Blogeja, pornoa ja uhkapelejä!

Ajattelin vain kertoa teille kun kovasti jotkut pitävät ”esiripun takana” tapahtuvista jutuista.

Eräs virolainen kasinopalveluita ja nettipornoa kaupitteleva firma olisi kovasti halunnut ostaa mainostilaa näiltä blogeilta, että olisi saatu vähän ruletteja ja tissejä pomppimaan pitkin ruutua. Saisi vähän jännitystä tähän tylsään, mainosvapaaseen sivustoon.

Mutta, tympeänä, kaiken kivan vastustajana päädyin kuitenkin siihen että tylsyys jatkuu.

Koittakaa kestää. Se on kylmä viikonloppu taas edessä. Paitsi siellä missä on lämmin.

Maahanmuutto ei kiinnosta enää

Olen huomannut viimeisinä vuosina, etten ole paljoakaan maahanmuutosta jaksanut kirjoittaa, puhua tai kommentoida. Pohdiskelin päivänä muutamana miksi näin, ja totesin että siitä on oikeastaan sanottu kaikki oleellinen. Keskustelu ei ole edennyt, uusia avauksia ei ole tullut ja asioista päättämisen mallitkin ovat tuttuja.

Mielipidekenttä tunnetaan

Yksi pää haluaa rajatonta maahanmuuttoa, toinen ei mitään maahanmuuttoa ja muutamat välissä haluavat päästää osan sisään. Ero on lähinnä siinä halutaanko priorisoida humanitaarista vai työperäistä ja miten paljon houkuttimia tai esteitä asetetaan. Osa haluaa että EU hoitaisi asiaa, osa haluaisi pitää asian kansallisissa käsissä, osa hakee jotain välimallia. Tuossapa se koko keskustelu oikeastaan on.

Se, mistä ei paljoa puhuta on miten asiaan voi vaikuttaa ja valita ylläolevista haluamansa. Toki aina voi pitää meteliä, blogata, twiitata, huutaa kadunkulmassa, tehdä videoita tai taideinstallaatioita. Ne ovat ihan kivoja toimia ja parhaimmillaan rikastuttavat demokratiaa. Asioita ne eivät kuitenkaan muuta. Käytännössä tällä hetkellä eurovaalit on se paikka jossa suuret linjat päätetään. Eduskuntavaalit ovat hyvänä kakkosena. Muu on lähinnä ajanvietettä vaalien välissä, parhaimmillaankin vain pientä yritystä vaikuttaa tuleviin vaaleihin.

Olen itse tullut sille kannalle, että nykytilanteessa EU on oikea paikka ratkaista asia. EU ei ole osoittanut vielä suurta tehoa asian hoidossa, mutta jäsenmaiden keinot ovat vielä sitäkin rajallisemmat. Kun yksi maa sooloilee, se heijastuu kaikkiin muihin maihin, suuntaan ja toiseen. Ihmissalakuljetusbisnes on myös niin suuri ongelma, niin suurella alueella ja niin suurilla resursseilla, ettei sitä veristä bisnestä saada kuriin yhden maan keinoin. Tarvitaan resursseja, tarvitaan järkeä, tarvitaan suunnitelma ja tarvitaan aikaa. Tarvitaan loppu turhille hautajaisille Välimerellä.

Valitse haasteesi

Useampikin pohdiskelija on viime aikoina ehdottanut, että ei kannata murehtia kerralla koko maailmasta. Valitse muutama mieltäsi painava asia ja pudota ne murheiden listalta. Totea, että niistä et vain halua välittää nyt. Keskity muutamaan, älä vedä kivirekeä perässäsi. Ja jos aihe osoittautuu myöhemmin tärkeäksi, hetki muiden asioiden mietiskelyä antaa sinulle tuoreen perspektiivin. Yhteen näkökulmaan jumittuminen pitkäksi aikaa johtaa harvemmin voittoon.

Toki edelleen toivoisin, että maahanmuuttojärjestelmämme olisi EU-tasolla reilu ja inhimillinen, mutta en vain aio murehtia siitä tänään. En murehtinut siitä eilenkään, enkä viimeiseen muutamaan vuoteen juurikaan. Valitan, vanha riitakumppani, mutta muut jutut kiinnostavat nyt vaan enemmän. Mitkä muut? Noh, lue blogia ja seuraa…

En pidä tästä hallituksesta

Totesin reilut puoli vuotta sitten, että en lähde tuomitsemaan hallitusta ennalta, vaan palaan asiaan kun kuukausia on mennyt. Nyt kuukausia on mennyt ja olen sitä mieltä että meillä on aika huono hallitus. En aio lähteä ristiinnaulitsemaan henkilöitä, mutta kerron huonoista päätöksistä.

Mihin jäi vihreys?

Minulla oli todella vahva luotto vihreisiin. Edelleen melko vahva, näin yleisesti, mutta mihin ne vihreät päätökset ovat jääneet? Molemmissa polttoaineiden hinnankorotuksissa uusiutuvien hintoja nostettiin sekä absoluuttisesti että suhteellisesti reilummin kuin fossiilisten. Ydinvoimaa ei edelleenkään arvosteta. Vihreitä kasvuyrityksiä ei tueta. Autokannan uusiutumista ei ajeta. Maaseudun päästöistä ei välitetä. Esimerkkiä ei näytetä. Pari hyvää keskustelunavausta on vihreiltä tullut, mutta ei toimia.

”Älä tee niinku minä teen vaan…”

Kun koronauhka oli tulossa, ministerit veivät kovaa vauhtia lapsensa pois päiväkodeista ja rupesivat suojaamaan itseään. Kansalle kuitenkin kovaan ääneen toitotettiin ettei ole hätää. Lentokentistä ei välitetty. Äänitorveksi otettiin poliittinen THL, jota maamme johtavat lääketieteen ekspertit joutuivat korjaamaan tuon tuosta. Asiantuntemukselle ei annettu tilaa. Kotimainen lääketiede ohitettiin ulkomaisten hyväksi. Tarvikeostot ryssittiin moninkertaisesti. Onneksi kompromisseja sentäs löytyi ja lisäksi media osasi kertoa kansalaisille hyviä neuvoja. Jotain hyvää tässäkin: opin arvostamaan Angela Merkeliä hurjasti enemmän. Hänen selkeät, rauhalliset, tieteeseen pohjautuvat puheenvuorot olivat suvereenin erinomaisia.

Tukipakettien pelleily

Sanoivat, että yrittäjien pitäisi hakea tukea kehitykseen ja keksiä uusia tuotteita korona-aikaan. Sanoivat, että kannattaa nyt kehittää ja tehdä uutta, ja kyllä tukea tulee. HEVONPASKAT sanon minä, kun luin hylättyä avustustani. Se oli kehitystuki joka hylättiin koska ”tukea ei ole tarkoitettu tuotekehitykseen” ja ”tukea ei voi hakea henkilö joka on osakkaana yrityksessä” – anteeksi nyt vaan mutta ELY-hakemusmääritelmän mukaisissa yrityksissä lähemmä 100% oli yrittäjien omistamia yrityksiä. Onneksi olin pistänyt pahan päivän varalle jemmaan, ettei tässä mitään henkilökohtaista kriisiä tullut, mutta voi jäi leivän päältä pois hyväksi aikaa. Jos olisivat sanoneet että avustusjärjestelmä on vain kepun kaverien rahoittamista varten, olisin vain pistänyt toiminnan hyllylle, enkä olisi tyhmänä jatkanut toimintaa hallituksen ohjeiden mukaan. Viho-vatun-viimeinen kerta kun kuuntelen demaria, ja myös haluni nähdä itseni iloisena veronmaksajana katosi. Tähän asti halusin pelata sääntöjen mukaan koska se oli kunnia-asia. Enää en tähän usko. Suomessa ei kannata veroja maksaa.

Tasa-arvopuhetta

Tasa-arvosta on puhuttu paljon, todella paljon. On myös löydetty trendikkäitä termejä kuten intersektionaalisuus. Tekoja on kuitenkin vielä näkemättä. Tässä maassa on rakenteellista rasismia, työpaikoilla ja oppilaitoksissa etenkin, enkä näe mitään yritystä korjata asioita. Tuntuu, että pelkkä palopuheosasto hoitaa tätä. Luulisi että nämä asiat kiinnostaisivat hallituspuolueita, mutta pikkusormeaan eivät ole nostaneet. Ei tässä kohtaa pidä mainostaa aatetta vaan tutkia ja korjata ongelmia.

Ai niin. Työ.

Työpaikkoja piti luoda lisää. Järjestelmää piti korjata. Piti saada työllisyysaste edes vähän terveemmäksi. Tällä hetkellä tekosyynä on korona, mutta jo sitä ennen tekosyitä piisasi ja varmasti myöhemminkin. Luottoluokitusta ollaan jo raapimassa alaspäin, aika lailla yksinomaan tämän vuoksi. Mitä ihmeen pahaa työn tekemisessä nyt on? Ehtivätköhän ottaa pään pois pensaasta ennen seuraavia vaaleja?

EU-viha kasvaa

Minä en tiedä, olisiko EU:sta saanut mitenkään parempaa diiliä kuin miljardien tappio – ehkä ei. Sen tiedän, että viestintä ja keskustelu menivät täysin pöpelikköön. Valiokuntien vaatimat kansalaiskeskustelut jäivät käymättä, perustelut kertomatta kansalle, ja isosta osasta haastatteluja kieltäydyttiin. Lopputuloksena epäluuloisuus, jopa viha EU:ta kohtaan kasvaa. Se ei ole hyväksi Suomelle. Kaiken kansalaiskeskustelun eliminointi ei poista ongelmaa, vaan ainoastaan patoaa sen piiloon. EU-suhteestamme pitäisi käydä reipasta, avointa keskustelua. Mikä siinä nyt on niin pahaa?

Ei hyvältä näytä

Minulla on edelleen listallani useampiakin hallituspuolueiden edustajia – demareita, vassareita ja vihreitä – joita yhä kunnioitan ja arvostan. Se ei ole muuttunut. Kokonaisuus nimeltä hallitus sen sijaan on onnistunut tuhoamaan uskoni ajatukseen hallituksesta, joka edes joskus ajaisi kansan yhteistä etua. He hajottavat kansaa palasiin, lapioivat miljoonia kavereilleen ja piiloutuvat sukupuolikortin taakse heti kun pieninkin asiallinen kritiikki kuuluu.

