Löytyykö Sinisten häviöstä isompaa tarinaa?

Sinistä tulevaisuutta on puolueena haukuttu pettureiksi, selkäänpuukottajiksi, on puhuttu Soinin pohjattomasta himosta ministerisalkkuun ja ties mitä. On toki mahdollista, että kansa ei yksinkertaisesti halunnut nähdä petturin maineesta kärsivää puoluetta, mutta pohdin kuitenkin hetken voisiko rankan vaalihäviön tarinassa olla jotain muutakin kulmaa. Tämänkin puolueen takana oli kuitenkin ihmisiä ja ajatuksia joista hieman jutun juurta löytää.

Vihan teoria on vahva

Kun katsoo sitä määrää järkyttävää vihanpitoa joita pudonneita kohtaan on heitetty, väittäisin että vihan teorialle on vahvat perusteet. Häpeän todella suomalaisuutta tällaisina päivinä kun vaalitulos ei riitä, vaan pitää vielä uhkauksia lähteä latelemaan. Kaikessa kauheudessaan se kuitenkin osoittaa monen kansalaisen olleen äärimmäisen vihaisia sinisille ja heidän toimilleen. Siten kenties ainoa analyysi vaalimenestyksestä on kansakuntamme nuiva suhtautuminen pettureina pidettyihin. Yhtä kaikki, korostettakoon ihan varoiksi, että opetelkaa käyttäytymään! Uhkailuilla ja herjauksilla kylvää vain pahaa, myös itselleen. Puolue voi olla vaikka miten hirveä, mutta jonkin tason ihmisarvo kuuluu kaikille.

Toisaalta, siniset ulostulot olivat vaisuja. Iso lehdistötilaisuus jonka ainoana tarkoituksena oli näyttää todella halvan näköinen logo sekä kertoa että puolue on kehittyvä tai siis ei, kun konservatiivinen, tai siis ei, tai siis kyllä. Muutkin ulostulot olivat samaa tasoa. Oltiin duunareiden puolella mutta kovasti puolusteltiin pakkolakeja. Oltiin maahanmuuttokriittisiä mutta silti kovin -myönteisiä. Seassa oli sinänsä ihan fiksujakin ehdotuksia, mutta niitä tuli ja meni sieltä täältä. Ei ollut mitään selkeää keihäänkärkeä, heiteltiin vain lauseen puolikkaita ilmaan. Vaaliohjelman pitäisi olla terävä, parin avainasian selkeitä ja jämptejä. Pitää kuulla kansan huolia, etsiä niistä pari sopivaa ja muotoilla niihin helposti pureskeltava vastaus. Sinisten poliittiset linjanvedot olivat kädenlämpöisiä, niistä puuttui niin asian terävä kärki kuin myös tunteen palo. Parempi puolueen nimi olisi ollut Sininen virkamieskomitea.

Entäpä sitten henkilöt? Olen yhä sitä mieltä, että Sampo Terho oli leijonaosan ministeriajastaan yksi viime vuosien parhaita ministerejä. Itse en tunne sotilaspuolta mutta ymmärrän Jussi Niinistöllä olleen vankat kannattajansa. Muut ministerit jäivät ehkä vähän vaisummiksi, mutta näkyvyyttä oli heilläkin. Terho pesisi mennen tullen lattiaa vaikkapa LN:n Harkimolla, mutta toki jälkimmäisellä oli paitsi erään naapurivaltion tuki, myös ehkäpä tuhatkertainen vaalibudjetti. Terho myös teki saman virheen kuin puoluekin ulosantinsa osalta. Paljon oli ihan fiksujakin heittoja, mutta fokus oli hukassa. Hän sanoi kaikesta vähän.

Puolueen perustaminen on työtä

Puhun kokemuksen rintaäänellä kun totean miten vaikeaa on perustaa ja ylläpitää pienpuoluetta. Se on kovaa työtä joka on parhaimmillaan todella hyvää yhteishenkeä, pahimmillaan hemmetinmoista lillukanvarsiin takertumista. Toisaalta, ei politiikan pitäisikään olla vailla haastetta eli aivan turha valitella miten ankeaa ja vaikeaa sen tekeminen joskus on. Siniset pääsivät suoraan keskelle kovinta pelikenttää ja totta puhuen he eivät ihan hanskanneet tätä. Heillä oli hirveästi kivoja ideoita puolueen rakentamiseen, mutta ne jäivät lähes järjestäen ideatasolle. Ministereillä epäilemättä oli hyvä hallinnon osaaminen, mutta se on ihan eri homma tehdä kun apuna on virkamiehistö ja sihteerit. Nollan euron budjetilla pyörivän puolueen kanssa haaste on aivan erilainen.

En tiedä kuulemmeko sinisistä enää mitään. Kovasti heillä vielä ääntä on, mutta toisaalta se vähäkin ilmainen näkyvyys mistä he nauttivat eduskuntavaaleissa on nyt poissa. He ovat tyhjän päällä. Tietenkin heillä on mahdollisuuksia, mutta onnistuminen edellyttäisi täydellistä uudelleenajattelua. Jos he siihen pystyvät, olen aina ilahtunut nähdessäni uusia yrittäjiä demokratian kentälle. Jos voimat loppuvat, sekin on inhimillisesti hyvin ymmärrettävää.

Sana tai pari vaalien puheenjohtajista

Antti Rinne, puolueen henkilökohtaisissa äänimäärissä kolmantena. Petteri Orpo, viides sija puolueen sisällä. Sen sijaan Juha Sipilä, Pekka Haavisto, äänikuningatar Li Andersson ja äänikuningas Jussi Halla-aho johtivat puoluetta myös vaalituloksissa. Mitä tästä kannattaa lukea?

Kaatuuko Rinne saappaat jalassa?

Kukaan ei vaalien ykköspuolueen puheenjohtajaa heivaa pihalle kovin pian – paitsi hän itse. Huono vointi ja väsymys olivat selvästi näkyvillä kampanjoinnin ajan. Pahaa pelkään että hän tekee kuten suomalainen mies usein ja kaatuu saappaat jalassa. Toivottavasti hän ymmärtää rajansa sekä heikon kannatuksensa kansan parissa. Hän voi silti olla pääministeri, mutta melko nöyrä sellainen. Kuntokuuri ja stressinhallinta tekisivät nyt hyvää, sekä pieni esiintymistaitojen tsemppaus. Hänellä on kaikki kortit kädessä, mutta kädet vapisevat.

Orpo, anna tilaa

Kokoomuksen lähes koko kampanja koostui yhdestä asiasta, Petteri Orpon kuvasta. Vasta viimeisellä viikolla kampanjoitiin muilla tavoin ja se todennäköisesti pelasti pienen loppukirin. Orpo ei ole kovin suosittu ja hänellä on painolastia ikävistä päätöksistä. Vihreät, vasemmisto ja persut ovat osanneet uudistua, nyt on Kokoomuksen vuoro. Orpon ei tarvitse menettää kunniaa tai kasvojaan siirtymällä sivuun. Perinteistä linjaa tarjoaisi Jan Vapaavuori tai Antti Häkkänen, mutta todellinen voima löytyisi Elina Lepomäeltä. Jos tie vie hallitukseen, perinteiset nimet jaksanevat paremmin. Opposition johtoon tarvitaan kuitenkin aivan uusia kasvoja ja uutta pelisilmää. Elinan osaaminen, valovoimaisuus sekä tuoreet, realistiset ajatukset voisivat nostaa Kokoomuksen uudenaikaisten markkinaliberaalien puolueiden joukkoon. Ethän siis seiso muutoksen tiellä, Petteri hyvä.

Haavisto menee, kuka tulee?

Vihreissäkin on kaksi linjaa – luonnon ja sivistyksen ryhmä, sekä radikaalimpi kapinaryhmä. Kapinaryhmä vei selvästikin äänet, kun esimerkiksi Olli-Poika Parviainen ja Jyrki Kasvi saivat mennä, tehden tilaa hieman enemmän ilmatilaa valtaaville kuten Maria Ohisalo tai Iiris Suomela. Tässä ollaan nyt vedenjakajalla. Vihreillä on potentiaalia tehdä itsestään nuorison parissa todellinen hittipuolue siirtymällä vahvan populistiseen suuntaan ilmastonmuutoksen torjunnassa. Tässä ei tarvitse olla mitään vikaa, nuoremmat voivat voivat näyttää mihin pystyvät ja kansa päättäköön ensi vaaleissa miten meni. Hallituksessa irtiotoille on tosin vähemmän tilaa ja jos arki osoittautuu paljon unelmaa haastavammaksi, on romahduksellekin riski. Toisaalta pöhköä olisi olla pitämättä kiinni näin vahvan globaalin trendin mielipidejohdosta.

Kepussa ei ole ketään

On aika sama jatkaako Sipilä vai ei. Kepussa ei ole yhden ensimmäistä valovoimaista nimeä. Ainoa todella villi kortti on Mikko Kärnä jonka voidaan sanoa ryöstäneen Lapin kuninkaan kruunun Paavo Väyryseltä. Hänen Hyvässä tai pahassa, hän on ainoa mediakynnyksen jatkuvasti ylittävä nimi, mutta hänen aikansa on tuskin vielä koittanut. Todennäköisesti kepu kuitenkin jatkaa Sipilän tai jonkun muun yhtä tylsän nimen vetämänä. En pysty näkemään heille suuntaa ylöspäin. Henkilökohtaisesti lupaan sietää kyynel silmässä ajatuksen heidän täydellisestä romahtamisesta, kuten monessa muussa Euroopan maassa on käynyt.

Andersson jaksaa, Andersson jatkaa

Li Anderssonilla ei ole hätää. Hallitukseen ei kovin helpolla tuolla linjalla mennä, mutta se ei liene protestipuolueen tarkoituskaan. Puheenjohtajan tuoli pysyy tukevasti paikallaan hyvän aikaa lähitulevaisuuteen. Uusia haastajia ei ole, puolueessa ei ole muita nuoria kärkinimiä, vaan muutoin kannatus tulee lähinnä seniorisektorilta. Puolue kyllä näyttää ja tuoksuu nuorelta, mutta numeroiden valossa ei sitä näytä olevan. Aika näyttää onko tämä ongelma vai ominaisuus.

