Sähköpyörä

Olen vuosia ollut laiskahko mutta kuitenkin pyöräilyn harrastaja, viime aikoina on kilometrimäärä pyörinyt yhdestä kahteen tuhanteen kilometriin kesässä. Vain sulan maan aikana olen pyöräillyt.
Jo pari vuotta olen vilkuillut sähköavusteisia pyöriä, ensin sivusilmällä vähän tuhahdellen että nykypäivän kotkotuksia ovat, omin voimin pitää polkeminen tapahtua, korkeintaan vanhempien naisten käyttöön kauppamatkoille mutta iän myötä voimien huvetessa ja mukavuudenhalun kasvaessa olen päätynyt tilanteeseen että eilen illalla Torin ilmoituksesta löysin sopivaksi kuvittelemani. Soittelin ja sovittiin että tulen katsomaan kun matkaakin oli vain parikymmentä kilometriä. Ja niinhän siinä kävi että innostuin, niiltä jalansijoilta löin kaupat lukkoon, 1200 euroa parin vuoden ikäisestä ruotsalaisesta vähän ajetusta Monarkista, oli puoli hintaa uuteen verrattuna.

Nyt aamupäivän ensin keräsin rohkeutta, nousin pyörän selkään, poljin 21 km ja olin aivan myyty, kerrassaan mainio peli oli, voimia meni suunnilleen puolet siitä mitä vanhalla pyörälläni ja keskinopeuskin huikeat 21 km/h. Se on sellainen armeijan jääkäripyörän mallinen koruttoman harmaa, selkä ylväästi suorana kyyristelemättä sitä poljetaan.

15 vastausta artikkeliin “Sähköpyörä”

  1. Hyvä valinta.
    Täällä kaupungissa ei uskalla ajella kuin yöllä, ei edes pyöräbaanoilla. Täällä ei ole mitään liikennekulttuuria, ei pyörillä, autoilla, skuuteilla, ei koiruuttajilla eikä jalankulkijoilla. Kaikilla on vain minä, minä, ja minä.
    Ostin viime kesänä
    uuden 5- vaihteisen jalkajarrullisen. Olen ajanut kilometrin..

  2. Ajan edelleen kesät talvet vuonna 1980 ostamallani kotimaisella kaksivaihteisella Helkamalla. Olen kuvitellut ajavani sillä samalla pyörällä vielä pitkään.

    Talvikelillä kauppa- ja muita asioita pyöräillessä alkaa tuntumaan raskaalta. Varsinkin kovalla pakkasella pyörä on todella kuntopyörä, kun on rasvat niin jäykkänä. Joskus taas lumi toimii jäykistimenä. Kesällä sillä vanhalla palvelijalla on hyvä ajaa.

    Kukapa tietää, vaikka minäkin joskus hurahtaisin sähköavusteiseen, vaikka ei sekään taida tykätä kovasta pakkasesta.

  3. Onpahan tuosta sähköpyörästä muutaman vuoden kokemus; mainio peli.
    Tänä vuonna tilasin uuden, Helkama e-trike, ei ole vielä saapunut.
    Sähköpyörät ovat kehittyneet huimasti viime vuosien aikana.

  4. Omalla kohdalla se pyöräily alkoi jo penskana kun talossa oli yksi polkupyörä ja armeijan aikana jääkärinä jolla oli aina polkupyörä sekä asuessani vähän sivummalla, niin polkupyörällä bussipysäkille.
    -Ei enää vanhana ei edes kypärä päässä.

  5. Koeajoin sähköavusteista pyörää joku vuosi sitten, tuntui kyllä kivalta.

    En vaa saa intoani pyöräilyyn päälle, niin ei ole tuollaistakaan. On tuo 30 vuotta vanha Tunturi, pidän hyvänä ja kunnossa mutta eipä sitä tule ajeltua jos pari kertaa kesässä. Kun käveleminen on kivempaa.

  6. Se, tuo sähköpyöräaate lähti minulla tarpeesta korvata auton käyttöä mahdollisimman paljon sähköavusteisella 3-pyörällä, siis kuormapyörällä. Tuohon korvaavuuteen kuuluvat mm kauppareissut, pikkuiset, muutaman kilometrin pituiset siirtymiset tarpeen niin vaatiessa.
    Ne 3-pyöräiset taas jakautuvat takaparipyöräisiin ja etuparipyöräisiin.
    Takaparipyöräisen ongelma on jyrkkä mutka/suurehko nopeus = herkkyys kaatua etuviistoon, etukolmipyöräisellä taas sitä ongelmaa ei ole.
    Edellämainittu seikka siis sai minut tilaamaan Pashleyn tilalle tuon Helkaman e-triken.
    Sanottakoon kuitenkin, että esim tuon helkamalaisen hinnalla saisi jo kohtuullisen käytetyn henkilöauton; toisaalta, ylläpitokustannuksia ei voi edes vertailla.
    Sähkökuormapyörän ylläpitokustannukset ovat lähestulkoon merkityksettömät jos esim verrataan autoon.

  7. https://www.bing.com/images/search?q=3-poy%c3%b6r%c3%a4inen+s%c3%a4hk%c3%b6py%c3%b6r%c3%a4&qpvt=3-poy%c3%b6r%c3%a4inen+s%c3%a4hk%c3%b6py%c3%b6r%c3%a4&form=IQFRML&first=1
    Ylläolevasta linkistä saa käsityksen; 3-pyöräinen kuormapyörä s-avusteisena ei ole mikään ”senioripyörä”, esim tanskalaisille, hollantilaisille ja briteille se on, kuten linkistäkin näkee; lyhyyille matkoille ja pienehköille kuormille, varsin selkeä auton korvike.
    Vaikka olisin puoletkin nuorempi, olisi esim Helkama e-trike varsin
    merkittävä vaihtoehto.

  8. Viime kesä jäi aika pienelle km määrälle iski nivelrikko ja varmaan tulevana kesänä ei paljon ajeta ei avusteisilla saatikka normi fillarilla

    Mutta onhan noita km tullut ajettua ettei se paljonkaan haittaa terv tepivaari

    1. Nivelrikkoisuuttani minä juuri sähköpyörän hankin. Muistelen Teuvo että olit nuorempana pyöräilyn ystävä, et kertoisi kilometrimääristä mitä vuosittain tuli poljettua

      1. Olen edelleen pyörä fani ja mitä km tulee menee niin isoksi lukemat ettei kaikki aja edes autolla sitä määrää

        Mutta nyt ei oikein jalka anna ajaa edes lähikauppaan matkaa n yksi kilometri terv tepivaari

  9. Voisihan tullainen e-trike olla käyttökelpoinen, vaan en viitsi kymmentä kilometriä sivu millään fillarilla kulkea.
    Sitten, kun vievät kortin, hankin jonkin kopillisen mönkkärin tai kopillisen mopon.

  10. Kallekin on tullut vaihteeksi Uuden suomen lokeroista ja niinhän se on, että vaihtelu virkistää.

    Miten se sähköpyörä yleensä ottaen näillä talvikeleillä, lumessa ja pakkasella. Ainakin täällä maaseudulla on ollut niin pirun huonot kelit, ainakin noilla valtion teillä. Ei aina tahdo päästä edes autolla, jos sattuu sen saamaan käymään. Minä olen päässyt melko pienellä ylläpitokuluilla, kun on auto tarpeeksi vanha ja kunnossa.

    Minä en ole polkupyöllä paljon ajellut, armeija ajan jälkeen, silloin se tuli melko tutuksi. Nykyään tulee nuo monet leikkausarvet melkoisiksi haittatekijöiksi, joten olen antanut olla. Piti minun muuten kokeilla, vaihdoin jopa entisen vaimoni pyörään takarenkaan ja sisärenkaan. Senverran tohelo olin, että vaihdoin väärän kokoisen, liian leveä rengas ei mahtunut pyörimään. Siellä se on vieläkin ja ajattelin olkoon sitten.

    1. No, tulinpahan kun Matti avasi mieleiseni aiheen. Minkään vaihtelun vuoksi tosin en alkanut täällä kommentoimaan, vaan se aihe, se oli tärkein.
      Kyllä on kokemusta talvisestakin pyöräilystä. Runsas lumi ja auraamaton tie, tietenkin muodostaa ehdottoman esteen mutta pakkasta kyllä tuo akku sietää melkoisestikkin jos akku on sisätiloissa yöt, runsaan kymmenen asteen pakkasessa akku kyllä toimii normaalisti; tosin hieman tehohukkaa pakkanen kieltämättä aiheuttaa. Toisaalta, miksi pyörällä sitten pakkaskeliin?

  11. Varkaat vaanivat kalliita pyöriä. Kallis sähköpyörä kannattaisi varustaa seurantalaitteella.

  12. Aina se ei kohdistu siihen fillariin vaan vievät siitä muita osia kuten vaikkapa akun
    Joka omasta on alkanut uupumaan taikka muihin osiin runko paiskataan metsään terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *