Omituinen työvoimapula ja työttömyys

Meillä Suomessa parkuu työnantajapuoli ettei ole työvoimaa, ja toisaalta Suomessa on todellisuudessa jopa liki 600 000 työtöntä. En nyt lähde perustelemaan miksi työttömyys voikin olla näin suuri, ottakaa itse selvää, mutta tämä on kuitenkin fakta tietoa.

Vuokranantajana itse omin silmin näen kyllä, ettei ainakaan osalle työt maistu (ihka Suomalaisia), vaan osaavat hakea joka ainoan killinkin joka heille lain puitteissa kuuluu. Samalla näen mitä he tekevät harrastuksenaan…rahaa.

Itse en edes parhaimpina aikoinakaan yrittäjänä saanut kuin noin 10 euroa tunti. Tosin tein noin 16 tunnin työpäivää, joten pääsin periaatteessa palkoille, joita maksettiin duunarille metallialalla tai rakennuksilla puhumattakaan paperialalla 8 tunnin työllä.

Kuljetusalalla yrittäjänä ollessani, pitkät työpäivät olivat pakollisia. Erityisesti Kaukokiidolla ollessani.

Raakaa oli ja on edelleenkin peli yritysmaailmassa. Pienet yrittäjät ovat nykypäivän orjia.

Pitkät päivät juontuvat siitä, ettei yrittäjää koske työaikalaki, työsopimuslaki eikä työehtosopimuksetkaan. Monesti peräti työntekijöitä pakotetaan yrittäjiksi, tai työpaikka lähtee…

Maksoin veroni ja yrittäjäeläkkeeni kuten kuului. Nyt saan eläkettä 1164 euroa kuussa.

Terveyteni antaneena.

Työhaluja minulla on ollut aina ja tunnollinen ja rehellinen tekijä, kaikille. Se vain ei lyö leiville.

No miten tämä kuuluu työttömyyteen tai työvoimapulaan?

Kolikolla on kaksi puolta.

Työnantajat haluavat työvoimaa nopeasti kun sitä tarvitsevat ja potkivat pois sitten kun eivät tarvitse tai on kapitalistinen kriisi.

Työhalukkaat etsivät uuden työn tai kouluttautuvat muualle.

Kun taas työnantajat tarvitsevat osaavaa työvoimaa, ei sitä saakaan enää helposti kun entiset osaajat ovat menneet muualle. Uusia ei ole koulutettu, kun koko koulutusjärjestelmä ei pysy perässä.

Kapitalistinen kriisi iskee keskimäärin 7 vuoden välein, korostan keskimäärin.

Jatkuva rakennemuutos ei anna mahdollisuutta minkäänmoiseen järjestelmällisyyteen tai suunnitelmallisuuteen.

Kapitalismi laukkaa aivan liian lujaa, jotta muu ihmiskunta pysyisi perässä, saati terveys kestäisi.

Mitä tästä muuta seuraa kuin sutta ja sekundaa.

Työantaja puoli ratkoo työvoiman saantia menemällä ostoksille muualle maailmaa tai koettaa saada ulkomaista työvoimaa Suomeen muilla keinoin.

Ihmetystä kyllä minussa aiheuttaa osan vasemmistoakin olevan samassa kuorossa työnantajien kanssa. Ei kyse ole ollenkaan esimerkiksi että olisin ulkomaalaisvastainen, mutta olisi vasemmiston hyvä huomata missä mennään.

Analysoiko vasemmisto ollenkaan kapitalismia ja sen mekanismeja?

Suomalaisia lintsareita on, mutta heitä on vähemmistö työttömistä. Ei siksi pidä rangaista koko työttömien joukkoa.

Tai jos rangaistaan, on syytä rangaista myös suurpääomien edustajia jotka lintsaavat verojen maksuista eri keinoin.

Verouudistus pitää tehdä, ja kaikki tulot yhdelle viivalle joista progressiivinen vero.

Maksukyvyn mukaan verotus.

Kukaan ei tarvitse miljoonatuloja vuodessa, eikä satojatuhansia eläketuloja.

Veroilla siis tasataan tai pitäisi tasata tuloeroja.

Työstä pitää maksaa vuorostaan palkka jolla tulee toimeen. Näin oli vielä 1970-80 luvuilla.

Katselin omaa palkkaliuskaa vuodelta 1984, jolloin tuntipalkkani oli 32 markkaa tunti, Finlayssonilla. Sillä tuli varsin hyvin toimeen tuolloin.

Nyt moni työläinen ei tule palkallaan toimeen, ja saavat peräti kelasta toimeentulotukea, kun palkka ei riitä.

Näyttää nyt kovasti siltä, että raha kasaantuu kovasti hyvin harvoille, ja hyvin paljon, ja se joukko lisääntyy hälyttävästi, joiden palkka ei riitä elämiseen. Samoin lisääntyy verokeinottelu- sekä suunnittelu että veroparatiisien määrä rikkaiden keskuudessa.

Tämä kehitys vie umpikujaan kapitalismin.

Mutta mitä tilalle?

Tämä juttuni on täynnä aukkoja, ja tarkoituksella, kuten aina, sillä haluan avata keskustelua.

Terveisin Markku Huhtala, Rantaperkiö, Tampere

14 vastausta artikkeliin “Omituinen työvoimapula ja työttömyys”

  1. Markun mielestäni kannattaisi tiivistää tai ainakin aloittaa houkuttelevammin kuin ”parkuu työnantajapuoli”

  2. Jokaisella on oma tyyli. Minulla on tämä.
    Työnantaja ja vuokranantaja olen minäkin.

  3. Tiivistämisen riski on se, että se ei enää olekaan luettavassa muodossa, tai sitä ei enää ymmärretä. Uskoisin, että tämä A4 arkin juttu on hyvä formaatti. Sille en voi mitään, jos lukutaitoisia ei enää olekaan. luen itse vain kirjoja, ja paljon luenkin. Yhtään äänikirjaa en ole ”lukenut”.
    Kirjoitan siinä populistisessa mielessä/ luettavassa muodossa, kansanomaisesti.
    Siten miten itse näen ja koen asiat.
    Kaikki ei koskaan ymmärrä….sille en voi mitään.

  4. Ei Suomessa ole pulaa työstä. Pulaa on vain siitä, että siitä maksettaisiin. Työstä siis.
    Raha kasautuu yhä harvempien käsiin.
    Se on ongelma.
    Raha on kasautumassa virtuaalisiin kohteisiin, joissa ei ole varsinaista työtä, mutta tuotot suuret.
    Tämä virtuaalinen talous on varsin harvojen käsissä.
    Ajatelkaahan nyt.
    Raha sijoitetaan virtuaaliseti, elöi tietokoneella jonnekin, jossa raha tuottaa enemmän. Jossa työtä välissä ei ole.
    Raha tuottaa enemmän rahaa ilman työtä.
    Se on absurdia, sekä suorastaan mahdotonta, mutta sellaisessa taloudessa alamme elää.
    Alkaa tulla ongelmia.
    Raha ei tuota lisää rahaa ilman työtä.
    Tämä on selvää.
    Mutta miksi näin alkaa olla?

  5. Ai niin, tärkeä huomio, rahalle arvon antaa työ. Ei pelkästään mutta on se tärkein.

  6. Pulaa on ammattitaidosta, halusta muuttaa sinne, missä työtä on, halusta vaihtaa ammattia sellaiseen , mille olisi töitä likimain kohtuullisen matkan päässä, halua mennä töihin, missä saa vain hieman enemmän käteen kuin korvauksilla ja tuilla.
    Pulaa on kohtuullisista ammattitaitovaatimuksista, halusta maksaa hieman enemmän kuin pakollinen minimipalkka, halusta joustaa työajoissa ja paikoissa, halusta palkata vakituisesti töihin.
    Pulaa on koittaa sovittaa asiat järkevästi jyrkkien vaatimusten sijaan joka osapuolella ja TE-keskusten ”palveluista”, mitkä edelleen muistuttavat kyykyttämistä eivätkä suinkaan yritystä löytää työpaikkoja halukkaille.

  7. Kuten Juha edellä.

    Kaikesta joustosta ja muutoksesta tehdään niin vaikeaa kuin vain olla ja voi. TE-toimistot pyrkivät maksimoimaan pahoinvointia, eli siinä on sentäs yksi laitos joka onnistuu tarkoituksessaa.

  8. Tuleepa mieleen myös yksi tarina aiempaa tältä vuodelta. Olin erästä mamua auttamassa kun kielitaito ei vielä ihan termistöön riittänyt. Hän oli saanut työpaikan ja piti Kelan järjestelmään ilmoittaa että työttömyys loppui. Siinä hän sitten ruksi että jees, työttömyys loppu per x päivä ja tästä eteenpäin kokoaikaisessa työssä. Lomake ei mennyt läpi, koko ajan virhettä, ei kelpaa arvot.

    Otettiin sitten yhteyttä Kelaan. He totesivat, että TE-toimisto ilmoitti heille että kaveri on saanut vain osa-aikaisen työn joten lomakkeella ei voi ilmoittaa täyspäiväistä työtä. He eivät voi tälle mitään, lupasivat ”selvittää asiaa” mutta helvetillinen paperisotahan siitä tuli.

    TE-toimisto oli äärimmäisen ärtynyt siitä, että tämä kaveri pääsi töihin koska heidän mukaan hänen olisi pitänyt hakea palkattomaan työkokeiluun eikä oikeaan työhön. Ilmaisivat mielipiteensä aika ärtyisästi. Tämä oli sitten virkailijan kosto siitä että menikin perkule töihin veroja maksamaan, ettäs kehtaa!

  9. Muistellen ammoisia aikoja tuolla työkkärissä kauan sitten niin totesin siellä käytyäni, että missään ei ole niin tyhmiä ja typeriä ihmisä töissä asiakkaita ”palvelemassa”.

  10. Työvoimaa ja tekijöitä on mutta kun ei haluta maksaa palkkaa jolla elää.

Kommentoi