Kylläpä maistui hyvältä kesän ensimmäinen kantarellikastike

Eilen löysin ison apajan ihan pihapiirin läheltä. Pieniähän nuo olivat, vasta nousseita, mutta keräsin pois ennen kuin jo muu olisi ehtinyt koska olivat niin näkyvällä paikalla,

Kohta menen katsomaan löytyisikö lisää.

5 vastausta artikkeliin “Kylläpä maistui hyvältä kesän ensimmäinen kantarellikastike”

  1. Pitää varoa, ettei syö kanttarelleja kerralla liikaa, niissä on tiemmä karvasaineita, jotka saattavat rasittaa sisäelimiä.

  2. Kyllä se Kyuu paikkansa pitää sienet tarvii vettä että ne nousee pinnalle

    Mulla oli kolme päivää sitten tuo kanttarelli soosi en hakenut itse kun en siihen nyt kykene

    Mutta hyvät ystävät toivat oli muuten namia terv tepivaari

  3. Kanttarelli on helppo sieni.

    Kanttarelli on helppo tunnistaa, se on helppo valmistaa ja sillä on helppo tutustuttaa aiemmin sieniä vieroksuva sienien ystäväksi kanttarellin miedon maun ansiosta.

  4. Eilen näin ensimmäisen männynherkkutatin. Oli pieni, jätin kasvamaan.
    Ennustaa herkkutatille huikeita satoja pitkästä aikaa. Jo ensi viikolla saataneen tuntumaa ainakin Oulujärven eteläpuolella.

    Kesän lämpösumma on ollut pieni. Olen ollut aiemmin käsityksessä, että tatti vaatisi lämpöä kesäkuussa antaakseen satoa. Olen pettynyt odotuksissani vuodesta toiseen. Lämpöä on ollut ilman sieniä. Nyt on siis pakko tulla, kun ilma kuumenee.

    Metsämansikkaa on ollut tavallista enemmän. Metsävadelmaakin näyttää tulevan, samoin viinimarjoja ja karvaisia. Mustikka alkaa mustua. Sato vaikuttaa viimevuotista vähemmän ainakin viime kesän kuivuudesta kärsineillä alueilla. Lakasta tullee tavanomaista suurempi sato., ehkei kuitenkaan ojitetuilla soilla.

    Viime kesänä odotettiin puolukalle hyvää satoa. Kuivuus petti odotukset.

    Rankat raekuurot olisivat uhka kaikille satotoiveille, mutta älkäämme murehtiko etukäteen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *