Kaikkihan me olemme kirjailijoita

Äsken katselin televisiosta, kun kirjailija Antti Reiniä haastateltiin, tai hän muuten vaan esiintyi. Hänellä on sivuvirkana näyttelijän ammatti, tai ainakin näyttelemistä hän harrastaa.

Enhän minä mitään muuten, mutta ainakin hänkin on kirjoittanut omaelämäkerran. Ainakin minä luulen niin, koska hän on kerran kirjailija ammatiltaan.

Maan tavaksihan on tullut, että jokaisen pitää elämäkerta kirjoittaa ja jos ei satu kirjailijan taitoja olemaan, niin joku muu sen kirjoittaa. Nythän on kaikilla ja jopa kaikilla nimekkäämmilläkin ihmisillä kirjoitettuna se omaelämäkerta. Usein se onkin niin, että näillä eturivin ihmisillä sen kirjoittaa joku ammatti- ihminen.

Niitä elämäkertoja on kaikenlaisilla ihmisillä, on pankkiherroista urheijoihin asti. Nyt pitää muistaa, että elämäkertoja kirjoitetaan eläville ihmisille, toisin kuin ennen ne olivat muistokirjoituksia kuolleille. Parhaassa tapausessa nykyään voi ansaita kaksi, tai kolmekin elämäkertakirjoitusta, ei siinä mitään rajaa ole. Tuli vaan mieleeni telkkaria katsellessa.

Ei tässä paljon muuta, taidan lähteä kirjoittamaan elämäkertaa. Kaikki vaan mukaan.

Ai niin, minun piti sanoa, että en ole ammattilainen kirjoittaja, eikä varmaan Reinikään. Ollaan siis kirjoittamatta.

”Roosa nauha”

Tuo otsikko saattaa tuoda mieleen taas jonkun feministimanifestin, sitä se vaan ei ole. Se on Suomen yksi suosituimmista keräys- avustus kohteista liittyen syöpähoitojen kalliisiin tutkimushankkeisiin.

Miksi se on suosittu, koska meistä jokainen, tai ainakin suurin osa tuntee syöpää rairastavan sukulaisen, naapurin, tai jonkun muun tuttavan. Saattaa  sitten peräti itse sairastaa sitä pahamaineista tautia, tai ole jo sairastanut sitä, jos ei sitten pelkää sairastuvansa siihen.

Suomessa syöpätutkimukset ja hoidot ovat ihan kansainvälisen mittapuun mukaan peräti huippua ja yhtään valehtelematta Tampereen keskussairaalaan keskittynyttä. Hoidot ovat valtavasti kehittyneitä ainakin viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Jos silloin lääkärit totesivat jonkun syöpäsairauksista, niin  melkein saivat samalla tilata hauturin.

Minä tunnen erittäin hyvin sairauden potilaana, koko kesä huhtikuusta alkaen minua on hoidettu. Alkuun useampia kuvauksia ja koepaloja, jotka kertoivat erittäin vähän. Kuitenkin hoitoryhmä päätti aloittaa varmuuden vuoksi hoitojakson. Se käsitti kuusi kertaa kolmen viikon välein sytostaatti myrkytyksen suoraa suoneen. Se kesti kerrallaan useamman tunnin, taisi parhaimmillaan olla neljä viisi tuntia. Nyt on huomenna viimeisin PET-TT tutkimus, joka sitten kertoo jotakin. Maanantaina on lääkärin vastaanotto, joka tulkitsee kaiken, onko hoidot onnistuneet jne. Minulla tuo hoitojakso hiukan venähti, kun tottakai sairastin vielä keskenkaiken keuhkokuumeenkin.

Pakko sanoa, että sytostaattihoito ei ole sieltä helpoimmasta päästä hoitoja, kyllä niitä lieveilmiötä oli minullakin, vaikka kunto onkin kova. Ensimmäiseksi kiskoi hammaslääkäri  hampaat suusta, hoidon aikana lähti hiukset ja muut karvat. Väsymys ja sen jälkeen suunnaton laiskuus, siinä ne pahimmat ja nyt jo alkaa olla voimatkin tallessa.

Nyt kun minä havaitsin tuon Roosa nauhan minulle vasta selvisi, mikä se oikeasti on. Tällä istumalla lahjoitin muistaakseni 30 euroa kiitokseksi hoidoistani. TAYS; n henkilökunnalle myös iso kiitos.

Älykännykkä ja sen kujeet

Minulla on pari vuotta vanha Samsung kännykkä, varmaan olen sen täälläkin joskus sanonut. Siinä on monet omanlaisensa ongelmat, mutta toimeen on tultu. Nyt se kuitenkin aloitti ihan uudet ja monet temppuilut.

Ensinnäkin siitä hävisi Googlen hakuominaisuus, ei jäänyt muuta kuin otsikot näkyviin. Samalla puhelin ilmoitti, että laite on vaarallisen täysi toiminnoiltaan, poista joitakin tiedostoja, tai tallenna niitä pilvipalvelun. No, minä poistin joitain sen ilmoittamia, harvemmin käytettyjä tiedostoja. Samalla kuitenkin ajattelin, että uusi puhelin sitten on hommattava lähiaikoina.

Meni sitten muutama viikko ihan hyvin kunnes taas tuli sama ilmoitus, ollaan vaarallisen täysi. Minä poistin sen enempää ajattelematta Iltasanomat, sehän on aika iso tiedosto ja harvememmin kuitenkin luettu.

Meni muutama viikko ja katosikin Pirkanblogit, sitä en sitten mistään löytänytkään, eli en pystynyt lataamaan etusivulle.

Hiukan harmissani pistin kiinni koko kännykän ja ajattelin ole ilman virtaakin sitten, onhan minulla toinenkin puhelin. Se tosin on surkea IPhone, jota en kunnolla osaa edes käyttää. Eli se kun pyytää salasanaa ja tunnusta ihan joka paikkaan, minä vaan olen ne hukannut, eikä niitä pysty edes maahantuoja antamaan.

Iltapuhteella otin taas sen Samsungin käteeni ajatellen, että yritän taas joitain tiedostoja poistaa, jos se vielä auttaisi. Virta siis päälle, mutta nytpä toimikin kaikki ominaisuudet, joita siinä puhelimessa on ollutkin.

Siis taas se vanha sääntö toimikin, että myöskin kännykän pitäisi antaa huilata ilman virtaa aina joskus. Minulla kun sen on unohtunut ja ollut sammuttamatta varmaan viikkoja, jos ei peräti kuukausia.

”Matkailua”

Minä tulin kerran Tampereelta kotiin taksilla. Kyllä ihan oikein luit, siis taksilla, minulla kun on Kelan kanssa siihen sopimus ja se siitä.

Tilasin sen Radius talon pääovelle tilauskeskuksen kautta, niinkuin pitääkin. Aika pian se auto tulikin, komea musta Mersu, tähti nokalla ja aika matalalla auto roikkuikin. Täysin musta mies kyseli mennäänkö teille, juu mennään meille. Siihen ne kuskin taidot sitten loppuikin vaikka auton kylkiin olikin teipattu ”Taksi Tampere”.

Olin sitten istuvinani penkille, mutta luulin istuneeni suoraan kadulle, niin alhaalla se penkki oli. Sanoin kuskille, että voiskohan mitenkään nostaa hiukan penkkiä, hän vaan muljautteli silmämuniaan ja sanoi ”päevää, päevää vaan”. Siihen se seurustelu sitten loppuikin, muutaman kerran kyllä sanoi uudestaan sen päivää toivotuksensa.

Meillehän sitten osuimme, kun minä neuvoin tien. Jossain kohtaa kylläkin sanoi, ”että tutu paika”. En muista missä, enkä viitsinyt edes kysellä, minun mittani oli täynnä.

Minä edellytän suomalaiselta taksikuskilta välttävää kielitaitoa. Olisi myös suotavaa, että kuljettaja noudattaisi edes jossain liikennesääntöjä, eikä kuten tässä tapauksessa neljä kertaa selkeästi päin punaisia valoja, sekä pari kertaa arpomalla. Autolta kohtuullista liikennekelpoisuutta, eikä mitään urheilullisuutta.

Tähän on siis tultu, ihan Bernerin ansiosta. Kerran yhden taksikuskin kanssa oli juttua, että vielä nämä Kelakyydit, mutta auta armias, jos joku täällä maaseudulla kaipaa iltamyöhällä tavallista kyytiä, sitä vaan ei yksinkertaisesti ole.

Kelataksijärjestelmäkin muuttuu ensivuoden alusta ja nyt on menossa taksitarjousten jättöaika..

Herkuttelua

Harvoin minä täällä olen puhumassa ruoasta ja vielä harvemmin niitä ruokia syömässä. Nyt vaan sattui niin, että eilispäivänä söin niin hyvin ja riittävästi, tai paremmin mitä monena muuna päivänä viimeaikoina.

Ensin oli pöydässä keitettyjä uusia perunoita, perunat tämän kesän uusiksi perunoiksi. Perunat olivat niin hyviä, että tekisi mieli sanoa niitä ensimmäisiksi tämän kesän perunoiksi. Samassa kattilassa oli tietysti porkkanoita, perunoiden lisukkeena jotain vihreätä, ehkä tilliä. Sitten oli sitä maustesilliä, jota moni muukin ostaa, nam. Sitä minä syön lääkärin kehotuksesta.

Sitten oli näitä muita lisukkeita, joita yleensä pöydässä on, tai ainakin meillä on. Oli lohkottua tomaattia, kurkkusalaattia niin ja meinasi unuhtua. Jauhelihan ystäville pari siitä tehtyä pihviä ja vielä lohko paistettua kananmunaa.

Ihan tavallisestakin ruosta voi nauttia ja täyttää vatsansa.

Siis mahdollisimman monipuolista, sen terveellisyydestään en tiedä, mutta hyvää oli.
Meilllä vaimo tekee ruoan ja minä vaan syön, saattaa mennä yhtä pitkään kun puhun seuraavan kerran ruoasta, mitä tähänkin asti.

Vihdoinkin vettä

Nyt täällä eteläisellä Pirkanmaalla sataa vettä, sillai ihan sopivasti. Yöllä on satanut noin 10mm, eli sekin imeytyy maahan, eikä virtaa johonkin muualle. Nyt siis on oikein hyvät kasvuolosuhteet jopa mustikalle, joka eilisten uutisten mukaan oli jo uhattuna. Lämpötilakin on aamulämmöksi harvinainen melkein 20 plusastetta.

”Melkein viimeinen päivä”

Minä sain sen toisen piikin viimeviikolla tiistaina, eihän se tuntunut missään. Paljonhan puhutaan, että se aiheuttaa niitä oheissairauksia, minä en oikein koskaan ole uskonut niitä juttuja.

Olin kuitenkin seuraavana päivänä kantamassa vettä meidän rantasaunalle. Eihän se matka ole kuin noin 10- 15 metriä ja ämpärit tutut noin 15 litraa. Viedessäni ensimmäisen kerran ihmettelin niiden painoa, tuntui varsinkin jaloissa. Päätin kuitenkin hakea sen toisen kerran. Puolivälissä laituria minun toinen jalkani petti ja minä pää edellä järveen.

Siinä alkoi taistelu elämästä, ei ollut kovinkaan helppoa hahmottaa mitä pitäisi tehdä ja mihin suuntaan pitäisi yrittää. Lopulta sain kiinni laiturin reunasta, mutta ei pirullakaan ylös märillä vaatteilla. Lopulta sain itseni laiturille kädet verillä. Askeltakaan en päässyt, ennen saappaiden tyhjennystä, sen jälkeenkin huonosti. Vähitellen sain.itseni laahattua sisälle pesuhuoneeseen ja aikaa myöten kuivia vaatteita päälle. Silloin vasta hiukan ymmärsin mitä tapahtui ja miten paljon säikähdin. Elämä oli sananmukaisesti katkolla.

Kukaan ei usko miten vaikeata on taistelu veden alla, en minäkään uskoisi, ennenkuin nyt kokemuksesta.

Nyt on ollut puhetta muutaman terveydenhoitoalan ihmisen kanssa. Vahvasti ovat olleet sitä mieltä, että mitäänhän ei voida todistaa, mutta syy- yhteys näyttäisi aika selvältä rokotteeseen päin.

”Viimeinen lause”

Sen kuulin radion lähetyksessä, oli varmaankin jostain mielipidekeskustelusta se kuuluisa viimeinen lause. En muista edes sen sanojaa, saattaa olla että, en edes tunnistanut.

Lauseessa oli kuitenkin vahva poliittinen mielipide, jota ei pidä unohtaa.

”Suomi ja Viro alkakoot yhdessä poliittisen painostuksen kohti Venäjää”.

Tästä lauseesta meillä jokaisella on varmasti oma mielipiteemme, joten ei siitä sen enempää.

Kuka tietää ja neuvoo?

Nyt tuntuu siltä, että minun täytyy elää kaikki mahdolliset ja vielä mahdottomatkin konkelot. On tässä ollut kaikenlaista ja aina vaan lisää tuntuu tulevan.

Nyt on kyseessä pieni asia, eikä se liity mitenkään minun terveyteeni, kuten tässä kaikki viimeviikkoiset ja vielä tämänpäiväisetkin jutut. Ihan yllättäen huomasin, että kännykkäni lasi on halki, se varmaan on tipahtanut jäljistä päätellen kulmalleen tietysti lattialle. Ei ole minkäänlaista havantoa siitä, koska ja missä se on tapahtunut. Sillä tiedolla ei ole mitään merkitystä, sillä tahtuman eteen ei millään keinolla päästä.

Nyt se vaan pitäisi saada kuntoon, puhelin toimii vielä, mutta miten kauan kun se imee tomua ja kosteutta. Hiukan olen nettiä selannut ajatuksella, että löytyisi jostain lasi. Niitä näyttäisi olevan, niissä vaan tuntuu olevan näyttö mukana, mitä sekin sitten tarkoittaa. Hintapolitiikka on minulle vielä hiukan sekava, mutta jossain 20- 30 euron välillä näyttäisi olevan. Siihen hintaan tulee mukana tarvittavat työkalut ja osat, ilman liimoja.

Osia toimittava yritys väittää lasin vaihdon olevan helppoa ja saattaisi onnistua jopa minulta. Jos nyt jollain on kokemusta, niin voisiko kertoa, mikä on vaikeaa ja mikä on helpompaa.

Missä ovat pikkulinnut?

Tässä päivänä muutamana olen todella katsellut ja ihmetellyt missä ovat ne siivekkäät ystävämme. Tällä hetkellä ainostaan näkyy muutama västäräkki, mustarastas ja harakka ja joitain ohikulkijoita yksin kapppalein.

Yhtään pesivää lintua en ole havainnut, eli kaikki tekemänii pöntöt ovat ilman asukkaita. En minkäänlaista itsetehtyäkään pesää ole nähnyt, yleensä niitä on paljonkin tähän aikaan vuodesta.

Toisaalta, ilahduttavan paljon oli jäiden lähdön aikaan monenlaisia vesilintuja. Niitä ja niiden sukeltelua oli oikeinkin mukava seurailla. Nyt niitäkään ei enää huomaa, kun tekevät pesänsä syvällle kaislikoihin.

Edelleen vaan ihmettelen pikkulintujen puuttumista, meillä kun ei ole yhtään pikkulintujen vihollsta, ei kissaa, eikä koiraa.