Retroplayer – tämän joulun ykköshuijaus

Joka joulu on kaupan muutamia kovasti markkinoituja tuotteita, joissa mainos ja todellisuus ovat poikkeuksellisen huonoissa väleissä. Tänä jouluna se on ”Retroplayer” nimellä lehtimainoksissa myyty retromusiikkisoitin, joka lupaa kaunista ääntä ja levyjen, cd:n ja kasetin toistoa miljoonalla ominaisuudella. Se ei toteuta näistä mitään. Älä osta! Palauta avaamattomana!

Yleisfiilis

Eräs naapurin rouva oli tällaisen laitteen saanut käsiinsä ja kun ei mitenkään tahtonut saada sitä toimimaan, hän soitti minut paikalle. Katselin vähän ympärille laitetta, sitten avasin ohjekirjan, sitten alkoi tulemaan ikävä netin vihapuhetta. Ohjekirja oli sekava, puutteellinen, keskenään ristiriitainen, nuolet ja numerot osoittivat vääriin kohtiin ja otsikoista viitattiin tuosta toisiinsa, ilman että kumpikaan kohta tarjosi vastauksia. Olen lukenut 1 500 sivun teknisiä ohjekirjoja ja niiden rinnalla tämä oli monimutkainen. Samaa pystyi sanomaan laitteen etupaneelin napeista, joista tasan äänenvoimakkuus ja viritys olivat selkeitä. Symboleja (play, stop, eject jne) ei ollut, ainoastaan epästandardeja englannin kielen lyhenteitä. Laite oli onneksi monikielinen: tarjolla oli englanti ja saksa. Ulkoisesti laite on epäkesko ja kansi on epätasainen, eikä sulkeudu kunnolla.

Radio

Kun radion ensin sai helposti seitsemällä painalluksella päälle, pystyi kanavan virittämään pyörittämällä nuppia, jos taajuus oli tiedossa. Automaattiviritys ei toiminut. Aseman tallentaminen muistipaikkaan oli sekava prosessi mutta vielä ikävämpää on muistipaikassa olevan kanavan kaivaminen. Muistipaikka numero kolme varmaan avautuu painonapilla 3? Katin kontit, se vaatii neljän eri napin painallusta, joista yksikään ei ole numero. Numeronapeilla ei voi virittää kanavaa tai valita tallennettua kanavaa. Tai mitään muutakaan. Radion herkkyys oli välttävä, mutta jos piiska-antennin laittoi siististi ylös, kyllä sillä kanavan kuulumaan sai, ei tosin ilman ajoittaista rätinää. Hyvänä puolena radio osasi hakea RDS-kellonajan. Ohjekirja ei tästä tosin maininnut.

Eräässä vaiheessa testausta kävimme kertauksena läpi, miten laitteen saa päälle ja halutulle radiokanavalle. Se on helppoa! Vain 11 napinpainallusta tarvittiin!

CD

CD-soitin oli vähiten yllättävä tuote. CD-luukkua ei voi avata tai sulkea ilman laitteen vaihtamista CD-tilaan (8 napinpainallusta). Luukun avaus on loogisesti ”OP/CL” napin takana, jonka jälkeen levy lähtee pyörimään. Jos tarkoitus on soitella levyä läpi, homma toimii. Kappaleenvaihto on epäloogisessa paikassa, mutta käytettävissä. Perus-perustason cd-soittimeksi siis ajaa asiansa, joskin huonokuntoisista levyistä laite ei pidä. Mekaniikka on myös kovin heppoinen ja levykelkka epävakaa, eli ihan hirmuisen pitkää ikää ei voi spekuloida.

Kasetti

Vanhat C-kasetit toimivat tässä laitteessa, mutta voi veljet että on pihtailtu. Kasettisoittimessa on yksi nappi: kevyt painallus kelaa eteenpäin, pitkä painallus poistaa kasetin, kuin 1970-luvun autosoittimissa. Ei kelausta taaksepäin, ei kappaleen hakua, ei stoppia tai paussia, ei tekstiä näytöllä, saati kohinanvaimennusta tai muita 1980-luvun turhia modernisointeja. Muihin lähteisiin verrattuna kasetin äänenlaatu on jopa kasetiksi groteskin karmiva.

Äänenlaatu

Tässä kohtaa ei olla menty siitä missä aita on matalin, vaan koko aita on kierretty. Kaiutinelementteihin on saatettu investoida ehkä kokonainen euro ja paljon parempaan pystyy jo parinkympin erilliskaiuttimilla. Soittimen kaiuttimet eivät ole tätä soitinta varten mietitty tai valittu, vaan on lähinnä pultattu mitä nurkkaan sattui mahtumaan. Stereokuvaa ei ole ja kovasti promotoitu ”taajuuskorjain” on lähinnä viisi eri esiasetettua tilaa (kuten ”classic”), jotka tekevät hiuksenhienon noston joko basso- tai diskanttipäähän. Basso- ja diskanttisäätimet olisivat hitusen auttaneet, moisia ei ole. Ääni on kauttaaltaan ontto, ahdas ja epäselvä.

Muu

Testiolosuhteissa ei ollut mahdollista testata levysoitinta tai muita toimintoja. Pintapuolisesti levysoitin (jonka käyttöönottoneuvot olivat ohjeessa väärin) näyttää muoviselta ja epävakaalta, enkä pidättelisi hengitystä laadun puolesta. Huomioiden, että laitteen muu elektroniikka on erittäin vanhaa ja kankeaa, on riittävät syyt olettaa että usb- ja bluetooth-toistot eivät kovinkaan mullistavia ole, saatika tue uusimpien laitteiden lähetys- tai tallennusmuotoja. Korostan tuon olevan arvaus.

Vaihtoehto

Sanoisin, että 50 euroa kierrätyskeskuksessa tarjoaa sinulle todennäköisesti ylivertaisen toiminnallisuuden ja äänenlaadun kasettien sekä cd- että lp-levyjen toistoon. Retrosoittimen 300 euron hinnalla saat jo kovin laadukkaan levy- tai cd-soittimen alan kaupasta. Pientä radiota ja digisoitinta etsivälle kiva tuote voisi olla n. 200 eurosta liikkeelle lähtevä Sonos, jonka joihinkin malleihin voi myös kytkeä ulkoisena esim. cd- tai levysoittimen. Musiikin ystävälle valinnan varaa on hurjasti eivätkä laadukkaat soittimet saatika kaiuttimet vanhene vaan kestävät hyvin pidettyinä vuosikymmenestä toiseen. Käytetyn osto voi usein kannattaa, mutta jos uutta haet, oma suositukseni on käyttää alan asiantuntijaliikettä isojen elektroniikkamarkettien sijaan. Hinta on usein edullisempi, palvelu parempi ja saat todennäköisemmin juuri sinulle sopivan tuotteen, jota voit vielä koekuunnella ennen hankintaa.

En ole äänentoiston ekspertti tai alalla töissä, mutta sen verran paljon ammattiäänentoiston kanssa tekemisissä, että uskallan antaa henkilökohtaisen mielipiteen: retroplayer on jäätävän ylihintaista roskaa, niin surkeaa että moista harvoin näkee. Vältä kuin ruttoa, vaikka hinta tippuisi kolmesta sadasta kolmeen kymppiin. Edes sen arvoinen se ei ole.

Addendum: Kiitos tarkkasilmäisen lukijan, samaa tuotetta myydään muillakin nimillä, esim. cdon-verkkokaupassa Soundmaster NR540 -nimellä. Halvempi hinta, sama tuote, sama varoitus.

Transfobia

Tätä kirjoittaessa olen stressin ja kuumeen kaatamana, heräsin keskellä yötä, otin vähän finrexiniä ja luin uutiset, kuten jutun kirjailija Rowlingin transfobiasta. Minä olen vähän huolissani tästä, samaan aikaan kahteen suuntaan. Transfobia on on oikea ongelma, mutta toisaalta tuota termiä kylvetään natsia pahempana haukkumasanana aivan sokeasti.

Tämä kirjailija ei ole keskiössä

Jätettäköön heti alkuun kirjailija Rowling sivuosaan. Kunnioitan hänen viisautta suunnilleen niin paljon kun voin kunnioittaa ketä tahansa muuta joka syyttää Suomen tuhonneen sademetsänsä ja siten aiheuttaneen kaiken puuston katoamisen maastamme. Tuossa olohuoneen hyllyllä on minulla kaktus joka on häntä fiksumpi. Toisaalta, tulee mieleen myös toinen vintiltä viti kirjailija, huuhaalääketieteen markkinaguru Maria Nordin, joka myös haukuttiin melko olemattomin perustein transfobiseksi. Keksin monta tekoa jonka perusteella voin kritisoida häntä ihmishirviöksi, mutta transfobia ei lukeudu listalle.

Kelataanpa siis taaksepäin. Etenkin te konservatiivisemmat ihmiset siellä, lyhyt faktantarkistus: transihmisiä on olemassa. Sukupuolidysforia on oikea lääketieteellinen diagnoosi. Ihmisen sukupuoli-identiteetin herjaaminen ei tee mitään muuta kuin pahaa – ja totta puhuen, mitä hiton väliä sillä on? Jos kaverisi ei mahdu perinteiseen poika/tyttö-kastiin, onko se sinulta mitään pois? Aivan liian moni herjaa ihmisiä sellaisista asioista jota he eivät voi valita. Transfobia on likaista, se on törkeää, se on halpamaista ja se on täysin turhaa. Lapin Jenkan sanoja soveltaen, katsokaa mies eikä nuttu.

Kasvava ilmiö kerää huolta

Olen kiitollinen maamme vastuulliselle medialle siitä, että se käsittelee ilmiötä laaja-alaisen asiallisesti. Sukupuoli-identiteetin tutkimuksia tehdään paljon ja määrä on kasvussa. Aiheesta tulee jatkuvasti uutta sisältöä. Kuulemme nyt myös useista katumustapauksista, yhä useammassa jutussa. Kynnys asian nostamiselle esiin on laskenut ja mielestäni on täysin asiallista kysyä, onko turhan kritiikitön keskustelu aiheesta johtanut turhiin tutkimuksiin. En puhuisi trendi-ilmiöstä, mutta silmiä on taatusti suljettu ja ihmiset ovat kärsineet. On syynsä, miksi transdiagnoosi tehdään rauhassa tutkien, ammattilaisten toimesta. Se ei sovi kepeäksi kenttädiagnoosiksi, jollaisena sitä turhan usein tarjotaan.

Eikä ilmiötä ilman sosiaalisen median sotkuja. Yliaktiiviset, suoraan sanoen typerän öyhöttävät, itsensä transaktivisteiksi tituleeraavat ihmiset kiertävät jakamassa pikaisia tuomioita ja tekemässä itsestään idiootteja. Jätän ne linkkaamatta. Transfobiaa nähdään kaikkialla ja jopa täysin neutraalia, asiallista tiedettä vastaan hyökätään. On esimerkiksi törkeää transfobista vihapuhetta ja terrorismia muistuttaa, että pääosassa tapauksia sukupuoli on selvästi jompikumpi ja se ilmentää tiettyjä käytöksen muotoja jo hyvin pienestä pitäen. Ei se ole vihaa, se on tiedettä joka käsittää lähes kaikki ihmiset. Se, että lähes kaikki ovat ns. selviä poikia tai tyttöjä ei ole hyökkäys niitä vastaan jotka eivät ole.

Aivan oma lukunsa ovat vanhemmat, jotka tekevät vakavaa vahinkoa lapselleen pakottamalla lapsen ideologiseen muottiin. Tiettävästi Suomessa näitä ei ole näkynyt, mutta maailmalta huolestuttavia esimerkkejä löytyy. Lapset olkoon lapsia, tytöt ja pojat valitkoon sen lelun josta pitävät. Lapsen leikkimisessä ei ole transfobista tai seksististä motiivia, ainoastaan halu leikkiä. Jättäkää nyt typerät aikuiset ne fiksut lapset pois omista asennevammoistanne.

Ongelmaa voisi myös korjata

Koko tarina kiertyy yhteen kahdella päähavainnolla: transfobia on ongelma jolle pitäisi tehdä jotain, mutta tällä hetkellä liian moni keskittyy pahentamaan ongelmaa, jotta saisi rakennettua sen päälle mainetta ja/tai poliittista pääomaa. Vihaaminen ja sormella osoittelu kannattaa, ymmärrys ei. On kaikki merkit ilmassa lähinnä sen puolesta, että yltiöpäiset vihakampanjat eivät sada vihaajien, vaan sivullisten niskaan. Tavalliset transihmiset kärsivät siitä, että heistä luodaan täysin epätodellinen, sairas julkikuva. Tylsä totuus kun on että he ovat aika tavallisia ihmisiä, opiskelevat, käyvät töissä, välittävät lähimmäisistä ja tekevät joskus pöhköyksiä.

Puhuimme sitten transihmisistä, vihervasemmistosta, kansallismielisistä tai monesta muusta, se ketä vastaan väitämme taistelevamme ei ole yksikään näistä todellisista tahoista. Taistelemme fiktiivistä, karrikoitua mielikuvitusolentoa vastaan – valitettavasti kuitenkin oikeilla aseilla.

Andersilla on pointtia ja populismia

Luin RKP:n kansanedustaja Anders Adlercreutzin blogauksen Al-Holista ja olin ymmälläni. Hän tekee erinomaisia pohjustuksia ja tarkkoja havaintoja, mutta lopulta päätyy samanlaiseen populismiin kuin mistä hän muita syyttää. Tutkin, voisiko hänen tekemälle pohjalle rakentaa myös ratkaisun.

Todellakin ala-arvoista keskustelua

Edustaja Adlercreutz on todellakin oikeassa siitä, että keskustelu on ala-arvoista ja väännämme poliittista sotaa aiheesta, jota ei voi politiikalla ratkaista. Hän on täysin oikeassa siitä, että Al-Holin osalta niin viattomien lasten kuin terroristiäitienkin asian ratkaisu kaipaa juridista pohjaa. Hän puhuu myös moraalista, mutta moraalista on tässä maassa reilu viisi miljoonaa keskenään ristiriitaista tulkintaa, joten haluaisin välttää moisia termejä. Yhtä kaikki, someäänestykset ja välikysymykset ovat väärä tapa hoitaa juridista ongelmaa. Mutta.

Mielestäni politiikkaa kuitenkin tarvitaan Al-Hol-kiistassa, mutta eri kohdassa sitä. Poliitikkojen tehtäväksi voidaan leveällä pensselillä maalata kansan tuntojen kuuleminen ja niihin reagointi. Kansalaisia pelottaa ajatus tusinan äärimmäisen vaarallisen terroristisen rikollisen tuomisesta maahan ja se pelko on paitsi aitoa, myös perusteltua. Esimerkiksi Ylen uutisointi, dokumentit ja haastattelut ovat osoittaneet että näiden naisten joukossa on aikakautemme hirveimpiä rikollisia, joiden tekemät hirmuteot menevät heittämällä ihmiskunnan kauheimpien tekojen joukkoon. Tämä tieto ei perustu huhuihin, vaan ehtaan, JSN:n alaiseen journalismiin, johon ainakin minä olen oppinut luottamaan. Kansaa pelottaa ja on poliitikkojen tehtävä tai ainakin mahdollisuus auttaa tässä. Sitä poliitikot, mukaanlukien edustaja Adlercreutz, eivät halua tehdä. Toisella puolen persut koittavat lisätä kansan pelkoja, toisella puolella kansan pelkoja pyritään puolestaan tekemään naurunalaiseksi. Nuo eivät ole ratkaisuja.

Turun terrori-isku opetti, että Suojelupoliisin valvonnassa oleminen on pahimmassa tapauksessa kovin laiha lohtu. Sama surullinen oppi on opittu pitkin Eurooppaa. Tällä hetkellä ei ole tapaa, jolla voisimme merkittävästi minimoida korkealle riskiluokiteltujen henkilöjen uhkaa. Tämä on se kohta johon pitäisi vastata. Tämä on se kohta joka kaipaa poliittisia keskusteluja, hyviä kysymyksiä alan asiantuntijoille ja lopulta konkreettista, pelkoa lievittävää ratkaisua. Tämä ratkaisu voi sisältää merkittävän poliittisen, lainsäädännöllisen elementin. Pelkät ontot hokemiset kuten ”kyllä me tästä selvitään” eivät tarjoa ratkaisua. Kyllä, taatusti selviämme tästä kansakuntana ja edustajan blogauskin toteaa aivan oikein että tusina terroristiäitiä ei tätä maata tuhoa suorilla teoillaan. He voivat kuitenkin epäsuorasti hajottaa yhteiskuntaa tavalla, josta voimme hakea esimerkkejä useista Euroopan maista.

Poliittinen ratkaisu politiikan ulkopuolelta?

Persut, vihreät ja viitatun blogauksen kautta myös RKP (+muut) yrittävät tehdä tapauksesta mahdollisimman poliittisia, toivoen että tarpeeksi jäykkä poliittinen tappelu nostaa heidät voittajana pinnalle. Tämä tie ei selvästikään johda rotkoa parempaan ratkaisuun, joten ehkäpä ratkaisun avain olisi sittenkin muualla? Ehkäpä meidän pitäisi kuunnella hieman enemmän suojelupoliisia, tai vaikkapa kurdeja? Ehkäpä pitäisi koota ryhmä erilaisia aiheen epäpoliittisia asiantuntijoita? Ehkäpä keskustelu on jo saturoitu kotikutoisella juupas-eipäs-väittelyllä ja pöydän siivoamisen pitäisi lähteä muualta?

En epäile, etteikö lopulta olisi olemassa tapa tuoda sekä lapset että äidit Suomeen ja vieläpä hoitaa asia kunnialla kotiin. Se vaatisi kuitenkin puhtaan pöydän ajattelua. En ole varma onko eduskunnassa siihen halua, motiivia tai edes osaamista. Kirjoitin pari ajatusta tästä itse, mutta ounastelen parempia ideoita löytyvän vahvemmilta osaajilta. Me muut, tarjotkaamme heille tilaa keskustelupöydässä. Minä ainakin luen niitä mieluusti.

Jos heidät pitää tuoda, tuodaan edes fiksusti

En todellakaan halua isis-äitejä Suomeen. He ovat aivan vähimmilläänkin tietoisesti ja aktiivisesti avustaneet karmeimpiin rikoksiin syyllistynyttä rikollisjärjestöä. Todennäköisyys on iso että he ovat itse syyllistyneet murhiin, kidutuksiin, yms. Jos kuitenkin tilanne on se, että heidät Suomeen tuodaan, voitaisiin edes miettiä miten se tehdään fiksusti, edes lasten osalta.

Huono äiti ei ole lapselle hyväksi

Ensinnäkään en osta hetkeäkään sitä väitettä, että on lapsille parempi pitää heitä vanhempien kanssa tässä tilanteessa. Hyvät vanhemmat ovat lapselle kaikki kaikessa, oli vanhempien sukupuoli tai tausta mikä vaan. Vanhemmat, jotka haluavat lapsensa oppivan kylmäveriseksi joukkomurhaajaksi, ovat lapselle ainoastaan haitaksi. Mitä nopeammin lapset pelastetaan näiltä sairailta äideiltä, sen parempi heille. Siten tällaiset perheen yhtenäisyyttä suojelevat perusteet ovat täyttä hevonvappusatasta. Äidit pitäisi saada välittömästi tutkintavankeuteen, sen edellytykset täyttyvät mennen tullen. Äideistä yksikään ei ole viaton, eroja on siinä kuuluuko kenelle rikoslain 34 a luvun pohjalta ”vain” muutaman vuoden vankeustuomio (esim. 4 §) vaiko elinkautinen. Avainpykälät olivat voimassa jo heidän lähtiessä matkalle.

Ei kotiutusta pk-seudulle

Huonoista ideoista huonoin on ajatus kotiuttaa tulijat pääkaupunkiseudulle, josta löytyvät toisaalta vihasaarnaajat, äärimieliset moskeijat ja jihadistipiirit mutta toisaalta myös äänekkäät rasistijoukkiot. Heidät pitäisi saada pienelle paikkakunnalle, jossa naapurissa ei ole ostari vaan tuhat hehtaaria metsää. Luonto parantaa mielen haavat ja suomalaisen metsän rauha on parasta mitä voimme traumoja kärsineille lapsille antaa. He eivät tarvitse kiireistä elämää vaan kiireettömyyden, tilaisuuden käsitellä traumoja, mahdollisuuden hengittää puhdasta ilmaa ja oppia uudestaan rauhanomaista eloa ihmisten kanssa. Helsinki on pahin asia mitä voimme heille täällä tehdä.

Saarnat pois

On ihmisiä, jotka elävät islamissa rauhanomaisesti, mutta nämä eivät niitä ole. Heidät on pidettävä siitä kaukana. Parasta olisi, että minkäänlaista uskontoa ei tuputettaisi tulijoiden elämään tässä vaiheessa. Lapsista pääosa on alle kouluikäisiä, kyllä he ehtivät vielä hyppäämään uskontokelkkaan jos siltä tuntuu. Uskonto on tuonut kaiken pahan mikä heidän ympärillään on ollut, tuokaamme nyt heidän ympärille uskonnon ulkopuolisia hyviä asioita. Näitä voisivat olla vaikkapa liikunta, musiikki, päiväkoti tai koulu sekä muut harrastukset. Tekisi hyvää jos ympärillä olisi monia yhteisöjä joista yhteenkään ei liity vihainen saarnaaminen ja käskeminen. Lasten pitää saada oppia maailman kokemisen taito, kun tähän asti heitä on vain käskytetty.

Vihat oikeaan suuntaan

Ymmärrän erinomaisesti miksi kolme neljästä kansalaisesta ei haluaisi nähdä tulijoita Suomessa. Jos heidät kuitenkin tuodaan, kansalaisten täytyy ymmärtää kohdistaa kritiikkinsä päätöksen tehneisiin elimiin, kuten ministereihin, poliisijohtoon, ym. En voi sietää ajatusta lapsiuhreihin kohdistetusta vihasta. Varmasti heidän sijainti ja nimi selviäisi nopeasti ja joku tarpeeksi tyhmä suomalainen varmaankin osoittaisi vihanpitonsa väärään suuntaan. Eiköhän meistä joka ikinen, vihervassari ja kansallismielinen, voisi luvata itselleen että ei tee moista, eikä salli moisen tapahtua jos lähellä näkee. Aikuinen mies ei lähde lasta kiusaamaan, tai toinen aikuinen mies saa luvan heivata kiusaavan aikuisen niskaperselenkillä lähimpään rutakkoon.

Pieni ymmärrys poliittiselle johdolle

Vastoin yleistä urbaania legendaa, Suomi ei ole erityisen hyvä kansainvälisten pykälien noudattamisessa. Olemme hyviä käyttämään näitä tekosyinä, mutta totta puhuen laiminlyömme esimerkiksi EU:n ja YK:n perusperiaatteista monia. Siten en anna mitään solidaarisuutta päättäjille jotka vetoavat kansainvälisiin pykäliin. Sen sijaan omaan mitä vahvinta solidaarisuutta päättäjälle, joka pohtii että hänen aikanaan voisi joku lööppi lukea ”pieni suomalaislapsi kuoli leirillä, koska päättäjät eivät uskaltaneet auttaa”.

Yks hailee mitä pykälät sanovat, suoraselkäisen suomalaisen kunnia ei kestä katsoa lapsen kuolevan turhaan. Moisen kohtalon välttämiseksi voin ymmärtää päättäjien ryhtyvän epätoivoisiinkin tekoihin. Ymmärrän siis sen taustan. En silti ymmärrä miksi asia pitää tehdä niin huonosti kun julkisuuteen on lausuttu. Se on totta, että meillä on vain huonoja vaihtoehtoja. Niistä voi silti valita vähemmän huonon.

Uusnatsit pois kaduiltamme!

Ei ole pisarankaan verran epäselvyyttä siinä, että natsitervehdyksiä ja -symboleita, rotuoppia tai demokraattisen yhteiskunnan tuhoamisen ajamista ei pidä näkyä kaduillamme. Tämä on jotain mitä kannattaa pyöristysvirheen sisään jokainen suomalainen. Haaste on silti mitä suurin ja koitan katsoa asiaa muutamalta kantilta näin sivusta seuraajana, sillä en ole koskaan itsenäisyyspäivän mihinkään marssiin osallistunut.

Järjestö on helppo kieltää, siitä eteenpäin vaikeaa

Järjestön voi kieltää, kuten on Suomessa tehtykin mm. uusnatsiliike PVL:lle ja monille moottoripyöräjengeille. Se on hyvä idea ja lopulta melko suoraviivaista toteuttaa. Tästä eteenpäin on kuitenkin juridisesti kovin haastavaa. Voit kieltää jotain symboleja, mutta sitten keksitään uusi, sitten kestää taas aikansa kieltää se ja ollaan pitkässä kissa ja hiiri -leikissä, kuten Saksassa on käynyt. Symbolien kielto siis on mahdollista mutta jo merkittävästi haastavampaa. Tästä vielä vaikeammaksi tulee kieltää henkilöiden osallistuminen julkisiin tilaisuuksiin. Henkilöllisyyksien tarkistaminen marssille osallistujilta on tilanteesta riippuen joko laitonta tai vähintään hyvin ongelmallista.

Sitten voidaan toki kysyä myös se kysymys, mitä Yleisradiokin pohdiskeli: haluavatko esimerkiksi 612-kulkuuen järjestäjät edes kieltää uusnatsien osallistumisen? Vaikkakaan de jure he eivät pystyisi jokaista natsilarppaajaa pitämään poissa, de facto he pystyisivät siivoamaan lähes kaiken kansallissosialismille haiskahtavan pois melko vähin vaivoin. Itse väittäisin että ilmiselvästi näkyvän uusnatsismin mukaan ottaminen ei aja mitään hyvää. Pieni osa minusta ymmärtää avointa ajatusta jossa kaikki saavat osallistua, mutta tämä idealistinen osa itseäni ei kestä tutkiskelua reaaliyhteiskunnan kontekstissa.

Natseja ja kommunisteja ei ole kaikkialla

Minä tunnen ihmisiä, jotka osallistuvat säännöllisesti 612-marssille. Tunnen myös ihmisiä, jotka osallistuvat antinatsimarssille. Yhtään näistä ihmisistä ei pysty kutsumaan äärimielisiksi. Silti molemmissa mielenosoituksissa on seinät leveällä ja katto korkealla. Molemmissa mielenosoituksissa heilutellaan symboleja väkivallan puolesta ja molemmista löytyy aimo pino ihmisiä jotka haluaisivat ratkaista erimielisyydet vastapuolen kanssa mieluiten joukkomurhalla. Tästä huolimatta on puhtaasti älytöntä leimata kumpaakaan marssia sormia napsauttamalla äärimieliseksi.

Itse asiassa voisimme jättää leveän pensselin laatikkoon hieman useamminkin. Ei yritys muutu natsifirmaksi jos yksi työntekijä on persuaktiivi. Ei järjestö rakasta Stalinin joukkomurhia vaikka joukossa on vanhoillinen vasemmistolainen. Menen jopa näin pitkälle: ei kansa jätä Yleisradion uutisia lukematta vaikka niissä ei jokaisen aatteen, poliitikon ja aktivismin eteen laiteta etuliitettä ”ääri-”. Suomi ei ole natsien eikä kommunistien vallassa. Natsit lahdattiin toisessa maailmansodassa ja yli jääneet Nürnbergissä, kommunistit tappoi Neuvostoliitto ja se mitä jäi aatteista henkiin on pieni, säälittävä joukko syrjäytyneitä vässyköitä joka ei kaipaa mediahuomiota.

Jotta tästä joku loppukaneetti saadaan, ehdotan ensiksi paniikkinappulan kääntämistä pienemmälle ja toisekseen kriittistä suhtautumista lööppijournalismiin. Lopulta kallistun sille kannalle, että niin 612- kuin antinatsimarssinkin kannattaisi alkaa hieman rajaamaan pahimpia toheloita ja äärimmäisimpiä symboleja pois. Päästäisiin vaan niin paljon vähemmällä.

Huolettaako persut? Tässä lääkkeitä!

Ottamatta mitään kantaa siihen onko persujen gallup-nousu hyvä vai paha asia, tiedän että monia tämä huolettaa. Koska pidän politiikan muutoksista, esitän nyt miten tämän suunnan voi mielestäni muuttaa. Tässähän on mitä klassisin lähtökohta: joko hoidat egoasi tai hoidat ongelmaa – valitse yksi.

Lakkaa panikoimasta: Mitä enemän huudat somessa, mediassa, kolumneissa, sun muissa miten kamalaa ja hirveää ja väärin on että ihmiset kannattavat persuja, sitä enemmän tarjoat heille ilmaista mainosta.

Kritisoi asiaa: On lukuisia tapoja kritisoida persuja asiapohjalta. Voit vaikka kritisoida heidän linjojen vaikutuksia ihmisille tärkeisiin asioihin, kuten terveydenhuolto, työ, eläke, koulu…

Puolueet, lakatkaa peesaamasta: Etenkin perinteiset suuret puolueet, keksikää omaa asiaa ja omia linjanvetoja. Älkää olettako että pärjäätte vain kertomalla miten tarjoatte samaa mutta paremmin ja/tai aivan erilaista asiaa kuin persut (tai vihreät, sen puoleen).

Älä herjaa äänestäjiä: Haukkumalla persujen äänestäjiä idiooteiksi saat mitä varmimmin heille lisää äänestäjiä. Harva asia herättää nukkuvaa äänestäjää niin kuin ajatus siitä että joku hyväosaisen eliitin jäsen kertoo hänelle miten ei saa tehdä.

Tarkista aasinsiltojen kesto: Etenkin jotkut mediat ovat kovin halukkaita rakentamaan aasinsiltoja persuista natsismiin, väkivaltaan ja jopa joukkomurhiin. Älkää olettako ettei siltojenne kestokykyä testata. Lopputulos voi olla uskottavuuden menetys medialle ja säälipisteitä persuille.

Hae asiantuntijalausunnot asiantuntijalta: Jos haluat mediassasi käydä asiakeskustelua persuista tai heidän suosiosta, älä esittele kilpailevan puolueen edustajaa puolueettomana asiantuntijana. Lopputulos on kuten edellisessä kohtaa.

Tarjoa omia ratkaisuja: Otetaan vaikka maahanmuutto. Esitä oma, harkittu, selkeästi ilmaistava ratkaisu siihen. Älä keskity haukkumaan persujen ideaa vaan rakenna oma. Riistä heiltä oikeus aiheen ilmaherruuteen.

Katso mikä kansaa puhuttaa: Ota silmäys kansan huoliin ja haasteisiin ja rakenna siitä keskusteluaihe. Kun tarpeeksi kauan osoitat kiinnostusta, asiantuntemusta, terävyyttä ja asiallisuutta tärkeistä aiheista, huomaa kansa ketä kannattaa katsoa. Älä anna egosi kirjoittaa asialistaa.

Unohda seuraavat sanat: Populisti, äärioikeistolainen, natsi, rasisti. Haukkumanimillä ei rakenneta uskottavuutta eikä poliittista kannatusta. Erityisen tärkeä huomio medialle.

Ole rehellinen: Jos olet päättäjä ja olet tehnyt virheen, myönnä se. Tule alas sieltä norsunluutornista. Suoraselkäisellä suomalaisella rehellisyydellä riisut persujen viestinnän aseista.

Ole taiteellinen: Keksi uusi tapa ilmaista haastetta, irrottele, tee performanssi, teos tai tempaus – kuitenkin ylläolevat varoitukset huomioiden. Politiikan ei tarvitse olla harmaata.

Tee yhteistyötä: ”Jos et voi voittaa heitä, liity heihin”. Hyväksy, että he edustavat mainittavaa osaa kansasta ja lähde etsimään kompromisseja heidän kanssa. Saatat saada omatkin kärkiaiheesi paremmin pinnalle ja siten tasapainoa myös kannatuslukuihin.

Puhu heille: Haasta heitä. Puhu persulle kuten ihmiselle. Osoita ainakin itse olevasi kypsä keskustelija.

Pohdi syitä: Viimeisenä, tutki miksi persuja kannatetaan. Etsi todellisia syitä, pohdi niiden taustoja, piirrä yhteiskunnan kuvaa suurella pensselillä. Älä tee oikopolkuja. Kun tiedät tarkkaan miten tähän on tultu ja missä nyt ollaan, osaat myös arvioida seuraavan siirron. Kun sen tiedät, tiedät myös miten kannatus käännetään.

JOKERI: Älä kirjoita tällaisia juttuja, saat suotta natsin maineen.

Sanna Marin poliitikkona ja demarina

Kovasti näyttää siltä että Sanna Marin on keulimassa demarieliitin vetämänä uudeksi pääministeriksi. Edustaja Marinia voi analysoida monella tapaa – toki ihmisenä, mutta myös poliitikkona, demarina ja pääministerinä. Kaikilta osin on eri näkökulmat, joten katsotaanpa hieman.

Kokemusta Tampereelta

Edustaja Marinilla on melko paljon kokemusta Tampereelta. Hän on paikallispoliitikkona saanut oikeastaan kaksi erilaista mainetta. Hänet on nähty väkeväksi yltyneiden valtuustokokousten rauhoittajana ja tässä hän on osoittanut puheenjohtajan taitoja. Toisaalta, hänet on myös nähty muissa konteksteissa aika kovana räyhääjänä. Jos aiempiin demareihin pitää verrata niin hänessä on enemmän Paavo Lipposta kuin esimerkiksi Jutta Urpilaista. Marin ei peittele vihaa tai turhautumista ja joskus lipsahtaa matkaan vähän sammakonpoikastakin. Selvää on, että hän osaa olla jämäkkä puheenjohtaja, mutta myös irtopisteitä etsivä megafoni.

Hänet laitettiin myös olemattomalla varoajalla tuuraamaan Antti Rinnettä tämän sairastumisen vuoksi. Tästäkin mielestäni löytyi kaksi kulmaa. Toisaalta, hän oli puhevalmis, terävä ja kommentit olivat aivan ehtaa instituutipolitiikkoa, paljon mukavan kuuloisia mutta erittäin tulkinnanvaraisia vastauksia. Tämä implikoi selvää pääministeriaineista, sillä pääministeri yleensä nähdään mieluiten pehmeiden ulosantien tarjoajana. Toinen puoli oli hänen hyvin heikko tietämys asiakysymyksistä joista puhuttiin, mutta tässä kohtaa on annettava armoa äkkinäisen tilanteen vuoksi. Ei hän voinut mitenkään valmistautua lonkalta tietämään kaikki mahdollinen niistä aiheista, joita Rinne oli jo vuoden opiskellut. Sanotaanko niin että olen hitusen huolissani mikäli hän ei vaikuta olevan kovin innostunut monista valtakunnan kärkiaiheista. Huolta on siis kuitenkin vaan hitunen, sillä olosuhteilla lieni vaikutusta.

Entäpä ihmisenä? Kaunis ihminen kuiten kaikki muutkin ihmiset. Vahvasti humanistin taustaa, jonka myötä myös jonkin verran luonnontieteiden vastaisuutta. Tyypillistä tänä päivänä, mutta henkilökohtaisesti olen eri linjalla. Yhtä kaikki, en mene tähän syvemmälle, sillä nyt(kin) on paras keskittyä puhumaan päättäjästä, ei henkilöstä.

Entäpä demarien kärkinimenä?

Tuhannen taalan ja sadantuhannen äänen kysmys on tämä: mitä hän tekisi demareiden kannatukselle? Rinne veti mukanaan AY-liikkeen kannattajia ja duunareita. Edustaja Marin ei omaa tällaista pohjaa, vaan hän on poliittisesti hyvin lähellä vihreiden Ohisaloa ja vasemmiston Anderssonia. Kun kolme puoluetta ajavat samaa asiaa, samanlaisilla johtajilla, se voi johtaa muiden demareita lähellä olevien aihepiirien katoamiseen toisten puolueiden suuntaan. Työläisvasemmistolle ei ehkä enää ole perinteisessä vasemmistossa sijaa, joka voi johtaa puolueen kuihtumiseen entisestään. Vähän luulen, että pelkkä vihervasemmiston peesaaminen ei riitä nousuun.

Tietenkin on myös mahdollista, että se mitä demarien nousu kaipaa on tuoreita näkökulmia ja nuorempia kasvoja. Ehkäpä demarit löytävät näin uuden lokeron kotimaan politiikasta. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että saatamme päästä tutkimaan tätä teoriaa piakkoin. Jos näin käy, on vähintään kohteliasta toivottaa edustaja Marinille onnea jatkoon.

Pisa – rehellisesti syistä, rehellisesti ratkaisuista

Tänään luettiin taas Pisa-tuloksia, joista on löydetty ongelmia poikien lukutaidosta sekä -asenteesta. Moni populisti on valmis julistamaan syitä ja moni poliittisesti korrekti on valmis ampumaan alas keskustelun. Ehdotan, että tarvitaan rehti eri syiden pohdinta, mutta ei ilman pohdintaa ratkaisuehdotuksista, meinaan sellaisista jotka ovat toteutuskelpoisia.

”Taas sitä maahanmuuttoa”

Pyydän anteeksi, mutta maahanmuuttoa ei voi poissulkea tästä. Lukemalla eri tilastoja ristiin, kuten Pisa-tulokset per tuloluokat ja humanitaarisen maahanmuuton tulijoiden sijoittuminen näihin luokkiin, sekä aiemmat tilastot maahanmuuttajataustaisten oppimisongelmista, on pakko vetää yksi ynnä yksi. Ei, se ei ole lasten tai heidän ihonvärin vika. Taustaongelmana saattaa usein olla kulttuurierot ja/tai perheiden surkea suhtautuminen länsimaiseen koulutukseen. Tästä on liian monta sataa opettajaa puhunut että asia voitaisiin vain kuitata rasistien huuteluna. Huonot käytöstavat eivät nauti suojelua lain edessä, joten niitä voi mielestäni kritisoida, kunhan edelleen ja toistamiseen korostetaan että ihmisen erilainen tausta ei tee hänestä eriarvoista.

Entäpä ratkaisu tähän? Mielestäni on useitakin asioita mitä voisimme tehdä joista listaan muutaman. Muun kuin suomen ja saamen kielten käyttäminen äidinkielenä on selvästi haitallista integroitumiselle. Tietenkin oppilaalle voidaan vapaaehtoisena tarjota synnyinmaansa äidinkielen opetusta ja se on hyväksi, mutta sen ei pitäisi väkisin erottaa lasta suomalaistaustaisten joukosta. Sanon tämän paitsi opettajien kommenttien pohjalta, myös omana kokemuksena. Integrointi- ja kotoutuspuolessa pitäisi myös olla hieman enemmän paitsi resursseja, myös jämäkkyyttä. Monet asiat vieraista kulttuureista ovat tervetulleita, mutta ongelmakohdille pitää sanoa täysin yksiselitteinen EI. Joissain kulttuureissa yleissivistys on suuressa arvossa, toisissa ei. Jälkimmäisellä näistä ei ole tilaa Suomen kouluissa. Muutoinkin pitäisi päästä eroon kaikesta tarpeettomasta, koulun toimesta tehtävästä sormella osoittelusta ja erottelusta, joka kohdistuu lasten etniseen taustaan. Lapset ovat lapsia, koulussa heidän pitää olla tasavertaisia.

”Taas sitä feminismiä”

Tässäkin lienee paras heti alkuun korostaa, että tiedän naisten tasa-arvossa olevan vielä tekemistä Suomessakin. Koska kovin monet vastuullisetkin journalistit asiasta uskaltavat jo säännöllisesti puhua, uskallan itsekin nostaa kissan nimeltä intersektionalismi pöydälle. Karrikoidusti käy niin että pahimmillaan jo kouluissa suomalaiset pojat nähdään etuoikeutettuina riistäjinä ja tytöt sorrettuina uhreina. Miespuolisten opettajien määrä on romahtanut ja sitä halutaan yhä laskea. Pojilta on viety paitsi roolimallit, myös toivo ja usko itseensä. Sukupuoli on toki monitahoinen aihe jota yhä paremmin ymmärrämme, mutta edelleenkin ylivertaisessa osassa tapauksia fyysinen sukupuoli määrittää tiettyjä eroja meissä, eikä siinä ole mitään pahaa.

Ratkaisukulman pitäisi nähdäkseni lähteä sen yksinkertaisen asian hyväksymisestä, että keskimäärin selkeästi pojiksi ja tytöiksi määritellyt lapset omaavat tiettyjä sukupuolten ominaisia piirteitä. Historiallisesti tämä ymmärrettiin melko hyvin, mutta toki silloin unohdimme vähemmistöt ja sukupuolten tasavertaisten mahdollisuuksien tarjoamisen. Nähdäkseni ratkaisu löytyy yhdistämällä vanhaa ja uutta. Pojat on ennenkin saatu lukemaan, kyllä heidät saadaan nytkin kunhan ymmärretään että keskivertopoikaa eivät ehkä kiinnosta samat kirjat kuin keskivertotyttöjä. Olisi myös hyvä rohkaista esim. porkkanaa käyttämällä kouluja siihen, että opettajista edes neljäsosa olisi miespuolisia. Tuo ei nähdäkseni ole liian raju vaade etteikö siihen kohtuullisessa ajassa päästäisi.

Paljon pieniä tekoja

Tietenkin tekijöitä on muitakin. Koulupäivien pitäisi olla pääosin mobiililaitteilta rauhoitettua aikaa. Opettajilla pitäisi olla parempi mahdollisuus puuttua kiusaamiseen ja ongelmaoppilaisiin, ilman pelkoa ongelmavanhempien rajuista kostotoimenpiteistä tai hukkumisesta byrokratian rattaisiin. Opettajilla on pitkä koulutus ja osaaminen, heistä ylivoimainen leijonaosa tuntee työnsä mainiosti. Heistä on turhaan tehty syyllisiä kaikkeen.

Lopulta, koulun pitää elää ajassa. Tämä on ikuinen haaste ja muistan itsekin miten vanhentunut käsitys tieteestä ja maailmasta oli jo minun peruskouluaikoihin. Tätäkään jatkuvaa haastetta ei saa jättää unohdetuksi rutiiniksi. Tämän päivän koulu voi elää vain tämän päivän maailmassa.

Joulukalenterini: 24 kiitosta

En ole hirmuinen jouluihminen, mutta päätin tehdä jotain, mikä on todettu surkeaksi epäonnistumiseksi jo aiemmin. Se jotain on antaa positiivista palautetta ihmisille sosiaalisessa mediassa. Aion kiittää Twitterissä yhtä henkilöä joka päivä Jouluun asti ja tässä kerron lisää.

Voit katsoa koko Twitter-viestiketjun tästä tai selaa jutun loppuun. Kirjautumisia tai tunnuksia ei tarvita lukemiseen.

Erimielisyys auttaa

Teen itselleni alusta pitäen selväksi, että en aio vain kehua ihmisiä kuplani sisällä. Heitän laajan verkon, eri aihepiirejä, eri perusteita. Joidenkin kanssa olen jostain samaa mieltä, joidenkin kanssa kovinkin eri linjoilla, mutta se ei vähennä kunnioitusta. Poliittisesti eri mieltä olevillakin on perustelunsa ja kannattajansa. Jos ymmärrän nämä, opin yhtä ja toista myös omista mielipiteistäni.

Toinen näkökulma tiivistyy sanontaan ”sokeakin kana löytää jyvän”. Joskus sitä lukee todella fiksuja kommentteja henkilöltä, jonka aatemaailmaa ei mieluusti kannattaisi. On väärin tuomita tai kehua henkilöä vain henkilön vuoksi, vaan kriteeri on teoissa. Esimerkiksi olen huomannut että niin vihreiden kuin persujenkin edustajilta voi tulla asiallisia näkökulmia, vieläpä mitä yllättävimmissä aiheissa. Niitä ei pidä väheksyä vain puhujan henkilön takia.

