Herkuttelua

Harvoin minä täällä olen puhumassa ruoasta ja vielä harvemmin niitä ruokia syömässä. Nyt vaan sattui niin, että eilispäivänä söin niin hyvin ja riittävästi, tai paremmin mitä monena muuna päivänä viimeaikoina.

Ensin oli pöydässä keitettyjä uusia perunoita, perunat tämän kesän uusiksi perunoiksi. Perunat olivat niin hyviä, että tekisi mieli sanoa niitä ensimmäisiksi tämän kesän perunoiksi. Samassa kattilassa oli tietysti porkkanoita, perunoiden lisukkeena jotain vihreätä, ehkä tilliä. Sitten oli sitä maustesilliä, jota moni muukin ostaa, nam. Sitä minä syön lääkärin kehotuksesta.

Sitten oli näitä muita lisukkeita, joita yleensä pöydässä on, tai ainakin meillä on. Oli lohkottua tomaattia, kurkkusalaattia niin ja meinasi unuhtua. Jauhelihan ystäville pari siitä tehtyä pihviä ja vielä lohko paistettua kananmunaa.

Ihan tavallisestakin ruosta voi nauttia ja täyttää vatsansa.

Siis mahdollisimman monipuolista, sen terveellisyydestään en tiedä, mutta hyvää oli.
Meilllä vaimo tekee ruoan ja minä vaan syön, saattaa mennä yhtä pitkään kun puhun seuraavan kerran ruoasta, mitä tähänkin asti.

10 vastausta artikkeliin “Herkuttelua”

  1. Jotain tämäntapaista meillä normaalisti, minä vaan luulen ilmojen kylmetessä jotain soppaa on tulossa.

  2. Tänään oli taas uusia perunoita, silliä, voita ja tilliä. Korpisoturin kesäruokaa. 🥔 Perunat omasta perunamaasta sekä tilli omasta takaa.

  3. Onko teistä joku kuullut mitä on talkkuna? Sekin vielä laihaan piimään, mieluummin kirnupiimään ja talkkunajauhoihin sekoitettuna. Sitä minä aika usein pahimpina hellepäivinä söin.

    1. Onhan tuota talkkunaa tullut syötyä, täällä sitä kutsutaan piapoksi. Vähän erilaista talkkunaa on eestiläinen kama.
      Tuoresalaattia meillä on yleensä siivutettua tomaattia, sipulirenkaita ja basilikaa, päälle ripaus sumacia.

  4. Itse olen syönyt vieraiden jämäruokia jo kaksi päivää ja päälle kasvimaasta vähän vihanneksia.

    Monipuolisesta en tiedä mutta hemmetin halpaa. Perunoita olivat keittäneet yli tarpeen mutta palasiksi ja paistinpannulle, helppo juttu.

  5. En voi olla kadehtimatta Penttiä, itsellä ei ole muka ollut aikaa herkutteluun oikeilla sapuskoilla. Toki jotakin hyvänmakuistakin on silti tullut suuhun laitettua.

    Viime ”sotareissulla” Baltiaan ostin pehmeää levitettävää sinihomejuustoa (ei halpaa). Yllättävän hyvää tuli kun kotimaisen näkkileivän (Koulunäkki Maukas) vedin ensin sitä homejuustoa ja sitten virolaista Rannarootsin sianlihasäilykettä. Se sianlihasäilyke on toki hyvää sellaisenaan tai näkkileivän päällä, mutta tein onnistuneen kokeilun.

    Tänäänkään ei muka ollut aikaa tehdä oikeaa ruokaa. Lounaaksi pistelin suoraan säilykepurkista Rannarootsin Turistieine säilykkeen ja sitten heti takaisin töihin. Se Rannarootsin Turistieine ei ole yhtään hassumpaa, ei kylmänä, eikä lämmitettynä. Valitettavasti sitä ei aina saa ja toinen ”Turistieine” Virosta ei ole mistään kotoisin. Virolaisen sananlaskun mukaan ”Ei kõlba karu perssegi”.

    Päivälliseksi kumosin virolaisen Rannarootsin Vürtsine Sealiha purkin syvälle lautaselle ja päälle Virosta ostetussa Maggi Kostiljassa aiemmin keitettyä makarooneja – lämmitys mikrossa. Hyvää, mutta ei herkullista.

    Aamulla aikaisin kävin ruokakaupassa ja ostin mm. kalliin nipun porkkanoita – kun teki niitä mieli. Eivät olleet hintansa arvoisia. Porkkana on parasta ihan tuoreena – ja on sattuma jos kaupasta saa ihan tuoretta porkkanaa.

  6. Minä tykkään kreikkalaistyyppisestä salaatista jossa reilusti vihreitä oliiveja ja fetajuustoa muun salaattiaineksen lisäksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *