Sopivan mansellismielinen blogialusta
https://www.iltalehti.fi/talous/a/24fda7e0-c771-48e8-a223-7cb17f6ba3c3
En yleensä laita pelkkiä linkkejä mutta nyt kumminkin, ILn juttu taustaksi kysymykselle että kuka maksaa ne rahat joista Kojamon voitto 277,3 miljoonaa euroa koostuu? Kysyn koska arvelen että asiaan liittyy jotakin mitä tavallisen kansalaisen on vaikea ymmärtää ja hyväksyä.
Lueskelin tuossa aamukahvin lomassa juuri netti Uutta Suomea. Oli siellä vääntöä siitä pitäisikö palkkojen olla julkista tietoa. SAKn luottamushenkilöt nyt sellaista vaativat ja sitten taas EKn teettämän tutkimuksen mukaan palkkojen julkisuutta eivät ihmiset yleisemmin haluaisi.
SAKn mukaan palkka-avoimuus työpaikoilla auttaisi korjaamaan perusteettomat ja epätasa-arvoiset palkkaerot työpaikoilla. No tähän mahdolliseen työpaikkakohtaiseen ongelmaan avoimuus vähintään toisi sähinää.
Mutta mitä ongelmia mahdollisesti koituisi. Tunnetusti suomalaisen luonteen yksi peruspiirre on arkea synkistävä kateus, tarkoittanee että mielensä katkeroittavia työntekijöitä olisi joukoittain jos palkat olisivat julkisia.
Entäs sitten työpaikat joissa työn tulokset on jotenkin sidottu palkkaan?
Tässä nyt joitakin raapaisua monitahoisen asian tiimoilta, en todella ole asiantuntija tässä mutta vaade julkisuudesta haiskahtaa nenääni vahvasti pyrkimyksistä tasapäistää kansalaisia mikä taas mielestäni on hyvin kyseenalaista.
Kansandustaja Paavo Arhinmäki ja ministeri Grahn-Laasonen keskustelivat lasten varhaiskasvatuksesta. Arhinmäki moitti että raadolliset yritykset tavoittelevat voittoa järjestämässään kasvatuksessa. Ministeri totesi että jo nyt voitontavoittelu on laissa kielletty ja valvontaa tullaan lisäämään ettei moista tapahdu. Yksityisten laitosten piirissä kuulemma 44000 pikkulasta.
Itse olen nyt sormi suussa mutta kun tiedän että näiden sivujen lukijoilla on paljon tietoa ja ymmärrystä inhimillien elämän kaikista ilmiöistä. Kysyisin nyt että onko sellaisia yksityisiä yrityksiä jotka eivät tavoittele voittoa? Että ihan aatteellisista syistä, hyvänhyvyyttään varhaiskasvattaisivat lapsia joille ei löydy tai kelpaa yhteiskunnan palvelut alueella.
Ministeri Terho esittää Matti Nykäselle valtiollisia hautajaisia, kertoo miettivänsä asiaa Nykäsen urheilusaavutusten eikä yksityiselämän näkökulmasta.
Jos minä olisin ministeri miettisin asiaa sekä Nykäsen urheilusaavutusten että hänen yksityiselmänsä näkökulmasta.
Päivän puheenaihe juuri nyt on vanhustenhuollon henkillöstön vaje.
Mitä yhteiskunnan toimintoihin tulee usein voi lukea valituksia
myös esimerkiksi seuraavilla äkkiä mieleen tulevillla alueilla:
lastentarhat
poliisit
lääkärit ja hoitajat
työvoimatoimistot
KELAn ammattilaiset
tuomarit
syyttäjät
Helsingin metro
maahanmuuttajien tarpeisiin liittyvät ammattilaiset
hätäkeskusten väki
jne
Keskustelu menee suunnilleen niin että medioissa kauhistellaan kulloinkin
tikun nokassa olevaa puutetta. Oppositio hukkuu hallituksen kitsastelun ja edellyttää lisää verovaroja kulloisnkiin päivän puheenaiheen ongelmiin. Tämän tekee hurskaasti unohtaen tarpeet kaikilla muilla alueilla tai ainakin viisveisaa mistä rahat.
Hallituksen epäkiitollinen tehtävä on ottaa huomioon kaikki puutteet ja silti yrittää saavuttaa ääänestäjien suosiota.
On arveltu että yksin parempi vanhustenhoito tulisi masamaan n 250 miljoonaa euroa vuodessa, jos vaikkapa kaikki ylläluetellut henkilöstötarpeet tyydytettäisiin olisi hintalappu varmaan muutamia miljardeja vuodessa. Niin että koittakaa repiä tästä huumoria.
Nyt saattaa joku monista täällä EUta vihaavista kirjoittaa että poikkeus vain vahvistaa säännön mutta en silti malta olla referoimatta Iltalehdestä juuri lukemaani juttua, eli jotain hyvääkin EUsta.
Euroopan unioni näet ryhtyisi vaatimaan, että koneet ja laitteet on voitava korjata. Nyt ne on usein kuulemma tarkoituksella suunniteltu kertakäyttöisiksi. Kun tulee vikaa niin ei auta kun heittää esimerkiksi pesukone roskiin. Euroopan unionin parlamentti haluaa lopettaa käytännön vuoteen 2021 mennessä.
EU:n tarkoitus on myös kieltää sellaisten laitteiden myynti, jotka on varta vasten valmistettu kestämään vain rajallisen ajan kirjoittaa IL.
Mikähän tässä EUn hankkeessa olisi sellaista että pääsi sanomaan jotta väärin sammutettu?
Jorma Melleri on mielikriitikkoni kirjallisuuden saralla. Helppolukuinen, kansantajuinen, ei ole hänellä tarvetta briljeerata hienoilla sanoilla ja kielen koukeroilla. Vastikään hän Uuden Suomen Vapaavuorossa ruoti Nobelkirjailija Svetlana Aleksijevitsin teosta Neuvostoihmisen loppu. Kannatanee lukea jos venäläisyys kummastuttaa.
Venäjä on ihmeellinen maa, loppuviimeksi arvaamaton. Melleri kirjoittaa kirjan tiimoilta: ”Venäjällä viidessä vuodessa voi muuttua kaikki, mutta kahdessasadassa vuodessa ei muutu mikään.” Eikös olekkin sattuvasti sanottu!
Maailmalla kummastellaan kun hirmuhallitsija Stalinin suosio Venäjällä on kovassa kasvussa. Stalinia kehutaan ja demokratia ei kiinnosta, kirjassa muudankin haastateltava toteaa että Venäjällä on oltava sellainen komento että iho nousee kananlihalle ja selkäpiitä karmii. Sanotaan että venäläinen kaipaa vahvaa johtajaa ja tätähän historia vahvasti todistaa, on tsaarien aika, sitten Stalin ja nyt Putin, ikinä ei ole kokeiltu länsimaisen oloista kansanvaltaa, demokratiaa.
Melleri toteaa että Venäjän nykymenoa ei tarvitse hyväksyä, mutta olisi hyvä tietää miten nykyiseen Putinin aikaan on tultu. Ja näinhän se, helppo on vaan pintailmiöiden pohjalta moittia jaksamatta perehtyä että miksi on niin kuin nyt on.
Maantieteellisistä syistä se mitä Venäjällä tapahtuu on meille tärkeää, pitäisi ymmärtää, reagoida Putinin edesottamuksiin ymmärryksellä, toki mielistelemättä. Venäjän edesottamukset pahimmillaan saattavat olla kohtalokkaita suomalaiselle elämänmuodolle. Tämän 700 sivuisen opuksen lukeminen saattaisi tuoda taustaa pohdinnoissa kun ihmettelemme maittemme ja kansalaistemme erilaisuuksia ja naapurimaamme syvintä olemusta. Niin paljon kiinnostuin kirjasta että ehkä otan ja varaan sen kirjastosta.
Tämä nyt oikeastaan oli vain täky aiheesta kiinnostuneelle minkä aikani kuluksi kirjoitin kun tällä hetkellä täällä pinnalla olevat useimmat aiheet ovat jo mielestäni läpipureskeltuja, jos vähänkin kiinnostaa kannattaa lukea Mellerin arvio kirjasta.
IS kirjoitteli nuorten maailmanmmestarin Toni Utusen menestyksen taustoista.
Pienipalkkaiset vanhemmat, isänsä oli myös lainarahalla rahoittanut poikansa harrastusta. Jopa muuuttanut asumaan kanssaan paikkakunnalle jossa harjoittelumahdollisuudet ja opastus olivat paremmat. Oli isä ihmetellyt että ”mitä mä täällä teen” kun oli nähnyt että useimpien kiekkojunnujen isät olivat hyväpalkkkaista sakkia.
Ovat kullut kuulemma kalleimmilaan 15 – 16 vuoden iässä, esimerkiksi seuramaksut 350 – 400 euroa kuussa, mailoihinkin toista tonnia kaudessa.
Isältä oli haastattelun lopuksi kysytty onko kaikki kannattanut. No poika oli saanut ammatin, omasta osastaan sanoi että on elämä vähän jäänyt elämättä.
Onko tässä mitään mieltä? Hinta ainakin on ollut kova, Utusillekin avioero? ja surettaa myös perheen muiden lasten osa kun isä uhraa aikansa ja rahansa vain yhteen lapseen. Ja riski epäonnistumisesta on suuri, olisiko vaikka että yhdestä tuhannesta tulee NHL tasoinen mijonääri. Aina olemassa uran lopettava riski loukkaantumisesta ja koulut harrastuksen vuoksi usein käymättä. Yhtä onnistumista kohden on lukematon määrä epäonnistumisia.
Tai mitäs tätä ihmettelemään kyllähän suomalainen innolla lottoonkin laittaa toivonsa.
Linaus Eino Leinon elegiasta: Mies olen köyhä, kalliit on laulujen lunnaat
Paljon puhutaan leipäjonoista, kerrotaan että ne koko ajan pitenevät ja nääin varmasti onkin ikävä kyllä.
On myös toisenlaisia jonoja, kiiltäviä koneita vieri vieressä markettien auloissa ja yleensäkin paikoissa joissa ihmiset yleisesti asioivat. Sivusta tarkkailevana olen huomannut että rahapelien pelaajissa on paljon vanhuksia ja työttömiä koska nuoremmatkin keskellä päivää pelailevat.
Sitä ihmettelen että jos voitaisiin mitata ja verrata ihmismääriä leipäjonoissa ja peliautomaattien äärellä niin mikä olisi tulos. Kun lisäksi huomioidaan loton ynnä muiden Veikkauksen rahapelien keräämät eurot niin herää kysymys onko rahapelaamisella ja leipäjonojen pituudella mitään yhteyttä.
Tällä kirjoituksella en halua syyllistää houkutuksille altista ihmistä vaan tahot jotka näitä rahanpyydyksiä polkujemme varsille sirottelevat.
Tekisi mieli syyllistää tupakin ja alkoholin myyjät myös mutta se on vähän eri juttu.
Himoni savukalaan ylitti pelkoni kaikenmaailman jäämiä kohtaan joita Norjan lohissa kerrotaan piilevän. Vartavasten ajoin 22 kilometrin matkan Vaasaan Minimani markettiin joka myy lohia sopuhintaan. Ostin yhden, fileoin ja palattelin, hännän laitoin graaviin, tai oikeastaan emäntä laittoi, tuntee hän näet eritystä viettymystä suolakalaan. Käyttin karkeaa merisuolaa, tunnin saivat odotella keittiön pöydällä.
Virittelin tulet savu-uuniin, vaahterapuita käytin, ne antavat pikantin, hieman ikäänkuin etelänmaalaisen vivahteen, suosittelen kaikille kotonaan itse savustaville, kokeilkaa.
Kolmisen varttia annoin kalapalojen sauhustua, lämmön pidin kahdeksankymmenen tienoilla. Siinä odotellessani ja puita lisäillessäni nautin yhden tölkin keskiolutta, on vähän kuin traditio, elimellinen osa savustussessiota, nauttivathan paremmatkin kokitkin usein punaviiniä ruuanlaittonsa ohessa, näin olen TVssä nähnyt.
Voin vakuuttaa että kun lämpimänä savukalaa mutustelin oli se lievästi sanottuna herkullista, uskoisin että olisi maistunut sinullekkin.
Pihatonttu seuraili sivusta askareitani, jäi vielä illan hämärtyessä valvomaan että savupöntön tuli asianmukisesti hiipuu. Toivotteleehan tuo tonttu myös Hyvää Joulua kaikille Pirkan Blogin kirjoittajille ja lukijoille.
