Tästä ei tarvitse kirjoittaa

Jossain leffassa sanottiin että kun haluat kirjoittajaksi, kirjoita vaan. Älä välitä mistä. Olen kolme viikkoa koittanut kerätä runkoa erääseen tutkimukseen ja se on puisevaa. Tähän blogaukseen en kerännyt inspiraatiota kahvinkeitintä kauempaa.

Tämä on otsikko.

Kaveriporukassa tuossa juteltiin eräästä Hervannassa toimivasta yrityksestä. Heillä työssä tarvitaan mittavaa eri kielten ja kulttuurien tuntemusta, joten työvoimasta on ylivertainen leijonaosa maahanmuuttajia. Heillä on ongelma nimeltä astiakaappi. Eivät niin mitenkään ymmärrä että mitä, miksi se sellainen on. Kuka hullu sinne pistää asioita? Miksi? Se on vain niin väärin, outo paikka, ei sieltä kukaan älyä. Jos sinne kahvimukin pistät, se on kadonnut iäisiksi ajoiksi. Siitä tulee toinen 2400 vuoden mysteeri. Kaikkea me olemmekaan keksineet.

Samaan aikaan jossain muualla kuin Forssassa: sanoivat, että tomaateista tulee luksustuote talvella. Prismassa kävin taannoin enkä nähnyt yhtään aseistettua vartijaa tomaattien ympärillä. Sen sijaan sellerit olivat loppu ja siellä oli kyltti että ei oo, ei tuu. Olisin vastuuton jos en näkisi tässä salaliittoa. Tomaatit ovat liian ilmiselvä kohde. Ensin he vievät sellerit. Sitten he vievät inkiväärin. Sitten hunajamelonit. Pian emme edes huomaa tomaattien katoamista kaupoista. Kukas sitten nauraa? Vai itkemmekö sitten? Nouseeko Nokia Missio taas uusiksi mutta tällä kertaa ei ole homoutta vastustavaa homopappia vaan tomaatteja vastustava ketsuppidiileri?

Väliotsikko. Tää meinaa että haen lisää kahvia.

Lapin sairaanhoitopiirissä on ongelma. Poliittisesti katsoen ongelma on äärimmäisen paha. Taudin nimi on rehellisyys. Ehjä potilastietojärjestelmä tulee kymmenen vuoden päästä. Sen sijaan että rahdattaisiin laivalasti rahaa jenkkilään, nuo pirkuleet ovat päättäneet keskittyä potilaiden hoitamiseen ja terveydenhuoltojärjestelmän ylläpitoon. Ja jos tämä ei vielä riittäisi paheksuntaan, aikovat ottaa käyttöön Oulun seudulla käytössä olleen Esko-potilastietojärjestelmän. Juu, juuri sen, joka on toistuvasti todettu maan parhaaksi ja hoitohenkilökunnan ylistämäksi. Miten ne kehtaa? Voisikohan saamelaislainsäädännöllä estää Lappia hoitamasta potilaita? Olisihan se parempi että tehtäisiin kuten kauniissa Helsingissä. Se on ihanan helppo malli: sori, antaisin lääkäriajan ja määräisin reseptin, mutta järjestelmä ei toimi. Jos vaan menisit kotio kuolemaan?

En ole potilas kuitenkaan juuri nyt. En ole tarvinnut lääkäriä melkein kahteen viikkoon. Sain julman diagnoosin: mortonin neurooma (googleta ite, laiskuri!). Se vaikutti elämääni mm. ei yhtään mitenkään. Siten olen voinut elää normaalia vastuutonta elämää. Olisi ollut ehkä mukavampi saada diagnoosi petihoitoa vaativasta taudista, sillä olen joutunut viikon aikana käymään Helsingissä kaksi kertaa. Se on viisi kertaa enemmän kuin mitä terveen ihmisen pitäisi joutua tekemään. Minulle on vieläkin täysi mysteeri miten siellä voi kukaan elää. Ei ne kait voikaan, kun katsoo eduskunnan menoa. Potilas Kärnä on huutanut tuskiaan kovaan ääneen monet, monet kerrat, mutta hänelle ei ole saatu edes rauhoittavia. Voi raukkaa, tuota se Helsinki tekee Paavo Väyrysen suurimmalle fanille.

Kolmas väliotsikko on jo tuhlausta

Tää blogaus piti lopettaa jo vähän aikaa sitten, mutta ei pysty. Kun kirveen nappaa käteen niin aina pitää vielä se yksi klapi halkaista. Jotta juttu saa tarpeellisen groteskin lopun, tekisi kyllä mieli iskeä sillä kirveellä tuo pikkulintuja häiriköivä orava. Siemenet eivät oravalle kelpaa, mutta lintujen hätistäminen ruokintapaikalta kyllä kelpaa. Luulen, että oravannahat olivat muinoin valuutan korvikkeen lisäksi merkki hyvästä työstä.

Eli siis: lisää naaleja, lisää naakkoja, vähemmän oravia, vähemmän kepulaisia. Se on sitä luonnon ennallistamista jota tarvitsemme. Amen. Älkää tarkoilko tuolle enää kahvia.

Opas: älypuhelin peruskäyttäjälle

Kännykkä ja tarvikkeita

Muinainen itseironinen TV-mainos lupasi tietokoneesta että siinä on megaa, gigaa, rommii, rammii. Hiukan vastaava fiilis on selatessa nykyisiä kännykkätarjouksia lehdessä. Numeroita on paljon, vaan niistä jotkut ovat oleellisempia kuin toiset. Aivan kuin kodissa, autossa tai vaikka matkalaukussa, älypuhelimessakin on oleellista keskittyä siihen mikä on itselle tärkeää. Tässä jutussa pyrin vastaamaan siihen peruskäyttäjän näkökulmasta. Tarjoan näkökulmia ja ehdotuksia sopiviksi tuotteiksi.

Tämä juttu ei millään muotoa kilpaile Tekniikan Maailman tai vastaavien laatujulkaisujen laitevertailujen kanssa. Suosittelen niitä lämmöllä kun haet yleisluontoista, laadukasta teknistä vertailua tai syväluotausta ominaisuuksiin. Tämä juttu sen sijaan ei ole yleisluontoinen, vaan keskittyy ainoastaan tietyn käyttäjäryhmän tarpeisiin.

Määritelmiä ja taustoja

Peruskäyttäjällä tarkoitan henkilöä, jolle puhelin ei ole elämäntapa vaan väline. Käyttö ei ole monta kertaa minuutissa vaan muutama kerta päivässä. Käyttötarkoitukset ovat nettipankki, musiikin ja radio-ohjelmien kuuntelu, uutisten luku, nettipankin asiat, äänikirjat, teksti- ja kuvaviestintä läheisten kanssa, ehkä jopa puheluiden soitto. Ei kuitenkaan pelit, aktiivinen somettaminen, videoiden teko tai erikoiset työelämän tarpeet. Peruskäyttäjä voi olla esimerkiksi seniori, mutta myös työntekijä jolle puhelin on vain työpäivän aikainen viestintäväline.

Taustatietona käytän kokemuspohjaa sekä eri medioiden testejä ja vertailuja. Työni puolesta osallistun älypuhelinten hankintaan, jakeluun ja ylläpitoon yrityskäytössä. Olen oppinut huomaamaan merkkien laatueroja, jotka tulevat vastaan kun käytössä on satoja puhelimia. Ymmärrän riittävästi aiheeseen liittyvää tekniikkaa sekä tietoturvaa. En myy puhelimia, enkä saa puhelinvalmistajilta tai myyjiltä mitään korvauksia. Joskus ovat markkinointitilaisuuksissa kahvin ja mainoskynän tarjonneet.

Kustannuksista mainittakoon sen verran, että painotan laitteissa käytönaikaisia kokonaiskustannuksia enemmän kuin hankintahintaa. Kännykkää käytetään vuosien ajan, joten on mielekästä katsoa mitä se tulee maksamaan käytössä. Vertauskohtana käy auto: pieni lisähinta on usein mielekästä maksaa autosta, jossa on pienempi kulutus. Olen vetänyt riman siihen, mikä on mielestäni edullisin mielekäs hankinta ao. kriteereillä

Puretaan ominaisuudet osiin

Kännykkäkaupoilla eteen tulee todellakin hurja määrä numeroita ja termejä. Käyn tässä läpi niistä oleellisimmat peruskäyttäjän näkökulmasta. Korostan vielä, että alla oleva teksti ei ole pätevää vaikkapa parasta pelipuhelinta ostavalle. Vaan jos Piia tai Pertti Peruskäyttäjä lukee, laitoin (+) merkin niihin kohtiin joihin kannattaa kiinnittää huomiota.

Näytön koko (+) on näytön ominaisuuksista peruskäyttäjälle tärkein. Näytön koko ratkaisee kännykän koon. Pieni mahtuu pienempään taskuun, mutta isommalla näytöllä tekstiä saa joko enemmän tai isompana ja myös painonapit ruudulla ovat isompia. Pienempi mahtuu myös pienikätiselle yhteen käteen, mutta isompaa voi olla mukavampi käyttää jos näkö tai sormet eivät ole parhaassa vedossa. Isompi näyttö yleensä implikoi myös isompaa akkua ja painoa. Vaikka isompi näyttö vie enemmän virtaa, isompinäyttöisessä puhelimessa on myös isompi akku.

Näytön muut ominaisuudet eivät mielestäni ole peruskäyttäjälle tärkeitä, mutta avaan ne lyhyesti. Suurempi tarkkuus tarkoittaa, että näytölle saa enemmän pientä tekstiä ja että kuvat sekä videot näyttävät terävämmiltä. Paneeliteknologia on esimerkiksi LCD tai OLED joista molemmista on lukuisia alatyyppejä. OLED on parempi ja ero näkyy esimerkiksi videoiden parempana kontrastina. Peruskäyttäjälle tällä ei ole yleensä suurta väliä. Kirkkaus on yksiselitteinen – isomman kirkkauden tarjoavaa näyttöä voi paremmin käyttää myös auringonvalossa, mutta pääosalle peruskäyttäjiä tällä ei ole väliä. Näytön suuri kirkkaus syö myös akkua nopeammin. Virkistystaajuus kertoo montako kertaa näytön kuva päivittyy sekunnissa, perusmalleissa usein 60 ja paremmissa jopa useita satoja. Suurempi luku tekee liikkuvasta kuvasta ja selailusta pehmeämmän näköistä, mutta peruskäytössä tällä ei ole mitään väliä. Värintoisto kertoo miten aidosti näyttö toistaa värit. Tällä on käytännön merkitystä niissä harvoissa tilanteissa kun näytöllä näytettävä materiaali on alun perin tallennettu väreiltään tarkasti. Tästäkään ei siis kannata peruskäyttäjän maksaa. HDR kertoo, että näyttö pystyy videotoistossa korkeampiin kontrastieroihin. Sopivalla videomateriaalilla tämä näyttää todella hienolta, mutta ei heiluta peruskäyttäjän arkea mihinkään suuntaan.

Akun kapasiteetti ilmaistaan milliampeeritunteina mAh. Isompi parempi, mutta yksin se ei kerro paljoakaan. Eri kännykät, jopa saman kokoiset, käyttävät hyvinkin eri määrän virtaa. Pienempiakkuinen voi jopa kestää käytössä pidempään. Älä siis takerru tähän lukuun. Hyödyllisempi tieto on puolueettomassa vertailussa hankittu tieto siitä, kauanko puhelin suoriutuu tietystä tehtävästä yhdellä latauksella. Muista myös, että akku kuluu käytössä, eikä se ole parin vuoden päästä yhtä hyvä kuin uutena. Varaudu henkisesti laittamaan puhelin lataukseen aina öisin.

Latausominaisuudet ovat jatko edelliselle. Eri puhelimet lataavat eri tyyppisillä latureilla eri vauhdilla. Jos et elä todella kiireistä elämää, älä takerru tähän. Älä maksa lisähintaa erikoislatureista, ellei sillä ole todella suuri merkitys sinulle lataatko puhelimen tunnissa vai kahdessa. Tavallinen, joka puhelimeen sopiva peruslaturi irtoaa noin kympillä. Jos ostat pistorasiaan menevän laturin sekä siitä puhelimeen menevän kaapelin erikseen, saat juuri haluamasi mittaisen johdon.

Suoritin eli prosessori on laitteen sydän. Sen teholla on toki suuri vaikutus siihen miten nopeasti asiat sujuvat ja eri malleilla on hurjasti eroja. Väitän kuitenkin että tätä on turha tuijottaa muutamastakin syystä. Ensinnäkin merkit ja mallit eivät ole mitenkään helposti vertailukelpoisia, joskin laatulehtien vertailut pyrkivät kaivamaan eroja esiin. Toisekseen mikään moderni älypuhelin ei ole niin tehoton etteikö se selviäisi peruskäyttäjän tehtävistä (sama pätee tietokoneissakin). Kolmannekseen, vaikka suoritin A olisi selkeästi B:tä parempi, käyttökokemus peruskäytössä on näppituntumalla lähes identtinen. Suorittimen erot tulevat vastaan tehokäytössä nopeasti, mutta peruskäytössä eivät juuri koskaan.

Käyttömuisti eli RAM ei ole sama kuin tallennustila, josta joskus hämäävästi muistina puhutaan. Muistin määrällä on vaikutusta peruskäytön suorituskykyyn usein enemmän kuin suorittimella, mutta ero tulee vastaan lähinnä silloin kun puhelimessa käyttää lukuisia ohjelmia samanaikaisesti rinnan. Jotkut valmistajat nostavat asian huipulle, toiset eivät puhu siitä lainkaan. Perinteisissä tietokoneissa tämä on tärkeämpi ominaisuus, sillä niiden avoimessa ympäristössä pitää varautua tarpeisiin eri tavoin. Kännykät ovat kuitenkin rajattuja ympäristöjä, jotka on pitkälti suunniteltu saatavilla oleville resursseille. Kiintoisa aihe, vaan ei peruskäyttäjälle tärkeä.

Tallennustila (+) on tärkeä, sillä se kertoo paljonko ohjelmia, valokuvia, äänikirjoja tai musiikkia laitteelle mahtuu. Joissain laitteissa sitä voi laajentaa muistikortilla ja kaikissa pilvipalveluilla, mutta ne eivät ole ominaisuuksiltaan vastaavia. Tallennustila on kuin auton peräkontti, muistikortti puolestaan peräkärry. Tilan käyttö kasvaa jatkuvasti, sillä uudet turvapäivitykset, korjaukset, ohjelmalaajennukset sun muut vievät tilaa vähitellen, vaikket lataisi itse mitään uutta laitteelle. Lisäksi kännykkä hidastuu merkittävästi jos tila on liian täynnä. Tallennustilassa ainoa tärkeä asia on sen koko, peruskäyttäjälle sen nopeus on merkityksetöntä. Nyrkkisääntönä 128 GB (gigatavua) on riittävä perusmäärä.

Kamera on yksi ominaisuus jota peruskäyttäjäkin arvostaa, mutta johon ei mielestäni kannata takertua. Jokainen tämän päivän kännykkä tarjoaa vähintään tyydyttävät kameraominaisuudet. Jos taas haluaisit todella huippuluokan kuvia, niin että tuloksella olisi havaittavaa eroa, joudut pulittamaan aivan eri mittaluokan summia. Kännykkäkameroiden markkinoinnissa on myös paljon täysin mitätöntä markkinapuhetta. Esimerkiksi megapikselien määrällä ei ole mitään merkitystä peruskäytössä ja harvoin edes ammattikäytössä. Numeroita ei voi vertailla keskenään, sillä lopputulos on paitsi lukuisten eri numeroiden – mainostettujen ja pikkupränttiin piilotettujen – summa, mutta siihen vaikuttaa myös suoritin, käyttöjärjestelmä, sen optimoinnit ja vaikka mitä.

Päivitysten saatavuus (+) on peruskäytössä niin tärkeä asia, että sitä on vaikea ylikorostaa. Kännykkä pysyy ajanmukaisena ja turvallisena vain päivitysten saatavuuden ajan. Sen jälkeen ohjelmat voivat vähitellen lakata toimimasta ja käytön riskit kasvavat, vaikkakaan laite ei suoraan seinään siinä kohtaa pysähdykään. Peruskäyttäjä todennäköisesti käyttää puhelinta pitkään ja usein juuri tämä ominaisuus ratkaisee lopulta kauanko puhelin on käyttökelpoinen. Älä edes harkitse puhelinta, jossa tämä on alle kolme vuotta hankintahetkestä.

Huollettavuus (+) on pitkäaikaiseen käyttöön hankittavalle puhelimelle tärkeää. Siinä missä läppärin ostajaa suosittelisin varmistamaan että valmistaja jakaa ohjeet laitteen omatoimiseen huoltoon, kännyköissä moinen on vielä pitkälti toiveajattelua. Tällöin yleensä painoarvo tulee merkille. Tutuille merkeille on parempi saatavuus huolloille ja varaosille. Voit olettaa saavasi yleiseen malliin esimerkiksi uuden akun vielä vuosienkin päästä ja murtuneen näytön vaihtopalvelukin löytyy.

Ympäristönkestävyys (+/-) tarkoittaa laitteen kestävyyttä eri tavoin katsottuna. Paljon mainospuhetta on esimerkiksi näyttölasin laaduista, mutta ne eivät ole kovinkaan oleellisia. Tärkein huomio kohdistuu IP-luokitukseen, joka kertoo laitteen pöly- ja vesitiiviydestä (ks. lisätietoja). Mitä suurempia numeroita, sen parempi suojaus. Yhä useamman mallin tarjoama IP67-luokitus on hyväksi, sillä se tarjoaa erinomaisen pölynsuojauksen, eikä pieni vesimääräkään sitä tuhoa. IP67-puhelinkaan ei kestä ihan mitä tahansa. Jos aiot maastoon mennä, harkitse maastokelpoista erikoispuhelinta, jossa on kumisuojukset yms. Ympäristönkestävyyttä voi toki parantaa myös hyvillä suojakoteloilla, joista myöhemmin lisää. Tämän kohdan osalta en sano onko se tärkeää vai ei, sillä tämä on vahvasti yksilöllistä. Jos käytät puhelinta lähinnä kotona, tällä ei ole isoa merkitystä. Jos liikut paljon, mökkeilet, hoidat puutarhaa yms, asian merkitys kasvaa.

Verkkonopeudet eli 4G, 5G, Wifi sun muut voit jättää peruskäytössä huomiotta. Jokainen kännykkä suoriutuu aivan kaikesta mitä peruskäytössä tarvitset. 5G on peruskäytössä täysin turhaa, joskin se nykyään löytyy lähes joka puhelimesta eikä siitä haittaakaan toki ole. Uudemmat huippumallit tarjoavat hulppeita latausnopeuksia eri verkoissa, mutta niistä on harvoin hyötyä edes tehokäyttäjille. Vertauskohtana käy taas auto: kuinka tärkeää on auton nopea kiihtyvyys yli moottoritienopeuksien? Jätä nämä ominaisuudet huomiotta, mutta keskity toki sopivaan liittymään, josta myöhemmin lisää.

Muita huomionarvoisia asioita

Tässä muutama muu asia, joihin on syytä kiinnittää huomiota kännykän oston yhteydessä. Ne eivät ole kännykän ominaisuuksia, mutta käytössä tärkeitä.

Liittymä eli DNA:n, Elisan tai Telian sopimus. Avainsääntö on yksinkertainen, älä maksa turhasta. Toinen avainsääntö on, että myyjät koittavat taatusti myydä sinulle turhaa ties minkälaisilla korupuheilla ja yhä useammin suoraan valehdellen, etenkin senioriasiakkaille. Erityisen ikävä ansa on mainos jossa luvataan tietty kuukausihinta, mutta pienellä präntillä kerrotaan sen olevan voimassa vain pari ensimmäistä kuukautta jonka jälkeen hinta pompsahtaa. Osta vain se mitä tarvit ja kaikella todennäköisyydellä peruskäyttäjälle se ei ole paljoa. Jos et aio katsoa videoita, edullisin 4G-liittymä riittää, noin 15 euroa kuussa. Jos katsot videoita, pykälää nopeampi on hyvä. Toki, jos hintaero paremman ja paljon paremman välillä on hyvin pieni, voi lisämaksu olla mielekästä maksaa. Älä hatkahda lisäominaisuuksiin, et niitä tarvitse. Muista, että jos koet sinua huijattavan, kuluttajaviranomaiset ovat apunasi ja voit aina perua huonon sopimuksen kunhan teet sen välittömästi.

Kaupan lisäturvat kuten takuun parannukset ovat suoraan sanoen pöhköjen asiakkaiden rahastusta. Jokaisessa kännykässä on takuu ja lisäksi kuluttajansuoja pätee. Kotivakuutuksesi voi myös tulla apuun vahingon sattuessa. Jos lisätakuuta haluat, valmistajien omat takuulaajennukset ovat yleensä melko selkeitä apuja, joskin nekin yleensä hinta/laatukulmalta turhia muissa kuin huippumalleissa. Varmista sen sijaan valmistajan perustakuun ominaisuudet. Jotkut valmistajat tarjoavat pidemmän takuun, kun suoritat puhelimen maksuttoman rekisteröinnin. Tästä kannattaa ottaa hyöty irti.

Näytön suoja kannattaa ehdottomasti hankkia. Ylimääräinen suojakalvo näytön päälle on halpa henkivakuutus. Jos puhelin putoaa, suojakalvo hajoaa mutta puhelin pysyy ehjänä. Et tarvitse hienointa mallia, riittää että se on sopiva. Suojakalvon asennus edellyttää hyvin vakaita käsiä ja malttia, mutta ei sinänsä ole millään muotoa monimutkainen operaatio. Jos epäilet suoritumista, pyydä myyjää asentamaan se. Monet kännykkähuoltoliikkeet tarjoavat suojan asennuspalvelua odotellessa.

Suojakotelo on myös ehdottomasti suositeltava. Kestävyyden kannalta paras optio on silikonisuojus, jonka avulla puhelin kestää pieniä pudotuksia täysin oireetta. Käytettävyyden kannalta joillekin voi olla parempi ns. lompakkokotelo, johon mahtuu puhelimen lisäksi myös pankkikortti tai pari. Moni lompakkokotelo on myös varustettu silikonirakenteilla, mutta osa ei. Toki ilmankin silikonirakennetta siitä on merkittävää apua puhelimen suojaamisessa. Valitse maun mukaan, mutta älä jää ilman. Huomaathan myös, että yleisimpiin merkkeihin ja malleihin saatavuus on hurjasti laajempi, joka tarkoittaa paitsi tyylillisiä valinnan vapauksia mutta myös tiukempaa hintakilpailua. Makuasioitakin saa harjoittaa, osta rohkeasti taiteellinen ja värikäs kotelo jos se tyyliisi sopii.

Käytetty puhelin on usein esiin nouseva ehdotus. Jos tuttava sinulle ilmaiseksi antaa vanhan puhelimensa niin hinta-laatusuhdetta on vaikea voittaa. Keskimäärin käytettyjen ostamista en kuitenkaan voi suositella peruskäyttäjälle. Käytetty huippumalli voi maksaa saman kuin uusi perusmalli, siinä on nopeampi suoritin, tarkempi näyttö ja paremmat kamerat – kaikki ominaisuuksia, joilla ei ole peruskäyttäjälle väliä. Sen sijaan siihen ei saa enää päivityksiä, akku voi olla heikko, huollettavuus kyseenalaista. Tässäkin kohtaa huomataan läppärin ja kännykän ero. Läppärien osalla suosittelen lähes poikkeuksetta hyvää käytettyä peruskäyttäjälle, kännyköissä en.

Puhelimen vaihto on aina tietynasteinen prosessi. On loogista ajatella että ostaa vain halvan puhelimen ja sitten kun se hajoaa, ostaa uuden. Jos kännykkä on vain puheluille, tämä pätee, mutta älypuhelimessa on usein muutakin. Esimerkiksi pankkitunnusohjelman siirto on aina melkoinen toimenpide, joka voi edellyttää myös pankissa asiointia. Jos olet viestitellyt tuttaville paljon, voi koko viestihistoria kadota vaihdossa. Mitä enemmän ohjelmia sinulla puhelimessa on, sitä enemmän on vaiheita siirrossa. Osaavalle käyttäjällekin toimenpide on kaikista automaatioistakin huolimatta melkoinen. Peruskäyttäjällä voi päästä itku. Apua voi toki ostaa, mutta jos maksat satasenkin joka kerta tiedonsiirrosta ja päälle pari päivää omaa vaivaa, voi halvan puhelimen säästö jäädä saamatta.

Hankintaehdotuksia

Tämä lista ei ole tyhjentävä tai ehdoton, vaan lyhyt ja suuntaa-antava. Se sisältää muutaman ehdotuksen ja perustelut. Mallit vaihtuvat nopeasti, joten tämä loppuvuoden 2022 ehdotuslista voi olla ajastaan jäljessä jo muutamassa kuukaudessa. Jos kiinnostusta on, päivitän listaa myöhemmin. Makuasioita en kuitenkaan nyt tai jatkossa voi tuomita. Listalta puuttuvat aivan halvimmat tuotteet, sillä totta puhuen siinä hintaluokassa en näe yhtään suosittelun arvoista puhelinta. Kuten aiemmin todettua, halpa puhelin voi tulla kalliiksi.

Samsung A33 – hintaluokka 350 €

Samsung A33

Samsungin edullisemman keskiluokan puhelin on kännyköiden kansanauto. Mikään ominaisuus ei ole hintaluokkansa paras, mutta kaikki on riittävää. Akku on reilun kokoinen, näyttö on peruslaadukas ja IP67-suojausluokka suojaa pölyltä ja roiskeilta. Kameraa ja suoritinta voi pitää alisuoriutujina, mutta peruskäyttäjää tämä ei häiritse. Samsung tekee huomattavan ison osan valmistamisesta itse eikä alihankkijoilla, jonka ansiosta laatuvaihteluja on vähemmän. Vuosien varrella olen havainnut ”Samppojen” kestävän ongelmitta keskimäärin paljon pidempään kuin vastaavien kilpailijoiden. Merkki on yleinen, joten huoltopisteitä on paljon, tarvikesaatavuus mainiota. Samsung lupaa turvapäivitykset laitteelle viideksi vuodeksi julkaisupäivästä, mikä on kilpailijoiden rinnalla erinomainen suoritus.

Apple iPhone SE (vm 2022) – hintaluokka 550 €

iPhone SE 2022

Jos olet tottuneempi Applen tuotteisiin, edullisin iPhone on hyvä ostos. Samsungiin verrattuna se on merkittävästi pienempi, siinä on heikompi kamera mutta vastaavasti massiivisesti tehokkaampi suoritin. Perusmallin 64 GB tallennustila voi olla liian vähän, jolloin muutaman kympin lisähinta lisätilasta voi olla perusteltua. Myös iPhone on IP67-suojaluokiteltu ja erittäin yleisenä merkkinä varaosa- ja huoltosaatavuus on erinomaista. Apple ei lupaa tiettyä turvapäivitysten saatavuusaikaa puhelimiinsa, mutta käytäntö on osoittanut huolet turhaksi. Applen päivitystuki on aina ollut markkinoilla täysin ylivertainen, eikä ole syytä epäillä tämän muuttuvan.

Fairphone 4 – hintaluokka 500 €

Fairphone 4

Hollantilainen Fairphone on täysin eri puusta veistetty kuin kilpailijansa. Fairphone on tuotettu äärimmäisellä vastuullisuudella, huollettavuudella ja pitkäikäisyydellä. Tekniset ominaisuudet ovat korkeintaan tyydyttäviä etenkin hintaluokassaan, mutta mitään varsinaista vikaa niissä ei ole. Valinta voi olla perusteltua, mikäli planeettamme huominen huolettaa, mutta vastuullisuusominaisuudet tuovat myös peruskäyttäjälle mielenrauhaa. Fairphonen huolto onnistuu jopa kotosalla, varaosien saatavuus on ensiluokkaista ja päivityslupaus on viisi vuotta kuten Samsungillakin. Tarvikesaatavuus on muita merkkejä heikompaa, mutta kaikki perustarpeet on saatavilla.

Entäpä ne muut merkit ja mallit?

En väitä tuntevani jokaista markkinoiden merkkiä ja mallia, mutta pyrin seuraamaan asiaa aktiivisesti. Ylläoleva kolmen lista ei ole tyhjentävä vaan suuntaa antava. Jos mielessäsi on jokin tietty kapula josta haluat kuulla kommentteja, tai joka mielestäsi on edellisiä parempi, kommentoi alla ja jutellaan. Kommentointi on mahdollista myös ilman rekisteröitymistä.

401,50 €

Suomen valtion laitos, joka palvelee suomenkielisiä suomalaisia, jonka nimi oli aikanaan liikennevirasto, eli nykyään epäsuomalaisittain Traficom (hengitä…), lähetti juuri tervehdyksiä. Joululahjaan sisältyi tuttuun tapaan dieselvero, tältä volkkarilta 401,50 euroa. Juuri nyt se ei tunnu reilulta.

Raha- ja periaatekysymys

Kuten tiedämme, dieselin hinta on noussut bensan yläpuolelle pysyvästi. Talveksi spekuloidaan sen hinnan nousemista edelleen. Aiemmin diesel on ollut edukkaampaa ja juuri siksi on ollut perusteltua verottaa siitä vuositasolla enemmän. Tämä on ongelmista pahempi: kun peruste lisäverolle poistuu, tuntuu sen perimisen jatkaminen varsin asiattomalta. Liekö tarpeen muistuttaa, että valtio saa kalliimmasta dieselistä joka litralta itsekin enemmän? Toisin sanoen, tuplavero.

Voin todeta rehellisesti, että 401,50 euroa ei kaada talouttani, vaikka se toki kirpaiseekin yhä kalliimpien tankkausreissujen jälkeen. Jos haluaisin tehdä ajamisestani edullisempaa, en ajaisi uusiutuvalla dieselillä vaan käyttäisin fossiilipohjaista. Minulla on varaa tehdä tämä valinta ja haluan sen tehdä. Kaikilla optiota ei ole ja juuri heidän voinnista meidän pitää välittää. Aivan liian monella on välttämättömien ajojen hinta noussut hurjasti. Heille tämän ”halvan dieselin” lisävero tuntuu sekä metaforiselta märältä rätiltä päin kasvoja että aktuaaliselta rahapulalta jonka takia lapsen harrastuskerho pitää perua.

Reilusti rahoitettua

Mielestäni polttoaineiden ei pidäkään olla liian halpoja ja niiden verottaminen on hyvin perusteltua. Verottajan on kuitenkin elettävä samalla planeetalla kansalaisten kanssa. Kyse on paljon euroista, mutta hyvin paljon myös reiluuden tunteesta. Harva vastustaa elintasosta tinkimistä jos se menee Ukrainan hyväksi. Jos kuitenkin koetaan että raha menee turhempiin asioihin, alkaa napina. Näin käy myös jos verojen keräämisen perusteet eivät kestä kriittistä tarkastelua.

Jos verorahoja todellakin tarvitaan enemmän, ehdotan että sitä sopisi tehdä yhteiskuntarauhaa säilyttävällä tavalla. Ainoa tapa tähänon pitää huolta verotuksen reiluudesta. Kuten koomikko Ismo Leikolan sketsissäkin sanotaan: elä ole mulkku. Tämän viestin soisin nykyisien ja tulevien päättäjien ymmärtävän. Hyvä opettaja tai pääministeri voi olla ankara ja tiukka, mutta silti reilu ja kaikille tasa-arvoinen. Helppoa se ei ole, vaan eipä huippuviroissa ja -palkoilla liian helppoa sovi ollakaan.

Karman laki osui Kaius Niemeen

En ole kovin taipuvainen taikauskon suuntaan, mutta pakkohan sitä on miettiä. Kaius Niemi tuli melko tunnetuksi antisankariksi heitettyään alaisensa bussin alle maanpetosjupakassa. Muut maksoivat hänen virheistään, ja nyt nalli napsahti törkeän rattijuopumusepäilyn myötä.

Toisaalta…

Suomessa lienee pyöristysvirheellä n. 0 kpl ihmisiä, jotka jäävät kaipaamaan nyt de facto pikapotkut saanutta Niemeä. Hän on tehnyt merkittävää tuhoa journalismille, ei vain maanpetosjutussa vaan jo aiemmin. Hän on ollut klassinen esimerkki norsunluutornista sääntöjä latelevasta isosta pomosta, joka on itse ollut palautteen, kysymysten ja ehdotusten ulkopuolella. Hän on tullut kuuluisaksi siitä, että ikävät kysymykset eivät koskaan päädy hänen eteensä. Hiljaisuus on hänen tärkein vastauksensa ja se on ollut paljonpuhuvaa. Se, että hän esiintyy muka sananvapauden ja laadukkaan journalismin puolestapuhujana on sen sijaan törkeää ja kaikin tavoin anteeksiantamatonta.

Toisaalta, tämä tapaus myös antaa Hesarille mahdollisuuden pestä kasvonsa. Ongelman ykkösnimi heitetään pois päiväjärjestyksestä ja meno voi jatkua. On pöhköä syyttää yhtä miestä koko Hesarin linjasta. Historiahan tiivistyy suunnilleen niin, että Elias Erkko halusi luoda vapaan, laadukkaan, puolueettoman median. Aatos Erkko muutti linjaa, hän halusi kehittää hesarista valtionjohtoa tukevan median. Hänen seuraajansa ovat jatkaneet samaa linjaa, mutta tarjoten vaikutusvaltaa journalismin sisältöön myös uusille lobbausryhmille. Toki Hesarissa on välistä ollut laatujuttuja, mutta ne ovat tapahtuneet hallinnosta huolimatta, ei sen ansiosta.

Eli tässähän tuli samalla kätevä pikapesu. Nyt on taas Hesarin maine kirkas ja kaunis? Toivon, ettei mene näin helpolla läpi. Maamme kärkimedioilta pitää mielestäni vaatia enemmän. Todella, todella paljon enemmän. Yhden henkilön potkiminen pihalle ei riitä. Pihalle pitäisi ihmisten sijaan potkia klikkiuutisointi, piilopuolueellisuus, kiihotusjournalismi ja suora valehteleminen.

Jään odottamaan, turhaan. Päätän silti ilahtua tämänpäiväisestä. Jos se oli karman lain tekosia, hyvä nähdä että sokeakin kana löytää joskus jyvän.

Talouden uhka ei ole SDP, Kokoomus tai Persut

Spekuloidaan, että Kokoomus johtaa maata ensi vaalien jälkeen. Kannattajat hurraavat, vastustajat ennakoivat Suomen tuhoa. Korvaa edellisessä lauseessa Kokoomus demareilla tai persuilla, sama juttu. Todellisuudessa kansantalouden uhka löytyy kuitenkin muualta.

Joka kerran keksitään…

Ei tarvitse lukea pidemmälle, vastaus on RKP. Suomen valtiontalouden korjausohjelma tulee epäonnistumaan heidän ja yksinomaan heidän takia. Se on tapahtunut aiemmin, se tulee tapahtumaan jälleen.

VTV tai jokin tutkija tulee sanomaan, että verotuksen reiät on tukittava. Säätiöiden verokikkailut pitää lopettaa. RKP toteaa että ei käy ja reiät jäävät tukkimatta.

Asiantuntijat nostavat esiin valtion avustusten ja tukiaisten hurjat määrät ja vaatii tuhlaamiselle rajoja. RKP toteaa että ei käy, ja kulut jatkavat kasvamistaan.

Maahanmuuttoon ehdotetaan pisteytysjärjestelmää tai muuta reilumpaa käytäntöä, Kanadan tai Tanskan tyyliin. Halutaan saada työperäinen maahanmuutto kasvuun, hämäräperäinen laskuun. RKP katsoo tuloja vokkibisneksestä ja toteaa että ei käy. Ja siten mikään ei muutu.

Sähköautojen hinta laskee ja saatavuus paranee, jolloin niiden tukemiselle ei ole enää tarvetta. Sähköautojen hankintatuki halutaan poistaa ja verotus saattaa muiden autojen tasolle. RKP:n täti katsoo sähkö-volvoa tallissaan ja toteaa että ei käy.

Yritysten lainsäädäntöä yritetään selkeyttää, niin että pienet voivat osallistua julkisiin kilpailutuksiin missä isotkin. RKP:n päättäjä tuhahtaa niin että samppanjalasi meinaa keikahtaa ja totaa että nej helvete. Hallitus myöntyy.

Tämä ja tuhat muuta

Tämä tarina on nähty. Se on nähty niin monen hallituksen toimesta, niin monessa asiassa, aiheuttaen niin monen miljardin euron loven maamme talouteen. Se jatkuu ensi hallituskaudella myös. Toimittajat eivät juuri uskalla aiheesta puhua ja jos uskaltavat, heitä haukutaan rasismista suomenruotsalaisia kohtaan. Ja me nielemme tuon purematta.

Vaan kas, suomenruotsalaiset ovat RKP:n vallan uhreja siinä missä me kaikki muutkin suomalaiset. Ei tässä ole puhe kielestä vaan rahasta, tai tarkemmin sanoen sen varastamisesta. Suurin valppaus tarvitaankin tämän ymmärtämisessä: yksikään suomalainen – puhui hän kotonaan suomea, ruotsia, venäjää, saksaa tai arabiaa – ei ole vihollinen. Vihollinen on hän, joka vie meiltä kaikilta.

Äänestäjä ei siedä tuloksellista politiikkaa

Ne harvat asialliset analyysit USA:n poliittisesta tilanteesta muistavat kertoa, että kansa on jo pitkään pettynyt politiikkaan. Vietettyäni siellä aikaa taannoin ja vertailtuani Suomen tilanteeseen, ymmärrän näitä ihmisiä jo liiankin hyvin. Kansa ei halua päättäjiltään tuloksia vaan imagotemppuilua.

Joka puolueella oma kompastuskivensä

Ei, tarkoitus ei ole puida Sanna Marinin tyyliä sen isommin, joskin hänen edustama ns. instagram-politiikka on toinen demarien pöhköilyistä. Siinä kansa rakastaa imagoa, eikä tuloksella niin väliä. Toinen on taloudenpidon vastuun puute, joka kuului taas ikävästi tuoreessa Politiikkaradiossa. Demariäänestäjä ei halua ehjää valtiota, vaan rahan heittelyä sinne ja tänne.

Oikeastaan koko oikeisto – kyllä, myös kotipuolueeni – aiheutti massiivista myötähäpeää ehdotuksillaan jengirikollisuuden torjumiseen. Kokoomuksen Kari Tolvanen ei ollut porukan pahin, mutta hänkin sortui populismiin KD:n ja Persujen vanavedessä, tarjoten amerikkalaistyylistä poliisivaltiota jengiväkivaltaan ratkaisuna. Tiedepuolueella ei pitäisi olla varaa tieteen vastaiseen toimintaan. Toisaalta, ei kansa halua rauhaa tai turvaa, vaan kostoa ja moraalisaarnoja. Niitä he tulevat myös keväällä äänestämään. Hetki sitten olimme Ruotsin tiellä, tätä menoa olemme pian heitä edellä jengiväkivallassa.

Vihreät ymmärtävät maahanmuuttopolitiikan ongelmista suunnilleen yhtä paljon kuin minä hävittäjälentokoneista, mutta eivät heidän äänestäjät halua toimivaa maahanmuuttopolitiikkaa. Heille vastakkainasettelut tuovat kannatusta ja väkeä mielenosoituksiin. Siinä missä oikeisto toistaa ja lisää jatkuvasti toimimattomaksi koettua keinoa rikollisuuteen, tarjoaa punavihreistö jatkuvasti toimimattomaksi koettua keinoa maahanmuuton korjaamiseen. Ja mikäpä jottei, sillä kukaan ei äänestä vihreitä saadakseen maahanmuuttopolitiikkaan järkeä, eikä persua saadakseen kaduille turvallisuutta – tai jos äänestää, sitten äänestäjä todellakin ansaitsee tuloksen.

Esimerkkejähän toki piisaa halki puoluekentän jos vain vähän rapsuttelee. RKP sanoo puolustavansa suomenruotsalaisten asemaa, vaikka jokainen heidän ajama päätös vain heikentää sitä. Ruotsin kielen osaaminen on maassamme katastrofaalisen huono ja huononee samalla kun vastakkainasettelu lisääntyy. Toisaalta, ei RKP:n äänestäjä halua suomenruotsalaisten asemaa tasavertaisemmaksi, vaan he janoavat vähintään jääkaappikylmää sotaa.

Toimittaja vain nauroi

Aiemmin mainitussa Ylen jengirikollisuuden jutussa parikin yleisön kommentoijaa kysyi jotta miksi media ei haasta päättäjiä. Kysyn samaa ja ihmettelen miksi Kaija Kansalainen ymmärtää aiheen mutta Timppa Toimittaja ei. Tarvitsisimme Politiikkaradion rinnalle Faktantarkistusradion, jossa puolueiden edustajia grillattaisiin pöhköistä ehdotuksista. Jos he eivät muistuta keisarin uusista vaatteista, kuka sitten? Yleisradion kaltaisten toimijoiden on kysyttävä onko heidän tehtävä miellyttää kansan kostonhimoa vai tiedonjakoa? Joskus nämä ovat toistensa vastakohtia.

Aivan kenen tahansa äänestäjän, joka päättäjien kanssa jutustaa, tulisi aina tärkeissä asioissa vaatia perusteluja, tiedettä, numeroita, faktaa. Poliitikkojen mielipiteet ovat mitä parasta grillattavaa. Älä tietenkään ole ilkeä, mutta ole tarkka. Suurin riski näin toimiessa on huomata kuinka melkein joka puolueessa, myös siinä inhoamassasi, on muutama hemmetin toimiva ehdotus pöydällä.

Teurastaja tavoilleen uskollisena

Esko ahoa voi perustellusti pitää Suomen itsenäisyyden ajan hirveimpänä ihmisenä. Jos kymmenien tuhansien ajaminen kuolemaan ei olisi riittänyt, hän jatkoi rahoittamalla venäjän sotakassaa ja vaatimalla julkisen terveydenhuollon alasajoa. Tämäkään ei hänelle riittänyt, vaan nyt hän rahoittaa ihmisoikeusrikoksia kiinassa.

Diktatuurista toiseen, EK:n piikkiin

Ylen juttu aiheesta on tavallaan oireellinen. Juttu sinänsä kertoo asiallisesti: kiinnostus vaihtui totalitaarisesta valtiosta toiseen – vaan muutoin jutussa ollaan varovaisia. Siinä kerrotaan miten aho jätti tehtävänsä putinin sotakassan vartijana alkuvuodesta. Muiden venäjä-diilien jatkuminen sen sijaan mainittiin vain epäsuorasti toisaalla. Aho on yhä venäjän leivissä, kuten jutun toisessa kappaleessa muistutetaan.

Niin oudolta kun se tuntuukin, yhdestä asiasta lama-Suomen teurastaja ei kenties valehtele. Hän toteaa: Olen tässä […] tekemässä töitä suomalaisen elinkeinoelämän palveluksessa – ja tämä hälyttää lisää. Todellakin, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK on tässä tilaajana. Ahon kerrotaan olevan ”EK:n Kiina-tietämyksen parantaja”.

Vaikka miten riistoporvari olenkin, en ole koskaan pitänyt EK:ta minkään arvoisena laitoksena. He myrkyttävät mahdollisuudet työmarkkinapolitiikan kehittämiseen, sabotoivat pienten yritysten toimintamahdollisuuksia, tukevat aktiivisesti veronkiertäjiä ja heittävät kapuloita rattaisiin kun avoimuutta yritetään edistää. Heistä ei ole mitään hyötyä sen paremmin oikeiston kuin vasemmiston avainryhmille. Jos tämä ei riittäisi, nyt he ovat ottaneet koko demokratian tähtäimeensä. Tästä järjestöstä on vielä meille paljon haittaa, sanokaa minun sanoneeni.

Olemmeko liian kilttejä?

Väliotsikon kysymykseen sanoisin että joo. On aika lailla oireellista, että kun kansa vaatii syytteitä maanpetturuudesta, päättäjät kokoontuvat Timo Haapalan ympärille vaatimaan miehestä kuningasta. Voin kuvitella sitä ihmisten tuskaa heidän viedessään kukkia ahon tapattamien läheistensä haudoille. Paljonko yhden miehen pitää saada tuhota? Mistä kaikesta pitää antaa anteeksi? Monenko diktatuurin alaisuuteen hän saa maamme viedä?

Jokainen 1990-luvun laman vältettävissä ollut itsemurha, jokainen hoidon eväämiseen silloin kuollut. Jokainen Georgiassa ja Ukrainassa venäjän luoteihin kuollut. Jokainen kadonnut uiguuri. Tiedättekö, tuossa on aika monta uhria. Ei aho heitän omin käsin tappanut tai liipaisimesta vetänyt, mutta luodit hän kyllä osti ja aseenkäytön opasti. Minä kysyn: minkä (sensuroitu) takia me häntä niin hirveästi ymmärrämme ja suvaitsemme?

P.S. En ole esko aho, siksi en halua väkivaltaa ratkaisuksi. En hyväksy, suoraan tai epäsuoraan, välillisesti, aktiivisin toimin tai toimia välttämällä, minkäänlaista pienintäkään väkivaltaa edes tällaista teurastajaa kohtaan. Haluan, että media lopettaa hänen glorifioimisen, siinä se.

Persujen kriminaalipolitiikka on höperöä

Persut julistavat Suomen Uutisissa murahtelua median suuntaan. On toki yksi asia muistuttaa Hesarin journalistisen laadun olevan heikkoa, vaan aivan toinen asia vasta-argumentoida ilman yhden yhtä argumenttia. ”Ku noikin tekee niin” on hurja rimanalitus.

Kamalan ihanan Ruotsi

Persujen peruste rangaistusten koventamiseen ja vankiloiden täyttämiseen on siis se, että Ruotsikin tekee samoin. Ruotsi. Se sama maa, josta persujen argumentti on ollut vuosien ajan ”älkää nyt ainakaan tehkö niinkuin ne tekevät”. Se maa joka on ollut heille lähinnä varoittava esimerkki, joskus mustan huumorin lähde. Okei; fiksu on ihminen joka uskaltaa muuttaa mieltään, mutta kyllä tässä jotain huvittavaa on.

Väitän, että persujen syy kriminaalipolitiikalla kampanjointiin on yksinkertainen ja joka puolueesta tuttu, nimittäin pölhöpopulismi. Tässä nimenomaisessa tapauksessa mallia haetaan erityisesti USA:n kahdelta puolueelta, joiden kampanjointi perustuu lähes yksinomaan pelotteluun. Meille halutaan myydä ideaa siitä, että joka nurkan takana on joukkomurhaaja-pikavippimyyjä ja että valtio vapauttaa vaarallisia vankeja kaduille hurjaa vauhtia. Juttu kylvää pelon mielikuvia minkä ehtii. Vaikka persut ei taatusti ole ainoa pelolla markkinoiva puolue, ilmiö vee-tuttaa minua aika reilusti.

Se mikä minua ehkä eniten ihmetyttää on, että koko jutussa ei mainita maahanmuuttoa sanallakaan.

Turvallisuutta, ei tunteilla tunarointia

On tietenkin pers- ja siis persutuntumallakin ymmärrettävää ajatella että äkkiä vain kaikki loppuiäksi vankiloihin jokaisesta roskan kadulle heittämisestä niin maailma pelastuu. Tämä tarina on helppo myydä ja on toki persuiltakin tarkkaa pelisilmän käyttöä kaupitella pikaratkaisua.

Ongelma vaan on, että minä haluan tähän maahan vähemmän väkivaltaa, murhia, raiskauksia ja muutakin rikollisuutta – en enemmän. Toki jos persut ottaisivat käyttöön sääntöpohjaisen maahanmuuttojärjestelmän, se voisi vähentää tiettyjen rikollisten määrää, mutta sitähän he eivät enää ratkaisuksi tarjoakaan. Rikosseuraamusten osalta suunta on absoluuttisen väärä. Poliisivaltio maksaa tähtitieteellisiä summia ja tuottaa hurjasti lisää rikollisuutta.

Ei mene läpi. Aion vastakin uskoa tutkimuksiin, tieteeseen ja faktoihin – en pelkovetoiseen populismiin. Persut saa varmaan tällä jutulla paljon hurraahuutoja, mutta minulta vain kansallisromanttisen kirosanan. Yrittäkää uudestaan.

Ehdotus sääntömuutoksiin – asiaa linkeistä

Palautteen perusteella avaan keskustelun pienestä muutosehdotuksesta sääntöihin. Kyse on linkeistä tahoihin, joita voi pitää vihamielisinä tai haitallisina. Aihe vaatii vähän keskustelua, pohdiskelua ja tarkennusta.

