Maanantaina teen työpaikkahakemuksen

Vaikka sairastan f21-tyypin skitsofreniaa ja olen sen vuoksi sairaseläkkeellä, niin katson kuitenkin olevani siinä määrin työkykyinen, että uskon jonkinlaiseen duuniin kykeneväni. Aion hakea ensisijaisesti päijät-hämeen laitoshuoltajarektyköinnin kautta työtä tuosta Päijät -Hämeen keskussairaalasta. Kädentaitoja mulla on, eli voisin toimia esim apuvälinehuoltajana.  Vaikka työnsaantimahdollisuus on verrattain pieni, niin ainakin yritän. Raksahommia ei fysiikkani enää kestä ja ne on poissuljettuna ajatelmistani.

27 vastausta artikkeliin “Maanantaina teen työpaikkahakemuksen”

  1. Onko koulutusta moiseen. Onnea elämään. Ei pärjää jos ei yritä.

  2. Hieno asennoituminen Timo. Et näköjään tunnu miltään työnvälttelijältä.
    Apuvälinehuoltajaksihan Sinulla tuo puuartesaanikoulutus jo osoittaa, että ammattikoulutusta ja nimenomaan työhaluja löytyy.
    Hieno asennoituminen.

  3. Tuossa jeesiä kouluttautumaan tuohon ammattiin.

    ”Apuvälineteknikko työskentelee yleensä alan yrityksissä sekä sairaaloiden ja laitosten apuvälineyksiköissä.

    Koulutusohjelmasta valmistunut apuvälineteknikko suunnittele ja valmistaa yksilöllisiä apuvälineitä. Hän voi olla työssä myös apuvälineiden ja kuntoutuslaitteiden myynnissä ja markkinoinnissa.

    Työ on ihmisläheistä, sillä apuvälinettä tarvitseva on monesti itse mukana suunnitteluprosessissa.

    Apuvälineteknikko on ns. nimikesuojattu ammattinimike. Terveydenhuollon oikeusturvakeskus (TEO) myöntää tutkinnon suorittaneille apuvälineteknikoille oikeuden käyttää apuvälineteknikon ammattinimikettä ja rekisteröi heidät.”

    https://www.opiskelupaikka.fi/Koulutus/Ammattikorkeakoulu/AMK-Sosiaaliala-terveysala-ja-liikunta-ala/Apuvalinetekniikan-koulutusohjelma

  4. Timo nyt tuskin tarkoitti apuväliteknikkoa vaan apuvälihuoltajaa.
    Käsitteet ja ammattinimikkeet mielestäni pitäisivät olla kommentoijalla olla edes jotenkin hallussa.

      1. Lisäys, pari kaveria on noissa hommissa ja niitä ei tehdä ilman oikeaa koulutusta sekä mikään puuartesaani ei ole pätevä kyseiseen ammattiin…. Onnea Timolle silti työelämän aloittamiseen jossain sopivassa tehtävässä tai jos opiskelet uuden ammatin sekin on hieno asia.

            1. Timo etsii töitä ei Kallen mielikuvitus juttuja.

              Timo sanoi :” päijät-hämeen laitoshuoltajarektyköinnin kautta työtä”

              Tuohon työhön tarvitaan koulutus josta linkin pistin. Kallen on turha mötöstää omia juttujaan tänne kun et ymmärrä.

            2. ”Käsittääkseni Timo suunnitteli hakevansa laitehuoltajan paikkaa” sanoi Kalle.

              Timo hakee LAITOSHUOLTAJAN paikkaa. Se on ihan eri asia kuin Kalle luulee, eli ei taaskaan tiedä.

  5. Lahdessahan on hienoja mahdollisuuksia puuartesaanin hommiin ja siellä on ihan sitä varten pajojakin. Työnäyttelyt on ollut Vesijärven satamassa- onko enää ?

  6. Miksi ei voisi tehdä töitä ilman koulutusta, pelkällä ”yleissivistyksellä”, sehän on pelkästään työntarjoajasta kiinni. Matkan varrella voisi sitten oppia pienellä palkalla, aikaa myöten taito ja palkka nousisi. Ei työt aina edellytä tohtorin tutkintoa.

    1. Juu, ne koulutukset on tehty ihan huvin vuoksi ja kiusaksi, koska kuka vaan voi hakea minne vaan töihin vaikka hitsarin papereilla arkkitehdiksi, ei siihen koulutusta tarvii 💪😂, siinähän oppii kun piirtelee.

  7. Pieni korjaus kommentteihin: En ole artesaani vaan artenomi. Kiitos kuitenkin kommenteista. Olen suunnitellut ja valmistanut puusta ja metallista huonekaluja ja muita esineitä. Se on minun koulutukseni.

    1. Juu ja siihen työhön mihin nyt ilmeisesti haet tarvitset sen alan koulutuksen . Tsemiä kundille.

        1. Mene Kalle kouluun. Ei tässä muuta. Äijä inttää tietämättä mitään tästä. Timo HAKEE LAITOSHUOLTAJAKSI. Siihen pitää olla kuule oma koulutus vaikka kuinka intät.

          En ole kuullut että sitä kautta kukaan etenee apuvälinehuoltajaksi koska siihen on oma koulutus! On tuttuja siinä hommassa KYS:ssä.

            1. Timo ei sinun opeillasi menisi kuin sekaisin Kalle. Lueppa vähän mitä itse kirjoittelit…tämä oli tässä, väitellä ei mistään.

              Blogi oli Timon, eli onnea Timolle, mitä nyt meinaatkaan tehdä.

  8. Yksityinen yritys voi palkata töihin työntekijän, jolta puuttuu muodollinen pätevyys – julkisella sektorilla taidetaan ainakin yleensä vaatia muodollista pätevyyttä, jotta ei tekisi ”virkavirhettä”.

  9. Sekä ei se Harri Hitsarikaan pääse ilman koulutusta Sari Sairaanhoitajaksi yksityisellä sektorilla vaikka kuinka olisi omasta mielestään ”pätevä”…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *