Tekijä: Matti

On niin täynnä rikinkatkuista politiikkaa tämä bloki että aikani kuluksi nostan esiin erilaisen aiheen, toki ongelmainen tämäkin.

Otan esimerkin, tositarinan.

Muudan minulle tuttu vanha leskirouva (70 ja risat) pieneltä maaseudun kylältä, sekalaisia maatöitä ikänsä tehnyt, nyt vielä vanhoilla päivillään tekee esimerkiksi klapit talven varalle, hiihtää pitkiä taipaleita umpihankia ja liikkuu paljon luonnossa.
Reilut kymmenen vuotta sitten hankki seurakseen sekarotuisen koiran, viisas oli ja emäntänsä yksinäisen naisen lohtu ja kumppani niin kotona kuin ulkoilmassa. Vanhuuttaan alkoivat koiran hampaat mennä huonoon kuntoon. Eläinlääkäri määräsi poistettavaksi toistakymmentä koska olivat ikenetkin alkaneet hapantua, ensimmäisellä kerralla otettiin kuusi kappaletta, lasku yli tuhannen euron. Lääkäri että pienen tauon jälkeen sitten toinen vastaava satsi hampaita on ehdottomasti otettava pois. Vaan eipä ollut emännällä tähän kulunkiin enää mitään mahdollisuuksia, ei edes eläinlääkärin eutanasiaan. Oli kaksi mahdollisuutta, antaa koiran kärsiä tai lopettaa se. Emäntä valitsi jälkimmäisen, syötti koiralle paketin nakkeja, otti esiin naulapyssyn jolla hän vuosien varrella oli lopettanut paljon omia ja naapureiden lampaita, sanoi koiralle hyvästit ja laukaisi pyssyn. Turvallisissa kotioloissa tapahtunut lähtö oli salamannopea ja kivuton.

No miksi tämän kerroin, se on säälistä kärsiviä koiria ja kissoja kohtaan. Monet lemmikit kuolevat kitumalla kun omistajalla ei yksinkertaisesti ole varaa eläinlääkärien palkkioihin. Kammottava asiantila niin lemmikeille kun heidän isännilleen ja emännilleen.

 

Kun siellä lähi-idässä tapahtuu hirmutekoja menee pääsääntöisesti niin että Hamasin suorittamia kauheuksia kiirehtivät tuomitsemaan oikeistolaiset mediat ja kirjoittajat, Israelin raakuuksia taas kauhistelevat enemmin vasemmistolaiset tahot.

Kiirekin on, esimerkiksi YLE tuhoisan sairaala-iskun laittoi oitis Israelin piikkiin, on sittemmin muuttanut tarinaansa objektiivisempaan suuntaan.

Eikö asia kuitenkin ole niin että niin Gazan asukas kuin israelilainen kokee tuskaa ihan samalla tavalla. Se että tehdään politiikkaa raakalaisilla teoilla on mielestäni inhottavaa ja tuomittavaa.

Se että onko joku Israelin tai Palestiinan ja Hamasin puolella on sitten jo ihan toinen juttu.

Vaalityö on kiihkeässä vauhdissa, ehdokkaiden mielipiteitä saamme medioista lueskella. Yksi merkittävä ehdokas, demarien Urpilainen vaan puuttuu joukosta. Ovat kuulemma työt EUssa sellaisia että niitä ei voi jättää.

Vaikka kuulee väitettävän  että kukaan ei ole korvaamaton, on säännöissä aina poikkeuksensa?

Tässä on kai todettava että muiden ehdokkaiden työt eivät kovin vaativia ole kun joutavat kiireiltään myös kamppanjoimaan.

Demarit ovat iso puolue, joka viides suomalainen pitää sitä parhaana joukosta, jos Urpilaisen myöhäinen mukaantulo on riski ja pienentää hänen äänisaalistaan niin mitkä puolueet mahtavat siitä eniten hyötyä.

SOTE alueita on 21, johtajien keskipalkka yli 15.000 euroa kuussa. En minä heitä kadehdi mutta korkeilta tuntuvat palkkiot menetetystä vapaa-ajasta. No liki puolethan noista palkkarahoista palautuvat yhteiskunnalle kiihkeän verotuksen myötä.  Hyväksyn että osoitetusta kyvykkyydestä maksetaan niin kuin esimerkiksi potkupallon tähdille ja rock laulajille. Lisäksi näillä johtajilla on luksus kaarat työsuhdeautoinaan, ehkä vielä päivittäin palavereissa kahvit ja kampaviinerit luontaisina etuina kun tietysti myös seminaari ja yhteistyömatkat maailmalle ja Lapin kelohuviloihin, nämä ovat etuja joita rehellinen ollakseni hieman kyllä kadehdin. Tällaisia vähän silmät pyöreinä juuri luin netti Iltalehdestä, ihan siinä välillä tahtoi suu loksahtaa auki ja nisu  kurkkuun tarttua.

Siltä pohjalta ajattelin että jos tällaiset suurpalkat ovat viesti siitä kuinka rahaa käytetään muuallakin nykyisessä SOTEssamme niin ei hyvä.  Esimerkiksi jonkinlaiset esikunnathan näillä pääjohtajilla on, että kuinkahan vaan heidänkin palkkansa ovat muhkeat ja miehitys runsas. Ja sitten tämä palkkaharmonisointi, mitä se tuo tullessaan. Ymmärtääkseni yleisemmin ei työelämässä harmonisoida, monelle maksetaan jopa työtulostensa perusteella.

Toistan vielä etten tällaisia kademielestä kirjoita vaan huolestuneena terveyspalvelujen käyttäjänä rahojen riittävyydestä. Ja mieluusti kuuntelen esimerkiksi Heikin oikaisuja mahdollisiin puutteisiin tarinassani

 

Ennen oli monia asia paremmin. Omasta nuoruudestani minkä vietin Tammelan kirkonkylällä muistan ainakin että vanhukset joita ei kotona hoidettu pääsivät vanhainkotiin, kylällä oli kunnanlääkäri aina saatavilla samoin hammaslääkäri. Poliisi asui ja vaikutti kylällä, leipäjonoja ei ollut, oli urheilukenttä välineineen, bussilla pääsi muutaman kerran päivässä lähikeskukseen (Forssaan), oli kansakoulu, kirjakauppa, apteekki, kolme ruokakuppaa, huoltoasema jne.

Nyt ei ole. En ole iloinen veronmaksaja mikä johtuu siitä että verorahani käytetään yhä enemmän asioihin jotka eivät ole peruspalveluja.

Juuri lueskelin Ilkka-Pohjalainen lehden yleisönosastoa ja vaikka Pirkan blogit on manselaispainotteinen keskustelupalsta rohkenen nostaa sieltä pari juttua tähän.

”Kuinka moni sunnuntailisän poistoa toivova työskentelee itse sunnuntaisin tai pyhisin?”

En nyt tiedä onko hallitus tykkänään leikkaamassa sunnuntailisiä vaiko niitä pienentämässä mutta itse kysymykseen vastaan että uskoisin monen pienen ravintolayrittäjän, kioskin, kukkakapan tai muun pikkuputiikin yrittäjän joka itse sunnuntaisin työskentelee ja tarvitsee lisäksi apulaista

”Meneekö suomalaisilla todella tosi huonosti jos heinäkuussa on tehty 980 000 ulkomaanmatkaa”

Mielestäni hyvä kysymys jos tuo luku todella pitää paikkansa edes osapuilleen.

 

Asumistuista puhutaan nyt paljon, niiden leikkelemisestä. Rupesin muistelemaan omaa nuoruuttani, opiskelin ja nuorena parina töissä Töölössä ja Espoossa asuen. Mitään tukia ei ollut, opintolainaa otettiin, asuntolainaan piti ensin osa säästää ja sitten sai hirveällä korolla lyhytaikaisen lainan. Tämä oli 60-luvun loppua ja 70-lukua.

Tilannetta pidettiin siiloin aivan normaalina, rahat elämiseen tuli lainoista ja vähäisessä määrin loma-aikojen töistä.

Mikä on nykyään toisin kun tuntuu että eläminen ilman asumis- ym tukia on aivan mahdotonta.

Vasten tapojani tässä pätkä Oskari Onnisen kolumnista ILssä,  että osaakin kirjoittaa osuvasti ja pirullisesti. Mutta Oskari on tasapuolinen, juttunsa alussa hän antaa reippaasti huutia rikkaalle veronkiertäjä Natalia Salmelalle. En tätä siksi kirjoita että Marinia vihaisin, ihmisiä heikkouksinemme ja vahvuuksinemme olemme joka ikinen, oma etuamme ajamme kaikki tavalla tai toisella. Motiivinani osin harmitus siihen että on ihmisiä jotka näkevät toisen mustavalkoisesti, jaotellen pyhimyksiin ja konniin, kukaan ei ole sataprosenttisesti kumpaakaan.

 

Seuraavan tarinan sankarilla, ex-pääministeri Sanna Marinilla, on hänelläkin kaikki arvokkaat määreet liittää itseensä. Hän on queer-perheen tytär, josta tuli pääministeri ja globaali politiikkajulkkis. Hän kielsi sukupuolensa vaikutuksen ja yksityiselämänsä mutta samaan aikaan ratsasti niillä julkisuudessa.

Lisäksi niin Marinin kannattajat kuin vastustajat korostivat hänen olevan radikaali ja poliittisesti hyvin vasemmalla – vaikkei hän oikein mitään sellaista saanutkaan aikaan.

Siinä missä influensserin työ on myydä omaa naamaansa hinnalla millä hyvänsä, demaripoliitikolle se on paradoksi. Sosiaalidemokratian kaunein ydin on siinä, että siinä on ensin kyse yhteiskunnasta ja sitten vasta yksilöstä. Se on täydellisessä ristiriidassa Marinin omaksuman Instagram-kulttuurin kanssa.

Lopulta ex-pääministerinkin piti tehdä faustilainen sopimuksensa: minä vai aate. Suomalainen sosiaalidemokratia tarvitsi enemmän Marinia kuin hän sitä, joten tietenkin hän toimi, kuten nykyaikaiselle esikuvalle sopii ja valitsi itsensä. On kyse arvoista, hän muistutti muistuttamistaan, keräsi vaaleista äänet, vaikeni ja jätti opposition johtamisen Eva Biaudet’n hommiksi.

Kansanedustajaksi hänelle äänensä antoi reilut 30.000 ihmistä, vaalien jälkeen oitis erosi SDPn puheenjohtajuudesta ja nyt jonkun kuukauden jälkeen pyytää eroa ja hankkiutuu ulkomaille töihin.

Mitä mieltä tästä pitää olla? Ollako ylpeä kun saa hienon kansainvälisen työn. Ovatko häntä äänestäneet pettyneitä? Minkä arvoinen on poikkeuksellisen suuren kansanjoukon luottamus? Oliko tämä voitto Suomen kannalta? Miten demarit kokevat ja selittävät, voittoko vai tappio? Entäs he jotka eivät demareista pidä?

 

Hallitus kuvittelee että työn tekemisen ehtoihin tehtävät muutokset ja leikkaukset kirittävät ihmisiä entistä rivakammin hakemaan vapaana olevia työpaikkoja.

Lähellä eläkeikää oleville leikkaukset ovat ikään kuin harjoitusta tulemaan toimeen vähemmällä rahalla.

Onkohan niin että leikkausten myötä Suomi tippuu maailman toiseksi onnellisimmaksi maaksi