Maassamme on ollut monenlaisia hallituksia, mutta yksikään niistä ei ole vienyt haluani maksaa veroja yhteisen hyvän maan ja paremman huomisen puolesta. Tämä hallitus siinä onnistui. Onneksi olkoon siis, ykköspalkinto on teidän. Uskon, että olette ylpeitä, sillä ylpeys on yksi laji jossa olette mestareita.

He veivät meiltä kaiken tutun

Brunbergin pusut, eskimopuikot, riisipaketin setä Ben, Elovena-neito ja vaikka mitä muuta on meiltä julmasti viety. Nauramme kulttuurimme tuhoamiselle ja suutumme sille. Vaan olemmeko koskaan kysyneet asioita kuten ”miksi” tai ”entä sitten”?

Pöhköä? Ehkä. Vaarallista? Tuskin

Pohdiskelin tässä päivänä muutamana niitä kaikkia kertoja, kun olen ihmetellyt tätä julmettua kiirettä pistää niin monet brändit, tuotteet, paikannimet ja konseptit uusiksi. Onhan se lista pitkä. Ja olenhan minäkin muutamia näistä pitänyt aika toheloina tempauksina, joille en löydä tarvetta. Vaan kun oikein kaivamalla kaivoin, en minä oikeastaan löytänyt mitään haittaakaan. Totta puhuen en oikein edes tajua, miksi asialle suutuin. Samat suklaat, jäätelöt, riisit ja hiutaleet löytyvät yhä kaupoista, samalta hyllyltä, samalla hintaa. Mitä minun elämästä on oikeastaan viety? Syönkö minä aamiaiseksi puuroa vai brändin visuaalista ilmettä?

On täysin luonnollista nostaa hieman karvat pystyyn, kun jotain itselle tuttua ja turvallista viedään pois, tai kun tuntuu että moraalipanikointi rullaa ylikierroksilla. Kansalaisten pieni murahtelu näistä aiheista on perusteltua ja ymmärrettävää. Niin kauan kun asiaa ei ilmaista henkilökohtaisella vihalla, mikäs siinä vähän kirotessa tai vaikka firmaa boikotoidessa. Taannoinen pidempi tutkimukseni (video) yrityksen maineen ja tuloksen puuttuvasta suhteesta tosin ehdottaa että maineasioihin ei kannattaisi ladata liikaa toiveita suuntaan tai toiseen.

Kumarra yhdelle, pyllistä toiselle

Kun lasten televisiosarjasta poistettiin intiaanihahmo, monet hurrasivat ja kertoivat olevansa tyytyväisiä – paitsi intiaanit, eli siis amerikkalaisten alkuperäiskansojen jälkeläiset. Heitä asia otti päähän, monikaan ei pitänyt siitä että heidän olemassaolo haluttiin vaieta. Kun BLM-liike kerää voimia Yhdysvalloissa, moni on tyytyväinen – paitsi liikkeen alullepanneet mustat vaikuttajat, heitä liikkeen kaappaus vaaliaseeksi ottaa päähän. Vastaavia esimerkkejä on vino pino ja rapiat päälle – kolmas osapuoli riemuitsee, asianomainen on surun murtama. Kenties eskimopuikon eliminointi myös saa jonkun tyytyväiseksi. Ehkä pohjoisten alkuperäiskansojen edustajat ovat tyytyväisiä siihen ja jos näin on, se riittää minulle perusteeksi koska vaan. En vain ole aivan varma, että heitä tässä autetaan.

Kieli muuttuu. Tuotteet muuttuvat. Käsitteet muuttuvat. Asioiden nimiä on vaihdettu halki historian ja vaihdetaan vastakin. Se ei ole merkki sen paremmin maailmanlopusta kuin feministisestä vallankumouksestakaan. On kuitenkin tervettä pohtia jokaista muutosta. Ei siksi, että se pitäisi estää tai sitä pitäisi kiihdyttää, vaan ihan puhtaasta uteliaisuudesta. Onko muutos perusteltu vai onko se vain hyvesignalointia tai valkopesua? Mihin se johtaa? Mihin muutoksen peruminen johtaisi? Pelkän pikareaktion sijaan käytän ainakin itse mieluummin aikani tällaisten turhien asioiden pohdiskeluun. Turha pohdiskelu kun on paitsi erittäin turhaa, myös elämän suola.

Ketutus vai kevyt kenttähaaste?

Mitä asiat sinua suututtavat uutisissa ja tapahtumissa? Onko seassa kenties sellaisia sinänsä pieniä asioita, jotka eivät totta puhuen vaikuta elämääsi millään tapaa? Älä huijaa itseäsi, ystävä hyvä, varmasti sellaisia on! Mikset tekisi elämästäsi mukavampaa helpolla vinkillä: Älä murehdi aivan kaikesta, keskity parantamaan maailmaa pari palasta kerrallaan.

”Niin muuttuu maailma, Eskoni” kirjoitettiin tutussa teoksessa jo vuonna 1864. Se muuttuu edelleen. Siinä mukana muuttuu myös tuttuja asioita. Parempi pitää vain kiinni maailmasta ja pysyä kyydissä. Ei hätää, kaurapuuro on kanssamme iäti. Paitsi kunnes ei enää ole.

Voiko demarihallitus torjua työmarkkinoiden rasismia?

Tänään on kirjoiteltu paljon maahanmuuttajavoittoisten työpaikkojen väärinkäytöksistä. Olen itse avustanut paria tusinaa mamua vastaavissa ongelmissa, joten asia ei ole uusi. Työministeri Tuula Haatainen otti kantaa odotetulla tavalla, vaatimalla AY-liikkeelle lisää rahaa ja valtaa. Vaan mitenkäs tehdään, kun iso osa työmarkkinoiden rakenteellisesta rasismista tulee AY-liikkeestä?

Vaikea pala Marinille

Minulla ei tietenkään ole mitään absoluuttista kokonaiskuvaa, mutta sen verran usein tutut elementit ovat toistuneet, että olen valmis seisomaan havaintojeni takana. Niiden mukaan AY-liike, erityisen vahvasti Palvelualojen ammattiliitto PAM, ovat ääriään myöten saturoitu rasismilla, niin rakenteellisella kuin muillakin muodoilla. Ei ole yksi tai kaksi heidän toimijaa, jotka syyttävät maahanmuuttajia suomalaisten työpaikkojen varastajina, eikä ole yksi tai kaksi kertaa kun palvelua kieltäydytään antamasta maahanmuuttajalle. Milloin englanninkielisessä palvelussa on taas kerran kaikki kipeänä, milloin tulkin tuominen paikalle loukkaisi yksityisyyttä, milloin vain penseästi kirjataan asia ylös ja tungetaan ö-mappiin. Kun katson tuoreita SAK:n julistuksia, havaitsen aivan liian paljon yhtäläisyyksiä, jonka pohjalta epäilen asenteen olevan AY-liikkeessä yleisempääkin. Voi kyllä, yleviä puheita ja julistuksia on, mutta pinnan alla laitos on joka nurkkaa myöten mätä.

Minulle on jäänyt se käsitys, että pääministeri Sanna Marin ei omaa niin vahvaa AY-järjestöjen kabinettitaustaa kuin keskivertodemari, saati hänen edeltäjänsä. Hänellä voi olla ihan aito halu tonkia työelämän sikailuja, kuten rakenteellista rasismia, löytyi tunkiosta sitten mitä tahansa. Kollegansa Haatainen esimerkiksi on varsin hyvin AY-kabinetit läpikäynyt perusdemari ja puolueen taustahahmoilla tämä on vieläkin vahvempaa. Rinteen valta ei sekään ole mihinkään kadonnut ja voisin nähdä kyseisen jäärän yhdistävän taas joskus kaksi rakkainta harrastustaan: AY-räyhäämisen ja naisvihan. Siitä ei hyvä seuraisi tälläkään kertaa.

Koska mieluiten oletan aina parempaa kuin huonompaa teoriaa, oletetaan siis että pääministerimme haluaa torjua tätä melkoisen häpeällistä ongelmaa maassamme. Minkälaisen vastaiskun hän saa? Vihreät todennäköisesti ovat valmiita rasismin torjuntaan vailla liiallisia ennakkoehtoja, vasemmisto todennäköisesti ei, kepusta ei osaa sanoa ja RKP:ta asia ei kiinnosta suuntaan eikä toiseen. Eduskunnan enemmistö todennäköisesti tulisi Marinin taakse tässä asiassa, mutta demarikabineteissa saatetaan puukkoja terottaa innolla. Kysymys oikeastaan on se, milloin ja miten sabotaasi alkaa. Koitetaanko Marin saada perääntymään projektista ennen sen alkamista, vai tyydytäänkö vesittämään toimenpiteet kun on päästy eteenpäin? En tiedä onko pääministerillämme taistelutahtoa vielä siinä kohtaa, mutta tietenkin toivon sitä löytyvän.

Ei bisnestä ilman pelisääntöjä

Yrittäjänä, oikeistoliberaalina ja kapitalistisikana olen aina sanonut, että markkinatalous pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa edellyttää samoja sääntöjä kaikille. Aina, kun luen vaikkapa sikailevasta siivousfirmasta, kiroan kahta lujemmin, koska tuollaiset täydelliset paskiaiset pilaavat markkinatalouden maineen. Tampereellakin toimii eräs laitos- ja hotellisiivousta tarjoavat yritys, jonka toimintaan jouduin tutustumaan viime viikkoina. Maahanmuuttajille ei tarjottu lainkaan taukoja, ei tietoa luottamusmiehestä tai työsuojeluvaltuutetusta, ei ylityökorvauksia, ei koulutusta työtehtävistä, mutta kylläkin suomalaistaustaisiin verrattuna tuplat kovemmat suoritusminimit. Tuollainen firma mustaa jokaisen firman maineen. En nimeä firmaa tässä tarinaan liittyvien asianomaisten pyynnöstä, sillä heidän on määrä lähteä jatkotoimiin.

En hetkeäkään usko, että SDP kokonaisuutena pystyy tai haluaa torjua työelämän rasismia, se on liian suuri osa heidän poliittista pääomaa. Toivon, että Marin sitä kuitenkin yrittää, vaikka läpi harmaan kiven. Maassamme on kuitenkin muitakin toimijoita. Voimme itse kukin vaikkapa seuraavalla hotellimatkalla vähän kysellä siivoajien oloista. Voimme pitää keskustelua yllä. Voimme vaatia parempaa. Kukaan suomalainen ei hyödy riistosta, se vain satuttaa meitä kaikkia hieman eri tavoin.

Anteeksipyynnön dekonstruktio

Jokaisen meidän sietäisi tietää, että ”anteeksi” on melko tärkeä sana, jonka käyttö on hyvä hanskata. Jokainen meistä on tehnyt jotain, joka johtaa tuon sanan tarpeeseen. Kuten mikä tahansa toimenpide, myös anteeksipyyntö on teko jota voi käyttää sekä oikein, että myös väärin tai turhaan – ja se on myös teko jota voi katsoa monesta suunnasta.

Teko ja motiivi

On totta, että ”pahoittelen jos joku loukkaantui” on mitäänsanomatonta tuubaa. Jos aiot pyytää anteeksi, pyydä anteeksi. Ymmärrä kuitenkin mistä pyydät anteeksi. Itse tein vuosikausia sitten erään valtamedian haasteen yhteydessä rasismin vastaisen tempauksen, joka näyttää tänä päivänä tosi pahalta. Voin pyytää anteeksi tekoa, sillä se ei kuulu tähän päivään. En kuitenkaan aio pyytää anteeksi motiivia ja tarkoitusta. Vastaavasti kansanedustaja Juha Mäenpään sietäisi pyytää todella nöyrästi anteeksi vieraslajipuhettaan. Se ei tarkoita, että hänen pitäisi pyytää anteeksi sitä että hän kritisoi maahanmuuton ongelmia. Virhe yksittäisessä teossa ei tarkoita automaattista elämän- ja linjanmuutosta.

Kohteliaisuus ja rituaali

Suoraselkäinen ihminen siis osaa myöntää virheensä ja pyytää anteeksi. Tämä ei kuitenkaan aina somekratiassa riitä. Anteeksipyynnöstä tehdään jonkinlainen erikoinen rituaali, jossa itse anteeksipyynnöllä ei ole enää virkaa. ”Minä tein virheen ja pyydän anteeksi” on mielestäni vahvasti sanottu, mutta osa on tästä eri mieltä. Sen sijaan pitäisi osallistua jonkinlaiseen kestorituaaliin, jossa anteeksipyyntöä toistetaan ja toistetaan, tapahtunutta puidaan kymmeniä, satoja kertoja aina uudestaan ja uudestaan, eikä koskaan mennä asiassa eteenpäin. En näe mitään arvoa tällaisella koko sesongin mittaisella häpeäpaalutuksella.

Kohde ja reitti eli tavoite ja metodi

Otan vielä toisen ajankohtaisen esimerkin tähän loppuun. Eräs henkilö kysyi Twitterissä, mielestäni fiksun asiallisesti, että mitä antifeministit oikeastaan vastustavat. Pienen mutkittelun jälkeen esiin nousi teoria, että lopulta tavoitteesta ollaan samaa mieltä, meillä kaikilla pitäisi olla samat, reilut mahdollisuudet yhteiskunnassa. Metodi sen sijaan vaihtelee: yksi näkee ratkaisuna intersektionaalisuuden, toinen katsoo enemmän esim. klassisen feminismin, tai perinteisen mahdollisuuskeskeisyyden kautta. Tappelu on kuitenkin hurjan kovaa ja anteeksipyyntöjä vaaditaan herkästi, vaikka lopulta eroavaisuudet ovat lillukanvarsia. Debatointi on tervettä, mutta tarviiko joka asiasta aloittaa heti ydinsota?

Raamattu opetti, että synnitön voipi heittää ensimmäisen kiven. Hyvä kasvatus opettaa, että omista virheistä sopii kantaa vastuu. Maalaisjärki opettaa, että anteeksi pitää myös osata antaa.

Ajatusharjoitus: kova linja pehmeässä huoneessa

Persujen kanssa ei tehdä yhteistyötä! Anarkisteille ei antauduta! Laittomat huumeet pysyvät laittomina! Politiikasta ei kauaa tarvitse etsiä ehdottomuuksia, ja niitä tuntuvat sekä äänestäjät että toimittajat haluavan. Vaan miten kävisi, jos kukaan ei olisi kuulemassa? Pohdiskellaan hetki.

Hiljainen huone

Kuvittele huone, johon ei Internet tai kännykkä kuulu, jossa ei ole laitteita, ainoastaan pari mukavaa tuolia ja pannu kahvia. Laitteet jätetään ovelle, kuten myös kynät ja paperit. Sisään menee vain kaksi ihmistä, keskustelemaan. Mitään ei kirjata ylös, ketään ei siteerata jälkikäteen. Tässä ei tehdä toimittajan työtä, ainoastaan inhimillistä pohdiskelua, ainoastaan pohdiskelun vuoksi. Debatoidaan, ymmärretään toisia, jotta keskustelun jälkeen maailmankuva on laajempi.

Mitenkä olisi? Löytyisikö kristilliskonservatiivilta ymmärrystä huumeiden dekriminalisoinnille, jos ei pitäisi vastata äänestäjille vaan ainoastaan pohtia asian puolia ja puolia? Löytyisikö persulta ymmärrystä translain muutokselle? Löytyisikö vasemmistolaiselta ymmärrystä yleissitovuuden poistoon? Näkisikö kansallismielinen rasismin ongelmia, tai kärkkään maahanmuuttomyönteinen ongelmia avoimissa rajoissa?

Kaikkiin edellisiin väitän: kyllä. Pääosa meistä, aivan ylivoimainen pääosa, osaa ottaa vastaan neutraalia informaatiota, näkemyksiä, joustoa. Jos nyt ei käsketä luopumaan Jumalasta tai olemaan suojelematta läheistä ihmistä, melkein kaikessa pystymme näkemään toisen kulman.

Tämä johtaa kysymykseen: miksi siis näin ei tehdä? Kysyn kysymyksen, mutta en halua vastata siihen. Tämä pitää jokaisen itse pohdiskella. Luulen, että vastauksia on useita. Osa vastauksista löytyy joen alajuoksulta, mutta käyttämällä hieman aikaa, voivat todelliset syyt löytyä vuoren huipulta, joen alkulähteiltä. Matka sinne on kuitenkin pitkä, ja matkan varrelta löytyy niin mukavia leirintäpaikkoja ja helppoja vastauksia. Totuuden etsintä on harvemmin sprintti, eikä aina maratonikaan riitä.

Ihmisissä on toivoa – vaan onko ihmiskunnassa?

Historia: teot, kontekstit ja kipeät tarinat

Osana halki maailman pidettyjä mustien oikeuksien ajavia BLM-protesteja ja -mellakoita on tuhottu yksi jos toinenkin historian merkkihenkilön patsas. Etenkin Yhdysvalloissa paikallinen julkinen valta on myös pitkälti hyväksynyt teot, tai ainakin ymmärtänyt niitä – eikä orjakauppaa tehneen ihmisen tuomitseminen sinänsä paljoa vaadi. Historian tuomitseminen nykypäivän kriteereillä, ilman kontekstia, voi johtaa kuitenkin historiattomuuteen, joka on vaarallinen polku.

Tekojen summa

Parhaassa tapauksessa ihmiset nähtäisiin tekojensa summana. Jos nostat henkilön jalustalle tai tuomiset hänet yhden teon perusteella, satutat ennen muuta itseäsi. Tällöin suljet silmäsi tiedolta ja se on pahinta mitä itselleen voi tehdä. Se todella, todella vaikea asia ymmärtää on että ihminen voi olla sekä hyväntekijä että ihmishirviö. Esimerkiksi Edward Colston, jonka patsas taannoin tuhottiin, on tästä esimerkki. Kyllä, hän harjoitti julmaa orjakauppaa. Kyllä, hän lahjoitti omaisuutensa hyväntekeväisyyteen ja perusti säätiöitä jotka ovat tehneet hyvää vuosisatojen ajan. Mikä mies hän siis oli? Hirviö vai sankari? Yksi ei poissulje toista. Tämän ymmärtäminen on vaikeaa.

Yhtä tärkeää on nähdä asiat kontekstissa. Andrew Carnegie oli yksi historian suurimpia filantrooppeja, joka kuitenkin tienasi rahansa sisäpiirin tietoa väärinkäyttämällä ja työntekijöitä polkemalla. Hän ei tehnyt rikoksia aikanaan, mutta tänä päivänä nämä ovat paitsi vääryyksiä, myös rikoksia. Myös orjakauppa oli aikanaan normaalia, kiistatonta arkea Colstonin aikaan. Monia historian suuria kirjailijoita ripitetään tänä päivänä surkeasta naisten tasa-arvon ajamisesta – vaan kun koko konseptia ei ollut yhteiskunnassa olemassakaan heidän elinaikanaan. Laitamme historian henkilöille jälkikäteen sellaiset vaatimukset, joita he eivät olisi elinaikanaan voineet noudattaa. Vaan tämä trendi voi jatkua. Sadan vuoden päästä parhaatkin meistä nähdään sen ajan standardeilla hirviöinä. Sitäkö haluamme?

Minä en halua, että kiellämme historiasta hyvää tai pahaa. Lahtasimme toinen toisiamme veljessodassa vuosisata sitten. Hyysäsimme Leniniä pitkin Suomea aikanaan. Fanitimme Stalinia vähän myöhemmin. Saamelaisia kohtelimme kuin eläimiä ja tähän kaikkeen osallistuivat maamme sen ajan kirkkaimmat nimet. Heidän tarinat pitää kertoa, ja korostaa, ja hyväksyä että heistä monet olivat suuria naisia ja miehiä, historian merkkihenkilöitä. Sen yhteydessä pitää museoissa ja kirjoissa kertoa henkilön tekojen lisäksi ajasta, olosuhteista, puitteista. Heidän teot pitää lukea aikajanaan, jotta ymmärrämme mikä johti siihen aikaan missä he olivat, ja mihin se aika johti seuraavaksi. Historia ei ole piste, eikä edes jana, vaan miljoonia janoja jotka kohtaavat toinen toisensa, tuon tuosta, melko kaoottisesti.

Patsaista voi silti keskustella

Tietenkin voidaan, ja on tervettäkin kysyä pitääkö minkäkin henkilön patsaan näkyä paraatipaikalla. Ymmärrän virolaisia veljiämme, jotka näkivät punaista julmia neuvostosotilaita juhlistavassa Pronssisoturissa. He tekivät viisaan kompromissin: patsas säilyy, mutta siirtyy sivummalle ja siitä kerrotaan historiallisessa kontekstissa. Varmasti jotkut patsaat sopii siirtää toreilta museoihin, mutta toisaalta joskus on hyvä olla rohkea ja antaa kontroversiaaleidenkin patsaiden pysyä esillä. Kumpikin vastaus voi olla oikein.

Vaan joka kerta, kun annamme huligaanijoukon tuhota historiaamme, tuhoamme jotain tärkeää. Historiamme tehtävä ei ole juhlistaa vain kunniaa, vaan muistuttaa virheistä, kivusta, surusta, sekä henkilöistä jotka ovat osallisia tarinan molempiin puoliin. Jos jokin historiallinen patsas satuttaa sinua, hyväksy se kipu ja näe sen toinen puoli: se tarkoittaa, että sinulla on etuoikeus saada kokea historiaa vailla sensuuria.

Jenkkilän rasismi on seuraus, ei syy

Niin sokeaa miestä on vaikea löytää, joka ei myöntäisi Yhdysvalloissa olevan melkoinen ongelma rasismissa ja syrjinnässä. Sen sijaan sen verran sokeita löytyy vino pino, jotka näkevät poliisin harjoittaman rasismin kaiken keskiössä, syynä kaikelle pahalle. Yhdysvaltojen ymmärtämiseksi on luettava lööppiä pidemmälle.

Tuotan Youtubeen Tylsä mies -videosarjaa, jossa käsittelen joka toinen sunnuntai ajankohtaista asiaa laajemmassa kontekstissa. Viime sunnuntaina hieman pidemmän jakson aihe oli Yhdysvaltain sielunelämä. Tämä blogaus on tiivistelmä samasta aiheesta.

Rahan valtaa ei ymmärretä

Kaikki Yhdysvalloissa on kvantifioitavissa dollareilla. Suomessa sanotaan ”kel onni on, se onnen kätkeköön”, kun siellä rahalla pröystäily on kaikki kaikessa. Lainaa on pakko ottaa, sillä luottokelpoisuuden saa vain hankkimalla ison lainataakan. Luottoa annetaan, oli kelpoisuutta tai ei, velkavankeus on vakio. Turhamaisuus ja löyhät luottomarkkinat luovat ihmiskohtaloita. Raha pitää saada millä tavalla vaan, eikä rikollisuus ole lainkaan poissuljettu tapa. Tämä mielenmaisema ohjaa ihmisiä. Hyvänä puolena se toki ohjaa myös laajamittaiseen yrittämisen kulttuuriin.

Jokainen amerikkalainen tietää, että rikkaat eivät maksa veroa ja että maan isoimmat firmat tulevat yhteiskunnalle todella kalliiksi. Nämä firmat eivät maksa veroja, saavat hurjia tukiaisia ja työllistävät lähinnä pohjapalkalla jota on subventoitava. Kansalaiset tietävät tämän kaiken, mutta eivät toimi sitä vastaan, koska he uskovat että voivat itse olla joskus rikkaita. He eivät halua lopettaa riistoa, he haluavat tulla riistäjiksi.

Syrjintää joka suunnassa

Yhdysvallat on vapaiden mahdollisuuksien maa ja se johtaa vahvimman oikeuteen. Mustat ja valkoiset on yksi aihe, jota en lainkaan vähättele. Vaan on maassa miljoonittain nälkäköyhyydessä eläviä valkoisiakin. Joissain paikoissa mustilla on etulyöntiasema, joissain valkoisilla. Alkuperäiskansojen jälkeläiset ovat todella heikoilla monessa päin. Joissain osavaltioissa on vaikea saada leipää pöytään. Jokainen pykälä ja käytäntö on luotu etninen raja mielessä. Mustille on yhdet kriteerit, valkoisille toiset, aasialaisille kolmannet. Koko yhteiskunta perustuu siihen, että etnisyytesi määrittää pelin säännöt. Tasa-arvosta ei ole etäistä käsitystäkään. Mustien ja valkoisten pöydällä oleva skisma on vain oire siitä. Ei syy. Jos syytä ei korjata, oireet palaavat aina uudestaan.

Morgan Freeman sen sanoi, löyhä käännös: Rasismi loppuu sillä, että sinä lakkaat kutsumasta minua mustaksi ja minä lakkaan kutsumasta sinua valkoiseksi. Hän ymmärsi pelin ongelman, lokeroinnin. Ihmisiä ei nähdä ihmisinä. Kulttuurien sulatusuuni on lähinnä kokoelma kulttuurien erillisiä tallelokeroita.

Koulutuksessa voi olla ydin

Usein kuultu näkökulma on, että paljon voisi tapahtua jos Yhdysvalloissa olisi tyydyttävä perusopetus. Peruskoulut ovat siellä kroonisen alirahoitettuja, opettajat alipalkattuja, alikoulutettuja ja aliarvostettuja. Jokainen uusi sukupolvi mitä niistä kouluista valmistuu omaa edellistä huonommat mahdollisuudet tehdä maasta parempi paikka. Maailmasta ei opeteta mitään. He eivät edes tiedä, että esimerkiksi polisiiväkivalta on ollut ongelma muuallakin, ja monissa maissa asiaa on korjattu. He eivät voi ottaa mallia muualta, koska kaikki mitä he tietävät maailmalta tulee Hollywoodista tai sosiaalisesta mediasta. Heillä ei ole valmiuksia tehdä maastaan parempaa.

Yhdysvallat on kaunis maa, jokaisella osavaltiolla tarinansa ja elämyksensä kuultavaksi ja koettavaksi. Se on hieno maa vierailla, eikä mitenkään hirveä paikka asua jos tulotaso on riittävä. Mutta se on sairas maa. Sen maan sairauden perusilmentymiä ovat epätasa-arvo, rahan palvonta, kapeakatseisuus ja tiedevastaisuus. Emme puhu näistä perustason ongelmista, sillä näemme vain yhden umpirasistisen, hullun väkivaltaisen poliisin ja/tai poltetut kaupungit. Me näemme valkoisen mustaa vastaan ja päinvastoin. Teemme todella tyhmästi, jos keskitymme vain siihen.

Zoomatkaamme ulospäin. Ymmärtäkäämme ongelman lähde, jos ei muuta niin omaksi hyväksemme. Mitä enemmän ymmärrämme ongelmista maailmalla, sitä paremmin osaamme välttää niitä täällä.

Conit verkkoon osa 9: kertaus

Conit verkkoon -blogisarja käsittelee yleisötapahtumien, kansankielellä conien, muuntautumista verkkotapahtumiksi koronakriisin keskellä. Tässä osassa tiivistetään sarjan sisältö. Sarja päättyy.

Tuumasta toimeen siis

Kerätäänpä yhteen tässä opitut asiat vielä tiiviinä pakettina.

Epätietoisuus on todellinen haaste. Ihmisen mieli on haasteellisina aikoina herkällä ja on hyvä huomioida tämä tekijöitä ja apureita etsiessä. Epätietoisuuden vähentäminen madaltaa kynnystä.

Valitse tiimi sen mukaan kenellä on intoa nettitapahtuman tekoon. Se ei välttämättä ole sama tiimi kuin perinteisellä tapahtumalla. Ole ymmärtäväinen – kaikki eivät voi, osaa tai halua tehdä nettitapahtumaa vaan kaipaavat perinteistä. Ethän unohda heitä sitten, kun suuria kokoontumisia voi taas järjestää.

Tee linjanvedot nettitapahtuman luonteesta ja mittakaavasta. Päätä suuret linjat ensin pienellä ryhmällä ja lähde sitten täyttämään sopivaa formaattia. Voit toki joustaa hyvien ehdotusten tullessa esiin, mutta älä tarjoa sisällön tuottajille vain tyhjää pöytää.

Laske rahat ja huomioi toiminnan jatkuvat menot sekä tulojen katoaminen. Selvitä, voitko paikata tilannetta nettitapahtumaan sopivilla sponsoreilla. Muista huolehtia tekijänoikeusmaksuista.

Harkitse uutta lähestymiskulmaa. Ehkäpä nettitapahtuman ei tarvitse olla perutun fyysisen tapahtuman korvike, vaan se voi olla täysin irtonainen projekti? Käytä tilaisuutta hyväksesi uusien asioiden kokeilemiseen.

Tunne yleisösi ja kaiva vanhat kyselytulokset esiin. Muista, kenelle lähetystä teet ja valitse niin sisältö kuin työkalutkin heidät tuntien.

Laita tekniikka palvelemaan, ei määrittämään. Varmista lähetyksen äänenlaatu. Pyri järjestämään valmiita sijainteja ohjelmien taltioinnille tai lähetykselle, mutta varaudu auttamaan myös kotoa ohjelmiaan tuottavia.

Turvaa tapaamiset, käytä järjestyksenvalvojien osaamista ja varmista että isommat kuvaussessiot tapahtuvat turvallisesti. Muista vastuukysymykset ja pyri estämään ongelmat jo kaukaa ennalta.

Varaudu tapahtumatauon jatkoon. Aivan viime hetken tiedot kertovat, että moni alalla toimiva organisaatio varautuu isoimpien tapahtumien kieltoon vielä pitkälle ensi vuoteen. Lähteeksi toimijat siteeraavat julkishallinnolta saatuja tietoja. Toki hyvässä lykyssä näin ei ole, mutta varautua kannattaa.

Niin ja toki, pidä hauskaa. Väitän kovalla kokemuksella, että nettitapahtuman tekemisestä saa myös mielen iloiseksi siinä missä perinteisen fyysisen kokoontumisenkin tekemisellä. Puhumme kuitenkin harrastuksesta tässä ja harrastusta tehdään hyvän mielen vuoksi. Kriisi tai ei, ole huoleti, hyvää mieltä on yhä tarjolla.

Sarja ilmestyy ladattavaksi

Tämä blogisarja ilmestyy Säätöyhteisö B2 ry:n sivuille ladattavaksi PDF-muodossa, mutta se pysyy yhä myös blogina. Mikäli kokemukset lähiaikojen varrelta antavat osviittaa, harkitaan myös laajennetun painoksen tekemistä myöhemmin. Latauslinkki lisätään tähän sekä aloitusartikkeliin viikon päästä eli 7.6.2020, ja ilmoitan asiasta myös Twitterissä.

Blogisarjan tekstiä saa käyttää edelleen käyttöehdoin CC-BY-4.0-FI. Toisin sanoen, voit jakaa sisältöä edelleen, kunhan lähde mainitaan.

 

Blogissarjan selaus:
<<< edellinen osa: Turvallisuus