Puhutaanpa kultturipolitiikasta

Jälleen on luvassa ruman puolueellinen henkilökohtainen vaalikampanjablogaus, aiheena sellainen johon keskivertokokkari ei koske tikullakaan: kulttuuri. Olen pitkään halunnut tuoda osaksi kulttuurikeskustelua myös kokoomuslaisen kulttuuripolitiikan ja nyt koen että olen saanut osallistua sellaisen laatimiseen. Kertaan vähän sen aiheita, sekä sitä mitä olin tekemässä yhteiseen ohjelmaamme että siihen miten tästä jatkan henkilökohtaisesti.

Kulttuuripolitiikan kolme teesiä

Ensimmäinen teesi: kunta ei voi rakentaa kulttuuria, se voi vain rakentaa puitteet ja antaa sen tapahtua. Annan isot pisteet vihreiden vanhalle gurulle Perttu Pesälle, joka aikanaan aiheen ympärillä puhui. Jos kunta yrittää tehdä kulttuuritapahtumaa, siitä tulee kankeaa ja kallista. Jos kunta pistää kymmenesosan samasta rahasta puitteisiin ja kolmannen sektorin tueksi, se saa parempaa. Näpit irti mikromanageerauksesta!

Toinen teesi: kunnan tärkein kulttuuritapahtuma parin vuoden päästä on hyvällä todennäköisyydellä sellainen, jota juuri kukaan ei osaa vielä nimetä. Kulttuuri muuttuu, kehittyy, uutta tulee. Se ei tarkoita että vanhaa pitäisi tuhota, mutta aina katse eteenpäin. Uuden kulttuurin puitteisiin sijoittaminen maksaa vähän, riskit ovat pieniä, mutta on aina mahdollisuus nähdä uusi menestystarina, joka tuo kunnalle turismia sekä suoria ja välillisiä euroja säkkitolkulla.

Kolmas teesi: kulttuuri on tekijöille ja kokijoille. Kulttuurin kokemus, kuten teatterissa tai museossa käynti, on tutkitusti hyväksi terveydelle. Kulttuurin parissa tehtävä työ ja vapaaehtoistyö on myös iso juttu. Vapaaehtoistyö kulttuurin parissa on avuksi syrjäytymiseen, tarjoaa uusia taitoja, se avaa lukuisia portteja työelämään ja luo sosiaalisia suhteita. Kulttuuri on siis tuplavoitto: sekä sen rakentaminen että kokeminen – joskus molemmat yhdessä – tuovat hyvää.

Metriikkaa rahankäyttöön

Olisi kiva, jos kulttuurille olisi enemmän rahaa mutta tosielämässä on niukkuus aina läsnä. Onkin siksi tärkeää katsoa jokaisen euron perään. On lukuisia tapoja varmistaa rahojen tehokas käyttö. Kun pohditaan julkisen rahan antamista kulttuuritoimijalle, hyvä kysymyspatteristo sisältää vaikkapa seuraavia.

  • Taloudellinen kynnys? Voiko jokainen kuntalainen osallistua, vai onko kynnystä kuten pääsymaksu?
  • Osallistujakynnys? Onko toiminta rajattu keinotekoisesti joiltain pois vai onko ovi kaikille auki? Toki voi olla esim. lasten toimintaa, tai vaikka tietyn kielistä toimintaa, selkeitä kohdentamisia.
  • Aika/määrälaskelma: Kuinka monelle ihmiselle rahalla toteutetaan toimintaa ja kuinka pitkäksi aikaa. Festari voi olla kaksi päivää kertaa viisituhatta ihmistä – kerho voi olla kaksi kertaa viikossa vuoden ajan kertaa kaksikymmentä ihmistä.
  • Kulttuurilaitoksille: Ehdottakaa säästötoimenpiteitä. Kertokaa minkälaisia kulttuuritoimijoiden välisiä verkostoja olette luoneet, minkälaista yhteistyötä teette muiden kanssa?
  • Vapaa kysymys: Millä tavoin toimija on pyrkinyt tehostamaan taloudenpitoa. Yhdistysten tapauksessa, minkälainen yhteistyöverkosto eri yhdistysten välillä on, käytetäänkö yhteisiä resursseja?

Listaa sopii jatkaa, mutta edellä muutama pohjalle. Kas, olen surukseni kulttuurityössä oppinut että kaksi, lähes identtisen kokoista tapahtumaa, saattavat toinen saada julkista tukea muutaman tuhannen euroa ja toinen satatuhatta euroa. Jos jokin toiminta tulee hyvin kalliiksi, pitää rohkaista tehostamaan. Tärkeää on nähdä ym. kysymykset neuvoa antavina, suuntaa näyttävinä, ei ehdottomuuksina. Teatterit ja museot ovat meille elintärkeitä, vaikka niistä pääsymaksua otetaankin. Jo kysymysten esittäminen auttaa ja ne pitää nähdä tiedonhankinnan välineinä, ei konetuliaseina.

Tunteita ja ravistelua

Kulttuurin tehtävä on herättää, ravistaa ja saada ajattelemaan. Jos jokin kulttuurin muoto saa sinut vihaiseksi, se ei ole mikään syy vastustaa sen tukemista. Jos kunnan asukkaat siitä pitävät, se on hyvä. Toiminnan suosio on paljon parempi mittari kuin valtuutetun moraalikäsitys. En minä ainakaan haluaisi nähdä kulttuuria, joka ei koskaan herättäisi minussa tunteita. Minä haluan, että kulttuuri haastaa minut ja käsitykseni. Minä haluan olla väärässä taiteen edessä. Haluan tehdä selväksi itselleni, etten loukkaannu taiteellisesta erimielisyydestä.

Viimeisenä, kulttuuripolitiikka tarvitsee mm. kaiken edellisen vuoksi yhteistyötä. Nostan hattua etenkin Tampereen vihreille, jotka ovat tehneet ihailtavaa työtä kulttuurin kehittämisessä. Heillä on hyviä ajatuksia, nyt pitää vain sparrata ja istua saman kahvipannun ääreen niin saadaan vielä parempaa – yhdessä, vahvalla kulttuurin rakkaudella ja vilpittömällä kunnioituksella. Rivien väliin voisi vielä heittää, etten pahastuisi yhtään jos saisi pari persua ja demariakin siihen keskusteluun mukaan.

Arvon media, arvon Parkkonen, EI NÄIN

Ja taas käy matka käräjille, sillä valtiollamme on liikaa rahaa ja johonkin ne pitää tuhlata, miksei vaikka pahaisten kakaroiden tappeluun. Samalla voidaan kuluttaa vähän rahaa, jolla voidaan kirjoittaa musta valkoiseksi ja rakentaa norsunluutornia vähän korkeammalle. Olin jo pettyny tapaukseen Lokka-Vehkoo ja olen vielä pettyneempi tapaukseen Lokka-Parkkonen, niin monin eri tavoin, kuten esimerkiksi…

Laki ei katso naamaa

Voit halutessasi siteerata Dostojevskiä, aiheena kuinka yhteiskunta mitataan siitä miten se huolehtii vangeistaan, tai Gandhia, jolloin vankien sijaan oli puhe heikoimmista. Tai voit siteerata perustuslakia, 2 luku, 6 §, yhdenvertaisuus. Referenssejä piisaa mutta pointti on sama: ei voi olla yhtä lakia tai säännöstöä ikäville ihmisille ja toista yhteiskunnan kermalle. Annahan nyt kun olen poikkeuksellisen selkeä: Jos on ok kutsua Junes Lokkaa ihmiskunnan loppusijoitussaastaksi, on ok kutsua aivan ketä tahansa näin. Jos koulutettu ja kokenut journalisti tuota ymmärrä, hänelle voisi toimittajan työn sijaan sopia paremmin puoluesihteerin homma.

Ego paisuu, järki kutistuu

Noteeraan toimittaja Parkkoselle monta pistettä siitä, että hän sentäs tiedosti toimineensa erheellisesti. Sen sijaan kantti ei mitä ilmeisimmin kestänyt sen yhden sanan sanomista: anteeksi. Kunnollisella, rehdillä anteeksipyynnöllä hän olisi voinut riisua koko keskustelun aseista. Toki, toimittaja menettää pisteensä toteamalla että mielestään hän ei tehnyt väärin, koska vastapuoli on paskiainen, ks. ed. Ylen juttukin tekee samaa heti perään: koska Lokka on paskiainen ja koska toimittajat ovat niin hyviä ihmisiä… noh, niin. Näen toki erittäin monta syytä kritisoida Lokan puheita, toimia ja politiikkaa melko jämerinkin sanankääntein, mutta en näe yhtään syytä viedä hänen ihmisarvoaan.

Toimittajat pystyvät hyvään

Olen melko tyytyväinen Yle-veron maksaja. Pidän suomalaisista toimittajista ja heidän työstään, enkä missään nimessä koe pienintäkään vihaa heitä kohtaan. Itse asiassa kehun heitä vilpittömästi tuon tuosta. Media-alalle on kuitenkin muodostunut muutamia sokeita kulmia, paikkoja jossa oikaistaan mutkia suoraksi. Pitää olla rehellinen: Lokka itse on rakentanut itsestään sellaisen kulman kieltäytymällä asiallisista haastatteluista yhtenään ja käyttämällä vähemmän rakentavaa kielenkäyttöä toimittajista. Siinä mielessä joku voi toki sanoa karman lain toimivan. Toivoisin toki, että Lokka suostuisi juttelemaan toimittajille, mutta yhtä lailla toivoisin että toimittajat eivät sokaistuisi näin vähästä.

En voi myöskään olla haistamatta pientä kaksinaismoralismia. Tässä yhteydessä joka media ja joka haastateltava on sitä mieltä, että sananvapautta pitää laajentaa. 364 muuta vuoden päivää mielipide on täysin päinvastainen.

Laki on pöhkö

En ole juristi, tuomari tai lainsäätäjä. Aivan puhtaalla pöhköllä maallikkomielipiteellä koen, että sananvapauslainsäädännössä on hieman ajankohtaistamisen varaa. Mielestäni jumalanpilkasta ei pitäisi tuomita, eikä aivan jokaisesta muustakaan uskontoa kritisoivasta heitosta, EIKÄ kaikesta pikkukakaramaisesta huutelusta, kuten tässä tapauksessa. Rajat pitää olla: rikokseen ei saa kehottaa, yksityiselämää ei saa loukata, ym. Rajat vaan voisivat olla muutaman piirun lähempänä vähän liberaalimpia länsimaita.

Siinä mielessä Lokka on juuri nyt mies paikallaan. Vaikket koskisi hänen poliittisiin mielipiteisiin pitkällä tikullakaan, on vaikea olla näkemättä hänen vaikutusta sananvapauskeskusteluun. Meni syteen tai saveen, kortit on nyt levitetty pöydälle. Ruvetaanko pelaamaan? Sivuhuomiona, mikä on pelin nimi? Tai säännöt?

Kommentoinnin korjaus

Sain juuri demon, että kommentointi sosiaalisen median tunnuksilla (google, facebook, microsoft) on nyt korjattu.

Huom: kirjaudu ulos ja takaisin sisään asian korjaamiseksi. Selaimeen on voinut jäädä jälkiä jotka estävät tämän. On myös tapauksia, että evästeet on siivottava ja/tai somepalvelusta on hyvä kirjautua kerran ulos ja sisään.

Tämä ei koske niitä jotka kirjautuvat tunnuksella ja salasanalla. Niiden osalta ongelmaa ei ole ollutkaan ja muutoksia ei tule.

Elektroniikka kortilla

Teknologisten tuotteiden saatavuus on asia, josta moni on lukenut ohimeneviä otsikoita. Lapset (tai lapsenmieliset) eivät saa pelikonsoleitaan, hipstereille ei riitä sähköavusteisia polkupyöriä, porvarit jonottavat sähköautoja, sohvaperunat telkkareita ja sitä rataa. Ongelma alkaa kuitenkin olemaan sitä tasoa, että se koskee jo ihmisiäkin.

Kiusaa pikkujutuissa

Vastaan työssäni aika paljon laitehankinnoista. Keskivertoyritys tarvitsee läppäreitä, näyttöjä, näppäimistöjä, hiiriä, kuulokkeita, mustekasetteja ja kaikenlaista. Jokaisesta edellä mainitusta tuotteesta on pulaa. Normaalisti päivässä saatavien läppärien odotusaika oli pari kuukautta. Kuulokkeet ovat täyttä lottoa. Näyttöjä piti saada kolmessa kuukaudessa mutta nyt arvio on tuplat enemmän. Joitain vaihtoehtomerkkejä ja -malleja on usein saatavilla, mutta olen äärimmäisen huono ostamaan sekundaa. Mustekaseteissa ei ole kovin korkealentoista elektroniikkaa, mutta sama toimitusketju, jolloin pigmentein ehostettu kasvisöljykin päätyy kortille. Päästäisiinköhän vihdoin siihen paperittomaan toimistoon, näin sivuvaikutuksena…?

Oma lukunsa on luettavana komponenttipuolella. Lähes kaikki kuluttajanäytönohjaimet ovat kiven alla. Näytönohjaimia tarvitaan tehotyöasemiin ja pelikoneisiin. Tehotyöasemien malleja jonkin verran löytyy, mutta pelikäyttäjillä ei ole toivoa. Ikävin haittavaikutus on, etten ole saanut rakennettua yhtään hyväntekeväisyyteen lahjoitettavaa pelikonetta (vähävaraisille lapsiperheille) lähes puolen vuoteen tämän vuoksi. Kiusallinen tilanne. Moni muu komponentti on myös tiukalla, haitaten tietokoneiden huoltoja ja uusien rakentamista. Useammallekin taholle olen jo todennut etten suostu myymään uutta konetta juuri nyt, koska se meinaisi ylihintaista sekundaa. Laadukkaita käytettyjä on toistaiseksi piisannut, mutta saa nähdä…

Markkinatalous kompuroi miljardien äärellä

Okei, ollaan hetki rehellisiä. Mikään yllä mainituista ongelmista ei suuressa kuvassa ravista maatamme. Hieman syvemmälle kun kaivaa, löytää toki myös pahempia ongelmia, kuten teknologiayritystemme kohtaamat haasteet. Silti maailmanlopusta ei ole kyse. Enemmänkin tämä pistää miettimään maailmankauppaa. Vanha sääntö on, että jos on pulaa, markkinatalous hoitaa. Tällä hetkellä kysyntä ja tarjonta ajavat eri junia, eri raiteilla ja vielä eri raideleveyksilläkin.

Siruvalmistus on harvan kauppaa. Uuden tehtaan perustaminen maksaa vähintään Olkiluoto kolmosen verran riihikuivaa (n. 10 mrd), eikä tehdas valmistu hetkessä. Isot pelurit ovat isoja: Samsung myy 56 miljardilla dollarilla siruja vuosittain ja käyttää niitä itse 36 miljardin edestä – ja Samsung on vasta 4. suurin toimija. Mittaluokkaa kuvannee siruvalmistaja TSMC:n laajennussuunnitelmat, joihin on budjetoitu vaatimattomat 100 miljardia dollaria. Suuret pelurit ovat käytännössä Taiwanissa ja Etelä-Koreassa, pienessä määrin Kiinassa ja USA:ssa. Kiinan ja USA:n kauppasota ei helpota asiaa lainkaan, vaan ilmankin tätä sotaa tilanne olisi tuima. Koronan piti tukahduttaa markkina mutta se painoikin kaasua. Kuluttajat haluavat, mutta valmistajat eivät kykene.

Äänestä kukkarolla ja odota rauhassa

Välittömistä vaikutuksista ensimmäinen on vanha tuttu: musta pörssi kukoistaa ja hinnat nousevat. Jos voit lykätä elektroniikan ostoksia vuodella eteenpäin, tee niin. Kaikki on juuri nyt liian kallista. Hinnat ovat nousseet 20-30% muutamassa kuukaudessa. Elektroniikkaketjut Suomessakin käyttävät äärimmäisen häpeällisiä valheita perustellessaan hintojaan ja väittäessään aikaa nähneitä tuotteita uusiksi huippumalleiksi. Tämä ei toki ole mitään uutta esim. Gigantin tai Powerin liiketoiminnassa, mutta röyhkeys on silti saavuttanut uusia huippuja. Caveat emptor.

Mielestäni siinä kohtaa kun markkinatalous epäonnistuu, on kuluttajan vuoro sanoa mielipiteensä. Minä en osta uutta läppäriä tai uutta näytönohjainta, enkä suosittele sitä muillekaan. Antaa syyllisten siivota oma pesänsä ja koronkiskurien näyttää todelliset hampaansa. Nyt on hyvä aika katsoa vierestä. Osta halvan elektroniikan sijaan vaikka käynti hierojalla.

Perjantain puujalkoja

Näin kuluttajana ja huonona vitsinkertojana päätin tehdä lyhyen putken rehellisiä mainoslauseita erinäisille yrityksille ja laitoksille. Koska vaalit ovat lähellä, politiikkaa ei ole mukana. Aloitetaan ajankohtaisella:

VTV – Todistetusti Suomen päättäjäystävällintä valvontaa

Caruna – Virta vie ja monopoli kantaa

Samsung – Palvelut hiilellä, lähettiläät öljyllä

Hesburger – Maailman turkulaisin amerikkalaisseurakunta

Sanoma – Teidän ongelma, meidän ominaisuus

Elisa – Kun etäpalaverisi kaipaa katkosta

Veikkaus – Auta meitä auttamaan vähemmän

Ruohonjuuri – Bakteerimmekin ovat luomua

Tieto – Maailma kaipaa ammattilaisia. Me emme.

Gigantti – Tuote voi olla vanha, mutta hinta on aina uusi

Valio – Juusto on vihreämpää aidan toisella puolen

Acer – Miksi valmistaa kun voi myydä ja miksi suunnitella kun voi brändätä?

Mehiläinen – Hoidamme läheisesi kuin omat verovelvoitteemme

Yle – Emme ehkä ota vastuuta, mutta ainakin puhumme siitä

Sofigate – Konsultointia kansalliskonservatiiveille

Finlayson – Miksi tehdä hyvää kun voi vaan puhua pahaa?

Esperi (sopii Attendoonkin) – Huumattu vanhuus on edullinen vanhuus

Amazon – Valitse orjatyö, valitse arjen säästöt

Lidl – Saattaa sisältää ruoan kaltaisia aromeja

Facebook – Yksityiselämäsi arvokkainta huolenpitoa

Nordea – Rikkaalla ei ole varaa hymyillä

Ikea – Miksi tehdä vaikeita ohjeita, kun vähällä vaivalla niistä saa täysin mahdottomia

Oracle – Tämän mainoslauseen lukeminen on tekijänoikeusrikos

Citycon – Koirasi on tervetullut, mutta jätä omistaja kotiin

Vastaamo – Joukkoistimme mielenterveytesi hoidon

Stockmann – Jos sinulla on varaa tulla tänne, meillä on varaa olla palvelematta sinua

Posti – Ei päämäärä vaan matka

Ja lopuksi vielä kaikkien rakastama:
TE-palvelut – Jotta Burana tekisi kauppansa

Mainittakoon vielä loppuun, että jokaiselle heitolle on olemassa tarina ja tausta. Jos joku näistä ei ole tullut vastaan ja olet utelias, saa kysyä.

Ydinvoiman panokset kovenevat

Olen viime kuukaudet seurannut monia kansalaisjärjestöjä, jotka ovat nousseet pinnalle puolustamaan ydinvoimaa mm. useissa Euroopan maissa ja USA:n osavaltioissa. Se on puolestaan johdattanut lukemaan heidän vastavoimistaan. Pahaa pelkään, että pelissä on tällä kertaa turhan isot panokset ja kätemme on kovin heikko.

Ei täydellinen, mutta paras

Jotta voisin vähän provosoida alkuun, voisin todeta ydinvoimamyönteisyyden ja huumeiden dekriminalisoinnin olevan omalla tavallaan kavereita. Niin säteily kuin huumeetkin tuppaavat olemaan vaaraksi ihmisen terveydelle, mutta kauaa ei tarvitse ynnätä numeroita huomatakseen mikä optioista on ylivoimaisesti vähiten vaarallinen. Ydinvoima ei ole ongelmatonta, mutta ongelmat ovat yksinkertaisesti mikroskooppisia vaihtoehtojen rinnalla. Tämä on ihmisajattelulle haastavaa – etsimme täydellisyyttä ja pikkuriikkinenkin särö ehdotuksessa pelottaa meitä.