Halla-aho voi tehdä mitä vaan

Viimeisimpänä eikä numeroiden valossa vähäisimpänä on persujen Jussi Halla-aho. Jos hän haluaisi jatkaa puheenjohtajana, siitä tuskin tulisi nokankoputtamista. En kuitenkaan ole varma haluaako hän sitä tehdä. Hänellä on taito väistää tarvittaessa ja siinä on myös tiettyä strategiaa. Strategikkona hän saattaa nähdä riskin siinä, että koko puolue on käytännössä yhden miehen varassa. Laura Huhtasaari voisi olla Suomen Marine Le Pen, tarjolla kun on sekä valovoimaa että ristiriitaa. Räyhäsektorilta löytyy myös nousussa oleva Sebastian Tynkkynen, jonka äärimmäinen ilmaisutyyli voi tosin olla liikaa Halla-ahon viilipyttylinjaan tottuneille. Persuilla on kuitenkin aikaa aivan rauhassa pohdiskella asiaa ja todennäköisesti myös poliittista pelisilmää suunnitella pitkän linjan oppositio-ohjelma.

Näistä asioista emme äänestä huomenna

Sote, sotu, ilmasto, maahanmuutto, työ ja sata muuta iloista avainsanaa. Puolueet pyrkivät erottautumaan linjallaan näissä ja muissa aiheissa, mutta muutamassa aiheessa se on hädin tuskin painomusteensa arvoista julistusta. Kaivoin muutaman asian, missä jokainen vähänkin kannatusta gallupeissa nauttiva puolue on käytännössä samaa mieltä.

EU

Jokaisen puolueen EU-linja on käytännössä sama. Kaikki haluavat EU:n yhteisen maahanmuuttolinjan. Kaikki haluavat ettei Suomen nettomaksu nouse. Kaikki haluavat EU:n toimivan paremmin. Kukaan ei aja Suomea ulos EU:sta.

Ilmastonmuutos

Kun aloin opiskelemaan tähän blogaukseen, en uskonut kirjoittavani tätä otsikkoa, mutta toisin kävi. Yksikään puolue ei kiistä ilmastonmuutosta tai sen uhkaa. Yhä useampi asiantuntijakirjoitus valtamedioissa spekuloi että mikään puolueista ei ole ajamassa erityisen kovia keinoja, eikä mikään nostamassa hanskoja täysin tiskiin. Otsikoissa on hurjia eroja ja huudahduksissa irtiottoja, mutta juttuja pidemmälle lukiessa huomaa lässähdyksen. Ruohonjuuritason linjauksista kaikki realistisina pidettävät ovat yllättävän lähellä toisiaan. Jos lisätään vielä katsantaa taaksepäin parin hallituskauden ajan, on pelikenttä kovin tasainen. Tarjolla on honka, mänty ja petäjä. Se on sääli.

Koulutus

Joka ikinen puolue lupaa panostusta koulutukseen. Nyanssieroja on mutta jälleen kerran kaikki sekoittuu harmaaseen massaan.

Huumeet

Yksikään gallupeissa näkyvä puolue ei ole muuttamassa huumepolitiikkaa, vaikka tutkijapiireistä on tarjottu mielestäni riittävää selustaa myös vaihtoehtoisille näkemyksille. Ilmeisesti kaikki puolueet pelkäävät irtiottoja. Jälleen kerran, sääli.

NATO

Natossa ja muussa ulkopolitiikassa käytännössä jokainen toteaa samat kaksi sanaa: ”ei nyt”. Sen enempää ei irti saakaan. Päätoimittajat spekuloivat osasyyn olevan presidentissämme, joka hoitaa ulkopolitiikkaa sen verran hyvin etteivät puolueet halua hyppiä varpaille.

Eroavaisuuksia

Ei hätää, on puolueissa erojakin. Esimerkiksi työnteon kannustavuus vs sosiaaliturvan kasvatus, AY-liike ja yleissitovuus vai paikallinen ja riippumaton malli, nuoret vai vanhukset, translain muutos vai ei, turkistarhauksen tukeminen vai kieltäminen sekä toki merkittäviä eroja maahanmuuton eri tyyppien osalta. Jopa pakkoruotsista on hieman puhuttu, vaikka moni luuli aiheen kuolleen jo poliittisesta keskustelusta.

Arjen linjanvedot ovat siis monissa asioissa kovin samanlaisia, mutta se ei tee puolueista näissä aiheissa samanlaisia. Asenteella on myös merkitystä. Sillä on merkitystä puhutaanko jostain aiheesta kärkiteemana vai hyväksytäänkö se hiljaisesti sivulauseessa. Painotuseroilla voi ajan myötä olla suurtakin merkitystä. Se voi aktivoida kansaa tiettyyn suuntaan ja tämä voi muuttaa maailmaa jopa eduskuntaa enemmän. Äänesi siis ei ole turha edes ym. listan asioiden kantilta.

Minuutin äänestysopas kiireiselle

Toivoisin että kaikki äänioikeutetut äänestäisivät ja haluan tarjota vaihtoehdon niille jotka eivät ehdi paneutua pitkään tai käyttää vaalikonetta. Mielestäni jokaisessa puolueessa on hyvät puolensa ja syyt äänestää juuri heitä. Pohjautuen Täydellinen maailma -podcastiin sekä puolueiden omaan viestintään, tarjoan lyhyen äänestysoppaan, jonka avulla voit valita minuutissa ketä äänestät.

Miksi äänestäisin?

Koska se saa sinut lenkille ja lenkillä käynnin jälkeen niin ruoka, juoma kuin viihdetarjontakin maistuu paremmalta.

Valitse puolue

Tässä maassa isot päätökset tulevat puolueilta joilla on yhtenäiset suuret linjat. Siksi puolueen valinta on tärkeintä. Ohessa on jokaiselle puolueelle avainsanoina asioita jotka ovat heille tärkeitä. Valitse puolue jonka asiat ovat myös sinulle tärkeitä.

  • Keskusta: Maa-, metsä- ja biotalous, koko Suomi asuttuna
  • Kokoomus: Työperäisen maahanmuuton lisäys, vähemmän holhousta ja pykäliä, työverotuksen kevennys
  • Kristillisdemokraatit: Kristilliset arvot, konservatiivinen perhenäkemys, lapsiperheiden tukeminen
  • Perussuomalaiset: Työpaikkoja sosiaaliturvan sijaan, maahanmuuton rajoittaminen, laaja sananvapaus
  • Piraatit: Digitalisaatio, tiedekeskeisyys, kannabiksen laillistaminen
  • RKP: Ruotsin- ja saamenkielisten aseman parannus, turkistarhauksen tukeminen
  • SDP: AY-liike, lisää julkisia palveluita, maksuton 2. asteen opiskelu
  • Siniset: Yksilönvapaus, sisäinen turvallisuus, opiskelijoiden tulorajat pois
  • Tähtiliike: Pohjoismainen yhteistyö, henkiset arvot ohi materiaalisten arvojen, markka euron tilalle
  • Vasemmisto: Työajan lyhennys, kapitalismin vastustus, maahanmuuton lisääminen
  • Vihreät: Ilmastonmuutoksen torjunta, turkistarhauksen kielto, erilaisuuden kunnioitus

Valitse sitten ehdokas

Äänesi menee ensisijaisesti puolueelle, joten älä ota tästä stressiä. Jos ei ole tuttua nimeä, katso äänestyskopissa läpi valitsemasi puolueen ehdokkaiden ammatit. Valitse ehdokas joka edustaa sinulle läheistä tai muutoin tärkeää ammattia tai osaamisen alaa. Jos ei löydy, äänestä ehdokas joka on lähimpänä omaa ikääsi, hän todennäköisesti näkee vähän samaa maailmaa kuin sinäkin.

Eli: Mene äänestyspaikalle, pistä numero lappuun, palaa kotiin ja huomaa olosi paremmaksi. Ota kuppi kahvia tai teetä, tai korkkaa.

Nämä vaalit ovat yllättävän helpot

Jytkyä, lötköä, kapinaa, puolueiden väripalettien sovittelua ja ties mitä. Tuttuun tapaan myös hirmuinen paniikkimieliala pyörii ja lupaukset Ruotsiin muuttamisesta lentelevät gallupeja kauhistellessa. Minä sen sijaan otan aika rauhassa. Mielestäni nämä vaalit näyttävät heijastelevan kansan tuntoja poikkeuksellisen suoraviivaisesti.

Demarit olivat hiljaa

Demarit pelasivat peliään pitkään kuten suuren puolueen oppositiossa pitääkin: olemalla melko vaisuja, keskittyen lähinnä hallituksen haukkumiseen. Kannatuksen lasku alkoi vasta kun oli pakko puhua ja sammakoitahan sieltä irtoili. Yhtä kaikki demokratia toimi tässä ennakoidusti: hallitus tunaroi, oppositio katseli vierestä ja hymyili. Jos Rinne ymmärtää olla hiljaa viimeiset päivät, pitäisi pääministerin pestin olla odottamassa.

Kokoomus henkilöityi ongelman ytimeen

Kokoomuksen alta pettivät jäät hoivapalvelujen ongelmien vuoksi. Hoitajamitoitus oli jäävuoren huippu, mutta pelissä oli hurja määrä yksittäisiä virheitä ja harkinnan pettämisiä. On helppo nähdä miten kansa pettyi soten mahalaskuun. Vaalikampanja oli absoluuttinen floppi, kun ainoa mitä mainostettiin oli sen miehen kuvaa jota iso osa kansaa pitää syyllisenä pahimpiin ongelmiin. Kokoomus mainosti menneisyyttä – sitä kivuliasta muistoa – kun olisi pitänyt mainostaa tulevaisuutta. Orpo on hyvä puhuja ja tsempannut siinä kovasti, mutta hänen imagossaan on vain liikaa ikävää painolastia.

Älä anna pellolle valtaa

Kepu osoitti vanhat taitonsa lupaamalla kuun taivaalta ja toimittamalla vain pilvenhattaroita. Hallituksen valuviat, jatkuvat pahoista valheista kärähtämiset, ainainen känkkäränkkä yhdistettynä Sipilän henkilökohtaisiin tunarointeihin olivat mitä varmin tapa muistuttaa mihin kepu pystyy. Kansa ei yksinkertaisesti usko että Sipilällä oli juurikaan osaa tai arpaan työpaikkojen lisääntymisessä ja vaikka oli, inhimillistä hintaa pidettiin liian kovana. Maahanmuutto-ongelmien syyllisenäkin Sipilä näkyy kovin keskeisesti. Perinteet kunniaan, kepu pettää aina eikä pettänyt pettämisessä nytkään.

Vihreä herätys

Kansan tietoisuus ilmastonmuutoksesta on paisunut kuin pullataikina. Puolueilla on kaksi optiota: haukkua nuoria ilmastoaktiiveja tai tukea heitä. Vihreät valitsivat jälkimmäisen. Kansaa kiinnostaa tämä asia ja vihreät ovat profiloituneet terävästi, jättäen vähän ristiriitaisemmat aiheet pois vaalimainoksista, osoittaen todella fiksua markkinointitaitoa. On selvää että näillä eväin vaalivoitto tulee. Kompurointia on vähäsen tullut Caruna-selittelyssä sekä toisaalta puolueen johdon ja ehdokkaiden suurissa näkemyseroissa.

Maahanmuuton ongelmat nähdään

Persujen kannatuksessa näkyy selvästi ilmiö jota kait pitää halla-aholaisuudeksi kutsua. Maahanmuuttokeskustelu ei ole Suomessa juuri edennyt tämänkään hallituksen aikana. Ongelmista puhutaan hieman enemmän mediassa, mutta ratkaisuehdotuksia ei uskalleta nostaa pöydälle. Tämä petaa persuille erinomaisen tilaisuuden kasvaa. Puolueet kuten Kokoomus, KD, Kepu ja SDP ajavat tässä kaksilla rattailla, mutta se ei tästä aiheesta huolestuneille uppoa. Kuten Ruotsissa, myös Suomessa jonkun perinteisen puolueen on jokin kaunis päivä avattava tämä tulppa, tai suunta on vain ikävämpään päin. Toki se edellyttää persuiltakin diplomatian jatkokursseja.

Petturin kohtalo on ikävä

Sinisillä on muutama ihan fiksu kaveri ja yllättävän raikkaita ajatuksia, mutta Suomen kansa ei ole valmis selkäänpuukottajia tukemaan. Ei siitä sen enempää.

Mitä voi vielä tapahtua?

Peli on ohi vasta kun peli on ohi. Jokin suuri, ikävä yhteiskunnallinen tai globaali uutinen voi muuttaa tilannetta. Äänestyspäivän sää myös vaikuttaa. Sen sijaan puolueiden osalta paljoa ei voi enää tehdä. Todennäköisin vaikuttava tekijä voisi olla jonkun puolueen näkyvän ehdokkaan emämunaus, tunarointi, esimerkiksi liiallisen ylpeyden muodossa. Puolueet voivat siis vielä torpedoida tuloksensa, mutta eivät juuri parantaa. Paras mitä puolueet voivat tehdä on varmistaa että äänestäjät lähtevät sunnuntaina lenkille.

Vaalirauhaa: kiviä ja pelastusrenkaita

Haluan jatkaa positiivisten vaaliblogausten kirjoittamista vaalirauhan nimissä, koittaen etsiä neutraalimpaa kantaa eri puolueisiin. Siten haluan tarjota vinkin aivan jokaiselle puolueelle jotka ovat kiinnostuneita kannatuspohjan laajentamisesta. Se on vanha tarina, mutta viime viikkojen uutiset vinkkaavat tarvetta kertaukselle.

Hädässä huudetaan

Kansalaisilla(kin) on tunteet. Tunteet nykyistä hallitusta kohtaan eivät ole keskimäärin kovin lämpimiä, mutta on sitä muutakin murhetta tarjolla. Yhden mielestä ongelmana on ilmastohysteria, toisen mielestä maahanmuuttopolitiikka suuntaan tai toiseen, kolmannen mielestä hoivapalveluiden yksityistäminen, ym. Yhtä kaikki, ihmisillä on hätä ja huoli, ajoin jopa paniikki. Tämä saa monet heistä äänestämään ns. väärin, eli siis kuullen populistisia sanomia. Mainittakoon, että tässä kohtaa en tarkoita populismilla vain yhtä puoluetta.

Kun ihmisellä on hätä ja hän kuulee lupauksen paremmasta, hän saattaa näyttää suoraan sanoen idiootilta toista mieltä olevan silmin. Tällöin tulee herkästi haukuttua nämä populistien äänestäjät aika ikävin sanoin. Vaan mietipä hetki tilannetta jossa sinä olisit hädässä, veden virran viemänä, jolloin populisti ojentaa kättä ja haluaisi auttaa sinut rantaan. Sitten tulee joku toiselle puolen rantaa ja raivoaa ”älä pelastaudu, pelastajasi on idiootti ja niin olet sinäkin jos otat hänen kädestä”. Toisin sanoen, tämä moraalisesti oikeaa mieltä oleva taho käskee sinua hukkumaan kuin kiltin kansalaisen kuuluu. Kumman otat – populistisen pelastuksen vai moraalisesti korrektin, kivuliaan hukkumisen? Tiedostan mielikuvan olevan vahvasti karrikoitu, mutta älyllinen keskustelu edellyttää eri näkökantojen pohtimista.

Mielestäni siis ei ole viisas idea haukkua hädässä olevia ihmisiä vääristä valinnoista, toisin sanoen heitellä heitä kivillä. Jos haluat heidät sinun puolelle rantaa, heitä kivien sijaan pelastusrengas. Kuule heitä. Älä pidä hätää kärsivää pilkkanasi ja jos satut hallituspuoluetta edustamaan, ole valmis ottamaan kritiikkiäkin vastaan. Tuo ymmärryksesi puolitiehen, tiedosta murheen syyt. Ei tarvitse nöyristellä vaikka olisi vähän nöyräkin, eikä pelkkään inhimilliseen keskusteluun tarvitse myydä puolueensa aatteita. Se on todellinen tie populismia vastaan. Ei alentuminen populismin tielle, vaan reitin näyttäminen parempaan. Osoita, että sinun puolellesi rantaa on vähän pidempi matka, mutta rannasta löytyy myös lämmin tupa jossa voi kuivatella.

Ylpeys asuu lähellä

Vanha perisynti nimeltä ylpeys on lähellä samaa ilmiötä. Jos puolueesi menestyy tuoreessa gallupissa, pahin virhe on lähteä julistamaan omaa hyvyyttään. Ole nöyrä ja jatka työtä, älä hukuttaudu omaan ylemmyyden tunteeseen. Ei ole yksi tai kaksi kertaa kun ylpeilevä asenne poliittiseen menestykseen on ollut mitä varmin tie pikaiseen alamäkeen. Muista, että politiikkaa ei tehdä gallupien takia, ei edes vaalitulosten takia, vaan asioiden parantamiseksi.

Voin luvata sinulle, ystäväni vaaliehdokas, äänestäjä tai tarkkailija, että maailmassa on vastakin idiootteja. Elät heidän kanssa samalla pallolla. Idiotismi ei parane käskemällä, vaan kuten mikä tahansa tauti, se tarvitsee aikaa parantumiseen. Ihmisissä on kyky toimia viisaasti ja tyhmästi. On meistä jokaisesta kiinni kumpaan suuntaan ystävää autamme.

Hyviä ehdokkaita

Olen muutamien vaalien alla kirjoittanut blogauksen muutamista hyvistä ehdokkaista, erilaisista puolueista. Minulle on hyvin tärkeää nähdä että hyvää työtä tekeviä ihmisiä löytyy puoluekentän eri laidoilta, joten jatkan tapani mukaan. Ohessa neljä Pirkanmaan ehdokasta neljästä puolueesta, jotka ansaitsevat hatunnoston. Järjestys on arvottu.

Olli-Poika Parviainen, vihr

O-P Parviainen on esimerkillinen vihreiden edustaja sanan parhailla merkityksillä. Hän on kova argumentoimaan, mutta ei huutamaan. Hän näkee modernit arvot perinteisiä arvoja täydentävinä, ei vastakohtana. Hän kykenee sivistyneeseen keskusteluun vastapuolten kanssa ja pyrkii etsimään ratkaisuja pelkkien ongelmien sijaan.

Anna-Kaisa Ikonen, kok

Anna-Kaisa ei pelkää työn tekemistä. Hänet on Tampereen alueella keitetty monessa sopassa ja hän on tehnyt selväksi että tulevaisuuteen pitää uskaltaa katsoa. Hän on aina valmis etsimään uusia haasteita ja mahdollisuuksia yhdistäen ammattiylpeyden ja nöyryyden ihailtavasti. Hän ei julista vaan keskustelee ja osaa vastata kysymykseen asiallisesti, ei vain poliittisia julistuksia ladellen.

Heikki Luoto, ps

Hessu on nähnyt elämää ruohonjuuritasolta ja toisaalta myös hallinnon himmeleitä ja kaikkia sen likaisia puolia. Hän on aina oppimassa uutta ja selvittämässä ongelmien taustoja – ja kun kaikkea hän ei osaa, hän ei pelkää kysyä apua eli yhteistyötaidotkin löytyvät. Hän osaa puolustaa konservatiivisia arvoja hyökkäämättä liberaalimpaa mieltä olevien päälle tai kiusaamatta ketään.

Anna Kontula, vas

Anna on yksi niitä harvoja nimiä jonka voi sanoa kääntäneen äärettömän määrän kiviä sen puolesta että ihmiset saavat olla mitä ovat. Hän hyväksyy ihmisen ihmisenä ja koittaa löytää jokaisesta erilaisesta, erikoisesta ihmisestä jotain kaunista. Hänen maailmassa ei tarvitse elää paperipussi päässä.

Tie jatkuu eteenpäin

Yksikään ehdokas, myöskään ylläolevat, eivät ole vailla virheitä tai haasteita. Niistä kuitenkin kirjoitetaan jo liialti joten jätän ne tässä väliin. Sen pitäisi olla itsestäänselvyys että eteenpäin mennessä pitää kehittyä. Jokaisessa meissä on virheitä ja viisaimmissa meistä on halua oppia niistä jotta huomenna toimisimme vieläkin fiksummin.

Ja lopuksi sitten haaste keskusteluun: kertokaapa itse kukin jostain hyvästä ehdokkaasta. Jos vaikka tällä kertaa jätetään se ikävän puoleinen osuus vähemmälle, kyllä sitä blogeissa piisaa.

Ylläpidon tiedote: alustavaihdon katkos

Lähimmän parin päivän aikana Pirkan blogit on pimeänä ehkäpä noin puoli tuntia. Tämä johtuu siitä, että taustajärjestelmä vaihdetaan uudemmalle hallinta-alustalle. Fyysisesti palvelu ei muuta montaakaan metriä, eli pysyy kotimaisena ja juridiset osapuolet ovat samoja, ylläpitoa hoitaa yhä Säätöyhteisö B2 ry ja verkko-operaattorina Pahalammen Verkot.

Kyseessä ei ole Ylen, Hesarin, NMKY:n tai Savon Vapautusrintaman salaliitto. Ei vaikka vaalit lähestyvät.

Onko Eurooppa konservatiivinen?

EU:lla ei mene kaikilla tavoin ihan hyvin. Tuon tuosta syyksi tarjoillaan EU:n jämähtäneisyyttä ja toisaalta esimerkiksi ulkoministerimme mielestä EU:n johto ajaa liberaalia agendaa vastoin kansalaisten toiveita. Minua kiinnostaa tämä kysymys: onko Eurooppa konservatiivinen vai liberaali?

Väärä kysymys!

Termit ”konservatiivinen” ja ”liberaali” ovat toivottomia. Jos kriteerit ovat joko-tai, vastaus on jyrkkä ehkä. Täten haukun heti oman sanavalintani. Ehkäpä kysymys voidaan muotoilla näin: pitääkö eurooppalaisten enemmistö kristillisiä perinteitä osana identiteettiään? Mielestäni vastaus on kyllä, ainakin jos ymmärretään kristilliset arvot taustavaikuttimena, ei Jumalan sanana ja ukaaseina. Kristillinen reformaatio on sekin eurooppalainen keksintö ja etenkin pohjoisemmassa euroopassa kaukana historiassa ovat Paavin ylivallan ajat. Jopa eteläisimmässä euroopassa on Paavi pudonnut pari askelta alaspäin, vaikka häntä yhä arvostetaankin.

Sitten on se toinen kysymys: onko EU:n johto ajanut aggressiivisesti edellisten kanssa ristiriidassa olevia liberaaleja toimia? Mielestäni varauksin kyllä. Suomen media on jo ihmetellyt miten suurimmissa puolueissa puolueen johto, sen rivijäsenistö ja äänestäjät ovat monista asioista kovin eri linjoilla. Mielestäni sama pätee turhan lavealti EU:ssa. Ehkäpä selkein esimerkki maamme rajojen ulkopuolelta löytyy Saksasta, jossa Merkelin voimakas liberalisaatio karkotti äänestäjiä ja pakotti hänet jättämään pelin kesken. Vastaavia vastareaktioita löytyy hieman liian monesta Euroopan maasta jotta ilmiötä voitaisiin kutsua yksittäiseksi harhaksi.

Kolmas kysymys: miksi moinen ristiriita? EU:n johtoportaassa istuvat ovat varsin eristettyjä ihmisistä ja Euroopasta, monet täynnä unelmia ja sinänsä aivan hyvää tahtoa. Komissaareiksi ja muihin johtotehtäviin lähetetään EU-maista useimmiten henkilöitä jotka ovat menettäneet loistonsa kotimaassaan. Siellä on hyviä puhujia, erinomaisia politiikan pelin tuntijoita, mutta melko huonoja reaalimaailman ymmärtäjiä. Kun sujuva ranska soljuu, samppanja virtaa ja diplomatian suudelmat lentävät, ei ole ihme että syntyy eurooppalaisia unelmia. Eikä se mitenkään ruma asia ole että unelmoidaan hyvästä. Ongelmaksi se muuttuu kun pienen ryhmän unelma muutetaan koko kansan imperatiiviksi. Pidän kuitenkin erityisen tärkeänä korostaa etten näe merkkejä laajasta pahantahtoisuudesta, ainoastaan huonosta toteutuksesta.

Viimeinen kysymys: mitä Eurooppa on parin vuosikymmenen päästä? Kaikki merkit viittaavat ainakin tiettyjen liberaalien aatteiden nousuun. Seksuaalivähemmistöjen perusoikeudet alkavat päästä pöydälle ja ympäristöaiheista välitetään. Eurooppa liberalisoituu ainakin jos se ymmärtää tehdä sen oikeaa tahtia. Tietyissä asioissa, kuten ympäristön hoidossa, on vähän pakkokin hosua. Jos samalla hosutaan kaikki muukin, voidaan olla varmoja että nimet kuten Orban, Wilders, Le Pen, Kaczyński tai Salvini eivät murjota vaalipäivinä. Tietenkin Euroopan pitää mennä eteenpäin eikä taaksepäin kohti mustaa surmaa. Eteenpäin voi kuitenkin mennä eri tahtiin ja eri tyyleillä, myös kunnioittaen sitä tosiasiaa että hosumalla voi tulla rankasti takapakkia. Tämä on ymmärrys joka meiltä uupuu, vaikka omakin historiamme on täynnä esimerkkejä.

Mahdoton kysymys, mahdollinen tulevaisuus

On absoluuttisen mahdotonta vastata kysymyksiin kuten ”onko Eurooppa konservatiivinen” tai ”onko Eurooppa liberaali”. Sen sijaan on mielekästä ymmärtää arvojemme taustoja ja niiden erilaisuutta. Mikään rouva- tai herrakerho Brysselissä ei voi päättää mitä EU:n tai Euroopan asukkaiden tulee ajatella. Heidän on kuultava enemmän, huudettava vähemmän. Jos he todella pelkäävät populistien nousua, heidän on vastattava kansan huoliin. Hätääntyneelle kansalaiselle on heitettävä pelastusrengas viereen, ei kiveä otsaan.

Varmaa on että Eurooppa liberalisoituu. Epävarmaa on suoriudummeko muutoksesta tyylikkäästi vai surkeasti. Haluaisin liputtaa hallitun muutoksen puolesta, johon sisältyisi kunnioitusta myös ja erityisesti ns. väärää mieltä olevien suuntaan. Tuota subjektiivisempaa loppukaneettia en osaa kirjoittaa.

”Tärkeintä ovat rangaistukset”

Otsikko on huonon kieliopin mukaisesti ”hipsuissa”, sillä tämä on siteeraus useammaltakin puoluejohtajalta vaalipuheissa, kun puhe tulee seksuaalirikoksiin. Niin vasemmiston kuin oikeistonkin parissakin pidetään kovia rangaistuksia parhaana reaktiona seksuaalirikoksiin. Minä olen tietenkin täysin eri mieltä, eihän tästä muuten blogausta syntyisi.

Niin helppo ja turha lupaus

Lupaus kovista rangaistuksista on toki ymmärrettävää vaalien alla. Se on helppo lupaus, siitä kaikki pitävät ja se saa äänestäjiin hetkellisen tunteen oikeudenmukaisuudesta. On helppo luvata kivoja asioita joista kukaan ei ole eri mieltä ja jotka eivät vaadi poliittisen pääoman pistämistä peliin. Vaan kun siinä on ongelmia.

Ensinnäkään kovemmat rangaistukset eivät pääosassa tapauksia tarjoa ennaltaehkäisevää vaikutusta. (Se on todettu. Toki rangaistusten koventamisesta on se ehdoton hyöty että rikollinen ei pääse kovin pian uusimaan tekojaan.

Toisekseen vankilalaitos on aika kallis. Jos vankeja tulee satoja lisää, ihan muutamalla miljoonalla emme selviä. Valtion kirstu on yksi ja sama – yksi vanki lisää on yksi hoitaja vähemmän, näin karrikoidusti sanoen. Kun poliitikot vaativat kovempia rangaistuksia, haluaisin kuulla myös mistä rahat niihin otetaan.

Moralistien uhrit

Jos nyt jälleen kärjistetään hieman, homma menee näin: mitä tiukemmat moraalilait, sitä moraalittomampia rikoksia. Maissa joissa on hyvin liberaali suhtautuminen pornoon omaavat keskimäärin vähemmän seksuaalirikollisuutta. Vaan voinemme olla varmoja ettet löydä poliitikkoa joka puolustaisi julkisesti esimerkiksi fiktiivistä eli uhritonta lapsipornoa vaikka miten numerot osoittaisivat että se suojelisi lapsia. Aika hissua on löytää myöskään puolustuspuheita pedofiilien ennaltaehkäisevään hoitoon. Totta puhuen aika vähän tuntuu olevan myöskin halua puuttua lasten hyväksikäyttöä suosivien uskontojen valtaan ja on aivan sama puhummeko lestadiolaisista vai muslimeista.

Tässä kohtaa puolueet jakaantuvat myös oudosti. Siinä missä persut ovat kovin valmiita kritisoimaan islamia, heidän muut toimet ovat omiaan lähinnä lisäämään seksuaalirikollisuutta vanhoillisilla moraalinäkemyksillä. Punavihreältä puolelta taas löytyy hyväksyntää monille ennaltaehkäiseville toimill, mutta myös täysi kyvyttömyys ja haluttomuus nähdä uskontoja tai maahanmuuttoa ongelmina. Yhdelläkään puolueella ei ole poliittista kanttia lähteä toimiin joilla seksuaalirikollisuus oikeasti vähenisi. Moralisointiin on aina aikaa ja rakkaus omaan ylemmyydentunteeseen lämmittää niin vaaliehdokkaan kuin toimittajankin mieltä. Ei toki sekään haittaa että yleisö hurraa.

Järjenkäytöstä rangaistaan ankarasti

On ihanaa olla puolueiden sisäpiirin ulkopuolella ja poissa ehdokaslistoilta. Voin vihdoin nostaa pöydälle näkökulmia joiden päälle lähinnä syljetään. Muistan vihreiden Jyrki Kasvin puheet kun lapsipornofiltteriä oltiin rakentamassa Suomeen. Hänellä oli teknologista osaamista, jonka pohjalta hän ymmärsi että järjestelmä lisää lapsipornon saatavuutta eikä vähennä sitä. Hän kuitenkin tunnusti avoimesti että jos hän sitä vastaan äänestäisi, ”ehdokkaan suosion puoliintumisaika olisi kovin lyhyt”. Media ja kansa kävisivät päälle kuin yleinen syyttäjä, eikä asiaa helpottaisi yhtään että tuossakin asiassa lobbarit olivat kovin valmiita myymään toimimattomia teknologioita sensuurin toteuttamiseen. Ja niin he myivätkin.

On täysin oikein että voimme pahoin kun uutisia hirveistä rikoksista nousee pinnalle. On ymmärrettävää vaatia kovimpia mahdollisia rangaistuksia. Pölyn laskeuduttua toivoisin kuitenkin edes medialta hitusen armoa sille osalle keskustelua jossa suojellaan enemmän lapsia ja vähemmän poliittista imagoa. Olen tätä pyytänyt ennen ja epäilemättä pyydän samaa yhtä turhaan vielä useiden vaalien ajan. Minä yksinkertaisesti haluan näistä rikoksista eroon.