Kannattaako säästää sähköä?

Minä olen senverran vanhanaikainen ihminen, että olen aina kuvitellut säästämisen hyödylliseksi on sitten kysymys mistä tahansa. Suomessa vaan on sähkö mennennyt sen sortin sähläämiseksi, että kukaan ei tiedä mikä on oikein ja hyväksi. Ei oikein ole hinnoistakaan tietoa, joskus se on halpaa, joskus sitten pirun kallista. Pitäisi vaan istua mittarin vieressä, että näkee onko varaa mennä saunaan.

Aikanaan sähkö ei puhuttanut muuta, kuin pari kolme kertaa vuodessa ja sitten tapaninpäivänä. Sähkö kulki avojohdoissa, niin ne olivat alttiita luonnonoikuille. Nyt ne alkavat olla maan sisälle kaivettuja ja ovat alttiita kaikelle muulle.

Nyt sähkön kiusana on itse ihminen, melkein joka päivaaä puhutaan siitä. Joskus menneenä kesänä riemuittiin, että nyt Suomi on omavarainen  sähkön tarpeessa. Ei mennyt kuin muutama päivä, kun huomattiin etteivät myllyt tyynellä pyörikään. Onneksi sitä saatiin Ruotsista vesivoimalla, tai millä tahansa tehtyä. Tietysti sitten hajosi atomivoimala ja nyt sekin on huollossa.

Minä olen vaan niin laiskakin, että en jaksa vahtia sitä mittaria, niin tein kiinteän sopimuksen sähköyhtiön kanssa. Saa siis pari vuotta olla rauhassa.

Mutta mutta sehän minut herättikin tätä kirjoittamaan. Jonain päiväni selasin netistä tammikuun laskua, pelkästä energiasta. Oli mielestäni hiukan kallista, pitää alkaa vähän säästämään. Tammikuu 312,41 euroa. Huh. No, helmikuu sitten elettiin ja hiukan säästettiin, taas tutkin riemumielin helmikuun pientä laskua netistä. Minä -pitkä rivi kirosanoja. Siis säästäminen ei kannata, nyt helmikuun enegialasku oli 90 euroa suurempi.

Se siitä seurasi, että minä sytyttelin valoja ihan tarpeettomiakin, minulla ei ole varaa säästää sähköä’.

Ps. Nyt joku vielä keksi, että sähköä aletaan mittaamaan varttitunnin yksiköissä. Minuako se muka hyödyttää.

7 vastausta artikkeliin “Kannattaako säästää sähköä?”

  1. Se säästäminen on suhteellista, kun joskus siirtomaksu on suurempi, kuin itse sähkölasku.
    En itse todellakaan jaksa heräillä laittamaan pesukoneita päälle yöaikaan enkä seurata pörssikursseja tietääkseni, milloin säästän muutaman sentin tai joutuisin maksamaan kalliisti.
    Ole kiinteähintaisessa sopimuksessa ja se siitä.

  2. Sähkön säästäminen on hyödyllinen taito, vaikkei sitä koko ajan tarvisikaan. Lisää vähän ymmärrystä ainakin.

    Mökillä on pörssisähkö niin olen vähän harjoitellut milloin lämmittää ja milloin ei, milloin kokkailee, yms. Valaistuksen osalta vaikutus on lähes nolla ellei ole vanhoja hehkulamppuja mutta näissä isommissa laitteissa sillä on jo väliä.

  3. Minulla sähkö sisältyy vuokraan, mutta Lahden Talot voi tehdä asiaan muutoksen lähivuosina.

  4. Mulla on kk välein sähkölasku n 50 ekee enkä tiedä missä voisin siitä paljonkaan säästää terv tepivaari

  5. – sähkö on pörssissä
    – siirto on pörssissä
    – tietoliikenne on pörssissä
    – rautatiet on pörssissä
    – raha ei ole pankissa, vaan pörssissä
    – vesikin kohta pörssissä
    – ihmisistäkin ahneimmat

    Kohta ei ole muuta kiinteää kuin kuolema, ei kun pörssiin !

  6. Kyllä säästän jopa valoissa …
    Entinen naapurini nautti kun voi säästää…

  7. Onhan se hyvä kun osaatte ja voitte säästää ja on mistä säästää. Entäs sitten kun sähkö maksaa 2euroa Kwh, niinkuin viime vuonna parhaimmillaan, kun kaikki on nykyään mahdollista.

    Nytkin huhutaan, että sähköpatterit saattaa kylmetä ja lamput mimentyä tulevan lakon takia, minä vaan heittelen puita pesään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *