Hyötyblogien kehitys – juttuja ja sääntöjä

Tämä on jatkoa Heikki Karjalaisen avaukseen hyötyblogialueen luonnista Pirkan blogeihin. Tilanne on nyt edennyt seuraavin tavoin.

Toivoisin nyt kaikilta aiheesta kiinnostuneilta sääntöjen lukemista, kommentointia ja ehdotuksia niihin.

Lisäksi tarvitaan sisältöä, pitäisi olla ainakin kuutisen kappaletta hyötyblogeja että voin hienosäätää asettelua. Toistaiseksi juttuja on yksi ja siitäkin uupuu otsikkokuva (artikkelikuva). Saatan itsekin ensi viikolla kyetä yhden tällaisen kirjoittamaan, mutta onhan meitä moneksi. Saataisiinko noin viikon kuluessa pari juttua lisää tehtyä? Toimi näin:

  1. Kirjoita sopiva hyötyblogi ym. sääntöjen pohjalta ja linkkaa se kommenttina tähän, tai pistä sähköpostina linkki minulle. Muista avainsanat.
  2. Ehkäpä joku aiempi blogauksesi täyttää hyötyblogin määritteet? Lisää siihen kuva (oikea reuna > Aseta artikkelikuva), lisää avainsanoihin ”hyötyblogi”, tarkista avainsanat muilta osin ja pistä linkki tähän

Kun juttuja on muutama tarjolla, laitetaan hyötyblogit ihan laajalti näkyville ja sitten vain itse kukin omien kanaviemme kautta markkinoidaan asiaa.

Piisaako kaikille sovinistien ääniä?

Kepu ampui alas perhevapaauudistuksen melko odotetusti. Perästä kuultiin luovasti muotoiltuja haluja suojella konservatiivisia perhearvoja. Samaa mekkalaa pidettiin myös sinisistä ja taustakuoroa tahdittavat niin persut kuin kristillisetkin. Kaikilla on katseet vaaleissa – vaan piisaako perinteisten kotiäitien kannattajilta ääniä heille kaikille?

Valinnanvapaus vai klaanin käsky?

Lähtökohtaisesti harva meistä vastustaa ihmisten oikeutta valita. Kauniin kuuloisen valinnanvapauden varjona heiluvat etenkin kepun taustavoimana vaikuttavat lestadiolaiset klaanit. Mainospuheissa kaunis valinnanvapaus muuttuu arjessa melko tiukaksi paikaksi kirveen ja hellan välissä. Toisaalta, kotihoidontuen muutokset eivät tätä asiaa muuttaisi mitenkään ja jotakuinkin sama määrä lahkolaisia naisia jäisi ikuisiksi kotiäideiksi vaikka tuki poistettaisiin kokonaan. Sen ongelman korjaamiseksi tarvittaisiin lain nostamista uskonnon yläpuolelle eikä moista tässä maassa tule tapahtumaan.

Akuutimpi ongelma ei juuri liitykään lapsen ensimmäiseen pariin-kolmeen ikävuoteen vaan siitä eteenpäin. Varhaiskasvatuksen evääminen lapsilta on täysin sallittua, mutta järkyttävän tuhoisaa. Jos lapselle ei anneta minkäänlaista mahdollisuutta tutustua yhteisöön, sen hierarkiaan ja jatkuviin muutoksiin, on koulun aloitus melkoisen kova pala. Radiossa muistutettiin aiheellisesti miten Suomi on jäänyt varhaiskasvatuksessa hurjasti jälkeen muita pohjoismaita. Hieman yksinkertaistaen: en missään nimessä kiellä aikuisten ihmisten oikeutta olla idiootteja mutta jos lapsista tehdään sen varjolla marttyyreja, minä murisen.

Vaaleissa nähdään

Katse on siis kääntynyt seuraaviin eduskuntavaaleihin. Muutamissa paikoissa naisvihamieliset asenteet toki poikivat ääniä ja tämä lienee monilla mielessä. Tietyt sovinismin mestarit, kuten Juha Sipilä tai Timo Soini pystyvät populistisella karismallaan saamaan melkoisen köörin asian taakse, mutta ei sillä vaaleja voiteta tai kannatuslaskua pysäytetä. Jotenkin ounastelen naisten oikeuksien mielikuvan olevan pääosalle äänestäjiä tällä vuosituhannella. Edelleen spekuloin kepun näin toimien menettävän enemmän ääniä kaupungissa kuin mitä se nettoaa maaseudulta. Siniset puolestaan tarvitsevat jotain paljon änkyräkonservatismia parempaa sanottavaa mikäli aikovat yhdenkään edustajan läpi saada.

Suurin toiveeni on että muut puolueet lähtisivät puimaan kodin ja lasten asioita ihan urakalla. Kokoomuksen on kunnioitettava hallituskumppaniaan, mutta demareilla ja vihreillä ei moista painolastia ole. Demareilta ehdotus jo löytyykin, joskin se on kovin varovainen ja välttää yrittämästä ratkoa todellisia ongelmia. Yhtä kaikki, pelinavaus sekin. Saisimmeko lisää?

Ylläpidon tiedote: Tilastot näkyville

Olen lisännyt toiminnon, jolla kaikki hyväksytyt kirjoittajat näkevät nyt yläreunassa ”Tilastot” napin kunhan ovat kirjautuneina sisään. Tästä oli esitetty toiveita aiemmin.

Huomautan erään tärkeän asian näyttökertojen laskennasta: niihin ei lasketa sivuston käyttäjien klikkauksia, eli rekisteröityneet kirjoittajat ja kommenttien kirjoittajat eivät aikaansaa lisää näyttökertoja. Tässä on siis vain ulkopuoliset lukijat laskettuna. Tämä tieto on useimmiten paljon relevantimpaa.

Toki tämä on asetus ja asetuksia voi muuttaa. Saa kommentoida.

Numeroita pidän itse aika rohkaisevina sivustolle jolla ei ole markkinointibudjettia eikä ison median kumppaneita – eikä toisaalta myöskään suosio perustu siihen että julkaistaan räväkkää, asiatonta vihaa. Asiakeskustelulla on toivoa tässä maailmassa.

Ja vielä viimeisenä detaljina, tilastoa on alettu kerätä vasta tammikuun puolivälin tienoilta.

Tilaa valemedialle!

Venäläiset trollaavat, kiinalaiset ja amerikkalaiset trollaavat, valemediat jylläävät ja oikea journalismi kärsii. Tämän me tiedämme. Minä alan tulla siihen tulokseen, että perinteinen media tekee tämän liian helpoksi – enkä puhu nyt journalismin tasosta, vaan uutisoinnin määrästä. Kerrankin meillä on ongelma jonka voisi helposti korjata.

Ylen minuutit

Heitetäänpä alkuun lukua prioriteeteista. Yle Puheen keskivertopäivässä vie politiikkaradio 30 minuuttia ja vastaavasti urheiluradio 222 minuuttia (lähde). Yle on myös kautta linjan lyhentänyt uutislähetyksiä. Päivän pitkät uutislähetykset olivat 20 minuuttia, sitten 15, nyt 10. Perusuutiset olivat 5 minuuttia, sitten 3, nyt lyhimmillään hieman yli minuutin. Uutisten saama tila ohjelmassa on entistä pienempi. Uutisten sisällöstä uutisia on yhä vähemmän, kun julkkisjutut ja vastaavat tunkevat lähetyksiin. Asiaohjelmat vähenevät ja korvataan lifestyle-ohjelmilla, vai mitä on esimerkiksi saatu Ajankohtaisen Ykkösen tilalle?

Aamulehti ei ole pöllömpi sanomalehti, mutta uutisten määrä vähenee. Uutisasialle on tilaa enää viitenä tai kuutena päivänä viikossa ja uutiset saavat mahtua yhä pienemmälle määrälle palstamillimetrejä. Sen sijaan fiilisjuttuja ja ”julkkis kertoo miten ihanaa/kauheaa kaikki on” tarinoita. Toki ajoittain näiden sijalla on täysin erinomaisia taustoittavia historiallisia artikkeleja tai vastaavia, mutta niiden osuus pienenee. Myös kulttuurin perinteiset teos- ja luomiskertomukset ovat tehneet tilaa somejulkkisten fiilistelylle.

Isäni antoi hieman kritiikkiä Talouselämä-lehdelle sen osalta miten asiantuntijatekstien osuus oli vähentynyt, siinä missä ”esittelyssä kaveri jolla on fiilis” -tyyppisten juttujen määrä lisääntyy. Ei tuottanut suurta vaikeutta saada vastaavia kommentteja useilta eri ikäisiltä, eri talouslehtien lukijoilta. Asiantuntijatekstin määrä vähenee kun kokemusasiantuntijat valtaavat alaa. Miksi analysoida taloutta kun voidaan kuulla miten startup-pomo yhdistää joka aamu mäkihyppyjoogan ja paljasjalkamaratonin.

Annan tuomion

Kritisoimme siitä miten kokemusasiantuntijat laitetaan samalle viivalle oikeiden asiantuntijoiden kanssa. Käskemme ihmisiä lukemaan ja kuulemaan oikeita uutisia somemyllyn tai vastamedian sijaan. Varoitamme että ei pidä uskoa propagandaan vaan luottaa faktoihin. Hyvät maamme journalistit, joita arvostan suuresti, antakaa siihen mahdollisuus! Älkää leikatko uutisia. Älkää vähentäkö faktoja. Älkää tunkeko sisältöä täyteen hömppää. Tehkää enemmän asiaa eikä jatkuvasti vähemmän. Älkää antako valheelle hyvin petattua kasvun paikkaa.

On tietenkin mahdollista että kuulun vain johonkin sammalta kasvavaan, häviävään ryhmään ihmisiä jotka arvostavat uutisointia. Täten media siis vain tuottaa sitä mitä kansa nykyään haluaa. Jos näin on, mikäs minä olen kansan tahtoa kieltämään. Se tosin tarkoittaa myös sitä, että media voi katsoa ihan itse peiliin etsiessään syitä valheen ja vihan kasvulle ihmisten uutisvirrassa.

Varovasti siellä lumessa!

Perhanan perhana sanoisi joku. Kuten minä.

Kaupungin säiliöauto koitti ajaa päälleni jalkakäytävällä kaikista paikoista. Noh, plussaa se että olin reipas jaloistani ja pääsin hyppäämään alta pois. Miinusta se että se oli hosumista jäällä, joten päädyin lumihankeen nilkka paskana. Säiliöauton kuski näki tämän ja teki miten kuka tahansa vastuullinen taho: painoi helvetin lujaa kaasua ja pakeni rikospaikalta.

Isot pisteet Lähitapiolan terveyshelpille josta sai heti vinkkejä ja keinoja, vaikka rikosilmoitusta ei voikaan tehdä ennen maanantaita. Mutta kuka helvetin esimies palkkaa ja/tai kouluttaa tuollaisia kuskeja? Eikö Tampereen kaupungilla ole minkäänlaista vastuuta toiminnastaan?

Onneksi tuntomerkit ja silminnäkijät löytyvät.

Termistösoppaa ja turhaa kielisotaa

Muistanemme kun jokunen vuosi sitten meni niin päättäjillä kuin mediallakin sekaisin turvapaikanhakija, pakolainen ja työperäinen maahanmuuttaja? Termien sotkenta sujuu aiheesta toiseen, tällä kertaa sekoitetaan Ylellä ruotsin kielen tarve ja poliittinen päätös. Tämän poliittisen pyhän lehmän suojelu saavuttaa jatkuvasti absurdimpia piirteitä, uhaten huumorini riittoisuutta.

Keinotekoisia esteitä pitkin ja poikin

RKP:lla on ollut hyvää aikaa vuosikymmenten varrella sementoida poliittista veto-oikeuttaan pitkin ja poikin. Yksi loistavimmista tempauksista on virkamiesruotsin konsepti. Kyse on kielikokeesta, jossa pitää osata sanoa suurinpiirtein jotta hei olen Pekka, ostaisin kupin kahvia. Virkamiesruotsilla ei pysty hoitamaan mitään työtä ruotsiksi, mutta vaatimus on tökitty pikaliimalla joka halvatun nurkkaan jotta voidaan sanoa miten hemmetin tärkeää on osata laulaa vanhan valloittajan viisuja. Lähes jokaisen pitää todistaa osaavansa puhua kelvottomalla taidolla kieltä, jota tuskin koskaan tarvitsee.

Nyt voivatkin sitten media ja päättäjät kertoa miten hirmu tärkeää on osata ruotsia koska on tarve. Tai siis ei – lääkäri, opettaja, insinööri, arkkitehti tai poliisi eivät todennäköisesti koskaan työssään tarvitse ruotsin kieltä. Todennäköisesti mikä vaan valtakieli on todellisuudessa hyödyllisempi. Vaan koska ”ruotsin kielen tarve” ei tarkoitakaan tarvetta vaan pakollista nöyristelyä virkamiesruotsipelleilyn kanssa, onkin yhtäkkiä täysin turha taito muuttunut elämän ja kuoleman kysymykseksi. Toisin sanoen, jos opiskelija ei suostu nuolemaan kuninkaan saappaita, hän ei saa lupaa opiskeluun.

Asiantuntijat ovat vuosikausia rukoilleet nuorille monipuolisempaa kielitaitoa jotta maamme voi menestyä kansainvälistyvässä maailmassa. Yksi monista ikävistä ja absoluuttisen turhista esteistä tälle on virkamiesruotsin konsepti, joka pitäisi haudata jonnekin todella syvälle. Mitä vähemmän ylläpidämme kalliita, monimutkaisia kikkapykäliä, sitä enemmän on tilaa itse kielten osaamiselle – myös ruotsin kielen. Yhtä lailla tulisi lopettaa kielten vastakkainasettelu. Ei ruotsin kielen ainoa vaihtoehto ole venäjä, vaan ihan mikä tahansa maailmankieli mitä kouluissa opetetaan. Monipuolisuus on päivän sana, ei teennäinen vastakkainasettelu.

Tuhon ja turmion tie

Meidän on lakattava näkemästä ruotsin kieli pyhänä instituutiona ja alettava näkemään se kielenä kielten joukossa. Meidän on lakattava maalaamasta piruja seinille siitä miten nuoret joutuvat turmiolle ja leipäjonoon jos sattuisivatkin osaamaan jotain hyödyllisempää kieltä. Meidän on opeteltava sen verran peruskoulumatematiikkaa, että parin tuhannen ihmisen takia ei tarvitse viiden miljoonan ihmisen pilata kieliosaamistaan. Meidän on opeteltava elämään nykymaailmassa, katse avoimin mielin tulevaisuuteen.

Ruotsi on mainio naapuri mutta heidän kieleen on vaikea suhtautua neutraalisti kun asiaan liittyy niin paljon ja niin likaista poliittista suhmurointia. Minä en jaksa puhua kunnioittavasti sellaista järjestelmää kohtaan, joka puhtaasti korruption voimin halveksii meitä kaikkia ja tuhoaa tulevienkin sukupolvien osaamisen. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä järjestelmä on väärin.

Presidenttiehdokkaiden jakolinjat

Yrittäessäni katsoa presidenttiehdokkaita vähän eri kanteilta, ryhdyin tenttejä kuunnellessa pohtimaan heidän maailmankuvaansa. Tarkemmin ottaen pohdin, missä ehdokkailla kulkee maailmankuvansa jakolinja, eli ketkä ovat heille ”me” ja ”ne”. Katsotaanko saanko tällä helpotettua ehdokkaan etsintää edes itselleni.

Tuula Haatainen: sukupuolet.
Vaikkakin Haataisen feministisessä politiikassa on monta raudanlujaa faktaa mihin nojata, pidemmälle vietynä se on ihmisten joko suosimista tai sorsimista synnynnäisen ominaisuuden perusteella. Hänelle sukupuoli on jokaisen valinnan ykköskriteeri.

Sauli Niinistö: järjestelmän sisällä vai ulkona?
Presidenttimme jakolinja ei ole jyrkkä vastakkainasettelu, vaan enemmänkin kyse on näkökentän kaventamisesta. Hän ei näe ihmisiä, organisaatioita tai mietteitä jotka eivät mahdu puoluejärjestelmän sisään.

Laura Huhtasaari: liberaali vai konservatiivi?
Vaikkakaan Laurasta ei jää änkyräkonservatiivin kuvaa, on jakolinja helppo nähdä eikä hän sitä koitakaan peitellä: perinteiset konservatiiviset arvot vastaan modernit liberaalit arvot.

Pekka Haavisto: rauha vai sota?
Minun oli vaikea löytää Haaviston maailmankuvasta selkeää jakolinjaa, sen verran sovinnollista diplomatiaa hän harjoittaa. Lopulta arvelen että hän on se viimeinen henkilö maailmassa joka painaisi punaista nappia. Hän sovittelee vielä pitkään sen jälkeen kun muut ovat jo tarttuneet aseisiin. Kaunis ideaali, vaan minkälaiset riskit?

Merja Kyllönen: me vastaan kaikki muut
Perinteinen äärivasemmiston maailmankuva kuuluu Kyllösen puheista. On pieni ryhmä oikeudenmukaisuuden taistelijoita jotka kantavat maailman sydäntä, vastassaan loppumaton armeija pahuutta joka vaanii jokaisen nurkan ja kiven takana.

Paavo Väyrynen: kehitys vai jarrutus?
Paavo Väyrysen ympärillä maailma kulkee liian nopeasti ja hän haluaisi maailman etenevän hitaammin, tietyissä poliittissa linjanvedoissa jopa taaksepäin. Hänen ideaalinsa eivät ole vailla todistepohjaa, vaan kuuluvatko ne enää tähän päivään?

Matti Vanhanen: maaseutu vai maailma?
Kesti ehdokkaista selvästi pisimmän aikaa löytää punaista lankaa miehen puheista. Arvelen että Vanhanen on yrittänyt tuoda presidentinvaaleihin keittiön kautta perinteistä kepulaisuutta. Siinä kukin pieni kyläyhteisö huolehtii asioista ja ihmisistä, eikä tuhatta ihmistä isompia kuntia ole olemassakaan.

Nils Torvalds: kabinetti vai kansankokous?
Torvaldsille hyvä maailma on se jossa etablisoitunut eliitti sopii asioista kabinetissa ja massat luottavat heihin. Hän ei pidä avoimuudesta tai keskustelusta ”tyhmien” kanssa. Onko hän tarpeeksi viisas päättämään muiden puolesta?

Hyvät presidenttiehdokkaat

Kuuntelin melkein koko lauantaipäivän Ylen radio-ohjelmia presidenttiehdokkaista ja tuli hirveän ikävä fiilis, kun yhtä lukuunottamatta ehdokkaita vain haukuttiin, kritisoitiin ja moitittiin. Vastarannan kiiski ilmoittautuu ja aionkin kertoa jokaisesta presidenttiehdokkaasta yhden hyvän sanan kuvailemaan hänen parempia ominaisuuksiaan. Toivon, että kommenteissa tällä kertaa keskitytään vain positiivisiin asioihin ehdokkaista.

Pekka Haavisto on hyvä diplomaatti. Hän kuuntelee, ymmärtää, keskustelee eikä hosu tuomitsemaan.

Paavo Väyrynen on hyvin osaava. Hänen osaaminen maailmasta, valtioista, päättäjistä, historiasta, nykypäivästä ja kulttuureista on valtava.

Sauli Niinistö on hyvä poliitikko. Hän tuntee puolueet, politiikan pelin säännöt ja osaa tuoda puoluekoneistot mukaan tehokkaasti.

Laura Huhtasaari on hyvä kristitty. Hänellä on raamatun armon ja rakkauden sanomaa aina matkassa mukana.

Tuula Haatainen on hyvä feministi. Hän ei pelkää sanan käyttöä ja on valmis myös laajalti perustelemaan ja avaamaan sitä.

Merja Kyllönen on hyvä vastavoima. Hän näkee maailmaa myös köyhän ja hyljeksityn silmin.

Matti Vanhanen on hyvä viilipytty. Hän kestää kovatkin paineet maltillisena.

Nils Torvalds on hyvä porvari. Perinteisen arvokkaat porvarilliset arvot löytävät hänestä modernin kodin.

Loppuun korostan vielä varoiksi, että edellä ei ole sarkastisia ilmaisuja. On luonnollista että moni em. sanoista on sellaisia että jotkut ottavat ne hyvänä, jotkut pahana. Niinpä. Siksihän tässä vaaleissa äänestetään. Ehdotan kuitenkin, että jokaiselle meille on yksi asia ennen muuta, missä presidentin pitäisi olla hyvä. Mieti se sana mieleesi ja mieti sitten kuka ehdokkaista sen toteuttaa.

Ehkäpä oli jo aikakin Intelille?

Omistatko tietokoneen? Saumat ovat, että useampikin palanen sisuskaluista ovat tulleet sirujätti Inteliltä. Miljardivoittoja takova jätti on saanut viime viikot selkäänsä moneen kertaan. Ehkäpä tämä on hyvä muistutus monopolin haitoista?

Mitä tapahtui (lyhyesti)

Niille jotka eivät aihetta seuraa, lyhyt versio on tämä. Intelin kaikissa suorittimissa jo noin vuosikymmenen ajalta on ollut suunnitteluvirhe joka altistaa luottamuksellisen tiedon, kuten salasanojen varkauksille. Pilvipalvelujen aikana riski on moninkertainen, koska saman pilvijärjestelmän käyttäjä voisi teoriassa ryöstää tietoja aika lailla keneltä vaan. Vian korjaaminen hidastaa tietokoneita jopa huomattavasti (TiVi). Intel hosui päivityksiä pihalle ja hosuminen näkyi: päivitykset ovat aiheuttaneet koneiden vakausongelmia, jotka voisivat jopa kaataa kokonaisia palveluntarjoajia (Reuters). Ja jos tämä ei riitä, kotimainen F-Secure löysi vielä loppuviikosta toisen, katastrofaalisen vian Intelin toisesta teknologiasta, jonka avulla lähes kaikki kannettavien suojausjärjestelmät muuttuvat hyödyttömiksi (Yle).

Mitä sinun pitää tehdä?

Vanha neuvo pätee: käytä tietoturvaohjelmaa ja asenna päivitykset. Jos olet käyttänyt tekniikkaa järkevästi tähänkin asti, et klikkaa tyhmiä linkkejä, anna luottokorttinumeroitasi minne vaan ja asennat päivitykset, todennäköisesti hätää ei ole. Pilvipalveluiden tarjoajat ovat tehneet korjauksia. Muistuttaisin tosin, että päivityksillä en tarkoita vain Windowsin, macOS:n tai Linuxin päivityksiä, vaan myös rautapuolen ohjelmistopäivityksiä. Maceilla ne tulevat samalla vaivalla, muiden tapauksessa on haettava myös laitevalmistajan BIOS- tai UEFI-päivitykset. Jotkut valmistajat tarjoavat valmiin ohjelmiston joka hoitaa kaiken, toisilla valmistajilla tämä edellyttää jonkin verran käsityötä. Kun nämä ovat sisällä, tilanne on parempi, joskin tietokoneesi voi hidastua. Tälle ei valitettavasti voi mitään, joskin tietokoneen pasianssin hidastumiseen on olemassa ratkaisu.

Ihan eri mittaluokan haaste tämä on vaikkapa kaltaisilleni tietojärjestelmien arkkitehdeille ja ylläpitäjille. Miksi luulet että kirjoitan blogia perjantain ja lauantain välisenä yönä kolmelta? Tällä sentäs pysyy hereillä samalla kun odotan päivitysten pyörimistä. Tuorein Intel-farssi tekee ehkä ennenkuulumattoman suuren määrän ylitöitä – emmekä ole vielä edes aloittaneet tuon tuoreimman virheen kanssa. Yleä lainaten, se on katastrofaalinen riski aika lailla kaikille yrityksille joilla on kannettavia koneita.

Mitä tästä voi oppia?

Syystä tai toisesta suoritinpuolella kilpailua ei vain oikein ole. Perinteisissä palvelimissa, tietokoneissa ja läppäreissä Intel on suvereeni. Mobiililaitteissa taas ARM on vastaavassa monopoliasemassa. Tietokonepuolella haastaja on AMD, joka on kieltämättä viimeisen vuoden aikana tehnyt upeita tuotteita (io-tech.fi). Intel on tosin juurruttanut monopoliaan myös monin todella likaisin keinoin ja kilpailijan pääsyä kentälle on häiriköity laajalti. Vaikka AMD:n tekniikastakin on vikoja löytynyt, ne ovat pieniä Intelin rinnalla. Spekuloin, että ehkäpä eri laitevalmistajat alkavat vähitellen heräämään yhden valmistajan tilanteen ongelmille. Edelleen toivon, että monopolin väärinkäytökset eivät mene läpi enää niin helposti tällaisten uutisten valossa.

Kuluttajan asema ei ole hääppöinen. Jos olet ostamassa tietotekniikkaa, pääosalla kuluttajia on tasan kaksi optiota: ota tai jätä. Ellet omaa hieman tarkempaa tuntemusta laitteista itse tai lähipiirin avulla, olet aika lailla markkinavoimien armoilla. Vanha koneesi voi hidastua tuoreimpien päivitysten myötä ja ainoa mitä voit tehdä on ostaa uuden laitteiston samalta valmistajalta joka ongelman alunperin aiheutti. Laadukkaita AMD-pohjaisia laitteita on vaikea löytää – ainakin vielä. Suoritinmerkin vaihto ei auta jos muu rauta on ongelmajätettä, kuten valitettavan usein edullisissa laitteissa on.

Muuttuuko mikään?

Kaiken kaikkiaan minulla on fiilis että turvallisuus on jäänyt kauas, kauas taakse viime vuosina. Vain kuukausi-pari sitten Applella oli putkeen kolme (!) turvavirhettä jotka pitkälti aiheuttivat sen että salasanaa kysyttäessä saatoit kirjoittaa mitä vaan ja pääsit eteenpäin. Tietoturvajätti RSA teki viime vuoden alkupuolella täydellisen emämunauksen suojaustekniikoissaan, joita pidettiin maailman parhaina. Kaikkien langattomien verkkojen WPA2-standardi osoittautui farssiksi vuoden puolivälin jälkeen. Oma tarinansa on Microsoftin yritys tuhota sähköpostijärjestelmä rikkomalla kaikkia mahdollisia standardeja Hotmail-, Outlook- ja Office365-järjestelmissään.

Ovatko syynä monopolit joiden haltijat eivät paljoa viitsi turvallisuudesta välittää? Onko syynä kuluttaja jolle pitää koko ajan tehdä uutta ja joka ei osaa vaatia parempaa? Onko syynä yleinen asenneilmapiiri jossa kivat fiilikset ja tiedon jakaminen ovat tärkeämpää kuin tiedon turvaaminen? Vai olemmeko keskittyneitä huolestumaan verkkotrolleista ja valeuutisista (sinänsä oikeita ongelmia) jolloin uskomme vain sokeasti valmistajia kun sanovat että he välittävät meistä? En tiedä syytä, mutta näin yleisesti ottaen, monopolit harvemmin johtavat voittoon. Ehkäpä olisi korkea aika sohaista ainakin Intelin murkkupesään. Sen he ovat mielestäni ansainneet.

Mitä me tässä juhlistamme?

Vaikka urheilu-uutisia vältän tehokkaasti, tavallisissa uutisissakin aiheeseen törmeää. Joka päivä on monta uutista Amerikkaan muuttaneesta koripalloilijasta. Epäilemättä mies on loistava hommassaan enkä häntä henkilönä kritisoi – mutta miksi ihmeessä kansantaloudelle katastrofaalisesta toiminnasta luodaan malliesimerkkiä?

Urheilubisneksemme on bisnesfarssimme

Oli se laji mikä vaan, oli jääpallot tai formula-autot tai mitkä vaan, kuvio on sama. Suomessa etsitään aktiivitoimin lapsia jotka ovat valmiita riskeeramaan itsensä urheilun alttarilla. Heidät laitetaan erikoiskouluuun ja heille hankitaan valmennusta sekä muuta apua. Heille katsotaan harjoitusolosuhteet ja paikallinen yritys jonka joukkueessa osoittaa taitoja. Yritykselle osoitetaan tukia jotta ei tarvitse kisojen vuokrista maksaa listahintaa. Sitten kun se menestyjä löytyy, hänet lähetetään maailmalle harjoittamaan lajiaan.

Suomen veromenot: satoja tuhansia, ehkä miljoona. Suomen verotulot: nolla. Me koulutimme, me opetimme, me markkinoimme, me maksoimme kaiken. Heti kun tuloja alkaa ropisemaan, maksetaan verot muualle. Ja kun urheilija on tehnyt itsestään sairaseläkekuntoisen kolmekymppisenä, hänelle myönnetään vielä Suomessa urheilijan eläke. Perustelemme tätä sillä, että saamme heistä ”lapsille esimerkkejä”. Esimerkkejä mihin? Siitä miten tuhoat terveytesi yrittäessäsi saada lottovoittoa? Siitä miten monipuolisen liikunnan sijaan on parempi reenata vain yhtä asiaa? Siitä miten hienoa on olla kansan idoli jota miljoona ihmistä katselee sohvalla, ylipainoa ja alkoholimyrkytystä tavoitellen? Vaiko siitä miten urheiluseurat voivat ajaa köyhät lapsiperheet velkavankeuteen tarjoamalla trendilajin harrastusmahdollisuuksia ökyhintaan? On siinä meillä esimerkkiä.

Näinhän tämä toimii eikä sitä voi pelaajaa moittia. Epäilemättä nytkin median valokeilaan nostama pallopelaaja on loistava työssään ja harjoitellut kovasti. Hän on tehnyt osansa paremmin kuin hyvin. Nostan vielä erikseen hattua sille että hän ei ole mediassa esimerkiksi rikollisyhteyksien, huumeongelmien (saati huumekaupan) tai muiden ikävyyksien muodossa. Mutta tämä järjestelmä josta me maksamme rahana, nuorten mielenterveysongelmina ja kansanterveyden rapautumisena – kysyn uudestaan: mitä juhlistamista tässä on?

Bisnes on bisnestä

Urheilu on liiketoimintaa, eikä se muuksi muutu. Toimikoon liiketoiminta liiketoiminnan ehdoin. Urheilu sopisi rinnastaa elokuviin. Molemmissa harvat ja valitut päätyvät kameran eteen ja yleisö hurraa. Molemmissa on potentiaalia vientiliiketoiminnalle, turismille ja toki yritystoiminnan yleisille helpotuksille pykäläviidakon purkamisen myötä. Kyllä valtiolla tekemistä asiassa voi olla, mutta pelin ehdot ovat tällä hetkellä vääristyneet.

Veronkiertoa tapahtuu ihan ammattilaisten toimesta jo tarpeeksi, niin säätiöissä, julkishallinnossa kuin yrityksissäkin. Ei meidän tarvitse auttaa sitä ylläpitämällä tällaista jättimäistä häviöautomaattia. Jos urheilu on puoletkin niin suosittua mitä väittää olevansa, se toimii erinomaisesti ilman senttiäkään julkista rahaa.