Kolmas näkökulma on metatasoa, itse keskustelemisen arvostusta. On viisasta kunnioittaa ketä tahansa, joka uskaltaa mielipiteensä avoimesti ilmaista ja altistaa sen suuren yleisön pohdittavaksi tai haukuttavaksi. Se on tänä päivänä laji mitä yhä harvempi fiksuja mielipiteitä omaava harrastaa. Mitä vähemmän on ääniä, sitä vähemmän on kansanvaltaa, sitä vähemmän on ylipäänsä tietoa päätöksenteon tueksi ja sitä vähemmän ymmärrämme maailmaa. Tieto on ihmisen vahvin puolustusase mitä moninaisimpia uhkia vastaan.

Entäs ne riskit?

Toden totta saatan osoittaa kiitoksen henkilölle, joka on toimillaan aiheuttanut mielipahaa. Tätä ei voi täysin välttää, ei semmoista sanomaa olekaan joka ei jotakuta loukkaisi. Koitan kuitenkin pyrkiä siihen, että vältän ihmisiä joiden ilmaisulla vihanpito on itse tarkoitus, ei tahaton sivuvaikutus. Saatan osua vikaan ja siitä saa minulle kommentoida. Toisaalta, uskallan väittää että joskus tämä mielikuva tulee pienistä kuplista: jokainen (persu/vihreä/mamu/journalisti/…) ei ole automaattisesti (hyvä/paha/luotettava/valehtelija/…). Ja ollakseni hetken rehellinen: en minä halua asua maassa jota johtaa vain yksi puolue, yksi mielipide ja jossa kaikki tieto jolle altistun on ennalta sovittua ja vaaratonta.

Minun on vaikea uskoa ihmisiä, jotka pitävät hiilivoimaa puhtaana, homoseksuaaleja pahoina, yrityksen pyörittämistä riistona, verosuunnittelua sallittuna, amazonia asiallisena yrityksenä tai kepua rehellisenä. Toisaalta, koska heitä näen ja kuulen, ymmärrän että asiat voi nähdä monella tapaa. Ja hyvät ihmiset, siitä minä kiitän.

Posti pakettikuljetuksen kilpailijana – näin se meni

En ota nyt kantaa postilakkoon, mutta katson hyödylliseksi tässä kohtaa tutkia pakettiliiketoiminnan lähihistoriaa. Kuten tiedämme, postilla on lakisääteisten tehtävien lisäksi myös jalansijaa pakettimarkkinoilla. Kuten MOT paljasti, toiminta on ollut karmivan luokan farssi. Lukuisia juttuja vuosien varrella luettuani ja sivusta toimintaa katseltuani, rakennan nyt yksinkertaistetun mallin tästä farssista.

Korostan, että tämä on yksinkertaistettu koonti useista lähteistä, ei suora kertomus mistään tietystä yrityksestä.

Vaihe 1: Posti yhtenä kuljetuskumppanina

Vuosikymmenen takaisessa lähtötilanteessa yritys x toimittaa varastoltaan paljon eri kokoisia toimituksia, pikkupaketeista lavallisiin, Suomeen ja Euroopan maihin. Posti on yksi palveluita tarjoavista yrityksistä ja heidän osuus toimituksista on 50%. Postin hinta on samalla tasolla kilpailijoiden kanssa ja tilanne heidän kanssa on jotakuinkin ok. Posti maksaa suht. asiallista palkkaa ja sillä on riittävästi henkilökuntaa sekä laadunvalvontaa ja toiminta on hieman voitollista.

Vaihe 2: hintakilpailu

Posti haluaa kaapata suuremman osan markkinoista ja tekee yritys x:lle huomattavasti kilpailijoita edullisemman tarjouksen. Se edellyttää, että postilta pitää tilata aiempaa suurempi osa toimituksista. Yritys laskee säästävänsä rahaa, joten postin osuus toimituksista kasvaa 80-90% tienoille. Postin toiminta muuttuu rajusti tappiolliseksi, mutta muilta osin tilanne toimii yhä.

Vaihe 3: Laadusta tingitään

Posti on saanut vaihe 2:n myötä paljon lisää toimitettavaa, mutta tappiollisuuden vuoksi resursseja ei kasvateta vastaavasti. Henkilökunta alkaa voimaan pahoin, toimitukset myöhästyvät, paketteja alkaa katoamaan ja hajoamaan enemmän, laatutaso laskee kuin lehmän häntä. Reklamaatiot tulevat kalliiksi ja tappiot syvenevät. Yritys x:n toiminta kärsii huonoista toimituksista ja he ryhtyvät vaihtamaan toimituksia taas muille yrityksille. Postin osuus toimituksista tippuu 10% tienoille.

Vaihe 4: Maine meni, tappio jäi

Yritys x:llä toimii tilanne taas hyvin, kiitos muiden toimitustapojen. Postilla sen sijaan on yhä kriisi päällä, he eivät kykene reagoimaan markkinatilanteeseen ja lähtevät paniikissa paikkaamaan asiaa huonoilla yrityskaupoilla, henkilöstön tilannetta yhä heikentämällä, asiakaspalvelusta tinkimällä ja toimituksia hidastamalla. Posti on menettänyt vakaita ja helppoja asiakkuuksia, pahentanut tappiota, heikentänyt työilmapiiriä sekä jäänyt kehityksestä jälkeen. Sivuvaikutuksena posti on myös heikentänyt kotimaisten yritysten asemaa kansainvälisillä markkinoilla.

Vaihe 5: ?

Minä väitän, että postilta puuttuu asiantuntemus toimia pakettimarkkinoilla. Poliittisesti valitut pomot eivät hanskaa alaa ja vastuun puute johtaa typeryyksiin typeryyksien jälkeen, kuten Yleisradion tutkiva journalismi on jälleen osoittanut. Henkilökunnan suhteeton jälkiviisaus on toki osa ongelmaa, mutta sitäkin sopii kysyä onko se joiltain osin seurausta postin yleisestä työilmapiiristä. Postin pitäisi päättää strategia ja pohtia mitä se haluaa olla. Sen jälkeen valitaan henkilöt jotka osaavat sen toteuttaa, puhtaasti asiantuntemuksen mukaan. Tuuliajolta on päästävä pois, mieluiten jo vuosikymmen sitten.