Naisten johtama Suomi

Suomessa politiikan johdossa ovat nykyään paljolti nuoret naiset. Onko se sattumaa, trendi, vaiko kansan parhaaksi katsoma tapa että maan asiat tulevat hoidetuksi parhaalla tavalla.

Vihreilläkin tuoreessa puoluejohdossa nuorten naisten joukossa taitaa olla vain pari miesoletettua.

Kokoomus on outo poikkeus, onko niin että silläkin vaalimenestyksen päivät pian loppu jos meno ei muutu.

Naispuolisella presidenttiehdokkaalla olisi nyt hyvät näkymät.

60 vastausta artikkeliin “Naisten johtama Suomi”

    1. Maailman onnellisin kansa, mutta se on ollut vuosikymmenten työ.
      Toivottavasti auvo jatkuu, nyt enemmän nuorten naisten toimesta

  1. Ollakko, vaiko eikö olla, siinäpä pulma!
    Kannattaako nykyään enää edes olettaa?
    Raamattu kieltää naisten puhumisen kirkoissa, mutta sekin on utopiaa Suomen kirkoissa.
    Viime pyhänä Nokian kirkossa saarnasi nenärenkaallinen naisoletettu.
    Miksi siis ei Suomea johtamaan ainakin joksikin oletetut johtajat?
    Enää ei tiedä uskoa edes radiouutisiin. Siellä kerrottiin, että vihreiden puheenjohtajaksi on valittu pieni vihreä nainen, Kaarina Laine ja sitten heti perään sanottiin, että nimi on Sofia Virta!
    Mitä näistä nyt sitten voi uskoa!? 😉

  2. Hieman tilastotietoa ja muutakin.

    ”Bordellit ovat laillisia muun muassa Saksassa, Sveitsissä, Alankomaissa, Kreikassa, Uudessa-Seelannissa sekä osissa Espanjaa, Australiaa ja Nevadan osavaltiossa Yhdysvalloissa. Esimerkiksi useissa Aasian maissa ja Lähi-idässä toiminta on laitonta, mutta korruption ja yhteiskunnallisten syiden vuoksi yleistä.

    Norjassa avattiin toukokuussa 2010 bordelleja, joissa vapaaehtoiset työntekijät tarjoavat palveluja ilmaiseksi. Kyseisten bordellien idea on kiertää vuonna 2009 maassa voimaan tullutta seksin ostaminen kieltävää lakia. Työntekijät eivät saa työstään palkkaa.

    Kanadassa bordellit ja parittajat kieltävä laki kumottiin vuonna 2010.” – Wikipedia.

    Maailman onnellisimmat maat vuonna 2023, viiden kärki.
    1.Suomi
    2.Tanska.
    3.Islanti.
    4.Israel.
    5.Alankomaat.

    Miten sitten kulttuuridekatenssi, ilmastonmuutosuskovaisuus, kirkossa saarnaavat meikatut miespapit ja ehtoollista jakavat naispapit etc. korreloivat tuon onnellisuuskäsityksen kanssa, sitä en osaa sanoa.😉

    1. Israelin onnellisuus on mysteerio, koska maa on ollut pitkään sisällissodan olosuhteissa. Monikulttuurisuuskin on ilmeistä, koska väkeä on kokoontunut sieltä sun täältä.

      Onnellisuutta lienee mitattu myös onnellisuuteen viittaavilla yhteiskuntarakenteilla.

      —–

      Myös hollantilaisten onnellisuus on ihme. Väestöhän on monikulttuurista erilaisin arvokäsityksin. Etelämpänä, Belgiassa, saattaa hallituksen muodostaminen valloonien ja flaamien kesken kestää kaksikin vuotta. Parempi olisi jakaa Belgia kahtia ja erottaa vielä Brysselikin saksalaisvoittoiseksi keskukseksi.

      Minua on arveltu ulkomailla hollantilaiseksi ehkä pituuteni takia. Wiki mainitsee hollantilaiset Telluksen pisimmiksi, vaikka masait ja makedonialaiset lienevät pidempiä.

      Mutta hämäläisten naisgenomit ovat usein hollantilaiset ja muutenkin väitetään geenien viittaavan enemmän Hollantiin kuin muihin läntisen Euroopan maihin.
      Mutta Hämeessäkin miesgenomit lienevät enemmistönä.
      Selityksenä voisi olla, että täällä asuvat hollantilaisperäiset olisivat joutuneet itäisen hyökkäyksen kohteeksi.
      Kyllähän täällä ovat viikingitkin hilluneet, mutta se ei näy geenistössä.

      Hollantilainen geenistö lienee perua kahdeksannen vuosisadan tietämystä, jolloin frankkien valtakunta vahvistui ja laajeni. Olisiko hollantilaisia tullut tänne pakolaisina tai frankkien lähettämiä siirtolaisina?

  3. Naisilla on paljon enemmän valtaa kuin miehillä, on ollut aina. heillä on elämän valta.

    ”Egyptissä miehillä ja naisilla oli suurin piirtein samat oikeudet, ja koska palkat olivat yhtä hyviä, naiset kävivät usein töissä.

    Kun antiikin Kreikan historioitsija Herodotos vieraili Egyptissä 400-luvulla eaa., hän oli saada viiniä väärään kurkkuun tyrmistyksestä: ”Ihmiset ovat kääntäneet tavat ja perinteet täällä päälaelleen. Naiset käyvät kaupoilla ja harjoittavat liiketoimia, ja miehet istuvat kotona ja kutovat.” – Historia Net.

    1. Totta varmaan että naisilla aina on ollut ja on nykyään monissa maissa. Näin parisuhteen muotoutumisessa, kiinteän suhteen käänteissä, sinkkujen soidinmenoissa, muodissa ja ties missä ja varmaan hyvä näin. Unohtamatta nyt kuitenkaan monia kulttuureja ja maailman kolkkia joissa naiset elävät alistettuina elämää jonka rajat miehet paljolti määrittävät.
      Minä tuossa avauksessani ajattelin lähinnä politiikan käänteitä Suomessamme, voimakasta nuorten naisten esiinmarssia.

  4. Odotellaanpa nyt, jos saavat vielä hallituksen aikaiseksi, niin muutaman ministerin paikalle luulisi miehenkin kelpaavan.

    1. Juu, lööppikuningattarien ja huulipunaviisikkojen puuhastelullahan Suomikin nousee…

          1. Luokitellaanko semmoisessa Impivaarassa myös persunaiset ja yleensäkin ei-femakot femiineiksi?

          2. Minkäs sokealle hysteeriselle punademun persukammolle mahtaa.
            Tosiasioilla kun ei siinä ole tilaa.

    2. HK:lla ei kummoinenkaan ihmistuntemus liene? Nuo kolme ovat vakaumuksellisia demokraatteja. Eikä Halla-ahokaan mikään nahjus ole. Puolisen tusinaa lastakin, joille oletettavasti hommaa leivänkin omalla työllään.

      Vai onko HK:n kielitaidossa puutteita? Taitaa pitää nahjusten vastakohtana touhuskelevia extrovertteja, jotka hamuavat etummaisia istuimia ja joiden ajatukset aivoissa kulkevat lyhimmän reitin kautta.

      https://youtu.be/x26bji9ko7Y

  5. Suomella on mahdollisuus valoisampaa tulevaisuuteen kun äärävasemmistolaista vastakkainasettelun ilosanomaa suu vaahdossa paasanneet siirtyvät syrjään.

    Toni Virtasen sanoin, ” pahempi toistaan kumpikin on” sopii oikein hyvin kuvaamaan suomalaisen hyvinvointivaltion äärivasemmistolaisella ideologiallaan lähes tuhon partaalle ajanutta kaksikkoa.

  6. Äärioikeisto:
    Periaate on äärimmäinen yrittäjävapaus, raha, omillaan pärjääminen, sosiaalinen hyvinvointi, tiede, taide perustuu lahjoituksiin.
    Hieman vasemmalle, tingitään työvoimalle minimiedut. Järjestäyminen rajoitettua.
    Mutta luontoa voidaan vapaasti käyttää rahan tekoon omistamisen ehdoin.
    Tätä politiikkaa persut ja kokoomuksen reuna ajaa.
    …eli suunta ja paluu torppariaikaan.
    Tällaista patavahoillista yhteiskuntaa nämä ajavat ja uskonto päälle !

    1. Omistaminen on pääosin kaikki yksityisissä käsissä, jokamiehen oikeuden rajoitettuja. valtion omistus minimoidaan laajasti.
      Lainsäädäntöä ja perustuslaki suojelee erityisesti omistusoikeutta. Poliittinen vaikutusvalta pyritään saaman ohjaamaan lainsäädäntöä ja nimityksiä.

    2. Kielitaitoisena rajaisin ”ääri” -käsitteen koskemaan niitä pyrkimyksiä, jotka tähtäävät totalitarismiin joukkovallan, armeijan tai vieraan valtion avulla tai laittomuuksien kautta.

      Mielestäni ”ääri” -sanalla on merkitysyhteyttä ”äärimmäisyys” -sanan kautta.

    1. Tervehenkinen konservatiivinen korjausliike vetelee kristillismarxilaiset turmelusmutkat parempaan kuosiin.

    2. Entä vaihtoehto:

      1. Se on sellainen, jossa jokaisella on oikeus ja velvollisuus osallistua palkkatyöhön tai vähintään yhteiskunnalliseen palvelukseen, jossa kukaan ei tipu ellei itse sitä tietä valitse.
      2. Maanomistus lainsäädännöllisesti on niin yksityisten kuin valtion hallinnassa, Mutta valtio määrää reunaehdot. Valtio on osakkaana strategisissa yrityksissä kuten vesi, maa, raaka-aineet, ilma, energia, infra. Ympäristöhallinta erityisessä suojeluksessa, joka ohittaa yksityisen oikeudet.
      3. Yritystoimintaa / keksintöinnovaatioita tuetaan voimakkaasti niin yritysten kuin valtion erityisessä suojeluksessa tukijärjestelmineen.
      4. Sosiaalitoimi, koulutus, terveydenhoito on vahvasti julkisessa kontrollissa ml. osaomistajuus. Eri asteiseen koulutukseen saavat kaikki ilmaisen mahdollisuuden. Lahjakkuuksia pyritään etsimään ja kannustamaan eri tavoin eri alueilla.
      5. Oikeudenmukaiset verojärjestelmät tukevat julkista tointa ja kaikkien pitää osallistua tuloverotukseen progressiivisesti samoin ehdoin. Omistajat saavat osinkonsa rajoitetuin verotuseduin ja, jossa vain pienen osan voi ottaa jopa minimiveroin tai verotta.
      6. Julkinen puoli on vahvasti ammattimaisesti ja poliittisesti valvottua ja kaikki hankintatoimi on erityisosaajien käsissä.

      Jotta tämä saataisiin aikaan, naiset pitää olla vetämässä ohjaksista ja äijät kaakkeina reen edessä, että suunta pitää. Ja näin ne kaakitkin vihdoin osaavat kotiin kuin oikein opetetaan.

      1. HK:

        Oliko Margaret Thatcher mielestäsi mies, vaiko nainen?
        Entäs tuo Putinin entinen puoliso? Mikäs hänen nimensä taas olikaan?

        (Dementia ilmoittelee tulemisestaan.)

  7. Melkoiset parran pärinät kehittyivätkin avauksestani nuorten naisten johtamasta Suomesta.

      1. Kun ei vaan mennyt kommenttisi ymmärrykseeni, et viitsisi selittää

        1. Ei kiinnosta kuule, Matti. Sori. Lypsäminen riittää, olen ollut enemmän kuin antelias.

          1. Anteeksi rajallinen ymmärrykseni, asia jäi minulle epäselväksi mutta suhtautumisesi sitäkin selvemmäksi, jatkossa en tule vaivaamaan sinua

            1. Kuten myös, tällaisten bloginavausten sekä itse mainitsemasi tahallisen ”piruilun” ansiosta ei jatkossa itselläni mielenkiintoa sekaantua naivihamielisyyteen.

  8. Älkääs nyt Liisa ja Matti, ei tämä nyt niin kuoleman vakavaa ole, itse otan nähin kirjoittamisen ja kommentoinnin suurena viihteenä.

    1. Ei hätää Arvi, viihdettähän tämä minullekin pääosin on niin lukea kuin kirjoittaa. Ja huumoria olla pitää. On vähän kuin Kansanradio, ohjelmaa tosikoille ja veitikoille. Kiusausta täällä monellakin on kiusoitella umpitosikkoa mikä sinänsä on ehkä vähän arveluttavaa hupia.

    2. Niin, viihdettähän sota on, ja suoranaisen vitsikästä teidän mielestä varmaan miettiä jotakin Anders Behring Breivikiä, tai kuinka vastaavasti jollakulla suomalaisella tämän kaiken naapurissa tapahtuvan seurauksena saattaisi päässä napsahtaa ja itseväsäiltyjä pommeja alkaa räjähdellä. Oksettavaa se minulle on, eikä mitään vitsiä.

      1. Samoin naisvihamielisyys päivästä ja kuukaudesta toiseen. Häpeällistä.

  9. Vastuutonta, typerää populistista kansankiihotusta sekä provosointia tämä on.

  10. 42 §
    Räjähteiden säilytys toiminnanharjoittajan muussa tilassa
    Räjähteiden valmistuksen ja varastoinnin valvonnasta annetun valtioneuvoston asetuksen 58 §:ssä tarkoitetun räjähteiden säilytystilan tulee olla murtovarma, ulkopuolista paloa vastaan vähintään standardin SFS 4398 mukaisen palosuojan antava ja sen tulee olla lukittuna kaksinkertaisella lukituksella.

    Räjäytysnallit on sijoitettava siten, että räjähdyksen välittyminen muihin räjähteisiin ei ole mahdollista.

    Säilytystilassa ei saa säilyttää räjähteiden lisäksi muita materiaaleja, tarvikkeita tai varusteita.

    Säilytystilan on oltava vähintään 10 metrin päässä yleisestä tiestä, 60 metrin päässä asutusta ja toisen toiminnanharjoittajan rakennuksesta, 30 metrin päässä työmaan toimisto- tai taukotiloista tai paikasta, jossa ihmisiä tavallisesti oleskelee, sekä vähintään 5 metrin etäisyydellä naapurin rajasta. Läheisyydessä ei saa olla herkästi palavaa materiaalia. Aitausta ei tarvitse rakentaa.

    Säilytystila on merkittävä räjähdemerkinnällä, säilytyksestä vastaavan henkilön yhteystiedoilla sekä avotulen teon ja tupakoinnin kieltävillä merkinnöillä.

    Säilytystila on esitettävä kiinteistön pelastussuunnitelmassa tai muussa kiinteistön turvallisuusasiakirjassa.

    (finlex.fi)

  11. Meillä Suomen historiassa ei ole näyttöä kuin yhdestä hallituksesta, jossa 5 naista veivät Suomen läpi historiallisten haasteiden ehjin nahoin.

    Ja nyt joku ”äijän retale” yrittää saada edes 3 naisesta otetta vakuuttamalla, että meillä on muka joku ylitsepääsemätön ongelma, jonka hän ratkaisee. Tuloksetta!

      1. Kaikki riutuvat tahoillaan ja yksi viidestä yrittää tehdä tulevassa Orpon hallituksessa perussuomalaista politiikkaa hampaat irvessä.

  12. ”ehjin nahoin…”

    Helvetisti velkaa ja sen päälle velkaa. Julkisen sektorin paisuttamista ilman rahoja, terveydenhuolto aivan sekaisin jne.jne.

    Ehjin nahoin tosiaan 🤣🤣🤣

      1. Ihan sama mitä tuskailet, tulokset ovat tiedossa ja kaikkien nähtävissä.

  13. ”Katolinen kirkko ja varsinkin sen luterilainen versio on jatkuvasti perääntynyt vasemmistoliberalismin edessä. Naisvastaiset, pahimmillaan pomminheittäjät ja kurkunleikkaajat, eli islaminuskoiset on toivotettu tervetulleiksi länsimaihin: olkaa hyvät ja pitäkää omat perinnäistapanne ja uskontonne ja pistäkää kristittyjä miehiä lihoiksi ja raiskatkaa kristityt naiset, alaikäiset tytöt ja pojat ja raavat miehetkin. Me, kristinuskon ja marxismin aivopesemät länsi-ihmiset annamme teille anteeksi, ja ne meistä, jotka eivät anna anteeksi, on enemmistö pakottanut olemaan vaiti. Nämä kehityksen kukkaset, sivistyneet länsimaan ihmiset haluavat sinisilmäisesti uskoa, että te, islamin sanansaattajat, mukaudutte meidän tapoihimme ja kulttuuriimme, kunhan jaksamme olla kärsivällisiä ja muistamme kääntää toisenkin posken.”

    — Arvauksia, minkä ikäisen ja -sukupuolisen kynästä tämä aivan ihana sitaatti?

    1. ”Uskoisin että kreikkalaiskatolinen eli ortodoksinen kristinusko on lähempänä alkukristillisyyttä kuin tämä roomalaiskatolinen oppi älyttömine pappien selibaattisääntöinen ja paavinistuimineen.”

      — Elikö siis se kristinuskon parempi haara, jonka nimissä nyt itänaapurin suuri valittu käy pyhää hyökkäyssotaa?

      1. Voisin ajatella itsekin, että Putin kenties itsekin uskoo edustavansa sitä kaikista ”oikeinta” valkoisen kristityn miehen ihannekuvaa.

      2. Kremlin äijien uskonnosta näkyy huijaus ja saatanallisuus. Ukrainan ortodoksit tekivät oikein ottaessaan pesäeron.

        En ihmettele, jos kristinuskon vastustajat kannattavat Moskovaa.

        1. Poliittista teatteria, joka on äärimmäisen julmaa.

          Vastaavasti täälläkin blogeilla kirjoittelu vaikuttaa olevan puhdasta poliittista teatteria joillekin.

          1. Häiriköitkö tasapuolisesti asiattomilla kommenteilla Pirkan blogistien avauksia/kommentteja, vai onko sinulla suosikkeja?

              1. ”Uskoisin että kreikkalaiskatolinen eli ortodoksinen kristinusko on lähempänä alkukristillisyyttä kuin tämä roomalaiskatolinen oppi älyttömine pappien selibaattisääntöinen ja paavinistuimineen.”

                — Elikö siis se kristinuskon parempi haara, jonka nimissä nyt itänaapurin suuri valittu käy pyhää hyökkäyssotaa?”

                Tätä mieltä olin muistaakseni myös itse ennen Venäjän hyökkäystä suvereenin Ukrainan kimppuun.
                Historiaa, kulttuuria, uskontokäsityksiä ja muuta ihmiselämään liittyvää pannaan uuteen uskoon niin nopeassa tempossa, että osa ihmisistä meinaa tippua kyydistä.

      3. Tätä mieltä olin muistaakseni myös itse ennen Venäjän hyökkäystä suvereenin Ukrainan kimppuun.
        Historiaa, kulttuuria, uskontokäsityksiä ja muuta ihmiselämään liittyvää pannaan uuteen uskoon niin nopeassa tempossa, että osa ihmisistä meinaa tippua kyydistä.

  14. Mitä jos sitaatista korvattaisiin sanat ”islamin usko” ja ”vasemmistoliberaali” hieman toiseen muotoon:

    Katolinen kirkko ja varsinkin sen luterilainen versio on jatkuvasti perääntynyt NATSISMIN edessä. Naisvastaiset, pahimmillaan pomminheittäjät ja kurkunleikkaajat, eli NATSIT on toivotettu tervetulleiksi länsimaihin: olkaa hyvät ja pitäkää omat perinnäistapanne ja uskontonne ja pistäkää kristittyjä miehiä lihoiksi ja raiskatkaa kristityt naiset, alaikäiset tytöt ja pojat ja raavat miehetkin. Me, kristinuskon ja marxismin aivopesemät länsi-ihmiset annamme teille anteeksi, ja ne meistä, jotka eivät anna anteeksi, on enemmistö pakottanut olemaan vaiti. Nämä kehityksen kukkaset, sivistyneet länsimaan ihmiset haluavat sinisilmäisesti uskoa, että te, NATSISMIN sanansaattajat, mukaudutte meidän tapoihimme ja kulttuuriimme, kunhan jaksamme olla kärsivällisiä ja muistamme kääntää toisenkin posken.

    1. Liisan kommentin 13.6. 00:30 johdosta.

      Onko Liisan mielestä ”natsismi” ja ”vasemmistoliberalismi” synonyymejä tai sellaisiksi vertautuvia?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *