Tekijä: Matti Säisä

Se että ei juuri mistään tarvitse leikata eikä rajoittaa on tietysti hienoa. Että nykyistä menoa ja hyvinvoinnin rakentamista ei tarvitse edes lisälainanotolla rahoittaa, ei ainakaan lisää niin sanottua syömävelkaa.

Ja kaikki tämä rahoitetaan lisäämällä tuottavuutta, toimia jotka tuovat rahaa valtion kassaan mikä tarkoittaa että rakennetaan parempia edellytyksiä liike-elämälle, teollisuudelle ja yrittämiselle jotka ovat ainoat mahdollisuudet työllistää ja tuoda verotuloja valtiolle.

Onhan se tietysti vähän erikoista, yhdistettynä perinteisiä vasemmiston päämääriä ja sitten tämä että porvarillinen puoli että olisi kukkeat edellytykset verovarojen kerääntymiselle. Aivan mahtavaa jos näin menisi.

Itse kukin juhlavasti puhumme arvoista, noista tabun omaisista asioista. On rasismi, sukupuolien lukumäärä, maailman köyhien tukeminen, uskonnot, metsähakkuut ynnä muut tärkeät asiat.

Toisille taas keskiössä ovat asiat, useimmin taloudelliset, jotka ovat lähellä omaa ”napaa”, eivät juuri oman elämänsä ulkopuolisille asioilla korvaansa kallista. Ja sitten tietysti meitä jostain noiden väliltä.

Poliitikon on pakko olla kiinnostunut molemmista koska kuten juuri kerroin meistä, äänestäjistä on moneen junaan, pitää yrittää miellyttää kaikkia.

Äänestyskopin yksinäisyydessä ihminen sitten jättää puumerkkinsä, ”paljastaa” todellisen minänsä.

No miksihän tätä höpisen, kai ajatukseni lähti siitä että olisipa mielenkiintoista saada lukea tilastoa siitä miltä pohjalta, miksi äänestämme juuri niin kuin äänestämme

 

Joskus olen johonkin tämän kirjoittanut, tietokoneeni syövereistä. On vähän pitkähkö mutta eihän ole pakko jaksaa. Ajattelin että voisi olla kevennystäkin ankaraan vaalinalus kiistelyyn ja viisauteen.

Useimmille meistä Aisopoksen eläintarinat (faabelit) lienevät tuttuja. Tunnettua on että niihin liittyy moraalisia opetuksia. Näin on laita myös tarinassa ketusta ja korpista. Siinähän tapaukset menevät niin että korppi istui puun oksalla juusto nokassaan, ohi kulkeva kettu höynäyttää korppia laulamaan kehuen sen ääntä mukamaskin erityisen sulokkaaksi. Korppi uskoo, menee halpaan, alkaa innoissaan raakkua jolloin juusto vääjäämättä tipahtaa sen avoimesta nokasta ja kettu nappaa sen, syö makeisiin suihinsa röyhtäisten ravittuna tuuheasti päälle.

Tämän tarinan opetus on että tyhmyydestä sakotetaan ja että imartelu sumentaa arvostelukyvyn.

Sitä ei tarinassa juuri kummastella että mistä korppi on juuston saanut. Juustot eivät kuulu ravinteisiin joita korppi luonnosta syötäväkseen löytää. Herääkin vahva epäilys että korppi onkin varastanut juuston. Tätä jopa todennäköistä taustaa vasten on tavallaan aivan oikeus ja kohtuus että korppi menettää ryöstösaaliinsa, ei pääse siitä itse nauttimaan ja saa lisäksi hävetä itseään ymmärrettyään menetyksen myötä oma tyhmyytensä.

Entäs sitten ketun osa ja käytös. Lyhyesti sanottuna on erittäin rumaa käyttää hyväkseen omaa oveluuttaan toisen tyhmyyttä vastaan. Oikeus ja kohtuus olisi faabelissa asettaa myös repolaiselle jonkinlainen rangaistus jo ihan sen vuoksi että pahan pitäisi aina saada palkkansa. Nyt jää lukijalle sadusta helposti sellainen käsitys että toisen yksinkertaisuuden tietoinen hyväksikäyttö on hyväksyttävää. Jos nyt ajatellaan että kettu jostain olisi tiennyt että juuston on korppi varkauden kautta hankkinut niin se ei yhtään kevennä ketun huonoa käyttäytymistä.

Pohdiskelin sitäkin että miten sovittaisi tätä tarinaa nykypäivään, meihin ihmisiin. Voisiko ajatella että muodin ja ulkokuoren vietävänä olisi tuo korppi ja kettuna kauppias ja vaatevalmistaja. Mainokset kuten ketun mairittelu ja korppi kuvitelmissa että uusi viimeisen muodin mukainen talvipalttoo loisi ympäristöön kuvaa fiksummasta ja jotenkin paremmasta yksilöstä. Korppi (kuluttaja) jonka viimevuotinen talvitakki on vielä lähes uuden veroinen ja käyttökelpoinen, tuo huonolla itsetunnolla varustettu laumasielu menettää rahansa turhamaisuuttaan ja kettumainen ahnas kauppias myhäillen kasvattelee omaisuuttaan.

 

 

Piruuttani kirjoitin Twitteriin tällaisen tarinan:

Suomi on maailman onnellisin maa, tukipylväinämme tässä hyvä terveydenhoito, mainio koululaitos, katujen turvallisuus, holhoava byrokratia, turvalliset monopolit ja hieno vanhusten laitos- ja kotihoito, myös suhtautuminen maahantulijoihin ja eri uskontoihin toimii.

Ans katsoo tuleeko palautetta. Silläkin kirjoitin että pelkään vahvuuksiemme olevan hieman murenemassa. Uskon kyllä että edelleen olemme maailman paras mutta olemmeko pitemmän päälle säilyttämässä asemamme, ainakin joillakin osa-alueilla kuten vaikkapa suhtautuminen vanhuksiin ja omahoitajiinsa ei nyt kovin kehuttavaa ole.

Vähän kevyempi aihe vaihteeksi.

Aamupäivällä kävin savotalla. Parin tunnin urakka eläköityneelle kevytmetsurille oli että saaliiksi n 1,5 pinomottia halkoa nyt traktorin  tarakalla pihassa. Hyvät kelit metsässä kun on maa jäässä ja lunta vain nimeksi.  No yksi kuusi kaatui lengolleen kaksihaaraisen männyt pihtiotteeseen, olin huolimattomasti kaatoloven sahannut, piti traktorivoimin kiskoa kötkölleen maan kamaralle, vaihteluahan se vaan toisaalta askareisiin oli. Huomenna pilkon klapeiksi kuivumaan ensi talveksi, monta kertaa niilläkin jo takan ja saunan lämmittää, tulee reilut kaksi heittomottia. Kuusta otan tarkoituksella joukkoon, rätisevät niin mukavasti takassa.  Moottorisahalla pätkin ja pienellä hydraylihalkojalla  pienin, tahtoo tulla olkapäät kipeäksi varsinkin kuusissa kun kirveellä mätkii, olen myös huono osumaan kirveellä kahdesti samaan kohtaan, tuppaa tulemaan sellaista sälöä.

Mukavia hommia molemmat, niin verkkainen työ metsässä kuin kotipihalla halkorantteella pilkkominen ja pinoaminen. Ajatuksetkin pyörivät avarammin kuin kiivaillessa täällä valtion velkaantumisen auvosta tai riskeistä.

 

Aikojen alussa Puhe oli mieleeni, sitten tuli musiikki, tuli pitkät urheilulähetykset ja aamupäivien keveät löpinät.

Sanovat YLEssä ettei ole kuuntelijoita, halvempi korvata podcasteilla. Näin kai sitten lie, tilanne surettaa. Radiosta kuulee monia kanavia joissa ykköstä lukuun ottamatta on sama kaava puhetta, useimmin toimittajien joutavaa jutustelua ja väliin satunnaista kevyttä musiikkia. Hyvää tuuria jos musiikki sattuu kolahtamaan omaan genreen.

Maailma muuttuu, sitä alkaa todella tuntea itsensä vanhaksi ja jotenkin jälkeenjääneeksi. Pitää osata käyttää podcasteja, etsiskellä niitä netin syövereistä. Pitää ymmärtää että ei ole ihmiselle hyväksi kuulla kovin pitkään asiapuhetta vaan välillä pitää olla musaa.

Mutta tämä nuoremmalle väelle ja virkeimmille vanhuksille tarjottava ohjelmisto pitää minunkin osaltani YLE veron muodossa kustantaa.

 

Kun Sanna Marin puhuu vuorineuvoksista hän provosoi ja kärjistää. Itse asiassa hän puhuu kaikista rikkaammista mutta olettaa että ainakin kateellisimpiin tehoa paremmin kun puhuu vain vuosineuvoksista.

Vuorineuvoksia on niin vähän että vaikka paljon tienaavatkin tai eläkettä nauttivat sillä on hyvin pieni  vaikutus kokonaisuuteen, äänestäjinä ei mitään merkitystä.

Sanna Marin puhuu usein reiluudesta mutta vuorineuvosten kohdalla sellainen tyystin unohtuu, Marinin maailmassa ei tarkoituksella oteta huomioon mitä vuorineuvokset mahdollisesti ovat aikaan saattaneet. Merkittävintä ei ole ne runsaat verot mitä maksavat, toki niistäkin voisi jonkun sivulauseen heittää mutta mikä on arvokasta on kaikki ne työpaikat ja vientitulot mitä monet heistä toimillaan ovat aikaan saattaneet.

Olisi mielenkiintoista jos Heikki kommentoisit mikä meni tässä pieleen koska arvaan että et karvoineen päineen kirjoitustani niele.

Yksi edellytys että ihminen tyytyväisenä elelisi elämäänsä on hyvä itsetunto. Olen aina ollut sitä mieltä että keskimäärin paras itsetunto on persvakomiehillä. Nyt kun satuin lukemaan minua paljon viisaamman filosofisen tiedemiehen Kari Enqvistin jutun aiheesta vahvistui uskoni.  Heidän työpanoksensa ovat edellytys elämälle väheksymättä muiden hienompien ammattien edustajia.

Häveliäisyyttäni en suoraan sano että persvakoäijien kaltaisia rehellisen ja välttämättömän työn tekijöitä löytyy runsaasti myös toisesta sukupuolestamme.

Linkki Enqvistin hienoon tarinaan perimmäisten kysymysten äärellä, kannattaa lukea:

Persvakoäijät saapuvat silloin, kun asiat menevät pieleen | Pääkirjoitus & mielipide | Etelä-Suomen Sanomat (ess.fi)

Tämä on nyt totutusta poikkeava pieni tarina näillä sivuilla. Aikani kuluksi muistelin kun ei aina jaksa kanssakirjoittajia täällä saada ymmärtämään missä ovat väärässä ja mikä oikein ja kohtuullista. Menee helposti poliittinen puhe myös vanhan toistoksi ja kiivaus sekä ehdottomuus pyrkimässä liiaksi pintaan.

Kylällämme oli 50-luvulla kukkakauppa, tyttärensä kanssa etäinen sukulaiseni puotia pitivät. Kauppiaalla oli myynnissä myös ruumisarkkuja, niitä oli aina kymmenkunta näytteillä talon suuressa kellarissa. Mutta tämän jutun aihe on mankeli joka sijaitsi kirstujen kanssa samassa kolkossa kellaritilassa.

Entisaikojen mankeli oli suuri, kunnioitusta herättävä konstruktio. Noin kolme metriä pitkä ja puolitoista leveä. Alinna oli mankelipöytä, sen päällä puurullien päällä oleva painava laatikko, kivillä täytetty. Yleisin mankeloitava vaate oli lakana, oli tapana lapsuudessani että lakanat pyykin jälkeen piti sileiksi mankeloitaman. Lakanaa tai muu vaate kierrettiin puurullan päälle, rulla lakanoineen kiviarkun alle jota sitten veivin avulla kieritettiin aikansa edestakaisin. Tämä veivaaminen lankesi usein lasten osalle, tutuksi tuli kovasti minullekin.

Mieleeni tämä on muistunut mankelitilan kammottavan ilmapiirin vuoksi, avoimet arkut puistattivat, katse aina tahtomattakin välillä kääntyi niihin, kiihdyttivät mielikuvituksen kalmoihin jotka ennen pitkää kuhunkin arkkuun viimeiseen lepoonsa nostettiin. Hieman vainajien puolesta lohdutti että monet arkut olivat hienosti sisustettuja, sellaista pehmeää mielikuvaakin herättivät ettei tarvinnut kovalla kuusilaudalla haudatuksi tulla.

Ajatellaan tilanne että Marin tyystin luopuisi politiikasta, rupeasi vaikka tubettajaksi tai valokuvamalliksi. Kokoomus taas valitsisi paljon parjattua Orpoa valovoimaisemman puheenjohtajan. Olisiko tällaisilla tapahtumilla vaikutusta SDPn ja Kokoomuksen gallup ja vaalimenestyksiin? Ja jos olisi niin mitä siitä pitäisi päätellä?

Vai meneekö niin että ei sota yhtä miestä tai naista kaipaa, kaikki jatkuu juuri niin kuin on nyt??