksista selkeästi. Lähestykää minua kommentilla alle, Twiitillä tai muilla keinoin.

Hyötyblogaus tulossa: Huawei-kriisi ja kauppasota

Olen viimeistellyt pari-kolme päivää isompaa hyötyblogausta aiheesta Huawei-kriisi ja USA-Kiina kauppasota. Tausta-aineistoa on kahlattu ja tekstiä on paljon.

Tuleeko mieleen jotain näkökulmaa mitä tässä pitäisi erityisesti käsitellä, tai jotain kantaa mitä toivoisit mukaan?

Jutun pitäisi valmistua ylihuomiseksi, ma 10.6. Vielä muutama valokuva ja pari oikolukukierrosta puuttuu.

Autoiluni ympäristöhaitat pienenevät

Mielestäni on väärin laittaa lapsia ja nuoria voimaan huonosti ympäristöpaineiden vuoksi. Niin vastuusta kuin usein myös syyllisyydestä suurin osa kuuluu keski-iän ylittäneille päättäjille. Sen jälkeen vastuun valokeilaan tulevat ne ihmiset joilla on mahdollisuus tehdä valintoja. Lasken itseni jälkimmäiseen kastiin.

Ei Muskin keksintöjä

En ole käynyt autokaupassa, ei ole Teslaa alla. Totta puhuen sähköauton omistaminen kyllä kiinnostaisi, mutta en halua sen paremmin katumaasturia kuin myöskään sardiinipurkin kokoista kauppakassia. Minä haluan että autoon mahtuu ihmiset ja tavarat ilman hienostelua ja se sujuu farmarilla. Sellaista on turha sähköautona etsiä ja tietenkin hinnallakin on väliä. Siten jatkan edelleen punaisella diesel-volkkarillani maailman tutkimista. Vain yksi muuttui: tankkiin olen ladannut jo jonkin aikaa Nesteen uusiutuvaa MY-dieseliä. Mikäli kotimaan mediaan on uskominen, tiputan täten hiilidioksidipäästöjäni 90%, eli jopa alle sähköauton lukemien. Maksan toki vajaa parikymmentä senttiä lisää litralta, mutta reilusti vähemmän mitä sähköautoon vaihto maksaisi. Kymppi-pari kuukaudessa hyvään mieleen ja päästöjen vähentämiseen on jotain mihin minulla on varaa ja halua. Kun muistan että samalla vähennän vaihtotaseen alijäämää enkä anna öljyrahoja sen paremmin venäläisille kuin saudeillekaan, hymyni levenee entisestään.

Tietenkään uusiutuva diesel yksin ei pelasta maailmaa. Lisäksi on saatavilla ST1-ketjun tuottama uusiutuva etanoli, joka ei kuitenkaan ole Suomen talvikeleillä kovin hyvä vaihtoehto. Kolmantena pakassa on kotimainen biokaasu, jonka käyttäjiä näistäkin blogeista löytyy. Tietenkin sähköautoillekin on paikkansa, jo nyt etenkin kaupunkiliikenteessä. Kokonaisuus on fiksu paketti, ei yksi näkökulma. Kun puhutaan polttomoottoriautojen kieltämisestä, kielletään väärä asia. Tällä hetkellä moderni dieselmoottori uusiutuvalla polttoaineella on monissa oloissa puhtain tapa ajaa. Ongelma ei ole moderni polttomoottori vaan hyvin vanhanaikainen polttoaine. Ympäristölle haitallinen päästö on tasan yhtä haitallinen, tuli se suomalaisen auton pakoputkesta tai saksalaisen hiilivoimalan piipusta.

Kannatan päästöjen vähentämistä, mitä nopeammin sen parempi ja olen valmis siitä maksamaan. Mitäpä jos muutettaisiin asiaa verotuksen keinoin? Jatkaen hallituksen pohdiskeluista, ehdotan että nostetaan kymmenen vuoden ajan öljypohjaisten polttoaineiden veroa hiljalleen ja ennustettavasti niin, että vähitellen niiden hinta nousee uusiutuvia korkeammaksi. Mielestäni uusiutuvien hintaa ei tarvitse laskea, kunhan eivät tästä hurjasti nouse. Valtiovalta voi porkkanoin laittaa ensin polttomoottoribussit, sitten muunkin raskaan maantieliikenteen myös biopolttoaineiden käyttäjiksi. Toki sähköautoja tulee koko ajan uusia ja esimerkiksi Volkkarin ensi vuoden mallit voivat saada ihan huomattavankin paikan markkinoilta. Kyllä autoilu sähköistyy ilman ukaasejakin ja niin pitääkin. Tämän rinnalla voidaan huolehtia että muukin autoilu vihertyy. Ennen kaikkea, voidaan lopettaa tuo naurettava riitely ja vastakkainasettelu sekä kieltojen huutelu.

Pelastetaan maailma, ei kasvoja

En pidä ilmastohysteriasta terminä, se kun usein implikoi että huoli ilmastonmuutoksesta on turha. Huoli ei ole turha. Vähän on kuitenkin sellainen tuntuma että ajoin iskulauseet ja villit poliittiset lupaukset ovat ilmastoa tärkeämpiä. Ei maailmaa pelasteta panikoimalla eikä jokaisella tieteellisellä mittapuulla katsoen typeriä päätöksiä tekemällä. Ydinvoiman alasajoakin on ajettu monessa paikkaa läpi kuin käärmettä pyssyyn vain jotta poliitikot saavat pelastettua kasvonsa. Jos poliitikko huutaa typeryyksiä, kärsiköön hän niistä seuraavissa vaaleissa. Älköön siitä kärsikö koko maailma.