Ongelmatonta ja ongelmallista

En missään nimessä halua laittaa minkään asteen moraalitason säännöstöä. Väärät mielipiteet eivät ole kiellettyjä myöskään linkin perässä. Fiksu blogaaja toki muistaa muistuttaa puolueellisuusvaroituksista sun muista, mutta lopulta mediakritiikki on ainoa lääke ikäviin mietteisiin. Toisin sanoen, ehdotan että subjektiivisesti haitallinen mielipide olkoon sallittu linkeissä. Jos joku kertoo mihin puolueeseen tai heidän mediaan ei saa linkata, moderoin moiset kommentit ketjusta saman tien. Demokratiaa ei ole täälläkään kielletty.

Sen sijaan puheeseen tulevat tahot, joita voidaan pitää objektiivisesti haitallisina, eli sellaisia joista ei voi olla hyötyä kenellekään. Sanoisin että tähän kategoriaan voisi laskea ainakin pikavipit ja uhkapelit. Mitä muita tällaisia voi olla? Korostan, että kyse ei ole etteikö aiheista saisi keskustella, vaan että aiheen vahingollisiin toimijoihin ei voi linkata.

Lisäksi teknisesti ongelmallisia linkkejä suodatetaan automaattisesti jo nytkin, mutta joskus sitä on tehtävä myös käsin. Tässä on puhe linkeistä, joista saa haittaohjelmia tai muita teknisiä vaaroja koneille. Hyvä tietoturvaohjelma toki auttaa näissä, sillä joskus haittaohjelmia pesiytyy täysin laillisille ja asiallisille sivuillekin.

Oikeassa oleminen on ikävää

Moni asia yhdistää maailmanhistorian ikäviä aatteita, puhuimme sitten kommunismista, fasismista, äärimielisistä uskonnoista tai monista muista. Yksi yhdistävä tekijä on tarve korostaa oman aatteensa oikeellisuutta. Vahva aate ei tarvitse moista propagandaa.

Tämä blogaus on vahvasti tajunnan virtaa, älkää herran tähden ottako tätä julistuksena.

Elämä elää, totuus ei

Jos oikein kovasti haluaisi kärjistää, totuuden ongelma on että se on ajassa pysähtynyt. Maailma sen sijaan ei ole. Ihmiskunta kehittyy, kosmos laajenee, lähikaupan valikoima paranee. Se, mikä on totta eilen, painetaan kivitauluun tänään ja paljastetaan ihmisille huomenna, jolloin se on jo valetta. Monet – noh, sanotaan vaikka suoraan että paskamaiset aatteet ovat rakentaneet tarinansa tällaisten kivitaulujen varaan.

Kun totuus on ehdoton, on kaiken muun joustettava. Tämä johtaa hyvin helposti siihen, että kaikki totuuden vastainen on ehdottoman pahaa. Kun se on ehdottoman pahaa, siitä poistuu inhimillinen. Kun se ei ole inhimillistä, se on vain kohde. Kun se on vain kohde, väkivalta sitä vastaan on ongelmatonta, ellei jopa välttämätöntä. Totuutta rakastavat aatteet murhaavat silmittömästi ja turtuvat sille. Omia tai vihollisia, tokkopa sillä väliä, ajattelivat niin Mao kuin Putin. He uskoivat olevansa totuus. Kun totuus pysyy, muu joustakoon.

Ihminen hakee vakautta

Ihminen hakee elämässään vakautta, vastauksia. Se on luonnollista itsesuojeluvaistoa. Kaipaamme juuri sitä mikä meitä eniten rajoittaa ja myös rauhoittaa. Tähän ei onneksi ole helppoa tai yksiselitteistä vastausta. Vuorikiipeilijä haastaa itsensä, pyrkii ylemmäs, korkeammalle, uuteen paikkaan. Samaan aikaan hän hakee tukea vuoresta joka on ja pysyy koko kiipeilyn ajan ja pari miljoonaa vuotta päälle. Pitkän uran samassa firmassa tehnyt voi ehkä tyytyä tylsempään elämään kuin työpaikasta ja haasteesta toiseen pomppinut. Kumpi on oikeassa? Millä mittarilla? Miksikö sitä kenenkään ulkopuolisen edes pitäisi mitata?

Tuore Ylen podcast Afrikan aiheista kertoi, miten Afrikassa vastustetaan hyvin perustellusti Eurooppalaisten kolonialismia sekä uuskolonialismia. Samaan aikaan he ovat valmiita heittäytymään vähintään yhtä surkeiksi orjiksi Venäjän ja Kiinan edessä, kahliten itse itsensä uusien ystävien heittämiin ketjuihin. Onko tarina peräti niin traaginen että sukupolvien ajan alistettu kansa kaipaa alistusta, koska se on ainoa rooli mikä lähimuistista löytyy? Onko alistuksen uhrina oleminen se paras vakaus ja turva mitä vaan toivoa voisi?

En tunne Afrikkaa tarpeeksi sanoakseni edelliseen juuta tai jaata, mutta tätä samaa hakee moni länsimaalainen liittyessään ääriliikkeisiin. Hän vapaaehtoisesti kahlitsee itsensä ja juhlii vapautensa menettämistä hienona osana elämäänsä. Hän riemuitsee menettäessään kaiken sen, mikä erottaa ihmisen apinasta. Aikamme ilmentymä on Hesarin artikkeli joka nostaa hänet jalustalle. Katsokaa, juhlistakaa ja palvokaa häntä, joka syntyi vapaana naisena vapaassa yhteiskunnassa, nousten kolmantena päivänä ylös orjuuteen, pakkoavioliittoon, raiskatuksi, kotiin kahlituksi, kaavutetuksi ja onnen kuoliaaksi syleilemäksi.

Kysy.

Vaalit lähestyvät taas kohta. En taatusti kerro ketä sinun pitäisi äänestää, mutta haluan tehdä kokemuksesta sinulle vaikeamman. Helpot asiat ovat tylsiä ja niiden saavuttamisesta ei tule hyvää oloa. Haasta ehdokkaat. Haasta puolueet. Älä niele purematta yhtään totuutta. Älä lue vastausta, lue vain perustelut. Älä juhlista ehdokasta, joka ei ole koskaan muuttunut, vaan häntä joka on osannut elää muutoksessa. Älä juhlista kaiken voittanutta, vaan häviöistään oppinutta. Älä juhlista korupuheita osaavaa valehtelijaa, vaan sietämätöntä totuutta puhuvaa paskiaista.

Kysy, kyseenalaista, haasta, huomaa muutos ja muutu mukana. Älä ole huomenna se mitä olet tänään. Ole huomenna parempi, ylihuomenna huonompi ja sitten taas parempi. Kompastu ja opi ensi kerralla väistämään kivi. Nauti siitä kipeästä polvesta, sillä et taatusti tee sitä virhettä enää. Eilinen totuus sai sinut kompastumaan, mutta huomisen totuus on parempi.

Jätän loppukaneetin eräälle fiktiiviselle pelihahmolle Cave Johnsonille, jonka asenne vastoinkäymisiin saattaa inspiroida ja/tai herättää kauhua. Valitse itse kumpi, tai valitse joku muu.

“All right, I’ve been thinking, when life gives you lemons, don’t make lemonade! Make life take the lemons back! Get mad! I don’t want your damn lemons! What am I supposed to do with these? Demand to see life’s manager! Make life rue the day it thought it could give Cave Johnson lemons! Do you know who I am? I’m the man whose gonna burn your house down – with the lemons!”