Tekijä: Matti

Teki tänne mieli jotain kirjoittaa ja kun en nyt millään keksinyt mitään uutta rasismista enkä natsismista otin jutun vanhasta päiväkirjastani.

Omin käsin olen tehnyt jakkaran takan eteen, mukavampi siinä istualtaan lisäillä puita ja ranstakalla hiiliä kohia, joskus vain joutilaisuuttaan tuijotella liekkien rauhoittavaa
leikkiä tai talvisaikaan ulkotöissä kohmettuneita hyppysiään.
Mallin löysin netistä, on kyseessä Ylä-Nuubialainen kamelinlypsäjän palli, paikallinen ikimuistoinen näkemys siitä millainen lypsyjakkaran pitää olla.

Siinä on pidemmät jalat kuin on meillä notkoselkäisten kyyttöjen lypsäjillä jakkaroissaan sillä onhan kamelieläimillä pitkät ja jäntevät sääret, ylettyvät lyhemmätkin lypsäjät vetimiin
kurottelematta, lypsyasentokin asettuu ergonomiseksi.

Sydänkoriste perimätiedon mukaan kuuluu karkoittavan kameleita toisinaan kiusaavia pahoja henkiä, pysyvät elikot paremmin paikallaan eivätkä potki maitopeilaria nurin eivätkä syljeskele lypsäjiä
peloissaan kesken maidon hervutuksen.

Istuinosan jakkaraan löysin Jäämerestä Lofoottien karuilta länsisaarilta, siellä kellui hylättynä kylmässä ja suolaisessa rantavedessä. Vähän kyllä arveluttikin että voiko lankunkappaleen sisäänsä imemä suola ja kylmyys olla ongelmaksi takalistolle, kylmänvihoja aikaansaattaa.
Varmuudeksi ennen käyttöönottoa jonkun viikon pidinkin sen päällä tankeakarvaista pikimustaa pässin taljaa.

Jalat veistelin puukonkynällä sitkeistä ja pihkaisista suomalaisista korpikuuusen oksista.

Kovin olen palliin ollut tyytyväinen, vuosia on uskollisesti palvellut, muodostunut itse asiassa ajan saatossa ikäänkuin jonkinlainen ystävyyssuhde siihen on kiinteä osa kotia.

Vieraiden olen joskus huomannut sitä epäluuloisesti vilkuilevan, hienotunteisuuttaan eivät yleensä ole tarkemmin asiasta kyselleet.

 

Yritän nyt mennä Orpon pään sisään mistä todennäköisesti ei täällä mitään hyvää seuraa.

Hänellä on käytännössä kaksi vaihtoehtoa valittavanaan. Sietää Purran ja persujen rasismin luonteisia puheita ja nieleskellä siitä johtuvat parjaukset ja toteuttaa pokkana hallitusohjelmaa tai sitten hylätä persut ja hallitusohjelmansa.

Kova paikka, en kadehdi.

Mikähän lienee juurisyy siihen että melkoisen paljon negatiivista ilmassa Aaltolaa kohtaan?

Piruuttani laitoin aamulla twitteriin tällaisen. Siihen on tullut paljon tykkäämisiä, miehen moittimista ja kehumista. Onko Sinulla mielipidettä, siis todellista syytä miksi kehutaan tai haukutaan.

Saamissani twitter vastauksissa vastauksia esimerkiksi, mollataan kun pelätään uhaksi omalle presidenttiehdokkaalle, asiantuntemattomuus, puhuu liikaa, puhuu asioista joita ei ymmärrä, on tosikko, puuttuu arvovaltaa, ei muuta puhuessaan kasvojensa ilmeitä, mollattava kun liian suosittu ja sitten myös kehuja, usein noiden moitteiden vastakohtaisuuksia. Mutta enemmän moitittiin kun kehuttiin.

Kuvassa on varmaan hienoin ateria minkä olen eläissäni luonut, merianturaa valkosipulihaudutettujen perunaliuskojen kera, vähän papuja ja väriksi paprikaa. Kalahan on jumalattoman pahan näköinen, piti aivan keskittyä kun ryhdyin sitä fileoimaan. Mutta hyvää oli, päivällisvieraammekin kehuivat mikä tietysti voi olla pelkkää kohteliaisuutta.

No ei todella ole minusta michelinkokiksi vaikka ruuanlaitto on yksi harvoista mieliharrastuksistani. En jaksa pinseteillä kukkien terälehtiä annosten päälle asetella. Kun itse itselleen tekee saa mieleistään ja onnekseni emännällekin ovat kelvanneet.

Nythän tuli Suomeen uusi Michelin tähdellä varustettu ravintola, Vår niminen Porvooseen. Katselin netistä yhden turkulaisen Michelin ravintolan menua, kyllä ovat eväät fiinimmille ihmisille ja aika varakaskin pitää olla, menu noin 120 euroa ja viinit päälle. Annokset ovat niin taiteellisen näköisiäkin että mitenkä niihin tohtii haarukkansa tökätä.

Aikani kuluksi tämän kirjoitin.

Suomessa politiikan johdossa ovat nykyään paljolti nuoret naiset. Onko se sattumaa, trendi, vaiko kansan parhaaksi katsoma tapa että maan asiat tulevat hoidetuksi parhaalla tavalla.

Vihreilläkin tuoreessa puoluejohdossa nuorten naisten joukossa taitaa olla vain pari miesoletettua.

Kokoomus on outo poikkeus, onko niin että silläkin vaalimenestyksen päivät pian loppu jos meno ei muutu.

Naispuolisella presidenttiehdokkaalla olisi nyt hyvät näkymät.

Olen aina kärsinyt vähän huonosta itsetunnosta, parempia ihmisiäkin katsellut yläviistoon. Autohan on yksi tärkeimmistä mittareista millä ihmisen arvoa mitataan. Kerran sitten takavuosina harmaudessani ajattelin että olisi se komea paikallisen kyläkaupan pihaan ajaa köräyttää vähän paremmalla pirsillä, tutut ja satunaiset ulkopaikkakuntalaiset katsoisivat autosta noustessani että siinä on elämäänsä tyytyväinen mies jolla on asiat ja lompakko hyvässä kunnossa. Vähän peilin edessä harjoittelin jo ilmeitäkin joiden arvelin kuvastavan hyväosaisen olemusta.
Päätin ostaa hienomman auton, ongelma oli käytettävissä olevien rahavarojen rajallisuus, oli pakko tyytyä vähän vanhempaan malliin. Päädyin Volvo XC60 autoon, se on vähän korskean näköinen ja kookas katsella, mikä korostuu kun pienen perheauton viereen parkkeeraa.
Sellaiseen vaihdoin ja ajattelin elämäni jotenkin muuttuvan, itsetuntoni kohenevan, saavani uusia tuttavia ja vaikutusvaltaa. Tarkkailin ihmisiä parkkipaikoilla, miten suhtautuivat Volvosta selkä suorana ulos astuvaan. Aika pian sain huomata että vaikutukset olivat masentavia, ei sen kummempaa tehoa kuin edellisen vanhan autonkaan kanssa. Toiveajattelin että naapurit, vaikka visusti välttävät asian esille tuomista kuitenkin edes sisimmässään kadehtivat. No näistä kuvitelmista ei pitkään lohtua riittänyt, rupesin ajattelemaan että rupeavat jopa ylenkatsomaan ja hyljeksimään niinkuin ihan oikeisiin parempiosaisiin usein suhtaudutaan.
Vuoden pidin Volvoa, sitten vaihdoin mauttomaan ja värittömään Nissaniin ja nyt olen tyytyväinen, naapuritkin moikatessaan katsovat päin.

Nuoruudestaan lienee itse kullakin makumuistoja, hyviä ja huonompia. Näistä ikävämmistä en tähän kirjaa kun maitoon keitetyn makaroonivellin kansakoulussa. Ne haalean vellin pinnalla kelluvat inhottavat lötjäkkeet, vieläkin tekee huonoa kun niitä muistelen. Mutta tarkoitukseni on ottaa esille kolme mieluista, herkullista muistoa makujeni maailmasta.

Kotona vaikka niukat olot olivatkin oli aina iltapäivällä kahden kahvien yhteydessä äidin leipomaa pullapitkoa pöydässä. Aika nuorena suotiin juoda kahvia, ensikosketukset siihen olivat niin että kahvitilkan joukkoon runsaasti hienosokeria, paksua kermaa ja kuppi survottiin täyteen nisupitkoa, pullamössöksi sitä sanottiin ja herkullista oli.

Kotirannassa Tammelan Pyhäjärven jäällä oli kerran talvessa ravikilpailut. Paikalla oli aina kioski, yksinkertainen kovalevyhökkeli jonka ainoa myyntituote oli kuumassa vedessä kelluvat höyryävät ihanaa tuoksua erittävät nakit. Maksoivat ehkä 20 penniä kappale. Niitä varten säästin aina niukoista tulolähteistäni saatuja rahoja niin että pystyin ostamaan ainakin viisi nakkia. Pureskelin niitä silmät ilmeisesti ummessa pieninä haukkapaloin suurta kulinaarista nautintoa tuntien, yhtä juhlaa se oli.

Aika pikkupoika olin kun jostain tulin ymmärrykseen että suuressa maailmassa oli tarjolla hampurilaisia. Kovasti ne kiehtoivat mieltä, jostain syystä kuvittelin niiden olevan aivan erikoisen herkullisia, mukaan laitettiin kuulemma tomaattikastiketta jota kutsuttiin ketsupiksi, sekin kutkutti mielikuvitusta ja makuhermoja. Sattui sitten että sukulaisten mukana pääsin Helsinkiin Linnanmäelle ja olin kuullut että siellä myytiin näitä hampurilaisia. Säästin etukäteen, en niinkään ajatellut huvilaitteiden pääsymaksuja kuin hampurilaisia. Enkä pettynyt kun suuri päivä lopulta koitti, hampurilainen maistui yksinkertaisiin kotiruokiin tottuneessa suussani taivaalliselta, tämänkin nyt kymmenien vuosien jälkeen elävästi muistan.

Laitoin tähän kuvan autotallistani, olen sinne perustanut pienimuotoisen verstaan tehdä yksinkertaisia puutöitä. Aikaisemmin nikkaroin siellä enimmin jakkaroita ja puunkantotelineitä takka ja saunaklapeille, nyttemmin jäänyt vähemmälle kun on kotona paikat niitä täynnä ja vähänkin siedettäville naapureille ja muille tutuille annettu. Emäntäni kutoo päivät pitkät sukkia, villapaitoja en edes tiedä mitä kaikkea ja mihin ne menevät. Kun vielä olin työelämässä stressaantuneena huonoilla yöunilla sain usein unen päästä kiinni suunnittelemalla ajatuksissani erilaisia puuliitoksia ja yksinkertaisia muotoilullisia yksityiskohtia.

Sen vielä mainitsen että useammankin naapurin emännän myötämielen olen persoonallisilla jakkaroillani saavuttanut mikä suuresti on lämmittänyt karua ja syrjäänvetäytyvää sisintäni, toki tämä ei ole ollut motiivi harrastukselleni, ei pidä väärinkäsittää.

 

Keskusta käyttäytyy kuin pahainen kakara. Itse ansaitsemansa vaalitappion kärsineenä vetäytymässä marttyyrina kuoreensa muhkuilemaan kaikille. Jos Keskusta todella haluaa puolustaa keskustalaisia arvoja onnistuu se paljon paremmin hallituksesta kuin oppositiosta käsin tietysti sillä varauksella että saadaan aikaiseksi toimiva hallitus.

Vähän kaiholla muistelen menneiden aikojen keskustalaista Keskustaa, tunnustettava että kerran itsekin äänestin. Toki Kekkosen ”hirmuvaltaa” pidin ikävänä.

Uudesta Suomesta luin:

Soluasunto ja lähiösijainti ei kelpaa opiskelijalle – Kelalta voi saada jopa 465 e/kk kalliimpaan asuntoon

Huikeasti on opiskelijan turva parantunut ajoista joilla itse Helsingissä opiskelin, piti vuokrat maksaa lainalla ja kesätöillä.

Toivottavasti Kojamo ei osana tätä pakkaa.