Lomattomat

Vesilasien myrskykestävyyttä testattiin vetoomuksella opiskelijoiden palkallisesta lomasta. Vähemmän positiivisia reaktioita herättänyt vetoomus ei sinänsä ollut täysin aiheeton, lomasta on hyötyä ja kenties pidämme sitä ns. pohjoismaisen hyvinvointivaltion perusasiana. Vaan kun se ei sitä enää ole ja ehkäpä loman luonteesta sietäisi keskustella hieman laajemminkin.

Listalla mittaa

Opiskelijat – niin, ja yrittäjät, omaishoitajat, äidit, maanviljelijät, pätkätyöläiset, opettajat vailla virkasuhdetta, Kelan viidakkoon hukkuneet. Tuossa pieni litania mieleen tulevista tahoista joista harvoilla on todellista lomaa käytettävissä. Monilla heistä ei ole edes viikonloppuja. Toki laki tarjoaa teoriassa apua näistä osalle ja joskus se toteutuukin. Toki yrittäjä voi huhkia töitä kovasti 11 kuukautta ja levätä yhden – kuten opiskelijakin voi työskennellä puolet lomastaan ja levätä toisen puolen. Teoria on yksi mutta käytäntö toinen. Meillä on yhä kasvava joukko kansalaisia joilla ei ole oikeutta edes viikoksi vuodessa jättää arjen stressiä pois. Toki on sitten se toinen puoli, kansanedustajillahan ei teoriassa ole kesälomaa vaan istuntotauko, mutta tässä kohtaa puolestaan käytäntö on teoriaa riemullisempi.

En ole kovinkaan suuri sellaisten ideoiden ystävä, joissa asioita ratkaistaan käyttämällä sokeasti säkkitolkulla veronmaksajien rahaa. Toisaalta realistista ideaa ei ole edes pöydälle heitetty. Erillisratkaisu opiskelijoille ei sekään kuulosta ratkaisulta, enemmänkin vain byrokratian paisutukselta. Ennen ratkaisuja ja rahahanoja katson tämän asian kaipaavan yhteiskunnallista keskustelua. Mitä loma on? Onko se oikeus, etu vai velvollisuus? Vertaantuuko se eläkkeeseen, terveydenhoitoon vai tulospalkkioonn? Onko pelkkä työn puute lomaa, vai tarvitaanko siihen enemmän? Loman terveysvaikutuksista on puhuttu, vaan onko tätä pistetty laajaan tutkimuskontekstiin: onko lomista mitattavaa kansanterveydellistä ja siten kansantaloudellista hyötyä? Ovatko lomia pitämättömät huonommassa vedossa?

Aivan kuin suo ei olisi tarpeeksi syvä vielä, tulee vielä oma aiheensa loman pitämisen taidosta. ”Tee näin lomalla”, ”vältä näitä lomalla” ja muut vastaavat jutut täyttävät niin iltapäivälehtiä kuin Ylen uutisiakin. Loman pitäisi vähentää stressiä, vaan kun loman pitämisen taito on niin korkeaa tiedettä että taidokkaan lomailun harjoittelu vain lisää stressiä entisestään. Entäpä ne jotka hajottavat lomalla maksansa ja perheensä, palaten töihin kahta pahemmassa kunnossa? Ehkäpä pitäisi olla jokin valtiollinen lomakurssi joka pitäisi käydä, jotta voisi saada lomailukortin ja siten oikeuden nauttia tästä vastuuta vaativasta erikoisetuudesta?

Palataan hyvinvointiin

Tiivistelmä nykyajasta on, että ihmiset ovat rikki. Stressaamme itsemme hengiltä sosiaalisissa medioissa, organisaatiomuutoksissa, avokonttoreissa, digitalisaatiossa ja jatkuvassa uuden turhan tiedon oppimisessa. Ihminen kaipaa nollautumista, niin nukkumisen kuin vapaa-ajankin muodoissa. Mutta miksi ihmeessä on myös paljon niitä, jotka voivat hyvin ja elävät vanhaksi ilman vuosilomaa? Miten jotkut osaavat purkaa stressinsä arjen yhteydessä, kun toiset tarvitsevat vähintään pari viikkoa ja parituhatta kilometriä välimatkaa?

Siten päädymme tarinan loppuun: olemme yksilöitä eikä yhtä samaa lomastandardia voi kaikkiin soveltaa. Monille loma on kuitenkin erinomaista itsehoitoa ja olisi kohtuullista että jokaisella olisi siihen oikeus. Järjestelmä voi tulla puoliväliin, mutta ihmisen on itsekin tehtävä osansa. Valtio ei voi taluttaa ihmistä lomalle, mutta voi varmistaa ettei ketään ole kahlittu toimistolle – tai yliopistolle.

P.S. Itse yrittäjän ominaisuudessa lomailen noin viikon vuodessa ja pidän yhden vapaan viikonlopun kuukaudessa. Kysykää viidenkymmenen vuoden päästä mietteitäni tästä valinnasta.

Sateenkaari, ruusu ja voikukka

Viime viikolla ei ollut firmaa, ei kadunkulmaa eikä vaatetusta ilman sateenkaarta. Tasavertaisesta suhtautumisesta seksuaalivähemmistöihin on tulossa jokapäiväistä. Elämme sen muutoksen kynnyksellä, jossa sateenkaari menettää merkityksensä, muuttuen juhlavasta ruususta jokapäiväiseksi voikukaksi. Tätä muutosta voi katsoa monesta suuntaa – hiljeneekö liike saatuaan tavoitteensa maaliin, vai etsiikö se uusia suuntia?

Maailma ei pysähdy

Feminismi on esimerkki liikkeestä joka on noussut, juhlinut, hiljentynyt ja muuttunut joksikin muuksi. Taistelu otsonikerroksen pelastamiseksi nousi, voitti ja hiljeni. Yhdysvalloissa erilaiset konservatiiviliikkeet ovat löytäneet itsensä uudestaan tuon tuosta, kun taas kommunistiset puolueet eivät koskaan enää päässeet Euroopassa pinnalle. Löydämme lukuisia esimerkkejä liikkeistä ja aatteista jotka ovat hieman mukautuneet, muuttuneet täysin, tai yksinkertaisesti hiljentyneet, joko energian loputtua tai tarpeen täytyttyä. Minkä tahansa aatteen noustessa kujilta kaduille, vaihtoehdosta valtavirtaan, on edessä uusia haasteita. Pride-liikkeen tarvetta, historiallisesti tai nyt, ei voi kiistää, mutta toisaalta haluan katsoa asiaa myös nettotuloksen kannalta. Puhun näissä asioissa usein signaali-kohinasuhteesta, joka kansankielelle vääntäen tarkoittaa että joskus kuiskaus kuuluu huutoa paremmin ja myös tämä muutos on historiallisesti nähtävissä useissa liikkeissä. Ensin huudetaan asia pinnalle, sitten ylläpidetään sitä normaalilla puheäänellä.

On myös turha lausua että Päivi Räsäsen ja muiden konservatiivikristittyjen taival olisi loppumassa. Tänäkin vuonna suviseurat keräsi väkeä siinä missä pride-kulkuekin ja vaalitulokset osoittavat vaihtoehtojen saavan varsin merkittävää kannatusta. Vaikka kansasta täysin ylivertainen enemmistö tukee tasa-arvoista avioliittoa ja sateenkaariperheitä, ei monikaan ole valmis allekirjoittamaan rajuimpia vaateita. Kun pride-liikkeen nimissä aletaan vaatimaan yliopistoja poistamaan riveistään eri mieltä olevat tutkijat, kun toisella maailmankatsomuksella varustettuja aletaan vainoamaan, kun rauhanomaiseenkin mielipiteen ilmaisuun suhtaudutaan vihamielisesti tai väkivaltaan ”väärää” mieltä olevaan rohkaistaan, on vastapuolella hyvää kasvualustaa. Tämä on ilmiö, jonka jokainen kasvava kansanliike löytää edestään. On valitettavan luonnollista että näin suuressa porukassa on myös vaarallisia yksilöitä. Vaan mikä on seuraava kehitysaskel, seuraava muutoksen suunta? Spekuloin niistä nyt muutamaa, joista yksi tai useampi saattaa toteutua.

Kompromissi, kauppa ja kiihko

Todennäköisin malli on jonkinlainen kompromissinhakuisuus ja diplomatia, jonka malleja voi hakea Suomessa niin ympäristöliikkeestä kuin maahanmuuttokriitikoistakin. Sateenkaarien näkökantilta nykyhallituksen vesitettynä pidettyä translakiprojektia voi pitää merkkinä tästä. Liikkeen ydin mukautuu päivän politiikan eri nurkkiin, etsien valiokunnissa ja komiteoissa pehmeämpää linjaa ja laajan tuen saavia kompromisseja. Radikaalimpi osuus eriytyy omaksi ryhmäkseen tai ryhmikseen, joista osa voi muodostua jopa virkavallan huomiota herättäväksi. Kehityskulku parempaan jatkuu byrokraattisen rauhallista tahtia. Kekkerit vaihtuvat komiteoiksi.

Yksi muutoksen optio antaa myös itsestään merkkejä, eli kaupallistuminen. Pride-viikosta tulee uusi kaupan juhlaviikko, siinä missä ystävänpäivät ja halloweenit sun muut. Aate muuttuu kauppatavaraksi ja sateenkaarilippu kesällä muuttuu yhtä yllättäväksi kun hämähäkinseitit lokakuussa tai sydänkuviot helmikuussa. Pieni ryhmä jää puhumaan aatteesta ja juhlimaan ”aitoa ja perinteistä” (konservatiivista?) prideä, kun valtaosalle kyse on enää festivaalista muiden rinnalla. Erityisen kovaa painetta tähän on julkisen sektorin puolelta, joka haluaisi aktiviteeteille kaupallisen johdon ja hallinnon.

Nykyisen polarisaation ilmapiirissä on valitettavasti spekuloitava myös kärjistymisellä. Konfrontaatiota hakevat voimat niin priden kuin konservatiivipiirien puolellakin voivat löytää toisensa ja kiihottaa vihanpitoon myös neutraalimmat tahot. Toistaiseksi myrskyt ovat mahtuneet kastelukannuun, mutta aina on joukossa niitä jotka ovat mielestään niin oikeassa, että kaikki keinot ovat sallittuja. Ei, en lähde sormella osoittamaan tai nimeämään ketään. Riski on kuitenkin olemassa ja vastuu yhteiskuntarauhasta kuuluu meille kaikille. Jo nyt näen rauhantekijälle ja sillanrakentajalle kysyntää, jos vaikka vaan ennaltaehkäisyn näkökulmalla. Jos seksuaalisen itsemääräämisoikeuden sanoma halutaan kaikelle kansalle, se ei tapahdu pelkällä kepillä tai yksipuolisilla julistuksilla. Siihen tarvitaan ymmärrystä. Jälleen kerran, huuto ei aina kuulu parhaiten.

Globaalius ja avoimuus yllättivät

Olen mitä väkevimmin eri mieltä Putinin kanssa siitä, että liberalismi on kuolemassa. Ei – liberalismi elää juuri siksi että sen ongelmista voidaan puhua. On totta, että liberalismin matkassa tuli myös farsseja, kuten tietyt monikultturismin kokeilut, uudenlainen seksuaalirikollisuus tai vuoden 2015 turvapaikkakriisin tunarointi. Koska näistä puhutaan, se tekee liberalismista uudistumiskykyisen. Haasteita toki vielä piisaa ja väitän että nopeasti pinnalle noussut liberaali maailmankatsomus tuli monille liian kovalla kiireellä. Moni sanoo suvaitsevansa kaikkea, samalla vastustaen verisesti eri mieltä olevia ja vaatien heidän sulkemista pois yhteiskunnasta. Moni sanoo vihaavansa kaikkea liberaalia, vaikka on otsikkoa lukuun ottamatta heidän kanssa samaa mieltä.

Ihmisen suurin haaste maailman muutoksessa ei tule itärajan takaa tai sosiaalisesta mediasta, vaan peilistä. Sama pätee pride-liikkeeseen. Terve liike katsoo ensin itseään, sitten ympäröivää maailmaa. Tästä on hyviä merkkejä, kuten esteettömyyden tuominen osaksi priden avainaiheita.

Halla-ahon linjapuhe kenttäanalyysissä

Kuvittelin, että Jussi Halla-ahon melko odotetun oloinen ja puoluejohtajalle tyypillinen linjapuhe olisi pysynyt otsikoissa tunnin, ehkä kaksi, mutta toisin kävi. Koska jutustelu kovasti jatkuu ja tekstistä tunnutaan löydettävän sekä ilmestyskirjan petoa että pelastusta, teen sen mitä osaan, eli teen asiasta todella tylsää ja pitkäveteistä. Otan linjapuheen analyysiin ja etsin kohtia jotka särähtävät.

Alkusananat, kolme ensimmäistä kappaletta

Pieni tökkäys median suuntaan oli hyvin odotettua Jussia, mutta panin merkille että hän selvästikin pyrkii siinäkin enemmän tyylikkäisiin sanoituksiin, ei nälvimiseen. Taidokas sutkaus on hyvä suunnanmuutos.

”Meitä syytetään yhden asian puolueeksi…”

Perussanomaa tämäkin. Jussi on oikeassa siinä, että media todellakin harjoittaa tätä leimaamista, mutta hän unohtaa sen että persut antavat siihen eväät. Merkittävä osa heidän puoluetason viestintää on maahanmuuttoa. Merkittävä osa jäsenten viestintää on maahanmuuttoa. Medialla toki jää levy päälle herkästi, mutta kovin vakavasti persut eivät tätä levyä halua pysäyttää omin toimin. Toisaalta, ehkei kannatakaan, sillä maahanmuutossa he voivat sanella keskustelun yksin. Muissa aiheissa pitää debatoida tiukemmin ja esimerkiksi veroasioissa riski äänestäjien karkottamiseen on myös olemassa. Kaikki persuja potentiaalisesti äänestävät ovat pääpiirteittäin samaa mieltä haittamaahanmuutosta, vaan esimerkiksi veroasioissa yrittäjien kosiskelu voi koitua duunarin vihaksi, tai päinvastoin.

”Hyvinvointi ja taloudellinen turvallisuus…”

Tässä on yritystä korjata äsken mainitsemaani ongelmaa. Toisaalta, tämä on täyttä höttöä, kuin suoraan Antti Rinteen puheesta. Maahanmuutto on jälleen ainoa asia missä on konkretiaa. Kaikki muu on irtoheittoja jotka voivat tarkoittaa mitä vaan ja joista voi johtaa päätöksen mihin suuntaan haluaa.

”Turvallisuus ei ole ainoastaan materiaalista…”

Tyylipuhdasta populismia vailla kosketusta faktoihin. Rehellisyyden nimissä on todettava, että tähän samaan populismiin syyllistyy myös usea muukin puolue, hallituksessa ja oppositiossa. Onneksi asiasta vihdoin puhutaan toisaalla. Yksikään puolue ei vielä ole uskaltanut tuoda järkeä kriminaalipolitiikkaan, saapi nähdä muuttuuko asia.

”Perussuomalaiset on pääoppositiopuolue”

Toinen versio tästä kuuluisi näin: ”Päätimme juuri puoluekokouksessa että tuo taivaalla näkyvä pallo ei ole kuu, eikä tuossa järvessä ole vettä”. Myönnettäköön, että Jussin aikana persuista on tullut ainakin johdon osalta hillitympi, asiapitoisempi ja vähemmän räksyttävä populistipuolue vrt. Soinin aika. Yhtä kaikki, edellinen kappale juuri teki tämän julistuksen ontoksi.

”Kuten on moneen kertaan todettu…”

Tässä on asiaa ja samalla erinomainen tapa yhdistää poliittisen saavutuksen juhlinta edessä olevaan haasteeseen. Asiapitoisin ja rakentavin osa koko puheesta, mielestäni. Jotain mitä muidenkin puolueiden ehkä sietäisi pohtia, eikä aina sokeasti takertua kritiikittä yhteen eturyhmään.

”Kansallisen edun puolustajina…” ja ”Oikeusvaltiolle on tuhoisaa…”

Tässä liikutaan asiallisen koherentin subjektiivisen havainnoinnin ja absoluuttisen hevonpaskan ääripäiden välissä. Islamin kritisointi on mediassa jäätävän vaikeaa, kun edes islamia paenneet maahanmuuttajat eivät hevin saa mielipidettään julki. Toisaalta, katsoen mikä määrä prideä kritisoivia juttuja pride-viikolla oli JSN:n alaisissa medioissa julkaistu, tai mikä määrä debattia translain ympärillä on käyty samoissa medioissa, väittäisin että seksuaalivähemmistöjen asioista käydään hurjan aktiivista keskustelua ilman sensuurin häivääkään. Ounastelen, että tämän koko kappaleen perustarkoitus oli vain hattuilla Hesarille ja sillä toteuttaa kokousväen harras toive. Eipä sillä etteikö Hesari olisi paljon kritiikkiä ansainnutkin, mutta kaiken kaikkiaan tämä kappale oli pöhkö ja epäkoherentti.

Pahimmillaan tämä voi johtaa myös paljon pahempaan. On vaarallista pistää samanarvoiseen puntariin seksuaalinen identiteetti (synnynnäinen), uskonto (valinnainen) ja maahanmuutto (poliittinen). On hyvin vaarallista edes leikitellä ajatuksella että valtio voisi jotenkin ”korjata” seksuaalista suuntautumista tai tehdä siitä poliittisen ongelman. Jussi lienee aivan liian älykäs tähän virheeseen, mutta samaa ei voi sanoa kaikista jäsenistä. Heitä ei pitäisi ruokkia näin ja tämä on asia, jonka kokousvieraatkin nostivat esille.

”Sananvapaus on perussuomalaisille…”

Kertaus on opintojen äiti. Tässä kappaleessa ei ollut mitään uutta, mutta ei myöskään mitään turhaa. Viime aikoina useampi akateemikko ja kirjailijakin on ottanut osaa keskusteluun sananvapauden luonteesta. Henkilökohtaisesti pidän tärkeänä muistuttaa että faktojen lausuminen on todellakin Suomessa laitonta muussakin kohtaa kuin henkilökohtaisissa asioissa. Jumalanpilkkapykälää pidetään myös laajalti surkeana osana lainsäädäntöämme. Mikä ehkä tärkeintä, lain tehtävä ei ole suojella ihmisiä ikäviltä mielipiteiltä tai mielensä pahoittamiselta. Jussi ei ole osoittanut kovinkaan tyylipuhtaita ratkaisukeinoja ongelmaa vastaan eikä ymmärtänyt vastuusta paljoakaan, mutta siitäkin huolimatta tässä on vahvaa sanomaa.

Puheen loppuosa

Loppuosuus puheesta on kertausta ja aikataulun peluuta. Sinänsä hyviä näkökulmia, mutta sinänsä samoja mitä on joka puolueen kokouksessa. Haaste paremmasta tiedonkulusta on suuri, aika näyttää onnistuvatko he siinä. Hyvä merkki on avoimuuden määrä aiheesta. Liian moni puolue vähättelee ja piilottelee sisäisiä haasteitaan.

Summa summarum, Jussi Halla-ahon puhe oli odotetun kaltainen, suunnattu luonnollisestikin omalle kuulijakunnalle. Se sisälsi älyä ja järkeä, mutta myös absoluuttisia älyttömyyksiä. Toisin sanoen, aika tyypillinen puoluejohtajan linjapuhe.

Maria Ohisalo – haastava tehtävä, tylsä edustus

Arvoisa lukija, koko blogaukseni pointti on tässä: Sisäministeri Maria Ohisalo on klassisen tylsä ministeri ja koko lopputeksti on vain sormivoimistelua vanhan näppäimistön päällä. Hänen ministeritehtävänsä sen sijaan on äärimmäisen mielenkiintoinen, haasteet suuria ja vastuut melkoisia. En ole muutamaan hetkeen halunnut näin aktiivisesti seurata hallituksen toimia.

Klassikohengessä

Yksi kuluvan vuoden parhaita käyttöjä Yle-verolle oli tämä politiikkaradion jakso, jossa toimittaja Linda Pelkonen pisti ehdotonta parastaan sisäministerille, grillaten häntä kohteliaan jämptisti jos jonkinlaisista aiheista, henkilökohtaisista ja ministerin tehtäviä koskevista. Ministerimme vastauksissa oli jotain ajatonta klassista henkeä, sillä hän ei oikeastaan vastannut yhteenkään kysymykseen. Vastaus oli ”pitää selvittää”, ”on tutkittava”, ”vaikea asia” ja sitä rataa. Olemme kuulleet tämän ennenkin, mutta olin toki hämmästynyt nähdessäni tuoreelta ministeriltä tällaista perinteikästä, ajan patinaa nähnyttä viestintää. Ei hän valehdellut ja todennäköisesti toimi parhaalla tapaa mitä tässä kohtaa ministeri voisi toimia, mutta ihan koko ministerinkautta tämä ei kanna. Jossain kohtaa on otettava kantaa.

Vaikken Ohisalon koko poliittista linjaa allekirjoita, on oltava rehellinen haasteen mitasta ja tehdä arvostelua tämä huomioiden. Isis-naiset, turvapaikkapolitiikka, EU-puheenjohtajuus, yhteiskunnan kahtiajako, vihapuhe, tasa-arvo, luvaton maassaolo – tässä pieni otos erittäin akuuteista ja vaikeista asioista, joihin on vastattava pikaisesti. Tähän vielä päälle puolueen ympäristölinjaukset joiden pitäisi ulottua jokaisen ministerin pöydälle. Ministeri Ohisalo osoittaa viisautta lähtemällä sotaan maltilla ja viisaudella huutamisen ja julistamisen sijaan. Voin antaa tälle arvoa, mutta samalla pelkään ettei rauha ei kestä pitkäänkään. Esimerkiksi tuore tapaus turvapaikanhakijoiden tuonnista Italian satamasta voi kääntyä aivan miten päin vaan. Se on toki eurooppalaista solidaarisuutta ja vastuullista EU-puheenjohtajuutta, mutta se voidaan nähdä myös ihmissalakuljettajien auttamisena tai toisaalta yhteistyönä varsin äärioikeistolaisena pidetyn Italian sisäministeri Matteo Salvinin kanssa. Ei tuosta sopasta ministeri selviä puhtain käsin, oli puoluekirja mikä vaan.

Ounastelen, että sadonkorjuun lähestyessä löytää tuore sisäministerimme jonkin asteen punaisen langan, päälinjan, avainhaasteen joka voidaan nostaa keskiöön. Se voi toki olla ympäristö- ja ilmastoaihe, mutta jotenkin tuntuu että sisäministerille sopisi jokin muu lähestymiskulma luontevammin. Köyhyystutkijana hänellä voisi olla jotain todellista annettavaa osattomuutta vastaan. Toivon, ettei tästä oiota pölhöpopulistiseksi tuloerojen tuijottamiseksi, vaan päästään katsomaan nimenomaan köyhyyden ja syrjäytymisen tekijöitä. Parhaimmillaan lisätään työllisyyttä ja vähennetään yhteiskunnan menoja, pahimmillaan rakennetaan esteitä menestymiselle ja siten veronmaksulle. Harmaa talous ja veronkierto (lakikielellä verosuunnittelu) ovat myös jotain mistä voisi saada terävän kulman, jos vain kantti kestää edeltäjäänsä paremmin.

Tulevaisuus on melko outo

Ministerin toimessa auttaisi epäilemättä selkeä kuva lähivuosien tilanteesta, mutta se on turha toivo. Kiveen hakatut linjanvedot voivat vain epäonnistua ja parhaat tyylipisteet irtoavatkin tilannetajulla ja kyvyllä mukautua. EU:n tilannetta tarkkaan seuraamalla saattaa matkan varrella löytyä myös mahdollisuus oikoa maahanmuuton umpisolmuja, mutta toistaiseksi siihen soppaan astumalla ei löydy kuin korkeintaan hetkellisiä irtopisteitä ja lisää katkeruutta. Strategiassaan viisas tarkkailee aikansa, keskustelee, kuuntelee ja selvittää. Sisäministerin tontille kuuluva maahanmuuttoaihe ei voi mielestäni ratketa muulla kuin järjellä ja maltilla. Toivon niitä löytyvän tältä hallitukselta ja myös mediakentältä.

Kuten todettua, en ole muutamista aiheista vihreiden kanssa samaa mieltä. On useita sen puolueen jäseniä joita myös todella pelkään toistuvien uhkailujen myötä. Toisaalta siinä puolueessa on myös muutama todella viisas, kunnioitettava ja erittäin suuren arvostuksen osaltani ansainnut poliitikko, kärjessä ulkoministeri Pekka Haavisto. Tätä menoa lista saattaa tällä hallituskaudella täydentyä yhdellä nimellä. Minun mielipiteistä ei ministerin toki sovikaan paljoa välittää, mutta yhtä kaikki toivotan hänelle onnea haasteiden edessä. Seuraan tilannetta mielenkiinnolla.

Pride on kaikille jotka haluavat

Muinaishistorian aikaan muistan osallistuneeni Tampereen pieneen pride-marssiin, joka oli lähinnä massa värikkäästi pukeutunutta poppoota marssimassa pätkän Hämeenkatua ja kuuntelemassa lopussa vihreän paikallispoliitikon lausuntoja. Kun katson minkälainen kaupallinen ja väkevän puoluepoliittinen tapahtuma on menossa tänä päivänä, olen toisaalta ilahtunut, toisaalta ymmälläni. Yhtä kaikki, mielestäni jo vuosikymmeniä sitten oli perusidea selvä: tervetuloa, kuka oletkin, jos asia kiinnostaa.

Protokollaosasto, lepo

Yhteiskunnan kahtiajako, identiteettipolitiikka tai intersektionaalinen feminismi – näitä kaikkia on medioissa tarjottu selitykseksi eri ilmiöille jota priden ympärilläkin on. Löytyy mm. heteroseksuaalien osallistumisetiketti, joka sisältää ohjeen katsoa koko ajan omiin varpaisiinsa, olla puhumatta mitään ellei korkeamman uhriryhmän edustaja sinulta varta vasten kysy ja lisäksi heidän kaikkia ohjeita pitää noudattaa kritiikittömästi, ja kaikenlainen juhlahenki on ehdottomasti kiellettyä. Kyllä, tuo on ihan vakavalla mielellä kirjoitettu ja kyllä, se on äärimmäisen pieni vähemmistö joka moista ajattelee eikä se edusta mitään virallista ohjeistusta. Mutta se hämmentää. Tosiasiassahan linja on tuttu ja selkeä: tule, viihdy, kunnioita toisia ja hyväksy että paikalla on erilaisia ihmisiä. Aivan samat ohjeet voisi antaa kirkon kesäjuhlille. Ei mitään ongelmaa.

Bisnes pyörii

Tänä päivänä bisnes jos toinenkin lätkäisee sateenkaaria logoonsa mukaan. Se on liiketaloudellisesti järkevää, saa halpaa mainosta. Minä en henkilökohtaisesti anna paljoa arvoa mainoskampanjoille. Minua kiinnostaa miten firma toimii tosielämässä ja mainostemppu voi olla halpa temppu. Lisäksi minua hieman pelottaa ajatus, että erilaisten seksuaali- ja sukupuoli-identiteettien kirjo on pelkkää bisnestä joillekin. Seksuaalinen itsemääräämisoikeus ei ole markkinointitempaus. Fiksusti toimivat firmat toki ymmärtävät tämän ja myös toimivat kuten markkinoivat. Festivaalien paisuessa ja kaupallisuuden lisääntymisessä priden ympärillä kehitys firmakeskeisyyteen on luonnollinen askel. Olen aivan liian paatunut epäkaupallisen kulttuurin ystävä että tätä purematta nielisin, mutta ymmärrän miksi näin on käynyt. Olkoon näin, mutta minulle on turha yrittää myydä teeman mukaista krääsää. Minulla aate on sydämessä eikä sitä materialla ruokita.

Jos haluat

Pride ei ole mikään pakko. Suomi on täynnä tapahtumia ja tempauksia jotka näkyvät kaduilla ja firmoissa, eikä niistä mihinkään ole pakko osallistua. Tätä on tärkeä korostaa. Inklusiivisuus tarkoittaa nimenomaan vapautta ottaa osaa, ei vain prideen vaan kaikkeen yhteiskunnan toimintaan, olit sitten minkälainen vaan. Ketään ei pakoteta. Toisaalta, ketään ei myöskään pakoteta pahoittamaan mieltään. Jos et pidä, älä osallistu. Ei maailmassa kaikki ihmiset pidä kaikista tempauksista ja jos aiot mielesi pahoittaa kaikesta mistä et pidä, tulee päähän pipi. Muistakaa tämä molemmin puolin: Niin osallistuminen kuin myös kohtelias kieltäytyminen on täysin sallittua, eikä siihen sisälly mitään massiivista arvolatausta.

Kirkossa on ongelmia

Valtionkirkkomme osallistumisesta on tehty paljon meteliä. Haluaisin tässä kohtaa antaa puheenvuoron Oula Lintulalle, joka tiivisti asian minua paremmin.

Ehkäpä merkittävintä kirkon pride-osallistumisessa on se apu mikä sillä on kirkon parissa oleville, työntekijöille ja vapaaehtoisille. Heistä monia on syrjitty niin kirkon sisältä kuin ulkoakin ja heille ojennetaan nyt mitä kristillisintä tukea. Kirkolla on ihan oman mittakaavansa soppa keitettävänä koko aiheen ympärillä ja onnekseni minä en joudu siinä keskellä istumaan. Tässä ja nyt on kuitenkin kyse lähimmäisen auttamisesta. En valitettavasti osaa suuttua siitä.

Mihin nyt?

Kuten moni liberaalimpikin päättäjä muistuttaa, Suomessa tilanne ei ole järin paha. Translaki vaatii toimia ja muutamia muitakin korjausliikkeitä vielä mahtuu eri suuntiin. Itse haluaisin nähdä lainsäädännön jossa äärimmäisen harvassa paikassa otetaan mitään kantaa sukupuoliin ylipäänsä. Maailmalla tilanne ei ole yhtä hyvä ja solidaarisuudelle on käyttöä. Viime vuosina pride-tempausten ympärillä on ollut hieman haasteellista suhtautuminen esimerkiksi sekulaareihin maahanmuuttajiin, jotka pitävät tiettyjä islamin haaroja seksuaalivähemmistöjen vihollisina. Mielestäni heitä ei pitäisi hiljentää rasismileiman pelossa, vaan rohkaista avoimeen dialogiin. Se ei ole helppoa ja riskejä keskustelun degeneroitumisesta kieltämättä on, mutta eipä priden tehtävä ole koskaan ollut helppojen asioiden hoito. Tämä on haaste tässä ja nyt, siihen vastattakoon.

En ymmärrä mitä kaikkea pride-viikko on tänä päivänä. En ymmärtänyt vuosikymmeniä sittenkään. Ymmärrän kuitenkin yksinkertaisia asioita: jos ihmisillä on hauskaa yhdessä ja se saa heidät juhlimaan, se on hyvä juttu. Jos et halua juhlia, sinun ei tarvitse. Lopulta asia on juuri näin yksinkertaista, ellei sitä nimenomaisesti halua vaikeaksi vääntää. Iloista juhlahenkeä siis kaikille niille jotka juhlahenkeä etsivät.

Oliko oikein rangaista persunuoria?

Vastataan asiaan heti alkuun oma mielipide: kyllä oli. Heidän toiminta oli häpeällistä, lain vastaista, toistuvaa, siitä oli varoitettu ja virheitä ei yritettykään oikaista. Vaan olisi minulla parempikin kysymys, nimittäin se johtaako valittu rangaistustoimenpide miltään osin parempaan lopputulokseen? Siitä olenkin jo vähän skeptisempi.

Herätys nykypäivään

Olimme niistä aatteista aivan mitä mieltä tahansa, maassamme on merkittävä osa kansalaisia jotka eivät allekirjoita ns. vihervasemmistolaisia arvoja. Yllättävän järkeviä, oppineita ihmisiäkin on nostamassa huoltaan aiheesta. En puhu nyt mistään persunuorista tai muista vihaa syöksevistä radikaaleista, vaan perinteisistä konservatiiveista jotka eivät vihapuhu tai vahingoita, mutta ovat omalla aatelinjalla. He eivät ole enemmistö, mutta merkittävä osa. He eivät tuhoa yhteiskuntaa tai pahenna vastakkainasettelua, mutta heillä on aika vaikeaa juuri nyt. Tottakai kehitys kehittyy ja näiden ihmisten on se hyväksyttävä, mutta voidaan kysyä miten tarpeellista on lyödä lyötyä? Miksi koko ajan pitää heittää bensaa liekkeihin? Miksi antaa änkyröille koko ajan lisää vettä myllyyn? Vaikka maltillinen konservatiivi ei ps-nuorista paljoa perusta, tämäkin tapaus lisää vettä jo ennestään kovilla käyvään myllyyn.

Edes persujen johdossa ei olla eri mieltä persunuorten virheestä ja kuten tiedämme, ongelmallinen etnisyyslausunto oli heiltä vain jäävuoren huippu. He eivät edusta maltillista konservatiivisuutta tai järkiperäistä kansallismielisyyttä, vaan jotain paljon viheliäämpää. He ovat ongelma. He lisäävät vastakkainasettelua. He ovat vaaraksi yhteiskunnalle. Vaan mitä me haluamme asialle tehdä? Haluammeko kostaa vai haluammeko korjata? Takautuva rahojen perintä eli käytännössä laitoksen ajo konkurssiin, vielä demarivaikuttajan puumerkeillä, on juuri se mitä heidän radikaalein ryhmä tarvitsee ryhtyäkseen kahta radikaalimmaksi. Se voi tuntua tietyissä kuplissa tosi hyvältä ja oikeudenmukaiselta, mutta se ei välttämättä johda hyvään. Tulevien avustusten laittaminen jäähyyn ja uusien ehtojen ladonta jatkoon olisi voinut toimia paremmin, koska se olisi pakottanut heidät pysymään tiukassa kontrollissa. Nyt menetettiin kaikki kontrolli ja samalla epäilemättä lapattiin tuleviin selvitys- ja oikeudenkäyntikuluihin useammankin nuorisoavustuksen verran veronmaksajien rahaa.

Rahojen viemisen lisäksi persunuorten pääsyä erinäisiin poliittisiin keskustelutilaisuuksiin on rajattu. Se jos mikä on riskaapelia toimintaa. Juuri kun heidän kannat pitäisi altistaa mitä näkyvimmälle julkiselle debatille, heidän mielipiteensä argumentoida faktapohjin nurin ja heidän virheensä seuraukset puida mitä tarkimmin, tehdäänkin täysin päinvastoin. Persunuorille käytännössä levitettiin kultainen matto yksinpuhelua varten ja koristeeksi jaeltiin kaikki irtonaiset uhriutumispisteet. Heidän koko ongelmallinen käytös jäi toissijaiseksi, sisältö täysin puimatta ja kentälle jää enää vain rahojen vienti ja keskustelusta sulkeminen. Talous kutistui mutta sosiaalinen valta kasvoi.

Yhteiselossa ei ole kyse oikeassa olemisesta

Tässä maassa on toden totta tilaa niin persuille kuin vihreillekin ja muillekin puolueille. Oppositio-hallitustehtävien kuuluukin vaihdella ja heidän tulee opponoida toisiaan poliittisista päätöksistä. Joskus pitää myös venyä ja joustaa, ojentaa palmunoksaa ja nöyrtyä. Voittaja ei ole se joka ei koskaan tingi linjoistaan ja pyhästä totuudestaan, vaan se joka kääntää sekä omat että muiden haasteet voitoksi. Kukaan ei ole niin yrittänytkään tehdä. Kukaan ei ole ottanut rauhantekijän tehtävää. Kukaan ei halua ymmärtää mikä tähän on johtanut, mitä tästä voi oppia ja miten se voidaan välttää jatkossa. Ketään ei kiinnosta poliittinen kahtiajako tai yhteiskuntavihan kasvu. Kunhan voi omilleen esittää kovaa, muulla ei ole väliä. Se myy somessa kuin väärä raha, mutta se ei ole oikea ratkaisu.

Hallituksemme on kovin uusi ja moni päättäjä vielä etsii verkostojaan. On siten ehkä ymmärrettävää että tällä hetkellä toiminta on lähinnä hätäistä reagointia ja proaktiivisuus antaa vielä odottaa itseään. Kesähelteillä olisi kuitenkin pidettävä pää kylmänä ja pohdittava pitkäjänteistä tulevaisuutta. ”Rajat kiinni” on huono ratkaisu niin maahanmuutossa kuin poliittisten ääriliikkeiden hoitamisessakin. Enkä ole täysin vakuuttunut etteikö vasemmisto löytäisi tässä kohtaa lauottua ”maassa maan tavalla” huudahdusta vielä edestään.

Tarvitsemme Yhdysvaltoja – vaan millä hintaa?

On kiistatonta, että Euroopan maiden turva sotilaallisessa kriisissä tulee Atlantin toiselta puolen. Yhdysvaltain ja EU:n/Euroopan yhteistyö on syvää ja historiallista – mutta mikä on sen hinta? Trump on kova tekemään diilejä, vaan pitäisiköhän meidänkin joskus tarkistella diilin ehtoja?

Luota maahan, luota johtajaan

Kun Trumpin toimia kritisoidaan ja ihmetellään, moni muistuttaa että hän itse asiassa toteuttaa vaalilupauksiaan asianmukaisesti. Tämä voi olla totta, vaan entäpä valtion antamat lupaukset? Ehkäpä Trumpin omiin lupauksiin voi todella luottaa, mutta niiden toteuttamiseksi hän on pyyhkinyt takamustaan isolla pinolla valtion antamia lupauksia. Mikäli valtioiden välisiin sopimuksiin ei voi lainkaan luottaa, kuinka voimme kuvitella tekevämme yhteistyösopimuksia vastedes? Toki muuallakin maailmassa päättäjät joskus peruvat edellisten vallanpitäjien sopimuksia, mutta harvoin sitä tehdään näin järjestelmällisesti, näin metodisesti sopimuksen muut osapuolet ohittaen.

Pieni pala, suuri valta

Eräs Ison Britannian maineikkaimpia tietotekniikan vaikuttajia Herman Hauser kommentoi taannoin Trumpin Kiinan vastaisen kauppasodan toimia. Hän viittasi aikoinaan perustamaansa ARM Holdingsiin, joka nykyään lisensoi sirut käytännössä kaikkiin älypuhelimiin maailmassa. Hyvin pieni osa yrityksen tuotekehitystä on tehty USA:ssa, mutta sen johdosta Trump voi pakottaa Brittilässä toimivan yrityksen noudattamaan kaikkia kauppasodan käskyjä. EU:lla tai Britannialla ei ole mitään sananvaltaa asiaan. Hauser epäilee tällaisen toiminnan johtavan ajan myötä tuotekehityksen pakenemiseen pois Yhdysvalloista.

Vastaava ilmiö nähtii Iran-sopimuksen tuhossa. Irania voi valtiona kritisoida mitä moninaisimmin tavoin, mutta tätä sopimusta he noudattivat tarkkaan myös silloin kun Trump repi sen palasiksi. EU halusi jatkaa sitä osaltaan, mutta se osoittautui mahdottomaksi. Kaikki läntisen maailman rahaliikenne kulkee jenkkilän kautta, jolloin yksikään länsimainen yritys ei voi jättää heidän vaatimuksiaan huomiotta. Jälleen EU:lle jäi nöyrän perässähiihtäjän asema. Jos Trumpin ja Iranin vihanpito eskaloituu pahemmaksi, jää EU:n vastuulle myös huolehtia pakolaiskriisistä, terrorismin kasvusta ja jälleenrakennuksesta. Tiiviisti ilmaisten, tämä ei ole reilua – se on kiristystä. Kiristys on huono pohja kunnioittavalle yhteistyölle.

Seuraavaksi maksaa kuluttaja

Tuorein kiista on siis Kiinan kanssa. Jenkeissä vaikutus on pienempi, sillä Huawein matkapuhelimia ei siellä ole myyty ja koko puhelinmarkkina on erilainen. EU:ssa Huawein myynnin lasku luo mantereellemme suvereenin monopolin jota johtaa Samsung. Ei Samsung sinänsä huono merkki ole, mutta mitä kuvittelette tapahtuvan hinnoille tai laadulle kun kilpailu loppuu? Jos sodan vaihteita kiristetään entisestään, aletaan laskemaan rahoja miljardeissa ja menetettyjä työpaikkoja sadoissa tuhansissa.

Olen tekstin lopussa samaa mieltä kuin alussa: NATO on Euroopan suoja ja Yhdysvallat sen sydän. Yhdysvallat ei ole yhtään sen vähempää liittolaisemme kuin aiemmin, mutta ailahteleva presidentti on osoittanut yhteistyön arat paikat. On korkea aika ryhtyä pelastamaan yhteistyön henkeä, rakentaen se kestämään myös tohelompia johtohahmoja.

Huawei-kriisi ja kauppasota

Huawei-kytkimiä

Tämänkertainen hyötyblogaus kaivautuu pintaa syvemmälle kiinalaisyritys Huawein kauppasaartoon yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin toimesta. Olen kasannut eri otsikoiden alle mahdollisimman hyvän tiivistelmän aiheesta, koittaen välttää keltaisen lehdistön sensaatioita tai geopoliittisia paineita. Aihe on minulle jossain määrin läheinen, sillä tietoturvapäällikön ominaisuudessa olen käyttänyt Huawein ammattilaitteita pitkään ja uskon tuntevani yrityksen ja sen tuotteet jotenkuten. Elantoni ei kuitenkaan ole millään muotoa riippuvainen heistä enkä ole heihin missään sopimussuhteessa.

päivitetty 2.7.2019 klo 19.45

Lyhyt kertaus ja taustat

Yhdysvaltain hallinto, ei siis vain presidentti Trump, on pitkään katsonut kieroon kauppasuhteita Kiinan kanssa ja pitänyt niitä monilta osin epäedullisina. Riita on kasvanut kauppasodaksi ja yksi sen uhreja on kiinalainen tietotekniikkayritys Huawei, joka valmistaa niin kuluttajalaitteita kuin myös tietoverkon laitteistoja teleoperaattoreille ja muille yrityksille. Osana tätä kauppasotaa on Yhdysvallat julistanut yrityksen huomattavaan saartoon. Koska nykypäivän tietotekniikassa niin ohjelmistot kuin laitteetkin tulevat eri puolilta maailmaa, tämä on asettanut vaikeaan asemaan Huawein lisäksi myös monet heidän yhteistyökumppaneistaan Yhdysvalloissa, Kiinassa kuin myös EU:n alueella. Kuluttajille merkittävin osa on Android-mobiilikäyttöjärjestelmää kehittävän Googlen ja Huawein yhteistyön loppuminen. Tämän johdosta Huawei ei voi kehittää uusia Android-standardin älypuhelimia ja myös uusien ominaisuuksien saaminen nykymalleihin voi rajoittua. Koska yhteistyö on ollut molemminpuolisesti hedelmällistä, sekä Google että Huawei ovat ilmaisseet tyytymättömyytensä.

Yhdysvallat ei perustele toimiaan maiden kauppasuhteiden ongelmilla, vaikka asiantuntijat pitävät niitä todellisena taustasyynä. Trump perustelee toimia Huawein uhalla, väittäen Kiinan valtion käyttävän laitteita vakoiluun, todisteita kuitenkaan esittämättä. Toissijaisesti on esitetty kritiikkiä Huawein yrityksistä kiertää kansainvälisiä sanktioita sekä teollisuusvakoilusta. Näiden väitteiden pohjalle on enemmän täytettä, joskaan absoluuttista totuutta vielä odotellaan. Vastaavasti Huawei on esittänyt syytöksiä niinikään asiattomasta toiminnasta, joiden todenperäisyyttä niinikään selvitetään. Aiheesta on siis faktojen rinnalla myös aimo pino huhuja ja spekulaatioita laidasta laitaan. Tämä juttu on kattava ja kiireisen kannattaa vain etsiä asia oikean alaotsikon alta. Juttu päivittyy tilanteen kehittyessä.

Julkisessa keskustelussa puidaan myös Kiinan globaalia asemaa laajemmin. On silkkitie, on ihmisoikeusasiat, on Tallinnan tunneli, Afrikan valloitus ja vaikka mitä. Kiinan aseman kehittyminen maailmassa on kiehtova aihe jonka ymmärtäminen kannattaa myös tässä kontekstissa. Suosittelen lämmöllä kuulemaan vaikkapa Ulkopoliittisen instituutin edustajien haastatteluja medioissa ja lukemaan heidän julkaisujaan. Valmistellessani tätä juttua sain asiasta paljon kommenttia, mutta on kaksi syystä miksi en ota Kiinan valtiota laajemmin tässä käsittelyyn. Ensimmäinen on se, että en omaa riittävää asiantuntemusta, se on aivan oma osaamisen ala. Toisena se, ettei se ole oleellista nimenomaisesti Huawein osalta. Mikäli pidät Kiinan valtion toimia asiattomina, kritiikkisi tai mahdollinen boikottisi tuskin kohdistuisi vain yhteen kiinalaisyritykseen.

Missä mennään juuri nyt? (päivitetty 2.7.2019)

Kiista näyttää yhä enemmän laantumisen merkkejä. G20-huippukokouksessa tunnuttiin taistelukirves jo haudattavan USA:n ja Kiinan välillä. Lopullista sopua ei toki vielä olla nähty, mutta laantumisesta on useita merkkejä. Yhteistyön esteitä Huawein osalta on jo murrettu ja eri tahot ovat uutisoineet Googlen Android-yhteistyön jatkuvan taas normaalisti. Syytä positiivisuuteen on, mutta koska lopullista sopua ei ole, on varhaista juhlia. Skeptisyydelle puolestaan antaa aihetta yhä jatkuvat Yhdysvaltain hallinnon sanktiot siruvalmistaja AMD:n yhteistyölle Kiinassa. Mitään konkreettisia ratkaisuja kiistan alunperin aiheuttaneisiin kauppasuhteiden epäsuhtaisuuksiin ei olla myöskään laitettu julki. Kaiken kaikkiaan toiveikkuudelle on kuitenkin nyt tilaa.

Hieman sivummalla, yhdysvaltalainen kuljetusyritys Fedex tuli julkisuuteen nostamalla oikeustoimia maan hallintoa vastaan. Fedexiä on syytetty Huawein pakettiliikenteen vakoilusta Yhdysvaltain hallinnon nimiin ja oikeushaaste antaa aiheelle epäsuoraa vahvistusta. Fedex ei katso kykenevänsä sen mittakaavan pakettien tarkasteluun mitä siltä edellytetään ja epäilemättä vakoiluapurina toimiminen yhden valtion lukuun on myös omiaan heikentämään yrityksen mainetta. Fedex on monin tavoin ollut kiistan osapuolena, heidän kieltäydyttyä toimittamasta Huawein lähetystä Englannista yhdysvaltalaiselle journalistille. Fedex totesi kyseessä olleen erehdyksen, ei valtiollisen väliintulon.

Suomessa Huawein tuotteiden jakelu jatkuu normaalisti, mutta myyntivolyymeissä on toki laskua. Huawei on itse ilmoittanut että notkahduksen jälkeen puhelinten myynti on ollut jälleen kasvussa, mutta tähän julkituloon kannattaa suhtautua varauksella, kunnes numeroita saadaan muista lähteistä. Alkuvuodesta Huawein puhelinten menekki Euroopassa oli huomattavaa, mutta loppuvuodelle voidaan odottaa notkahdusta. Jääkö notkahdus pysyväksi on asia jota emme tokikaan vielä tiedä.

Huawei UPS

Mitä tapahtuu jos omistan jo tai ostan uuden Huawein kännykän?

Lyhyt vastaus: Ei mitään mullistavaa. Kaikki kännykät joita kaupasta löytyy toimivat normaalisti ja saavat turvapäivityksiä myös jatkossa. Myös huollot ja muut ylläpitotoimet sujuvat ja niihin voi asentaa sovelluksia vapaasti. Tuoreimpien tietojen valossa näyttäisi että myös suuret, merkittäviä uusia ominaisuuksia tuovat järjestelmäpäivitykset ovat taas putkessa, joskin tästä asiasta on epävarmuutta. Tämä tieto vaikuttaa uusimpien mallien omistajiin, joiden osalta on riski että jotkut uudet ominaisuudet eivät välttämättä tule myöhemmin saataville. Tällä ei ole vaikutusta tietoturvaan, mutta moni uusi Googlen toiminto voisi jäädä kokematta. Tietoturvapäivitykset toteutuvat käyttäjän kannalta vastakin normaalisti, joskin pinnan alla niiden jakelutapoihin voi tulla muutoksia. Turvapäivitykset pohjautuvat avoimen lähdekoodin ydintoimintoihin, eikä näiden jakelua voi estää hallinnollisella päätöksellä. Turvapäivityksen rakentaminen avointen koodien perusteella on tehty eri Android-valmistajien ja Googlen yhteistyönä, jolloin on mahdollista että jatkossa Huawei tekee työn itse.

En ole itse käyttänyt Huawein älypuhelimia, mutta lähipiiristä käyttäjiä löytyy. Heidän kommenttien ja lukuisten lehdistön testien perusteella väitän Huaweilla olevan teknologian hanskassa. Etenkin kännykkäkamerat ovat heillä huippuluokkaa. Jos minulta kysyttäisiin vinkkiä parhaaksi kamerapuhelimeksi, vastaus todennäköisesti olisi Huawein valikoimasta, siteeraten vaikkapa Tekniikan Maailman vertailuja. Toki, jos puhelimen osto ei juuri nyt ole ajankohtaista, voi olla viisasta odottaa vaikkapa pari kuukautta tilanteen kehittymistä. Jos taas törmäät hyvään alennusmyyntiin Huawein puhelimesta, teet todennäköisesti hyvät kaupat.

Jos kauppasota jatkuisi ja keräisi uusia kierroksia, ominaisuuspäivityksiä voisi siis jäädä tulematta ja uusien mallien ilmestyminen markkinoille hidastuisi, ehkä pysähtyisikin hetkeksi. Riippumatta kauppasodan etenemisestä, vaikuttaa todennäköiseltä että Huawei ja ehkä muutkin kiinalaisvalmistajat alkavat siirtämään yhä suuremman määrän kehityksestä omiin käsiinsä ja vähentämään yhteistyötä yhdysvaltalaisten yritysten kanssa. Spekuloin tästä eri kappaleessa.

Miksi juuri Huawei?

Tämä on vaikea kysymys. Huawein rinnalla toinen kauppasodan puheissa pyörinyt kiinalaisyritys on niinikään mobiiliteknologiaa valmistava ZTE. ZTE:n maine on paljon Huaweita nuhjuisempi ja luurankoja on kaapeista löytynyt, mutta kiistat heidän ja yhdysvaltain välillä sovittiin melko kivuttomasti. Edistynyt arvaus on, että Huawei sopi varsin mainiosti metaforisen tikun nokkaan heidän merkittävän markkina-aseman, monialaisuuden ja Yhdysvalloissa vähäisen läsnäolon johdosta. Heidän ympärille oli helppo kirjoittaa kertomus jota niin päättäjille kuin kansallekin voitiin myydä. Laaja asiantuntijakanta kuitenkin puhuu sen puolesta ettei Huawei itsessään ole mitenkään erityinen, vaan kiistan taustat ovat laajemmissa valtioiden välisissä suhteissa. Huawei on symboli kiinalaisten teknologiayritysten markkina-aseman kasvulle ja symbolit ovat sodassa tärkeitä, myös kauppasodassa.

Kaukaa haetumpi arvaus on, että yhdysvaltalain hallinnon esittämät syytökset Huaweista ovatkin totta, mutta todisteet ovat syystä tai toisesta toistaiseksi pysyneet tiukasti Pentagonin ja Valkoisen talon sisällä. Yhdysvaltain maine vahvojen todisteiden esittämisestä kansainvälisissä kiistoissa on kuitenkin tahraantunut moneen kertaan, kuten olemme vaikkapa Irakin joukkotuhoaseiden tai Iranin ydinohjelman osalta oppineet. Snowdenin ja Manningin paljastukset ovat myös omiaan heikentämään heidän uskottavuutta ja väitettyjen todisteiden piilottelu ei lisää tämän teorian uskottavuutta lainkaan. Vaikka täyttä varmuutta ei ole, todennäköisempää on että Huawei on yksinkertaisesti valikoitu Yhdysvaltain hallinnon osalta sopivaksi pelinappulaksi tähän kauppasodan taisteluun.

Huawei-palvelimia

Miksi EU:ssa toimivat yritykset on vedetty mukaan?

Mikäli olet tutustunut Yhdysvaltain vetäytymiseen Iranin ydinsulkusopimuksesta, on analyysissä paljon samaa. Yhdysvallat vaatii jokaista maassaan toimivaa yritystä sitoutumaan heidän kauppasotiin ja pakotteisiin. Toisin sanoen, jokainen EU:ssa toimiva yritys, jolla on mitään kauppaa, muuta rahaliikennettä tai vaikkapa tutkimusyhteistyötä Yhdysvaltain suuntaan, joutuu noudattamaan Trumpin toiveita. EU ei ole voinut puolustaa yrityksiään kovin tehokkaasti, ei Iran-sopimuksen osalta eikä tälläkään kertaa. EU:n resurssit ovat äärimmäisen rajallisia tältä osin ja EU:n koko filosofia pohjautuu avoimeen yhteistyöhön, jolloin vahvoja riippuvuussuhteita syntyy. Keskustelu EU:n asemasta maailmanpolitiikassa Trumpin kaudella on aihe, josta on keskusteltu jo paljon ennen Huawei-kriisiä ja keskustelu toivottavasti jatkuu vastakin.

Lisäksi geopolitiikka pelaa omaa pitkää peliään. EU:n turvatakuut tulevat NATOlta, eli käytännössä Yhdysvalloilta. Niin EU kattotasolla kuin jäsenvaltiotkin ovat haluttomia riskeeraamaan puolustustaan. Toiselta puolen narua vetää se tosiasia, että EU:ssa on hurja määrä Huawein rakentamia mobiili- ja kiinteitä verkkoja, eikä Huawein läsnäolosta voi luopua ilman massiivisia vahinkoja, lähes tähtitieteellisiä kuluja ja huomattavaa haittaa EU:n jäsenmaiden tietoyhteiskuntien tasoon. Aivan oma kysymyksensä on EU:n halukkuus tai edes juridinen kyky ylipäänsä puuttua yksityisten yritysten toimintaan tällä mittakaavalla. Tämä johtaa pattitilanteeseen, jonka johdosta kovia äänenpainoja ei täältä päin kuulu suuntaan tai toiseen. Yksittäisten maiden osalta irtiottoja voi toki tapahtua ja on tapahtunutkin. EU on hiljaisesti ymmärtänyt ettei sen kannata suotta ärjyillä ja Yhdysvallat sen, etteivät he voi kontrolloida EU:ta tai sen jäsenmaita rajattomasti.

Missä Huawein laitteita käytetään? Mitä laitteita ne ovat?

Kännykät, tabletit, läppärit, älykellot ja mokkulat tiedämmekin, mutta myös yrityspuolen laitteilla on suuri rooli. Ensinnäkin ovat tavanomaiset eri kokoisten yritysten tarvitsemat laitteet, kuten tietoverkkoja toisiinsa yhdistävät reitittimet, palomuurit, kytkentäkaapeissa tarvittavat kytkimet, langattoman lähiverkon tarvikkeet, palvelintietokoneet, tallennusjärjestelmät, varavirtaa tarjoavat UPS-akustot ja valokuituverkon laserlähettimet. Tällaisia laitteita on käytännössä kaikissa kymmentä henkeä suuremmissa yrityksissä. Huawei on harvoja yrityksiä joiden tarjonta yritysten tietojärjestelmissä on näin lavea, mutta kilpailijoiksi voidaan laskea vaikkapa amerikkalaiset HPE ja Dell sekä kiinalais-amerikkalainen Lenovo. Merkittäviä kilpailijoita yksittäisillä tuotesegmenteillä on reilusti enemmän.

Älypuhelinten lisäksi eniten mediassa mainitut tuotteet ovat suuralue- ja mobiiliverkkojen puolella. Tässä kohtaa puhumme järeämmistä reitittimistä ja kytkimistä sekä kännykkäverkkojen tukiasemista ja antenneista. Näissä Huawei on merkittävä peluri Yhdysvaltoja lukuun ottamatta lähes halki maailman, kilpaillen ennen muuta Nokian ja Ericssonin kanssa. Suomessa kaikki operaattorit käyttävät Huawein laitteita vaihtelevissa määrin ja keskimäärin tilanne on samanlainen halki EU:n. Huaweilla on mobiiliverkoissa jonkinlainen markkina-asema käytännössä jokaisella mantereella. Muiden laitteiden osalta tilanne vaihtelee laajemmin. EU-maissa Huaweilla on vähintäänkin haastajan asema monissa yritysten ja julkisen sektorin verkkolaitteissa. Referensseissä esiin nousevat usein kaupan ala ja finanssisektori.

Monissa tuotekategorioissa Huawei on teknologisesti erittäin edistynyt. Oman kokemukseni mukaan joissain tuotteissa Huawei edustaa jopa teknologista kärkeä, kun taas toisissa heillä on vielä matkaa kärkikahinoihin. Huawei valmistaa melko suuren osan laitteistaan ja komponenteistaan itse, erottuen tässä laajempaa alihankintaa suosivista monista kilpailijoistaan. Huawein kanssa hieman vastaavasti toimii eteläkorealainen Samsung, jonka tunnemme täällä etenkin kodinelektroniikasta ja kännyköistä. Sekä Samsung että Huawei valmistavat myös omia suoritinpiirejä, joita käytetään kännyköiden lisäksi myös muissa laitteissa. Piirit tosin perustuvat molemmilla englantilaisyritys ARM:n lisenssiin.

Suomessa Huaweilla on siis paikkansa operaattorien mastoissa ja konesaleissa. Lisäksi monet Huawein tietoverkkolaitteet ovat tehneet hyvin kauppansa etenkin julkisella sektorilla. Tamperelainen tietotekniikan tukkuyritys F9 Distribution jakeli Huawein yritystuotteita jälleenmyyntikanavan kautta laajalti muutaman vuoden ajan, jolloin saatavuus oli erittäin laajaa. Tämä jakelukanava kuitenkin poistui käytöstä vuoden alusta ja kauppoja tehdään lähinnä osallistumalla avoimiin tarjouskilpailuihin. Muita jakelukanavia yhä on ja käytännössä kaikkia Huawein yritysverkon laitteita on saatavilla Suomessa eri jälleenmyyjien kautta. Huoltopäivystyksen Huawein yrityslaitteilla toteuttaa Espoossa päämajaansa pitävä ja kaikissa pohjoismaissa toimiva Verticom. Huaweilla on myös omaa henkilökuntaa Suomessa, niin myynnissä kuin tuotekehityksessäkin.

Huawei tallennusjärjestelmä

Vakoileeko Huawei tuotteidensa kautta?

Yhdellä sanalla: ei. Muutamalla lisäsanalla sanoen, savuavaa asetta ei ole löytynyt eikä se johdu etsinnän puutteesta. Muutama uutisankka vakoilusta on päässyt pinnalle. Huawein tuotteissa on ollut tietoturvaongelmia kuten joka valmistajalla ja Huawei näyttää paikanneen heille ilmoitetut tietoturva-aukot kuten asiaan kuuluu. Varsin merkittävä määrä asiantuntijoita tuntuu olevan yksimielisiä siitä, että mitään valtiollisen vakoilun takaporttia laitteista ei löydy. Huawei on avannut laitteidensa lähdekoodeja tutkijoiden ja viranomaisten nähtäville eri EU-maissa. Tätä voi pitää merkittävänä tekona epäilyjen hälventämiseksi.

Monen uutisankan takana ovat asentajan virheet, joiden myötä laitteisiin on jäänyt häkkerin mentäviä aukkoja. Etenkin ammattilaitteissa asentajan täytyy osata määritysten teko tarkkaan, sillä joskus pienikin virhe voi avata tietoturva-aukon. Arvelisin että osasyy on Huawein dokumentaatioissa, jotka eivät aina edusta ihan parasta englannin kieltä tai selkeää ilmaisua, tässä kohtaa heillä on parantamisen varaa. Katsoen miten laajalti näitä tuotteita on asennettu operaattoreille, finanssisektorin toimijoille ja lukemattomiin yrityksiin, voidaan todeta että myynti loppuisi kuin seinään sinä päivänä kun Huawein tuotteista löytyisi vakoilutoimintoja. Huawein toimitusjohtaja on todennut eroavansa sinä päivänä kun vakoilua laitteilla tehtäisiin, mutta tätä voinee pitää tilanteeseen sopivana markkinointipuheena. Yhtä kaikki, vakoilusta ei ole merkkejä.

Yksi keskusteluissa esiin nouseva epäilyksen tausta liittyy palvelinvalmistaja Super Microon, joka oli syksyllä 2018 vakoiluskandaalin keskellä. Uutistoimisto Bloomberg väitti Kiinan valtion asettaneen Super Micron palvelimiin vakoilun mahdollistavan sirun, jotta palvelimia sitten toimitettaisiin mm. Applen ja Amazonin konesaleihin. Kiistan molemmilla puolin olevat yritykset, kuten myös useat valtiot idässä ja lännessä kumosivat uutisen perusteettomana, eikä todisteita vakoilun puolesta koskaan esitetty. Sen sijaan esimerkiksi Apple esitti todisteita Bloombergin väitteitä vastaan. Super Micro ei yrityksenä liity Huaweihin mitenkään, mutta nettikeskustelussa aasinsilta löytyy helposti Kiinan liittyessä molempiin tapauksiin. Jutun lähde jäi mysteeriksi.

Kuluttajapuolella Huawein kännyköissä on ollut tietovuotoja ja kyseenalaisia toimintoja, joita sittemmin on siivottu. Tämäkin on tosin ongelma josta on kärähtänyt myös moni muu kännykkävalmistaja, viimeisinpänä Nokia (HMD) ja Apple. Niin valitettavaa kuin tällaiset tietoja käyttäjästään luvatta vuotavat ”ominaisuudet” ovatkin, mielestäni oleellista on katsoa miten niihin reagoidaan: tilkitäänkö vuoto, myönnetäänkö virhe ja toistuuko sama uudestaan? Tältä osin Huawei on aika samoilla vesillä muiden valmistajien kanssa. En silti halua vähätellä ongelmaa, tämä on kohta jossa jokaisen kännykkävalmistajan pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni.

Viimeisenä pitää todeta valtion asema, vaikkei tämä siis omaa osaamisalaa olekaan. Kiina vakoilee, kuten jokainen suurvalta. Olisi naiivia väittää etteivätkö valtiolliset tiedusteluviranomaiset pitäisi myös omia yrityksiään silmällä ja epäilemättä näiden yritysten kauppasuhteita käytetään myös vakoilun ja vastavakoilun toimissa. Tämä ei ole Kiinan laki, se on maailman laki. Valtiolliset vakoilukoneistot käyttävät luonnollisesti myös eri tietoverkkojen laitteita viestiliikenteen vakoilemiseen. Jos väännät asetukset siihen asentoon, saat vakoiltua ihmisiä niin Huawein kuin Nokiankin laitteilla. Tällaista toimintaa harjoittaa laajalti myös vaikkapa Ruotsi ja ilmeisesti lähiaikoina myös Suomi. Valtiollisesta tiedustelusta ja vakoilusta kiinnostuneille on tarjolla paljon kirjallisuutta, nettisisältöä ja vaikkapa Yleisradion podcasteja.

Mistä muusta Huaweita syytetään? Onko yritys Kiinan valtion vakoilulaitos?

Huawein yrityskulttuuri on ilmeisesti omannut hieman likaisia piirteitä. Epäilyjä yritysvakoilusta on esitetty useita. Joissain tapauksissa Huawei on oikeudessa osoittautunut viattomaksi, huomattavan monessa tapauksessa asia on soviteltu oikeuden ulkopuolella ja joissain tapauksissa yritysvakoilu on osoittautunut todeksi. Näissä tapauksissa ei siis ole kyse laitteissa olevista vakoilujärjestelmistä, vaan aivan perinteisestä yritysvakoilusta, patenttien rikkomisesta, ominaisuuksien kopioinnista, yms. Katsoen miten paljon patenttiriitoja maailman suurissa oikeusistuimissa jatkuvasti käsitellään, tästä voisi päätellä näiden ongelmien olevan ikävän yleisiä ja on vaikea sanoa erottuuko suuressa kuvassa Huawei harmaasta massasta. Yhtä kaikki, sanoisin että on riittävästi merkkejä ainakin epäillä Huaweihin pesiytyneen ikäviä piirteitä. Ovatko ne johdon alullepanemia tai hyväksymiä vai yksinäisiä susia on kysymys johon tuskin koskaan saamme vastausta. Huawei on myös itse esittänyt syytteitä yrityssalaisuuksien varastamisesta, sekä ulkopuolisia tahoja että omia entisiä työntekijöitään kohtaan.

Huawein epäillään kiertäneen Yhdysvaltain Iran-pakotteita ja tämän vuoksi Huawein edustaja pidätettiin Kanadassa. On vaikea sanoa mikä tämän totuus on, mutta varmaa on ainakin se että Kiina ei ole valtiona ollut kovinkaan halukas liittymään Yhdysvaltain johtamiin Iran- tai moniin muihinkaan boikotteihin. Uutistoimisto Reuters teki aiheesta merkittävää taustatutkimusta, mutta täyttä varmuutta tapahtumasta ei ole. Huawein kertoman mukaan kaupat peruttiin heti sanktioiden astuttua voimaan, mutta toinenkin versio tarinasta on tarjolla. On myös epäilyksiä, että muita kansainvälisiä sanktioita on yritetty kiertää, mutta ne vaikuttavat pienemmiltä ja epävarmemmilta tarinoilta.

Kun katsomme Kiinan historiaa viimeisten vuosikymmenten ajalta, nousee mieleen sanonta ”joka kerran keksitään, sitä aina epäillään”. Kiinan ja Neuvostoliiton suhteet kokivat aikanaan kovia kolauksia kun kiinalaiset lähtivät varsin härskisti kopioimaan sotilasteknologiaa. Kiinan markkinoilla on myös krooninen ongelma piraattituotteiden kanssa. On kovin helppoa ostaa vaikkapa Applen uusimman älypuhelimen näköinen piraattiluuri murto-osalla alkuperäisen hinnasta. Immateriaalioikeudet ovat Yhdysvalloissa erittäin vahvassa asemassa, jolloin Kiinan riittämättömät toimenpiteet piraattituotteita vastaan epäilemättä sähköistävät ilmapiiriä. Katsoen minkälaisia panostuksia tekijänoikeus- ja patenttilobbarit käyttävät EU:ssa, väittäisin fiilispohjalta että tämä on pinnan alla yksi vahvimpia taustasyitä kauppasotaan. Tämäkään puoli ei liity Huaweihin sinänsä, mutta yritys on aina kotimaansa näköinen.

Tämä johtaa jatkokysymykseen: onko Huawei yksityinen yritys vai Kiinan kommunistipuolueen käsikassara? Huawein toimitusjohtaja Ren Zhengfein armeijatausta nostetaan usein esille. Toisaalta, melko monelta suomalaiselta miespuoliselta yritysjohtajalta löytyy myös armeijatausta. Hänen suhteestaan Kiinaa johtavaan kommunistiseen puolueeseen käydään myös spekulaatiota. Kiinassa on hyvin vaikea toimia merkittävässä asemassa yksityiselläkään puolella ilman puolueen jäsenkirjaa. Toisaalta voidaan väittää että tässä mennään vain maan yleisen linjan mukaan, mutta vahvoja epäilyksiä laajemmista suhteista on myös esitetty arvovaltaisissa länsimaisissa medioissa. Tällaisia väitteitä on äärimmäisen vaikeaa idioottivarmasti todistaa sen paremmin oikeiksi kuin vääriksikään. Löydämme vaivatta heijastuksia vastaavanlaisiin yritysjohtajien ja valtiovallan suhteisiin pitkin länsimaita, mutta toisaalta lienemme kaikki yksimielisiä siitä, että Kiinan valtio toimii kovin eri tavoin.

On erittäin vaikea sanoa missä maan käytännöt loppuvat ja mistä yrityksen omat valinnat alkavat. Jotkut journalistit toisaalta väittävät Huaweita erikoiseksi kiinalaiseksi yritykseksi sen vuoksi, että sillä on huomattavan vähän tekemistä valtiohallinnon kanssa verrattuna muihin alan yrityksiin. Toiset taas sanovat tämän olevan vain hyvin lavastettua näytelmää. Oma arvioni on, että paras ymmärrys tulee, kun ymmärrämme Kiinan valtiota, sen kansaa ja tapoja. Tämä ei ole Huawei-keskustelu, se on maailmanpolitiikan ja kulttuurien keskustelu. Se on ala josta puhumisen jätän sitä tunteville. Fiilispohjalta arvelisin Huawein olevan melko tyypillinen kiinalaisyritys. En purematta niele väitteitä heidän erityisestä puhtoisuudesta, mutten myöskään suuresta pahuudesta. Vähemmän raflaavissa artikkeleissa Huawein kotimaan yrityskulttuuria kuvataan alalla varsin tyypilliseksi, hyvässä ja pahassa.

Huawei-laatikoita

Mitä seurauksia riidasta on?

Spekuloin nyt seurauksilla, jotka ovat jo lähteneet liikkeelle ja jotka todennäköisesti etenevät vaikka koko riita soviteltaisiin välittömästi. Välitön vaikutus löytyy ainakin kuluttajien käytöksestä. Huawein puhelimet ovat vajonneet myyntilistojen kärjestä alas myös Suomessa. Joidenkin tietojen mukaan Huawei on tiputtanut älypuhelinten valmistusmääriä, mutta toisien tietojen mukaan ei. Arvelisin tämän olevan itsestäänselvä seuraus mikäli kuluttajien huoli hiljentää markkinoita vielä pitkän aikaa tarpeeksi monessa maassa. Maissa, joissa Yhdysvaltoja ei nähdä ystävänä, kuluttajat voivat toki reagoida myös täysin päinvastoin. Huaweita voinee kuitenkin pitää selvänä häviäjänä lyhyellä aikavälillä. Kvartaalin myyntitilastojen päivittyessä opimme epäilemättä enemmän.

Trumpin valtakaudella Yhdysvallat on tehnyt useita toimia, jotka ovat eri arvioiden mukaan heikentäneet heidän asemaansa kansainvälisessä kaupassa. Iranin ydinsulkusopimuksen torpedointi, vetäytyminen ilmastosopimuksista ja tullisodat niin Amerikan maiden, EU:n kuin Kiinankin kanssa ovat verottaneet luottamusta. Huawei-kriisin räjähdettyä käsille riskit olivat jo olleet tiedossa pitkään ja eri kiinalaisyritykset ovat ottaneet tämän huomioon eri tavoin. Huawein kokoisella yrityksellä ja Kiinan kokoisella tiedemahdilla on mahdollisuudet lähteä rakentamaan oma teknologinen infrastruktuuri täysin omalle älypuhelinteknologialle, kuten myös monille muille tietojärjestelmien teknologioille. Luonnollisesti tämä edellyttää merkittäviä investointeja ja on etenkin alussa paljon työläämpää kuin globaalien, yleisten standardien käyttö, mutta globaaliin avoimeen kauppaan ei haluta enää luottaa yhtä paljon. Huawei ja Kiina eivät ole ainoita paikkoja missä tämä havainto on tehty, sillä monet EU-päättäjät ovat ilmaisseet vastaavia huolia avoimen kaupan tulevaisuudesta.

Huawei on jo aiemmin esitellyt ajatusta omasta mobiilikäyttöjärjestelmästä, joka tulisi Google Androidin tilalle. Se ei olisi ensimmäinen kerta, sillä epäonnistuneita yrityksiä haastaa Googlen ja Applen hallinnoimat markkinat on ollut vuosien varrella useita. Näistä muistanemme erityisen hyvin Nokian syöksyn Windows-puhelinten kanssa. Haastajan tie on äärimmäisen kivinen, mutta myös kaksijakoinen. Jo nyt Kiinassa myytävät Android-puhelimet sisältävät erittäin vähän Googlen sovelluksia, eikä niistä löydy esimerkiksi Googlen Play-sovellukauppaa. Länsimaisten sovellusten on erittäin vaikea päästä Kiinan markkinoille ja tästä ovat usein puhuneet myös monet suomalaiset mobiilipelien kehittäjät. Uuden järjestelmän nostaminen Kiinan kotimarkkinoille olisi todennäköisesti siis varsin realistisesti tehtävissä, koska riippuvuus lännestä on jo nyt pienempi. Globaalisti haaste onkin aivan omaa luokkaansa, sillä länsimainen kuluttaja haluaa puhelimeensa hittisovellukset ja -pelit. Vaatii hurjan määrän aikaa ja rahaa ylipuhua sovellusvalmistajat tekemään sovelluksistaan myös kolmas versio Applen iOS:n ja Googlen Androidin rinnalle. On toki spekuloitavissa että tämän sovelluskaupan voisi tehdä joku muu kuin Huawei ja tämä joku voisi sinänsä sijaita myös Kiinan ulkopuolella, kunhan ei Yhdysvalloissa. Diili voitaisiin tehdä myös jonkin nykyisen kilpailevan sovelluskaupan kanssa. Yhtä kaikki, haaste on jättimäinen ja sisältää vahvan munan ja kanan ongelman: sovelluskehittäjät eivät halua nähdä vaivaa pienen markkinan järjestelmälle ja markkina taas ei kasva ilman sovelluksia.

Mobiililaitteiden rakentaminen ilman Applen tai Googlen palveluja on haaste sinänsä, mutta suuria kysymyksiä löytyy myös pinnan alta, alkaen suorittimesta eli prosessorista. Huawei valmistaa jo nyt omia suorittimia, mutta ne perustuvat englantilaiseen ARM-lisenssiin, joka kuuluu myös kauppasodan alaisuuteen. Kiinalla on jo kokemusta täysin omasta suoritinvalmistuksesta ja näitä siruja käytetään esimerkiksi maailman kolmanneksi tehokkaimman supertietokoneen sisuksissa. Mobiilisuoritin eroaa kuitenkin supertietokoneista merkittävästi, sillä suuri teho on saatava aikaan minimaalisella virrankulutuksella. Lisäksi peruslaskennan lisäksi piiristä pitää löytyä kykyä graafiseen suoritukseen. Toinen kiinalainen suoritinmalli, Loongson, on ehkä lähempänä haluttua, mutta sekin on suunniteltu pöytätietokoneille ja sen graafiset kyvyt perustuvat yhdysvaltalaisen AMD:n teknologiaan. Lopulta Huawein oma osaaminen ARM-teknologiasta tarjoaa ehkä parhaat eväät omaan tuotekehitykseen. Jo nykyisellään Huawein ARM-pohjaiset suorittimet sisältävät suuren määrän heidän omia lisätoimintoja, joilla esimerkiksi parannetaan kännykkäkuvien laatua tekoälylaskennalla.

Mobiilisuorittimille on käyttöä myös muissa laitteissa. Huawei käyttää jo nykyisellään omia mobiilisirujaan eri tietoverkkolaitteissa ja näissä yliheitto täysin oman tuotekehityksen malleihin on melko triviaalia. Verkkolaitteissa yleiskäyttöinen mobiilisuoritin ei tosin riitä, vaan erikoistuneempia piirejä tarvitaan ja näiden kehittäminen vaatii lisäpanostuksia. Tässä kohtaa ratkaisu voisi hyvin tulla myös paikalliselta alihankkijalta, sillä verkkolaitteiden valmistajia on Kiinassa runsaasti. Palvelinpuolella haaste on tätäkin suurempi. Merkittävä osa palvelinjärjestelmistä pyörii yhdysvaltalaisen Microsoftin järjestelmillä, jotka puolestaan toimivat vain yhdysvaltalaisten Intelin tai AMD:n suorittimilla. Windows-markkinoille ei siis kiinalaisilla siruilla ole asiaa, eli tämä markkinoiden osa-alue voisi tyrehtyä mikäli kauppasuhteet täysin jäätyisivät. Se ei kuitenkaan ole niin merkittävä markkina että se heiluttaisi Huawein venettä kovinkaan suuresti. Tämä riski on myös äärimmäisen spekulatiivinen, sillä Microsoftin, Intelin ja AMD:n rajaaminen pois Kiinan markkinoilta aiheuttaisi molemminpuolisen katastrofin vailla vertaa. Intel-standardi on vahva ja perinteinen, mutta uudet kilpailijat haastavat sitä jo aktiivisesti eikä Yhdysvallat halunne avittaa globaalin monopolin kaatumista omilla toimillaan.

Huawei ei ole ainoa tilanteesta huolestunut kiinalaisyritys ja eri medioissa huolia on esitetty esimerkiksi Lenovon tilanteen osalta. Lenovosta on tullut yksi maailman suurimpia tietokonevalmistajia heidän ostettuaan IBM:n pc- ja palvelinliiketoiminnat sekä Motorolan älypuhelimet. Näiden myötä Lenovon asema on erittäin vahva myös Yhdysvalloissa ja he ovat siellä myös merkittävä työllistäjä. Mitään suoria merkkejä kauppasodan laajentumisesta muihin yrityksiin ei ole ilmennyt, mutta uhalla on spekuloitu laajalti. Aika näyttää ryhtyvätkö muut kiinalaisyritykset laajoihin varautumistoimiin tulevia kauppakiistoja silmälläpitäen. Veikkaan että ainakin jokunen kampaviineri on uhrattu yritysjohdon neuvonpidoissa aiheen ympärillä.

Kiinalaisyritysten lisäksi monet länsimaiset yritykset ovat esittäneet huolensa. Google on ollut näistä ehkäpä äänekkäin. Heillä on kaikki syy pelätä markkina-asemansa puolesta mikäli Android-mobiilijärjestelmän valta-asema horjuu. He ovat myös esittäneet huolensa tietoturvan tasosta, mikäli eri valmistajien – myös siis Huawein – yhdessä koordinoima tietoturvan hallinto hajoaa. Toinen mielenkiintoinen lieveilmiö länteen päin on nähty Applen pääkonttorilla. Siinä missä Applen iPhone-älypuhelin oli kiinassakin statussymbolin asemassa, se on nopeasti menettänyt mainetta kauppasodan seurauksena. Moni yritysjohtaja ja julkisuuden henkilö on luopunut Applen laitteiden lisäksi myös esimerkiksi Niken urheiluvaatteista ja kuluttajat seuraavat perässä. Vielä on varhaista sanoa onko kyseessä hikka vai pysyvä ilmiö.

Huawei AP

Mitä voisi pahimmillaan tapahtua?

Villit lööpit jätän iltapäivälehdille, sillä merkkejä mistään pahimmasta mahdollisesta skenaariosta ei juuri ole. Toki jo nykytilaa voi pitää äärimmäisen pahana, sillä luottamus on heikentynyt moneen suuntaan. Kiinalaisia tuotteita ei osteta lännessä entiseen tapaan eikä länsimaisia Kiinassa. Maine ei palaudu nopeasti vaikka tahroja paperille ilmestyisi valon nopeudella. Luottamus palautuu vieläkin hitaammin ja kuten ylempänä arvelin, Kiinan halu luoda Yhdysvalloista riippumattomia teknologioita ja standardeja kasvaa varmasti. Hyvässä lykyssä syntyvistä standardeista muodostuu avoimia ja niiden pohjalta kansainvälisiä, toimivia markkinoita, jotka osaltaan lisäävät avoimuutta myös vanhoilla toimijoilla. Huonossa lykyssä saamme vain yhden suljetun standardin lisää ja tietotekniikan asiantuntijoiden päänsärky kasvaa entisestään.

Lööppilehdistö tulee epäilemättä spekuloimaan miten monet miljoonat työpaikat ovat vaarassa, miten monet miljardit voittoja jäävät tekemättä ja mikä määrä yrityksiä ajautuu vaikeuksiin kauppasodan koventuessa. Tietenkin kyseessä on tähtitieteellisiä lukuja, puhummehan maailman suurimmista talousalueista ja suurimmista yrityksistä, eri alojen markkinajohtajista. Se, että osapuolet ovat suuria ei kuitenkaan automaattisesti takaa suurta kaaosta. Myös isot pojat hiekkalaatikolla voivat tyytyä vain hiekan potkimiseen. Kaikkiaan tässä voi olla kyse vain Trumpin tavasta uhitella ja ravistella pöytää neuvottelujen pohjalle, toivoen että se johtaa Kiinan suunnalta suurempiin myönnytyksiin.

Mistä olen itse huolestunut?

Sanoisin, että oma huoleni ei ole niinkään Huaweissa vaan ylipäänsä maailmankaupan tilassa. Trump on osoittanut, että yksi mies oikeassa (väärässä?) paikassa voi heiluttaa maailmaa myrskyn lailla. Tapaus on osoittanut miten vaarallinen ilmiö paniikki on. Kuten tiedämme, suurissa tulipaloissa tuli harvemmin tappaa ihmisiä. Uhreja tulee paljon useammin epätoivoisesta yrityksestä paeta savuisen käytävän kautta, tai ihmisten talloessa toisiaan kuoliaaksi. Tässäkin kohtaa luulen suurimpien vahinkojen tulevan paniikkireaktioista. Tietenkin varovaisuuteen on aihetta ja itsekin todennäköisesti lykkään tiettyjä hankintoja, kunnes tilanne selkeytyy.

Tosin paniikkiakin pahempi huoli voi olla se, että emme opi tästä mitään. Hyvässä ja/tai pahassa, elämme globaalissa maailmassa, jossa olemme riippuvaisia toinen toisistamme, niin yritykset kuin valtiotkin. Nyt meille on annettu tilaisuus ymmärtää jälleen yhtä globalisaation riskiä. Toivon, että ymmärrämme sen ja opimme avoimuuden viisaudesta yhtä ja toista. Se ei tarkoita sen paremmin Kiinalle kuin muillekaan vapautta toimia vailla valvontaa, vaan globaaleja, reiluja pelisääntöjä joista voimme kaikki olla yhtä mieltä. Meillä on todennäköisesti kaikilla parantamisen varaa. Jos tätä emme opi, Huawei-kriisi jää vain pieneksi sivulauseeksi kerratessamme tulevaisuudessa tämän maailman ajan historiaa. Tämä kriisi tuskin syvenee, vaan mitä tulee sen tilalle? Onko edessä sopu vai entistä pahempi kriisi?

Mitä eri osapuolet sanovat? (lisätty 13.6.2019)

Kuten aiemmin todettua, Huawein toimitusjohtaja on ollut äärimmäisen rauhallinen ja puhunut globaalin yhteistyön puolesta. Vastaava sanoma on myös Suomen Huaweita johtavalla David Liulla, joka on myös todennut yrityksen kuluttajatuotteiden kehityspanostuksen kasvavan huomattavasti myös Suomessa. Myös yrityspuolen tuotteissa panokset ovat kasvamassa globaalisti ja kauppasota vaikuttaa puheissa enemmän hetkelliseltä ongelmalta kuin lopun alulta. Toki kaikki Huawein tahot tunnustavan huolestumisensa, mutta pyyhettä kehään ei olla heittämässä. Huawei pitää itseään puhtaasti Trumpin ja kauppasodan pelinappulana, jättäen ratkaisun hakemisen poliitikkojen tehtäväksi. Konkreettisista tulevaisuuden suunnitelmista esimerkiksi omien käyttöjärjestelmien ja piirimallien osalta ei olla hiiskuttu toistaiseksi ja tämä lienee strateginen valinta, jolla annetaan lisää tilaa poliittisen ratkaisun löytymiseen.

Lännen puolella etenkin Google on ollut voimakkaan kriittinen sanktioita kohtaan. Syitä on monia, joista voidaan spekuloida tärkeimpiä. Ensisijaisesti Huawei on merkittävä asiakas sekä yhteistyökumppani ja moni Android-puhelinten viime vuosien kehitysaskel on heidän ansiota. Monet spekuloivat tässä myös markkina-asetelmien muutosta: mikäli Huawei tippuisi Android-kelkasta joko omasta tahdostaan tai kauppasotien vuoksi, nousisi eteläkorealainen Samsung lähes ylivoimaiseen asemaan. Googlen on helpompi hallita Android-leiriä kahden keskisuuren kuin yhden jättiläisen kanssa. Googlella on hurja määrä hävittävää sekä suoraan että välillisesti, vaikka vaikutukset tulisivatkin esiin vasta pitkässä juoksussa.

Myös moni muu länsimainen nykyinen ja entinen yritysjohtaja, kuten myös lukuisa määrä EU-poliitikkoja on ilmaissut huolensa aiheesta. Puheissa vältellään ottamasta sokeasti Huawein puolia, mutta vahvin kritiikki suuntautuu järjestelmällisesti Trumpin yksipuolisia toimia vastaan. Yksi vahvimpia puheenvuoroja kuului mobiilipiirejä lisensoivan ARM:n perustajalta Hermann Hauserilta. Hän arveli Huawein kärsivän hieman lyhyessä juoksussa, mutta pitkällä juoksulla arveli vahinkojen sekä ARM:lle että Yhdysvaltain teollisuudelle olevan massiivisia. Hän arveli että merkittävä määrä valmistajia saattaa Trumpin toimien vuoksi ryhtyä siirtämään tuotekehitystä pois Yhdysvalloista.

Huawei pienreititin

Miten kiista ratkeaa?

En osaa tuijottaa Trumpin pään sisälle enkä tiedä pitäisinkö näkemästäni, joten joudun tyytymään eri asiantuntijoiden ja journalistien arvioihin. Melko yleinen konsensus on, että riitaan löytyy sopu lähiaikoina. Kiinan kauppapolitiikkaa on niin Yhdysvalloissa kuin EU:ssakin kritisoitu ilmeisen perustellusti. Moni uskoo Kiinan taipuvan jonkinlaiseen joustoon asiassa, kunhan ratkaisu on sellainen ettei sillä menetä kasvoja. Kiina tarvitsee avoimia kauppasuhteita ja myös yhdysvaltalaisyritykset haluavat jatkaa yhteistyötä. Sovulle on siis erittäin vahvat intressit ja päinvastoin kuin Lähi-Idän politiikassa, tässä kohtaa suhteiden heikentämisen puolesta ei tehdä vahvaa lobbausta.

Arvelen, että kokouksia pidetään, typeriä twiittejä lauotaan ainakin yhden presidentin toimesta, mutta sovun peruskiveä muurataan jo ennen ruskaa. Sovun sisällöstä emme toki vielä tiedä, mutta kiinalaisyritysten rajoitteista luovuttaneen ainakin yksityisen sektorin osalta. Yhdysvaltain julkishallinnon osalta rajoitukset tuskin poistuvat ainakaan kovin pian. Tällainen protektionismi on tosin heille ollut tyypillistä jo pitkään.

Mitä lähteitä olen käyttänyt?

Olen seurannut kiistaa aktiivisesti eri medioista, kotimaasta Yle nettiuutiset ja radio/podcast, US, AL, Talouselämä, TiVi ja iltapäivälehdet, ulkomailta esim. BBC, France24, CNBC sekä verkon erikoisjulkaisuja kuten Cnet, Engadget, The Verge ja The Register. Olen myös vilkuillut Huawein omaa tiedotuskampanjaa sekä kotimaisten yritysten, kuten tukkukauppojen välittämiä tiedotteita. Kokonaisuutena pohjaan paketin omaan asiantuntemukseeni yli 20 vuoden työstä tietojärjestelmien alalla. Ylläoleva pohjautu sataprosenttisesti omaan arviooni, eikä edusta millään muotoa työnantajani tai muidenkaan kolmansien osapuolten näkökulmaa. Koska emme tiedä tulevaisuutta tai kaikkia taustafaktoja, on täysin mahdollista että arvioissani on myös virheitä. Tekstini on arvio, ei pyhä kirjoitus. Pyrin korjaamaan minulle ilmoitetut virheet kohtuullisessa ajassa ja ilmoittamaan korjauksista selkeästi. Lähestykää minua kommentilla alle, Twiitillä tai muilla keinoin.

Hyötyblogaus tulossa: Huawei-kriisi ja kauppasota

Olen viimeistellyt pari-kolme päivää isompaa hyötyblogausta aiheesta Huawei-kriisi ja USA-Kiina kauppasota. Tausta-aineistoa on kahlattu ja tekstiä on paljon.

Tuleeko mieleen jotain näkökulmaa mitä tässä pitäisi erityisesti käsitellä, tai jotain kantaa mitä toivoisit mukaan?

Jutun pitäisi valmistua ylihuomiseksi, ma 10.6. Vielä muutama valokuva ja pari oikolukukierrosta puuttuu.

Autoiluni ympäristöhaitat pienenevät

Mielestäni on väärin laittaa lapsia ja nuoria voimaan huonosti ympäristöpaineiden vuoksi. Niin vastuusta kuin usein myös syyllisyydestä suurin osa kuuluu keski-iän ylittäneille päättäjille. Sen jälkeen vastuun valokeilaan tulevat ne ihmiset joilla on mahdollisuus tehdä valintoja. Lasken itseni jälkimmäiseen kastiin.

Ei Muskin keksintöjä

En ole käynyt autokaupassa, ei ole Teslaa alla. Totta puhuen sähköauton omistaminen kyllä kiinnostaisi, mutta en halua sen paremmin katumaasturia kuin myöskään sardiinipurkin kokoista kauppakassia. Minä haluan että autoon mahtuu ihmiset ja tavarat ilman hienostelua ja se sujuu farmarilla. Sellaista on turha sähköautona etsiä ja tietenkin hinnallakin on väliä. Siten jatkan edelleen punaisella diesel-volkkarillani maailman tutkimista. Vain yksi muuttui: tankkiin olen ladannut jo jonkin aikaa Nesteen uusiutuvaa MY-dieseliä. Mikäli kotimaan mediaan on uskominen, tiputan täten hiilidioksidipäästöjäni 90%, eli jopa alle sähköauton lukemien. Maksan toki vajaa parikymmentä senttiä lisää litralta, mutta reilusti vähemmän mitä sähköautoon vaihto maksaisi. Kymppi-pari kuukaudessa hyvään mieleen ja päästöjen vähentämiseen on jotain mihin minulla on varaa ja halua. Kun muistan että samalla vähennän vaihtotaseen alijäämää enkä anna öljyrahoja sen paremmin venäläisille kuin saudeillekaan, hymyni levenee entisestään.

Tietenkään uusiutuva diesel yksin ei pelasta maailmaa. Lisäksi on saatavilla ST1-ketjun tuottama uusiutuva etanoli, joka ei kuitenkaan ole Suomen talvikeleillä kovin hyvä vaihtoehto. Kolmantena pakassa on kotimainen biokaasu, jonka käyttäjiä näistäkin blogeista löytyy. Tietenkin sähköautoillekin on paikkansa, jo nyt etenkin kaupunkiliikenteessä. Kokonaisuus on fiksu paketti, ei yksi näkökulma. Kun puhutaan polttomoottoriautojen kieltämisestä, kielletään väärä asia. Tällä hetkellä moderni dieselmoottori uusiutuvalla polttoaineella on monissa oloissa puhtain tapa ajaa. Ongelma ei ole moderni polttomoottori vaan hyvin vanhanaikainen polttoaine. Ympäristölle haitallinen päästö on tasan yhtä haitallinen, tuli se suomalaisen auton pakoputkesta tai saksalaisen hiilivoimalan piipusta.

Kannatan päästöjen vähentämistä, mitä nopeammin sen parempi ja olen valmis siitä maksamaan. Mitäpä jos muutettaisiin asiaa verotuksen keinoin? Jatkaen hallituksen pohdiskeluista, ehdotan että nostetaan kymmenen vuoden ajan öljypohjaisten polttoaineiden veroa hiljalleen ja ennustettavasti niin, että vähitellen niiden hinta nousee uusiutuvia korkeammaksi. Mielestäni uusiutuvien hintaa ei tarvitse laskea, kunhan eivät tästä hurjasti nouse. Valtiovalta voi porkkanoin laittaa ensin polttomoottoribussit, sitten muunkin raskaan maantieliikenteen myös biopolttoaineiden käyttäjiksi. Toki sähköautoja tulee koko ajan uusia ja esimerkiksi Volkkarin ensi vuoden mallit voivat saada ihan huomattavankin paikan markkinoilta. Kyllä autoilu sähköistyy ilman ukaasejakin ja niin pitääkin. Tämän rinnalla voidaan huolehtia että muukin autoilu vihertyy. Ennen kaikkea, voidaan lopettaa tuo naurettava riitely ja vastakkainasettelu sekä kieltojen huutelu.

Pelastetaan maailma, ei kasvoja

En pidä ilmastohysteriasta terminä, se kun usein implikoi että huoli ilmastonmuutoksesta on turha. Huoli ei ole turha. Vähän on kuitenkin sellainen tuntuma että ajoin iskulauseet ja villit poliittiset lupaukset ovat ilmastoa tärkeämpiä. Ei maailmaa pelasteta panikoimalla eikä jokaisella tieteellisellä mittapuulla katsoen typeriä päätöksiä tekemällä. Ydinvoiman alasajoakin on ajettu monessa paikkaa läpi kuin käärmettä pyssyyn vain jotta poliitikot saavat pelastettua kasvonsa. Jos poliitikko huutaa typeryyksiä, kärsiköön hän niistä seuraavissa vaaleissa. Älköön siitä kärsikö koko maailma.

Minulla on varaa tehdä polttoaineen vaihdos ja monia muita pieniä parannuksia elämäntapoihini. Leijonaosalla keskituloisista on varaa tähän. Valtion ja EU:n on tehtävä osansa jotta tämä optio tulee myös vähävaraisimmille. Meillä on potentiaalia hyvään suuntaan, niin nykytiedolla kuin vielä tulevilla innovaatioillakin. Vauhtia tarvitaan lisää mutta hutilointia vähemmän.