Naisvihasta kirjoitetaan ja puhutaan paljon. Joka päämediassa on ollut jo viikon verran lukuisia juttuja, toinen toistaan tuimempia, keskittyen miesten väliseen vihaa tihkuvaan keskusteluun verkossa. Eihän tuota ongelmaa saa villaisella pyyhkiä, mutta kovin valikoivaa on journalismi tässä aiheessa.
Mikä on uhka?
On joka ikisellä tavalla päivänselvää, että sukupuolten välinen juridinen tasa-arvo on oikein. Se on käytännössä kiinteä osa länsimaista yhteiskuntajärjestystä ja sopii ollakin. On kuitenkin melkoinen aasinsilta väittää, että erimielisyys tähän olisi automaattinen uhka. Mielipiteenvapaus on nimittäin niin ikään kiinteä osa länsimaista yhteiskuntajärjestystä. Laki sanoo aivan oikein, että aikuinen nainen omaa itsemääräämisoikeuden siinä missä aikuinen mieskin. Jos tästä laista ei pidä, mielipiteen saa ilmaista, vaikka lakia pitää yhä noudattaa.
Ongelma muodostuu vasta monen, monen matkan ja mutkan päässä mielipiteestä. Kun asiaan liittyy halua ajaa oman sukupuolensa asiaa väkivalloin toista vastaan, olemme ongelmissa. Kun fantasioi ongelmiensa käsittelystä väkivalloin julkisesti, on hälytyskellojen soitto perusteltua. Medioiden kertoma, verkossa leviävä räikeä, hirveä naisviha on tietenkin ongelma.
Miksi…
Ensimmäinen jatkokysymys on toki siinä että miksi naisviha on kasvava ilmiö länsimaissa. Tässä kohtaa yhteiskunnat saavat katsoa itseään peiliin. Joku sanoo, että naisille on annettu liikaa etulyöntiasemaa ja tasa-arvon tavoittelun sijaan on pyritty antamaan sukupuoleen pohjautuvia etuisuuksia. Itse en ihan osta tätä teoriaa, joskin arvostaisin että aiheen tieteellistä tutkimista ei sabotoitaisi kaikin tavoin. Itse koen ongelmaksi enemmänkin sukupuoliroolien yleisen katoamisen.
Kyllä, binäärinen sukupuolimalli on ajoin riittämätön. Kyllä, nainen voi olla rekkakuski ja mies hoitaja, tyttö voi leikkiä autoilla ja poika nukeilla. Keskimäärin tytöt ja pojat toimivat kuitenkin eri tavoin, painottavat ajatuksissaan eri asioita ja kaipaavat elämässään erilaisia polkuja. Unohdimme tämän keskimäärän. Unohdimme tarjota pojille sitä mitä he tarvitsevat. Unohdimme sen päiväkodeissa ja kouluissa. Teimme poikien keskiverto käytösmallista ongelman, vaikka se on vain biologinen ominaisuus. Meidän olisi pitänyt vain sanoa ”voit tietenkin valita toisin”, mutta sanoimme ”valintasi on väärä ja olet paha ihminen”. Unohdimme kaiken mitä psykologia ja psykoterapia on oppinut, tutkinut, kerrannut ja varmistanut sadan vuoden ajan. Mikä ikävintä, kuvittelimme olevamme oikeassa, vailla pisaraakaan todisteita.
…ja missä?
Toinen jatkokysymys on median järkyttävän valikoiva otanta. On toki syytä huolestua, jos verkossa tuhat naisvihaajaa kasaavat tyhmät päänsä yhteen. On kuitenkin myös syytä huolestua, jos emme välitä kun samaa indoktrinaatiota tuputetaan miljardeille. Puhun tietenkin uskonnoista, joita ei saa kritisoida koska se on rasismia. Anteeksi nyt vaan, mutta uskonnot (monikossa, edelleen) ovat täynnä mm. rasismia, naisvihaa ja väkivaltaa. Joka kerta kun verkkovihaa voi syyttää miehen väkivallasta naista kohtaan, tapahtuu sama asia tuhansia kertoja kertaa uskontojen piirissä.
Naisviha paitsi elää ja voi hyvin, mutta myös kasvaa uskontojen parissa. On aivan sama miten progressiivisen ihanasti maailma nähdään Kallion seurakunnassa, kun samaan aikaan puoli Suomen maaseutua saarnaa naisesta miehen omaisuutena. On aivan sama miten suvaitsevia ovat keskimääräiset pohjoismaalaiset valtakirkot, kun koko globaalin etelän uskonnot ja hyvä osa pohjoisestakin käskee lyömään tottelematonta naista, mieluiten jatkuvasti. Ja jos tämä ei riittäisi, tälläkin hetkellä joka toisen länsimaan yliopistoissa osoitetaan mieltä sen puolesta, että antaisimme lisää valtaa arvokonservatiivisuuden äärilaidan reunalla keikkuvalle terroristijärjestölle, joka ei suo mitään oikeuksia naisille, saati seksuaali- tai sukupuolivähemmistöillekään.
Joko naisviha on ongelma tai sitten ei
En edelleenkään moiti medioita siitä, että he huolestuvat verkossa leviävästä naisvihasta. Se on todellinen huoli. Jutut alkavat kuitenkin yhä enemmän menemään jonnekin kauas tragediahorisontin taakse, kun kaikki naisten kohtaama väkivalta niputetaan vain tämän, sinänsä hirveän ilmiön syyksi. Ongelman pahimman ytimen piilottelu on hyökkäys naisten oikeuksia vastaan. Se on hyökkäys ihmisoikeuksia vastaan, länsimaista oikeusjärjestelmää vastaan ja ennen kaikkea ihmisten älykkyyttä vastaan.
Tuntuu epäilemättä kivalta ajatella – tai ainakin väittää – kaiken ongelman olevan sopivan poliittisen nichen äärilaidalla. Lapsestakin tuntuu kivalta ajatella että ruoaksi olisi aina jäätelöä. Molemmissa tapauksissa aikuisen ihmisten tehtävä on laittaat asiat mittasuhteisiin.
