Kauan odotettu järjen lisäys vihdoinkin?

https://yle.fi/uutiset/3-11732830

”Näsijärven ja Pyhäjärven säännöstelyä vapautetaan. Aluehallintovirasto on päättänyt, että järville määrätty pakollinen kevätjuoksutus muutetaan ehdolliseksi ja lumitilanteen mukaiseksi. ”

Paria viime vuotta lukuunottamatta on jouduttu voimattomina katsomaan, kun Nässy on tyhjennetty melkein mutapohjaan asti lumien sulamisesta tulevien ”sulavesien” takia, vaikka maa on ollut jo viikkotolkulla paljas ennen tyhjentämistä.

Seurauksena on ollut sekä suuret määrät erilaisia laituri- ja rakennevaurioita ja kalojen kevätkutujen tuhoutuminen.

Onneksi nyt näyttää järki voittavan vihdoinkin.

6 vastausta artikkeliin “Kauan odotettu järjen lisäys vihdoinkin?”

  1. Hyvä asia kokonaan sen mukaan pitäisi laskea veden määrää mitä sitä metsistä sinne järveen tuleekin
    Nythän se esim nässyn kohdalla on ollut no kaippa sitä tulee arvion mukaan puolta enempi mitä loppu juoksussa tuleekaan
    Ja kuduthan tuossa vaarassa onkin terv tepivaari

    1. Vedet on laskettu silloinkin, kun lunta ei edes ole ollut, joten sitä sulavettä ei ole voinut tulla mistään.

      1. Näin on ollut jo vuosikymmeniä sitä olen seurannut tuolla kapeenkylässä eikä lunta ole metsissä ollut kun kuuppakihvelin verran aina ei edes sitä terv tepivaari

  2. Kun ne rannat on kuivilla keväällä silloin jää myös syksyn kudut kuiville ja se onkin niiden meno pilalle
    Ja kelle niistä pitäisi valittaa kukaan ei kanna vastuutaan vesi ollaan jo laskettu luvattoman alhaalle varmuuden vuoksi vaikka metsissä ei lunta ole lainkaan terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *