Bilejuttu

Pitkä koronapiina ja bilettää heti kun vähänkin saadaan mahdollisuus.
Passilla bileisiin ja passittomat asettuvat parrikadeille.
Marini biletti malliksi ja jatkot saunan lauteilla.
Kurvista taisi harmittaa ei ehkä päässyt lauteille
ja alko heittää lantalokaa Marinin niskaan?
PM on hoitanut virkaansa mallikkaasti,
mutta kepun kannatus ei jaksa nousta vaikka istuvat samassa veneessä keikuttaen.
Pohjanmaalla on jääräpäistä piikkikammoista uhoa,
mutta mikä onkaan kepun seuraava hyökkäys?

24 vastausta artikkeliin “Bilejuttu”

  1. Vanha kepun äärikaarti, Kosolan kyydittäjien jällkeläiset huutavat hätäänsä koko mediassa ml. Suomenmaa.
    Jopa persujen ja kokkareiden äärikaarti eivät pärjää näille.

  2. Suomenmaa media lokasi jo itsensä vaikka kohde oli muualla?
    Terveydentilaa koskevat asiat julkaisee henkilö itse.

  3. Ei nyt äkkiä tule mieleen pääministeriä, jonka toimia ei oltaisi mediassa seurattu, tuleeko jollekulle muulle vai pitäisikö Marin olla jotenkin kaiken arvostelun yläpuolella, kun hän ei sitä edes omiensa joukossa?

    Suomenmaassa ollut kirjoitus oli äärimmäisen typerä varsinkin kun kirjoittajan toimi psykiatri, joiden kaikkien tulisi tietää mitä ja miten saavat julkisesti kirjoittaa yksittäisitä henkilöistä, oli ne sitten keitä tahansa.

    Itse en kyllä hallituksen sisäisestä torasta pelkästään Kepua syyttäisi, kyllä tangoon tarvitaan kaksi, eikä Marin omalla toiminnallaan ainakaan asiaa ole viime aikoina helpommaksi tehnyt.

    Mitä tulee bilettämiseen Kesärannassa niin eiköhän ne mahdolliset epäselvyydet tule julki jos sellaisia on.

    1. Jossakin pitäisi mennä raja. Se on selvä, että julkisuus seuraa Marinia kuin torakka hajujaan, sillä ne leipänsä tekevät.

      Tässä mm. Matti Vanhasen yksityiselämä oli kohtuuttomassa syynissä.
      Halonen ulkonäkönsä vuoksi.
      Ahtisaaren lihavuus.
      Paavo Lipposen hidaspuheisuus.
      jne…

      Ei kävisi katteets !

  4. Kun julkiseen toimeen ryhtyy, niin julkisuutta tietää saavansa niin hyvässä kuin pahassakin.

    On se niinkin, että poliitikot tarvitsevat julkisuutta. Niin henkilökohtaisen kuin myös edustamansa puolueen kannatuksen vuoksi.

    Nykyisen pääministerin kohdalla on turha syyttää pelkästään ulkopuolisia negatiivisesta julkisuudesta. Kyllä Marin on osaltaan ollut edesauttamassa saamaansa negatiivista huomiota.

    Jos ei pärjää omiensa joukossa, niin kuinka sitten muiden kanssa. SDP:ssä on ollut jako kahteen (ainakin kahteen) jo pidemmän aikaa.

    Marin mm. yritti syrjäyttää Antti Lindtmanin ryhmyrin paikalta ja nostaa bestiksensä Ilmari Nurmisen tilalle. Ei onnistunut. Ainoastaan poterot syvenivät.

    1. Meinaatko, että kokoomuksessakin ollaan samaa mieltä eri leireissä.
      Sille ei voi mitään, että persut ovat eri mieltä kaikesta, josta voi olla jotain mieltä.

  5. Toisaalta näillä toisarvoisilla viedää huomio niistä tärkeimmistä, mutta eikö se haittaa oppositiota kun ampuvat omaan nilkkaansa?

  6. Selkeästi Marin ottaa mallia wanhan kansan valtionjohtajilta. Kyllä silloin viina virtasi ja sauna lämpeni vuosikymmeniä sitten. Selkeästikin vanhat hyvät ajat ovat palaamassa!

    Virallisesti: minua ei häiritse tippaakaan paljonko pääministeri bilettää ja vaikka se muutaman setelin verorahoja veisikin. Minua kiinnostavat tulokset. Vain ja ainoastaan tulokset. Tuleeko se bilettämällä vai hartaalla luostarielämällä, aivan sama. Aivan. Sama.

    1. Kyuu, tulokset ovat tärkeitä, mutta mielellään niiden toivoisi myös olevan hyviä. Meinaan vaan, että huonokin tulos on tulos.

  7. Niitä tuloksiahan tässä odotellaan. Ei pelkästään pääministeriltä, vaan hänen johtamaltaan ”yksituumaiselta” hallitukselta.

    Häiritsevää alkaa olla se, että vaikeita päätöksiä lykätään milloin milläkin syyllä. Keväästä kesään, kesästä syksyyn, syksystä kevääseen. Koskaan ei tunnu olevan sopiva aika tehdä kipeitä päätöksiä.

    Kuurupiilo koronan varjolla ei enää kauan kansaan uppoa.

  8. Naapurin kanssa Marinista juttelin, umpipuolueeton mies. Hän ei nähnyt Marinia hyvänä eikä huonona pääministerinä vaan jotain siltä väliltä. Oli kyllä sitä mieltä että on ”yksinvaltias” suuren kansansuosionsa myötä puolueessaan vaikka yritin vetää esiin juttuja mediasta missä puhutaan valtataistoista puolueessa.
    Selkeää kielenkäyttöä, esiintymisen varmuutta ja sanomisen valmiutta piti hyvinä, toisaalta sanominen mielestään ei ollut juuri kompromissihakuista yleensä. Enemmän johtajuutta olisi häneltä pääministerin toimessa toivonut.

    Erotessa taputtelimme toisiamme olalle, mikä ilmeisesti kieli samanmielisyydestämme.

  9. Hyvää on sekin että yrittää pitää myös heikoimpien puolta vaikka kovia leikkauslistoja vaaditaan.

  10. Yksinvaltaisuus on ehkä vähän julma termi, jos nyt sanottaisin omapäisyys. Tästä on valtakunnanmediatkin pohdiskelleet, että hänellä on hyvin pieni piiri ympärillään ja se yhä pienenee. Jo aikanaan Tampereella hänellä oli maine varsin omapäisenä ja tuimana, joskus hyvässä ja joskus pahassa.

    Toisaalta, Lipponen ja Stubb omasivat samoja piirteitä. Pieni piiri ja iso ääni. Näistä toinen oli varsin hyvä pääministeri, toinen ei niinkään.

  11. Heikki, niin taisi olla. En tunne oikein kun en hänen aikana elänyt, olen wanhojen dokumenttien varassa.

    Mutta tosiaan, yksi lysti se tyyli, tärkeintä se tulos.

    1. Puolakka on täysin seonnut. Luulisi jo kokoomuksenkin puuttuvan hänen juttuihinsa.
      Niin turvallisuus kuin kaikki kesärannan yksityistilaisuudet ovat olleet paragaafien mukaisia todetaan viranomaista.
      Marin on puppugeneraattorien erinomainen virtalähde.

  12. https://www.suomenuutiset.fi/paaministeri-sanna-marin-vaikuttaa-kayvan-ylikierroksilla-provoaa-royhkeasti-kriitikoilleen-ja-omalle-kannattajakunnalleen-boo

    Tätä ei näe joka päivä. SDP:n puheenjohtaja, pääministeri Sanna Marin ja demareiden eduskuntaryhmän varapuh.johtaja Ilmari Nurminen kettuilevat julkisesti kriitikoilleen ja samalla omalle äänestäjäkunnalleen.
    —————————————————————————————-Sanna on laihtunut. Ei hän mikään lihava ole ollut ennenkään, mutta nykyään hän on kohtakin liian laiha. Hän on kuulemma ruvennut juoksemaan kuntoilumielessä.
    Niinhän teki myös entinen presidenttimme Kekkonenkin. Kekkosta ei kuitenkaan tainnut vaivata pakkosiivoamisen tarve. Ja äijä nousi vielä kuusikymppisenä palmupuuhun kuin kärppä. melkoinen ”boomeri”!

Kommentoi