Minulla on varaa tehdä polttoaineen vaihdos ja monia muita pieniä parannuksia elämäntapoihini. Leijonaosalla keskituloisista on varaa tähän. Valtion ja EU:n on tehtävä osansa jotta tämä optio tulee myös vähävaraisimmille. Meillä on potentiaalia hyvään suuntaan, niin nykytiedolla kuin vielä tulevilla innovaatioillakin. Vauhtia tarvitaan lisää mutta hutilointia vähemmän.

Pakkoruotsin nosto on yksiselitteinen sodanjulistus

Markkinointitermein ns. toisen kotimaisen pakottaminen lukio-opiskelijoiden riemuksi oli jotain mitä saattoi odottaa demarihallitukselta, mutta silti se on shokki. Kyse ei ole pienestä tahrasta hallitussopimuksessa tai mitättömästä kompromissista. Se ei ole tippaakaan vähempää kuin sodanjulistus tätä maata vastaan, suuri tulevaisuuden toivon tuhoaminen, eikä siihen kovin paljoa tätä lievemmin pidä vastata.

Tarvitsemme tietoa!

Tieto on toden totta valtaa, varsinkin osaamiseen luottavassa maassa. Oppilaitoksilla on kädet täynnä jatkuvasti esiin nousevien uusien tieteenalojen kanssa. Asiaa ei yhtään auta suuri määrä hömppätiedettä ja poliittisia aatesuuntia, joita koitetaan tieteeksi naamioida. Minulla on sinänsä väkevä usko opettajiin ja koulutukseen yhtenä vahvana osaamisen lisääjänä, mutta apuakin tarvitaan. Sinänsä opettajatkin ymmärtävät rahan päälle, sillä ruotsin opettajat ovat ainoa ryhmä jotka ilahtuvat tästä – tuohan muutos heille lisää tuloja ja valtaa. Opiskelijat sen sijaan ymmärtävät tulevaisuuden haasteet sekä tiedot joita tarvitaan tänään ja huomenna. He vastustavat muutosta väkevästi, sillä he kärsivät tästä loppuikänsä. He tietävät että muutos aiheuttaa jo lyhyellä aikavälillä syrjäytymistä ja mielenterveysongelmia. Olkaamme jälleen harvinaisen selväsanaisia: demarit julistivat sodan nuoria vastaan ja tulevat tällä muutoksella tuhoamaan nuorten tulevaisuuden.

Minulla on lähes joka asiassa sijaa diplomatialle, ymmärrykselle ja eri näkökulmille. Osaan arvostaa lukuisten puolueiden ristiriitaisia näkemyksiä, sillä niille on perusteita. En tietenkään ole samaa mieltä, mutta kunnioitan vakaita mielipiteitä jotka rakentuvat vakaalle pohjalle. Pakkoruotsi rakentuu mädälle pohjalle. Sille ei ole ensimmäistäkään perustetta joka kestää päivänvaloa. Manner-Suomessa on ehkä parituhatta kansalaista jotka puhuvat ruotsia, mutta eivät suomea tai englantia. Ei viisi prosenttia eikä edes viisi promillea. Vaikka heistä jokainen saisi tulkkausapua, säästäisimme silti.

Kaiken AY-jääräpäisyyden ja äijäpolitiikan alla luulisi jopa Antti Rinteen ymmärtävän, että tämä maa elää viennistä. Meidän on opittava maailman kieliä ja kulttuureja. Olemme osa suurta maailmaa, emme Ruotsin kuningaskuntaa. Ruotsi maana ymmärtää tämän. Siellä koulutetaan nuoret maailman taitoihin, eivätkä he odota kenekään puhuvan heille ruotsia kansainvälisessä kaupassa. Aivan turha meidänkään kuvitella että sen paremmin suomi kuin ruotsikaan olisivat kaupan kielinä. Sen edelle menee satakunta muuta kieltä, englannin lisäksi vaikkapa kiina, ranska, espanja, hindi, arabia, ehkäpä venäjäkin. Tarvitsemme näitä kieliä. Jokainen tunti ruotsin kielen opetusta on tunti pois hyödyllisten asioiden opettamisesta. On naurettavaa kehua miten ruotsin osaaminen helpottaa muiden kielten osaamista – eiköhän saksaa opita paremmin saksan tunnilla eikä ruotsin. Opiskelijamme koittavat kaikin keinoin maksimoida osaamisensa tärkeämmissä aiheissa, mutta heille lyödään märkää rättiä päin kasvoja. Heidät laitetaan istumaan satoja tunteja opiskelemassa aihetta joita heistä ehkä yksi prosentti koskaan tarvitsee. Heidän tulevaisuutensa altistetaan sellaisen aiheen osaamiselle, jota he eivät elämässä koskaan tarvitse. Miten voisin ilmaista tällaista asiaa maltillisesti?

Sota käydään politiikan keinoin

Seison sanojeni takana, tämä on sodanjulistus, alalajina informaatiosodankäynti. Siihen on vastattava viisaudella. Kuten eräs taannoinen oikeusministeri Henriksson opetti, rkp:lle väkivalta on täysin sallittu keino kielisodassa, mutta meidän ei pidä koskaan alentua siihen. Suomi on kaikkien suomalaisten maa, oli sitten täällä syntynyt tai muualta tullut yhteiseen hiileemme puhaltamaan. Meidän on otettava siitä kiini vaaleissa, mielenilmauksissa ja arjen päätöksissämme. Meidän on tehtävä selväksi että Suomi on itsenäinen, viisas ja kansainvälisyyttä ymmärtävä sivistysvaltio, joka ei hevin alistu pienen paskiaisryhmän rahanahneen pelin uhriksi.

Pitäkäämme siis ääntä. Boikotoikaamme rkp:n jäsenten yrityksiä, etsikäämme jokaisen rkp:n jäsenen kaapeista kaikki luurangot ja tuokaamme ne median valokeilaan. Paljastakaamme heidän rötökset. Vakuuttakaamme kaikki muut puolueet ymmärtämään pakkoruotsin tuho. Olkaamme ystäviä toisillemme. Keskustelkaamme suomenruotsalaistenkin kanssa ja etsikäämme ymmärrys siitä, että meitä yhdistää ihmisyys, ei veroja ja vastuuta kiertävä, rotuoppia ylistävä, absoluuttisen pahuuden laitos. Voimme voittaa sodan vain sisulla ja järjellä.

Teollisuuspaikoista puhe, entä teollisuusduunareista?

Persut jatkavat rummutusta teollisuustyöpaikkojen säilyttämisestä Suomessa, heittäen lokaa demarien niskaan. On aika vähän merkkejä siitä että teollisuuden vihertyminen vähentäisi työpaikkoja – päinvastoin, se takaa niille hyvän tulevaisuuden. Luulenpa että teollisuusduunarien halu äänestää persuja lähtee aivan muualta.

Duunari ei ole idiootti

Muotoillaanpa alkuun hitusen stereotyyppinen teollisuuden, tai muunkin alan duunari. Melkoisella todennäköisyydellä pakettiin kuuluu makkaran grillaus, polttomoottoriauto, kesällä mökkireissu tai lomamatka sekä kriittinen asenne verorahojen käyttöä vastaan ja melkoinen valppaus työntekijän oikeuksista. Tämä oli se ihminen jota punaista lippua heiluttavat puolueet ymmärsivät, kuulivat, kehuivat ja suojelivat. Tänä päivänä ei ole juuri mitään edellä olevista määritteistä joita punaisen lipun alla suojeltaisiin. Niin auto, mökki, makkara kuin verokriittisyyskin ovat nykyään punaisten puolueiden vihaamia asioita. Puolueiden lempilapsesta on tullut niiden persona non grata.

Minä en usko että keskivertoduunari on rasisti tai kovin muukalaisvastainen. Vähän ehkä perinteiseen kallistuva, muttei paskiainen tältä osin. Kuten tiedämme, persuissa on rasismia – ei toki koko puolue, mutta reilusti kuitenkin. Ja duunarit tietävät tämän. He eivät ole idiootteja, sillä duunarityökin on jo pitkään tässä maassa vaatinut jonkin asteen koulutusta. Vaan he ovat joutuneet kysymään itseltään: otanko suvaitsevan maailmankuvan jossa minua vihataan, vai suvaitsenko rasismin jotta saan puolueen joka arvostaa minua ja työtäni? Vaalitulokset näyttävät miten valinta usein menee.

Toisin sanoen, en oikein jaksa uskoa että demarien tai vasemmiston jatkuva huutaminen ex-kannattajilleen persujen rasismista kantaa hedelmää. Se ei ole uutinen kenellekään. Se ei vaikuta äänestyskäyttäytymiseen kovinkaan suuresti. Äänestäminen on lopulta yhtälö kokemuksen tietoja, sen hetken tunteita ja tulevan arvailua. Keskivertosuomalainen ei hirmusti anna arvoa mustamaalaukselle ja itsepäisinä paskiaisina emme myöskään juuri perusta siihen kun joku herrasväen edustaja kertoo meille miten pitäisi ajatella. Näillä vaakakupein ja tällaisella vaalikampanjoinnilla ei synny kivenvahvaa pohjaa tulevaisuudelle.

Seuraavaksi voittaa sillanrakentaja

Loppuun haluaisin ehdottaa ajatusmallia, jatkaen siitä mitä Jari Ernroothin kolumni käsitteli. Järki toimii. Populismia vastaan pitää toimia järkevästi, ei populistisesti, ei herjaten eikä norsunluutornista huudellen. On täysin selvää että lihansyöntiä pitää vähentää ja saastuttavaa autoilua hillitä, mutta se pitäisi tehdä järjellä ja pitkänjänteisyydellä. Auttaisi myös kummasti jos viitsii ymmärtää ihmisiä, niiden tunteita ja huolia.

Ennustan ja toivon seuraavan politiikan menestystarinan tulevan sillanrakennuksesta, siitä kun ymmärretään että hyvän tulevaisuuden tekemiseen tarvitaan aimo pino otantaa politiikan värikartalta sekä melkoinen esillepano erilaisista äänestäjistä näiden takana. Se, joka ymmärtää ja osaa fiksuisten ilmaista että maailma tehdään yhdessä, saattaa päätyä yhdeksi sen maailman rakentajaksi.

Ylen kuusi EU-hyötyä

Nyt pitää todeta että ei ollut parasta Yleä tänään, kun luin artikkelin kuudesta asiasta joista voimme EU:ta kiittää. Kaksi on monen mielestä haittoja, kolme vähän harmaalla alueella ja vain yksi selvästi hyvä. Vastaavia listoja on ollut monella medialla ja mielestäni pystyttäisiin parempaankin.

1. ja 6. kodinkoneet

EU on todellakin vaatinut kahvinkeittimeen aikakatkaisimen, imureihin maksimitehon ja hehkulamppujen kieltämisen. Hehkulamput ovat sinänsä energia hukkaava turhake, mutta moni arvostaa tehokkaampaa imuria ja murehtii nykyisten huonosta tehosta. Harva myöskään tietää montako miljoonaa verorahoja on käytetty implementointiin. Nimittäin kaikki julkiset laitokset joutuivat heittämään pois vanhat, ehjät kahvinkeittimet kun ne piti vaihtaa uusiin, aikakatkaisimella varustettuun. En kiistä hyötyä paloturvassa, mutta tämänkin asian olisi voinut tehdä fiksummin. Olkaamme silti positiivisia: tämän myötä yhä useampi juo kylmää kahvia ja kylmä kahvi kaunistaa.

4. ja 5. Matkailijan edut

Ei rajamuodollisuuksia, halvemmat puhelinlaskut, ei tarvetta hankkia matkavakuutusta. Nämä ovat ihan totta, mutta käytännössä niiden vaikutus keskivertokansalaiseen on pienehkö. Jos matkaat jatkuvasti EU:n sisällä, näistä on paljon etua, mutta se tuppaa rajoittumaan johtoportaaseen ja varakkaampaan väkeen. Jos matkaat kerran vuodessa, vartti passintarkastuksessa, kymppi matkavakuutuksesta ja vähemmän puheluita eivät vain ole niin suuria hyötyjä. Hyötyjä, kyllä, en tätä kiistä, mutta niiden mittaluokkaa liioitellaan tavalla, joka usein tuntuu vähemmän varakkaista aika ilkeältä. EU:n markkinointi on usein vähäosaisille naljailevaa ja siitä haluaisin eroon.

3. Kuluttajaoikeudet

EU todellakin ottaa kantaa kuluttajan oikeuksiin. Jos jaksat käydä valitusprosessia läpi, todellakin voit saada erinäisistä myöhästymisistä pientä korvausta kuten kuuluukin. Harva kuitenkaan jaksaa prosessiin mennä, sillä pykälistö on vaikea. Toisaalta, samat EU:n kuluttajaoikeudet ovat myös ristiriitaisia. Suomalainen ei voi esimerkiksi enää myydä verkossa tuotteitaan suomalaisille, suomalaisessa verkkokaupassa. Kaikkien EU:ssa perustettujen verkkokauppojen pitää myydä tuotteita kaikkialle EU:hun, näin nostaen kynnystä pienen yrityksen perustamiseen. Ymmärrän erinomaisesti idean enkä pidä sitä pahana, mutta tässäkin asiassa pieni kärsii ja iso juhlii. Hirveän suuri osa EU-lainsäädännöstä suosii suuria yrityksiä ja sylkee pienten päälle. Tästäkin haluaisin eroon.

2. Viinaralli

Moni epäilemättä pitää sitä voittona että maksakirroosin voi nyt hankkia hieman edullisemmin. Rohkenen väittää että maassa jossa sahtia saa panna vapaasti, kyllä sitä keinoja löytää halpaan (ja kivuliaaseen) humalaan lähempääkin. Sinänsä arvostan miten helppoa EU:ssa on yrityksenä asioida ja hankkia tuotteita halki maan rajojen, siitä annan EU:lle täydet pisteet. En kuitenkaan ole ihan varma onko alkoholismin juhliminen se paras tapa nostaa lippu salkoon. Noh, kukin tyylillään.

Tietenkin EU:sta on ollut hyötyjä monenlaisia, toki haittojakin. Toivoisin että hyödyistä keskusteltaisiin vähän enemmän tavallisen tallaajan kantilta. Bisnesmatkaajat, rikkaiden perheiden opiskelijat ja suuryritykset kyllä nauttivat ja tästä jaksamme kertoa. EU:n kansalaisiin mahtuu muitakin ja jos päättäjämme eivät osaa astua heidän tasolle, on aivan turha ihmetellä miksi eu-kriittisiä populisteja niin kovasti äänestetään.

Kauppasodassa EU:n taidot mitataan

USA vastaan Iran, USA vastaan Kiina, USA vastaan ihmiskunta. EU on näissä välissä, halusimme tai emme. Nyt jos koskaan mitataan EU:n kyky toisaalta pitää päänsä, toisaalta selviytyä ja toisaalta etsiä vaikeasta tilanteesta tulevan menestyksen avaimia. Kun kaikessa puheessa keskitytään vain ja ainoastaan Venäjään, pelkään että menetämme fokuksen tärkeämmiltä asioilta.

Tämä on ongelma

EU pärjää vapaiden markkinoiden ansiosta. Vaikka olemme tippuneet lähes jokaisella tietotekniikan alalla kelkasta, meillä on pari valopilkkua kuten Nokian ja Ericssonin verkot tai saksalainen sirujätti Infineon. Bisneksemme toimii avoimuuden ansiosta ja kauppa käy niin USA:han kuin Kiinaankin. Se uhkaa nyt loppua. Ei semmoista eurooppalaista tuotetta olekaan joka ei joko perustuisi joltain osalta yhdysvaltalaiseen teknologiaan ja/tai jota tekevällä yrityksellä ei olisi vahvoja kauppasuhteita Yhdysvaltoihin. Avoimuutemme myötä olemme päätyneet riippuvuuteen, jonka johdosta olemme kyvyttömiä vastaamaan Trumpin toimiin. EU:n hyvät kaupat Iraniin keskeytyivät koska USA yksipuolisesti niin vaati, vaikka EU ja Iran ovat yhä hyvissä suhteissa. Aivan samoin käy Kiinan kanssa. Trump määrää, me nöyrrymme. Asemamme neuvotteluissa on heikko ja kaikki vientimme kärsii: Trumpin tullit köyhdyttävät vientimme Yhdysvaltoihin ja Trumpin kauppasota estää vientimme Kiinaan.

Kyse ei ole vain kaupasta vaan myös diplomatiasta. Kaikkine lukuisine ongelmineenkin Iran on noudattanut ydinsopimusta ja odottanut EU:n olevan uskottava kumppani. EU ei ollut uskottava kumppani – ei omasta viastaan, mutta lopputulos on tämä. EU nähdään kansainvälisissä neuvotteluissa vain USA:n sihteerinä, ei itsenäisenä toimijana. Tietenkin USA on vanha liittolaisemme ja NATOn myötä kriittinen osa EU:n suvereniteettia, eikä tätä tietenkään sovi kiistää. Olemme kuitenkin olleet ehkäpä turhan naiiveja riskien suhteen, joten emme olleet varautuneet ongelmiin saati miettineet ratkaisuja ennalta. Joku voi nähdä hienoista ironiaa tavassa miten EU:n Nato-jäseniä haukuttiin liian pienistä puolustusbudjeteista. Siinäkin asiassa luotimme sokeasti kumppaniimme, välittämättä omasta pesästä. Nyt maksamme hinnan laiskuudestamme.

Tämä on ratkaisu

Jos EU ja USA nähdään täysivaltaisina kumppaneina ja ystävinä, meillä on oltava mahdollisuus esittää myös omia vaateita, kuten meillekin esitetään. EU on vienyt huoliaan WTO:lle, mutta uskottavuutemme on rapistunut. Emme ole saaneet kansalaisille tehtyä selväksi asemaamme, emmekä ole keskustelleet siitä minkälaisen aseman haluamme. Voisimme kirkastaa sanomaamme kansalaisille. Emme ole voineet turvata yritystemme kaupankäynnin oloja, emmekä ole antaneet heille uskoa jatkuvuuteen. Voisimme kirkastaa viestiämme yrityksille. Emme ole osanneet pohtia asioita tietoyhteiskunnan näkökulmasta. Pelkkä Facebookin ja Googlen sakottaminen ei riitä, sillä kokonaiskuva puuttuu. Jos EU haluaa olla vahva, uskottava ja luotettava kauppakumppani, sen on oltava vahva myös ja erityisesti vastoinkäymisissä. Tahtotilaksi ei enää riitä ”ollaan kaikki kavereita”. Ratkaisu on selkeämpi ulosanti ja kirkkaammat tavoitteet.

Huawei on kilpailukykyinen valmistaja tietoverkon laitteissa kuin myös kuluttajatuotteissakin. Tuotteita on ympäri EU:n ja nyt USA vaatii käytännössä satoja miljoonia EU-kansalaisia kärsimään koska Trumpilla asuu känkkäränkkä piirongin laatikossa. Vielä on näkemättä yksikin vahva EU-päättäjän ulostulo jossa kritisoidaan USA:n tekemiä sopimusrikkomuksia ja haittoja EU:ssa niin operaattoreille, IT-yrityksille kuin kuluttajillekin. EU-päättäjissä on erinomaisia diplomaatteja ja talousosaajia, mutta he eivät selvästikään edes ymmärrä kauppasodan vaikutusta koko mantereemme tietoturvaan ja jopa yhteiskuntien pyörimiseen. Sillä sekunnilla kun Huawei-saarron uutinen tuli putkesta, olisi EU:n pitänyt kutsua välitön kriisipalaveri USA:n, Googlen, Intelin ja Huawein kanssa. Vaan miten kävi? EU:ssa päämajaansa pitävät tietotekniikan yhtiöt vain totesivat kiltisti että USA määrää myös heidän toiminnan markkinoilla. Jälleen kerran, EU ei ollut suvereeni toimija, sillä se ei voinut suojella edes omia yrityksiään USA:n kauppasodalta. Näin ei saa tapahtua. EU:ssa toimivien yritysten pitää voida luottaa EU:n tukeen.

Tämä voi olla lopputulos

EU:n heikkous kansainvälisissä neuvotteluissa tekee yritystoiminnasta yhä haastavampaa. Lukuisat yritykset, esimerkkinä monet Suomen teollisuuden toimijat, ovat ryhtyneet siirtämään tuotantoa USA:han viennin sijaan. Yhä harvempi yritys voi luottaa mahdollisuuteen tehdä vientiä EU:sta käsin. USA:n de facto verovapaus suurimmille yrityksille ei sekään helpota tilannettamme, samalla kun EU:ssa verotus monimutkaistuu kovaa vauhtia. Pelkään, että EU:ssa kotimaajansa pitävät yritykset kärsivät eniten, sillä he eivät voi luottaa saavansa tukea EU:sta sen paremmin kotimarkkinoille kuin vientiinkään. Uusia vientikanavia ei uskalleta avata, sillä alihankinnan tai rahoituksen ketjuissa USA tulee aina vastaan. Yritysnäkymämme muuttuvat yhä epävarmemmiksi.

Vaan lopetetaan nyt vähän positiivisemmin. Minulla on kaikki syyt uskoa EU:n kykyihin. On myös päivänselvää että mikään EU:n jäsenmaa ei voi yksin tätä asiaa ratkaista. Sopivan tuoreella asennoitumisella, asiantuntemuksen kasvattamisella ja ulkovaltojen lobbauksen vähentämisellä voi EU myös asemoida itseään paremmin. Voimme asettaa kansainväliselle yhteistyölle avoimuuden pohjaksi ja voimme tukea omia innovaatioitamme. Voimme antaa lupauksen yrityksillemme – jos pelaat sääntöjen mukaan, EU:n sanaan voi luottaa. Lisäksi voisimme näyttää esimerkkiä ja lakata ostamasta kaikki kriittiset IT-järjestelmämme EU:n ulkopuolelta silloin kun niitä olisi saatavilla myös kotimarkkinoilta. Tämä loisi uskoa teknologiaan ja auttaisi sitä kasvamaan. Ranskalla on jo hyvää yritystä tässä, vielä jos Saksa ja EU:n keskushallinto saataisiin samaan kelkkaan niin kyllä kelpaisi.

EU pystyy tähän. EU voi astua tästä kriisistä ulos voittajana. Se vaatii paljon, mutta ei ihmeitä. Nyt jos koskaan on EU:lla tilaisuus osoittaa voimansa. Nyt jos koskaan voisimme edes hetken puhua muusta kuin Venäjästä ja populismista. Vähemmän muiden haukkumista, enemmän omaa tekemistä.

Mutta kun nuo muut!

Mielestäni terve kansallismielisyys tai asiapitoinen kriittisyys vaikkapa EU:ta tai maahanmuuttopolitiikkaa mahtuvat erinomaisesti puoluekartalle. Rasismi ei mahdu. Yhtä lailla kansalaisaktivismille on tilaa vaikka se joskus arkea haittaisikin. Väkivallalle sen sijaan ei ole tilaa. Liian usein ongelmia kierretään argumentilla, joka tiivistyy sanoihin ”mutta kun nuo muutkin”.

Perusoppeja

On mielestäni osoitettu jo tähän mennessä tarpeeksi usein ja kiistatta, että poliittisen väkivallan suurin uhka tulee äärioikealta, ei puolueista vaan laitoksista kuten vastarintaliike ja odinistit. Toisaalta, on osoitettu myös merkittävää poliittisesti ja/tai etnisesti motivoitunutta väkivaltaa vaikkapa ääriuskonnoista ja äärivasemmalta. Kun kritisoit vasemmistoväkivaltaa, vastaus on ”mutta katso natseja” ja kun kritisoit natseja, vastaus on ”mutta katso vassareita”. Miten hemmetissä nämä poissulkevat toisiaan? Se, että on väkivallan ongelma numero yksi, ei tarkoita etteikö ongelmia numerolla 2-10 kannattaisi huomioida. Ei mikään yhteiskunta, yritys tai perhe toimi niin, että vain yhtä asiaa tehdään. Ei lautasella ole vain yhtä ruokalajia. Ei palkalla makseta vain yhtä asiaa. Ei poliisi suojele kansaa vain yhtä riskiä vastaan. Kokonaisuutta katsoessa on tarvetta värisokeudelle.


Rajanvetoja

Se, mitä perussuomalaiset nuoret tekivät tuoreessa somekampanjassaan, on puhdasta rasismia. Nuorisojärjestöt ovat aina tehneet irtiottoja ja totta puhuen minä nauroin parin vuoden takaiselle persunuorten tempaukselle pakkoruotsia vastaan. Olen hymyillyt myös muiden nuorisojärjestöjen kannanotoille. Pari kertaa olen myös suutahtanut. Tällä kertaa suuttumus ei riitä. Persunuoret ovat ottaneet raikkaan tuulahduksen 1930-luvun Ruotista, jossa rotuopit olivat herrasväen tiedettä. Ne olivat silloin äärimmäistä typeryyttä. Tänä päivänä ne nähdään oikeaoppisesti rikoksina ihmisyyttä vastaan. On harvoja tilanteita joissa eri heitot eivät ole vain osa poliittisten laitojen meteliä, nuoruusvuosien tunarointeja tai vihanpuuskauksia. Tämä on yksi niistä. Tätä ei voi ymmärtää tai selitellä. Persunuorten toiminta on väärin inhimillisesti ja mitä ilmeisimmin myös juridisesti.


Kaikki on tehtävä – vai onko?

Loppuun heitän ajatuksen, johon ei ole oikeaa vastausta.

  • Absoluuttista pahuutta vastaan pitää taistella kaikin keinoin, kynsin ja hampain, demokraattisesti tai muutoin, sillä fasismi ei saa koskaan enää nousta valtaan.
  • Kun lähdet taistelemaan absoluuttista pahuutta vastaan kaihtamatta keinoja, sinusta itsestä tulee se absoluuttinen paha jota vastaan taistelet.

Tämä ajatus on relevantti tässä ajassa. Historia opettaa meille molemmista esimerkeistä. On esimerkkejä joissa emme toimineet ajoissa, emmekä estäneet pahuutta kun olisimme vielä voineet. On esimerkkejä joissa lähdimme rajattomaan taistoon, luoden aiemman pahan tilalle kahta hirveämmän tilanteen. Historia ei kerro meille mikä on oikein. Voimme vain tehdä parhaamme, pitää silmät auki, eikä laittaa kaikkia munia yhteen koriin.

Monenlainen mielivalta on nousussa ja uhkaamassa meitä. Jotain on tehtävä. Minä en tiedä mitä se jotain on.

Tuhosiko Trump juuri USA:n teknologisen ylivallan?

Olemme lukeneet halki mediakentän Googlen toimista Huawein matkapuhelintoimintaa vastaan, pian Googlen perään tulivat Intel, Qualcomm, Broadcom, Infineon ja ST Microelectronics – piirivalmistajien jättejä kaikki. Trump on laittanut täten huomattavan järeän vaihteen kauppasotaan ja riskinä voi olla peruuttamaton isku USA:n ylivallalle tietotekniikassa.


Puhelin kannatti tehdä yhdessä

Jo tällä hetkellä Kiinalla on riittävä osaaminen tehdä älykännykkä vaikka täysin omin eväin, joskaan aivan kirkkaimpaan kärkeen ei nillä eväin vielä päästä. Tietyissä komponenteissa on tällä hetkellä mielekkäämpää tukeutua ulkopuolisiin tekijöihin, mutta mitenkään pahasti jälkijunassa Kiina ei niissäkään ole. Avoin kauppa on tehnyt mielekkääksi koota älypuhelin tai muu tietotekninen laite käyttäen komponentteja ja teknologioita ympäri maailman. Merkittävin vaikutus tällä on käyttöjärjestelmässä, sillä käytännössä vain Google Android tai Apple IOS ovat tarpeeksi suosittuja kuluttajien älypuhelimiin. Vuosien varrella kilpailijat ovat jääneet mikroskooppiseen marginaaliin tai kuolleet pois kokonaan. Applen käyttöjärjestelmä on toki vain Applen omien puhelinten käyttöön, siinä missä Android on saatavilla kaikille valmistajille.

Pahoittelen menemistä vähän tekniseksi tässä, mutta Android-käyttöjärjestelmää pitää hieman avata. Ytimeltään se perustuu suomalaislähtöiseen, avoimen lähdekoodin Linuxiin. Koska avoimen lähdekoodin järjestelmät pysyvät avoimina muokkausten jälkeenkin, pääosa Androidista on avointa – toisin sanoen, maksutta kenen tahansa käytettävissä ja muokattavissa. Tätä ei voi Trump koskaan estää. Sen sijaan kaupalliset elementit, kuten sovelluskaupat, tietyt käyttökokemusta parantavat lisäosat ja Googlen koostamat turvapäivitykset ovat suljettua tekniikkaa, eli siis kaupallista ja kauppasodan piirissä. Peruskuluttaja ei huomaa missä avoin loppuu ja bisnes alkaa, mutta tässä kiistassa aihe nousee pintaan. On toki hyvä muistaa että Huawei ja muutkin kiinalaiset ovat osallistuneet avoimen Androidin kehitykseen. Avoimen mallin mukaisesti heidän tekemä työ on edesauttanut myös amerikkalaisten yritysten tuotekehitystä.

Peli ei ole pelattu

Huawein vahva asema kännykkämarkkinoilla ei ole sattumalla saatua. Polkuhintoja siihen ei ole tarvittu, vaan ainoastaan väkevää laatua ja tyyliä. Nämä eivät ole kadonneet mihinkään. Androidin pohjajärjestelmä on myös vastakin saatavilla, kuten myös ne kaupalliset lisäosat siihen jotka Huawei on itse kehittänyt esimerkiksi kameraa ja järjestelmäpiirejään varten. Se, mitä puuttuu on sovelluskauppa ”Play Store”, kartat, gmail ja muut Googlen omat sovellukset. Lähes kaikkeen on jo olemassa vaihtoehto ja moni niistä on jo Kiinan sisämarkkinoilla käytössä. Se mikä puuttuu ovat länsimaiset sovellukset ja käännökset esimerkiksi Euroopan kielille. Vielä isompi haaste on saada kuluttajat vaihtamaan tutusta ja turvallisesta toiseen. Microsoft epäonnistui tässä Windows-puhelinten kanssa, mutta voisiko kuluttajille olla helpompi myydä tuote joka on kuitekin pääosin tutun ja turvallisen Androidin kaltainen? Helppoa se ei silti ole. Kauppasodalla voidaan myös koittaa vaikeuttaa amerikkalaisten hittisovellusten, kuten Facebookin tai Instagramin käyttöä näissä puhelimissa, mutta se on jo äärimmäisen kaukaa haettua.

Lopulta on aivan turha odottaa Kiinan heittävän hanskat tiskiin. On myös turha odottaa että EU katsoo läpi sormien yhä härskimmäksi käyvää kauppasotaa. Trumpin toimet voivat eristää USA:n ja samalla lähentää EU:n ja Kiinan suhteita. Toistaiseksi Kiina on pyrkinyt kehittämään teknologista mahtiaan kansainvälisen kaupan avoimella yhteistyöllä. Johtuen USA:n ylivallasta tällä sektorilla, moni teknologiavalinta on kohdistunut yhdysvaltalaisten yritysten suljettuihin standardeihin. EU tuskin panisi pahasti vastaan kääntymistä avoimempaan suuntaan ja se on todennäköisesti Kiinalle mielekkäämpi optio kuin lähteä tekemään kilpailevia suljettuja standardeja. Tämä madaltaisi samalla kynnystä uusien tuotekehitys- ja alihankintayritysten muodostumiseen USA:n ulkopuolella.

Menestys rakentui avoimelle kaupalle

USA:n vahva asema tietoyhteiskunnan markkinoilla on pitkälti pohjautunut avoimeen markkinatalouteen, jossa bisneksen jatkuvuuteen on voinut luottaa. Tämän palasen poistaminen voi pahimmillaan romuttaa koko korttitalon. Kiista ei tokikaan jää vain kännyköihin. Huawei on merkittävä tekijä monissa tietoverkon, konesalien ja pilvipalveluiden laitteissa. Toistaiseksi niissä on käytetty paljon jenkkiosia, mutta tämä voi muuttua. Isoin haaste voi olla ns. perinteisten tietokoneiden ja palvelinten suorittimissa, joissa ylivertainen monopoliasema on Intelillä ja haastajan paikka AMD:llä – molemmat noudattavat nk. Intelin x86-standardia ja molemmat ovat amerikkalaisyrityksiä. Standardi on niin vanha ja vahva, ettei sitä niin vaan rikota. Toisaalta, standardin iästä johtuen sen hajottamista on toivottu (ja yritetty) jo vuosikymmenten ajan. Tietyt teknologian kehityssuunnat ovat myös tehneet x86-standardista yhä uhanalaisemman ja tämä tempaus voi nopeuttaa kehitystä.

Tekniset yksityiskohdat sikseen, tällainen kauppasota on omiaan aiheuttamaan merkittävää epävarmuutta kaikissa yhteiskuntien toiminnoissa halki maailman. Olemme kuitenkin täysin riippuvaisia bittien vipellyksestä. Pieni osa minusta on toki utelias näkemään voisiko tästä syntyä uusi, reilumman kilpailun tilanne jossa tietoyhteiskuntaa kehitetään myös USA:n ulkopuolella. Toinen pieni osa minusta pelkää että tästä voi myös syntyä täysin kiinalainen monopoli joka saa kaipaamaan amerikkalaista mallia. Isoin osa minusta kuitenkin toivoisi rauhaa markkinoille, sillä ainakin lyhyellä tähtäimellä tässä sodassa on vain häviäjiä.

Hyviä ehdokkaita (eurovaaleihin)

Kirjoitin eduskuntavaalien alla listan hyviä ehdokkaita eri puolueista. Koska mielestäni maahamme mahtuu monta käyttökelpoista puoluetta, aion toistaa saman jälleen kerran. Eli olkaa hyvä, muutama ehdokas joita pidän maininnan arvoisena eurovaaleissa vuosimallia 2019.

Sirpa Pietikäinen (kok/epp)

Sirpalla on pää paikallaan ja joka ruuvi kiristetty. Hän tietää mitä tietää, tietää mitä ei tiedä ja kulkee perusteltu, tutkittu asia edellä, oli se oman puolueen lobbarien mieleen tai ei. Hän on valmis keskustelemaan ja pitää huolen että Euroopan asukkaatkin saavat tuntea kuuluvansa koneistoon nimeltä EU. Pitkäjänteistä ja kovaa työtä, sopivalla yhtälöllä nöyryyttä ja ammattiylpeyttä

Matti Viren (ps/???)

Tässä on mies jota ei kukaan puhu penkin alle taloustiedossa. Hän tietää, osaa, ymmärtää ja oppii koko ajan lisää – ja ilmaisee vaikeat asiat niin että ihminenkin ymmärtää. Hänen aseistuksena on toisessa kädessä terävä järki ja toisessa kynä jota hän käyttää sitä mestarillisesti. Hän osuu asioihin ihmisten sijaan ja perustelee hyvällä yhdistelmällä kansantajuisuutta ja väkevää faktapohjaa. Tämä mies on vakaa kuin peruskallio.

Olli-Poika Parviainen (vihr/egp)

Yksi harvinaisuuksista nimeltä miespuolinen vihreiden aktiivi, mutta mikäs siinä kun hän ei ole koskaan katsonut sukupuolta vaan ihmistä yksilönä. Työ maittaa, asia ilmaistaan terävän asiallisesti ja vastapuolta ymmärretään dialogin, ei huutamisen kautta. Voit istua kuulemaan häntä, keskustelemaan hänen kanssa, etkä koskaan tunne että se aika olisi hukattu. Samoin hän myös tekee päätökset, maltilla ja järjellä. Sille on EU:ssa tilaa.

Bonus: Junes Lokka (asyl/???)

Jooh, elikäs. Junes ei omaa käytöstavoista parhaita, ainakaan mitä tulee dialogiin päättävässä asemassa olevia kohtaan – tämän näkee myös litaniasta pikkurikoksia rekisterissä ja oikeuden käsittelyputkessa. Tehköön kukin valintansa onko tämä ongelma, mutta ihan rehellisesti sanoen, isommissa puolueissa on isompiakin ehdokkaita isommilla rikosrekistereillä. Se, mikä on varmaa, on Lokan ehdoton antaumus asiaansa. Hän menee omalla tyylillään, ajaa lupaamaansa asiaa eikä pompi hillotolppien perään. Jos se mitä vaaleista etsit on tinkimätön liittovaltion ja syvän integraation vastustaja, tässä hän seisoo.

Huomautan, että minä en tässä sen paremmin syytä kuin puolusta Juneksen sanomisia – kuten en kenenkään muunkaan. Olen suruissani hänen kiistasta Vehkoon kanssa, sillä mielestäni heillä molemmilla on paljon sanottavaa. Lopulta kukin vastatkoon omista teoistaan. En kuitenkaan voi hyvällä omallatunnolla jättää mainitsematta Junesta, sen verran selkeän paikan hän on vaalikartalla ottanut. Ja olen sen verran rehellinen että pidän hänen vaalimainoskampanjaa mallikelpoisena, ehtana ja täysin tyylikkäänä farssina. Poliittisesti korrekti termi hänen äänestämiselle lienee ”protestiääni”. Sekin on demokratiassa sallittua. Kun katsoo minkä tason tragikomiikan oloista protestia hän Oulun valtuustossa suorittaa, sanoisin että pitkä oppimäärä on hanskassa. Muista kuitenkin niin hyvässä kuin pahassakin: sitä saat mitä tilaat.