Toinen vertailukohta voisi olla rokotevastaisuus. Rokotteet ovat pelastaneet lukemattoman määrän ihmishenkiä, mutta tietenkin aina on riski. Todennäköisyys sille, että rokote auttaa sinua on jotakuinkin yhtä suuri kuin todennäköisyys sille, että joku ymmärtää Twitterissä kommenttisi tahallaan väärin. Todennäköisyys sille, että rokote tappaa sinut, tai että ydinvoima tuhoaa maailman, on suunnillen yhtä suuri kuin todennäköisyys sille että kepu ei petä.

Pelkoa ja inhoa lobbareissa

Voimakkaat pelurit EU:n lähellä ovat pelaamassa kovan panoksen pokeria ydinvoiman tulevaisuudella. Entistä huolestuttavampaa on, että Suomi ei ole valmis tukemaan Ranskan kaltaisia maita ydinvoiman asiassa. Tämä voi johtaa entistä kovempaan ydinvoiman alasajoon ja siten aika monen Sovetskoje šampanskojen korkkaamiseen parissa osoitteessa hieman Zavidovon kansallispuistosta kaakkoon. Setä Putin kun kovin mieluusti paikkaa EU:n energiavajetta lähes yksinomaan hyvää hyvyyttään. Unohda Olkiluoto 3, EU:n tulevaisuus on Nord Stream 3.

En tokikaan ole sokea huolelle ydinvoiman osalta. Vain pari maata maailmassa on saanut aikaan kestävän suunnitelman ydinjätteen osalta. Fukushima Daiichin onnettomuus osoitti miten heikosti turvallisuussääntöjä noudatetaan ja mihin se voi johtaa dominojen kaatuessa. Psykologia tukee myös huolta: säteily on näkymätöntä ja näkymättömän vihollisen edessä irrationaalinen pelko voittaa herkästi. Peloille ei pidä nauraa, niitä ei pidä vähätellä, vaan ne pitää käsitellä kunnioittavasti. Kukaan ydinvoimaa pelkäävä ei ole typerys, vaan tunteva ihminen jonka tunteilla on väliä.

Yksinkertainen on kaunista

Niin paljon kun rakastankin asioiden käsittelemistä pitkällä kaavalla, joskus myös yksinkertaisuudelle on tilaa. Kaikki ydinvoiman alasajon lopputulokset lisäävät kasvihuonepäästöjä ja se on muutos johon meillä ei ole varaa. Kaikki ydinvoiman lisääminen vähentää kasvihuonepäästöjä ja se on suunta mikä meidän täytyy ottaa mieluiten puoli vuosisataa sitten. Luonto, ympäristö ja ilmasto eivät pelastu ideologialla vaan teoilla. Ydinvoima on väkevä teko sen puolesta. Ja jos nyt inhorealismia sallitaan, luonto ei paljoa hätkähdä vaikka tulisi toinen Tšernobyl – ihmiset kärsisivät hurjasti, mutta luonto porskuttaa.

Viimeisenä ehdotan muistettavaksi, että ydinvoima ei ole seisahtunut kivijärkäle, vaan väkevästi kehittyvä tieteenala. Tieteen ominaisuus on kehittyminen, virheistä oppiminen ja itsensä parantaminen. Ydinvoiman tukeminen ei ole katse menneeseen tai edes katse tähän päivään, vaan katse tulevaisuuteen. Puhukaamme siis tulevaisuudesta, sillä voimme tehdä siitä juuri niin hyvän kuin ansaitsemme.

Kokeillaanpa jotain tylsää

Taannoisen käsivarren kipeilyn johdosta meni vähän myöhäksi että sain aikaiseksi itse leikittyä vaaliehdokasta. Tässä kohtaa vaalien siirrosta oli apua, sillä ehdin pohtimaan mitä olen oppinut vuosien varrella. Päätin, että nyt on erinomainen aika olla tylsä ehdokas – mieluiten koko vaalien tylsin.

Kaikki on jo huudettu

Olen tullut vähitellen siihen johtopäätökseen, että olen kokeillut jokaista porukkaa, jokaista paikkaa ja jokaista tekosyytä. Olen pitänyt palopuheita ja kirjoittanut niitä muiden pidettäväksi. Totta puhuen olen aika hyvä tässä hommassa, mutta mitä siitä jäi käteen? Maailma ei muuttunut, ongelmat eivät korjaantuneet. Aplodit kuolevat nopeasti, mutta maailma on täällä huomennakin.

Siispä ratkaisu on tylsä, rauhallinen puhe.

Tein viime vuonna kokeeksi videosarjaa nimeltä Tylsä mies. Käsittelin erinäisiä suurta tunnetta herättäviä aiheita ja käänsin ne rauhalliseksi analyysiksi. Sarja alkoi ja päättyi kuten suunniteltua, mutta nimi jäi mieleen. No hitto, tuossahan se motto on: Tylsä mies. Kiitos viestintävirastomme palvelujen, siitä irtosi vielä verkkosivustollekin osoite, tylsämies.fi. Vielä jos osaisin tehdä tyylikkäitä verkkosivuja, olisi hienoa mutta ei nyt pröystäillä.

Lopulta kyse on kuitenkin itsehoidosta.

Kas, niin kivaa kuin onkin lämmittää isoa yleisöjoukkoa omilla puheillaan ja saada heidät mukaan ajatuksiin, siinä joutuu koko ajan olemaan varpaillaan. Sitä tietää, että kun äänenvoimakkuus nousee, tunteet kovenevat. Kun tunteet kovenevat, myös ikävät tunteet kasvavat. Sitä on aivan liian helppoa suututtaa ihmisiä, eikä se oikeastaan ole kivaa. Voipi olla, että kukaan ei kuule hissuttelua, mutta eipähän tarvitse pelätä yötä päivää että kuka lähettää seuraavan tappouhkauksen tai kuka tulee seuraavana ovelle uhkailemaan.

Se ei tarkoita, etteikö voisi olla sanomaa. Rauhoittuminen oli sielunhoitoa, mutta jämpti ilmaisu ilman katkeruutta on puolestaan haaste. Tymäköitäkin kannanottoja voi tehdä käymättä ihmisten tai aatteiden kimppuun. Ei tarvitse osoittaa sormella syyllistä ihmistä, voi aivan yhtä terävästi etsiä aiheen särmiä rakentavammin sanankääntein. Tylsä asia ei ole turha asia. Voiveitsi on pihviveitsen rinnalla tylsä, mutta silti erinomainen työkalu. Isäni tekemä voiveitsi on vieläpä ekologinen sellainen. Ei liity asiaan, mutta tuli mieleen.

Murheen maahan murtama en ole, räyhääjäksi en tahdo tulla, joten olenpa siis tylsä. Jännä valinta, eikö? (ei)

Enemmän kysymyksiä, vähemmän vastauksia

Mietin pitkään, miten kuvailisin ajatuksiani kuntahallinnon kehittämiseen. Lopulta päädyin katsomaan viestintää laajemmin ja huomasin, että mediat ja päättäjien ulostulot ovat täynnä vastauksia: absoluuttisia, kaiken kokoavia ja keskustelun päättäviä. Mielestäni kysymysten ja vastausten suhde on väärä ja sitä olisi hyvä kääntää ylösalaisin.

HUOM: Tätä blogausta voi pitää vaalikampanjointina, suhtaudu siihen sellaisena.

Esimerkki 1: koulukiusaaminen

Kunnan koulussa tapahtuu paljon kiusaamista, ehkä jopa väkivaltaa. Tyypillinen vastaus on ”potkikaa kiusaaja koulusta”, ”opettajille lisää valtaa” tai ”kutsukaa poliisit paikalle”. Toki akuuttiin tilanteeseen poliisit ehkä tarvitaankin, mutta ehdotan vastausten sijaan alkuun kysymyksiä. Mitä eri osapuolten mielestä tapahtui? Mikä on polttoaine, mikä katalyytti? Mitä ajatuksia opettajilla on? Mitä tähän mennessä on tehty? Mitä seuraavaksi pitäisi tehdä?

Tärkein kysymys saattaa kuitenkin olla seuraava, ja tämä pätee aika moneen muuhunkin hallinnon alaan: millä mittareilla seuraamme, onko valittu toimi tehokas? Mielestäni tämä kysymys pitää esittää ennen toimen päättämistä. Onko se seuranta sitten kysely, vai jokin mitattava suure on oma kysymyspatterinsa, mutta seurannasta on mielekästä päättää ennen toimia. Ehkä valittu keino on hyvä, ehkä huono, ehkä siinä on hyviä ja huonoja puolia. Tärkeää on kuitenkin pitää asia pinnalla, varmistaa seurannan tapahtuvan eikä unohtaa asiaa piirongin laatikkoon.

Esimerkki 2: lääkärille ei pääse

Toistaiseksi vielä kunnille kuuluva terveydenhoito on tuttu ongelman paikka: hoitajilla on kiire, lääkäriaikaa ei saa, viestintä ei pelaa, työilmapiiri on huono. Perusvastaus on että palkataan lisää väkeä, toinen yhtä yleinen on että palkataan konsultti. Arvelen, että kysymykset veisivät pidemmälle: mitkä asiat vievät tarpeettomasti työaikaa? Mitä hoitajat ja lääkärit itse pitävät haasteina, entä potilaat? Mitä on tehty, ja mitä pitäisi tehdä seuraavaksi? Avustaako teknologia vai haittaako se työntekoa?

Tämä viimeinen kysymys voisi johtaa kysymyksiin potilastietojärjestelmistä, joita on esitetty aiemmin. Toinen aiemmin esitetty kysymys on tietokoneiden odotteluun, ongelmiin ja turhaan tietokonetyöhön menevän ajan määrä, joka on eri kyselyissä 20-50% terveydenhuollon ammattilaisten ajasta. On hyvä kysyä, miten paljon saataisiin paitsi ajan säästöä, myös hoidon laadun sekä työilmapiirin parannusta, jos useampi potilasjärjestelmä olisi kuin Oulussa käytetty Esko (arvosana 8,2), eikä niin kuin pk-seudulla käytetty Apotti (arvosana 5,6). Voisi myös kysyä vaikutusta työmotivaatioon, jos hoitajat ja lääkärit voisivat osallistua kehitykseen ja ongelmien korjaukseen. Maagista ratkaisua ei ole, mutta hyvillä kysymyksillä päästäisiin pitkälle.

Palataan filosofiaan

Sokrateen tarina kertoi, että viisain kreikkalaisista oli hän, joka tiesi ettei tiennyt. Haluaisin, että sanat ”en tiedä” olisivat paremmassa arvossa myös päätöksenteossa. Nuo ovat sanat, joista on hyvä aloittaa keskustelu. Aloittaa – ei lopettaa. Tuon perään voi vaikkapa todeta että pitääpä opiskella, pitääpä kysyä viisaammalta tai tiedustella että kukakohan mahtaisi olla tässä asiassa osaavampi. Jälleen hyviä kysymyksiä, joilla voi rakentaa hyvää pohjaa yhteistyön teolle.

Tiedon jano ja asioiden oivaltaminen ovat elämän suuria sisältöjä. Kivinen tie tuppaa johtamaan hyville apajille. Se toimii elämänkatsomuksessa ja ehkäpä se voisi myös avittaa julkishallinnossa? En tiedä, vaan kysyn.

Maahanmuuttajien koronarokotukset

Puhe rokotusjärjestyksen muuttamisesta käy kovana ja esiin on nostettu maahanmuuttajataustaisten/vieraskielisten nostamista jonon kärkeen, koska heillä on paljon tartuntoja. Klassinen vastareaktio huutaa, ettei saa palkita ohjeiden ja suositusten laiminlyönnistä. Ehkä näin on, ehkä näin ei ole, mutta onko kukaan kysynyt MIKSI näin saattaisi olla? Noh, minä kysyn.

Ei savua ilman tulta

Mielestäni on aihetta ainakin spekuloida tätä teoriaa. Kielimuuri ja kulttuurierot voivat olla osasyitä siihen, miksi tietyt maahanmuuttajaryhmät eivät ole noudattaneet julkisen tiedotuksen ohjeita. Toki ohjeistus on kauttaaltaan ollut hieman heiluvaa, mutta suomenkielisiä on auttanut media. Monet mediat ovat tulkanneet ministerien epäselvät lausunnot kansankielelle. Tätä etua ei juuri maahanmuuttajaryhmillä ole. Edes englanniksi ei ole useinkaan tarjolla selkeää ohjeistusta. Toisin sanoen, jonkinlaista totuutta kritiikissä on. Mutta edelleen: miksi?

Esitän yhden vahvan teorian: voimme syyttää tilanteesta ainakin osin kotoutuksen ongelmia. Maahanmuutto on monenvälinen kauppa, sen ongelmat tai ratkaisut eivät kummatkaan tule vain yhdestä suunnasta. Kuntavaalikampanjaani varten olen haastatellut runsasta määrää mansesterin mamuja ja kysynyt heiltä haasteista. Yhtä vaille jokainen valitti suomen kielen opetuksen puutetta ja varmistin asian itse. Heille on tarjolla hurja määrä koulutuksia, mutta aivan perus-perusperuskurssin lisäksi ei mitään suomen kielen opetusta. Tämä vastaus oli muutoin hyvin avuliaalta viranomaiselta yksiselitteinen. Se ei johdu opetusta tarjoavien tahojen puutteesta vaan on ylhäältä annettu ohjeistus, mielestäni pöhkö sellainen. Toinen avainongelma on Suomen kulttuurin ja käytäntöjen koulutus. Sitä on tarjolla ja se on pitkälti laadukasta, mutta siihen voi kieltäytyä osallistumasta kulttuuri- ja uskontoperustein. Tämän johdosta kursseille osallistuu lähinnä länsimaisia mamuja. Ei se toki heillekään pahaksi ole, mutta tässäkin jokin klikkaa.

Mitä tehdään?

Keskustelussa on hyvä pitää mielessä myös tilanteen akuutti kulma: maito on niin sanotusti jo lattialla, tautitilanne on paha näissä ryhmissä. On koko Suomen ja kansanterveyden eduksi varmistaa, että rokotuskäytännöt ovat tehokkaita. Jos asiantuntijat sanovat, että pk-seudun maahanmuuttajia pitää rokottaa ensin, olen taipuvainen kannattamaan sitä. Syyt, jotka siihen johtivat ovat oma asiansa mutta tässä ja nyt kansanterveys ennen muuta. Öyhöttäminen on täysin turhaa nyt ja summittainen syyllistäminen on tälläkin kertaa typerää.

Suosittelisin sen sijaan tutkimaan vaikka tälläkin tekosyyllä kotoutuksen ongelmia. Hyvä aloituspaikka voisi olla puhua asianomaisille. Kotoutuskoulutuksista ei kysytä lainkaan mielipidettä maahanmuuttajilta itseltään. Koulutusten tehoa ei mitata. Koulututusta tarjoavan tahon munaukset eivät johda seurauksiin. On kiva juttu, että päättäjämme suhtautuvat maahanmuuttoon mahdollisuutena, mutta sokea usko vie vain varmaan tuhoon. Voisiko globaali pandemia olla vihdoin riittävä syy ottaa laput pois silmiltä ja lähteä nostamaan kotoutuksen laatua?

Oikea luku on 13

EU:n elpymispaketista on alettu vihdoin keskustella. Kuten prof. Tapio Raunio totesi, keskustelu on vuoden myöhässä ja aggressiivisesti hissuteltu. Myöhästyneestä keskustelusta on jäänyt kääntämättä pari kiveä, jotka osuvat omiin ajatuksiini.

Montako miljardia?

Surullisenkuuluisaksi noussut ministeri Tuppuraisen haastattelu kuultiin avainkohtien osalta hyvin mutta ns. pieni präntti taisi unohtua. Paljon on puhuttu siitä, miten Suomen saantiosuus on pudonnut toistaiseksi kolmasosalla, noin kahteen ja puoleen miljardiin euroon. Hitusen on puhuttu siitä, miten tämä osuus tulee yhä laskemaan tästä edelleen noin puoleentoista miljardiin. Juuri lainkaan ei ole puhuttu maksuuosuudestamme. Se on 6,6 miljardia, jos jokainen jäsenmaa hoitaa osuutensa täydellisesti.

Jos jokin jäsenmaa taas ei hoitaisi asioitaan, Suomen hintalappu on yli 13 miljardia. Rehellisesti nyt: mikä on todennäköisyys, että Italia, Kreikka tai Espanja hoitavat vastuunsa kunnialla? Eivät he ole niin tehneet tähänkään asti. Heillä ei ole syytä maksaa osuuttaan, koska he tietävät ettei siitä tule seurauksia. Nämä maat ovat liian isoja kaatumaan, joten ne pelastetaan. Tietenkin tämä on vain teoreettinen riski eikä varma fakta. Mielestäni maiden maksu/saantiosuus olisi saanut olla maksimissaan 2:1 tai 1:2. Meillä se voi olla 8,5:1 joka on liikaa.

Investoinneista ja oikeusvaltiosta

Elpymispaketin olemassaolo on perusteltu. Nähdäkseni jäsenmaiden tehtävä on elvyttää välittömiä haittoja, esim. mitä tulee menetettyihin työpaikkoihin, yritysten tukemiseen kriisin yli, yms. EU:n tehtäviin sopivat hyvin pitkän ajan investoinnit. Sellaisiksi voidaan laskea esim. fossiilisista polttoaineista luopuminen, tieto- ja viestintäteknologian toimintaedellytysten parannus, tieteellinen yhteistyö tai korruption vastainen työ. Ensimmäinen näistä asioista kuuluukin pakettiin, mutta sen jälkeen tapahtuu outoja. Sanotaan, että oikeusvaltioperiaatteen noudattaminen on vaatimuksena. Se ei ole.

Tietokirjailija Anton Monti on usein kuultu asiantuntija Italian tilanteesta. Hän on rauhallinen, asiallinen ja erinomaisen asiantunteva. Hänen on ottanut laajalti kantaa Italian talouden ydinhaasteeseen, joka on oikeusvaltio. Italiassa oikeusistuin ei kykene auttamaan esim. yritysten välisessä riidassa. Se karkottaa investointeja. Firma tai varakas henkilö voi sopivin suhtein ja rahalla venyttää oikeudenkäyntiä, kunnes rikos vanhenee. Pienempiä riitatapauksia ei koskaan saa käsittelyyn. Jos tämä ongelma korjattaisiin, Italian talous pärjäisi hurjasti paremmin, mutta senttiäkään tähän ongelmaan ei pelastusrahaa laiteta. Puhumme aivan aiheesta Puolan ja Unkarin oikeuslaitosten ongelmista, mutta Italian osalta asialla ei ole väliä. Se muuttaa elvytyspaketin isolta osin haaskauspaketiksi.

Pärjää, ei pärjää

On aiheita, joissa EU pärjää. Suuria aloja ovat esimerkiksi autoteollisuus, laivat ja meriteknologia, lentokoneet, elintarvikkeet ja lääketiede. Sen sijaan tietoteknologiassa olemme säälittävä vitsi. Yksikään suuri verkkopalvelu ei ole EU:sta lähtöinen. Kun ARM ostettiin meiltä pois, Nokia ja Ericsson ovat ainoat lähelläkään minkään alan huippua. Silti tämä isohko ongelma ei tunnu nousevan esille EU-tukien keskustelussa. ”Digiloikka”, sanovat, ja kertovat vetävänsä tukirahoilla valokuitua pitkin maakuntia. Mikäs siinä, mutta kuka uskaltaisi todeta EU:n tarvitsevan aivan täydellisen uutta asennoitumista, jotta saisimme muuta kuin rippeet maailman nopeimmin kasvavilla aloilla?

EU haluaa rauhoitella ja olla kiltti. Hyvä on, kyllähän ihmiset ovat aika mieli maassa juuri nyt, mutta rakenteellisten ongelmien jatkuva paikkaaminen vain laastarilla ei auta pitkässä juoksussa. Nyt tarvitaan visioita, ei vässyköitä. EU pystyisi paljon parempaan.

P.S. Oikean käsivarteni hidas paraneminen jatkuu ja pystyn yhä kirjoittamaan vain vähän. Maaliskuun aikana helpottanee.