Työttömyys lisääntyy nyt rajusti.

Suomen talous jyrkässä laskussa.
Hallituksen toimet lisää Suomen ahdinkoa.
Itse en usko taloussuhdanteen kääntyvän nousuun tänä vuonna, enkä vielä ensi vuonnakaan.
Miten talous voi nousta kun edellytykset siihen hallitus on ottanut leikkauksillaan pois.
60 000 työtöntä lisää menneen vuoden aikana ja työttömien määrä vain kasvaa, koska raha ei kierrä entiseen malliin paikallisessa taloudessamme.
Vienti ei ole vetänyt pitkään aikaan. Hallituksen säästöt ja leikkaukset lisäävät ahdinkoa ja taloutemme taantumaa. Yksityistäminen ei ole ratkaisu, sillä ostoivoiman heikkeneminen ei edistä yksityisen sektorin tuloa.
Yksityistäminen ei myöskään ole ratkaisu julkisen sektorin tilalle, päin vastoin.
Yksinyrittäjien määrä laskee nyt rajusti, sillä toimintaedellytyksiä ei ole hallituksen toimien takia.
Pienet ja keskisuuret yritykset pyörittävät nyt paikallista elinkeinoelämää, jonka senkin hallituksen toimet ovat tehneet hyvin vaikeaksi.
Konkurssiaalto on meneillään Suomessa. Uusjako, kapitalistinen uusjako, -90 luvun alun malliin.
Lamastamme on tulossa näillä näkymin pitkä.
Vaikka korot lähtisivät laskuun kesäkuussa, vaikutukset näkyvät pitkällä viiveellä positiivisena taloudessamme.
Jos hallitus olisi tehtäviensä tasalla, pienet ja keskisuuret yritykset saisivat tukea, oikeasti.
Hallitus aloittaisi välittömästi Suomen talouden elvytystoimet. Leikkaukset ja säästöt eivät ole elvytystä.
Rikkaiden ja varakkaiden suosiminen lopetettava heti eilen!
Valtion omaa toimintaa elinkeinoelämässä lisättävä huomattavasti.
Ja kuten sanoin, yksityistämistoimet heti seis.
Verotus on selkeästi progressioitava siten, että kaikki tulot, palkka, pääoma sekä osinkotulot yhteen joista vero progression mukaan, eli maksukyvyn mukaan.
Eläkekatto välittömästi, eli vaikka 3000 euroa kuussa olisi ehdoton katto.
Omaisuusvero takaisin.
Tienhoito takaisin valtiolle.
Sähkölaitokset takaisin valtiolle ja sähkön siirto järjestelmänä lopetetaan.
Erilaisten julkisten palvelujen ym. yhtiöittäminen lopetetaan ja jo tehdyt puretaan.
Tässä alustava Markku Huhtalan varjobudjetti.
Terveisin Tampereen Rantaperkiöstä

5 vastausta artikkeliin “Työttömyys lisääntyy nyt rajusti.”

  1. Kiteeläisen timpurin Auvo Rouvisen ajatuksua. Hän on Saulin kanssa väitellyt taloustieteilijä – oikeasti. Sauli oli helisemässä ja nosti hattua ! Edustaa vasemmistoliittoa:

    …kun se elvytyksen vaikutuskerroin on hakuses (monet täysjärkisenä pitämäni ekonomistit horisee tutkimuskirjallisuudesta), sen voi laskea.

    anna euro lisää sossusta. (lain mukaan sossurahat on pakko tuhlata)
    syntyy euron ostos.
    siitä menee verona 30c
    30 senttiä jää lähikauppaan
    – ne tuhlataan
    – – verona 10c
    — 20c kapitalistin taskuun
    40 senttiä menee tuottajalle
    – verona 10c
    – palkka 20c -> tuhlataan
    – 10c kapitalistin taskuun
    —-
    eli se euro tuotti verotuloja 30 + 10 + 10 = 50
    kulutus kasvoi 1e + 70c + 20c = 1,9
    kapitalisti kahmii 30c

    loppu 20c putoaa hajallisesta taskusta ojan pohjalle (en viitti jatkaa kierto)
    ———-
    ei tollaseen mitään helvetin tutkimuskirjallisuutta tarvita, kansa/ kiertokoulun tokan luokan luokan matikkaa. (mun aikasen peruskoulun matikalla ei ratkeaisi, me opeteltiin joukko oppia)


    onkohan ongelma siinä ettei nykyiset tutkijat ole koskaa sitä yhteen ja vähennyslaskua joutunut opettelee?

  2. Taloutta ei voi virkistää antamalla köyhälle rahaa.
    Köyhä menee ja ostaa eurollaan kiinalaista kamaa.

    Jos valuuttamme devalvoitaisiin, niin tuotteittemme kilpailukyky paranisi kotimaassa ja ulkomailla. Tällöin euron antamisesta köyhälle voisi tulla talouttamme elvyttävä vaikutus.

  3. Hallitus leikkaa, mutta ei työttömyydestä sillä työttömiä tarvitaan reserviksi niille työnantajille joita tuetaan että työllistäisivät? No yhtälö ei toimi sillä tukirahat menee osinkoina hyväosaisille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *