Paistetuista kalafileistä saa erikoisen maukasta herkkua etikka-, punasipuli-, sokeriliemessä. Astiaan lisäksi porkkanasiivuja. Lisätä voi tuoreyrttejä, timjamia, rosmariinia, tilliä yms.
Huvittavin resepti tuolla netissä tuli vastaani; ”Marskin etikkasilakat”. Siis aivan täydellinen supisuomalainen suutarinlohiresepti.
No se siitä, suutarinlohi on hyvää ja herkullista nimikkeestä riippumatta.
Minä nykyolosuhteissa teen suutarinlohen muikusta, samoin etikkasilakan muikuista.
Syy vaan on se, ettei täällä sisämaassa kunnollista silakkaa useinkaan saa.
Meillä kun täällä ydinmaaseudulla ei mitään kauppahalleja ole ja eiväthän ne kauppahallitkaan aina mitään laadullisuutta välttämättä takaa.
Mielenkiintoista sinällään; Mannerheimin nimellä brändätään vodkaa, jos mitä ruokalajiketta, mm vorschmack = eturuoka, kaikkein ylilyöntisin oli aikanaan kapakka Tallinnassa: Mannerheim. Ylihinnoiteltu, vain suomalaisille suunnattu, kohtuullisen huonotasoinen ravintola ja sinne sitten suomalaisia änkeytyi.
Mannerheimin nimellä brändätyt ruuat ovat ihan alkuperäisiä venäläisiä ruokareseptejä; Mannerheimin osuus vain oli syödä ja suosia niitä.
Ruokareseptit muuten tarjoavat uskomattoman viidakon nimikkeineen; Lapin puikula = skåånelainen madelpotat, Saksassakin sitä viljellään.
Italiansalaattina tunnettu salaatti = venäläinen salaatti,
tsaarin aikaan Pietarissa kehitelty, Kievin kana, viittaa Ukrainaan vaan alkuperää ei koskaan ole oikein osattu selvittää.
Ruokamaailma on uskomaton viidakko.
Etikkamarinoinnilla saa hienoa pikkunaposteltavaa paistokalafileistä.
Meillä kotona perinteisesti paistettuja muikkuja marinoitiin juuri näin ja maukasta on.
Muikkua siksi, että sitä saatiin suuret määrät eikä sitä niin paljoa ehditty kalastusaikana syödä.
Ne purkitettiin umpiopurkkeihin, missä ne säilyivät mukavasti kevääseen asti.
”Lapin puikulaa” vanhempani viljelivät omaan tarpeeseen Suomussalmella jo 70-luvun alusta alkaen paljon ennen kuin siitä tehtiin ylihintainen merkkituote.
Sinänsä hyvä lajikehan se on.
Puikula on maukas, mutta hajoaa keitettäessä helposti.
Vaatii hieman tarkempaa valvontaa, mutta se ei ole ongelma.
Meillä perunaa ei keitetä; se, joko paahdetaan uunissa tai kypsennetään höyryssä, tilliä, tai rosmariinia perunoiden päälle. Kun peruna, lajike mikä hyvänsä, on melkein kypsä, kattila lieden lämpimään osaan, kannen alle kaksinkertainen talouspaperi ja kansi takaisin. Kosteutta imeytyy paperiin ja kypsyminen valmistuu.
Meillä taas mennään tavallisen kaavan mukaan konstailematta. Keittämiseen soveltuvat kiinteämaltoiset uudet perunat harajataan, pannaan hyvässä merisuolalla ja kruunutillivarsilla maustetuun kiehuvaan veteen. Kypsyyden kokeilen puisella hammastikulla.
Kaadan veden ja roippeet pois hieman ennen täyskypsyyttä. Huuhdon nopeasti puhtaalla kuumalla vedellä liiat pintasuolat pois.
Tilli ja sipulinvarsisilppua päälle ja voita, voita ja voita !
Uuden perunan tulee olla hieman suolainen.
Verenpaineeni ilman minkäänlaisua lääkityksiä oli hetki sitten 128/78 = kolmen mittauksen keskiarvo heti ennen mitään aamutouhuja. Tarkoitan tuota suolan käyttöä ja joskus paria lakritsan palaa.