Tekijä: Matti

Ennen oli monia asia paremmin. Omasta nuoruudestani minkä vietin Tammelan kirkonkylällä muistan ainakin että vanhukset joita ei kotona hoidettu pääsivät vanhainkotiin, kylällä oli kunnanlääkäri aina saatavilla samoin hammaslääkäri. Poliisi asui ja vaikutti kylällä, leipäjonoja ei ollut, oli urheilukenttä välineineen, bussilla pääsi muutaman kerran päivässä lähikeskukseen (Forssaan), oli kansakoulu, kirjakauppa, apteekki, kolme ruokakuppaa, huoltoasema jne.

Nyt ei ole. En ole iloinen veronmaksaja mikä johtuu siitä että verorahani käytetään yhä enemmän asioihin jotka eivät ole peruspalveluja.

Juuri lueskelin Ilkka-Pohjalainen lehden yleisönosastoa ja vaikka Pirkan blogit on manselaispainotteinen keskustelupalsta rohkenen nostaa sieltä pari juttua tähän.

”Kuinka moni sunnuntailisän poistoa toivova työskentelee itse sunnuntaisin tai pyhisin?”

En nyt tiedä onko hallitus tykkänään leikkaamassa sunnuntailisiä vaiko niitä pienentämässä mutta itse kysymykseen vastaan että uskoisin monen pienen ravintolayrittäjän, kioskin, kukkakapan tai muun pikkuputiikin yrittäjän joka itse sunnuntaisin työskentelee ja tarvitsee lisäksi apulaista

”Meneekö suomalaisilla todella tosi huonosti jos heinäkuussa on tehty 980 000 ulkomaanmatkaa”

Mielestäni hyvä kysymys jos tuo luku todella pitää paikkansa edes osapuilleen.

 

Asumistuista puhutaan nyt paljon, niiden leikkelemisestä. Rupesin muistelemaan omaa nuoruuttani, opiskelin ja nuorena parina töissä Töölössä ja Espoossa asuen. Mitään tukia ei ollut, opintolainaa otettiin, asuntolainaan piti ensin osa säästää ja sitten sai hirveällä korolla lyhytaikaisen lainan. Tämä oli 60-luvun loppua ja 70-lukua.

Tilannetta pidettiin siiloin aivan normaalina, rahat elämiseen tuli lainoista ja vähäisessä määrin loma-aikojen töistä.

Mikä on nykyään toisin kun tuntuu että eläminen ilman asumis- ym tukia on aivan mahdotonta.

Vasten tapojani tässä pätkä Oskari Onnisen kolumnista ILssä,  että osaakin kirjoittaa osuvasti ja pirullisesti. Mutta Oskari on tasapuolinen, juttunsa alussa hän antaa reippaasti huutia rikkaalle veronkiertäjä Natalia Salmelalle. En tätä siksi kirjoita että Marinia vihaisin, ihmisiä heikkouksinemme ja vahvuuksinemme olemme joka ikinen, oma etuamme ajamme kaikki tavalla tai toisella. Motiivinani osin harmitus siihen että on ihmisiä jotka näkevät toisen mustavalkoisesti, jaotellen pyhimyksiin ja konniin, kukaan ei ole sataprosenttisesti kumpaakaan.

 

Seuraavan tarinan sankarilla, ex-pääministeri Sanna Marinilla, on hänelläkin kaikki arvokkaat määreet liittää itseensä. Hän on queer-perheen tytär, josta tuli pääministeri ja globaali politiikkajulkkis. Hän kielsi sukupuolensa vaikutuksen ja yksityiselämänsä mutta samaan aikaan ratsasti niillä julkisuudessa.

Lisäksi niin Marinin kannattajat kuin vastustajat korostivat hänen olevan radikaali ja poliittisesti hyvin vasemmalla – vaikkei hän oikein mitään sellaista saanutkaan aikaan.

Siinä missä influensserin työ on myydä omaa naamaansa hinnalla millä hyvänsä, demaripoliitikolle se on paradoksi. Sosiaalidemokratian kaunein ydin on siinä, että siinä on ensin kyse yhteiskunnasta ja sitten vasta yksilöstä. Se on täydellisessä ristiriidassa Marinin omaksuman Instagram-kulttuurin kanssa.

Lopulta ex-pääministerinkin piti tehdä faustilainen sopimuksensa: minä vai aate. Suomalainen sosiaalidemokratia tarvitsi enemmän Marinia kuin hän sitä, joten tietenkin hän toimi, kuten nykyaikaiselle esikuvalle sopii ja valitsi itsensä. On kyse arvoista, hän muistutti muistuttamistaan, keräsi vaaleista äänet, vaikeni ja jätti opposition johtamisen Eva Biaudet’n hommiksi.

Kansanedustajaksi hänelle äänensä antoi reilut 30.000 ihmistä, vaalien jälkeen oitis erosi SDPn puheenjohtajuudesta ja nyt jonkun kuukauden jälkeen pyytää eroa ja hankkiutuu ulkomaille töihin.

Mitä mieltä tästä pitää olla? Ollako ylpeä kun saa hienon kansainvälisen työn. Ovatko häntä äänestäneet pettyneitä? Minkä arvoinen on poikkeuksellisen suuren kansanjoukon luottamus? Oliko tämä voitto Suomen kannalta? Miten demarit kokevat ja selittävät, voittoko vai tappio? Entäs he jotka eivät demareista pidä?

 

Hallitus kuvittelee että työn tekemisen ehtoihin tehtävät muutokset ja leikkaukset kirittävät ihmisiä entistä rivakammin hakemaan vapaana olevia työpaikkoja.

Lähellä eläkeikää oleville leikkaukset ovat ikään kuin harjoitusta tulemaan toimeen vähemmällä rahalla.

Onkohan niin että leikkausten myötä Suomi tippuu maailman toiseksi onnellisimmaksi maaksi

 

Teki tänne mieli jotain kirjoittaa ja kun en nyt millään keksinyt mitään uutta rasismista enkä natsismista otin jutun vanhasta päiväkirjastani.

Omin käsin olen tehnyt jakkaran takan eteen, mukavampi siinä istualtaan lisäillä puita ja ranstakalla hiiliä kohia, joskus vain joutilaisuuttaan tuijotella liekkien rauhoittavaa
leikkiä tai talvisaikaan ulkotöissä kohmettuneita hyppysiään.
Mallin löysin netistä, on kyseessä Ylä-Nuubialainen kamelinlypsäjän palli, paikallinen ikimuistoinen näkemys siitä millainen lypsyjakkaran pitää olla.

Siinä on pidemmät jalat kuin on meillä notkoselkäisten kyyttöjen lypsäjillä jakkaroissaan sillä onhan kamelieläimillä pitkät ja jäntevät sääret, ylettyvät lyhemmätkin lypsäjät vetimiin
kurottelematta, lypsyasentokin asettuu ergonomiseksi.

Sydänkoriste perimätiedon mukaan kuuluu karkoittavan kameleita toisinaan kiusaavia pahoja henkiä, pysyvät elikot paremmin paikallaan eivätkä potki maitopeilaria nurin eivätkä syljeskele lypsäjiä
peloissaan kesken maidon hervutuksen.

Istuinosan jakkaraan löysin Jäämerestä Lofoottien karuilta länsisaarilta, siellä kellui hylättynä kylmässä ja suolaisessa rantavedessä. Vähän kyllä arveluttikin että voiko lankunkappaleen sisäänsä imemä suola ja kylmyys olla ongelmaksi takalistolle, kylmänvihoja aikaansaattaa.
Varmuudeksi ennen käyttöönottoa jonkun viikon pidinkin sen päällä tankeakarvaista pikimustaa pässin taljaa.

Jalat veistelin puukonkynällä sitkeistä ja pihkaisista suomalaisista korpikuuusen oksista.

Kovin olen palliin ollut tyytyväinen, vuosia on uskollisesti palvellut, muodostunut itse asiassa ajan saatossa ikäänkuin jonkinlainen ystävyyssuhde siihen on kiinteä osa kotia.

Vieraiden olen joskus huomannut sitä epäluuloisesti vilkuilevan, hienotunteisuuttaan eivät yleensä ole tarkemmin asiasta kyselleet.

 

Yritän nyt mennä Orpon pään sisään mistä todennäköisesti ei täällä mitään hyvää seuraa.

Hänellä on käytännössä kaksi vaihtoehtoa valittavanaan. Sietää Purran ja persujen rasismin luonteisia puheita ja nieleskellä siitä johtuvat parjaukset ja toteuttaa pokkana hallitusohjelmaa tai sitten hylätä persut ja hallitusohjelmansa.

Kova paikka, en kadehdi.

Mikähän lienee juurisyy siihen että melkoisen paljon negatiivista ilmassa Aaltolaa kohtaan?

Piruuttani laitoin aamulla twitteriin tällaisen. Siihen on tullut paljon tykkäämisiä, miehen moittimista ja kehumista. Onko Sinulla mielipidettä, siis todellista syytä miksi kehutaan tai haukutaan.

Saamissani twitter vastauksissa vastauksia esimerkiksi, mollataan kun pelätään uhaksi omalle presidenttiehdokkaalle, asiantuntemattomuus, puhuu liikaa, puhuu asioista joita ei ymmärrä, on tosikko, puuttuu arvovaltaa, ei muuta puhuessaan kasvojensa ilmeitä, mollattava kun liian suosittu ja sitten myös kehuja, usein noiden moitteiden vastakohtaisuuksia. Mutta enemmän moitittiin kun kehuttiin.

Kuvassa on varmaan hienoin ateria minkä olen eläissäni luonut, merianturaa valkosipulihaudutettujen perunaliuskojen kera, vähän papuja ja väriksi paprikaa. Kalahan on jumalattoman pahan näköinen, piti aivan keskittyä kun ryhdyin sitä fileoimaan. Mutta hyvää oli, päivällisvieraammekin kehuivat mikä tietysti voi olla pelkkää kohteliaisuutta.

No ei todella ole minusta michelinkokiksi vaikka ruuanlaitto on yksi harvoista mieliharrastuksistani. En jaksa pinseteillä kukkien terälehtiä annosten päälle asetella. Kun itse itselleen tekee saa mieleistään ja onnekseni emännällekin ovat kelvanneet.

Nythän tuli Suomeen uusi Michelin tähdellä varustettu ravintola, Vår niminen Porvooseen. Katselin netistä yhden turkulaisen Michelin ravintolan menua, kyllä ovat eväät fiinimmille ihmisille ja aika varakaskin pitää olla, menu noin 120 euroa ja viinit päälle. Annokset ovat niin taiteellisen näköisiäkin että mitenkä niihin tohtii haarukkansa tökätä.

Aikani kuluksi tämän kirjoitin.